Tyttö tuli meillekin raskausviikolla 40+3! Syntyi melkein auton penkille, kun Kättärillä käskivät olla kotona niin kauan kuin voi. No voihan sitä olla, vaikka loppuun asti, jos todella kipeet supistukset kestää vajaa puol tuntia ennen ponnistusvaihetta. Että autossa pidäteltiin, huudettiin ja puuskutettiin, mies otti kumman rennosti koko hommaan, rauhoitteli, että voidaanhan me aina pysätyä jollekin Tuusulanväylän rampeista. Ens kerralla otan suosiolla sen ambulanssikyydin vastaan.
Kaikki alkoi limatulpan irtoamisesta tiistaina. Keskiviikkona tein sitten rankan shoppailumatkan Jumboon, tuloksena muutama vaivainen supistus. Yön aikana kuitenkin supisteli jonkin verran ja parin tunnin välein oli herättäväkin, kun joku supistus sattui tujummaksi. Viiden aikaan aamulla alkoi supistukset tulla 5-7 min välein sen verran tuntuvina, etten pystynyt nukkumaan. Kolme varttia mentiin näin ja sen jälkeen puoli tuntia 2-3 min väleillä. Tässä vaiheessa soitin anopille, että tyttö pitäis hakea hoitoon, varmaan tänään synnytetään. Miehellekin soitin, että alkaisi ajaa tänne päin (oli työmatkalla reilun sadan kilsan päässä). Yhtäkkiä supistukset loppuivat, eikä niitä tullut pariinkymmeneen minuuttiin ollenkaan. Alkoivat sitten taas 15 min välein ja tihenivät vähitellen 7-8 minuuttiin. Kun tyttö oli haettu hoitoon pakkasin sairaalakassin ja touhusin kotihommia. Mies saapui äkemmin kuin sallitulla nopeudella pääsee... Olin juuri soittanut synnärille ja tiedustellut kannattaako lähteä, kun mies saapuu. Käskivät siis olla kotona niin kauan kuin voi, synnytys kun ei ollut heidän mielestään käynnissä supistusten epäsäännöllisyyden vuoksi. Miehen saavuttua menin siis suihkuun, jossa pysyin tunnin verran, kunnes tuli yksi todella raju suppari, joka vei jalat alta. Tulin suihkusta ja sanoin miehelle, että nyt lähdetään, sanoivat, mitä sanoivat siellä Kättärillä. Kohta olinkin kontillani vuoteessa ja huusin suoraa huutoa, kun perättäin tuli kolme supparia ilman juuri minkäänlaista taukoa. Tällä välin mies soitti synnytysosastolle ja kysäisi, josko voitaisiin nyt tulla. Kysyivät toisessa päässä, tarvitaanko ambulanssia (huutoni oli kai aika kovaa...), johon mä totesin, ettei tää nyt ihan vielä synny kait sentään. Lähdettiin siis omalla autolla matkaan, kunhan mies oli eka auttanut pukemisessa. Vielä mun jo autossa istuessa, mies palloili ulko-ovella ja hoki: ''tarvitko jotain, tuliko kaikki mukaan, tarviiks hakee jotain vielä?''. Huusin, että ei tarvi, kaikki on mukana, nyt mennään! Automatka sujui ihan kivasti, tosiaan huutaen, puuskuttaen ja loppumatkasta jo ponnistustakin pidättäen. Matkaan kului aikaa arviolta 20 min. Sairaalaan päästiin yhtenä kappaleena sentään.
Onneksi kuskasivat paareilla etuovelta synnytyssaliin, yhtään askelta en olis pystynyt ottamaan, piti vaan pitää jalat ristissä.
Salissa sain suoraan alkaa ponnistamaan. Ponnistusvaihe kesti kuitenkin yli puolituntia, sillä vauva oli avotarjonnassa. Ilokaasun avulla selvisin siitä kuitenkin kiitettävästi, vaikka usko vauvan syntymään välillä lopahtikin. On uskomattoman turhauttavaa tuntea, miten vauva liukuu takasin päin heti supparin loputtua, kun ei ole jaksanut työntää riittävästi.
Helppo synnytys kuitenkin. Todellisia kipuja ehti olemaan noin puoli tuntia, nekin lakkasivat, kun pääsin ponnistamaan, olo oli niin turvallinen siinä kahden kätilön huomassa.
Pikapalkinto oli 3615 grammaa painava ja 50 senttiä pitkä tyttö, pipo 36 senttiä. Syntymäaika 10.22 ja päivämäärä 27.8. Synnytys katsottiin alkaneeksi noista viideltä alkaneista supistuksista, itse kun olin tajunnut silloin synnytyksen alkaneen. Mutta niitä tosi kipeitä supistuksia ei siis tullut kuin puolisen tuntia. Olivat muuten tosi jänniä, tuntuivat vain yhdessä kohtaa alaselkää ja tuossa lantion välissä, tosi pienellä alueella.
Jälkipuinnissa ollaan päädytty siihen, että Kättärillä oli täyttä tuolloin aamulla, eivätkä siksi heti minua riemulla vastaan ottaneet vaan käskivät odottaa. Lopulta oli pakko ottaa vastaan =D Osastolle pääsyä odottelin kuusi tuntia synnytyksen jälkeen. Piti ensin kotiuttaa väkeä... Saipahan olla ihan rauhassa hetken ja selvitellä päätään.
