** Elokuiset elohiiret tammikuun tuiskeessa **

Johnulle osanottoni ja parempaa onnea tulevaisuudessa :hug:

Mittumaarialle, Pienelle Tähtöselle ja Lindalle onnea hyvistä ultrakuulumisista!

Mandalay, meillä on isompien lasten pinnasänky vielä tallella, Ikeasta aikoinaan ostettu, jossa saa pohjan joko korkeammalle tai ihan alas, ja siihen ne hienoudet loppuukin siinä sängyssä. Mutta kyllä siinä vielä kolmas nukkuu. Varmaan menen vaavin kanssa miehen työhuoneeseen nukkumaan niin saa töissä käyvä isä nukkua yönsä rauhassa. Ei sen puolen että se vaavi koko yötä siinä sängyssä nukkuu, mutta sänkyyn nukuttetaan ja otetaan sitten viereen nukkumaan kun on ekan imetyksen aika. Sillä lailla saan itse sentään parisen tuntia kunnon unta kun ei tarvitse pelätä pyörähtävänsä vieressä nukkuvan päälle. Ja mä oon niinkuin ainakin Hemari taisi kirjoittaa olevansa, eli nukahdan itse kun olen laittanut vauvalle tissin suuhun. Se saa imeä siinä omassa rauhassaan ja nukahtaa sitten kun se aika koittaa. On sitten vähän levänneempi tosiaan itse aamulla.

Minttu, mun paino on noussut n 2 kg viikolle 13+3 mennessä :( Ei olis saanut nousta yhtään kun liikakiloja oli jo alusta asti mukana, mutta minkäs teet : /

Kerroin tänään töissä tulevasta äitiyslomasta, eilisten hyvien ultrakuulumisten jälkeen. Taisi tulla vähän yllätyksenä, vaikka paljon onnitteluja tulikin. Nyt täytyy sitten toivoa että kaikki tosiaan jatkuu hyvin loppuun asti, olisi vähän kurjaa joutua informoimaan 20 henkeä uudestaan...

Siobhan ja Porsche-Plutte 13+3 (mies ei tykkää nimestä Plutte, eli ehdotin Porschea sen sijaan, joten nyt mennään sitten Porsche-Plutella ;) )
 
Voi ei johnu, toivon teille kovasti jaksamista suruprosessissa. Todella harmi, että noin piti käydä ja vielä kun viikkojakin oli jo ne "turvalliset" 12+. :( :hug:

Ja olipa monella ollut nyt se np-ultra ja ihania uutisia sai täältä lukea. :heart: Onnea! Ja Siobhan - ilmeisesti niistä "myöhäisistä" viikoista ei ollut mitään haittaa turvotuksen mittaamisessa? Sanoivatko edes siitä mitään siellä ultrassa?

Vauvavakuutusta ei ole ollut noilla edellisillä lapsilla, eikä sitä olisi heidän kanssaan tarvittukaan, sillä molemmilla on ollut tasan kerran korvatulehdus ja siihen ne sairastumiset jäivätkin. Eikä allergioitakaan ole ollut. Vähän kyllä ollaan nyt mietitty vakuutuksen ottamista ja mieskin jopa oma-aloitteisesti sanoi, että pitäisiköhän tuo masu vakuuttaa! :) Mutta siis vielä mietinnässä.

Nukkumisesta eli luultavasti tämä tuleva seuraa edellisten jälkiä eli alkukuukaudet nukkuu meidän sängyn vieressä äitiyspakkauslaatikossa ja sitten siirtyy pinnasänkyyn meidän sängyn päätyyn, kun se pinnis ei leveydeltään taida mahtua sivuvaunuksi meidän sängyn ja seinän väliin.

(.) Alkuviikko on mennyt ilman pahoinvointia ja luulinkin, että nyt se ihana odotus viimein alkaa - mutta tänään on ollut taas ällötystä ja yökkimistä, tosin ei ihan oksennukseen asti. Huomenna poksuu viikot ja maanantaina np-ultra eli kyllä se tämäkin viikko loppujen lopuksi meni nopsaan, vaikka maanantaina tuntuikin ikuisuudelta!

Blanco + Öttiäinen 11+6
 
megalintunen: lasten nasoliinia suositteli mulle neuvolan terveydenhoitaja ja tosiaan sanoi ettei ole fiksua käyttää viikko tolkulla,mut eipä se pahin vaihe flunssassa yleensä niin kauan kestäkkään :) kannattaa sun soittaa vaikka omalle neuvolalle ja kysyy jos askarruttaa,,,tai vaikka ihan teratologisesta..siel taitaa olla se viimeisin tieto noista :)

Teratologinen tietopalvelu
Avoinna arkisin klo 9-12
puh: (09) 4717 6500
 
Blanco, hoitaja ei sanonut mitään "myöhäsisitä" viikoista. Totesi ennemminkin että näillä viikoilla se on vielä niin pieni ettei paljon mitään näy, mihin mä totesin että mun mielestä mä olin saanut ajan tosi myöhään kun kyse kuitenkin oli nt ultrasta. Mihin se hoitaja ei juurikaan reagoinut mitään, taisi vaan todeta että katsotaan mitä näkyy. Se mikä mua vähän mietityttää on se, lisääntyykö se turvotus viikkojen myötä, meillä kun sitä oli se 1.9 mm (mikä on kai vielä ihan normaalin rajoissa), kun taas vanhemmilla tytöillä sitä oli vain vajaat 1 mm. En kyllä muista millä viikolla heidän kanssaan kävin ultrassa, mutta luulen että se oli aikaisemmin. Joka tapauksessa, koska mulle tehtiin myös se veriseula (kokeet otettiin jo monta viikkoa sitten, eli sain tulokset saman tein), niin sain tosi tarkan todennäköisyyden kromosomipoikkeavuuksille. Ja verikokeet oli siis tod. näk. tosi ok koska luvuksi tuli niinkin matala (1/9211, olisin tietty toivonut vielä matalampaa, yhdellä kaverilla oli muutama vuosi sitten 1/yli 20 000...)
 
Johnu Voimia sinulle ja perheellesi :hug:

Painoa
on tullut +2kg, taitaa kyllä olla lähinnä joulunajan syöpöttelysitä. Koitan tässä raskaudessa pitää aika tiukkaa linjaa, ettei yli 10kg tulisi. Hyvin kilot on vauvan synnyttyä lähteneet, mutta koska ylimääräistä on muutama kilo niin..

Nukkumisesta Vauva saa nukkua pinnasängyssä meidän makkarissa, tuleva isoveli (tällä hetkellä 1v 5kk) siirtyy matalalaitaiseen viereiseen makkariin jossa siskotkin ovat.

Miuski Täällä on kyllä sellainen imetysvammainen-sielunsisko että oksat pois!! Mulla nännit on lähinnä miinusmerkkiset, eli todella pahasti sisäänpäin kääntyneet. Rintakumilla olen ne tuskaiset viikot räpeltänyt, jotka olen tuntenut velvollisuudekseni koittaa imetystä, mutta ihan pelleilyä se kyllä on. Kun ei onnistu niin ei onnistu. Nyt kyllä aion ihan pokkana pstyä sanomaan kaikille tutuille ja tuntemattomille arvostelijoille, että ruoki sinä oma lapsesi niin kuin parhaaksi näet, näin teen myös minä. Huippu oli, kun eräs mieheni lapseton sinkkumies kaveri arvosteli minua imettämättömyydestäni. Hänelle kyllä sanoin aika suoraan mielipiteeni. Mokomakin juntti:headwall:

Nyt nälättää, etoo ja väsyttää, eli vetäydyn sohvalle ananastölkin kanssa..

Hopsula 11+2
 
Viimeksi muokattu:
Johnu :hug:

Vauvavakuutus on tarkoitus ottaa, pitää vaan joku päivä jaksaa lompsia vakuutusyhtiöön kyselemään, kun en tuolta netin kautta oikein päässyt jyvälle. Tapiolasta siis otetaan kun kaikki muutkin vakuutukset on sieltä, kysymystä herättää lähinnä tuo varausmaksu joka näytti olevan yli 400 euroa. Eli se ilmeisesti maksetaan heti ja vakuutus tulee voimaan lapsen synnyttyä jos nyt oikein ymmärsin. Eli ei siis saa korvausta jos esim. rakenne-ultrassa ilmenee jotain :confused: Mulle pitää nää asiat aina vääntää rautalangsta :ashamed:

Nukkumisesta Vauvalle ostetaan varmaankin pinnasänky, haaveilen kyllä sellaisesta vanhan ajan kehdosta josta joku täällä puhuikin. Nukkunee alussa meidän makkarissa ja myöhemmin saa oman huoneen.

Nyt on pakko taas hautautua sohvaan katsomaan hömppää, kun ei työpäivän jälkeen jaksa tehdä mitään |O
 
niin meillä on tosiaan kehto jossa nukutaan päiväunia jne :) ja isin tekemä pinnasänky vapautui juuri kaksivuotiaamme käytöstä<3

painoa tuli joulun aikaan +2kg...enempää ei todellakaan tarvis tulla!!!hitto kun tää flunssaki iski nii jaksa/pysty liikkumaan yhtään :(
 
Nopeesti megalintuselle: Itsellä jo 3 vkoa kestänyt megaflunssa, ja hengissä olen selvinnyt nyt viikon käyttämällä Nasolinia, ihan aikuisten versiota. Mulla on töiden puolesta Lääkelaitoksen kirja "Lääkkeet raskauden ja imetyksen aikana" ja sen mukaan ksylometatsoliinia sisältäviä suihkeita voisi käyttää raskauden aikana ohjeen mukaisesti. Tuota mm. Nasolin juuri sisältää. Sitten voi lääkärini mukaan käyttää myös kortisonisuihketta 1x päivässä, se kuitenkin annostellaan vain paikallisesti, ja vaikka vähäisiä määriä imeytyykin verenkiertoon, niin kortisoniahan käyttävät mm astmaatikot päivittäin inhalaationa raskauden läpi jne..... Jos näitä ei halua käyttää, ilman mitään vaikuttavaa ainetta sitten on olemassa esim Otrimer, joka siis keittosuolasuihke.

Myöhemmin lisää:wave:
 
Viimeksi muokattu:
Mulla on painoa tullut jo +6kg. :/ Prkl. en mahdu enää mihinkään vaatteisiin, olen turvonnut sika. Ekassa raskaudessa tuli 30kg, tokassa n.17kg. Tavoite olis että nyt tulis maks. 15kg. eli enää 9kg jäljellä kasvuvaraa. :popcorn:
ja alkupaino on jo hieman ylipainon puolella. :(
 
Linda tosta vauvan "musertamisesta" nukkuessa, kysyin asiaa jo synnärillä, että onko turvallista ottaa vauva viereen nukkumaan, vai voiko jotenkin tukehduttaa vauvan tms, niin mulle sanottiin tosi selkeästi ja monet sanoi, että äiti ei millään voi vahingossa kierähtää vauvan päälle tai muuten vahingoittaa, jos ei ole alkoholin, lääkkeen tai huumeen vaikutuksen alaisena. Kaikki kätilöt sano että on ihan mahdotonta, mutta jos vähänkin ottaa alkoholia niin tilanne muuttuu. Ja sitä en tiedä kylläkään että päteekö sama isään... :) Mutta ihan turvallisin mielin nukuin esikon vieressä monta monta kuukautta eikä koskaan mitään sattunu.

Niin ja tämän kommentin tarkoitus ei ole kertoa että olisi parasta nukkua äidin vieressä, vaan ainoastaan JOS haluaa nukkua niin ei tarvitse pelätä murskaavansa vauvan :) Jokaisella on oma tyylinsä ja kaikki tyylit on varmasti yhtä hyviä :)
 
Kiitos kaikille teille ihanuuksille tsemppaamisesta :heart:

Johnulle ja koko perheelle osanotot :hug:

Hyvä, että täällä porukka otti noi vakuutukset puheeksi, meillä kun ensimmäinen tulossa niin aikas pihalla kaikesta :D Mutta juu, eiköhän tuommonen tule hankittua kun täällä porukka kokeneet sen kuitenkin tarpeelliseksi ja iso apuhan siitä on jos pienokaiselle jotain sattuu tapahtuun.. Ite käyn varmaan pohjolasta kysymässä kun meillä kaikki muut vakuutukset sieltä niin sais samaan pakettiin.

Nukkumisesta, meillä vauva tulee tod.näk. nukkumaan pinniksessä, tuntuu, että viereen ei uskalla ottaa, koska pelkään kans runnovani pienen.. Muutenkin nukkumisasioissa huolestuttaa nuo meitin elukat (2 kissaa+koira), että kuinka tunkevat vauvan sänkyyn ja vaunuihin yms.. : / Koirasta nyt ei suurempaa haittaa kun ei sänkyyn saa meillä tulla, mutta kissat nukkuvat siellä missä tykkäävät ja ei tuohon koirankaan luotto ihan 100 ole.. Lisäks tässä meidän kartanossa on tosiaan ne täydet kaks huonetta (keittiö + olkkari/makkari), koiran voisi sulkea öiksi keittiöön mutta kissoja ei sinne oikeen viitti siiten enää survoa, lähinnä uskon, että niiden mielenterveys järkkyisi liikaa.. :LOL: No eiköhän se sitten käyntäntö opeta kuin hoituu parhaiten.

Perhana soittivat tänään vielä sieltä ultrasta, että ultratäti sairaslomalla ja saavat sijaisen vasta iltapäivälle ja näin aikakin siirtyi useammalla tunnilla myöhäsemmäksi. Alkujaan oli aamusta nyt joutuu koko aamupäivän paiseileen täällä kotona. :D
 
Johnulle osanottoni! :hug:

Unista, onko teillä ollut kummallisia unia raskauden aikana? Mulla on ollut todella omituisia, ja paljon erottisia unia. Kait ne hormoonit pistää unimaailmankin sekaisin. :D

Meillä olisi np-ultra 9.2. Silloin olisi 12+6 menossa. Oireet edelleen väsymys iltapäivisin. Ja maha on alkanut muotoutumaan erin muotoiseksi, isäntäkin huomautti.

Paino oli maanantain puntarilla noussu 1.6 kg lähtöpainosta. En ota vielä stressiä tuosta, mutta en aio repsahtaakaan. Väsymys estää nyt tehokkaan liikunnan, jahka tää vaihe menis ohi...
 
niin ja vauvan "musertamisesta", ehkä yks riski on se kun imettää ja jos on isot rinnat niin vauva "tukehtuu" rintaan? mä ainakin pelkäsin aina että jos nukahdan ja sormi (piti pitää sormea että vauvalle jäi tilaa hengittää kun on löllö tissit) liikahtaa.. tai jotain :D mut ehkä jo sitä nyt jo osais kun on yli 2 vuotta imettämistä takana (yli 1v kumpaakin lasta)
 
Vauvan vieressä nukkumisesta vielä sen verran, että en ole osannut missään vaiheessa pelätä päälle kierähtämistä tai runnomista. Sairaalassakin oli pakko saada nukkua se nyytti vieressä, siinä sairaalasängyssä :D Hyvin mahduttiin. Se vauva oli vaan niin ihana, etten ois itse saanut unta jos se nukkuis muualla. Oli se kyllä ton esikoisenkin kanssa aika vaikeaa tottua nukkumaan ilman sitä, vaikka on "yksin" nukkuminenkin tietysti välillä ihanaa.

Ja oon hemarin kanssa ihan samaa mieltä, kaikki tekee tyylillään ja löytää varmasti sen itselle juuri parhaan ratkaisun.

Meillä koirat nukkuivat ennen lasta sängyssä, sen jälkeen se yhteisymmärryksessä muuttui. Nykyään sänkyyn ei yritetä, sohvalle saattaa välillä päästä. Kissojakin oli (on) ja ainakin esikoinen sai olla hyvin rauhassa. Kumpikaan kissa ei ikinä tunkenut vetoa vauvaa kohtaan, mutta ai että ne tyhjät vaunut oli ihanat.

Unet on ihan ihmeellisiä, on tää raskausajan alitajunta kieroutunut. Siis milloin olen matematiikan tunnilla, milloin kasvatan hiiriä... Täh?!

Me saatiin nyt vihdoin se kunnallisen ultra- aika, ens viikolla sinne tarkemmin tutkimaan onko toukalla kaikki ok. Vaikka hyvältä se maanantaina ainakin vaikutti. Pahoinvointi on myös yhä täällä, yhdistettynä närästykseen jota oon viimeksi kokenut edellisessä raskaudessa. Ihanaa.

kristiina ja toukka ja uusi 11. viikko :)
 
Johnulle suuren suuret pahoittelut. Minäkin varmaan ajattelisin niin, että varmaan vauvalla oli jokin hätä ja luonto näin hoiti asian. Raskasta se on silti. Voimia :hug:

Nukuttamisesta, meilläkin esikoinen "ajautui" nukkumaan kanssa mun viereen kun käytännössä en jaksanut joka imetyssession jälkeen nostaa takaisin omaan sänkyyn, ja kaikki nukuttiin paremmin kun vauva oli vieressä. Myös vauva, joka ei oikein muualla ekoina kuukausina öitä viihtynytkään. Aluks vedettiin vauva aina meidän välissä vähän ylemmäks sängyn päätyyn meidän välissä, ja ite nukuttiin hieman "alempana" sängyssä tuon musertamisen pelossa mutta aika pian huomattiin että ei sitä jotenkin vaan voi kääntyä vauvan päälle, se on vaan jotenkin niin sisään rakennettua, niin aika pian nukku "ihan samalla tasolla" kun me. Sitten kun en enää imettänyt öisin, eli joskus 3 kk iässä, kun nukku yönsä jo putkeen, nukutin omaan sänkyyn.

Painoa
ei ole tullut vielä yhtään! Ihan hämmästyin kun kävin äsken puntarilla, painan itse asiassa just saman kun ennen raskautta, vaikka mahakumpu on jo jonkinmoinen enkä ole mitenkään kauheen tarkkaan katsonut syömisiäni tässä viime kuukausina. Ja itseasiassa painan yli kilon VÄHEMMÄN kun ekassa neuvolassa, mutta siellä oli tietty kaikki sisävaatteet päällä ja eri vaaka....

Kuinka moni rasvailee mahojaan jne raskausarpia estävällä jollain voiteella? Minkä ootte kokenu hyväksi? Itellä nyt käytössä Biothermin Biovergetures raskausarpivoide, mutta se loppuu kohta ja mietin että oisko jotain muuta hyvää ja tehokasta, kun on aika kallista, maksaa noin 40 e.

Kirppiina ja masumanteli 13+3
 
Kirppiina, mä olen käyttänyt Body shopin body butteria (sellaisessa pyöreässä rasiassa) kummassakin raskaudessa ja ikinä ei ole tullut raskausarpia. Ja se ei ole tahmeaa, eli tosi mukavaa käyttää. Tämänhetkisestä hinnasta en kyllä tiedä, mutta on se alle tuon 40 €, ja on aika riittoisaa, mun mielestä mulla taisi mennä vähän reilut pari sellaista purkillista/raskaus.

Meilläkään ei ole ollut ongelmia vauvan päälle kierähtämisen kanssa omassa sängyssä. Se, mikä mua on joskus huolestuttanut on se, että jos se joutuu meidän peittojen alle ja tukehtuu siihen, suositushan nimittäin on, että vauvalla olisi oma peittonsa, mutta meillä ei näin ole koskaan ollut koska se on ollut mun vieressä imemässä nukahtaessaan, ja näin ollen jäänyt sitten mun peiton alle. Eli sen kanssa täytyy olla tarkkana, mutta meillä ei ole mitään koskaan käynyt. Mä en tainnut kauheasti sitten liikuskella siinä imetysten välissä niin pysyi peittokin paikallaan...

Unet on joo... aikas eläväisiä :LOL: Mulla on kyllä ollut aika paljon painajaisia, ja myöskin se jokunen sieltä eroottisemmasta päästä ollut uni oli lähinnä painajainen.
 
johnulle osanotto :hug: ja paljon jaksamista!

Vauvansänky esikoisen pinnasänky oli sijotettuna meiän makkariin, sinne yleensä siirsin nukkumaan kun nukahti iltaisin syliin, mutta yöllä otin viereen nukkumaan syöttöjen jälkeen. Esikoinen siirty 6kk iässä omaan huoneeseen. Ja kakkoselle ostetaan myös pinnasänky ja sijotetaan meiän makkariin, kunnes on valmis siirtymään esikoisen kanssa samaan huoneeseen. Ja aion myös antaa kakkosen nukkua meiän vieressä.
Päälle kierimisestä mä raskausaikana pohdin esikoista odottaessani, että en varmasti uskalla viereen ottaa, kun pelkäsin että kierähdän päälle. Mutta kun vauva syntyi, niin jo synnärillä otin viereen nukkumaan ja se tuntui ihan luonnolliselta. Mulla raskausajan lopussa muuttui "unikäyttäytyminen", ennen oon liikkunu/vaihtanu asentoa unissani paljon, mutta loppuvaiheessa nukahdin siihen samaan asentoon mistä heräsinkin aamulla. Ja vielä vauva-aikana esikoisen kanssa, en yöllä unissani todellakaan liikkunut. Ja nyt taas kun esikoinen ei enään nuku kuin aniharvoin meidän vieressä, liikun unissani paitsi kun esikoinen on vieressä. Ja nyt kakkosen kohdalla en enää edes pelkää tai ajattele että voisin edes kierähtää toisen päälle nukkuessa.
Unet on täälläkin niin todellisia ja kummallisia.

Kirppiina mä luotan ceridal-öljyyn ja apo basen rasvoihin. Ja oon jo taas aloittanut rasvailun.

Onnea hyviä ultrakuulumisia saaneille!! :heart:

Vakuutuksesta vielä, me ollaan keskitetty fenniaan. Fenniassa odotusmaksu oli esikoisen aikaan ainakin 90e, koko siltä odotusajalta.
kopsasin fennian sivuilta;
# Ennen lapsen syntymää myönnettävää vakuutusta on haettava viimeistään kolme kuukautta ennen laskettua aikaa. Vakuutus voidaan myöntää, jos äiti on terve ja lapsen syntymän laskettuna aikana alle 40-vuotias.
Omaa napaa tänään sitten kerrottu isälleni, ensimmäinen kommentti oli siihen tyyliin, että "millä te tuutte toimeen?" "Noh tossa hommassa ei kyllä eläke kartu, tuut sitten vanhempana huomaamaan." Lopuks sentään edes onnitteli, ja kysäs että oliko vahinko vai tarkotuksella. Kun sitten sanoin, että tarkotuksella, niin tokas että no sitten varmaan tiedät mihin oot sormes tunkenu.. Hohhoijaa, jääräpäätä! :headwall: Sillon kun opiskeli, niin olis pitäny olla töissä, sitten kun teki töitä ja opiskeli samaan aikaan, niin olis pitäny vaan keskittyy opiskeluun, ja nyt pitäs tehä töitä eikä lapsia. Koskaan ei ole hyvin.. Sori purkaukset :ashamed: Mutta helpotti, kun sai asian kerrottua. Eipähän voi sanoa, että hänelle kerrotaan viimisten joukossa.
Ja niin, tänään tuli jo postissa down-seulonnan tulos, eikä suurentunutta riskiä ole. Ihana uutinen :heart:

Paino +2-4kg lähtöpainosta, vaikea sanoo kun viimeks käyny joulun jälkeen puntarilla, jollon oli +2. Esikoisesta tuli +11kg yhteensä, josta suurinosa jäi synnärille, ja ehdin ennen uudelleen raskautumista palautua lähtöpainoon. Olisin ihan tyytyväinen jos ei tulis +15kg enempää nytkään, ja siks yritän käydä pari kertaa viikossa jumpalla niin pitkään kun keho sallii.

Nyt hetkeks relaation sanapelin pariin ja sitten nukkumaan :wave:

Miikulainen, Tirppa 8kk ja Tirlittantoukka rv 12+3 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
hemarille kiitos ja muillekin, ketkä kommentoivat tuohon vauvan rusentamis -asiaan. Ehkä ei onneksi tarvitsekaan olla huolissaan siitä :) Koira tosin nukkuu vielä samassa sängyssä, mutta se etu kyllä katkeaa ennen vauvan syntymää..

Paino mullakin on noussut joku 4 kiloa :O Sais tulla vissiin 12 yhteensä, kun tuota painoa ennestäänkin on ihan tarpeeks.. Saas nähä miten käy.. Jatkuvasti turvonnut olo eikä tosiaan normihousuihin enää mahdu..

Miikulainen89 Tiedän tunteen isäsi kanssa, tai oikeastaan vielä paremmin.. Isäni ei voi sietää miestäni meidän suhteen hankalan taustan takia, eikä siis tue minua raskaudessa. Ensireaktionsa oli ollut että hän ei halua koskaan nähdä miestäni.. Rauhoituttuaan hän onnitteli minua pettyneellä äänellä ja sanoi, että tiedän kyllä, mitä mieltä hän on asiasta.. Ihan kuin olisin häntä jotenkin loukannut. Ja raskaus tosiaan ei ollut suunniteltu, ja olin itsekin asiasta järkyttynyt, joten oli aika kova paikka kuulla isän mielipide, vaikka tiesinkin ettei hän asiasta ilahdu..:( Nyt emme puhu koko asiasta ja leikimme että kaikki on kunnossa.. Onneksi kaikki muut ovat alkujärkytyksen jälkeen iloisia puolestani ja varsinkin äitini on ollut ihan mahtava :heart:

Sokeritesteistä Voisiko joku valaista että miten tää asia käytännössä menee? Missä vaiheessa testejä otetaan ja pitääkö mun itse varailla aikoja jonnekin vai tuleeko ne neuvolasta? Joudun sitten testeihin kun tuo BMI on vähän yli 25..

Linda ja pikkuinen 12 "poks poks" :heart:
 
Viimeksi muokattu:
johnullejaksamista :hug: Kylläpä oli mukava tänä aamuna tulla kattelemaan, kun hirmuisesti viestejä tullut tänne :) Todella harmi oli vaan että myös yksityisesti oli tullut minulle viestiä, että eräs sukulainen on katsonut vierestä kirjoitteluani tänne. Kyllä tuli tosi paha mieli. Tämä oli minun oma juttu, jossa sai purkaa tuntoja teidän kanssa, kysellä tuoreita kuulumisia ja saada kinkkisiin kysymyksiin vastauksia. Tämän piti olla minun oma ns.piilopaikka. En halua loukata ketään, mutta ei ollut kiva aamun aloitus :( :( Parempia aamuja teille :)

ps.vauvavakuutus otetaan ja ensi viikon ultra jännittää kovasti
 
Viimeksi muokattu:
nti. et mun mielestä ole punu mitään sellasta mistä sut vois tunnistaa...vai oletko?noi on vähä hankalia juttuja,ko pitäs tosi tarkkaan miettiä mitä kirjottaa ja mitä ei...

linda mie en muista millon se otetaan mut varmaan joskus puolen välin jälkeen? kolme verikoetta otetaan tietyn ajan välein,eka otetaan ennen litkun juontia ja kaks sen jälkeen,,,yhteensä aikaa menee kai pari tuntii ainakii?

( . ) flunnssa vaan ei meinaa hellittää :/ pakko kai tänään jo kyetä vähä ulkoilemaan edes omalla pihalla tai toi nassikka tulee hulluksi =) tosin oma olo olis kyl sellanen et sänkyyn ja ylsö ehkä joskus huomenna..huoh...kumpa tää menis pian ohi...ei paljoo helpota noi yövalvomiset. Onko kenelläkään isompia lapsia jotka heräilee öisin? meillä tuo esikoine on nukkunu 3 kuisesta asti,mut 2vuotias ei nuku vieläkään,enkä odota muutosta ennen kouluikää....
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä