Noniin...nyt ehtii vähän jotain kirjoittaa, kun eilen päästiin sairaalasta kotiin =)
neitim laitoin yv:nä tiedot vielä sulle. Tosiaan helpompi sieltä keräillä varmasti ne, kuin keräillä täältä. itsekin muutamaa listaa joskus päivitellyt, joten suuret kiitokset, että edelleen jaksat listaa päivittää.
Täällä vähän kans pojun kanssa ongelmaa tuon imetyksen kanssa, mutta katsellaan nyt miten edetään. Sairaalassa viel onnistui ihan hyvin, mutta nyt kotona sitte alkoi tökkimään :kieh:
kertomusta vähän... Eli silloin torstaina aamulla kirjoittelin niistä supistuksista, jotka tuli 5 minuutin välein. Puolilta päivin soitin synnärille ja halusivat näytille. tutkittiin tilanne ja olin auki 3 cm ja kanavaa oli vähän päälle 1 cm jäljellä. päädyttiin sitte siihen, että jäädään sinne kuulostelemaan, että josko jotain alkais tapahtua.
Supistelut jatkui samanlaisena, mutta illalla sitte meinasivat hiipua ja ajattelinkin, että täällä sitä aamullakin vielä varmasti ihmetellään, että käynnistyykö tää tästä vai ei.
Mies päätti jäädä mun kanssa sinne sairaalaan yöksikin, kun lapsilla oli hoitaja täällä kotona. klo 23 meinattiin, että aletaan sitte nukkumaan vaan, kun ei mitään tapahdu, mutta taisin jopa saada viitisen minuuttia lepäiltyä, kun supistukset selkeesti tuli kipakammiksi. No sitte vaan ylös ja ravaamaan pitkin käytävää. Kohdunsuu oli auki noin 4 cm tässä vaiheessa.
Tilanne alkoi tästä sitte edetä aika nopiaan ja saliinkin sitte päästiin. Ajattelin suihkuun menoa, mutta sitten tuli olo, että jos sittenkin jotain muuta ja noin yhdeltä lääkäri tuli laittamaan kohdunkaulan puudutteen, joka ei tälläkään kertaan vienyt yhtään kipua pois, mutta nopeutti avautumista. Lisänä sitten käytin ilokaasua. Siinä kipujen keskellä mietin taas, että miten ne oikeesti voikin aina niin unohtaa, että kuinka kivuliasta se onkaan. :kieh:
No siinä sitten avauduin aika nopiaan ja 8 cm kohdalla vauvalle laitettiin se pinni päähän, että saatiin hänen vointiaan seurata. kolme kertaa jouduttiin sitäkin laittamaan, kun sintti liikuttelipäätään aina pois.
Lapsivettä tuli ihan pieni liraus ulos, mutta sitte sintti tukki päällään senkin reiän.
Lopulta päästiin siihen vaiheeseen, että olin täysin auki ja pieni reuna vaan oli jäljellä ja alettiin puhumaan ponnistuksesta. Ponnistusvaihe on yleensä ollut mulle se helpoin osuus, mutta nyt sitte ei mentykään ihan niin kuin aiemmin, sillä supistukset päättivät alkaa hiipumaan just tässä vaiheessa, kun palkinnon jo piti olla kohta mun sylissä ja samalla sitte huomasin, että eihän mulla tuu ollenkaan sellaista oloakaan, että pitäis ponnistaa. :headwall: puoli istuvassa asennossa siinä sitte olin ja otin vastaan niitä aina silloin tällöin tulevia kipeitä supistuksia ja koetin ponnistaakin, mutta ei siitä mitään tullut, kun se paine puuttui.
aloin itse väsyä jo kovin, kun ne supistukset oli voimat vieneet jo tyystin ja siinä jo anelin, että eikö tätä vois millään auttaa ulos jo... olin ihan valmis vaikka imukuppeihin sun muuhun, kunhan pieni vaan ulos saatais. Tippaa sitte meinasivat laittaa, mutta sitäkään koskaan paikalleen saatu, kun alkoi tapahtua. Vauvan sydänäänet romahti 60:een ihan yhtäkkiä ja itse olin jossain tajunnan rajamailla ja kohta mulla olikin happimaski päässä sänkyä laitettiin niin, että mulla oli pää melkein ylösalaisin ja jotain kärryjäkin jo saliin kärrättiin ja sitte mua jo käännettiinkin väänettiin niin, että lopulta olin polvillaan siinä sängyllä. Siinä sitte ihmettelin, että mitä mä nyt teen, kun ei edelleenkään paineen tunnetta ollut ja kuulin vaan sanat, että vauva pitäis nopeesti nyt vaan saada ulos... siitä sitte voimaa saaneena ja miehen ja kätilöiden kannustaessa aloin ponnistaa siinä konttausasennossa ja päätin, että nyt tää lapsi tulee ulos vaikka mikä olisi ja niin sitten sisulla ponnistin pikkuisen yhdellä ponnistuksella ulos ja kyllä niin tuli kyyneleet, kun toinen jo siinä vaiheessa rääkäisi, kun oli vasta pää ulkona. :heart: loppu sitte menikin helposti ja pian sai pikkuisen syliin ja oma olokin siitä sitten kumman nopsaan koheni. B)
Synnytysali oli kyllä niin sotkussa kuin olla ja voi, kun ne vedetkin sieltä sitte sintin kanssa yhdessä läsähtivät tulla.
paniikki kyllä meinas iskee siinä vaiheessa, kun tajus, että vauvalla voi olla hätä ja itse ei tiennyt mitä ihmettä sitä voi tehdä, kun ei ponnistuta ollenkaan ja tiesi, että nyt pitää nopeaan jotain tapahtua. :'( mutta onneksi loppu hyvin kaikki hyvin. 9 pisteen poika sieltä syntyi ja hienosti jo salissa oli rinnalla. :heart:
sekava olo jäi itselle synnytyksestä, mutta käytiin sitä kätilön kanssa onneksi läpi ennen kotiutusta. itse en tosiaan tiennyt oikein mitä tapahtui ja milloin ja hirvee hässäkkä vaan tuntui olevan ja pientä epäonnistumisen tunnettakin oli sen puuttuvan ponnistustarpeen takia, mutta siitäkin on nytpäästy, kun on moneen kertaan miettinyt sen synnytyksen läpi.
sitä en kyllä vieläkään tiedä, että mitä ois tapahtunut, jos ei itse ois saanut itseänsä sisulla punkeamaan vaan, sillä lääkäri sinne huoneeseen tuli vähän vauvan syntymän jälkeen. Jossain välissä olivat sitte hänetkin ehtineet paikalle kutsua. Että oisko sitte imukupilla otettu vai mitä ois tehty... no turha kai sellaista enää miettiä, kun kaikki päättyi kuitenkin hyvin. =)
ihan sekavaa tekstiäkin tais tulla, mutta tosiaan mulla hieman hapara kuva koko hommasta välillä.
muoks...niin ja synnytyksen kestoksi tuli 4 tuntia 15 min, kun lopulta kunnolla käyntiin lähti.
tsemppiä kaikille masukkaille vielä... kohta ne on teilläkin kääröt sylissä :heart:
ja
onnitteluja valtavasti kaikille jo vauvan saaneille :heart: :flower:
katjuska ja sintti 4 vrk :heart: