*** ELOKUISET 2010 MAALISKUUSSA ! ***

Onnea kaikille jotka on saaneet hyviä ultrakuulumisia! Ja tsemppiä sairauksien ja erilaisten kremppojen kanssa kärsiville. Täällä toivutaan harvinaisen rajusta flunssasta, en edes muista millon olisin viimeks ollu kipeenä... Ensimmäiset potkut tunsin viime viikolla 17+5, olin ihan puulla päähän lyöty, että noin aikaisin tuntui! Mieskin tunsi jo samana iltana liikkeet kun kokeili kädellä, kivaa! Nyt onkin sitten tuntunut päivittäin mukavia muljahduksia ja muksahduksia =)

Itkuherkkyydestä...mullakin tulee tippa linssiin ihan pienistäkin jutuista, esim. jostain naistenlehtien henkilöhaastatteluista, tv-mainoksista ym. Hiukan hölmöä :p Muuten on pajlon parempi mieliala kuin alkuraskaudessa, jolloin epäilin jopa masennusta... Toki niitä synkkiäkin hetkiä tulee edelleen, mutta silloin yritän muistuttaa itelleni että se kuuluu tähän odotusaikaan ja on ohimenevää.

Painoa on tullu ainaki omasta mielestä ihan liikaa, saa nähdä mitä neuvolassa ollaan mieltä asiasta... Ööh, piti kommentoida jotain muutakin, mutta en nyt muista enää mitä - muisti on muutenki huonontunu ihan huomattavasti raskauden aikana!

Mappis ja edelleen nimetön maha-asukki 18+6
 
Neuvolassa kävin maanantaina ja kaikki mainiosti.
Paino edelleen miinuksella lähdöstä ja nyt oli lisää tullut edelliskäynnistä +100g/vko eli maltillista on nousu. Hyvä niin. Muutenkin kaikki oli niinkuin piti. Sydänäänet paukutteli 140 krt/min ja oli semmosta höyryjuna-tyyppistä eli erilaista kuin esikois-tytöstä, jolla nopeemmat sykkeet ja enempi semmosta hevosenlaukkaa. Liekö sitten poika olis tulossa? Edelleen pidän kuitenkin tuon tyttöolon. Sain sen tukivyön ja se oli ihan karmee. Mulla tuli vain maha kipeeksi siitä. Tai no, tukihan se selkääkin , mutta en nyt tiedä onko kiva, kun ei pieru kulje. Nyt selkä muutenkin ollut parempi joten taidan unohtaa vyön ainakin toistaiseksi.
13.4. rakenneultra ja 15.4. seuraava neuvola.

-mennis ja lyyli 17+5-
 
Mennis Ootko kokeillut sitä Anitan baby belt:iä? Viime raskaudessa napsahti puolenvälin paikkeilla selkä ihan jumiin, eikä fyssarikaan sille oikein mitään osannut tehdä. Hankin tuon vyön, eikä loppuraskaudessa ollut enää mitään selkäongelmia. Eihä tuo vyö anna mitään hirveän napakkaa tukea, mutta ihan kivasti se auttaa kantamaan vatsaa ja pitämään ryhdin kuosissa :D :D :D
 
Alkuun olin sitä mieltä että tyttöä en halua ku on sitten teininä kauhee vahtiminen, ja huoli (muistelee omaa nuoruutta :LOL: ) Mutta tänä aamuna sitten tuntu että harmi jos onki poika. Mutta toki poika ois ollut yhtä tervetullut :) Heti piti päästä ostamaan pienelle vaatteita, mutta en löytäny ku kaks myssyä ja kuviollisia harsoja. No, onhan tässä onneks vielä aikaa :D

Muillekkin onnea ultrakuulumisista. Ja kaikille jotka oottelee pääsyä, niin tsemppiä. Äkkiä se aika loppujen lopuks menee :)

n11na Niistä oireista. Esikosta oli tissit tosi kipeet, nyt ei. Nyt ollu pahoinvointia, esikosta ei. Hiukset tuntuu rasvottuvan tosi nopeeta, esikosta taas hiukset tuuheni. Tuntuu että finnejäki tulee enempi ku normaalisti. Itkuherkempiki oon entä esikoisen aikaan. Siinä nyt ainaki ne mitä tulee mieleen :)

Varmaan oli vielä jotain mitä kommentoida, mutta nyt en yksinkertasesti muista.

Marlin ja papu 20+1
 
Alkuperäinen kirjoittaja Marlin:
Alkuun olin sitä mieltä että tyttöä en halua ku on sitten teininä kauhee vahtiminen, ja huoli (muistelee omaa nuoruutta :LOL: ) Mutta tänä aamuna sitten tuntu että harmi jos onki poika. Mutta toki poika ois ollut yhtä tervetullut :)
Tämähän kuin mun ajatuksia.Kun kumpiakin jo on niin poikaa "en haluaisi "siksi että ne saa kauheasti riehuntaa ja painia ja mellastusta aikaan,varsinkin kun niitä on kaksi/saati enemmän).Ja tytöt pieninä taas suloisia nukkejen kanssa leikkijöitä mutta se murkkuikä(isot tytöt nyt 12v ja 13v joten alkaa tuntua) :D
Eli siis aivan sama,kumpi vaan kelpaa enemmän kuin paremmin :heart: Haluan vaan päästä kauppaan ja ostamaan jotain kivaa uudelle tulokkalle!Pojalle saisin ostaa enempi...............

Ultraan 1viikko 4päivää(tämä päivä mukaan lukien ;) )........



 
Ihana lukea muitten ultrakuulumisia samalla kun jännittää omaa ultraa, joka on tänään yhdeltä. Hienoa, kun yhtään oikeasti huonoja kuulumisia ei ole kukaan joutunut kertomaan :heart: Nyt täytyy sanoa, että vähän jännittää sekin, että kerrotaanko meille kumpi on tulossa. Tyttö olis ihana, mutta niin olis poikakin. Mun sisaruksilla on yhteensä 3 tyttöä ja yks poika, kun taas miehen sisaruksilla on yhteensä 3 poikaa ja yks tyttö. Eli kummallekin sukupuolelle olis tavallaan samanlainen tilauskin :LOL: Oikeesti on ihan sama vaikka eivät edes kertoisi, että kumpi on tulossa, kunhan vaan olis terve pikkunen :heart:

Tänään/huomenna vähän muutakin jännitystä luvassa, kun yöllä pitäis ottaa suunta lentokentälle ja lentää viikoksi Kanarian aurinkoon. On tätä odotettukin. Mut on mulla kova lukeminen teiän jutuista sitten kun tuun takas. Toivottavasti ei tuu pahat vierotusoireet, kun oon tottunu päivittäin käymään täällä lukemassa uusimmat kuulumiset :LOL:


annala ja "väke" 20+2
 
Nyt on rakenneultra takana! Eilen iltapäivällä tuli siellä käytyä ja kyllä se jännitti ihan hirveesti etukäteen. Mutta se tärkein uutinen, eli kaikki on hyvin! :heart: Ja meiltä heti kysyttiin, että halutaanko tietää sukupuoli ja kun vastattiin että kyllä, niin melkein heti sen perään kätilö huudahti, että mikäs se siinä näkyy! No pojan vehkeet siellä näkyi! :heart: :heart: :heart: Myöhemmin siinä ultrauksessa kätilö vielä tarkemmin katsoi ja näytti että poitsu se on ja kuvakin saatiin todistusaineistoksi vehkeestä. :D Poitsun koko vastasi ihan aikaa kun eilen oli rv 20+1 ja mittauksissa tuli 20+4

Koko loppupäivä ja ilta meni kyllä ihan tunteiden myllerryksessä. Ihanaaaaa!!! Nyt voi sitten alkaa kattelemaan pojalle sopivia vaatteita ja muita tarvikkeita.

Sintyli ja Sälli 20+2
 
Matilda84
Huomenta! Onnea muillekkin ultrakuulumisista ja sukupuoli lupauksista :heart:

Tuntuu ihan hurjalle,että nyt sitten näkeekin vauvan seuraavan kerran kun se syntyy. Siihen on sitten se 20vko kääk :D
 
AnQ
Ihania ultrakuulumisia :heart:

Täällä oli neuvola, painoa on tullu 425 g/viikko eli eiköhän samoihin lukemiin päädytä, kuin mitä esikoisen odotusaikana. Huh, pitää alkaa asennoitua kesään valaana! Muuten neuvolassa kaikki oli kunnossa, sykkeet oli 152 ja sf-mitta 13 cm. Kovin vauva monotteli kun kuunneltiin sykkeitä, eli paljon liikettä mitä ei itse vielä rekisteröi millään tavalla.

Mie heräsin aamuneljältä siihen, et pala tuntu kurkussa ja mahassa kiersi. Nyt tuntuu koko ajan siltä, et oksu tulee hetkenä minä hyvänsä - aamulla olin vaan hyvin ilmavaivainen |O Pitää nyt koittaa tsempata, ettei tauti pääse päälle, mahatauti on nimittäin ihan viimoinen, minkä haluaisin. Esikoinen sairasti viikonloppuna, eli aika kauan on sit tauti itänyt, jos nyt vasta iskee.

Pakko nyt yrittää tehdä näitä hommia, jos vaikka lähtis tänään ajoissa kotiin..

AnQ + myy 18+1
 
täällä merkkailen , tasan viikko ultraan :heart: apuva...

onnea kaikille siellä käynneille, sen jälkeen julkistan oman odotukseni kaikille jos kaikki hyvin :whistle:

ja lapin loman jälkeen tää arki taas takkuaa :eek:
 
Kiitos tsempeistä kaikille!

Kävin eilen neuvolassa, ja viittä vaille eläkkeellä oleva neuvolatäti ei ollut koskaan työhistoriansa aikana kuullut moisista kystista :eek: Oli ihan huolissaan, mun piti rauhoitella häntä, että ei tässä nyt niin paha juttu pitäis olla kysessä.
Kehotin myös lukemaan asiasta netistä, kun oli niin ihmeissään...

Edda Kiitti sulle vertaistuesta, kyllä tämä tästä =)

Muuten neuvolassa kaikki ok, painohan se on päässyt nyt uhkaavasti plussan puolelle oksentelun vähennyttyä.

Meillehän selvisi poika olevan tulossa, ennestään on 2v poika, joten saa mieluisen leikkikaverin tulokkaasta. Mutta mies on aivan ehdottomasti sitä mieltä, että meidän lapset on tässä...oli jo ensimmäisen jälkeen, mutta muutti kuitenkin mieltänsä :LOL:
Noh, minä toivoin kyllä salaa ja hartaasti tyttöä, juuri sen takia, jos meille ei enempää lapsia tule...mutta jotenkin mulla on niin hillitön tytön kaipuu, kaikki meidän suvun pienimmät on olleet aina poikia (tosin nyt yksi tyttö myös)...se halu tehdä niitä tyttöjen juttuja, pienenä ja isona yhdessä tytön kanssa. Ehkä juuri siksi, että olisin halunnut tytölleni erilaisen äiti-tytär suhteen, kuin itselläni ollut...kaikkia näitä asioita jäin hetkeksi murehtimaan heti ultran jälkeen, ja salaa pari kyyneltäkin tirautin, kun mietin sitä, etten ehkä ikinä pääse kokemaan näitä asioita :'( Onneksi minulla on maailman rakkain kummityttö 5kk, joka saa nyt kärsiä tästä mun tytön puutteestani heh....
Ei vaan, en tiedä ymmärrättekö, varmaan pidätte minua ihan kahjona akkana!!!
Tottakai lapsen terveys on tärkeintä, ja juuri tuo kysta-asiakin sai minut sen tajuamaan, että se on aivan yks hailee kumpi on, kunhan olisi terve.

Ja siis poikavauva meille on todella tervetullut, enkä enää edes voi ajatellakkaan muuta vaihtoehtoa :heart: Minua ei siis harmita se, että meille tulee poika, vaan minua harmittaa se etten koskaan saa sitä omaa tyttöä (ehkä)....

Sekalaista sepustusta...tässä on omat asiat pyöriny niin mielessä, etten edes muista kommentoida mihinkään enkä vastailla kysymyksiin.

Onnea mukavista ultrakuulumisista, poikavoittoista taitaa tähän mennessä joukko olla =)
 
Äitivaan kyllähän tuon ymmärtää, että äiti haluaa tytön, tekemään tyttöjen juttuja, ja letitteleen hiuksia yms =) Eihän sitä tiiä jos se iltatähti teille vielä tulee :whistle: ;)
Ja on kumma th ollu :eek:

Täällä taas pakkasta -20...prkl.....sais alkaa jo riittään :kieh: |O :headwall:
TAHTOO KESÄN!!! B)
 
Neitim kyseli tuolla edempänä mun tietoja, joten täältä tulee! Eli laskettu aika olis 4.8. Kätilöopistolla olis tarkoitus synnyttää, oon 35-vuotias ja esikoinen vasta tulossa :D Että aika vanhoilla päivillä oon päässy tätä lapsentekoa harrastamaan, mutta sen onnellisempi on olo! Mukava on ollu lueskella teidän kaikkien juttuja, varsinkin kun tuntuu olevan vain hyviä uutisia kaikilla. Täällä myös kaikki hyvin, pikku pirpana myllää päivittäin mahassa aika lailla, on vissiin tullu äitiinsä :LOL: Oon kuulemma ollu ite aika vilkas lapsi jo kohdussa, sekä myös sitten sen ulkopuolella. On helpottanu omia huolia ihan hirveesti, ku alkanu tuntumaan liikkeet ja potkut, eipähän tarvi murehtia jatkuvasti että vieläkö vauva on hengissä! Nyt vasta oikeestaan tuntuu siltä, että on vauva oikeesti tulossa. Oon kirjotellu jo vähän listoja, mitä tarttee hankkia, mutta ne on kaikki vielä vaan paperilla eikä yhtään konkreettisesti ostettuna... Mutta onhan tässä vielä hyvin aikaa :)
Mites paljon teillä muilla on ollu supistuksia? Kun itse olin vähä epävarma, mikä on normaalia ja mikä ei, niin päätin sitten eilen soittaa terkkarille ihan varmuuden vuoksi. Mulla on ollu jo melkein viikon ajan päivittäin kivuttomia supistuksia, mutta ne on kuulemma ihan vaarattomia. Ainakin kuvittelisin, että sitä tämä nyt on, kun maha kovettuu ihan kivikovaksi puristavaksi palloksi, mutta se menee ohi aika nopeasti. Silti jotenki jännittää, että uskaltaako esim töissä ihan kauheesti enää huhkia... Taidan olla vähän neuroottinen, mutta tää vauva on mulle maailman tärkein asia, enkä halua mitenkään riskeerata sen hyvinvointia!
On muuten hauska, kuinka moni jo tietää kumpi on tulossa! Me päätettiin, ettei kysytä ultrassa, mutta mulla on kyllä ollu ihan alusta asti semmoinen olo, että tyttö se on. Kiinnostais ihan kamalasti, mies sen sijaan ei halua tietää etukäteen. Mä suunnittelin jo meneväni ihan itsekseni yksityiselle ultraan, että näkisin kumpi tulee, mutta sit ajattelin etten malta kuitenkaan olla sitä miehelle paljastamatta! :p Että parempi ehkä odottaa sitten vaan h-hetkeen asti...
Ituhippi
 
Jipiii=) äidin omaa hemmottelua, eli mä meen tänään elokuviin. Sisko lupas viedä pojan elokuviin kans, mut menevät eri näytöstä katsomaan ku mä. Tosin vähän jänskättää mitenkä pystyy istumaan 3 tuntia elokuvissa, ei parane varmaan kauheesti juoda :LOL:

Vauva päätti viime yönä, muutaman yön hiljaiselon jälkeen, jumpata töissä oikeen urakalla. Ihana tunne, vaikka en niitä potkuja kauheesti ookkaan tuntenut, lähinnä tuo vaavi tuntuu heittävän kuperkeikkaa tuolla masussa.

Maijamehi ja Toukka rv 20+4
 
Mulla supistukset ei oo vielä alkanut,onneksi!Mutta jos vanhan kaavan mukaan mennään,viimeiset 10 viikkoa sitten supistelee senkin edestä....

Mulle tuli kysymys vastaan:Mun suurta herkkua,karkit korvaten on strawberry flakes,eli pakaste kuivatut mánsikka lastut.Nyt aloin vaan miettiä onko näissä jotain vaaraa,kun ovat kuitenkin ulkomaalaisia mansikoita???
Tosin kuivattuja mutta kuitenkin?

Mä en normaalisti näistä hötkyy,mut nyt jotenki alko kaihertaa,kiinasta asti ovat.... :whistle:
 
Hellou!

POKS rv 20 ja sen kunniaksi...

Saanpa nyt isekkin liittyä ultrassa käyneisiin, eli... Kaikki hyvin, istukka onkin etuseinässä ja sitä jouduttiin tarkistamaan sisäkautta tehdyllä ultrauslaitteella, mutta onneksi oli 1,7cm kohdunsuulta joten ei huolta! Oli kiva vaan yhtäkkiä joutua siihen sisäkautta tehtävään ultraan kun en ollu edes tajunnu ko mahdollisuutta ja oli sitten tuo pehko alhaalla sen mukainen :ashamed: Ipana oli 340g ja noin 20cm kooltaan.... ja selvisi että POIKA sieltä on 100% varmuudella tulossa =) monta kuvaa saatiin pienestä ja kun sattui mukavasti tuttu kätilö ultraamaan niin johan siinä pikkuisen touhua yli 20 min seurattiin :heart:

K :wave:
 
kyllä mua kadehdituttaa, kun te ootte jo ollu rakenneultrassa.
ihanaa kun on niiiiin hyvii uutisii, ja vielä sukupuoletkin on monilla selvinnyt. :heart:
hurjaa aatella, että meitin kaikkien vauvat on jo n. 20cm pitkiä; vähän ruipeloita vielä, mutta eiköhän ne sitä lihaakin kerkeä tässä ympärilleen saamaan. :D
 

Yhteistyössä