Mukavaa, Mammaksi, että tulit takaisin listalle!
MIllä perusteella sait tuon arvion mahdollisesta nopeasta synnytyksestä, vai ihan varmuuden vuoksiko suositteli lähtemään hyvissä ajoin? Miullahan kanssa on povattu nopeaa synnytystä, joten siksi olen utelias.
Synnytyksestä: Täällä kanssa yksi, joka ei MISSÄÄN NIMESSÄ halua sektioon! No, hätäsektio on asia erikseen (siitä kai on paha kieltäytyä), mutta muuten on aika vaikea keksiä sellaista tilannetta, että näkisin sektion alatiesynnytystä positiivisempana vaihtoehtona. Miksi ihmeessä joku haluaisi _vapaaehtoisesti_ viettää vauvan ensipäivät leikkauksesta toipuen, kun vaihtoehtona on hoitaa omaa pikkuista? Siis jos ei ole pakko! Vaikka esikoisen synnytyksessä miulle tehtiin eppari ja tikkiä oli monessa kerroksessa sen jäljiltä ja se epparihaava vielä tulehtui jne., niin se oli vielä pieni juttu verrattuna kaverin sektion jälkeiseen elämään, kun ei saanut nostella mitään (edes sitä vauvaa). Kyllä alatiesynnytyksessä pääsee kokonaisuudessaan vähemmällä, ainakin miun tuttavapiirissä näin on ollut (tuollaiset second editionin kaltaiset synnytystarinat on onneksi minimaalisen pieni prosentti kaikkiaan!). Kivunlievityskeinoja on monia, eikä miusta se kipu edes ole mitenkään ylivoimaisen kamalaa. Esikoisen kanssa oli tuskallisempaa (ja silloin olin autuaan kiitollinen epiduraalista!), mutta vajaa 2 vuotta myöhemmin kakkosen syntyessä kipu ei ollut juuri menkkakipuja kummempaa ja luomunahan tuo meni. Ja kun ottaa huomioon, että yleensä synnytyksen kesto tuppaa lyhenemään kerta kerralta, niin sekin tekee hommasta aika paljon helpompaa (lohdutuksena teille uudelleensynnyttäjille, joilla esikoisen kanssa synnytys on ollut pitkä ja tuskallinen!). En nyt tarkoita, että sektioäiti olisi sen huonompi äiti kuin alateitse lapsensa synnyttänyt, mutta sitä en ymmärrä, että ehdoin tahdoin valitsee hankalamman vaihtoehdon! Täällä tosin sektioita taidetaan tehdä vähiten koko maassa (eli vain äärimmäisessä hädässä), joten siinä mielessä olen onnellisessa asemassa mielipiteineni. Jos synnytyspelon takia miettii sektiota, niin kannattaa käydä juttelemassa peloistaan ja synnyttämisestä muutenkin jo hyvissä ajoin.
Synntyksen jälkeisestä masennuksesta: Jälkiviisaana voin kertoa, että sitähän se taisi olla... Esikoisen kanssa ensikuukaudet alussa olivat tuskaa ja vihasin sitä huutavaa kakaraa. Mutta eihän täydellinen äiti sitä voinut tunnustaa, vaan esitti jotain aivan muuta lähipiirille... Jossain vaiheessa onneksi sitten helpottikin. Kakkosen synnyttyä olin ihan onnen huumassa aluksi, mutta muutamassa kuukaudessa se muuttui helvetiksi. Terkkari ei kuunnellut, vaikka väsymystäni valitin (ja olihan miulla syytä olla väsynyt: molempien lasten sairaudet, muutaman tunnin katkonaiset yöunet, päivällä ei hetken hengähdystaukoa jne.). Muutettiin ja terkkari vaihtui. Tämä uusi oli kovasti osaaottavainen (sentään kuunteli!), mutta ei osannut auttaa yhtään sen enempää kuin se ensimmäinenkään. Eikä mies tajunnut miun tilannetta senkään vertaa, vaan piti hulluna akkana, joka osasi vain itkeä ja huutaa. Ja muita ihmiskontaktejahan miulla ei edes ollut enää sen muuton jälkeen, kun korvessa oltiin ja miehellä oli auto (se kävi jopa ruokakaupassakin eli mie olin totaalisessa eristyksessä)... Ite olin niin väsynyt, että elin lasten kanssa siinä hetkessä, en edes päivä kerrallaan. Mutta kaikesta huolimatta siitä selvittiin hengissä. Nyt kolmannen kanssa olen turvallisin mielin, sillä nyt on tukiverkko kunnossa ja tiedän oman jaksamiseni rajat. Eikä enää ole harhakuvitelmia siitä "täydellisestä äitiydestä", sillä sellaiseen ihmeeseen en ole vielä törmännyt, vaikka paljon äitejä tunnenkin.
Mammaksi ja Zuviliini: Meillä ei kummallekaan lapselle ole nb-koko mennyt missään vaiheessa (s-kokokin jäi tosi nopsaan pieneksi!), joten olen kahden vaiheilla, teenkö niitä ihan pieniä tälle kolmannellekaan. Ehkä sitten, jos tämä pikkuinen arvioidaan kooltaan tosi pieneksi tai on muuten epäilys, että syntyisi etuajassa (hah, näillä suppareilla...). Pitäisi vain ensin saada s-kokoiset tehtyä... Millä kaavalla olette ne nb:t tehneet? Ihan tarrallisia vai näpsy-kiinnitteisiä? Ja mistä materiaaleista? Mie meinasin sisävaippoja väkertää villahousujen kaveriksi, mutta sitä mietin, oisko ihan pienellä tarrattomat kuitenkin vauvalle mukavammat..? Enimmäkseen tarrallisia meillä on tähän asti ollut (siis ne pienet), mutta nyt olisi hinku kokeilla seuraavalle jotain uutta, kun ei kai tässä lähes 4,5 vuoden kestovaippaelämää viettäneenä ole vielä ihan kaikkea ehtinyt oppia ja kokeilla..?!!
Zuviliinin työkaverin vauvalle pidän peukkuja, että pieni sydän kestäisi! Ite raskaana ollessa kaikki tuollaiset tuntuvat aina niin kohtuuttoman suurilta taakoilta tuoreille vanhemmille.
Tulipas pitkä sepustus! Yritän pitää ajatukset muualla, kun vähän jännittää huominen 4D-ultra... Vieläkin vähän sellainen olo, että onkohan ihan järkevää nähdä se pikkuinen niin tarkasti jo nyt..?
Pistiina rv 25+0
