Ekaluokkalaiset hukassa...

["vieras"]

Lasten piti mennä talon leikkipuistoon puoleksitunniksi ja lupasin huudella sisälle, kun pienet nukahtaa. Sain pienet nukkumaan ja meinasin huudella lapset sisään, niin ei näy eikä kuulu. Nyt jo kulunut 2,5h. Tämä on pieni kunta ja koulu on tuossa 300m päässä, eli luultavasti ovat sielä, mutta en mä nyt etsimäänkään pääse, kun pienet nukkuu sisällä. Onneksi mies tulee näillä minuuteillä, niin pääsen etsimään.
Mikä olisi sopiva rangaistus, kun ei oo ensimmäinen kerta?!!

 

["mol"]

No kotiarestia vaan.

Meillä on ekaluokkalaisella aina mukana puhelin, niin että löytyy lapsi.

 

["Minä"]

No vaikkapa muutaman päivän aresti?

 

["mä"]

Et päästä ilman valvontaa ulos jos eivät pysy sovittujen rajojen tai sisällä. Eiköhän vähän sapeta jos äiti vahtii vierestä jos toiset osaa olla ilman valvontaa.
Jos vaikka viikko ulkoilua vain aikuisen valvonassa ja sen jälkeen kokeillaan uudelleen .

 

["vieras"]

Meillä on sääntö, että liikkumisalue pienenee heti jos rajat ylitetään. Tehokas keino, ei ole tarttenut yrittää kuin kerran.

 

[minä,]

Antakaa muksujen touhuta
Siinä hyvä kirja ylisuojeleville palstamammoille
http://download.akateeminen.com/fi/ekirja/Tatu%20Hirvonen/Varo,%20varo,%20varo_%20-%20Irti%20ylisuojelevasta%20kasvatuksesta/4f41f80b-ad91-6246-ae84-a2b5a5c71575/
Riskit kuuluvat elämään – myös lapsuuteen. Vanhemmilla ja kasvattajilla on kuitenkin taipumus yliarvioida turvallisuusriskejä. Tästä taas seuraa paljon sellaisia kieltoja, joista Hirvosen mukaan on pikemminkin haittaa kuin hyötyä. Ylisuojeleva kasvatus ei jätä tilaa lapsen kokonaisvaltaiselle kehitykselle.
Sopivat riskit ovat kasvun ja kasvatuksen työvälineitä. Hyvä kasvuympäristö luodaan, kun punnitaan toiminnan riskejä ja sen tavoitteita toisiinsa. Vähäisten mustelmien pieni riski ei ole riittävä syy kieltää toimintaa, joka tarjoaa lapselle elämyksiä, haasteita ja oppimiskokemuksia.
Kun leikkipuistot ja päiväkotien pihat ovat täynnä standardinmukaisia, takuuturvallisia kiipeilytelineitä, ollaankin pulassa kun tulee törmäys tosielämän kanssa, summaa Hirvonen.

- Kun on tutkittu, miten lapset niitä telineitä käyttävät, on huomattu, että lapsen kiipeily tulee monotoniseksi ja liian luottavaiseksi. Kun joutuukin oikeassa elämässä vaihtelevaan maastoon tai vaappuvalle alustalle, ei tukea löydykään standardinmukaisen kahdenkymmenen sentin päästä. Puussa on elämänmuotoista haastetta. Kun sinne kiipeää, on pakko osata tarkkailla ja tarkastaa mihin jalat ja kädet laittaa ja onko alla turvallinen putoamisalusta.

 

["vieras"]

Puhut ihan eri asiasta.

7vee on vielä hyvin pieni liikkumaan itsekseen vilkkaammassa ympäristössä ja rajat täytyy useimmilla olla. Sen ikäisen kokemus ja näkemys on liikenteestä sellainen, että on todella riskialtis liikkuja. Eihän pituuttakaan ole edes sitä vertaa, että pystyisi kunnolla näkemään autojen yli jne. Ei ole sattumaa, että ekaluokalisista varoitetaan autoilijoita joka ikinen syksy. Onko sinulla ollut 7-vuotiasta lasta?

Olet siis sitä mieltä, että lapset pitäisi päästää liikkumaan ihan rajattomasti, jotta he eivät olisi 'ylisuojeltuja' Kyllä ennenkin on pistetty lapsille rajoja iikkumiseen, iän mukaisesti. Aikaisemmin esim. täällä Helsingissä liikkumisalue pienillä koululaisilla oli varmasti vähän isompi, koska liikennettä ja nopeutta oli autoilla vähemmän. Nykyään tilanne on vähän toinen. Meillä 7vee saa liikkua lähmiissä kortteleissa, muttei ylittää isompia teitä, joilla olen itsekin meinannut jäädä kaahalijoiden ja punaisia päin ajelijoiden alle.

Ylisuojelua on olla ottamatta lapsen ikätaso huomioon rajoja asetettaessa tai vahdata häntä niin. ettei kyky ja itsleuottamus itsekseen liikkumiseen pääse kehittymään. 7 vuotiaan kulkeminen vapaasti 10km säteellä esim. vilkkaassa kaupunkiympäristössä on minusta pikemminkin välinpitämättömyyttä kuin ylisuojelua.