B
bmad-30
Vieras
Joonas ja Mikael, nuoret koulupojat livahtivat kirjakauppaan koulun jälkeen. Murrosikäisille myytävät tavarat olivat vielä uusi aluevaltaus ja heitä kiinnosti erityisesti sci-fi / ydinsota-aiheiset pokkarit, joita ulkomaalaiset mielikuvitussankarit olivat kirjoitelleet. Kumpaakaan ei erityisemmin kiinnostanut runokirjatiski, vaikka senkin yli toki vilkaistiin. Joonas ja Mikael olivat juuri käyneet syömässä kebabit, joten kirjahyllyjä kelpasi todella kääntää. Elämä oli hyvässä vedossa. Molemmat olivat oppineet runkkaamaan ja kiinnostumaan naisista.
Mikael kaivoi hyllystä esiin kirjan, jonka kannessa komeili isorintainen, muuten laihahko parikymppinen tyttö kädessään miekka, allaan kansakunta, edessään kuu, jonka hän ilmeisesti aikoi valloittaa. Epävarmuus vaivasi:
- Mistäköhän tämä kertoo? Joonas pohdiskeli ääneen.
- Joku avaruusseikkailu, jossa nainen yrittää pimeyden halki tuntemattomalle planeetalle, Mikael
horisi vastauksena. Samassa kuvankaunis arviolta 23-26-vuotias naishahmo vaappui heidän taakseen.
- Anteeksi pojat, onko teillä lukeminen pahasti kesken? Tuntematon blondityttö kysäisi
yllättäen. Hänellä oli musta nahkatakki yllään, mustat nahkahousut ja mustat saappaat. Päältä
roikkuivat osittain pitkät, edestä puolipitkät hiukset ja vihertävät, kylmästi tuijottavat silmät. Hän katseli poikia kiinteästi ja tiukasti. Pojat mietiskelivät ihmeissään, että ei tuo ainakaan kirjakaupan myyjä voi olla. Joku outolintu kai?
- Emmehän me ole tätä edes vielä lukeneet. Mikael kommentoi.
- Voin ostaa sen teille, jos haluatte. Olen myyjänä tuossa viereisessä vaateliikkeessä ja saan täältä aina kunnon alennukset.
- Osta vaan, Joonas vastasi epäilystä ja hiven ivaa äänessään.
- Maksamme sen sinulle takaisin, Mikael lisäsi.
- Ei tarvitse maksaa. Vietätte vain kanssani tämän illan. Blondi vastasi ja pojat hämmentyivät
silminnähtävästi.
- Sitähän te kuitenkin haluaisitte. Asiaa tunnusteltuaan pojat myhäilivät epäuskoisina.
Tyttö osti kirjan ja antoi sen pojille. Mutta pian he vakavoituivat. Se, että noin kovatasoinen naishenkilö vain ilmestyi heidän taakseen tarjoamaan ilmaista kirjaa ja illanviettoa, oli kertakaikkisen epätodellinen ja tavallaan huolestuttavakin tilanne, mutta tyttö vain jatkoi rohkaisemistaan..
-Tulkaa nyt viettämään iltaa kanssani. Olen nimeltäni Terhi. Lopulta pojat myöntyivät. He istuivat
Terhin uudenmalliseen auton takapenkille ja matka tuntemattomaan alkoi. Viimeinkin.
- Voinette tavata meitä parikin viikkoa. Terhi kertoi. Meitä on monta kivaa tyttöä tuolla talolla
odottamassa. Ja kaiken näköisiä tavaroitakin löytyy.
- No. Päätit sitten meidät pokata? Mikael kysyi kiusallisen vaitiolon jälkeen.
- Heh. No juu. Te selvästi haparoitte siinä jotain, muttette ehkä tarkalleen tiedä mitä. Mitenkäs
pojat, onko tuo kondomin käyttö teille jo tuttua? Terhi kysyi ripaus riemukasta ivaa äänessään.
Lopulta auto kaartoi vaaleanpunaisen omakotitalon pihaan. Ja sitten autotallin ovi avautui sähköisesti. Auto painui lyhyen jyrkän mäen kautta sisälle pimeään rakennukseen, moottori sammui ja sähköovet laskeutuivat perässä. Himmeä tunnelmavalaistus syttyi talliin. Pieniä lamppuja näytti olevan joka nurkassa, puolet niistä värillisiä.
- Odottakaa täällä näin. Terhi sanoi ja hyppäsi autosta. Hän katosi tallin olevasta sisäovesta ja
pojat jäivät autoon orpoina istuksimaan.
Pojat odottivat, mutta mitään ei tapahtunut useaan minuuttiin. He nousivat ulos autosta ja
venyttelivät. He tähyilivät ympärilleen, mutta mitään poikkeuksellista ei löytynyt. Tallilla oli paljon lahonneita hyllyjä, täynnä kaikenlaista tavanomaista roinaa, työkaluja ja autojen varaosia. Joonas ja Mikael kiertelivät kehää löytämättä tallista mitään poikkeavaa. Monta minuuttia vieri, ennen kuin he löysivät katonrajassa kamerat, jotka mahdollisesti kuvasivat heitä. Silloin heihin iski tarve yrittää paeta ennen kuin se olisi myöhäistä. Varmaan vanhempiakin alkaisi ihmetyttää jos he eivät tulisi kotiin ennen puoltayötä.
- Koetetaan pitää pintamme ja mennä pois täältä, Mikael totesi. Ei suostuta jäämään tänne
ainakaan pitkäksi aikaa. Joonas nyökytteli vahvistukseksi. Lähdetään vaan sen siliän tien, kun
jostain löytyy sellainen aukko mistä pääsee.
Mutta tallin automaattioveen ei löytynyt katkaisijaa, eikä ovi auennut nostamallakaan. Ainoa mahdollisuus poistua olisi ollut ehkä tallin sisäovi, mutta sekin saattoi olla lukittuna. He alkoivat miettiä kuumeisesti koko juttua. Mutta vastaavaan tilanteeseen voisi järjellistä motiivia olla mahdoton löytää. He olivat nuoria keskiluokkaisia suomalaispoikia, eikä kellään ollut ainakaan mitään syytä kiristää heitä tai heidän avullaan. Pojat kävivät takaisin auton takapenkille istumaan siinä toivossa, ettei kamerat näkisi heidän jokaista liikettään.
Pian tallin päädystä alkoikin kuulua kovaa kolinaa, kuin ovi avautuisi. Se ei ollut poikien
auton takana oleva tallin nosto-ovi, vaan edessä oleva naamioitu seinä, joka lähti liikkeelle. Seinä rullautui ylös ja poikien järkytykseksi seinän takaa paljastui kolme pientä sellihäkkiä. Jokaisessa niistä näytti olevan vahvat mustat kalterit ja puinen penkki rautaketjukiinnityksellä. Ja katon rajassa sellien yläpuolella oli pienet mustat kaiuttimet, joista alkoi kuulua ilkeää, epäinhimmillistä pulputusta. Ääniefektin päättyessä kaiuttimien alapuolella olevista suihkuttimista lennähti auton konepellille runsaasti jotain punaista, ilmeisestikin siis verta. Ettei vain ihmisverta? Ja samalla auto selittämättömästi nytkähti. Poikia alkoi melkeinpä oksettaa.
Vaan oli jo kulunut useita tunteja, ehkä viisikin tuntia pienistä kokeiluista huolimatta.
Tallin sisäovikaan ei antanut periksi, vaan pysyi tiukasti kiinni. Tallilla olisi kyllä ollut työkaluja, mutta he eivät uskaltaneet käyttää niitä esimerkiksi oven rikkomiseen. Oli heillä hämärä ja toiveikas aavistus, että kohta he pääsisivät luopumaan neitsyydestään ja rakastelemaan talon tyttöjä. Tuollainen mahdollisuus tuntui tässä vaiheessa kovin epätodennäköiseltä ja toissijaiselta. Olihan heitä näemmä jo petkutettu pahemman kerran. He yrittivät epätoivoisesti huudella Terhin nimeä, mutta mitään vaikutusta sillä ei näyttänyt olevan.
Pojat melkein vajosivat horrokseen. Äkkiä tallin sisäovea raotettiin ja auton eteen tepsutti keskimittainen, huomiota herättävän muodokas ruskeahiuksinen tyttö. Hänellä oli tummat märät hiukset ja vihreä pusero ja erikoisen näköinen muodikas rannekello. Hän katseli määrätietoisesti poikia, jotka nuokkuivat auton takapenkillä. Pojat havahtuivat ja katselivat häntä kuin näkyä. Tytöllä oli linjakkaat ja lihaisat raajat ja hänen kasvonsakin olivat täydelliset. Hän näytti käsittämättömän urheilulliselta ja hyvin hoidetulta olematta silti karkea tai epänaisellinen. Joonas ja Mikael epäilivät kohdanneensa maailman upeimman tytön. Iältään hän vaikutti olevan noin kaksikymppinen tai vähän yli.
- Avatkaa vaan ovet ja tulkaa juttusille. Hän sanoi pojille. Pojat astuivat ulos kuin käskystä.
- Mielellämme vain, kiitos. Joonas tuhahti iloisesti.
- Lohikäärmeen aika koittaa. Horoskooppikirjat ovat olleet täynnä hyvin kiinnostavia faktoja
teistä tänään ja eilen, tyttö ilmoitti mystisesti.
- Teidän tulee toteuttaa lohikäärmeen jokaista komentosarjaa elämässänne. Tyttö tarkensi. Ja minä
olen nuori sotaratsu Anni How. Onko coctailini teille selvä?
- Kyllä kai. Mikael vastasi hermostuneena tietämättä mihin edes vastasi. Tyttö vaikutti olevan
ihan omissa maailmoissaan, siitä huolimatta, että hän oli mykistävän ilmielävä ja vitaalinen.
- Kyllähän te sen näette, kehoni taistelee jo suurilla areenoilla, niin ettei sen tarvitse
enää näperrellä ahdistavien pikkutotuuksien kanssa. Mutta teistä sen kyllä huomaa, että sotaretki on vastassa edessäpäin. On opittavaa elämän ja asioiden merkityksistä. Vaikkei kaikki säteet ennen auringonlaskua olisikaan sisällenne varastoituneet, voin luvata, että ne tavoittavat teidät vielä totaalisessakin pimeydessä. Anni How virkkoi.
Sitten hän molempia katseli poikia tiukasti, mutta vapautuneesti silmiin.
- Ottakaa askel lähemmäs. Anni How painosti poikia. Pojat astuivat noin puolen metrin päähän
Anni Howin ihmeellisestä ja säteilevästä kropasta.
Anni How laski kätensä molempien poikien olkapäille. Minun silmäni näkevät teissä paljon
asioita, paljon tapahtumia. Teidän elämänne lähestyy vain loppuaan.
- Niin kai, pojat mumisivat nöyrtyneenä ja peloissaan. Anni How vaikutti hyvin viisaalta ja määrätietoiselta. Hänen kauneuttaan oli mahdoton vastustaa.
- Minä tyttö se olen oppinut taistelemaan. Anni How näpäytti ja otti muutaman askeleen poispäin.
Olen taisteluvalmis ja täydellinen paketti, eikä minun tarvitse katua mitään itsessäni. Jokainen päivä on kuin uusi, kuin hiomaton timantti, jonka otan epäröimättä tehtäväkseni.
Samassa Tallin sisäovi avautui rymisten ja oven takaa kurkkasi musta hevosen pää. Pojat katselivat näkyä ihmeissään. Sitten hevonen hirnahti kuin todistaakseen oman aitoutensa I-HA-HA-HAA. Joonas ja Mikael pomppasivat pelosta taaksepäin. Hevonen kääntyi rymisten kaikkosi taloon Anni How perässään. Mutta poikien ihmetykseksi sisäovi jäi auki. Pojat empivät, mutta lähtivät kävelemään leveää sementtikäytävää pitkin. Käytävällä oli hujan hajan sekä hevosen, että koiran paskoja. Pojat naureskelivat moisille paakuille ja olivat ihmeissään. Lopulta he ohittivat aitauksen, jossa hevonen nyt oli ja katseli heitä arvoituksellisesti. Ei vaikuttanut miltä tahansa hepalta.
Sitten tuli jälleen pitkät portaat ja ovi, jonka takaa kuului koiran haukuntaa. Pojat kielsivät toisiaan avaamasta ovea, mutta ovi kuitenkin avattiin sisäpuolelta..
- Hei. Ette saa tulla tänne. Menkää pois. Nuori kokiksi pukeutunut mies selitti pojille, kuin olisi tuntenut heidät jostakin. Samalla voimakas munakkaan tuoksu työntyi käytävään.
- Mutta ei me päästä pois, Mikael vastasi kiihtyneenä. Korkeintaan autotalliin, joka on lukittu.
- Autossahan on kaukosäädin, jolla ovi aukeaa. Mies sanoi ja sulki oven.
Voitonriemuisina pojat menivät tallille ja löysivät auton hansikaslokerosta pienen säätimen. He painoivat nappia ja saivat ulko-oven auki. Oli jo valoisaa.
He lähtivät kävelemään pientä tietä, jota todennäköisesti oli tiedossa riittävästi. Rahaa heillä oli sen verran, että jos he löytäisivät bussin he pääsisivät ehkä sillä kotikaupunkiinsa. Pitkän tarpomisen jälkeen tuli tienristeys ja bussipysäkki. Epätietoisina kaikesta pojat jäivät sille seisomaan ja odottelemaan bussin tuloa. Mutta ilmeisesti linja-autot eivät kulkeneet siihen aikaan aamusta.
- Muistatko vielä sen Anni How:n, jutut entä Terhin? Joonas kysäisi Mikaelilta.
- Muistan, jotenkin. Todella hämärä juttu.
- Niinpä.
- Näytäpä sitä kirjaa, jonka se Terhi osti sinulle. Se oli tosi mielenkiintoinen.
- Se taisi jäädä sinne autoon.
- Käydäänkö hakemassa, kun sitä bussia ei näytä tulevan? Eikä muitakaan autoja näy missään.
- Siis takaisin? Oletko ihan sekaisin? Löydetäänkö me edes?
- Kokeillaan. Tämähän on nimittäin jännää. Ja onhan siellä tallissa ainakin vesihana, alkaa olemaan aika pahuksen käppyräinen tunne kurkussa.
Kahdesti pojat eksyivät matkalla, kunnes löysivät talon. Tallin ovi oli edelleenkin auki, kuin
toivottaakseen heidät tervetulleeksi takaisin. Mutta kirjaa ei autosta löytynyt. Niinpä pojat päättivät mennä uhkarohkeasti koputtelemaan nyt asunnon ulko-oveen, joka avataankin.
- Mitäpä pojat? Hauska ilma tänään. Joku nuori kohtelias tyttö tuli sanomaan. Hänellä ei ollut
lainkaan vaatteita yllään. Ainoastaan pyyhe käärittynä perseen ympäri.
- Älä päästä niitä tänne sisälle, samainen kokkimies ulvoi jostain keittiön uumenista. Niillä
ei ole voimassaolevaa kulkulupaa.
- Meidän pitäisi varmaan ensin tarkistaa onko heillä kulkuluvat. Odottakaa. Tyttö pyysi poikia
odottamaan ja tuli hetken kuluttua takaisin.
- Kyllähän teidän valokuvat täältä löytyy tietokoneelta. Teistä on tehty etsintäkuulutuskin.
- Me vaan oltaisiin tultu hakemaan se kirja, joka meiltä unohtui. Joonas kommentoi hätääntyneenä.
- Tarkoitatteko ehkä sitä missä on kannessa nainen, avaruus ja miekka?
- Sitä juuri.
- Odottakaa. Tyttö lähti ja tuli nyt ilman pyyhettä, alastomana kirja kourassaan ja ojensi sen pojille.
- Ei tämä mikään hirveän kevytmielinen kirja ollut, tyttö totesi jo lukeneensa sitä vaahtokylvyssä.
- Voidaanko me poistua tiehemme, ainakin muutamaksi päivää? Vanhemmatkin jo varmaan etsivät meitä eli mukavaa päivänjatkoa teille. Joonas päätti.
- POJAT, POJAT, tyttö korotti ääntään uhmakkaasti.
- Mitä tarkoitat?
- Sitä, että pojat on aina poikia. Tyttö vastasi hiljaa hymyillen, mutta oudosti visertäen.
Pian arvoitus ratkesi.
Puskan takaa pöllähti neljä maastopukuista poikaa. He käyttäytyivät kuin mitkäkin
törkyiset sotilaat ja asettuivat itsevarmaksi ja häpeälliseksi piiriksi Mikaelin Joonaksen ympärille. Mikael ja Joonas olivat auttamattomasti kehän keskellä ja miekkoset ympärillä ottivat toisiaan kädestä kiinni. Heillä oli kaikilla pienet käsiaseet vyöllään ja otsassa siniset HOMO-tatuoinnit. Tyttö toi kannettavan cd-soittimen ulos ja päästi Jarren levyn soimaan. Pojat alkoivat tanssia vimmatusti ympyrää pyörien potkaisten aina välillä mutaa kehän keskellä olevien kaverusten lahkeille. Tätä erityisen sinnikästä ja epämiellyttävää tanssia jatkui usean kymmenen minuutin ajan, kunnes kaverukset olivat aivan läkähtyneitä, eivätkä he jaksaneet enää pidellä pakoon yrittävää Mikaelia ja Joonasta piirin sisäpuolella. Myös Mikael ja Joonas menettivät tanssin loppuvaiheessa tajuntansa. He heräsivät myöhemmin avuttomina selleissään ja ymmärsivät, että heihin oli ammuttu ehkä piikillä nukutusainetta.
Jonkin ajan kuluttua sellien taakse asteli kolme naista. He olivat tutut Terhi, Anne How ja yksi tuntematon melko nuori tyttö, 16-vuotiaan oloinen punapää, jolla oli siroudestaan huolimatta paksut posket ja niittivyö farkkujensa turvana. Iso kaula-aukko ulottui pitkälle hänen rinnuksilleen ja kaulaa korosti helminauha. Hän esittäytyi Riitaksi ja sanoi olevansa nuoresta pitäen kova tukistamaan nuoria miehiä. Mikael ja Joonas vavahtivat niin törkeästä suoruudesta ja alkoivat protestoida hänen ideaansa, mutta tyttö jatkoi:
- Kerron etukäteen. Tukistan niin, että hiki valuu. Täristän kovaa ja pitkään. Kidutan
hiusjuuria myöten. Sitten pöllytän niin, että hiukset irtoilevat. Enkä lopeta ennen kuin päät on paskana ja hakattuna vasten betonialustaa. Tämä paska jatkuu niin kauan, kuin minä olen olemassa ja kohta koittaa teidän vuoronne, hahhaa. Kuinka ihanalta se mahtaakaan teistä tuntua, te kokemattomat pojan jolpit, äidin pienet moosekset! Riitan kiihko sen kuin yltyi.
- Anna heidän maata edes hetki. Terhi sanoo huvittuneena. He haluavat vain rakastella, tuntea
hellyyttä ja toisen kropan painuvan ihoaan vasten.
-Minä uskoisin, että meidän tarvitsee vain panetella heidän rakkauttaan, Riitta torjuu ja nyt
kaipaamme juuri niitä epätoivon kyyneliä.
- Älä muuta sano. Terhi myöntyy nuoremmalle apurilleen.
Joonaksen sellin oven lukko avataan. Tytöt työntyvät sisään. Joonas alkaa hätäpäissään vastustella ja huitoa, mutta Terhin ja Anni Howin taitavat otteet pakottavat Joonaksen laskeutumaan saman tien mahalleen maahan. Poliisimalliset käsiraudat napsahtavat Joonaksen ranteisiin ja Terhi nostaa miehen seisaalleen tukevaan otteeseen. Eikä hän kykene asialle mitään.
-Ei sinustakaan ole vastustamaan, Anni How kohottaa käden rannekelloineen ilmaan ja karauttaa
tämän kasvoille mielettömän kovan ja napakan litsarin avokämmenellä. Joonas pökertyy, mutta herää nopeasti. Anni How napsauttaa Joonaksen vielä jalkarautoihin ja yhdistää ne ketjulla käsirautoihin. Sen jälkeen Mikael otetaan omasta sellistä ulos. Hän ei tee suuremmin vastarintaa, vaikka vapiseekin ja yrittää protestoida kaiken järjettömyyttä. Hänelle laitetaan käsi- ja jalkaraudat, jonka jälkeen Anni How tempaisee hänet hiuksista pystyyn. Samassa Terhi potkaisee tätä kevyesti buutsilla päähän niin että pojan huuli revähtää.
Terhi ja Anni How poistuvat paikalta. Pieni Riitta jää yksin poikien kanssa. Hän riisuu
ensin itsensä alastomaksi, sitten kiinnittää ketjujen ja munalukon avulla armoa anelevat miehet yhdeksi paketiksi. Lopulta hän istuu heidän päidensä viereen tarttuu kevyesti molempia kiinni hiuksista, pienillä käsillä jossa paljon pieniä suloisia, mutta sitäkin arvokkaampia sormuksia. Aluksi hän vain ravistelee kevyesti heidän hiuksiaan. Aluksi pojat hiukan ulvahtelevat kuin vapautuneen rytmimusiikin tahdissa. Kymmenen minuutin jälkeen pojat alkavat voihkia ja tulla epätoivoisiksi. Riitta pitää pienen tauon laittaa pojille suukapulat. Seuraavassa käsittelyssä hiukset alkavat irtoilla ja lopulta poikien otsat kumahtelevat armottomasti betonilattiaan. Maatessaan myöhemmin selleissään aina hiuksia haroessaan he tuntevat kuinka tupsut irtoilevat päistä. Pääkoppa on arka ja otsat ja ohimot kuin karhun raatelemat.
--------------------------
Jos tästä tarhasta pois pääsemme joskus,
meidät ottaa voi oma isä tai äiti
Sillä tässä tarhassa tuntuu kuin joskus, oppisit jotain, miltä
muualla säästyit.
Jos himo ja kiusaus vain nuoruutta ois, sais ihminen sisältään kuoleman pois,
ei silloin hän tietoa itsestään löydä, vain
sammuu kuin kinkku mummonsa pöytään
-
Mikael kaivoi hyllystä esiin kirjan, jonka kannessa komeili isorintainen, muuten laihahko parikymppinen tyttö kädessään miekka, allaan kansakunta, edessään kuu, jonka hän ilmeisesti aikoi valloittaa. Epävarmuus vaivasi:
- Mistäköhän tämä kertoo? Joonas pohdiskeli ääneen.
- Joku avaruusseikkailu, jossa nainen yrittää pimeyden halki tuntemattomalle planeetalle, Mikael
horisi vastauksena. Samassa kuvankaunis arviolta 23-26-vuotias naishahmo vaappui heidän taakseen.
- Anteeksi pojat, onko teillä lukeminen pahasti kesken? Tuntematon blondityttö kysäisi
yllättäen. Hänellä oli musta nahkatakki yllään, mustat nahkahousut ja mustat saappaat. Päältä
roikkuivat osittain pitkät, edestä puolipitkät hiukset ja vihertävät, kylmästi tuijottavat silmät. Hän katseli poikia kiinteästi ja tiukasti. Pojat mietiskelivät ihmeissään, että ei tuo ainakaan kirjakaupan myyjä voi olla. Joku outolintu kai?
- Emmehän me ole tätä edes vielä lukeneet. Mikael kommentoi.
- Voin ostaa sen teille, jos haluatte. Olen myyjänä tuossa viereisessä vaateliikkeessä ja saan täältä aina kunnon alennukset.
- Osta vaan, Joonas vastasi epäilystä ja hiven ivaa äänessään.
- Maksamme sen sinulle takaisin, Mikael lisäsi.
- Ei tarvitse maksaa. Vietätte vain kanssani tämän illan. Blondi vastasi ja pojat hämmentyivät
silminnähtävästi.
- Sitähän te kuitenkin haluaisitte. Asiaa tunnusteltuaan pojat myhäilivät epäuskoisina.
Tyttö osti kirjan ja antoi sen pojille. Mutta pian he vakavoituivat. Se, että noin kovatasoinen naishenkilö vain ilmestyi heidän taakseen tarjoamaan ilmaista kirjaa ja illanviettoa, oli kertakaikkisen epätodellinen ja tavallaan huolestuttavakin tilanne, mutta tyttö vain jatkoi rohkaisemistaan..
-Tulkaa nyt viettämään iltaa kanssani. Olen nimeltäni Terhi. Lopulta pojat myöntyivät. He istuivat
Terhin uudenmalliseen auton takapenkille ja matka tuntemattomaan alkoi. Viimeinkin.
- Voinette tavata meitä parikin viikkoa. Terhi kertoi. Meitä on monta kivaa tyttöä tuolla talolla
odottamassa. Ja kaiken näköisiä tavaroitakin löytyy.
- No. Päätit sitten meidät pokata? Mikael kysyi kiusallisen vaitiolon jälkeen.
- Heh. No juu. Te selvästi haparoitte siinä jotain, muttette ehkä tarkalleen tiedä mitä. Mitenkäs
pojat, onko tuo kondomin käyttö teille jo tuttua? Terhi kysyi ripaus riemukasta ivaa äänessään.
Lopulta auto kaartoi vaaleanpunaisen omakotitalon pihaan. Ja sitten autotallin ovi avautui sähköisesti. Auto painui lyhyen jyrkän mäen kautta sisälle pimeään rakennukseen, moottori sammui ja sähköovet laskeutuivat perässä. Himmeä tunnelmavalaistus syttyi talliin. Pieniä lamppuja näytti olevan joka nurkassa, puolet niistä värillisiä.
- Odottakaa täällä näin. Terhi sanoi ja hyppäsi autosta. Hän katosi tallin olevasta sisäovesta ja
pojat jäivät autoon orpoina istuksimaan.
Pojat odottivat, mutta mitään ei tapahtunut useaan minuuttiin. He nousivat ulos autosta ja
venyttelivät. He tähyilivät ympärilleen, mutta mitään poikkeuksellista ei löytynyt. Tallilla oli paljon lahonneita hyllyjä, täynnä kaikenlaista tavanomaista roinaa, työkaluja ja autojen varaosia. Joonas ja Mikael kiertelivät kehää löytämättä tallista mitään poikkeavaa. Monta minuuttia vieri, ennen kuin he löysivät katonrajassa kamerat, jotka mahdollisesti kuvasivat heitä. Silloin heihin iski tarve yrittää paeta ennen kuin se olisi myöhäistä. Varmaan vanhempiakin alkaisi ihmetyttää jos he eivät tulisi kotiin ennen puoltayötä.
- Koetetaan pitää pintamme ja mennä pois täältä, Mikael totesi. Ei suostuta jäämään tänne
ainakaan pitkäksi aikaa. Joonas nyökytteli vahvistukseksi. Lähdetään vaan sen siliän tien, kun
jostain löytyy sellainen aukko mistä pääsee.
Mutta tallin automaattioveen ei löytynyt katkaisijaa, eikä ovi auennut nostamallakaan. Ainoa mahdollisuus poistua olisi ollut ehkä tallin sisäovi, mutta sekin saattoi olla lukittuna. He alkoivat miettiä kuumeisesti koko juttua. Mutta vastaavaan tilanteeseen voisi järjellistä motiivia olla mahdoton löytää. He olivat nuoria keskiluokkaisia suomalaispoikia, eikä kellään ollut ainakaan mitään syytä kiristää heitä tai heidän avullaan. Pojat kävivät takaisin auton takapenkille istumaan siinä toivossa, ettei kamerat näkisi heidän jokaista liikettään.
Pian tallin päädystä alkoikin kuulua kovaa kolinaa, kuin ovi avautuisi. Se ei ollut poikien
auton takana oleva tallin nosto-ovi, vaan edessä oleva naamioitu seinä, joka lähti liikkeelle. Seinä rullautui ylös ja poikien järkytykseksi seinän takaa paljastui kolme pientä sellihäkkiä. Jokaisessa niistä näytti olevan vahvat mustat kalterit ja puinen penkki rautaketjukiinnityksellä. Ja katon rajassa sellien yläpuolella oli pienet mustat kaiuttimet, joista alkoi kuulua ilkeää, epäinhimmillistä pulputusta. Ääniefektin päättyessä kaiuttimien alapuolella olevista suihkuttimista lennähti auton konepellille runsaasti jotain punaista, ilmeisestikin siis verta. Ettei vain ihmisverta? Ja samalla auto selittämättömästi nytkähti. Poikia alkoi melkeinpä oksettaa.
Vaan oli jo kulunut useita tunteja, ehkä viisikin tuntia pienistä kokeiluista huolimatta.
Tallin sisäovikaan ei antanut periksi, vaan pysyi tiukasti kiinni. Tallilla olisi kyllä ollut työkaluja, mutta he eivät uskaltaneet käyttää niitä esimerkiksi oven rikkomiseen. Oli heillä hämärä ja toiveikas aavistus, että kohta he pääsisivät luopumaan neitsyydestään ja rakastelemaan talon tyttöjä. Tuollainen mahdollisuus tuntui tässä vaiheessa kovin epätodennäköiseltä ja toissijaiselta. Olihan heitä näemmä jo petkutettu pahemman kerran. He yrittivät epätoivoisesti huudella Terhin nimeä, mutta mitään vaikutusta sillä ei näyttänyt olevan.
Pojat melkein vajosivat horrokseen. Äkkiä tallin sisäovea raotettiin ja auton eteen tepsutti keskimittainen, huomiota herättävän muodokas ruskeahiuksinen tyttö. Hänellä oli tummat märät hiukset ja vihreä pusero ja erikoisen näköinen muodikas rannekello. Hän katseli määrätietoisesti poikia, jotka nuokkuivat auton takapenkillä. Pojat havahtuivat ja katselivat häntä kuin näkyä. Tytöllä oli linjakkaat ja lihaisat raajat ja hänen kasvonsakin olivat täydelliset. Hän näytti käsittämättömän urheilulliselta ja hyvin hoidetulta olematta silti karkea tai epänaisellinen. Joonas ja Mikael epäilivät kohdanneensa maailman upeimman tytön. Iältään hän vaikutti olevan noin kaksikymppinen tai vähän yli.
- Avatkaa vaan ovet ja tulkaa juttusille. Hän sanoi pojille. Pojat astuivat ulos kuin käskystä.
- Mielellämme vain, kiitos. Joonas tuhahti iloisesti.
- Lohikäärmeen aika koittaa. Horoskooppikirjat ovat olleet täynnä hyvin kiinnostavia faktoja
teistä tänään ja eilen, tyttö ilmoitti mystisesti.
- Teidän tulee toteuttaa lohikäärmeen jokaista komentosarjaa elämässänne. Tyttö tarkensi. Ja minä
olen nuori sotaratsu Anni How. Onko coctailini teille selvä?
- Kyllä kai. Mikael vastasi hermostuneena tietämättä mihin edes vastasi. Tyttö vaikutti olevan
ihan omissa maailmoissaan, siitä huolimatta, että hän oli mykistävän ilmielävä ja vitaalinen.
- Kyllähän te sen näette, kehoni taistelee jo suurilla areenoilla, niin ettei sen tarvitse
enää näperrellä ahdistavien pikkutotuuksien kanssa. Mutta teistä sen kyllä huomaa, että sotaretki on vastassa edessäpäin. On opittavaa elämän ja asioiden merkityksistä. Vaikkei kaikki säteet ennen auringonlaskua olisikaan sisällenne varastoituneet, voin luvata, että ne tavoittavat teidät vielä totaalisessakin pimeydessä. Anni How virkkoi.
Sitten hän molempia katseli poikia tiukasti, mutta vapautuneesti silmiin.
- Ottakaa askel lähemmäs. Anni How painosti poikia. Pojat astuivat noin puolen metrin päähän
Anni Howin ihmeellisestä ja säteilevästä kropasta.
Anni How laski kätensä molempien poikien olkapäille. Minun silmäni näkevät teissä paljon
asioita, paljon tapahtumia. Teidän elämänne lähestyy vain loppuaan.
- Niin kai, pojat mumisivat nöyrtyneenä ja peloissaan. Anni How vaikutti hyvin viisaalta ja määrätietoiselta. Hänen kauneuttaan oli mahdoton vastustaa.
- Minä tyttö se olen oppinut taistelemaan. Anni How näpäytti ja otti muutaman askeleen poispäin.
Olen taisteluvalmis ja täydellinen paketti, eikä minun tarvitse katua mitään itsessäni. Jokainen päivä on kuin uusi, kuin hiomaton timantti, jonka otan epäröimättä tehtäväkseni.
Samassa Tallin sisäovi avautui rymisten ja oven takaa kurkkasi musta hevosen pää. Pojat katselivat näkyä ihmeissään. Sitten hevonen hirnahti kuin todistaakseen oman aitoutensa I-HA-HA-HAA. Joonas ja Mikael pomppasivat pelosta taaksepäin. Hevonen kääntyi rymisten kaikkosi taloon Anni How perässään. Mutta poikien ihmetykseksi sisäovi jäi auki. Pojat empivät, mutta lähtivät kävelemään leveää sementtikäytävää pitkin. Käytävällä oli hujan hajan sekä hevosen, että koiran paskoja. Pojat naureskelivat moisille paakuille ja olivat ihmeissään. Lopulta he ohittivat aitauksen, jossa hevonen nyt oli ja katseli heitä arvoituksellisesti. Ei vaikuttanut miltä tahansa hepalta.
Sitten tuli jälleen pitkät portaat ja ovi, jonka takaa kuului koiran haukuntaa. Pojat kielsivät toisiaan avaamasta ovea, mutta ovi kuitenkin avattiin sisäpuolelta..
- Hei. Ette saa tulla tänne. Menkää pois. Nuori kokiksi pukeutunut mies selitti pojille, kuin olisi tuntenut heidät jostakin. Samalla voimakas munakkaan tuoksu työntyi käytävään.
- Mutta ei me päästä pois, Mikael vastasi kiihtyneenä. Korkeintaan autotalliin, joka on lukittu.
- Autossahan on kaukosäädin, jolla ovi aukeaa. Mies sanoi ja sulki oven.
Voitonriemuisina pojat menivät tallille ja löysivät auton hansikaslokerosta pienen säätimen. He painoivat nappia ja saivat ulko-oven auki. Oli jo valoisaa.
He lähtivät kävelemään pientä tietä, jota todennäköisesti oli tiedossa riittävästi. Rahaa heillä oli sen verran, että jos he löytäisivät bussin he pääsisivät ehkä sillä kotikaupunkiinsa. Pitkän tarpomisen jälkeen tuli tienristeys ja bussipysäkki. Epätietoisina kaikesta pojat jäivät sille seisomaan ja odottelemaan bussin tuloa. Mutta ilmeisesti linja-autot eivät kulkeneet siihen aikaan aamusta.
- Muistatko vielä sen Anni How:n, jutut entä Terhin? Joonas kysäisi Mikaelilta.
- Muistan, jotenkin. Todella hämärä juttu.
- Niinpä.
- Näytäpä sitä kirjaa, jonka se Terhi osti sinulle. Se oli tosi mielenkiintoinen.
- Se taisi jäädä sinne autoon.
- Käydäänkö hakemassa, kun sitä bussia ei näytä tulevan? Eikä muitakaan autoja näy missään.
- Siis takaisin? Oletko ihan sekaisin? Löydetäänkö me edes?
- Kokeillaan. Tämähän on nimittäin jännää. Ja onhan siellä tallissa ainakin vesihana, alkaa olemaan aika pahuksen käppyräinen tunne kurkussa.
Kahdesti pojat eksyivät matkalla, kunnes löysivät talon. Tallin ovi oli edelleenkin auki, kuin
toivottaakseen heidät tervetulleeksi takaisin. Mutta kirjaa ei autosta löytynyt. Niinpä pojat päättivät mennä uhkarohkeasti koputtelemaan nyt asunnon ulko-oveen, joka avataankin.
- Mitäpä pojat? Hauska ilma tänään. Joku nuori kohtelias tyttö tuli sanomaan. Hänellä ei ollut
lainkaan vaatteita yllään. Ainoastaan pyyhe käärittynä perseen ympäri.
- Älä päästä niitä tänne sisälle, samainen kokkimies ulvoi jostain keittiön uumenista. Niillä
ei ole voimassaolevaa kulkulupaa.
- Meidän pitäisi varmaan ensin tarkistaa onko heillä kulkuluvat. Odottakaa. Tyttö pyysi poikia
odottamaan ja tuli hetken kuluttua takaisin.
- Kyllähän teidän valokuvat täältä löytyy tietokoneelta. Teistä on tehty etsintäkuulutuskin.
- Me vaan oltaisiin tultu hakemaan se kirja, joka meiltä unohtui. Joonas kommentoi hätääntyneenä.
- Tarkoitatteko ehkä sitä missä on kannessa nainen, avaruus ja miekka?
- Sitä juuri.
- Odottakaa. Tyttö lähti ja tuli nyt ilman pyyhettä, alastomana kirja kourassaan ja ojensi sen pojille.
- Ei tämä mikään hirveän kevytmielinen kirja ollut, tyttö totesi jo lukeneensa sitä vaahtokylvyssä.
- Voidaanko me poistua tiehemme, ainakin muutamaksi päivää? Vanhemmatkin jo varmaan etsivät meitä eli mukavaa päivänjatkoa teille. Joonas päätti.
- POJAT, POJAT, tyttö korotti ääntään uhmakkaasti.
- Mitä tarkoitat?
- Sitä, että pojat on aina poikia. Tyttö vastasi hiljaa hymyillen, mutta oudosti visertäen.
Pian arvoitus ratkesi.
Puskan takaa pöllähti neljä maastopukuista poikaa. He käyttäytyivät kuin mitkäkin
törkyiset sotilaat ja asettuivat itsevarmaksi ja häpeälliseksi piiriksi Mikaelin Joonaksen ympärille. Mikael ja Joonas olivat auttamattomasti kehän keskellä ja miekkoset ympärillä ottivat toisiaan kädestä kiinni. Heillä oli kaikilla pienet käsiaseet vyöllään ja otsassa siniset HOMO-tatuoinnit. Tyttö toi kannettavan cd-soittimen ulos ja päästi Jarren levyn soimaan. Pojat alkoivat tanssia vimmatusti ympyrää pyörien potkaisten aina välillä mutaa kehän keskellä olevien kaverusten lahkeille. Tätä erityisen sinnikästä ja epämiellyttävää tanssia jatkui usean kymmenen minuutin ajan, kunnes kaverukset olivat aivan läkähtyneitä, eivätkä he jaksaneet enää pidellä pakoon yrittävää Mikaelia ja Joonasta piirin sisäpuolella. Myös Mikael ja Joonas menettivät tanssin loppuvaiheessa tajuntansa. He heräsivät myöhemmin avuttomina selleissään ja ymmärsivät, että heihin oli ammuttu ehkä piikillä nukutusainetta.
Jonkin ajan kuluttua sellien taakse asteli kolme naista. He olivat tutut Terhi, Anne How ja yksi tuntematon melko nuori tyttö, 16-vuotiaan oloinen punapää, jolla oli siroudestaan huolimatta paksut posket ja niittivyö farkkujensa turvana. Iso kaula-aukko ulottui pitkälle hänen rinnuksilleen ja kaulaa korosti helminauha. Hän esittäytyi Riitaksi ja sanoi olevansa nuoresta pitäen kova tukistamaan nuoria miehiä. Mikael ja Joonas vavahtivat niin törkeästä suoruudesta ja alkoivat protestoida hänen ideaansa, mutta tyttö jatkoi:
- Kerron etukäteen. Tukistan niin, että hiki valuu. Täristän kovaa ja pitkään. Kidutan
hiusjuuria myöten. Sitten pöllytän niin, että hiukset irtoilevat. Enkä lopeta ennen kuin päät on paskana ja hakattuna vasten betonialustaa. Tämä paska jatkuu niin kauan, kuin minä olen olemassa ja kohta koittaa teidän vuoronne, hahhaa. Kuinka ihanalta se mahtaakaan teistä tuntua, te kokemattomat pojan jolpit, äidin pienet moosekset! Riitan kiihko sen kuin yltyi.
- Anna heidän maata edes hetki. Terhi sanoo huvittuneena. He haluavat vain rakastella, tuntea
hellyyttä ja toisen kropan painuvan ihoaan vasten.
-Minä uskoisin, että meidän tarvitsee vain panetella heidän rakkauttaan, Riitta torjuu ja nyt
kaipaamme juuri niitä epätoivon kyyneliä.
- Älä muuta sano. Terhi myöntyy nuoremmalle apurilleen.
Joonaksen sellin oven lukko avataan. Tytöt työntyvät sisään. Joonas alkaa hätäpäissään vastustella ja huitoa, mutta Terhin ja Anni Howin taitavat otteet pakottavat Joonaksen laskeutumaan saman tien mahalleen maahan. Poliisimalliset käsiraudat napsahtavat Joonaksen ranteisiin ja Terhi nostaa miehen seisaalleen tukevaan otteeseen. Eikä hän kykene asialle mitään.
-Ei sinustakaan ole vastustamaan, Anni How kohottaa käden rannekelloineen ilmaan ja karauttaa
tämän kasvoille mielettömän kovan ja napakan litsarin avokämmenellä. Joonas pökertyy, mutta herää nopeasti. Anni How napsauttaa Joonaksen vielä jalkarautoihin ja yhdistää ne ketjulla käsirautoihin. Sen jälkeen Mikael otetaan omasta sellistä ulos. Hän ei tee suuremmin vastarintaa, vaikka vapiseekin ja yrittää protestoida kaiken järjettömyyttä. Hänelle laitetaan käsi- ja jalkaraudat, jonka jälkeen Anni How tempaisee hänet hiuksista pystyyn. Samassa Terhi potkaisee tätä kevyesti buutsilla päähän niin että pojan huuli revähtää.
Terhi ja Anni How poistuvat paikalta. Pieni Riitta jää yksin poikien kanssa. Hän riisuu
ensin itsensä alastomaksi, sitten kiinnittää ketjujen ja munalukon avulla armoa anelevat miehet yhdeksi paketiksi. Lopulta hän istuu heidän päidensä viereen tarttuu kevyesti molempia kiinni hiuksista, pienillä käsillä jossa paljon pieniä suloisia, mutta sitäkin arvokkaampia sormuksia. Aluksi hän vain ravistelee kevyesti heidän hiuksiaan. Aluksi pojat hiukan ulvahtelevat kuin vapautuneen rytmimusiikin tahdissa. Kymmenen minuutin jälkeen pojat alkavat voihkia ja tulla epätoivoisiksi. Riitta pitää pienen tauon laittaa pojille suukapulat. Seuraavassa käsittelyssä hiukset alkavat irtoilla ja lopulta poikien otsat kumahtelevat armottomasti betonilattiaan. Maatessaan myöhemmin selleissään aina hiuksia haroessaan he tuntevat kuinka tupsut irtoilevat päistä. Pääkoppa on arka ja otsat ja ohimot kuin karhun raatelemat.
--------------------------
Jos tästä tarhasta pois pääsemme joskus,
meidät ottaa voi oma isä tai äiti
Sillä tässä tarhassa tuntuu kuin joskus, oppisit jotain, miltä
muualla säästyit.
Jos himo ja kiusaus vain nuoruutta ois, sais ihminen sisältään kuoleman pois,
ei silloin hän tietoa itsestään löydä, vain
sammuu kuin kinkku mummonsa pöytään
-