Ekakertalaiset (IVF/ICSI-) hoitoihin keväällä/kesällä

Kiitos tuhannesti onnitteluista Jensar, Miranda-81, Vauva haaveissa ja Miles :)

Olemme palanneet kotiin ja mun odotettu hetki kotisohvan nurkassa koitti. Tänä aamuna on tehty varmistustesti ja kyllä se vaan vahvaa plussaa näyttää. Olo on hämmentynyt - siis minäkö raskaana? Ajattelin mennä loppuviikosta verikokeeseen, niin saan vähän lisätietoa, että onko kyseessä pelkkä kemiallinen vai mikä. Mutta muuten pitää vaan toivoa ja odottaa, että pääsisimme varhaisultraan vajaan 3 viikon päästä ja näkemään, että onko siellä ketään ja oikeassa paikassa.

Hyperin oireet on vaihdelleet, mutta eivät lieventyneet. Etenkin illalla ja syömisen jälkeen maha on valtava, kuin turvonnut pullataikina ja mahanahkaa kiristää ja kivistää. Kävely on välillä vaikeaa, kun mahaa jomottelee. Vettä olen juonut tolkuttomasti ja koittanut levätä niin paljon kuin pystyn, mutta reissussa kun ollaan oltu, niin se ei ole ihan helppoa ollut. Kysyin kyllä Naistenklinikalta neuvoja ja suosittelivat vaan juomaan, lepäämään, mutta myös kävelemään jonkin verran. Lääkäriin kehottivat sitten, jos olo tuntuu niin tukalalta ettei voi enää olla ja jos tulee hengitysvaikeuksia. Muuten oireita ei oikeastaan ole, muuta kuin jonkin verran menkkatyyppisiä jomotteluita alavatsalla ja alaselässä, lisäksi nivusia ja lonkkia välillä juilii. Olo on koko ajan sellainen, että näen vain unta.

Oli mukava lukea teidän kuulumisia :)
Ellennille mukavaa lomailun jatkoa ja toivottavasti pääsette passiin ensi kuussa!

Milesille kovasti myös tsemppiä, toivottavasti pääsette aloittamaan seuraavan hoidon pian!

Sharonan kuulumiset kuulosti mukavilta :) Nautiskelehan ansaitusti olostasi!

Miranda-81lle tsemppiä muuttoon ja työhön paluuseen! Toivottavasti sumuttelut on sujuneet yhtä hyvin kuin ovat alkaneetkin.

Jensarillakin tuntuu olevan siellä selvät sävelet ja suunnitelmat. Niin kovasti toivoisin teille sitä luomuihmettä! Ja ihanaa pian koittavaa lomaa, nautiskelkaa!

Vauva haaveissa toivottavasti pääsette pian aloittamaan clomit ja toivon teille niiden myötä hurjasti plussatuulia!

Mä en täältä osaa vielä siirtyä minnekään, niin kovin epävarmalta tämä oma tilanne tuntuu :ashamed: Nyt pitää vaan malttaa mennä hetki ja päivä kerrallaan, muuta kun ei voi. Olen kuitenkin ikionnellinen siitä, että elämäni ensimmäisen kerran olen saanut raskaustestiin muun näkymän kuin sen vitivalkoisen testi-ikkunan, tämäkin on jo saavutus, josta pitää olla tyytyväinen :heart: Mikäli asiat ei etene toivotulla tavalla, niin sitä toivoa on nyt sata kertaa enemmän kuin vielä jokin aika sitten eli ainakin jotain yritystä on ollut ja nämä hoidot tuntuisivat sopivan meille.

Nyt taidan jatkaa lepäilyä, on tää lomailu rankkaa... :)
 
Sol
Hiljaiselon jälkeen palailen takaisin, oon kyl lukenut palstaa lähes päivittäin. En vaan ole jaksanut kirjoittaa mitään, jotenkin on ollut niin tyhjä olo, ettei vaan ole osannut. Mukana fiiliksissä kylläkin oon ollut, välillä itkien, välillä iloiten. Onnea Sharona, Millie73 ja hattivattinen :heart: Voimia ja jaksamista kaikille, jotka vielä ovat tässä yritysvaiheessa :hug: Oon niin toivonut kaikkien mukana, ja pahalta on tuntunut, kun toiveet ei oo toteutuneet. Kyllä tää on niin raskasta (oiskin "raskasta", ehehe, todella hauskaa :p) mut onneks on myös noita hyviä uutisia, niin jaksaa itsekin uskoa siihen positiiviseen.

ON Mun piti siis odotella yks kierto ja alottaa sitten elokuun kierrosta. No, eka kuukautiset alkoikin punktion jälkeen aiemmin ku luulin, ja laskin sitten siitä et ens viikon lopulla alkais seuraavaks. Mut äsken tossa huomasin, että taitaakin alkaa jo ihan näillä näppäimillä! Toivottavasti se ei haittaa, et kierto olis sit niin lyhyt :eek: vaan vois alottaa kuitenkin pistokset? Osaako joku sanoa? En voi ees kysyä klinikalta, kun se aukee vasta maanantaina. Enkä oo tilannu lääkkeitäkään, ku tänään aattelin mennä, et ois ens viikoks sitten. En oo kauheesti halunnut miettiä hoitoa, kun se ei oikein kesäfiiliksiä oo nostanut. No menen tästä sit sinne apteekkiin, että josko huomiseks ehtis saamaan lääkkeet. Ja voihan olla, et ei ne menkat kuitenkaan ala kunnolla vielä, voi olla väärä hälytys. Tuntuu kyl hiukan orvolta, ku ei voi edes klinikalle soittaa. Mut en aio odotella taas kuukautta, jos ei tarvi.
 
Sol: Onko sulla lyhyt kaava? Entä miten se eka ultra jos nyt aloitat pisetelyn, onko sulla ens vkolle aikaa? Nämä mulla tuli ekana mieleen... Jos lyhyt kaava ja ultra aika on tai saat sellaisen niin ei minusta mitään syytä ole mikset voisi aloittaa pistelyä. Mutta tämä on vain minun ajatus. :p
 
kiitos Hattivattinen kuulumisista ja kiitos tsempeistä, minäkin toivoisin sitä luomuihmettä ja jostain kummasta sitä toivoa on saanut vaikka joku aika sitten ei meinannut usko riittää mihinkään. Kyllä sinä olet raskaana, kaikki on varmasti hyvin!! Koeta nauttia edes hitusen vaikka epävarma olo onkin!:heart:

Sol: Ei kierron pituudella tietääkseni pitäisi olla mitään merkitystä, ehkä ovis ollut vaan aiemmin. Alota piikit vaan ohjeitten mukaan kun kunnon normaali vuoto alkaa ja sitten heti kun pääset soittamaan klinikalle, niin tee se että saat seuranta-ajan. Mullahan alkoi viime hoidossa pistokset vasta kp3 ja eka ultrakin oli siinä kp7 eli en usko että aikojen suhteen sulla tulee olemaan mitään hätää. Tsemppiä piikittelyihin!!:p
 
Sol
Kiitos miranda-81 ja Jensar, on se hyvä et on paikka mistä kysyä :hug: Lyhyt kaava on juu. Kävin apteekis, menopur 600iu oli tukusta loppu, eikä apteekissa ollut. Ei voitu lääkäriä konsultoida, mutta onneksi sit suostuivat vaihtaan 8x menopur75iu. Se on kuitenkin mun annostus, mun piti soittaa ens viikol klinikal et saan ohjeet pistelyyn puhelimitse. No, kait mä pärjään sitten pakkausohjeilla, vähän pakko :eek: Ja sitten on viel fostimon 150iu, ne saan huomenna. Ja cetrotidet otin nyt jo kanssa. Kävin myös KELAssa tekemässä hakemuksen lääkekorvauksista, täytty lääkekatto meinaan just eli nyt vaan lisää lääkkeitä :LOL:

Soitin myös gyneaikoja meen yksityiseltä lääkäriasemalta, ei siel tietenkään ollut yhtään gyneä töissä. Maanantaina tulee ja soittavat sit sillon, et jos mut sais johonki mahdutetettuu tiistaille. Kun mun ohjeissa kerran on et kp6 ultraan, niin sen mukaan päättelin. Et jos huomen alan pisteleen, eli pe la su ma, niin ti ois aika mennä. Kiva vaan jos en saa aikaa, en kyl viittis lähteä klinikalle ajaan yli 100km : / Kyl mä varmaan saan jonkun ylimääräsen ajan. Ja maanantaina voin sitten soitella klinikallekin, et mitä mieltä ovat.

Onneks ei oo eka piikittely, niin en oo ihan niin paniikissa vaan pystyin ite toimimaan edes jotenkin, huh. Vaikka en ookaan pistäny sitä menopuria... kai se samalla tyylillä menee ku muutkin? Kun nyt menis hyvin, ei ois kystia, saatais enemmän munasoluja, päästäis punktioon ja jos ekaa kertaa pääsis siirtoonkin asti. Toivotaan =)
 
Ompas täällä ollut ahkeraa ajatuksenvaihtoa. Positiivista ja vähemmän positiivista.. En ole ehtinyt jatkuvalta väsymykseltä ja muutosta johtuen kirjoitella. Vieläkin on jotkut laatikot avaamatta ja talo on kuin hävityksen kauhistus.

Mahtava jymy-yllätys sinulla Hattivattinen. Tuhannesti onnea :hug:! Toivottavasti hyperi alkaa pikkuhiljaa laantumaan. Minulla ei siitä ole enään mitään oireita. Kyllä se masu lasehtuu aikanaan. Lepäile runsaasti, jos on mahdollista. Viikon kuluttua on varmaan ihan hyvä olo, jos ei aikasemmin.Onko teitä Hattivattinen ja Sharona väsyttänyt paljon? Itse aivan puhki-poikki kokoajan. Yöllä tulee nukuttua semmonen 8 h. ja lounaan jälkeen 1-2 h. Onneksi mulla on liukuvat työajat, kun oon miehelläni töissä. Hajuaisti on kanssa tosi voimistunut. Hihittelen vieläkin sille Sharonan miehen jalkahikijutulle... Onnea mahtavasta HCG tuloksesta!

Miles ja Jensar sydämelliset pahoittelut, ettei teillä tällä kertaa tärpännyt. Iso halaus molemmille ja parempaa onnea ensi kerralle. Uskon, että kyllä ne plussatuulet kohta puhaltelevat teilläkin. Yhdyn tohon Kevätkellon viestiin, missä sanottiin, että 80% hoitoja kokeilevat tulevat raskaaksi.

Elleni kävitkö siellä akupunktiossa? Olisi mielenkiintoista kuulla miten meni? Itse kävin akussa kolme vuotta sitten tosi kivuliaiden menkkojen takia ja minulla siitä oli todella paljon apua.

Vauva Haaveissa ja muut PCOS: laiset. Minulla on kaveri, jolla oli jo hormoonipistos reseptit valmina kun hänelle pärähti luomuplussaa ;). Eihän ne lääkärit tosissaan kaikkea tiedä. Musta itestä jotenkin tuntuu, että iso syy lapsettomuudessa on stressi. Ainakin omalla kohdalla siltä tuntuu. Mutta vaikeahan se on olla stressaamatta, kun asia on niin tärkeä.

Mariq voimia jaksamiseen. Sinulla on kuitenkin yksi lapsi niin tiedät toisen olevan mahdollista. Positiivista asennetta vaan kehiin, niin kylla se siitä!

ON – Tuhannet kiitokset kaikille onnittelijoille sekä halaukset ja kiitokset mahtavasta, aidosti lämpimästä ja eteenpäin kannustavasta tsempityksestä! Tulen seuraamaan tätä listaa takavasemmalta tsempittäen. Meillä oli 6. vkon ultra tänään ja siellä näkyi kaksi eri pussia ja sydämenlyontiä. Jymy-ylläri tosiaan! Olo on aika shokissa. Raskaus kuitenkin niin alkuvaiheissa, että yritän pitää jalat maassa.

Hurjasti onnea ja tsemppiä kaikille. Puhaltelen teille plussatuulia täältä sateisesta ja tuulisesta Irlannista.
 
Millie73: Huh huh, todellakin aika iso jymy-ylläri tuo kaksosraskaus!! Onnea valtavasti siitä ja toivotaan, että raskaus sujuu ongelmitta! :) Riskit on toki nyt suuremmat, mutta lääkärit osaavat kyllä asiansa ja tietävät, miten toimia ongelmatilanteissa eli täytyy vain luottaa heidän ammattitaitoonsa ja uskoa ja toivoa, että kaikki sujuu hienosti. :hug: Niin siirrettiinkö sulle sillon 2 alkiota? Ja jos siirrettiin, niin minkä vuoksi? Selailemalla löytyis kyllä tuolta taaempaa, mutta kun viestejä on tullu varmasti sen jälkeen aika rutkasti, niin en jaksaisi käydä selailemaan. :)
 
Vinkkinä teille joilla vielä hoidot edessäpäin ja nimenomaan 2 alkion siirtoja. Älkää ikinä antako periksi.
Vaikka kuukautisvuodon tapainen vuoto alkaisikin, voi silti toinen alkioista olla kiinnittynyt, ehkä myöhään... sen vuoksi kannattaa Lugesteronien käyttöä jatkaa pitempään kuin sen 2 viikkoa siirrosta.
Itselläni oli todella runsastakin vuotoa tuon 4:n vuotopäivän aikana 1.7- 4.7, silti jatkoin päättäväisesti Lugesteronien käyttöä... lääkärin mielestähän minulla oli kemiallinen raskaus tai varhainen keskenmeno, eikä hänen mielestään Lugesteronien käyttöä olisi ollut syytä jatkaa.
Jos olisin häntä kuunnellut, en ehkä olisikaan nyt raskaana.

Lugejen käytön lopetin siis vasta 14.7 (eli jatkoin vielä 13 päivää siitä kun "menkat" alkoivat), jolloin veritestissä arvo oli noussut tarpeeksi... eikä lääkärikään enää osannut sanoa mitään, varasi vaan uudestaan aikaisemmin perumansa ultra-ajan.
 
  • Tykkää
Reactions: Sol
Vauva Haaveissa kiitokset onnitteluista =). Ne otetaan vastaan shokin –ja ilon täytteisessä tilassa. Joo meille laitettiin kaksi blastokystaa. Sanovat klinikalta meille ihan alussa jo, että ne yleensä suosittelee/laittavat kaksi alkiota, koska se sekä blastokystään kasvattaminen maksimoi heidän mielestään parhaiten raskauden mahdollisuuden. Toistaalta riskinä kaksois/kolmos/nelosraskaus, mutta aina on siinä myös mahdollista se, että niistä menee toinen/joku kesken. Osana syynä oli myös minun ”korkea” ikä :p. Olen 38-vee tämän vuoden lopussa ja aikaa haaskaamiseen ei ole samalla tavalla kuin 20-kymppisellä tai edes 30-kympin alkupäässä olevalle. Kun täällä nää hoidot on niin pirun kalliit niin oltiin miehen kanssa samaa mieltä, että kaksi sisään vaan. Ja hyvä, että laitettiin koska pakastettavaksi ei jäänyt yhtään. Kyllähän kaksoisraskaus vähän pelottaa, mutta otetaan päivä kerrallaan...

Sintu, hyvä että laitoit ton viestin. Suuret onnittelut plussasta :kiss:! Sama kävi mun miehen siskolle. Niille laitettiin kaksi ja toinen meni kesken, mutta toisesta kehittyi nyt 12-vuotias nuori neito.
 
  • Tykkää
Reactions: Sintu74
Vauva Haaveissa kiitokset onnitteluista =). Ne otetaan vastaan shokin –ja ilon täytteisessä tilassa. Joo meille laitettiin kaksi blastokystaa. Sanovat klinikalta meille ihan alussa jo, että ne yleensä suosittelee/laittavat kaksi alkiota, koska se sekä blastokystään kasvattaminen maksimoi heidän mielestään parhaiten raskauden mahdollisuuden. Toistaalta riskinä kaksois/kolmos/nelosraskaus, mutta aina on siinä myös mahdollista se, että niistä menee toinen/joku kesken. Osana syynä oli myös minun ”korkea” ikä :p. Olen 38-vee tämän vuoden lopussa ja aikaa haaskaamiseen ei ole samalla tavalla kuin 20-kymppisellä tai edes 30-kympin alkupäässä olevalle. Kun täällä nää hoidot on niin pirun kalliit niin oltiin miehen kanssa samaa mieltä, että kaksi sisään vaan. Ja hyvä, että laitettiin koska pakastettavaksi ei jäänyt yhtään. Kyllähän kaksoisraskaus vähän pelottaa, mutta otetaan päivä kerrallaan...

Sintu, hyvä että laitoit ton viestin. Suuret onnittelut plussasta :kiss:! Sama kävi mun miehen siskolle. Niille laitettiin kaksi ja toinen meni kesken, mutta toisesta kehittyi nyt 12-vuotias nuori neito.
Onnittelut sullekin kaksosista! :flower:
Toivottavasti pysyvät mukana loppuun saakka. :)

Itselläni tulevana maanantaina varhaisultra, toivottavasti siellä silloin pieni sydän sykkii :heart:

Sintu74 & masukki 7+1
 
Hei piiitkästä aikaa :wave:

Ensinnäkin, :flower: ja onnitteluja Sharonalle, Hattivattiselle, Sintulle. Hienonhienoja uutisia!

Ja pahoittelut sekä rutkasti taistelumieltä Jensarille, Solille ja muille hoitojen parissa toistaiseksi jatkaville. (Anteeksi, etten nyt muista ihan kaikkia täällä pinoilevia :ashamed: - lista on tainnut jäädä ylläpidosta kesälomien aikana?) Olen samaa mieltä, että positiivinen vertaistuki on parasta, mitä näiltä palstoilta voi ja pitäisikin saada.

(.) Itse liityn nyt hyvin varovaisesti ilouutisten joukkoon. Meillähän siirrettiin kakkosluokan ja kolmosluokan alkiot kesäkuun puolivälissä kyytiin. (Millielle ekstratsempit ja onnittelut ja jännittelyt, mä ehdin kanssa jänskätä aika kovasti, kun ihan ekassa IVFssä jo lähettiin kahdella alkiolla liikkeelle. Teille tulee nyt yhellä rypistyksellä suurperhe ;) - mulla on lähipiirissä myös kaksosmeininkiä ja hyvin näyttää sujuvan!) Testasin juuri ennen lomamatkaa viime kuun lopussa plussan - IHAN ENSIMMÄISEN ikinä ja kyllä se kanssasisaret oli aika ihmeellistä. Mulla ei ollut mitään sellaisia oireita, joita en olisi joskus aikaisemmin ollut kokevinani negakierroissa, ja olin ihan satavarma ja valmiiksi ärtynyt negasta :ashamed:. Ennenaikaisena testipäivänäni (pp12) kävin vielä varmuuden vuoksi veritestissä, lukemina muistaakseni 115. Tuhruvuoto alkoi melkein saman tien, sellaista rusehtavaa ja välillä jotain riekaleitakin. Viikko sitten tuli runsaampaa vuotoa ja pelästyin niin paljon, että mentiin päivystykseen - ultrassa näkyi viikolla 6+1 pieni mötkylä ja sykkivä sydän :heart:

Tuhruvuoto jatkuu edelleen, siihen ei saatu mitään selitystä (tuskin on kuitenkaan kuulemma toisen alkion keskenmeno, todennäköisemmin jotain muuta). Maanantaina on klinikalla varsinainen varhaisultraa. Jännittää aika paljon, onko siellä elämä jatkunut ja löytyykö jotain syytä vuodolle, joka jatkuu pikkuisen edelleen. Ja todella tuskaiselta tuntuu muutenkin tämä alkuepävarmuuden sietäminen: uhanalaista aikaa on vielä yli kuukausi edessä :|

Mutta en kyllä valita, en helteestä enkä siitäkän, että joutuu koko ajan väistelemään terassikeikkoja, äitin ja siskon kanssa kahvitteluja (ei todella maistu) ja kaikenlaista, kun aiotaan pitää tämä jotakuinkin omana tietona ainakin tuonne varhaisultraan tai ensimmäiseen neuvolaan asti (jos sinne päästään).

Oikein nautinnollista ja syvänvihreää kesää sekä yritys- että odotusjoukkueille. Itse en vielä uskalla siirtyä tuonne plussalaisiin, joten ehkä käyn täällä vähän vilkuilemassa tapahtumia, jos koneen äärelle päädyn ;)
 
Täällähän nyt satelee oikein jymy-ylläreitä! Tuhannesti onnea lallaa77 :flower: Tiedän tasan tarkkaan tuon tunteen, kun sitä elämänsä ensimmäistä plussaa tikussa tuijottaa. Se on kerrassaan hämmentävää :) Teillä on ollut hurjan kuuloinen alkutaipale, mutta miten ihanaa, että syke on löytynyt jo! Onnea siitä! Toivotaan, että yhtä ihanat näkymät jatkuvat varsinaisessa varhaisultrassa :heart: Nyt koitat ottaa vaan niin iisisti kuin voit ja toivotaan, että pikkuinen pysyy tiukasti matkassa mukana. Väistelet soljuvasti terassi- ja kahvittelukeikat ja nautitte miehen kanssa yhteisestä salaisuudesta :)

Ja Millie73 - sullahan vasta jymy-ylläri pamahti! Aika hurjaa, tuhannesti onnea kahdesta pienestä elämänalusta, toivotaan että pysyvät tiukasti matkassa mukana :) Sä kyselit väsymyksestä. Mulla ei ole vielä kovaa väsymystä ilmennyt, vaan ehkä ennemminkin päinvastoin olen kärsinyt unettomuudesta. Illalla ei uni meinaa millään tulla, vaikka oon tosi poikki ja aamuyöllä herään useaan otteeseen ja yleensä klo 6 maissa viimeistään kokonaan. Yölliset vessareissut häiritsevät vielä enemmän unta. Päivällä kyllä sitten väsyttäisi, toivotaan että kääntyy päinvastoin... Muita oireita mulla ei oikein ole, hyperi vaivaa edelleen ja oon varannut ens viikon alkuun lääkärin, mikäli se ei nyt vkl:n aikana tasoitu. Ja sellaiset jännät menkkajomottelut vaivaavat välillä, etenkin öisin. Muuten oon elämäni kunnossa :)

Mukavaa Sintu74, kun kävit kertomassa teidän tarinan :) Oon sun jännäilyjä seurannutkin toisen ketjun puolella ja olin niin iloinen, kun sun verikoetulokset vaan vahvistui. TUhannesti onnea ja toivotaan, että pieni sydän sykkii vimmatusti varhaisultrassa! :heart:

Solille tsemppiä hoitokuvioiden aloitukseen, siitä se lähtee :)

Ja kaikille muillekin tsemppiä, jaksamista ja positiivista kesämieltä sekä ihanaa alkavaa viikonloppua!
 
Millie73: Just joo, kiitti valaisusta. :) Tuohan on kyl siis todellakin aivan mahtava juttu jos nyt saatte 2 lapsukaista kerralla, kun ikääkin on enemmän kun se kakskyt. Nyt periaatteessa olis sitten perhe koossa ja ikään kun 2 kärpästä yhellä iskulla. You know? ;)

lallaa77: Kiva kun pistäydyit kertomassa ihanat plussauutiset! Ollaankin tässä porukalla mietiskelty, mitä sulle kuuluu ja tuliks plussa. :) Onnea valtavasti siitä!

ON: Täällä popsitaan tällä hetkellä metuja 2 tabl/vrk ja nyt alkaa tuntua, et on jatkuva yökötys ja ruokahaluttomuus päällä.. :/ Aluks olin tosi ihmeissäni ja kehuskelin miehellekii, ettei oo mitään pahaa oloa, mut nyt kun annostus on noussu 2 tabl, ni johan alkaa tuntua. :x Tietty varmast tää jatkuva hellekii tekee osittain vähä ruokahaluttomuutta, mut eiköhä tän voi suurimmaks osaks noitten metujen piikkii laittaa. No, ens kuun eka päivä alkaa sit viel ne terotkii ja sit toivotaa, et vuodot alkais pikasee ja pääsis itse asiaan, eli niitä clomeja syömään. :) Onneks oon nyt kesälomalla, ettei tarvii täs yökköolossa töissä huhkia. :p
 
Lallaalle ja Millielle vielä kerran onnentoivotukset!!!:heart: Millielle tupla :heart::heart:!!

ON: itse aloitan ensi viikolla kesäloman, jonka aikana toivottavasti saadaan ovis munatorvelliselle puolelle!!:p Palailen sitten elokuussa uuden hoitosuunnitelman kera joukkoon :wave:

Oikein hyvää kesänjatkoa kaikille ja hyviä vointeja etenkin teille joilla ihmisen alut jo matkassa mukana!! :heart:

Ja tsempityksiä ja haleja teille kenellä hoidot jo meneillään tai alkamassa piakkoin!!:hug: Toivotaan oikein plussarikasta elokuuta!!:p
 
Vauva haaveissa: tsemppia metujen popsimiseen! Se yökötysolo on tuttua täälläkin, mulla se paheni oikeastaan vasta sitten, kun alkoi mennä 3 tbl päivässä ja kesti muutaman viikon. Mutta sitten se aika nopeasti tasoittui, mulla auttoi se, että yritin syödä suht monipuolisesti ja en liian kevyesti, niin yökötys ei ollut niin paha. Mutta helpommin sanottu kuin tehty, kun koko ajan etoo :p

Jensarille toivottelen ihanaa, rentouttavaa ja antoisaa kesälomaa! Olkoon luomuplussatuulet ja henget puolellanne! ;)
 
Täältä maaseudun rauhasta toivottelen hurjasti onnea teille plussanneille!!! :flower: Aivan loistavia uutisia!!!
Itse tuskailen Terolutien kanssa. :headwall: Menkat alkaa kuinka sattuu, kesken kuurinkin, no ens viikolla on aika klinikalle, saavat katsoa missä mennään ja miten jatketaan :) Nyt on pakko mennä pihalle jäähylle, sen verran on lämpöstä tässä koneen ääressä ;)
 
Sol
***Ekakertalaiset (IVF/ICSI-) hoitoihin keväällä/kesällä***


Tuuli1976........1.IVF...............elokuu
Dreamer74......1.IVF...............loppu kesä
Talvitaika.........1.IVF............... elokuu (puntio vko 36)
83yrittäjä..........1.IVF............syys-/lokakuu
Moto76.............1.IVF............elo-syyskuu
Kiena...............1. IVF...............elokuu
elohopea..........1.IVF / 1.PAS......elokuu
Sartsa00..........3.ICSI................ .?????
Kevätkello..... ...2.ivf...................syksy
Pollyanna.........2.IVF...................syksy
Mimosa2011....2.IVF....................syksy
Miranda-81......2icsi..............heinä-elokuu
Ellenni.............1.IVF1.PAS..............elokuu
Sol.................2.ICSI..................heinä-elokuu
mariq.............2.IVF.1PAS...........elokuu
pepponen........2.ICSI.................syksy
Jensar..............2.IVF???...............syksy??
Miles...............???.....................???
Tretyttö............?.........................?


*** PIINAILIJAT ***
Nimi.............Hoito...............Alkio(t)...........PP...........Testipäivä


***PLUSSANNEET***.............................................LA:heart:
Marilis..........yllätys luomuplussa........toukokuu
Toiveissa.........1.ICSI................ .kesäkuu.............
Heidari...........1. IVF/1. PAS.......kesäkuu..............
Sinirusko.........1.IVF................. .kesäkuu.............20.2.2012
Sharona...........IVF....................heinäkuu.............
Millie73.............1.icsi.................heinäkuu.............
lallaa77..............IVF...................heinäkuu
hattivattinen.......1.IVF.................heinäkuu
 
Viimeksi muokattu:
Sol
Tota listaa vois päivittää =) Yritin, mut en millään muistanut/tiennyt kaikkia. Jos haluutte, voin muokata tota, tai joku voi tehä uuden. Miks meil on 2/3 hoito? Tarkottaako se, et 3. hoidon jälkeen ei sit enää? Jos ottais sen pois, ja kaikki ois "samalla viivalla"?
 
Vauva haaveissa toivottavasti en pahoittanut mieltäsi. Se ei todellakaan ollut tarkoitus. Puhuin tosta iästä ihan omasta puolestani vaan. Oma vikahan se on kun kaiken jättää viime tippaan, kun se luonto on tarkoittanut, että niitä lapsia tehtäisiin aikaisemmin. Mulla on noi FSH arvot vähän koholla mihin liittyen ne lekurit kanssa suositteli kahden alkion siirtoa. Ymmärrän kyllä, että lapsettomuuteen/ lapsen saamisen viipymiseen on monta syytä – hormoonit, PCOS, ikä, sairaudet jne. Samassa veneessä kuitenkin kaikki ollaan oli syy mikä oli.

Lallaa77 ja Sintu 74 isot onnittelut plussasta :flower: ! Onnea ja tsemppiä maanantain ultraan. Mukavaa vkonloppua kaikille =), tsemppiä hoitoa odottaville, piikittelijöille ja lääkkeitä napsiville.
 
Sol: Hyvä kun päivittelit listaa, viime kerrasta oli tosiaankin aika paljon aikaa. :)

Millie73: Et pahottanut mun mieltä mitenkään. :hug: Eli nou hätä. :)

ON: Heti kun pääsin valittamaan metujen aiheuttamasta kehnosta olosta niin kas kummaa, olo helpottui saman tien. :p Alkaa ilmeisesti jo tasaantumaan ja se tosiaankin auttaa, kun muistaa vaan syödä ja juoda riittävästi. :)
 
Hienosti on kasvanut toi meidän plussanneet lista JEEE!! :heart:

millie73 Kaksoset! Tuplaonnea ja toivon sydämestäni että molemmat pysyvät mukana loppuun asti! :heart::heart:

lallaa77 Kiva kuulla sinusta ja sinun hyvistä uutisista!! Onnea plussasta! :heart: Toivottavasti vuoto loppuu tai siihen löytyy selitys. Tulehan kertomaan varhaisultran kuulumiset pian!
 
Sol
Aika hienosti on kyllä kasvanut toi meidän plussalista, niin kuin miles jo kommentoikin =) Mitkä päivitykset sulle pitäis laittaa tohon listaan? vauva haaveissa haluatko et sulle laitetaan siihen jotain? Vaikka toivottavasti onnistutte ilman IVF/ICSI hoitoja :)

ON Mulla on nyt neljäs pistospäivä tänään, vähän tässä jännään, et saanko sitä ultra-aikaa huomiselle. Ja jos saan, niin mitä siinä selviää... ei haluaisi hirveästi nostattaa toiveita, kun se pettymys, jos on tullakseen, on sitten niin suuri :| Noh, huomenna sen sitten kuulee, miten edetään. Toivon parasta :heart:
 
Sol: Mua ei tarvii nyt päivitellä siihen listaan mitenkään. Itse asiassa en ees kuuluis koko tähän ketjuun, ku mullahan siis alkaa vasta clomikokeilut ens kuussa, mutta kun oon vaan niin jämähtäny tänne teiän hyvään seuraan.. :) Clomittarissa oon koittanu kans vähän kirjotella, mut täällä kun on alottanu tän kirjottelun ja porukka on tullu jo melko tutuks, niin on vaikea siirtyä kokonaan muualle, vaikka aihepiiriltä kuuluisinkin. :)
 
Niin ja tsemppihalit vielä sulle Sol, että ensinnäkin saat sen ultran huomiselle ja että näkymät ois ultrassa hyvät ja hoidot vois jatkua suunnitelmien mukaan. :hug: Ja todellakin, kuten moni muukin on jo huomioinu, niin tosi mahtavaa, että tuo plussajono sen kun kasvaa vaan koko ajan! Usko näihin IVF-hoitoihin on ainakin mulla aika kova jos meillä ei esim. nuo kohta alkavat clomit tuota mitään tulosta. Aika heikonlaisesti olen kuullut, että clomit olis auttanu, mutta toki parasta kaiken aikaa toivon ja koitan pitää uskonkin korkealla. :whistle:
 
sol Mulla on todennäköisesti uusi ICSI syyskuussa, mutta tiedän siitä toivottavasti enemmän viimeistään ensi viikolla kun klinikka aukeaa. Silloin sovitaan uudesta hoidosta. Olisin sen halunut jo elokuulle, mutta ollaan niin paljon reissussa, että Suomeen en silloin ehdi...

Harmi sinänsä kun odottaa jo sitä uutta hoitoo ja asia vaan pyörii ja pyörii mielessä jatkuvaan...
No, onneks mulla on nyt ohjelmaa kun tulee vieraita niin saa muuta aateltavaa ( mähän en ole siis ollenkaan töissä tällä hetkellä, irtisanoin itteni näiden hoitojen ja senkin takia et en tykänny työstä... meinaa olla välillä vähän tekemisen puutetta... ja senkin takia tää hoitoasia mielessä liian usein :( )

Eli mulle voi päivittää ICSI syyskuu. Tehään siihen sit muutos tarvittaessa, mutta uskon että hoito on tämä.
Tsemppiä ultraan!! :heart:

vauva haaveissa toivottavasti onnistutte clomien kanssa! tsemppiä siihen! :heart:
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä