Eilisestä poistetusta ketjusta

[kielletty]

mulla on nyt semmonen tunne ettette enää minnekään muuta kun olette takasin kotiin menneet...teette sovinnon ja elelette sovinnolla muutaman kuukauden ja sitten teille tulee uusi kriisi...näin sanoo 40v.tämän kaiken ja paljon muutakin kokenut vanha akka...muista nämä sanat...tulen seuraamaan teidän tarinaa..yleensä mulla on ikävä kyllä tapana olla oikeassa...se sun bambisilmä lumoaa sinisilmän uudelleen...voimia kovasti kuitenkin sulle toivotan.

No näinhän minäkin rehellisesti ajattelen. Nuoruuden suuria tunteita ja isoja draamoja. Kamalaa on elää suhteessa, jossa on luottamuspulaa ja yhtä vaikea lähteä kun kumminkin rakastaa. Siinä vaiheessa kun ei enää välitä toisen touhuista, on lähteminen mahdollista.

Voimia kuitenkin toivottelen ap:lle kovasti, enkä tarkoita sanomaani millään pahalla, sympatialla lähinnä.

Eletty elämä tuo mukanaan viisautta ja varsinkin käsivarren mitan päästä katsottuna tilannehan näyttää juurikin tuolta.

Juurikin noinhan tässä on oltukin, muutama kuukausi kunhan ollaan, kunnes jotain tapahtuu seuraavan kerran. Ja nyt aletaan hiljalleen olemaan siinä pisteessä etten periaatteessa enää edes välitä, sitä turtuu.

Paljon on asioita selviteltävänä, asiaa auttaisi hirveän paljon jos mies edes viitsisi myöntää. Hän väittää asioiden olevan hyvin. Kuinka sokea ihminen voi olla? Kävin viime viikolla ensimmäistä kertaa elämässäni psykan juttusilla, ja ensi viikolle on varattu seuraava aika. Masennuslääkkeitä suositellaan ja jatkosta sovitaan ensi kerralla. Psyk. sairaanhoitaja kehotti, että mies lukisi nuo vihkoset mitä sain mukaan, että voisi vähän ymmärtää mistä on kyse. Pyysi myös mukaan seuraavaksi kerraksi että saataisiin vähän kartoitettua kokonaiskuvaa. Ei huvita, ei tarvitse.

Kuitenkin, ainakin eilisten puheiden perusteella yritetään hoitaa tämä asia jotenkin järkevästi. Yritetään pysyä väleissä, niin että asioiden hoitaminen olisi jatkossa helpompaa, ja vauvan takia, luonnollisesti.

Tässä nyt tämän aamun fiiliksiä... ei sureta, enkä ole vihainen, ei oikeastaan tunnu juuri miltään. Se miksi näitä asioita puin julkisesti johtuu edelleenkin siitä, että haluan muistuttaa itselleni miltä minusta tuntuu ja mitä on tapahtunut. Sitä niin herkästi alkaa uskomaan toisen puheita, jos kivenkovaa väittää jatkuvasti että kuvittelen kaiken.

 

[Rukoilijasirkka]

Tietämättä mitään teidän elämästä sen kummemmin, sanoisin, ettei kaikki todella ole hyvin, jos miehesi ei ota tosissaan sitä, että et voi luottaa häneen ollenkaan. :hug:

 

[Gaselli]

En ole lukenut aikasempia kirjotuksias, en siis tiedä mistä kyse mutta :hug:

 

[Jee!]

No hyvä että tuo tilanne selvisi jotenkuten, kunhan nyt muistat hakea aktiivisesti asuntoa kokoajan!
Ja alkakaa ihmeessä vaikka nyt jo sopimaan kummalle jää mitä jos on yhteistä omaisuutta, ja kannattaa pakkailla hiljakseen harvemmin käytettyjä tavaroita ja esim. kesävaatteita laatikoihin että sitten kun kämppä löytyy voi muuttaa vikkelämmin.
Ja jos miehelle siinä muutto-tilanteessa iskee todellisuus naamaan että 'mitä, ooksä OIKEESTI lähdössä muka?!' niin saat laatikot äkkiä uuteen asuntoon ennenkuin se taas alkaa jankuttamaan että oot hullu kun tommosta kaikkea kuvittelet ja on huono päätös jne jne...

Niinjoo, ja jos pakkaat nyt kesävaatteet ja huomaat olevasi vielä hänen luonaan asumassa kun alkaisit niitä kesävaatteita tarvitsemaan niin otat itseäsi niskasta kiinni! Pakkaa vaikka tavaroita ja päätä että et enää pura niitä muualla kuin uudessa asunnossa niin pysyy motivaatio yllä jos meinaat tuudittautua taas semmoiseen 'tottuneeseen yhdessä asumiseen'.

 

[Beep]

En ole nähnyt alkuperäistä viestiketjua, johon tämä viittaa, mutta tätä lukiessa tuli mieleen että kielletty ei todellakaan kuulosta onnelliselta, eikä asiat suhteessa silloin voi olla hyvin.

Tiedän miten vaikeaa on kanssakäydä ihmisen kanssa, joka ei myönnä mitään. Se on ihan mahdotonta. Tiedän myös miten raastavaa on kun odottaa anteeksipyyntöä tietäen ettei sitä ikinä tule saamaan, koska ihminen jolta sitä odottaa on sitä mieltä ettei hänessä ole mitään vikaa, ja kaikki on kuvitelmaa. Tiedän että sellaisen ihmisen kanssa eläminen on tehdä miltei hulluksi raivosta, ihmetyksestä, surusta... narsistinen persoona on sietämättömän hirveä. Kestää kauan, ennen kuin pääsee yli henkisesti moisesta kokemuksesta. Niin kokonaisvaltainen se on. Siinä täytyy puida itsensä läpikotaisin uudelleen, tajuta, mitkä asiat oli totta, kuka itse edes on kun toisen mielestä on tavallaan niin hirveä, vaikka (muka) niin rakastaa.

Voi kun jokainen narsistinen mies (tai nainen) ei koskaan enää saisi ketään uhria itselleen!

 

[tripod]

Psyk. sairaanhoitaja kehotti, että mies lukisi nuo vihkoset mitä sain mukaan, että voisi vähän ymmärtää mistä on kyse. Pyysi myös mukaan seuraavaksi kerraksi että saataisiin vähän kartoitettua kokonaiskuvaa. Ei huvita, ei tarvitse.

Päästä miestä mukaan vaikka ei huvita - hän on todennäköisesti täysin pihalla sun tuntemuksistaja taustalla olevista syistä. Pelkästään sinun antaman palauteen perusteella hänelle voi olla hyvin vaikeata tukea sinua.