JenPen
Minun mieheni on aivan ihana, erittäin fiksu, hellä ja rakastava, ja meillä on hyvin samanlainen arvomaailma. Mutta suuttuessaan aivan uskomattoman äkkipikainen, joka syö mun itsetuntoa ja voimia jatkuvasti. En pelkää miestäni koska hän ei missään nimessä ole väkivaltainen tai uhkaava sillä tavoin, mutta jollain tavalla kuitenkin pelkään sitä seuraavaa räjähdystä vähän väliä.
Räjähdys alkaa lähes aina jostain todella mitättömästä pikkukinasta, kyse ei oikeastaan koskaan ole mistään elämän periaatteita koskevista riidoista. Riita voi siis alkaa kuten viimeksi, siitä että pyysin miestä kaksi kertaa tyhjentämään tiskikoneen. Haukkuminen alkaa samantien kun miehellä menee hermot. Ensin olen mielisairas, hullu, idiootti, psykopaatti, juntti, lumppu. Sen jälkeen saan kuulla, ettei minun kanssani voi elää, teen mieheni elämästä helvetin josta hän vain haluaa pois ja että minun pitäisi mennä hoitoon koska olen mielisairas. Hän kertoo minulle myös, että kaikki mielipiteeni ovat aivan typeriä ja esim. siksi hän ei halua perustaa perhettä kaltaiseni idiootin kanssa, ei missään nimessä halua lapsia minun kanssani. Kaikki juttuni (mitä siis juttelen muuten vain, niitä näitä ) ovat niin tyhmiä ettei hän omien sanojensa mukaan ole aikoihin niitä kuunnellut. Lopuksi nykyisin melkein joka kerta saan kuulla, että minun pitäisi ampua itseni koska pääsisi sitten minustakin eroon, tai sitten hypätä parvekkeelta. Olen kuulemma myös niin tyhmä, että jos mies olisi minun asemassani hän olisi totta kai jo vetänyt itsensä narun jatkoksi.
Minä itse en tietenkään ole viaton myöskään, uskon että varmasti joskus olen ärsyttävä kun pyydän vaikka miestä useampaan kertaan hoitamaan jonkin kotityön vaikka hän tekee kotona muutenkin paljon. Miehen hermoja on kiristänyt varmasti myös se, että minun on ollut hirveän vaikea luottaa häneen (edellisestä suhteestani johtuen ) , tukeutua toiseen ihmiseen ja olen ollut myös mustasukkainen siksi ja olemme puhuneet noista asioista varmasti tuntikausia aikoinaan. Olen kuitenkin aktiivisesti alkanut luottaa mieheen ja sysännyt typerät ajatukset sivuun ja koittanut nauttia suhteesta nyt murehtimatta mustasukkaisuuksia.
Mies ei halua omien sanojensa mukaan viettää vapaa-aikaa kanssani, käydä kanssani missään, ei siedä minua samalla työpaikalla (emme kuitenkaan tee työtä yhdessä ) , ei jaksa katsoa naamaani kotona jne. Lisäksi hän tarttuu arkaan aiheeseen karjumalla minulle siitä että olen vaisu ja masentunut suruni takia vaikka en saisi enää olla lainkaan surullinen. Minulle erittäin tärkeä ja läheinen koira kuoli yllättäen ja liian nuorena, sen avulla ja kanssa olin selvinnyt aiemmin mm. masennuksesta ja väkivaltaisesta parisuhteesta, se on ollut minulle tuki, turva ja perheenjäsen. Silloin mies kertoi olevansa tukenani.
Riidan jälkeen rauhoituttuaan, mies kuitenkin taas kertoo rakastavansa minua, haluaa tulevaisuuden kanssani ja lapsia. Vapaa-aikana hän haluaa tehdä kanssani asioita yhdessä ja harrastaa, ja silloinkin kun hän lähtee kaveriporukan kanssa jonnekin, hän pyytää lähes aina minut mukaan (vaikka itse en pyydä kun lähden omien kavereideni kanssa). Viikonloppu- ja lomasuunnitelmat hän tekee aina ilman muuta niin että yhdessä vietämme aikaa. Hän rakastaakin minua kuulemma koska olen hänen mielestään fiksu, hauskaa seuraa, kanssani voi puhua ja minulla on hyviä ja omia mielipiteitä. Kuulemma kaikki kamaluudet mitä hän riidassa sanoi, ovat valheita siksi että hän yrittää silloin tahallaan loukata minua. Hänen mielestään se on ihan selvää eikä voi ymmärtää miksi minua ne jäävät painamaan vielä riidan jälkeen. Hän on samanlainen riidellessään perheenjäsentensä kanssa (tosin ei hauku yhtä henkilökohtaisesti) ja koko heidän perheensä on suunnilleen samanlaisia.
Eikö kenelläkään muulla ole vastaavia kokemuksia, tai vinkkejä miten selvitä tällaisten purkausten kanssa?
Räjähdys alkaa lähes aina jostain todella mitättömästä pikkukinasta, kyse ei oikeastaan koskaan ole mistään elämän periaatteita koskevista riidoista. Riita voi siis alkaa kuten viimeksi, siitä että pyysin miestä kaksi kertaa tyhjentämään tiskikoneen. Haukkuminen alkaa samantien kun miehellä menee hermot. Ensin olen mielisairas, hullu, idiootti, psykopaatti, juntti, lumppu. Sen jälkeen saan kuulla, ettei minun kanssani voi elää, teen mieheni elämästä helvetin josta hän vain haluaa pois ja että minun pitäisi mennä hoitoon koska olen mielisairas. Hän kertoo minulle myös, että kaikki mielipiteeni ovat aivan typeriä ja esim. siksi hän ei halua perustaa perhettä kaltaiseni idiootin kanssa, ei missään nimessä halua lapsia minun kanssani. Kaikki juttuni (mitä siis juttelen muuten vain, niitä näitä ) ovat niin tyhmiä ettei hän omien sanojensa mukaan ole aikoihin niitä kuunnellut. Lopuksi nykyisin melkein joka kerta saan kuulla, että minun pitäisi ampua itseni koska pääsisi sitten minustakin eroon, tai sitten hypätä parvekkeelta. Olen kuulemma myös niin tyhmä, että jos mies olisi minun asemassani hän olisi totta kai jo vetänyt itsensä narun jatkoksi.
Minä itse en tietenkään ole viaton myöskään, uskon että varmasti joskus olen ärsyttävä kun pyydän vaikka miestä useampaan kertaan hoitamaan jonkin kotityön vaikka hän tekee kotona muutenkin paljon. Miehen hermoja on kiristänyt varmasti myös se, että minun on ollut hirveän vaikea luottaa häneen (edellisestä suhteestani johtuen ) , tukeutua toiseen ihmiseen ja olen ollut myös mustasukkainen siksi ja olemme puhuneet noista asioista varmasti tuntikausia aikoinaan. Olen kuitenkin aktiivisesti alkanut luottaa mieheen ja sysännyt typerät ajatukset sivuun ja koittanut nauttia suhteesta nyt murehtimatta mustasukkaisuuksia.
Mies ei halua omien sanojensa mukaan viettää vapaa-aikaa kanssani, käydä kanssani missään, ei siedä minua samalla työpaikalla (emme kuitenkaan tee työtä yhdessä ) , ei jaksa katsoa naamaani kotona jne. Lisäksi hän tarttuu arkaan aiheeseen karjumalla minulle siitä että olen vaisu ja masentunut suruni takia vaikka en saisi enää olla lainkaan surullinen. Minulle erittäin tärkeä ja läheinen koira kuoli yllättäen ja liian nuorena, sen avulla ja kanssa olin selvinnyt aiemmin mm. masennuksesta ja väkivaltaisesta parisuhteesta, se on ollut minulle tuki, turva ja perheenjäsen. Silloin mies kertoi olevansa tukenani.
Riidan jälkeen rauhoituttuaan, mies kuitenkin taas kertoo rakastavansa minua, haluaa tulevaisuuden kanssani ja lapsia. Vapaa-aikana hän haluaa tehdä kanssani asioita yhdessä ja harrastaa, ja silloinkin kun hän lähtee kaveriporukan kanssa jonnekin, hän pyytää lähes aina minut mukaan (vaikka itse en pyydä kun lähden omien kavereideni kanssa). Viikonloppu- ja lomasuunnitelmat hän tekee aina ilman muuta niin että yhdessä vietämme aikaa. Hän rakastaakin minua kuulemma koska olen hänen mielestään fiksu, hauskaa seuraa, kanssani voi puhua ja minulla on hyviä ja omia mielipiteitä. Kuulemma kaikki kamaluudet mitä hän riidassa sanoi, ovat valheita siksi että hän yrittää silloin tahallaan loukata minua. Hänen mielestään se on ihan selvää eikä voi ymmärtää miksi minua ne jäävät painamaan vielä riidan jälkeen. Hän on samanlainen riidellessään perheenjäsentensä kanssa (tosin ei hauku yhtä henkilökohtaisesti) ja koko heidän perheensä on suunnilleen samanlaisia.
Eikö kenelläkään muulla ole vastaavia kokemuksia, tai vinkkejä miten selvitä tällaisten purkausten kanssa?