eikö kukaan koe sitä inhottavana että joutuu olemaan raskaana ja synnyttämään?

Kumpikin ihanaa aikaa :heart::heart: Kolme synnytystä ja neljäs raskaus meneillään :heart:

 

Mä en todellakaan nauttinut raskaana olosta, synnytys päättyi lopulta sektioon mikä oli mulle henkisesti tosi kova paikka. Vauvan ekat kuukaudet meni ihan muissa maailmoissa, en osannutkaan nauttia vauvasta yhtään. Ja kuinka toivottu se pieni olikaan ja on edelleen... Olin aina kuvitellut että mä olen se tuleva äiti joka katsoo itseään ihaillen peilistä jne, mutta vihasin ulkomuotoani. Olin rv 28 eteenpäin niin kipeä etten liikkumaan päässyt ja vihasin itseäni, olotilaani jne, masensi olla neljän seinän sisällä. Todella tuli yllätyksenä omat tunteet. Vakavasti harkinnassa toinen raskaus, onko musta siihen... valitettavasti näin.

 

Uskon että itsestä se on kiinni paljon että miten sitä nauttii/kärsii.. Kyllähän aikuisen ihmisen pitäisi oma kroppansa tuntea edes sen verran että osaa mukautua muutoksiin. Mitä jos joskus sairastutte vakavasti, mitäs sitten? Heitätte henkenne..

jotenkin masentavaa lukea tälläsiä juttuja.. Toivon vaan ettei näistäkin odottajista jotkut päädy sitten IltaSanomien etusivulle jonkun vähemmän mairittelevan lapsen heittellejättö uutisen takia.

 

En halua mitenkään kritisoida, kaikilla on toki oikeus omaan mielipiteeseen/tunteisiin mutta miksi sitten teette lapsia? Varsinkin jo se lapsiaikakin on sitten kamalaa.. Pakkohan tuon on heijastua myös lapsen kasvatukseen ja lapsen omaan kehitykseen..

Vaikka en raskausajasta mitään nautinnon kicksejä saakaan tai vaipparallin eritetäyteisestä elämästä, ei se lapsesta yhtään vähemmän rakasta tee.

Synnytykset ovat sujuneet itsellä ihan mukavasti, joten niistä ei ole mitään negatiivisia fiiliksiä jäänyt ja innoissani menen kolmatta kertaa synnyttämään. Mutta nyt, raskaana rv28 ja tämän möhömahan kanssa "liikkuminen" vaikka en edes ole sieltä isoimmasta päästä ollut viimeisillänikään, miksi pitäisi teeskennellä että tästä nauttii.

 

No miten sen etukäteen voi tietää että raskaus tuntuu inhottavalta? voi hevonhelvetti. Mistä ne kaikki tuntemukset voisi etukäteen tietää, kun jokainen nainen kokee omalla tavallaan. Myös se pikkulapsiaika. Joku on onnensa huipulla, joku kaikkein syvimmillä mustilla vesillä.

Anteeksi kovasti sananvalintani. Joskus kun yrittää olla asiallinen niin tänhän siitä saa, kirosanoja ja töykeää käytöstä.

Mutta joo, oikeassa olet. Eihän sitä voi tietää. Toivotan sinullekkin onnea tulevaan! Toivottavasti sentään osasit hakea apua jos kovin mustissa vesissä ryömit.

 

Uskon että itsestä se on kiinni paljon että miten sitä nauttii/kärsii.. Kyllähän aikuisen ihmisen pitäisi oma kroppansa tuntea edes sen verran että osaa mukautua muutoksiin..

Ööhh, sulla on varmaan sitten ollut todella helpot raskaudet? Enpä usko että siihen voi itse vaikuttaa minkä verran kärsii raskaudessa vai milläs estät kaikkea ikävää?

 

Uskon että itsestä se on kiinni paljon että miten sitä nauttii/kärsii.. Kyllähän aikuisen ihmisen pitäisi oma kroppansa tuntea edes sen verran että osaa mukautua muutoksiin. Mitä jos joskus sairastutte vakavasti, mitäs sitten? Heitätte henkenne..

jotenkin masentavaa lukea tälläsiä juttuja.. Toivon vaan ettei näistäkin odottajista jotkut päädy sitten IltaSanomien etusivulle jonkun vähemmän mairittelevan lapsen heittellejättö uutisen takia.

Äidin pitäisi NAUTTIA pahoinvoinnista, ilmavaivoista, siitä että on vaikea hengittää koska vauva painaa, kovasta närästyksestä johon tehoaa vain reseptilääkkeet, alakuloisuudesta ja itkuisuudesta jne? Eli jos tuota ei koe suorastaan IHANAKSI, ai että, elämän parhaaksi ajaksi, niin on selvästi tuleva huono mutsi? Ei ole totta, tän on pakko olla jo vitsi. Itselläni raskaus on aika neutraali olotila, on hyviä ja huonoja puolia, kuten kaikessa. En osaa hehkuttaa ihanuutta koska itselläni ainakin on paljon epävarmuutta saako vauvaa edes syliin asti. Mutta voi jestas tuota äitimyyttiä, jos äiti ei paijaa hymyssäsuin mahaa ja ylistä raskausaikaansa maailman ihanimmaksi, on hän tuleva sossutoimiston asiakas. Toisilla on vaikea raskaus, toisilla helpompi ja oma suhtautuminen nyt riippuu monesta asiasta, jopa siitä, miten oma mies suhtautuu, miten on tukiverkkoja jne..

 

siis näitä kommentteja kun lukee niin ap on itse kirjoittanut kyllä muutaman eri nikillä :O Sama kirjoitusasu, samoja sanoja.... :O Haetko vain rohkaisua omalle mielipiteellesi vai mitä ihmettä...

 

[QUOTE="JOOO";22132400]siis näitä kommentteja kun lukee niin ap on itse kirjoittanut kyllä muutaman eri nikillä :O Sama kirjoitusasu, samoja sanoja.... :O Haetko vain rohkaisua omalle mielipiteellesi vai mitä ihmettä...[/QUOTE]

mutta näinhän kaikki tekee... älä ole noin hämmästynyt. Pöljää, mutta totta se on.

 

Mun mielestä raskaana oleminen ja jopa synnyttäminen on aivan ihanaa! Jos Suomessa saisi vuokrata kohtua, olisin varmaan ekana synnyttämässä muiden lapsia.

Mä oon miettiny ihan samaa Mulla on ollu mahtavan helpot synnytykset, ja vaikka meille ei enää lapsia tuukaan niin voisin mä jollekin toiselle suoda tän onnen

 

Inhosin todellakin raskaana olemista ja synnytyksiä, mutta minkäs teet, kun halusin kuitenkin kaksi omaa biologista lasta mieheni kanssa. Eipä ollut vaihtoehtoja, kuin hankkiutua raskaaksi. Kolmatta kertaa en enää suostu olemaan sairaana puolta vuotta elämästäni ja lopuksi vielä kärsimään kidutuksesta.

 

Äidin pitäisi NAUTTIA pahoinvoinnista, ilmavaivoista, siitä että on vaikea hengittää koska vauva painaa, kovasta närästyksestä johon tehoaa vain reseptilääkkeet, alakuloisuudesta ja itkuisuudesta jne? Eli jos tuota ei koe suorastaan IHANAKSI, ai että, elämän parhaaksi ajaksi, niin on selvästi tuleva huono mutsi? Ei ole totta, tän on pakko olla jo vitsi. Itselläni raskaus on aika neutraali olotila, on hyviä ja huonoja puolia, kuten kaikessa. En osaa hehkuttaa ihanuutta koska itselläni ainakin on paljon epävarmuutta saako vauvaa edes syliin asti. Mutta voi jestas tuota äitimyyttiä, jos äiti ei paijaa hymyssäsuin mahaa ja ylistä raskausaikaansa maailman ihanimmaksi, on hän tuleva sossutoimiston asiakas. Toisilla on vaikea raskaus, toisilla helpompi ja oma suhtautuminen nyt riippuu monesta asiasta, jopa siitä, miten oma mies suhtautuu, miten on tukiverkkoja jne..

Juuri näin! Tosimamma pönttöä halaillessaankin pahoinvoinnin kourissa muistaa hehkuttaa, miten ihanalta raskaus tuntuu.. tai loppuraskaudessa kun alapäähän tulee viiltäviä kipuja, ah, on se niin ihanaa!

 

Mä en kokenu raskautta mitenkään erityisn kauheana aikana, toki siinä oli epämiellyttäviäkin puolia, muttaonmulla elämässäni ollut kamalampiakin aikoja. Synnytys ei tietenkään ollut herkkua, mutta siitäkin selvisin kuitenkin hyvin. Ja synnytys ja siitä toipuminen vie kuitenkin vain viikon/muutamia viikkoja ihmisen elämästä.

Vauva-aika sen sijaan oli raskas. vauva oli helppo ja kiltti, mutta kärsin yksinäisyydestä ja siitä, että mihinkään ei oikein päässyt.

Myöskään imetyksestä en kauheasti nauttinut. Itse imetys ei varsinaisesti ollut epämiellyttävää, mutta inhosin sitä jatkuvaa maidon hajua, täysä rintoja ja ainaisia märkiä paidan etumuksia. Inhosin myös sitä, että imetyksen takia oli vuoden ajan täysin kiinni vauvassa. Muutamaa tuntiakaan ei voinut olla erossa. En nyt tarkoita, että olisi pitänyt koko ajan olla bailaamassa tms, mutta olisi joskus kiva ollut käydä illanistujaisissa, elokuvissa, syömässä kavereiden kanssa tms ilman,e ttä parin tunnin päästä pitää juosta kotiin imetyksen takia.

No haluan kuitenkin toisenkin alpsen vielä joksus, nämä mun mielestä epämiellyttävät asiat on kuitenkin vaan pieni paha siitä kaikesta hyvästä mitä lapsen kautta saa.

 

Synnytys on ollut todella järkyttävä kokemus kaikilla kerroilla ja terapeutin apua on tarvittu esikoisen jälkeen. Nyt viimeisellä kerralla (3 lasta) meinasimme minä ja lapsi kuolla. Synnyttämisen tuska on niin sanoinkuvaamatonta kärsimystä että multa ainakin meinasi lähteä taju moneen otteeseen. Sen sijaan yksi suunniteltu sektio oli mielettömän positiivinen kokemus.

Raskausajoista olen kaikissa voinut todella pahoin puoleen väliin asti. Siihen asti on raskausaika näyttäytynyt aina hyvin ahdistavana. Sen jälkeen on ollut helpompaa vaikka viimeinen syntyi käynnistettynä vasta 42+0. Mahan kasvu, liikkeet, kaikenlaiset ultrat on olleet ihania. Ja vauva-ajatkin helppoja, toki raskaita, mutta ei siis koliikkeja tai vaativia lapsia.

Kyllä, miehet pääsevät helpommalla jos tuskia ajattelee. Mutta jos taas ajattelee elämän ihmettä, niin jäävät paitsi paljosta.

 

Mä en kokenu raskautta mitenkään erityisn kauheana aikana, toki siinä oli epämiellyttäviäkin puolia, muttaonmulla elämässäni ollut kamalampiakin aikoja. Synnytys ei tietenkään ollut herkkua, mutta siitäkin selvisin kuitenkin hyvin. Ja synnytys ja siitä toipuminen vie kuitenkin vain viikon/muutamia viikkoja ihmisen elämästä.

Vauva-aika sen sijaan oli raskas. vauva oli helppo ja kiltti, mutta kärsin yksinäisyydestä ja siitä, että mihinkään ei oikein päässyt.

Myöskään imetyksestä en kauheasti nauttinut. Itse imetys ei varsinaisesti ollut epämiellyttävää, mutta inhosin sitä jatkuvaa maidon hajua, täysä rintoja ja ainaisia märkiä paidan etumuksia. Inhosin myös sitä, että imetyksen takia oli vuoden ajan täysin kiinni vauvassa. Muutamaa tuntiakaan ei voinut olla erossa. En nyt tarkoita, että olisi pitänyt koko ajan olla bailaamassa tms, mutta olisi joskus kiva ollut käydä illanistujaisissa, elokuvissa, syömässä kavereiden kanssa tms ilman,e ttä parin tunnin päästä pitää juosta kotiin imetyksen takia.

No haluan kuitenkin toisenkin alpsen vielä joksus, nämä mun mielestä epämiellyttävät asiat on kuitenkin vaan pieni paha siitä kaikesta hyvästä mitä lapsen kautta saa.

Musta tuntuu että monet äidit kauhistuvat sitä että miten se oikeasti rajoittaa elämää. Et voi sidutella ja rampata ulkona enää viikonloput vaan kotona on pysyttävä ja imetettävä. Mutta hyvä että olet tajunnut sen jos kerran toisesta haaveilet. Onhan tämä babyblues ihan tosissaan otettava juttu (enkä tarkoita että sinä siitä kärsit) mutta siihen pitäisi osata hakea apua..

Itse en malta odottaa iltoja yhdessä mieheni ja vauvamme kanssa. Olen varmaan epänormaali.

 

Itseäni ainakin inhotti niin koko raskausaika ja synnytys sattui sen verran etten toistamiseen moiseen ryhdy. Eikö kellään muulla ole tällaisia tuntemuksia?miehet pääsevät niin helpolla siinä hommassa että kateeksi käy niitä.

No ei tosiaankaan. Kun eihän sitä ole kenenkään pakko. Ei kukaan pakota. Niin ja tuo miehet pääsee helpolla, voisi olla lainausmerkeissä. Itse ainakin olen nauttinut raskaudesta ja synnytyksestä.
Muistan itse, miten olin äärettömän onnellinen poikani syntymän jälkeen. Ajattelin ja sanoinkin kaikille, että tämä on tuhat kertaa ihanampaa, kuin mikään kuvittelemani asia.
Tietysti, jos en olisi sitä kokenut, en varmaan olis osannut näitä kaivatakaan.
Jotenkin epäilen tämän viestittäjän sukupuolta????

 

[QUOTE="Mietiskelijä";22132548]Musta tuntuu että monet äidit kauhistuvat sitä että miten se oikeasti rajoittaa elämää. Et voi sidutella ja rampata ulkona enää viikonloput vaan kotona on pysyttävä ja imetettävä. Mutta hyvä että olet tajunnut sen jos kerran toisesta haaveilet. Onhan tämä babyblues ihan tosissaan otettava juttu (enkä tarkoita että sinä siitä kärsit) mutta siihen pitäisi osata hakea apua..

Itse en malta odottaa iltoja yhdessä mieheni ja vauvamme kanssa. Olen varmaan epänormaali.[/QUOTE]

Ei pahalla, mutta ei kannata moralisoida kun omat vauva-ajat ovat vielä edessäpäin Se arki saattaa yllättää tai olla yllättämättä, mutta nää on niitä asioita joihin ei kannata ottaa kantaa ilman omakohtaista kokemusta.

 

[QUOTE="vieras";22132208]Nyt menossa rv41+3 ja toinen raskaus, kyllähän tämä on niin perseestä, että en enää tähän ryhdy, vaikka kolmesta lapsesta on ollut puhetta. Esikoinen syntyi 38+2 ja tämä vain venyy ja venyy ja venyy. Huoh. Hillitön vitutus ja hormonimyrsky jatkunut jo kolmatta viikkoa, miksi vitussa tämä ei voi tulla ulos?! :kieh:[/QUOTE]

Ehkä vauvasi on niin älykäs että odottaa sitä hetkeä kun olet paremmalla tuulella

 

[QUOTE="Jenis";22132754]Ei pahalla, mutta ei kannata moralisoida kun omat vauva-ajat ovat vielä edessäpäin Se arki saattaa yllättää tai olla yllättämättä, mutta nää on niitä asioita joihin ei kannata ottaa kantaa ilman omakohtaista kokemusta.[/QUOTE]

Minulla on jo pari vauva-aikaa takana ja ihmettelen silti, miten monet äidit ovat suorastaan shokissa siitä että vauvaa pitäisikin pitää aktiivisesti sylissä ja imettäminenkin (jos sitä jaksavat edes muutamaa kuukautta) voi sitoa ruokinnan osalta tunneiksi 5min pituisen syöttämisen sijaan. Ja kyllä, ihmettelen miten jonkun elämä on olevinaan niin kiireistä ettei siihen vauvaan voi sitoutua edes ensimmäisten kuukausien ajaksi..

 

Minulla on jo pari vauva-aikaa takana ja ihmettelen silti, miten monet äidit ovat suorastaan shokissa siitä että vauvaa pitäisikin pitää aktiivisesti sylissä ja imettäminenkin (jos sitä jaksavat edes muutamaa kuukautta) voi sitoa ruokinnan osalta tunneiksi 5min pituisen syöttämisen sijaan. Ja kyllä, ihmettelen miten jonkun elämä on olevinaan niin kiireistä ettei siihen vauvaan voi sitoutua edes ensimmäisten kuukausien ajaksi..

Voisiko tässä olla kysymys samasta jutusta kun tuossa raskausajan ihannoinnissa? Ei niiden äitien tarvitse vauva-aikaa ja lastaan inhota, vaikka saattavatkin kokea joitain vauva-ajan juttuja rasittavina, ahdistavina jne.

Siinä kun raskaanaolevalla on oikeus valittaa turvotusta, pahoinvointia, selkä- ja lonkkasärkyä jne niin ehkä se vauvan äitikin voi sanoa että maratonimetykset ja vähän "vaativamman" vauvan jatkuva kanniskelu ei ole mitään herkkua. Samma lailla kun se raskaana oleva voi kaivata pahimmissa vaivoissaan sitä entistä olotilaa, kevyttä liikkumista ynnä muuta myös se huonosti nukkunut ja väsynyt vauvan äiti voi kaivata lapsettoman elämän rentoja illanistujaisia kavereiden kanssa. Ilman että siinä on mistään sen vakavammasta kysymys.

Näin vain äitinä joka on nauttinut sekä raskausajoista että vauvavuosista mutta silti myöntää että niissä on ollut omat rankatkin hetkensä.

 

Mä en yhtään tykkää olla raskaana. Edellinenkin raskaus meni niin ettei mulla ollut yhtään kivutonta päivää. Ja siltikin se henkinen puoli oli raskaampaa, mä pelkäsin koko ajan että vauvalle sattuu jotain, että tulee keskenmeno jne. Jos joskus teen kolmannen niin pitää varustautua jollain terapiajaksolla jo etukäteen. Mutta synnytyksistä oon tykännyt. Voisin synnyttää vaikka kuinka monta kertaa Lapsia en silti meinaa tehdä enempää kuin korkeintaan kolme. (tai niinhän mä NYT sanon)

 

Raskaus oli..Noh oksettavaa, pönttöä halatessa meni suurin osa ajasta, muuten ihan mukavaa

Synnytys oli onneksi helppo ja ihan mukava kokemus, sattuuhan se, tietenkin, mutta sehän nyt on itsestään selvääkin. Se miten äkkiä kipu loppuu kun lapsen viimein saa ulos tuli yllätyksenä...Niinkuin napista olisi painettu, nyt sattuu..Ja nyt ei.

Ja vauva aika oli mukavaa, helpompaa se nyt on kuin tämä 3v uhma

 

Raskaus oli ehdottomasti vaikeinta aikaa elämässäni ja vihasin sitä suurelta osin. Ainut mutta asiassa on se, että muuten ei voi saada lapsia!!

Raskauden jälkeen olin ihan huumassa, kun lapsi lopulta oli täällä ja olo oli niin paljon parempi. Toista voisin harkita joskus ja salaa haaveilenkin siitä. Kyllä sen raskausajan kestää kun on pakko, mutta ihanaa siitä ei saa millään.

 

Ensimmäinen raskaus oli ihanan helppo ja voin tosi hyvin, mieliala oli rauhallinen ja íloinen. Synnytys oli positiivinen kokemus. Nyt toisella kerralla kaikki on tuntunut hirveän rankalta fyysisesti ja henkisesti, ja olenkin monta kertaa itkenyt miehelle että ei mun tartte enää ikinä ryhtyä tähän...

 

Ehkä vauvasi on niin älykäs että odottaa sitä hetkeä kun olet paremmalla tuulella

Missäköhän sinä olet ollut kun sitä älyä on jaettu? No, ei voi kauhalla vaatia sinultakaan, kun selvästi lusikalla olet saanut.:hug: