Hei. Silloinkaan, kun lapsella on esimerkiksi jokin neurologinen diagnoosi tms. ei tuollaista toimintaa tule hyväksyä. Silloin lapsella tulisi olla henkilökohtainen avustaja, joka rajaa käytöstä päiväkotioloissa ja tuke impulssikontrollin kehittymistä. Kyllä vanhempia KANNATTAA neuvoa ja tukea. Suurimmassa osassa tapauksia siitä on apua - joskus enemmän, joskus vähemmän, mutta kannattaa aina yrittää ja mitä nuorempi lapsi, sitä enemmän siitä voi olla apua. Ja mitä lapsen aggressio-ongelmaan tulee, jostakin se sisältö joka tapauksessa tulee (esim. turhautumisesta, tv/pelit, aikuisen malli, lapsen masennus jne.) ja siihen pitäisi apu saada. Jos lapsi herättää (ymmärrettävää) ärtymystä aikuisissa, hän sitten reagoi siihen entistä vihamielisemmin ja jää entistä enemmän yksin. Negatiivinen kierre tavallaan. Oma kokemus on, että tosi hankalassakin käytöshäiriössä tulokset ovat olleet hyviä ja lapsen toiminta on muuttunut rauhallisemmaksi ja koulussa/päiväkodissa palaute tullut myönteisemmäksi -> seurauksena lapsen itsetunto kohenee ja hän oppii purkamaan kiukkunsa rakentavammin ja sanallisesti. Puuttuminen on välittämistä

.
ps. Kävin välissä syömässä, joten en tiedä, mitä tässä välillä on kirjoitettu, joten pahoittelen, jos tekstini "hyppää" oudosti väliin

.