Ei saakkaan järkyttyä, koska sehän olikin ihan yleistä ja normaalia

Snapsikäsi Edward

Aktiivinen jäsen
07.06.2005
2 101
0
36
Otsaketta muutettu, koska seksi 12vuotiaana tuntuu olevan ihan normaalia, varsinkin vanhemman miehen kanssa, eikä sitä saa taivastella. |O

Olen silti erimieltä, vaikka se tekisikin minusta tynnyrissä kasvaneen jeesustelijan.Sairasta se on.

Juttelin ystäväni kanssa pedofiileistä, ja hän sanoi menettäneensä neitsyytensä 12 vuotiaana 21v miehelle :o |O
Sanoi että ei sitä sillon osannut ajatella, että se olisi väärin, kun oli vain hienoa, kun oli vanhempi "poikaystävä" joka kuskasi ja osti viinaa, ja kaikki muutkin kerta olivat neitsyytensä menettäneet.

Herranjumala, 12 vuotias!?!? hyi ***tu minkälainen sika se mieskin, mitä tuommoset oikein päässänsä miettii??
Ei löydy edes sanoja
 
meilläpäin oli kanssa tällaista toimintaa, muistan ku eräs meidän luokan tyttö kuudennella seukkasi 18-vuotiaan kanssa, joka kuskas sitte autolla joka paikkaan, hommas kaljaa ja tupakkaa tietenki. Ja olivat myös sängyssä :(
 
No, eräs luokkakaverini seurusteli lukiossa musiikinopettajamme kanssa. Ikäero varovaisesti arvioiden noin 30 vuotta. Oli ihan sairasta, tämä tyttö oli todella rakastunut opettajaamme, joka vielä kaiken lisäksi oli ihan kammottava limanuljaska.

Mutta tosiaan 12 v, huhhuh.
 
:o :o :o ei voi olla :o ??

nykyään on kuulemma "muotia" et noi teini tytöt seurustelee iteään ainakin 10v vanhemman miehen kans... säälittävää niilt miehiltäkin...

Ja tässä kun vielä otetaan huomioon se, että kaikki tapahtuu nykyään aikaisemmin kuin meidän omassa teini-iässä niin voi melkeistä sanoa että varmaan 10-vuotiaat on jo kohta kaikkee kokeillu :(
 
Mun kaveri alkoi 15 vuotiaana seukkaamaan 38 vuotiaan miehen kanssa!
Sitä ei saanut puhuttua luopumaan siitä miehestä :(

Mutta onneksi nyt ovat eronneet mutta tuntuu olevan tosi kovia vaikeuksia kaverilla viihtyä kenenkään miehen kanssa tai luottaa kehenkään.
Oikein ihmettelee, jos joku mies ei heti vastaa puhelimeen ja viestiinkin vastaa vasta tunnin kuluttua! Epäilee heti, että on joku toinen nainen. Ja siten alkaakin se tekstivieestipommitus, mikä viimeistään ajaa miehet pakosalle.
 
:(
Pari kaveria menetti neitsyytensä 17-v:na niin, että olivat ympäripäissään ja monen miehen kanssa kerralla.. Ja olivat oikein iloisia siitä jälkeenpäin, vaikka itsekin puhuivat että oli hyväksikäyttöä.. En tiedä mitä mieltä nyt ovat asiasta.
 
mul on 16v. tyttö ja hän ku kertoi tost villityksestä, ni sanoin et jos hän seukkais jonkun itseään 10v. vanhemman kans ilmoittaisin poliisille ihan varmasti. sanoin myös suoraan ettei miehet halua ku sitä yhtä ja hän sanoi sen olevan ihan tosi asia...

onneks plikka ei seurustele, tai ei edes omien ikästensäkkään kans...
 
Ei ihan täysillä käy aikuinen mies, joka on kiinnostunut ala- yläasteikäisistä tytöistä (tai lukiolaisistakaan, jos ikäero on suuri ). Tuossa iässä ikäero on sellainen, että aikuisella ei voi "seurustelussa" sen ikäisen kanssa olla kiinnostavaa mikään muu kuin se yksi asia - ja se on sairasta!
 
12 von kyllä nuori, mutta 15 v on jo hankalampi tapaus...se kun voi jo valehdella olevansa 18 ja täydestä menee. Nimim. Alkossa 15v:nä asioinut :/
Ite aloin 15 vuotiana seurustella 6 vuotta vanhemman pojan kanssa -ja juu, oska olen edelleen sen saman kanssa, on se musta nyt ajatellen todellakin poika- ja olihan se siloin pienoinen skandaali, kun ikäero olki niin iso, mutta nyt on paljon kavereita, joila on vielä isompi ikäero.
Yhdellä tosi hyvällä ystävällä on mies, joka oli 52 kun he saivat lapsensa, kaveri oli 25 :D
Mutta rehellisesti sanottuna, kyllä siin' 15-16 pitäis olla, ennen kun tuommoiset kokeilut alkaa.
Vaikka aina ja jokapaikassa niitä on olu, joile seksi=rakkaus ja jotka käy miltei väkisin miesten kimppuun jotta saisivat sitä rakautta, mäkin tunnen tapauksen, joka oli varmaan luokkaa 13 v kun koitti vongata mieheltä seksiä ja tää tapaus oli sellanen, että oma veli oli käyttäny häntä sekuaalisesti hyväksi ja hän tosiaan yhdisti seksin ja pitämisen, eikä ollenkaan tajunnu, että voi olla olemassa pelkkää seksiä tai toisesta voi pitää, vaikka sen kanssa ei harrasta seksiä. Tuommoisissa tapauksissa kun on toi nuorena aloitettu seksielämä on yleensä jotain taustalla, itä ei mut tiedä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Snapsikäsi Edward:
Alkuperäinen kirjoittaja Honostooppari:
Tynnyrissäkö te ootte kasvaneet? :o

jaa, teilläpäin tuo on vissiin ihan normaalia, mutta minua oksettaa tuommoset.ja järkytyn just niin paljon kun haluan.12 vuotias on vielä lapsi ja pitkään

Ihan joka puolella ja jo lähes 30-vuotta sitten :whistle: Mun luokallakin oli useampi tyttö jotka menettivät neitsyytensä 12-13-vuotiaina ja toinen osapuoli oli täysikäinen.

Täytyy sanoa, että kyllä täälläkin korvessa noita oli. Pojat on oikeasti vielä 2-kymppisinä niin lapsellisia, että ei ne tajua, ettei ne 6-7 luokkalaiset tytöt ole vielä mitenkään aikuisia, eikä kunnolla edes teinejä, vaikka kovin ovat tykö tulemassa. Ne ei tajua tekevänsä väärin, jos tyttö on suostuvainen ja näyttää aikuiselta, eli on rinnat ja karvoitus.
 
Alkuperäinen kirjoittaja WTF:
mul on 16v. tyttö ja hän ku kertoi tost villityksestä, ni sanoin et jos hän seukkais jonkun itseään 10v. vanhemman kans ilmoittaisin poliisille ihan varmasti. sanoin myös suoraan ettei miehet halua ku sitä yhtä ja hän sanoi sen olevan ihan tosi asia...

onneks plikka ei seurustele, tai ei edes omien ikästensäkkään kans...

Niin no, tässä tulee sitten vastaan se, että sehän ei olis laitonta, että voisit kyllä ilmotella poliisille mut tuskinpa se mitään auttais?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Honostooppari:
Alkuperäinen kirjoittaja Snapsikäsi Edward:
Alkuperäinen kirjoittaja Honostooppari:
Tynnyrissäkö te ootte kasvaneet? :o

jaa, teilläpäin tuo on vissiin ihan normaalia, mutta minua oksettaa tuommoset.ja järkytyn just niin paljon kun haluan.12 vuotias on vielä lapsi ja pitkään

Ihan joka puolella ja jo lähes 30-vuotta sitten :whistle: Mun luokallakin oli useampi tyttö jotka menettivät neitsyytensä 12-13-vuotiaina ja toinen osapuoli oli täysikäinen.

jaa, ja sen takia ei saa kauhistua? kyllä se on hyväksikäyttöä ollut siltikkin, vaikka kuinka olis 30 vuotta sitten

Eipä vain minun kaveripiirissä harrastettu vastaavanlaista, ja siitä syystä minusta tuo on epänormaalia, eikä suinkaan "ihan yleistä"

tuon ajattelutavan takia ne perverssit juoksee irrallaan, kun se on ihan normaalia ja yleistä olla 12 vuotiaan kanssa
 
Yhteistyössä