Toggle sidebar

(ei otsikkoa)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Neuvoton
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
N

Neuvoton

Vieras
Mitä minä teen 46-vuotiaalle aviomiehelleni, joka ilmoittaa ehkä haluavansa erota parin vuoden päästä sitten kun nuorimmainen on täysi-ikäinen? Syyksi hän ilmoittaa haluavansa rakkautta elämäänsä toisin sanoen jonkun jota itse voisi rakastaa. Minun rakkauteni hänellä jo on samoin lapset, koti, hyvä työ, terveyttä jne. Olemme hyvissä, läheisissä ja lämpimissä väleissä. Uutta suhdetta tai edes todellista ihastuksen kohdetta ei hänellä oman vakuuttelunsa mukaan ole ollut eikä ole nytkään ja hän ilmoittaa, ettei aio pettää minua niin kauan kuin yhdessä olemme.

Onko kysymyksessä miehen oma kriisi ja halu vielä kerran tehdä elämässään jotain repäisevää?

Pitäisikö minun tehdä aloite erosta ja jättää hänet etsimään sitä rakkauden kohdetta?

Vai pitäisikö kaikin tavoin pitää kiinni ja yrittää vain elää asian kanssa - ehkä jopa petrata jotain itsessäni kiinnostuksen uudelleen herättämiseksi?

Siis selvyyden vuoksi; en ole mikään kamala ämmä, en pihtari enkä ihan mahdottoman näköinenkään.
 
ihan selvään kyseessä miehesi oma kriisi. Eli viiskymppiä lähestyy ja hän tuntee jääneensä paitsi toisia naisia...halu hypätä kukasta kukkaan hunajan perässä.
Toisin sanoen hän haluaa vielä maistaa vieraita p....uja.
Ja koska hän haluaa erota, ei hänen tarvitse harkita pettämistä ryhtyäkseen siihen.
Älä sinä tee aloitetta eroon. Teillähän ei ole mitään syytä harkita eroa. Anna hänen se tehdä, mutta huolehdi että saat kaikesta omaisuudestanne puolet itsellesi. Toivon, ettei teillä ole avioehtoa.
 
Tässä nyt vain äkkiä joku ajatus tilanteestasi, en ole ekspertti mutta no..
Eli olisikohan teille käynyt niin että tottumus ja tapa ovat tehneet suhteesta arkisen, olette keskittyneet lapsiin ja unohtaneet itsenne jossainmäärin. sinä luulet että olet ollut hyvä vaimo mutta mies on vuosien varrella kokenut joutuneensa tilanteeseen jossa hän ei koe elävänsä täysillä..

Ehkä hän jopa panttaa itse itseään, johonkin käsitykseen perustuen joka hänellä on sinusta..esim että ""haluaisin ehkä tehdä näin, mutta ei se vaimo kuitenkaan, koska hänhän nimenomaan vuonna 1978 sanoi että ei pidä sellaisesta lainkaan""
Esim. joskus voi käydä niin,. että yhdessä on paasattu ja annettu toiselle sellainen kuva itsestä joka sitten vuosien saatossa muuttuu, eikä luota toiseen että hän kestäisi muutoksen.Ja ratkaisuksi koetaan joku toinen ihminen, johon saa tehdä vaikutuksen uutena ihmisenä ja siten vapautua.

Voihan olla että teidän ei kannata edes odottaa sitä kahta vuottakaan, alat vain elämään siltä pohjalta että sinulla ei ole enää miestä. Alat harrastaa ja mietin löytyykö sinustakin kenties samanlainen muutoksen halu.
Voihan olla että viimein sitten löydättekin toinen toisenne uudella tavalla. Totuus on kuitenkin aina se, että yhteinen historia on yhteinen historia, ja se kaikki pitäisi sitten ""uuden"" puolison tieltä unohtaa pois. Tulisitte joka tapauksessa soittelemaan toisillenne kuulumisia ja lasten asioita, ja siinäkös olisi uudella nuorikolla helisemistä.

Jossain on kuitenkin sanottu, en muista missä, että ei riitä että kerran tutustuu ihmiseen, vaan pitää oppia suhtautumaan toiseen yksilönä jatkuvasti.
Itse olen huomannut liitossani, että niin paljon kuin se jaksaakin hämmästyttää ja jopa satuttaa, toinen on kaikesta huolimatta paljon muutakin kuin mitä päällepäin näkyy, ja vain vilpittömällä kuuntelemisella voi saada selville mitä se on. Ei ainakaan kannata ehkä lähteä sille linjalle, että väheksyy toisen ajatuksia ja laittaa ne jonkin ""kriisin "" piikkiin, ja että routa porsaan kotiin ajaa jne..se olisi minusta todella alentuvaa, koska vaikka se olisikin jokin äijäytymiskriisi, niin varmasti miehelle todellinen ja aito.

Ja voi olla , että hänellä se suhteen orastus jo on olemassa. Nimittäin harvoin mies keksii tuon ajatuksen ihan ""itse"", vaan kyllä se useimmiten on jokin todellinen muutoksen perhonen joka on liihotellut ohitse tuoksuvana..eri asia onko mitään tapahtunut. Mutta sille en pistäisi niin paljoa painoarvoa, hän todennäköisesti olisi rehellisempi jos uskaltaisi, ja joka tapauksessa toinen nainen tai ei, se on sitä samaa muutosta eikä varmasti niinkään henkilökohtaista sitä naista kohtaan..kuten itsekin sanoit, et ole pihtari etkä pahan näköinenkään, joten ei kannata ehkä niin keskittyä siihen puoleen.
 
Minä olen 41v mies, ja olen sanonut täsmälleen samat sanat kuin miehesi. Mulla tuo tunne liittyy 50% seksiin, loppu romantiikan puutteeseen, uusien kokemusten puutteeseen ja miehenä olemisen tarpeeseen. Jos käännetään vaimon teoiksi, hän ilmoittaa nauttivansa tarpeeksi rutiiniseksistä(minä toimin, hän odottaa minun toimivan) , vaimo ei näe enään mitään kaunista(romanttista) vaikka sormella osoittaisin, uudet kokemukset hän rajoittaa lähinnä käyttämällä lapsia esteenä, lopuksi vaikka olen elämäni kunnossa ja seksuaalisesti ja yhteisössä voimakas yksilö, vaimo vähättelee,""pojuttelee"", ei arvosta miehenä vain vastuuntuntoni kelpaa... Jotain puuttuu elämästäni.
 
Minä vaimona en missään nimessä jäisi odottelemaan, mitä siirtoja mies sitten tulevaisuudessa tekee. Jos noin suoraan ilmoittaa haluavansa erota, on parasta erota heti.

Miksi tuhlata aikaansa mihinkään, jos ero joka tapauksessa tulee?

Lasten kannalta asia on inhottava, mutta käsitän, että ap:n tapauksessa nämä eivät ole enää kovinkaan lapsia, vaan nuorinkin jo kohta täysi-ikäinen.

Jos asioista voidaan noinkin rehellisesti ja suoraan puhua, kyllä erokin varmasti saadaan aikaiseksi ilman kauheita riitoja ja epäselvyyksiä. Neuvoisin ap:ta nyt vain hakemaan eroa itse, ja sitten pyytää miestä kanssaan järjestämään asumis- ja raha-asiat kuntoon.

En lähtisi etsimään mitään ""polkua"", joka voisi vielä tiemme yhdistää. Se on loputon tie, josta ei koskaan voi olla täysin varma. Tulee sellainen tunne, että koko ajan on tsempattava, oltava miehen mielen mukaan ja mietittävä kaiken aikaa, miten nyt pitää tehdä ja miten olla. Entä jos sairastuu? Saako silloinkaan olla sellainen kuin on, vaan yritettävä pakonomaisesti viehättää miestä?

Ja kaiken sen yrittämisen tuloksena mies voi siltikin ottaa ja lähteä.

Tämä miehesi on todennäköisesti nähnyt ja kuullut kavereita, joilla on itseään huomattavasti nuorempi naisystävä ja joutunut siihen koukkuun. Oma perhe-elämä ei tunnu miltään ja oma samanikäinen vaimo ei ole mitään. Velvollisuudentunto kuitenkin määrää olemaan perheen kanssa niin kauan kuin lapset on aikuisia.

Onhan mahdollista, että vaimo onkin kaikkea sitä, mitä nyt viriilin ja itseään erikoisena pitävän miehen mielestä ei saisi olla. Mutta onko mies sitten itse ollut vaimonsa päiväuni? Eikö vastuu yhteisestä onnesta ja viihtyvyydestä ole kummallakin?

Ap tuskin löytää enää onneaan tämän miehen rinnalla, mutta onhan maailmassa sijansa ihmeilläkin. Minä hänen tilallaan alkaisin kuitenkin toimia heti. Nöyristelemiseen ei pidä ruveta.
 
Kiitos hyvistä ja asiallisista vastauksista. Tuohon seksipuoleen sen verran, että se olen minä joka nykyään haluaisin enemmän ja vaihtelua. Mies on ollut hieman arempi näissä asioissa ja jollakin lailla epävarma, vaikka syytä en omasta mielestäni huomaa antaneeni. Romantiikan puutteen myönnän kyllä. Se on jäänyt tässä ruuhkavuosien tohinassa vähemmälle.

Vähättelyyn en ole syyllistynyt ellei hän sitten ole tulkinnut joitakin asioita niin. Olen kohtalaisen voimakas selviytyjäluonne, mutta olen opetellut myös tarvitsemaan toista. Siitä huomaan mieheni olevan mielissään - sanookin, että taas miestä tarvitaan.

Toisiamme emme moiti ja mollaa koskaan sen enempää lasten kuin vieraidenkaan kuullen. En ole niitä naisia, jotka valittelevat miestensä huonoutta. Ulkopuolisten silmissä olemme juuri toisillemme sopivat ihmiset.

Suurin pelkoni ja ahdistukseni onkin se, että ero olisi turha. Rakkaudesta häneen voisin erota jo tässä vaiheessa, vaikka en sitä missään nimessä halua ja se olisi äärimmäisen vaikeaa. Uskon edelleen meihin.
 
Nöyristelemään? Miehet ovat aika nöyrästi sanoneet että jos suhteemme on näin valju, niin ero on mahdollinen lasten lähdettyä.?? Vai mitä? Feminismin veri tappaa liiton kuin liiton vuodessa!
 
En minäkään ajattele harrastavani minkäänlaista nöyristelyä. Mieheni on mitä hienoin ihminen eikä hän edes odota saati vaadi minulta sellaista käyttäytymistä. Enkä edes usko hänen pahuuttaan yrittävän nöyryyttää minua.

 
Eroa tuosta miehestä jo nyt, että pääset jatkamaan omaa elämääsi mahdollisimman pian! Jos kerran mies joka tapauksessa ottaa parin vuoden päästä eron, niin mikä sinut pakottaa sitä odottamaan.
Kriisihän hänellä tuntuu olevan, mutta älä anna sen pilata omaa elämääsi!
Oma mies jos noin sanoisi, aloittaisin saman tien pakkaamaan hänen tavaroitaan, että pääsee onneaan etsimään, että heippa vaan... Koskaanhan ei voi tietää, vaikka mies vain kokeilisi sinua ja näinhän se selviäisi, sanot suostuvasi eroon nyt välittömästi, katsot miten mies siihen reagoi :) Ettei vaan tulisi katumapäälle...
 
Niin, kyllä hän minulle sanookin että tuollainen nainen saisi uuden miehen nopeastikin. Johon minä totean, etten ole varma jaksanko aloittaa uuden suhteen rakentamista. Ajattelen, että kriisissä olevaa hyvää puolisoa en voisi jättää. Toisaalta en haluaisi jäädä roikkumaankaan, koska ylpeyteni on vielä tallella.

Mieheni ei ulkonäöllisesti ole mikään komistus ja erityisesti naisten mieleen, jos nyt sillä mitään merkitystä on. Kaverit hänelle joskus naljailivatkin, että ""millä tonnäkönen mies on saanut tollasen naisen"". Johon miehellä on ollut tapana vastata, että arvaa ja nauraa päälle. Ja tottahan se onkin, että hänellä on näitä muita hyviä ominaisuuksia.
 
Kun nyt naiset on taas niin uho ja taisteluhenki päällä, muistuttaisin vaan että meillä ainakin vaimo johtaa eron tekemisessä n.50 krt vastaan mun n.5krt. Joten turvat tukkoon akat! Ap:n mies on hienovaraisesti ja pitkäkestoisesti uhannut erolla. Naisten suosima uhkailu muoto, joka sinänsä heikentää molempien sitoutumista liittoon.
 
tollasista jutuista mitään tarvitse välittää. Lähtee jos on lähteäkseen. Jäämiseen sinulla sitten voikin olla jotain sanomista.
Sinuna eläisin niinkuin tähänkin asti, koskaan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan eikä kukaan voi täysin luottaa kuin itseensä. Vain sinulla on avaimet sinun elämääsi ja onneesi.
Kenties edessänne on elämänne parhaat vuodet, miksi pilata niitä ajattelemalla jotain epämääräistä parin vuoden kuluttua tapahtuvaa. Moni suurin odotuksin nyt alkava liitto karahtaa kiville tuohon mennessä ilman, että kukaan on menettänyt yhtään mitään - ovatpahan kokemusta rikkaampia.

On se kumma ettei osata nauttia elämän suvantovaiheista, ihme sakkia. Ovat tainneet päästä liian helpolla...
 
Olet Tony oikeassa. Minä vaimona en ole koskaan uhannut erolla, koska olen sitä mieltä että sillä asialla ei leikitä. Vasta sitten, kun tosi on kysymyksessä asia otetaan esille. En tosin kiellä, etten olisi sitä tässä vuosien varrella itsekseni ajatellut sanomatta ääneen.

Tässä on nyt just sellainen ongelma käsillä, jota ei hätiköiden ja pikaistuksissaan hoidella. Ilman muuta ero on selvä, jos yhteiselämä on mahdotonta.
 
""Neuvoton""

Ilmoita, että mitä odottaa kahta vuotta, laittakaa asia vireille nyt saman tien.
Tilanteessasi minusta tuskaisimmalta vaikuttaa odottaminen. Mikäli mies on täysin tietoinen, että rakastat häntä ja haluat jatkaa avioliittoa hänen kanssaan, eikä hän kuitenkaan halua jatkaa, on vaikeaa keksiä, miksi hän ei saisi tahtoaan lopulta läpi. Tuo ""parin vuoden päästä"" tuntuu oudolta, ehkä hän empii. Mikäli laittaisitte sovussa eron vireille saman tien, hän ei voisi syyttää Sinua siitä, että estät hänen rakkausunelmiensa toteutumisen.
Mikäli kaikki tämä tapahtuu vielä sovussa, ei teidän käsittääkseni tarvitse muuttaa arkeanne. Voitte jatkaa yhdessä asumista lasten kanssa saman katon alla erosta huolimatta, näin on nykyisin käsittääkseni mahdollista, korjatkoon joku, mikäli olen väärässä.
Et voi estää häntä ottamasta vapauttaan, mutta mikäli annat hänelle vapauden pyytämättä, hän ei voi syyllistää mielessään Sinua siitä, että olisit sen häneltä riistänyt.
Samalla saat itse aikaa koettaa sopeutua tämän sokin tuomaan uuteen tilanteeseen. Sinäkin joudut katsomaan miestäsi uudessa valossa, siihen menee aikansa.

-.-
 
""Tony""

Kirjotat: "" Feminismin veri tappaa liiton kuin liiton vuodessa!"" Tarkoitat ilmiesti kuitenkin: "" Feminismin veri tappaa liittoni naisen kuin naisen kanssa vuodessa!""
Minä voisin omalta osaltani todeta vaikkapa seuraavasti: ""Militarismin veri tappaa liittoni naisen kuin naisen kanssa vuodessa"" Feminismi ei minua haittaa.

-.-
 
Tässä on jotain sellaista mitä itsekin ajattelen tilanteesta. Minua ei ole loukattu, nöyryytetty eikä alistettu. Mies on vapaaehtoisesti saman katon alla kanssani. Se on hän, jonka pitää olla tässä eroasiassa aktiivinen. Hänellä on se halu ja tarve johonkin tuntemattomaan, ei minulla. Aistin, että hän epäröi ja omasta puolestani aion pitää kanavat auki niin, että keskusteluyhteys säilyy.

Herrakiesus, musta on tainnut tulla viisas nainen! Kiitos teille todella paljon näistä ajatuksista. Kaikki olen ottanut vastaan ja lukenut ajatuksella. Jokaisessa on ollut mietteitä herättäviä asioita. Jotenkin tästä on nyt vain selvittävä.

Hyvä pointti on myös tuo, että miehellä on todellakin ollut kaveripiirissään näitä nelikymppisten miesten hyppyjä uusiin naissuhteisiin.
 
Elähän hättäile, kyllä se tästä järjestyy! Ei muuta kuin viskaat köyttä miehelle. Tällä tarkoitan sitä, että jos elämä on vielä noin hyvässä mallissa, niin paljon on tehtävissä, hukkua ei tarvitse. Ylpeys heitä roskiin, siitä on haittaa näissä puuhissa.

Irti arjesta. Mielukuvitusta peliin. Yhteistä mukavaa tekemistä. Flirttiä omalle miehelle.

Loma, johon mahtuu mukaan romantiikkaa ja ehdottomasti kahden, rahat vaikka lainaksi. Kun mies kerran tykkää miehen roolista, anna hänen loistaa miesten puuhissa. Älä jätä niitä huomiotta, vaan imartelematta voit kiittää häntä vaikka pienillä, hellillä kosketuksilla, jotta hän varmasti tietää sinun huomanneen. Näinhän me teemme myös ihastus- ja rakastumisvaiheessakin, sitä aikaa miehesi nyt kaipailee.

Älä veikkonen enää toista, että ""et jaksa aloittaa uuden suhteen rakentamista"". Sen sijaan kerro, että tykkään sinusta.

Oma mieheni näyttää ihan mielissään olevalta pikkupojalta, kun halaan häntä kesken arkipuuhastelun. Ei siinä ylpeys kärsi, jos kumppanillee osoittaa ilonsa ja tyytyväisyytensä siitä, että juuri hän on minun mieheni. Se on sitä parisuhteen happea.

Hyvä elämänkumppani on enemmän kuin lottovoitto, ei sellaista pidä päästää menemään kriisien vuoksi. Jo sana kriisi kertoo, että menossa on väliaikainen tilanne, jonka aikana ei saa tehdä päätöksiä. Kun sen yli päästään, odottaa entistä parempi aika. Nyt riippuu hyvin paljon sinusta itsestäsi, mitä jatkossa seuraa.

Oletteko tuleet ajatelleeksi kumpikaan, mitä elämä olisi ilman toista? Todennäköisesti vuosia ikävää, kaipausta ja selviämistä, koska te kaikki joutuisitte eroamaan, koko perhe. Ei se onni tupsahda eron jälkeen elämään tuosta noin vain, ei edes uuden kumppanin kanssa.

Ulkonäkö. Mitä virkaa sillä on yhteiselämässä? Ei juuri mitään. Haittaa voi olla, jos ihminen uskoo habituksensa voimaan liiaksi. Oma ensimmäinen mieheni oli komistus, toinen tavallinen ""jaskajokunen"", mutta luonne lempeän leijonan.

 
Asuminen saman katon alla eron jälkeen on kyllä minulle aivan mahdoton ajatus. Kyllä se meillä menisi niin, että ensin muutettaisiin kahteen eri osoitteeseen ja sitten katsottaisiin kuinka käy. Virallinen erohakemuskin voisi vaikka odottaa, jos molemmat niin haluavat ja virallisten asioitten kannalta olisi hyödyllisempää. Sen hän on sanonut suoraan, että haluaa olla osa elämääni ja pitää yhteyttä aina - läheinen ja paras ystävä. Minä taas en ole ihan varma omasta halustani tiiviiseen yhteydenpitoon sen jäkeen, jos päädytään siihen että koti hajotetaan ja muutetaan erilleen. Siinä jäisi minun ajatuksissani yksi elämänvaihe taakse ja ajatus paluusta entiseen tuntuu todella vieraalta.

Minun mielestäni kakkua ei voi syödä ja säästää samaan aikaan.
 
Siis ei se sun miehes samaa kakkua meinannutkaan syödä, vaan sitä työpaikan pikkublondia, joka päivät pitkät on flirttaillut miehesi kanssa ja saanut hänet haaveilemaan kaikesta siitä ihananuudesta, jota nuoren naisen kiinteä ja halukas vartalo voi miehelle tarjota. On nimittäin kevät ja sinä olet hänen mielessään syksy...

Mutta tulee se syksy siihenkin pesään ja sitten lykkää uros katumusta. Mutta pahinta tässä jutussa on se, että siihen uuteen pesään on saattanut tuoreitten munien lisäksi tulla jo poikasiakin ja sinusta on sillä aikaa tullut katkeroitunut vanha akka, jonka naamasta jo näkee, että on jäänyt saamasta ja lapsoset ketterät on lentäneet kohta pesästä etkä sinä onneton voi nauttia enää edes kesästä.
 
No nyt osuit hiukan ohi tämän miehen kohdalla. On nimittäin niin, että miehellä on ollut omasta halustaan piuhat poikki jo toistakymmnetä vuotta. Hän on aikanaan ilmoittanut, että lapsiluku on hänen kohdallaan täynnä. Eikä hän myöskään jyrkän asenteensa vuoksi aio koskaan ryhtyä kenenkään yh:n lasten isäpuoleksi, koska hänellä on omat muita rakkaammat lapsensa. Varoittavia esimerkkejä on kuulemma kaveripiirissä ihan tarpeeksi.

Se, että joku pikkublondi on jossain flirttaillut ja saanut miehen sekaisin, on aivan mahdollista. Mutta sitä en millään myönnä, että olisin katkeroitunut akka - vanhahko kyllä, jos parikymppiseen kiinteään vartaloon vertaa. On tosin mieskin jo nuoruutensa kukkeimmat päivät nähnyt ja siirtymässä ohimoilta harmaantuvien, charmikkaiden arvokkaaseen kastiin.
 
""Neuvoton""

Ellet ole valmis tinkimään periaatteistasi, jättää se vähemmän liikkumavaraa tässä tilanteessa. Toisaalta se ehkä auttaa Sinua sijoittamaan miehesi mielessäsi toiseen lokeroon, kuin missä hän tähän asti on ollut.
Kohtuuttomalta minun mielestäni kuitenkin silti tuntuu tuollainen venytetty eroilmoitus. Ehkä Sinun kaikesta huolimatta kannattaa harkita prosessin laittamista vireille. Lasten takia ei kannata odottaa, he ovat sen verran vanhoja jo, että saattavat vain tuntea tarpeetonta syyllisyyttä siitä, että jokin tällainen ratkaisu sidotaan heidän menemisiinsä. Heille vanhempien ero on joka tapauksessa sokki.

-.-
 
Olit oikeassa besserwisser, kiitos siitä! Mietittyäni periaatettani suhteessa tähän tilanteeseemme, päätin tinkiä niistä ja toimia. Täytin erohakemuksen, allekirjoitin sen omasta puolestani ja annoin miehelle. Sanoin, että minun puoleltani asia on nyt selvä ja hän tekee tarpeellisiksi katsomansa toimenpiteet tästä eteenpäin. Minä en aio olla hänen onnenetsintänsä tiellä ja minun pitää saada oma tilanteeni selvitettyä jatkaakseni eteenpäin. Ette usko kuinka helpotti.

Mutta mitä tekikään mies. Tilanne sai aivan uuden käänteen. Hän ei halua tällaista, hänellä ei ole mikään kiire, hän ei aio laittaa eroa vireille...puhetta tuli kuin kansallisrunoilijalta konsanaan.

Katsotaan mitä tuleman pitää. Olen odottavalla kannalla, mutta enää ei ahdista.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa