Ei löydy sanoja.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jade09
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
:hug: Kyllä sä tästä selviät, aikansa tuntuu pahalle..joskus enemmän kuin pahalle, mutta elämä jatkuu ja sun matka siinä samalla. On vaikea tietää miksi eteen tulee hankalia paikkoja, mutta niiden myötä minusta tulee se ihminen joka pitääkin. Nyt menossa 10. raskaus, kolme lasta ja 6 kesken mennyttä.
 
Voi kultarakas :hug: :'( :hug: , olen pahoillani. Olit viikkoja ollut sydämessäsi jo äiti joten todella ymmärrän että aivan kamalaa :hug: . Itse en ole vastaavaa kokenut mutta raskaana ollut kaksi kertaa (kaksi lasta) ja olen silloin miettinyt että vaikka olis kuin alussa km niin se on aivan musertavaa varmasti sillä oli alkio/sikiö minkä kokoinen vain, sydämessä rakkauden suuruus on aina yhtä suuri. Vain aika helpottaa. Sure nyt kun on surtava.
 
:hug: Mun ystäväpariskunnalle on käyny noin useemman kerran ja mun sydän itkee verta... Tuntuu ainakin melkein yhtä pahalle kuin oman lapsen menettäminen. En o sitä kokenu, joten en tiedä... Suren silti, koska tiedän sen sattuvan tosi syvälle ja lujaa. En osaa lohduttaa, mutta toivon paljon voimia... Jonain päivänä tuska helpottaa ja on helpompi jatkaa elämää eteenpäin. Surun käsitteleminen on tärkeetä... Toivottavasti sulla on läheisiä, joitten kanssa tuo raskas kokemus jakaa.

Epäluulosille tiedoks, että mulla oli aika neuvolaan tk:ssa tehtyä testiä seuraavana päivänä eli rv 5. En tosin saanu sillon enemmälti oppaita mukaan, koska olin muuttamassa ja siellä uudella paikkakunnalla sitten oli se varsinainen eka neuvola rv 8. Tylyä kyseenalastaa, kun aihe on näinkin surullinen. :headwall:
 
Alkuperäinen kirjoittaja sama:
Alkuperäinen kirjoittaja www:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Voimia suruusi.

Mitähän ajattelee äiti, joka menettää täysiaikaisen lapsensa.. voi olla tyhjä syli sielläkin.

no mulla kuoli vauva viikolla 37 ja voin sanoa että se on ihan eri juttu kuin alkuraskauden km. ei millään pahalla mut joku raja surussa vellomiseen ap.

No nimenomaan näin. Tätä mä hainkin.

:'( :hug: ihan hirveetä. Voi että, en tiedä mitä sanoa....
Mutta sen tiedän, että toisen surua ei voi mitätöidä ja madaltaa. Ap on menettänyt SYDÄMESSÄÄN lapsen vaikka kyseessä oli jo KÄYTÄNNÖSSÄ rv8 menehtynyt alkio. Et voi tuomita ap:a surusta tai komennella miten hän saa surra. Aivan varmasti ap:llä TODELLA paha mieli ja suru suuri.
Itse voin kyllä myöntää että silti rv37 menetys on vielä raskaampi koska kaikki on jo valmista, on odottanut kauan ja tuntenut potkut jne MUTTA kuten jo sanoin, ap:llä MYÖS surua ja sitä et voi vähätellä.


 
Sain lahjaksi siskoltani pienen pehmolelu norsun kun hän sai tietää raskaudestani. Kaikkein vaikeimpina hetkinä pidin sitä alussa sylissä. Voin sanoa että olen kokenut hyvin kovia ja dramaattisia asioita kesäkuussa tipuin 3.kerroksesta alas. On ihme että viellä kävelen ja ylipäätänsä elän, mutta kun on valmistautunut äitiyteen niin.. Miettinyt nimeä.. Ajattelin kovasti että se oli poika, nimenkin keksimme. Niin niihin tuskiin ja kokemuksiin mitä on elämässä käynyt, niin voin sydämestäni sanoa että suurin tuska on tullut siitä kun nuppu kuoli. Jouduin seuraavana päivänä viellä kaavintaan.. :'(
 
:hug: Anna pehmonorsu syntyvälle tai pidä muistona. :heart: Mä ajattelen menetettyjä lapsia enkeleinä, ( olkoon viikko mikä hyvänsä kesken mennyt niin minulle he ovat lapsiania ) , jotka kulkevat meidän täällä olevien mukana.
Ja tuo km-puoli on ystävällismielisempi paikka purkaa suruaan..tosin ei siellä tähän aikaan taida ketään liikkua... :/
Uskaltaako kysyä mitä tapahtui, kun niinkin korkealta tipahdit?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Jade09:
Neuvolasta lähtiessäni minulla oli pieni kassillinen ihania vauvakirjoja,oppaita syömiseen ja dvd. Muutamien päivien päästä kävin ostamassa raskausvitamiinit.

---kumpa voisin tehdä jotain toisin.. (

Minkä nimisiä ne vitamiinit oli? Montako kerkesit ottaa+

Valittaisin ainakin niistä valmistajalle.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Jade09:
:'( Älkää kommentoiko ketkä haluatte tuskaa lisätä.

Voi rakas pieni, suurin osanottoni!!! Mulle on käynyt sama juttu, tosin viikolla 12 huomattu ja kulta nukkunut pois jo viikolla 7... Paljon voimia, vielä se elämä voittaa!!! Ja Teidän Nupullanne on nyt hyvä olla suojelusenkelinä taivaassa <3
 
Jos olisin sade, pesisin pois kyyneleesi.
Jos olisin aurinko, antaisin lämpöni sinulle.
jos olisin tuuli, puhaltaisin pahan mielesi pois.
Mutta olen vain minä.
Tekisin kaiken ja vielä enemmän, jotta sinulla olisi hyvä olla.

Voimia..itse myös kaksi keskenmenoa kokeneena tiedän miltä sinusta tuntuu.
Kyllä elämä vielä voittaa..usko pois.

Ps. Itselläni nyt tuhisee vieressä nyt suuri ihme..kaksiviikkoinen poikavauva.

 
Alkuperäinen kirjoittaja Jade09:
:'( Ei löydy sanoja tälle tuskalle, on vain tyhjä syli ja tyhjät unelmat. Raastava tuska. Odotin ensinmäistä lastani. Kun tein testin, koko mailma muuttui. Niin onni täytti koko sydämeni. Kannoin pientä mahassani. Muistan sen hetken kuin eilisen päivän. Katsoin tikkua, ja siihen ilmestyi 2punaista viivaa. Soitin seuraavana päivänä neuvolaan, ihana neuvolan nainen lupasi jo seuraavalle päivälle neuvolan, kun oli tyhjää aikaa. Menin neuvolaan. Olin niin suunnattoman onnellinen. Neuvolasta lähtiessäni minulla oli pieni kassillinen ihania vauvakirjoja,oppaita syömiseen ja dvd. Muutamien päivien päästä kävin ostamassa raskausvitamiinit. Olo oli vellovan huono, ja oksentelinkin.. Ruoka ei kunnolla maistunut ja rinnat turposivat.. Olin äitini luona 2viikkoa sitten ja menin normaalisti vessaan. Katsoin paperia, siinä oli verta. Äitini miesystävä soitti ambulanssin. Menin makaamaan sohvalle. Tuntui sillä hetkellä että kuolin sisältä. :'( Ambulanssi tuli, ja koska verta ei tullut kuin aivan pikkuisen he eivät vieneet minua sairaalaan. Aloin rauhottua itsekkin, ja mietimme olisiko se sitä, kun kuukautisten olisi normaalisti pitänyt alkaa niinäpäivinä. Seuraavana päivänä tilasin heti aamulla sairaalaan ajan tutkimuksiin. Siellä tutkittiin kohdunsuu ja se oli kiinni. Ultraa ei ollut käytössä. Ja lääkärikin oli sitä mieltä että se voisi olla niukkaa vuotoa jollaista joskus tulee alkuraskaudesta. Uskoin. Olin niin onnellinen, että pienellä nupulla oli kaikki hyvin. Enkä olisi koskaan voinut uskoa että näin kävisi. Menin viikko sitten ensinmäiseen ultraan 13+3. Kynekologi katsoi vatsan päältä ensin ultralla. Totesi siinä ettei kaikki ole hyvin. Silloin vain silmäni katsoivat monitoria. Seuraavaksi lääkäri katsoi ultralla sisältä. Sikiötä ei löytynyt. Nousin ylös, puin päälleni. Olin aivan shokissa. En muista muutakuin, että lääkäri sanoi "olen pahoillani". Lähdin juoksemaan sairaalan rappusia ylös. :'( Itkin, itkin niin suurta itkua.. Niin suurta tuskaa.. Sain tietää että nuppu oli kuollut jo 8.lla viikolla. En voi vieläkään uskoa että tässä kävi näin. Enää en osaa itkeä. Välillä hieman. Lääkäri määräsi minullediapamia, joudun syömään diapamia välillä 50mg päivässä. Koska saan jonkinlaisia ahdistuskohtauksia. Pahimmillaan olen hakannut ovea ja itkenyt tuskaa ulos.. Minulla on niin kova ikävä nuppua. Kumpa saisin nupun takaisin kasvamaan kohtuuni, kumpa voisin tehdä jotain toisin.. Kumpa olisin ennemmin itse kuollut.. Aika parantaa. Toivottavasti viellä minutkin. :'(

Miksi jotkut sekoavat näin ja toiset taas ajattelevat, tehdään uusi?
iTSE KOIN KESKENON JA TEIMME UUDEN JA TULIKIN KAKSOSET. vOIT TOIMIA SAMOIN. mIKSI OLET NOIN HEIKKO?
 

Miksi jotkut sekoavat näin ja toiset taas ajattelevat, tehdään uusi?
iTSE KOIN KESKENON JA TEIMME UUDEN JA TULIKIN KAKSOSET. vOIT TOIMIA SAMOIN. mIKSI OLET NOIN HEIKKO?[/quote]



Onko käyny mielessä, että ei niitä uusia niin vaan tehdä??

Itse sain kesäkuussa km vkolla 10+4 ja tänään koen suurta surua, vaikka juuri ehdin plussan testata ja vkoja vain 4+5
Olen äärimmäisen pettynyt kun ei sitä vauvaa meille suotu vieläkään.. :'(
 
:'( Pidän tuon pienen pehmolelun muistona, ja vaikeimpina hetkinä se tuo lohtua, on jotain jonka voi ottaa syliin. Monista voi tuntua että minun tuskani ei ole suuri, mutta voin sanoa että se on, ja täyttää koko kehon.
 
Kiitos siitä että kommentoit, mutta en tiedä oletko kokenut samna mutta voin sanoa että on paha olla... En voi sitä sanoin kuvailla.. Kaikki tuntee niin erilailla.. Minulle nuppu oli oma pienokaiseni ensihetkestä.
 

Yhteistyössä