Ei löydy sanoja.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Jade09
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja km:n itsekin kokenut:
Alkuperäinen kirjoittaja ruska:
Miksi toisen ihmisen pienestä asiasta kokema kärsimys olisi muka jotenkin vähäisempää kuin oma isommasta asiasta koettu kärsimys?Olen ajatellut, että jokaiselle annetaan tuskaa niin paljon kuin jaksaa kantaa, joku voi tosiaan mennä aivan sekaisin asiasta joka itsestä voi tuntua ihan pieneltä. Ja itse taas kykenee kestämään tosi paljon. Mutta tekeekö se sen toisen ihmisen surusta ja tuskasta jotenkin vähempiarvoista ja "huonompaa", epäaidompaa surua ja tuskaa? Ei tee.

Bullshittiä!
Kaverilta kuoli pieni lapsi (ei siis todellakaan mikään alkuraskauden km) aivan yht' äkkiä, KUKAAN ei jaksa sellaista taakkaa kantaa, mutta pakko on jaksaa eteenpäin.

puhutko vähän ristiin,, tiedän montakin äitiä jotka ovat menettäneet lapsensa. mutta niin vain se elämä kantaa, suru ei katoa koskaan mutta jossain vaiheessa se muuttaa muotoaan.
 
Kenties johtuu myös siitä tuo että olen joutunut kokemaan aika paljon, enkä varsin vähättele muiden suruja ja menetyksiä. Mutta antaa tämän keskustelun olla. Kaikille surunkeskellä eläville voimia, olipa suru mikä tahansa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Voimia suruusi.

Mitähän ajattelee äiti, joka menettää täysiaikaisen lapsensa.. voi olla tyhjä syli sielläkin.

no mulla kuoli vauva viikolla 37 ja voin sanoa että se on ihan eri juttu kuin alkuraskauden km. ei millään pahalla mut joku raja surussa vellomiseen ap.
 
Todella surullista ja ikävää! Voimia sulle!

Ja muille:
Se on minunkin mielestäni bullshittiä, että ihmiselle annetaan se taakka jonka jaksaa kantaa. Katsokaa vaikka itsaritilastoja ja 'mielisairaaloissa' on populaa! :attn: :attn:
 
Alkuperäinen kirjoittaja www:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Voimia suruusi.

Mitähän ajattelee äiti, joka menettää täysiaikaisen lapsensa.. voi olla tyhjä syli sielläkin.

no mulla kuoli vauva viikolla 37 ja voin sanoa että se on ihan eri juttu kuin alkuraskauden km. ei millään pahalla mut joku raja surussa vellomiseen ap.

No nimenomaan näin. Tätä mä hainkin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja sama:
Alkuperäinen kirjoittaja www:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Voimia suruusi.

Mitähän ajattelee äiti, joka menettää täysiaikaisen lapsensa.. voi olla tyhjä syli sielläkin.

no mulla kuoli vauva viikolla 37 ja voin sanoa että se on ihan eri juttu kuin alkuraskauden km. ei millään pahalla mut joku raja surussa vellomiseen ap.

No nimenomaan näin. Tätä mä hainkin.

Aika asiatonta tulla ruotimaan tämmöiseen ketjuun, että kenen suru on suurin, ja kellä on oikeus surra eniten :headwall: Tai sitten teillä on vaan mielestäni kovin outo tapa osoittaa empatiaa.

Kovasti voimia ap:lle :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Katja87:
Alkuperäinen kirjoittaja sama:
Alkuperäinen kirjoittaja www:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Voimia suruusi.

Mitähän ajattelee äiti, joka menettää täysiaikaisen lapsensa.. voi olla tyhjä syli sielläkin.

no mulla kuoli vauva viikolla 37 ja voin sanoa että se on ihan eri juttu kuin alkuraskauden km. ei millään pahalla mut joku raja surussa vellomiseen ap.

No nimenomaan näin. Tätä mä hainkin.

Aika asiatonta tulla ruotimaan tämmöiseen ketjuun, että kenen suru on suurin, ja kellä on oikeus surra eniten :headwall: Tai sitten teillä on vaan mielestäni kovin outo tapa osoittaa empatiaa.

Kovasti voimia ap:lle :hug:

Mä hoidan työssäni myös vauvansa menettäneitä äitejä ja alkuraskauden keskenmenoja. Voi sanoa, että se menetys on hieman eri luokkaa kuitenkin. Ja kaikki ne vauvansa menettäneet, vaihtas varmasti osia alkuraskaudenkeskenmenopotilaan kanssa.
 
minulla oli juuri kolmas keskenmeno tänä vuonna, voin vain todeta että tämä kolmas kerta oli kuitenkin helpoin, kaikkeen turtuu ja paljon on tullut elämän aikana koettua kaikkea, onneksi on jo noita lapsia tuossa telmimässä ja ehkä sieltä vielä joskus tupsahtaa lisää, kuka tietää. Parasta lääkettä on kun annat heti mahdollisuuden uudelle raskaudelle. Jännittää ja pelotta, mutta siihen on uskottava, että elämä kantaa.
 
Ap, viestisi olisi melkein voinut olla omalta näppäimistöltäni, vuonna -05, tarkalleen 6.9.2005 sain keskenmenon viikoilla 11+1, alkio oli menehtynyt joskus viikolla 7.

Itselleni kävi niin onnellisesti, että tärppäsi lähes heti uusiksi. Yhdet kuukautiset olivat välissä ja sitten aloin odottaa tyttöäni. Ja nyt olen 3-vuotiaan tytön äiti. Toivottavasti sinulle käy yhtä onnekkaasti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lily:
Alkuperäinen kirjoittaja km:n itsekin kokenut:
Alkuperäinen kirjoittaja ruska:
Miksi toisen ihmisen pienestä asiasta kokema kärsimys olisi muka jotenkin vähäisempää kuin oma isommasta asiasta koettu kärsimys?Olen ajatellut, että jokaiselle annetaan tuskaa niin paljon kuin jaksaa kantaa, joku voi tosiaan mennä aivan sekaisin asiasta joka itsestä voi tuntua ihan pieneltä. Ja itse taas kykenee kestämään tosi paljon. Mutta tekeekö se sen toisen ihmisen surusta ja tuskasta jotenkin vähempiarvoista ja "huonompaa", epäaidompaa surua ja tuskaa? Ei tee.

Bullshittiä!
Kaverilta kuoli pieni lapsi (ei siis todellakaan mikään alkuraskauden km) aivan yht' äkkiä, KUKAAN ei jaksa sellaista taakkaa kantaa, mutta pakko on jaksaa eteenpäin.

puhutko vähän ristiin,, tiedän montakin äitiä jotka ovat menettäneet lapsensa. mutta niin vain se elämä kantaa, suru ei katoa koskaan mutta jossain vaiheessa se muuttaa muotoaan.

Miten niin ristiin?
Minusta on käsittämätöntä, että joltain vietäisi lapsi vain siksi että hän jaksaisi muka sen jotenkin paremmin. KUKAAN ei sellaista jaksaisi, mutta joidenkin on pakko.
 
Kiitos teille kaikille jotka olette jaksaneet tukea minua tämän surun keskellä. Toivon voimia saman kokeneille & muille joilla on käynyt näin viellä pidemmällä raskaudessa :hug: .Jaksan uskoa siihen että aika parantaa. Ja noita lääkkeitä koitan vähentää, on vain ollut niin raskasta kestää tätä surua.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Katja87:
Alkuperäinen kirjoittaja sama:
Alkuperäinen kirjoittaja www:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Voimia suruusi.

Mitähän ajattelee äiti, joka menettää täysiaikaisen lapsensa.. voi olla tyhjä syli sielläkin.

no mulla kuoli vauva viikolla 37 ja voin sanoa että se on ihan eri juttu kuin alkuraskauden km. ei millään pahalla mut joku raja surussa vellomiseen ap.

No nimenomaan näin. Tätä mä hainkin.

Aika asiatonta tulla ruotimaan tämmöiseen ketjuun, että kenen suru on suurin, ja kellä on oikeus surra eniten :headwall: Tai sitten teillä on vaan mielestäni kovin outo tapa osoittaa empatiaa.

Kovasti voimia ap:lle :hug:

KATJA87 peesaan!

Yhden tuulimunaraskauden kokenut
 

Yhteistyössä