Ei löydy sanoja.

[mammanen]

**

Täsmälleen! Mulla oli eka neuvola viikolla 6, seuraava oli viikolla 10 ja se hoitsu sanoi että hän voi kuunella sydänäänet JOS itse niin haluan, että ne ei kaikilla kuulu vielä viikolla 10 ja sitten tulee turhaa surua jos niitä ei löydykkään. Että kuulemma vasta viikon 12 (muistaakseni) jälkeen ne kuulee luotettavasti. No, halusin että ne kuunnellaan ja mulla ne kuului onneksi, olisin muuten mennyt paniikkiin. Tosin tiedän monta, monta tuttavaa joilla on osuneet neuvolat niin että eka ultra on se paikka jossa sikiön sydämenlyönnit varmistetaan ensimmäistä kertaa.

Niin, ja meillä on ainakin sellainen ohjeistus että neuvolaan saa varata ajan heti kun raskaustesti on näyttänyt positiivista, eli jotkut on olleet jo viikolla 5 neuvolassa. Sitten on niitä "toisen koulukunnan äitejä" jotka ei edes halua mennä noin aikaisin neuvolaan koska keskenmenot on niin tavallisia alkuviikoilla eli ne varaa ajan suoraan esim. viikolle 9, jotta mahdollinen keskenmeno ehtii tapahtua jos on tapahtuakseen (suurin osa keskenmenoista tulee viikoilla 4-9.)

 

[Merengue]

Voi sinua! Suru on varmaan suuri. Valtaosa ystävistäni on kokenut keskenmenon. Tuntunut pahalta. Jokaisella heistä on nyt useampikin kaunis ihana lapsi ja tuska laantunut ajan myötä.

 

[Jade09]

Kiitos teille jotka jaksatte tukea, on niin suuri suru, avuton olo.. En halua läheisiä vaivata.. kaikille ollut niin vaikeaa tämä. tuntuu että ei näin suurta tuskaa voi olla .. sanat ei riitä.. vaikka kyyneleet meinaa tulla, niitä ei saa pois. Olen niin onnellinen teidän kaikkien äitien ja tulevie äitien puolesta. Saatte pukea lapsenne, katsella ensihymyä.. :'( Ei ole tarkoitus täällä ketään masentaa. En vain keksi minne purkaisi tätä.

 

[km:n itsekin kokenut]

tuntuu että ei näin suurta tuskaa voi olla ...

Kyllä voi... paljon suurempia suruja

 

[vieras]

tuntuu että ei näin suurta tuskaa voi olla ...

Kyllä voi... paljon suurempia suruja

Totta, ehkä ap ei ole vain kokenut sitten niitä suurempia. Ikävä juttu, mutta surutkin on osa elämää.

 

[empatiaa]

jaksamisia sulle! toivotaaan, että seuraavalla kerralla on onnea matkassa, ja pikkuinen pysyy mukana loppuun asti! <3

 

[Mun tarina]

Mä toimin varmaan kaikkien tämän ketjun kyynikkojen näkökulmasta täsmälleen oikein:

Tein raskaustestin viikolla 4+1 ja oli positiivinen. Mulla oli kuitenkin alusta lähtien ruskehtavaa vuotoa mutta luin netistä että sellaista voi olla alkuvaiheessa, että pääasia kun ei ole punaista. No, sitten se alkoi muuttua punaiseksi viikolla 5+6, oli lauantai. Tiesin että mikään makoilu ei noin aikaisessa vaiheessa auta mitään joten toimin ja touhusin kuten ennenkin. Punainen vuoto voimistui ja sitten sunnuntai-aamulla aloin tuntea pientä vatsan jomotusta sitten puolen päivän aikoihin tunsin että jotain on tulossa ulos. Ryntäsin vessanpöntölle ja sinne holahti sellainen verinen iso hyytymä, kuin raaka kananmuna jossa verta. Ja kohta tuli samanlainen mutta pienempi. Pistin kaksi yösidettä pöksyihin ja menin sänkyyn itkemään, mies oli sunnuntaivuorossa. Kun mies tuli kotiin kerroin tilanteen, mies lohdutti parhaansa mukaan, otin kaksi ryyppyä konjakkia kun menin nukkumaan ja vasta aamulla soitin Naistenklinikalle jossa kerrottiin että Kätilöopisto hoitaa keskitetysti keskenmenot. Menin normaalisti töihin, kun vuoto ei ollut normaalia kuukautisvuotoa pahempaa. Sitten illalla mies heitti mut Kätilöopistolle jonottamaan, mulla sattui huono tuuri että oli tosi tympeä vastaanottovirkailija ja tosi kylmä lääkäri. Lääkäri totesi vain että "tulee edelleen verta, kohtu on täysin tyhjentynyt" ja sitten antoi mulle jonkun paperin jossa kehotettiin olemaan omaan terveyskeskukseen yhteydessä jos tulee jotain ongelmia. Lopuksi sanoi että" niin, ja yksi kuukautiskierto voi olla välissä ennen kuin voi yrittää uudelleen". Kävelin vastaanottohuoneesta pois ja ajettiin kotiin. Oliko tämä nyt kaikkien mielestä "oikein toimittu"?

 

[potilas]

tuntuu että ei näin suurta tuskaa voi olla ...

otan osaa mut mietipä pikkasen itsekin mitä kirjotat!

 

[Heavyfreak]

No jo on taas nuijaa sakkia liikenteessä.. :headwall: Tosi törkeetä arvostella toisen surua!

 

[vieras]

***

Kaikki eivät vain ehkä ole kohdanneet vielä niitä elämän realiteetteja, ja pienet vastoinkäymiset tuntuvat sitten maailmanlopulta. Toiset ovat herkempiä jne.[/quote]

juuri näin.
me taas ollaan koettu kaikki mahdollinen paska pari vuoden aikana. tulipaloja, kuolemia, narsismia, perheen hajoaminen jne..
mutta en kuitnekaan väheksy ap:n tuskaa keskenmenon kohdalla. olen itsekin raskaana ja kyllä minäkin olisin tuntenut ihan aitoa surua keskenmenon kohdatessa vaikka olimme siinö juuri menettäneet läheisen alle 30 vuotiaan ihmisen.

hali ap:lle <3

 

[saittilainen]

***.

Kaikki eivät vain ehkä ole kohdanneet vielä niitä elämän realiteetteja, ja pienet vastoinkäymiset tuntuvat sitten maailmanlopulta. Toiset ovat herkempiä jne.[/quote]

Näin juuri. Tiedän monta ihmistä jotka toimisivat juuri noin. Ja mun hyvä ystävä sai keskenmenon viikolla 8, hän meni siitä täysin sekaisin, otti saikkua töistä ja kävi kolme kertaa työterveys-psykologilla, hankki nukahtamislääkkeitä ja varoiksi diapamia jota ei tosin ottanut kuin muutaman kerran.

 

[hmm]

***

Kaikki eivät vain ehkä ole kohdanneet vielä niitä elämän realiteetteja, ja pienet vastoinkäymiset tuntuvat sitten maailmanlopulta. Toiset ovat herkempiä jne.[/quote]

niin, tai ehkä joku on kohdannut jo niin paljon suuria vastoinkäymisiä, että joku tapahtuma on sitten se viimeinen pisara.

 

[ruska]

Miksi toisen ihmisen pienestä asiasta kokema kärsimys olisi muka jotenkin vähäisempää kuin oma isommasta asiasta koettu kärsimys? Olen ajatellut, että jokaiselle annetaan tuskaa niin paljon kuin jaksaa kantaa, joku voi tosiaan mennä aivan sekaisin asiasta joka itsestä voi tuntua ihan pieneltä. Ja itse taas kykenee kestämään tosi paljon. Mutta tekeekö se sen toisen ihmisen surusta ja tuskasta jotenkin vähempiarvoista ja "huonompaa", epäaidompaa surua ja tuskaa? Ei tee.

 

[Jade09]

Olen niin pahoillani siun puolesta! :'( :hug: Todella törkeää käytöstä lääkäriltä.

 

[Pinki]

Nyt luuditaan, hetki.
Jatketaanpa asiallisemmalla linjalla.

 

[s]

:hug: :hug: :hug:

 

[Suzyanne]

Paljon voimia sinulle ap! :hug: :hug:

 

[poikia3]

neuvolaan pääsee myös pääkaupunkiseudulla aikaisin, jos on jokin ongelma, joka pitää hoitaa mahdollisimman pian. Esim. mulla sellainen on verenpainelääkitys, kolmannesta olin lääkärineuvolassa jo viikolla 6, jotta saatiin lähete Jorviin äitipolille mahdollisimman aikaisin.

Ja ap, halit sinulle, ja voimia selvitä tuosta yli. Keskenmenot ovat tosi yleisiä, niitä ei voi itse aiheuttaa. Aika parantaa varmasti myös sinutkin.

Itselläni on 3 ihanaa poikaa ja takana myös 4 keskenmenoa, joten vähän tiedän siitä, mitä käyt läpi.

 

[niina]

rankka kokemus, mutta muista seuraavalla kertaa että keskenmenot on yleisiä noilla viikoilla. ei kannata ihan psykoosiin mennä. vauva voi kuolla mahaan täysiaikaisena tai 2-vuotias taapero tipahtaa kiipeilytelineelta tai mitä muuta tahansa. kuinkahan ne äidit selviää

 

[vieras]

osanottoni suruun mutta kuulostaa kyllä vähän dramaattiselta tilata ambulanssi pieneen vuotoon ja napsia diapameja... mutta toivotaan että tokenet. anteeksi pinki, kun ei ollut pelkkää voimahalia tämä.

 

[Pinki]

osanottoni suruun mutta kuulostaa kyllä vähän dramaattiselta tilata ambulanssi pieneen vuotoon ja napsia diapameja... mutta toivotaan että tokenet. anteeksi pinki, kun ei ollut pelkkää voimahalia tämä.

Kyse on esitystavasta, miten nämä eriävät mielipiteet tulisi esittää.
Tämä oli asiallinen

 

[km:n itsekin kokenut]

Miksi toisen ihmisen pienestä asiasta kokema kärsimys olisi muka jotenkin vähäisempää kuin oma isommasta asiasta koettu kärsimys?Olen ajatellut, että jokaiselle annetaan tuskaa niin paljon kuin jaksaa kantaa, joku voi tosiaan mennä aivan sekaisin asiasta joka itsestä voi tuntua ihan pieneltä. Ja itse taas kykenee kestämään tosi paljon. Mutta tekeekö se sen toisen ihmisen surusta ja tuskasta jotenkin vähempiarvoista ja "huonompaa", epäaidompaa surua ja tuskaa? Ei tee.

Bullshittiä!
Kaverilta kuoli pieni lapsi (ei siis todellakaan mikään alkuraskauden km) aivan yht' äkkiä, KUKAAN ei jaksa sellaista taakkaa kantaa, mutta pakko on jaksaa eteenpäin.

 

[poikia3]

Mä toimin varmaan kaikkien tämän ketjun kyynikkojen näkökulmasta täsmälleen oikein:

Lääkäri totesi vain että "tulee edelleen verta, kohtu on täysin tyhjentynyt" ja sitten antoi mulle jonkun paperin jossa kehotettiin olemaan omaan terveyskeskukseen yhteydessä jos tulee jotain ongelmia. Lopuksi sanoi että" niin, ja yksi kuukautiskierto voi olla välissä ennen kuin voi yrittää uudelleen". Kävelin vastaanottohuoneesta pois ja ajettiin kotiin. Oliko tämä nyt kaikkien mielestä "oikein toimittu"?

Ei ollut oikein toimittu, sillä ainakin rh-negatiivisuus olisi tarvinnut selvittää, ja mahdollinen vasta-ainepiikin tarve.

Ja empatiaa voi myös lääkärit osoittaa.

Mulla on takana keskenmeno viikolla 16, jossa jouduin synnyttämään pienen menehtyneen pikkuisen. Lääkäri sanoi mulle seuraavana päivänä, että tämä oli nyt tämmöinen tapaus. Verta oli mennyt hurjasti ( ja sitä oli annettu mulle myös 2 pussia) ja hb alhaalla, sain 3 päivää sairaslomaa. Seuraavalla viikolla hb oli vielä alle 100, työterveyslääkäri määräsi viikon lisää, ja ihmetteli lyhyttä saikkua. Tuon jälkeen alkoikin kesäloma, ja vähitellen olin työkuntoinen.

Keskenmenot tuntuvat olevan myös sairaalan henkilökunnalle vaikea asia.

 

[Jade09]

:hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: :hug: !

 

[anu]

Ensinnäkin osanotto suruusi! Tule tuonne km kokeneiden palstalle.. siellä on meitä monta jotka olemme kokeneet saman ja ymmärrämme miltä sinusta nyt tuntuu!!