Ehdota elämänsisältöä palstariippuvaiselle

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja plst
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

plst

Vieras
Olen siis työtön ja istun kaikki päivät vain sisällä palstaa (ja paria muuta sivustoa) seuraten. Todellista sosiaalista elämää ei ole ja en kauheasti keksi ulkomaailmasta mitään mielekästä tekemistä (matkustelu pois lukien, mutta siihen ei työttömyydestä johtuen oikein ole varaa). Perhettä ei ole ja asun yksin.
 
Kirjastoon kuuntelemaan musiikkia, lainaamaan kirjoja ja leffoja.
Mukaan johonkin kansalaisopiston harrastuksiin - käsityöt, liikunta. Niitä voi sitten kehitellä lisää kotonakin.
Vapaaehtoistyöt.
Ohjaamaan harrastusryhmiä seuroihin.
Seurakunnan toiminta.
Näissä ainakin tapaa ihmisiä, vaikkei syvempiä ystävyyssuhteita syntyisikään.
 
Mä lenkkeilisin, istuisin puistoissa lukemassa kirjoja, kävelisin metsässä, kävisin valokuvaamassa siltoja, ottaisin selville millaisia tapahtumia ja ilmaisia kursseja järjestetään lähiökeskuksissa ja kirjastoissa, tarjoutuisin ystäville ja sukulaisille avuksi mahdollisiin muuttoihin/siivouspuuhiin/lastenvahdiksi, kuntoilisin lähipuistossa tai urheilukentällä, keräisin kukkia asetelmiin kotiini, kiertäisin kaikki kaupungin nähtävyydet vaikka olisinkin nähnyt ne jo sata kertaa niin yrittäisin löytää niistä jotain uutta, kirjoittaisin joka päivä googleen jotain randomia ja teksisin sitten niin esim. jos tulisi harvinainen lintu lähtisin bongaamaan sitä jos kerrottaisi järjestettävästä mielenosoituksesta menisin seuraamaan sitä jos hakutulos olisi japani menisin kirjastosta lainaamaan kirjan sitä koskien ja yrittäisin löytää jonkun asian joka siitä voisi kiinnostaa, askartelisin, istuisin ostarin kahvilassa seuraamassa ohikulkevia ihmisiä, hoitaisin taloyhtiön pihaa jos sellaista olisi.
Pointti olisi, että tekisin päivät pitkät ihan mitä tahansa ihan vaan kokeilemisen ja tekemisen vuoksi. Ei sitä tiedä mistä yllättävästä uudesta voisi innostua. Mikään noista ei vielä maksaa kahvikuppia enempää.
 
Missä päin sä asut? Mun mielestä olisi tärkeää, että sulla olisi sosiaalisia kontakteja, koska muuten tulee hulluksi ja syrjäytyy helposti ja masentuu. Mitäs jos vaikka auttaisit lapsia ja menisit vapaaehtoistyöhön vaikka jonnekin SOS-lapsikylään tai muualle?
 
Kiertely eri puistoissa, maastoissa. Kirjasto. Katsoisin netistä ja lehdestä ilmaistapahtumia ja osallistuisin niihin jotka kiinnostaa. Ainakin meidän kirjastossa järjestetään tosi paljon erilaista ohjelmaa ohjelmoinnista leffaan ja muuta mukavaa.
Kauniina päivänä rannalle. Oletko kokeillut lenkkeilyä? Suosittelen lämpimästi. Tulee hyvä olo, kun alun kankeuden jälkeen jaksaa paremmin liikkua, tuo virkeämpää mielialaa ja nukuttaa yöllä paremmin.
 
Sama homma, ap. Tosin lenkkeilen dataamisen ohessa mutta siinäpä se. Olen varmaan masentunut kun en saa oikein mistään otetta. Kaikki tuntuu tyhjältä ja ei vaan kiinnosta. Päivät tasaista harmaata massaa.
 

Yhteistyössä