Tervetuloa kaikki uudet tulokkaat!
Milli81: Me mentiin myös suraan ivf hoitoon. Syynä mulla sama kuin karmillalla. Karmilla, mulla sattui myös tuo aukiolotutkimus aika paljon. Se tehtiin tammikuussa. Aika paljon painetta laitettiin, kun lekuri oli sitä mieltä, että joskus torvet voi olla "puristuksissa" ja huuhtelu voisi ne aukoa, mutta ei.... Mulla myös endoa taustalla, niin se varmaan on vaurioittanu nuo johtimet.
Odottelusta: Mulle odottelu on ollut ehkä kaikkein vaikeinta koko hoitoprosessissa. Hoitajan kanssa klinikalla siitä keskusteltiin ja hän totesi, että suhtautuminen siihen vaihtelee. Toiset tarvii enemmän aikaa kuin toiset kaiken sulatteluun, ja joskus ongelma on ollut sekin, että pareja ajetaan liian nopeasti vaiheesta toiseen. No, meidän tapauksessa mie olen ollut aika huonovointinen juuri tuon odottelun takia. Heti kun eka piikki laitettiin, alkoi helpottaa. Ihana kun asiat etenee. Joten multa isot tsempit kaikille odotteluvaiheessa kärvisteleville!!!
Mulla hoidot alkoi jarrupiikillä vähän yli kolme viikkoa sitten, en siis käytä sumuja. Nyt olen kolme kertaa piikittänyt puregonia, annos 175. Ensi viikolla tiistaina eka ultra. Pinossa ei taida olla ketään joka olisi suurinpiirtein samassa aikatalulussa? Punktio pääsiäisen jälkeen?
Voimia kaikille!