Echon pariutumisoppi!

r0s
Opiskelu on osaltani hieman turhaa kun on jo 2tutkintoa, huonosti valittu työllistymisen kannalta, mutta opiskelukin on hieman kiven alla. Olen miettinyt ja phtinut opiskelua, mutta koska minulla jo on 2tutkintoa en saisi opiskelutukia ja tippuisin myös työttömyystuelta ja jäisin tyhjän päälle.

Tiedän aika hyvin jo millaisen ihmisen haluan rinnalleni ja sekä exä että nyxä ovat sellaisua vaikkeivät ihan samanlaisia, jos voisin yhdistää kummankin hyvät puolet niin minulla olisi täydellinen mies.
Lähde työharjoitteluun tai töihin jonnekin kauemmas. Vaikka ulkomaille jos se on susta ookoo. Samantien pääset nyksästä "sievästi" eroon.
 
Olen ollut työharjoitteluissa ja en kuulemma saa enään samalta alalta tehdä kun olen täyttänyt jonku rajan, olen myös koittanut saada oppisopimuksella, mutta en kelpaa :(

Ulkomaille lähtö on minulle ehkä hieman liian iso kynnys, en oikein osaa olla ilman turvaverkkoa ja nyt jos mulla tulee talousongelma niin mummi yleensä auttaa, mutta ulkomailla joutuisi selviämään ihan yksin, puhumattakaan että joutuisin jättämään kaikki ne ystävät, kokonaiset 3, mutta silti.

Nyxä lähtisi mukaan ulkomaille jos pyytäisin, sähkäriä tarvitaan joka maassa.
 
vierailija

eikö mummi pääse mukaan?
 
vierailija
Uskovaisten ajatuksia herättävä 2 min pätkä?

George Carlin kritisoi tässä lähinnä organisoitua uskontoa, erilaisia seurakuntia ja uskonnon käärmeöljykauppiaita, esim. Jalovaara, Koivisto, jotka ovat tehokkaasti sekoittaneet uskonnon ja bisneksen, eli keräävät uskonnon varjolla rahaa seurakuntalaisiltaan.
Vapaahehtoisesti tosin, verrattuna Ev.Lut kirkkoon joka kerää kirkollisveroja valtion avustuksella pakolla jäseniltään.
 
Kyllä sinulla meni ohi se pointti että lyttäsi uskonnon puhtaasti 6.000-0 ja hauskalla tyylillä.

”Religion has the best Bullshit story of all times” 😆👍

Ja että jos rikot kymmentä käskyä niin tämä näkymätön mies lähettää sinut kuumaan savuavaan paikkaan jossa sinua kidutetaan, poltetaan, huudat tuskissasi ikuisuuden 🤯😱

Mutta, HÄN rakastaa sinua 🤣🤣🤣😂😂😂

Tämä pätkä kyllä jaksaa aina naurattaa.
 
Yhteistyössä