e-pilleri -> raskaana silti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kääk
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
itse olen syönyt Meliane merkkisiä pillereitä jo melkein 5vuotta, pidin pienen paussin alkuvuodesta, koska haaveena oli saada lapsi. kuitenkin raskaus keskeytyi kahdesti jonka jälkeen alotin syömään samoja Meliane pillereitä uudestaa. itse olen miettinyt onko se mahdollista jos on sen "viikon paussin aikana" jolloin pitäisi kuukautiset tulla, niin on yhdynnässä, niin voiko tulla siitä raskaaksi? Miettisin että tietenki siitä voi, mutta nyt olen jatkanut viikonpaussin jälkeen taas pillereiden syömistä ja miettisin jos olen raskaana niin haittaako pillereiden syönti lapsen kasvuun ja kehitykseen? Kuulin että ystävällä kävi niin että kun hänelle piti tulla viikon paussi jolloin kuukautiset olisi pitäneet tulla, niin niitä ei tullut, siitä hän huomasi tehdä testiä ja huomasi olevansa raskaana. kuitenkin raskauden aikana lapselle todettiin sairaus jossa hän ei kehity kunnolla. Miettisin että voiko e-pillerit olla lapsen kehitykselle pahaksi? Onko kukaan kuullut vastaava?
 
Sama ehkäisyteho on taukoviikolla kuin muulloinkin. Ei ole sen todennäköisempää tulla silloin raskaaksi. Totta kai e-pillereiden syönti lopetetaan jos on raskaana, eihän se jatkuva hormonien syönti hyväksi ole.
 
Joten ei ole oikeaa eikä väärää vastausta? jos tauko-viikolla joku on tullut raskaaksi niin eihän sitten taukoviikolla ole samaa ehkäisytehoa. Miettisin että onko se mahdollista, kun olen kuullut samaa että taukoviikolla on myös sama ehkäysiteho" mutta näyttävästi ei ole. Ja niin tietenkin pillereiden syönti lopetetaan jos todetaan et ollaan raskaana. Miettisin sitä että sen kuukauden ajan, kun ystäväni vielä söi pillereitä ni ehtikö se vaikuttaa lapsen kehitykseen, koska nyt lapselle on todettu kasvuhäiriöitä.
 
Auttakaahan joku, syön siis yasminelle pillereitä, ja nyt menkat myöhässä 4 päivää ! :o Voiko siis tosiaan olla, että pillerit pettää ? Yleensä menkat tullu aina taukoviikolla säännöllisesti, mutta nyt ei kuulu eikä näy menkkoja missään. Mitä ihmettä ?
 
Mulla pillerit käytössä, raskausoireita kanssa, takana 5 negatiivistä testiä mut silti on tunne et siellä vois lapsi olla.. Terveydenhoitajalla kävin ja tosi tylysti sanoi että kyllä ne testit on oikeassa. Joss tuntemukset vielä jatkuu voit mennä lääkärille että ottaa susta verikokeen. Eli nyt joulun jälkeen sitten lääkäriin menossa..
 
tyhmät ei pillerin vaikutus kestä sen oton jälkeen ku yhen päivän ja seuraava sit aina vahvistaa,,, jne. Eli jos ootte pitäny oikeen kunnon taukoja, ni ei ihmekkkään et ootte paksuja ;d laittakaa vaikka kierukka/kapseli ni on varmempi sit heti e-pillereiden lopettamisen jälkeen , JOS NIITÄ MUKSUJA EI HALUA, toivon että maailmaan ei syntyisi tyhmiä ihmisiä kun niitä muutenkin on..
 
itse olen syönyt Meliane merkkisiä pillereitä jo melkein 5vuotta, pidin pienen paussin alkuvuodesta, koska haaveena oli saada lapsi. kuitenkin raskaus keskeytyi kahdesti jonka jälkeen alotin syömään samoja Meliane pillereitä uudestaa. itse olen miettinyt onko se mahdollista jos on sen "viikon paussin aikana" jolloin pitäisi kuukautiset tulla, niin on yhdynnässä, niin voiko tulla siitä raskaaksi? Miettisin että tietenki siitä voi, mutta nyt olen jatkanut viikonpaussin jälkeen taas pillereiden syömistä ja miettisin jos olen raskaana niin haittaako pillereiden syönti lapsen kasvuun ja kehitykseen? Kuulin että ystävällä kävi niin että kun hänelle piti tulla viikon paussi jolloin kuukautiset olisi pitäneet tulla, niin niitä ei tullut, siitä hän huomasi tehdä testiä ja huomasi olevansa raskaana. kuitenkin raskauden aikana lapselle todettiin sairaus jossa hän ei kehity kunnolla. Miettisin että voiko e-pillerit olla lapsen kehitykselle pahaksi? Onko kukaan kuullut vastaava?

kuka niitä syö, jos tiedostaa olevansa raskaana? jos e-pillerit ehkäsee että lasta ei pääse kehittymään tonne alapäähän niin luultavasti niillä on aikamoinen vaikutus raskaana olevan naisen lapseen ja sen kehittymiseen.. onhan niitä ny kaikkia tapauksia mut käyttö on ollut sitten vaan väärä/ väärät pillerit jotka ei ehkäse kunnolla, tai syöjässä on jokin oire, vika, tai kehittyminen tuolla alhaalla että pääsee tollasta tapahtuun tai vaan TYHMYYS KUTEN MONILLA..
 
syön nyt toista pillerilevyä, eli olen juuri aloittanut pillerit. ekan laatan aikana oli vuotoa 4viikkoa putkeen ja hurjia mielialavaihteluita. kun aloitin tauon jälkeen toisen laatan, vuoto loppui. emme käyttäneet poikaystäväni kanssa kondomia koska luotimme pillereihin.nyt olen huomannut mahassa nipistelyä ja välillä vihlasee oikein kunnolla, rinnat ovat todella arat j niissä näkyy vähän verisuoniakin ja ovat hiukan turvoksissa, väsymystä, oksettavaa oloa, päänsärkyä,lämpö hiukan koholla, huimausta (olen meinannut kaatua nyt muutamana päivänä monesti huimauksen takia), nälkä ja välillä runsastakin kirkasta vuotoa ja pitää koko ajan juosta vessassa kun tuntuu että menkat alkaa mutta ei. voisinko siis olla raskaana pillereistä huolimatta vaikka olen ottanut ne suunnilleen aina samaan aikaan? voiko olla tälläisiä oireita kun suojaamattomasta yhdynnästä on viikko vai johtuvatko nämä vain pillreistä?ripuli kuulemma heikentää tehoa ja minulla on ollut sitä välillä ;s taukoviikkoon on 2 viikkoa joten sitä odotellessa. en haluaisi vaivata päätäni tällä asialla koska asia ei ole vielä edes varmaa.. mutta silti mietin sitä ja tännekkin kirjoitan kun haluisin tietää kuinka mahdollista on että pillerit olisi pettäny?
 
Terve, päätin nyt itse kirjoittaa tänne kun luin ja iski pienoinen paniikki. Olen käyttänyt erilaisia hormonaalisia ehkäisyjä kun täytin 11 (nyt 18 täyttämässä 19). Ekaks oli pari vuotta Mecilonit kunnes alkoi vuotaa kesken kaiken jos söin kaksi laattaa putkeen, sitten vaihdettiin Marveloneihin (jotka nykyisinkin), mutta välissä kokeilen ehkäisyrengasta ja 2 v sitten oli 8 kk käytössä hormonikierukka (endometrioosiepäilyn vuoksi, ei kuitenkaan diagnosoitu) ja sitten palasin takaisin näihin Marveloneihin kun totesin että ne toimivat. No nyt kuitenkin on käynyt niin, että on sama vika kun ensiksi oli Mercilonien kanssa, mutta ajattelin sen johtuvan siitä, että vaihdoin kierukan pillereihin. Nyt kuitenkin 1,5 viikkoa pahoinvointia (edelliset kuukautiset tulivat), mieliala menee miten sattuu, ruokahalu on kaikonnut, rinnat ovat hieman arat, mutta ei mitenkään merkittävästi ja välillä huippaa. Mietin, että voinko olla raskaana, vaikka edelliset menkat tulivatkin (+ läpäisyvuoto sitä ennen) ja seuraava tauko on 1,5 viikon päästä. Seksiä on tullut harrastettua ensimmäisellä, toisella ja kolmannella viikolla aika tiuhaan ja sitten vielä vuotoviikon lopussa kun vuodot ovat loppuneet ennen kuin 7 pv on tullut täyteen. Pitäiskö odottaa seuraavaan taukoon vai tehä testi? Ongelma on nyt siinä, että jos tällä palstalla aikaisemmin kirjoittaneilla on tullu menkat raskaudesta huolimatta ja sitä, että onko siihen testiin kuitenkaan luottamista. Tässä vaiheessa ei oikein muksua huvittaisi saada, kun lakkikin pitäis päähän saada muutaman kuukauden päästä ja sitten valmistautua lääkiksen pääsykokeisiin.. -.- kauhe stressi mulla ainakin on nyt ollut viimeisen 1 kk aikana, ellei se sitten selittäisi pahoinvoinita? Tuo läpäisyvuoto (=pillerit ei toimi kunnolla) vaan pisti miettimään...
 
Elikkäs söin minipilereitä (cerazette) säännöllisesti yli vuoden. Kun siten erosin poikaystävästäni,niin lopetin ne ja tietenkin (kun suhteemme ei täysin ollut ohi) niin tulin raskaaksi. Tein abortin jota kadun syvästi. Nyt siittä on n. 3kk ja olen siittä asti syönyt samasia minipillereitä säännöllisesti ja myös on seksiä tullu harrastettua. Nyt on monta päivää oksettanut yms. Kaikki täällä on sanonu ettei e-pillereistä pitäis olla haittaa raskaudessa, mutta entäs minipillerit. Yksi tyttö sanoi syövänsä niitä minipillereitä vain vähän raskauden alkuvaiheessa, mutta lopetti heti ku sai tietää, mutta silti keskeyty rv 7+5. Jos olen raskaana niin haluisin sen pitää, mutta pelottaa että vaikka testi näyttäisi positiivista niin minipillerit ois aiheutanu jtn...
 
kuka niitä syö, jos tiedostaa olevansa raskaana? jos e-pillerit ehkäsee että lasta ei pääse kehittymään tonne alapäähän niin luultavasti niillä on aikamoinen vaikutus raskaana olevan naisen lapseen ja sen kehittymiseen.. onhan niitä ny kaikkia tapauksia mut käyttö on ollut sitten vaan väärä/ väärät pillerit jotka ei ehkäse kunnolla, tai syöjässä on jokin oire, vika, tai kehittyminen tuolla alhaalla että pääsee tollasta tapahtuun tai vaan TYHMYYS KUTEN MONILLA..

Monilta eri sivustoilta lukiessani, moni on kertunut että vaikka on syönyt e-pillereitä pitkällekkin raskauden aikana, niin lapsesta on tullut ihan normaali ja terve. Ainoa on tuo yllä mainitsemani minipillereitten käyttäjä, joka sai keskenmenon limakalvon heikentymisen takia. Joten riippuu varmaan kovasti pillereistä.
 
tässähän meinaa mulleki oikee shokki tulla O.o
oon popsinu pillereit 9kk (creazzet tai joku sellanen) jouduin lopettaa kroonisten päänsärkyjen ja hiumaamisen takii ja siit on about kuukaus.
sillon ku söin pillereitä ni ei ollu paljokaa vaikutuksii mut sit about 2kk sitte ni rupes tulee vähä vahvempii hedareita ja nyt on ruvennu rintojen arkuus, hassuja ruokahimoja, väsymystä ja massussa sellanen hassu tunne ja aika useesti tulee kans sellasii menkka tapasii kipuja mut kuitenkaa mulla ei oo ollu menkkoja sitte tammikuun ja sillonki ne kesti vaa 3 päivää 5 sijaan...
ni nyt oon ruvennu epäilee raskautta :/ about 3kk sitte uutenavuotena viimeks poikaystävän kaa ja pillerit loppu helmikuun keskivälissä.
onks niiku mahollista et olisin raskaana vaikka söin niit pillereitä säännöllisesti ja aina ajallaan? Oo
kantsisko vaa käydä ostaa raskaustesti?
 
söin pillereitä säännöllisesti ja tulin kuitenkin raskaaksi. en tiennyt että odotan ( ei ollut aiempia lapsia ), mutta jossain vaiheessa aloin ihmettelemään outoja oireita. kuukautiset oli tullu jo pidemmän aikaa miten sattui. tein kotona testin joka oli nega. jonku ajan päästä kävin myös terveyskeskuksessa testaamassa joka oli myös nega. sen jälkeen uskoin että en ole sitten raskaana kun testit negoja.
muutimme toiselle paikkakunnalle ja kantelin raskaita huonekaluja. mies oli töissä silloin ja minä nostelin kirjahyllyt ym paikalleen kotona. viikonloppuisin otimme kavereitten kans alkoholia joskus.
aloin jossain vaiheessa ihmettelemään masun kasvua ja tein uudelleen testin, ja toisenkin, sen jälkeen kun se olikin yhtäkkiä positiivinen. menin lääkäriin varmistuttamaan asiaa ultralla helmikuussa ja synnytin huhtikuussa. eli mulla ei testit näyttäny oikein. ja raskauden selvittyä pelkäsin että mitä olen aiheuttanut vauvalle, kun olen ollut niinkuin en olisi raskaana.

vauva oli suloinen ihana rakas, ja olen iloinen että hänet saimme. ihan terveen oloiselta vaikuttaa nyt kun tämä vauva on jo seitsemän vuotias :) toinen lapsikin on tullut sen jälkeen eikä silloinkaan testit näyttäny oikein. negaa näytti, mutta tällä kertaa tiesin että olen raskaana ja asia varmistettiin ultralla. taidan olla jotenkin kummajainen..
 
Hei, täällä hätähousu... Olen 22-vuotias ja syönyt e-pillereitä oman muistin mukaan 6 vuotta.
Alussa reilun vuoden pari Yasminia, sitten välissä pari vuotta Yasminelleä (vaihdettiin kun ei riittänyt vonku 2 liuskan verran, vaan menkat tuli "läpi"), ja nyt taas aika tarkkaan vuoden Yasminia.

Yasminin aikana ei ole nyt ollut mitään "hätää" ennekuin nyt, sillä minulle on tullut outoja tuntemuksia. Noin kuukausi sitten minulle tuli kumma olo unohdettuani yhden pillerin kolmannella viikolla. Olo oli "olen raskaana"-tyyppiä, ja tein raskaustestin, kun menkat alkoi liian aikaisin ja olivat todella oudot. Testi näytti negatiivista. Olen myös puolentoista kuukauden aikana sairastanut 3 virtsaputkentulehdusta.

Nyt viimeisen parin viikon aikana minulla on ollut taas oloja: väsymystä, vaikeuksia ruokahalun kanssa, lihasheikkoutta, palelua, hikoilua, intohimo pakastevihanneksiin.... :D Nyt parin viime päivän aikana nännini ovat tulleet todella kipeiksi ja törröttävät, ruumiinlämpö on noussut 36,4:stä 37:mään, painokin tuntuu vaan nousevan ja pissattaa jatkuvasti.

Nyt on keskiviikko ja pitäisi jaksaa odottaa sunnuntai-iltaan, maanantai-aamuun kuukautisia. :/
 
Jokaiselle joka pohtii onko raskaana:
OSTAKAA TESTI. Ette saa tietää oletteko raskaana vaikka kyselisitte täällä kuinka. Vain testi sen kertoo. Maksaa jonkun vitosen halvimmat ja niitä saa apteekin lisäks monesta ruokakaupasta ja ärrältäkin.
 

Similar threads

D
Viestiä
4
Luettu
449
H
S
Viestiä
4
Luettu
437
S
J
Viestiä
2
Luettu
1K
Aihe vapaa
Jälkiehkäisyn teho?
J

Yhteistyössä