Clomittarien plussaketju (lapsettomuushoidoista plussanneet)

Niin jadelyn, yritän myös nukkua kyljelläni. Ongelmana on vain se, että tulee tuo sama huono olo myös kyljellään maatessa! Alkaa siis nukkuma-asennot olla aika vähissä. Pitääkö alkaa nukkua istualtaan? :kieh:
 
no tuon olen kuullutkin, että liikket, jotka tehdään selällään ois mieluummin vältettäviä - varsinkin vatsalihasliikkeet, koska selinmakuulla tehtävissä liikkeissä rasitetaan usein vatsalihaksia ja ne erkanee/venyy raskauden aikana niin siksi ei.

Eli siis jokatapauksessa selinmakuu olisi kai äidin vuoksi, ei vauvan olon takia, kielletty? Mun on jotenkin välillä helpointa nukkua selältään niin aion niin myös jatkossa tehdä, jos haittaa olisi lähinnä minulle, mutta ei vauvalle? Jos taas mahdollisetsi haittaa vauvalle, niin tietysti sitten jokin muu asento.

30+1
 
Moikka!

Tällä viikolla oli taas neuvola, sain ohjeeksi varata sokerirasitustestin. Kauhulla odotan sitä, kun pitää ilman aamupalaa lähteä liikkeelle.
Huhtikuussa on neuvolalääkäri. Osaako joku kertoa mitä lääkärikäynnillä tehdään? Tehdäänkö jotain alapäätutkimuksia? Silloin on rv26 suunnilleen.
Joko sua AMBROSIA jännittää ensi viikon varhaisultra? Toivotaan että kaikki olisi niin kuin pitääkin!

Jadelyn&ensio (tyttö ilmeisesti tulee, vaikka ensioksi nimitetäänkin) 22+2
 
Ensimmäisellä neuvolalääkärikäynnillä minulla ainakin tehtiin jonkinlainen sisätutkimus, ei oikeastaan mitään kovin kummoista. Vähän juteltiin, kuunneltiin syke ja se oli siinä. Saattoi olla hieman varhaisemmilla viikoilla (ja olikin) Toinen käynti sitten tässä jossain vaiheessa loppupuolta kai.

Minulla on vähän omituinen ja nolo ongelma: vatsa on aiva sinipunainen eli sinertävä tuosta keskeltä noin kahden kämmenen kokoiselta alueelta. Onko muilla vastaavaa tai tietääkö kukaan mistä voi johtua? Pitäisikö tässä huolestua vai onko kyse vain ihon venymisestä? Onkohan tiedossa roppakaupalla arpia?:ashamed:

30+3
 
Ei mua oikein osaa jännittää se varhaisultra.. Joko siellä on se syke tai sitten ei.
Tässä on tällähetkellä niin isoja asioita muutenkin mielessä :/
Ja kyllähän tuo vuoden takainen menetys + joulun alla ollu kkm on aikalailla skeptistänyt. Ehkä sitä sitten osaa pelätä enemmän niitä seulontaultria ? tiedä häntä :)

Ultrakin siirtyi maanantailta tiistaille, enkä osannut tuntea siitäkään mikäänlaista harmistusta :D ?
 
hiulu mä oon juu ymmärtänyt että äidin hyvinvoinnin vuoksi selällä makuuta voi joutua vältteleen, kun vauva painaa isoja verisuonia selässä. Ehkä, en oo varma. Ja sit jos istukka on kohdun takaseinämässä niin onkohan sillä sit väliä erilailla? Kantsii varmaan kysyä neuvolasta, niin tulee oikeinta tietoa:)

jadelyn toivottavasti sokerirasitus menisi hyvin, tuleeko sulle helposti paha olo vielä jos et syö heti kun heräät?

Poca en oo tommosesta sinertymisestä kuullut mutta varmaan liittyy siihen mahan kasvamiseen tai voiko se pikkuinen potkia siä niin kovaa että tulee mustelmia:) En tiiä, mutta kysäse neuvolasta jos vaivaa. Ei tommonen varmaan välttämättä arpia tarkoita.

Ambrolle hurjasti tsemppiä tiistaille. Se voi olla omat puolustusmekanismit mitkä auttaa siinä ettei liikaa mieti noita asioita, toivottavasti olos pysyy jatkossakin rauhallisena :heart:

Mulle kuuluu muuten hyvää paitsi nyt väsyttää ja en jaksa oikein urheilla (joogan kyllä aloitin) ja pientä ummetustakin meinaa olla, uh:/ Mutta muuten kuuluu oikein hyvää, pahat olot on väistyny ja masu on jo vähän pullahtanut ja mä oon niin oottanut sitä :heart: Ja toissapäivänä tunsin ekan selkeän potkun/liikahduksen, joka tuntui käteenkin :heart: Semmosta "mukellusta" on tuntunut jo jonkin aikaa mutta nyt tuntemukset on selkeämpiä:)

Kivaa sunnuntaita kaikille!

luna ja palleroinen 17+6
 
  • Tykkää
Reactions: Poca
Poca hailakan mustelman tää vauva sai mulle aikaan kun potki samaan kohtaan tarmokkaasti, mutta tuollaisesta suuresta sinipunaisesta alueesta en oo koskaan kuullut. Kuulostais verenpurkaumalta, mutta mistä sitten johtuu niin sitä varmaan parempi kysyä ammattilaisilta.

Arvet on sellaisia, niin kuin punaisia repeämä viivoja "tiikeriraitoja". ei tuo ihan arvilta kuulosta.

30+6
 
Ihanaa luna! Liikeiden tunnustelu on ihan parasta. Jaksaa viihdyttää mua edelleen päivittäin ja pitkäänkin, jos vaan on pidempi liikunnallinen hetki vauvalla :)

Neuvola on reilun viikon päästä. Kyselen tuosta sinisestä vatsasta ja raportoin sitten. Todennäköisesti liittyy ihooni, joka reagoi omituisesti joskus muihinkin asioihin. Toivottavasti ei siis mitään vakavaa.
 
Heii kaikilleee!!!=) Mä voisin tulla tänne välil höpisee juttuja kun tossa viimeviikolla plussasin ekaa kertaa elämässäni:) Mulla on siis pcos ja parivuotta yritystä takana. Tässä kierrossa oli käytössä letrot ja menopur. Toivottavasti kaikki menisi nyt vaan hyvin, eka ultra aika on kolmeviikon päästä 7.4 ni näkee onks se edes oikees paikas :D
Luna82: Kävin muuten monta kertaa katsomassa sun vanhoi tekstei tai valokuvii et onks mul nyt ees yhtää samankaltaset viivat testis ku sulla niillä päivillä hehe :)
 
  • Tykkää
Reactions: luna_82
17.3.2014 :

Nimi___________LA_______plussaushoito&muuta

Pumppeli...........14.4.2014..........2.c.,pco,2.lapsi,31v
Mimmuskainen...17.4.2014..........1.le, 1.lapsi, selittämätön
Muruli................1.5.14................1.ivf, 31v, 1.lapsi
hiulu..................19.5.14..............3. c+pr+ins, 2.lapsi, selitm.sekund.
Poca..................21.5.2014......... .3.c+cf
Monsuliino..?
jadelyn84.............17.7.2014............
luna_82.............18.8.2014..........a+pu+pr+lu, pco, 32v
Seemi..................7.9.2014............1.lapsi, ½pco
Miyaka.................30.10.2014.........c jälkeisellä tauolla, pcos, 1.lapsi
Amrosia85...............3.11.2014.........
Kaathy...................21.11.2014......lz+mp...27v. pcos 1.lapsi

:heart::heart::heart:

Syntyneet
Tikkerituu.............10.7.2013........tyttö
PikkuJellona..........10.8.2013........poika
titiuu85................14.10.2013.......tyttö
Hempukkainen......30.11.2013......tyttö
Neppu.................24.1.2014........tyttö
NiQ.................... 25.1.2014.........poika
miss_piggy..........10.2.2014.........poika
takkuapina..........22.2.2014.........tyttö

Kadoksissa?
fenixlintu
Hyy2


 
kaathy Onnea plussasta <3

Ambrosian kuulumisia ootellen :) Toivottavasti kaikki hyvin :heart:

Mitenkäs muilla menee?
Meillä on ens viikolla käynti äitiyspolilla, ilmeisesti kokoarviota jne.. saataisiin. Viimeksi olisi rv34 2110g. Muuten samaa vanhaa tasasta tahtia kohti loppua. Tää vaavi vaan osaa välillä hieman säikäyttää liikkumattomuudellaan ja muutamat kerrat on nyt pitänytkin laskea liikkeitä.
Nyt on ongelmaksi tullu kutiaminen, kävin kokeissa ja maksa-arvot ok, sappiarvo ok, että mistä lie sitten johtuu kun kutisee iho.
Ja tuo tyhmä lumi tuli takaisin, niin ihanaa oli kun maa oli paljas ja näki mihin astui, mutta ei pitihän tuota lunta vielä tulla ja näyttää vaan sade jatkuvan :(

Mimmuskainen ja pikkunen 35+6
 
Sori että oon pitänyt teitä pimennossa. Eilen ei vain yksinkertaisesti EHTINYT päivittämään tietoja kaikkialle :D :heart:

Mutta siis yhteistuumin tais tuo dextran lääkäri tutkia mut, sillä kun alkoi ultraamaan niin makasin kyynärnojassa siinä pöydällä ja naama oli kiinni monitorissa.
Mä siinä enemmän olin äänessä kun lääkäri :snotty:
Minä: Siellähän on ...yksi pikkuinen!
Lääkäri: Joo, niin on
Lääkäri jatkoi ultraamista ja zoomasi pientä
Minä: sillä sykkii sydän!!!!
Lääkäri: niin on, hienosti sykkii

Pieni vastasi hyvinkin tarkasti viikkoja, joten sen suhteen ei ole hätäpäivää.
Nyt sitten odotellaan ja jännitellään sinne np-ultraan asti :)!

La:ksi merkitsi tuon 4.11, mutta kun kortissa on kohta todennäköisesti syntyy niin siellä komeilee 5.11 :D Mennään tuolla 5.11. Kyllähnä se siellä seuraavassa ultrassa tarkentuu jos on tarkentuakseen :)
 
Ambrosia Ihanaa ihanaa ihanaa :heart: Koska sulla on np-ultra? Joko on neuvola varattuna? Tuo 5.11 on hyvä päivä syntyä, mulla on silloin syntymäpäivä ;)

Musta oli hirmu omituista mennä neuvolaan jo ekalla käynnille ennen np-ultraa vaikka oltiinki nähty pienen syke jo varhaisultrassa, mutta täällä päin ainakin antoivat ajan jonneki rv8.
 
ambro oon niin onnellinen sun puolesta :heart:
Tiedän ton sun tunteen niin hyvin :( Lupaan koittaa tsempata sua parhaani mukaan (kuten itteenikin). Oon koittanut muistaa vaikeina hetkinä sen, että pitää miettiä tätä hetkeä eikä murehtia tulevaa, ja että silloin kun kaikki on hyvin pitää nauttia onnesta. Toki välillä ne pelot kasvaa isoiksi, siinä on neuvolapsykologi auttanut ja ajatus siitä mahdollisuudesta että kaikki menee hyvin.

Mimmuskainen kiva kuulla sun kuulumisia! Toivottavasti kutinat menee ohi! Ja joo sais se kevät tulla takaisin, heti kun sitä alkoi tottua että jaha ei se talvi enää tuu ja alkoi jo nauttia lämmöstä niin sit tietenkin sää päätti yllättää taas:)
 
Tulin vaan moikkaamaan vanhoja palstakamuja ja kertomaan, että plussasin eilen. Tänään digi kertoi "Raskaana 2-3". :heart: On hyvin outo ja epätodellinen olo. Ei tätä pysty millään ymmärtämään. Plussa tuli siis vihdoin 1. IVF:n 3. PAS:sista. Varovaisesti mennään nyt päivä kerrallaan.

Ambro ja moon stars, mä ehkä sitten liityn teidän porukkaan marraskuisiin jossain vaiheessa. LA menee marraskuun loppuun, omien laskujen mukaan 27.11.

Ihanaa kevättä ja odotusta kaikille! :)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä