Clomittaret vuonna 2011!

Täällä äkkiä vaan pistän kysymyksen. Poika kun ei anna äidin koneella kauaa olla :) Tuun sitten illalla paremmin lukemaan ja kommentoimaan.

Eli onko teillä monella ollut niin ettei ensimmäinen clomi kierto ole vaikuttanut mitenkään, mutta seuraava jo on vaikuttanut?

Söin viime kierrossa 1tabl. eikä ovulaatiota tullut. Nyt lääkäri käski ottaa seuraavassa 2tabl. Mietin vaan että mahtavatko toimia mulla.

Palailen illalla :)
 
Moikka kaikille! Lueskelin tämän pinon kuulumisia ja huomasin, että täällä on useampi toisen, kolmannen lapsen odottaja niin ajattelin kysäistä, että kuinka pian edellisen lapsen syntymästä olette aloittaneet clomifen hoidot uudestaan? Missä olette olleet hoidoissa ja miten uuteen yritykseen suhtauduttiin?

Meillä on siis maailman ihanin viisikuinen likka ja vauvakuume nostaa päätään. Tietenkin myös mieli tekee toista yrittämään jo senkin takia, että ensimmäisen yrittämiseen meni 2,5v ja vasta seitsemäs clomifen kierto toi meille vauvan.

Alliisa, meillä vasta kolmen napin annos ja kuudes clomifenkierto toi kunnollisen ovulaation jonka myötä ensin yhden keskenmenon ja sen jälkeisestä kierrosta vauvan. Eli ei todellakaan kannata heittää hanskoja nurkkaan vaikka ei heti toimisikaan! Meillä ei siis mitään muuta tehty koskaan kuin clomifeniä lisätty. Inseminaatiostakin kieltäydyimme, koska useat lääkärit sanoivat sen olevan hyödytöntä, kun sperma on kunnossa ja homma kotona toimi.

Lämpimiä ajatuksia teille kaikille ja voimia yritykseen! Muistakaa pitää itsestänne huolta!
 
Alliisa: Mulla eka clomikierto oli kans 1tabl/vrk - ei ovulaatiota. Tokaan nostettiin annostus 2tabl/vrk ja johan alko toimia. Ovulaatio tapahtu muistaakseni joskus kp 19 ja siitä tärppäs ja nyt on menossa rv 11+1. :) Noi on kyl niin yksilöllisiä juttuja, et se ei selvii, ku kokeilemalla. Tsemppiä kuitenkin ja toivotaan, et alkais sullakin nyt vaste oleen parempi seuraavassa kierrossa. :)
 
Kyllä noita ovis testejä on tullu tehtyä. Varsinkin ennen clomi kuuria kun ei ollut mitään hajua koska ovis olis. No eipä niitä oviksia pahemmin ollut. Välillä tuli testattua 2 kertaa päivässä aamuin illoin. :)

Mutta tosiaan sen takia vaan kyselin tuota clomien vaikutuksesta kun ei oikein ole mitään hajua miten se vaikuttaa. Ja ihan mielenkiinnolla mitä kokemuksia teillä muilla on. Toivon että nyt auttais tuo 2tabl. :)

Apsu:Teillä menikin monta kiertoa ennen kuin tärppäs. Välillä tulee mietittyä että kuinkahan monta kiertoa menee että meillä tärppää. Toivotaan että toiseen ette tarvitse noin monta kiertoa :)

vauva haaveissa: Niinhän sitä sanotaan että kroppaan kerääntyy sitä lääkettä ja pitäis helpottaa raskaaksi tulemista. Mutta on se niin yksilöllistä. Ihanaa että sulla tärppäs heti tokasta. Toivon niin että olisin yhtä onnekas :)
 
hehee,onnes en oo ainut vainoharhanen sitten!:D tänään toinen clomi päivä,muita oireita ei vielä oo,paitsi huimaus maate ruetessa,varsinkin selälleen kun rupee. tai luulen sen johtuvan clomeista kun nyt alko. ja sitten kuivaa suuta ihan sikana! en tiijä enkö sit oo juonu tarpeeks vai johtuuko sekin näistä napeista. Meininki edelleen hyvin positiivinen,melkein ihan naurattaa koko ajan ja virtaa ois vaikka mihin! mieskin on ihan ihmeissään että mikä nyt vaivaa,viime clomi kierrossa raivosin kun hullu,nyt vaan naurattaa! outoo... mutta mielialan vaihteluthan kuulu asiaan!
Hyvää loppuviikkoa ja tulevaa viikonloppua!:D T. posket kipeinä hymyilevä

ai niin ja onnee juudith menkoista! jos näin voi sanoo..
 
Viimeksi muokattu:




perjantai 9.12.2011



nimim.......kp....ikä...yritys alkuun...lapsi...clomit...dpo


Juudith.........kp10......25v......06/10......1.lapsi.....välikierto

vauvaton......kp16......28v......11/08......1.lapsi.....5.clom

kaktuspiikki...kp14......28v......01/10......2.lapsi.....2.clom

Katie85.........kp34......26v......06/10......1.lapsi......välikierto

magda..........kp21......24v.......06/10......2.lapsi.....välikierto

Päivi1980.....kp33.......30v.......06/10......4.lapsi......3.clom

Riinali...........kp22......33v.......11/10......3.lapsi......2.clom

RäsyNukke....kp19......28v.........01/10......2.lapsi......välikierto

AnnaE..........kp12.......26v.......10/10......2.lapsi......4.clom

Aniit.............kp12......26v.......09/10......2.lapsi......2.clom

Ronja76........kp4.......35v.......02/11......1.lapsi......2.clom

Rouva Rimpula..kp39.....30v.....03/10.....2.lapsi.....2.clom

Alliisa...........kp7.......29v......11/10......2.lapsi......2.clom

pipsa79........kp22......31v......03/11......1.lapsi......1.clom







:heart: :heart: Plussanneet :heart: :heart:

Vauva haaveissa.....25v.....02/11.....1.lapsi.....2.clom.....+15.10.+



 
Viimeksi muokattu:
Mun pää hajoo! KP 9-10-11 digitaalinen ovistesti näytti plussaa. Tänään KP 12 alkoi vuoto mitä tuli jonkin verran. On menkka tuntemuksia olemassa. Tein raskaustestin koska ajattelin et jos ois keskenmeno kun ovistesti vaan näyttää plussaa muttaa vuotaa verta. Inssi oli siis 7.11 ja 21.11 alkoi normaalit menkat ja 3 päivää ennen sitä r-testit negaa. Eikä MITÄÄN raskausoireita. Nyt tuli TOSI haamu testiin. Siis täh? Raskaana en ole se on kyllä ihan varma. Seksiä harrastettiin 9.11 ja sen jälkeen tuli ehdoton seksikielto hyperstimulaation takia. Kiellon jälkeen harrastettiin ekan kerran seksiä viime ti. Lääkäri ei vastannu mun soittopyyntöön tänään. Tosi stressaava tilanne. Varmaan ollu joku tosi varhanen keskenmeno?? Täytyy vielä tehdä tänään ovulaatiotesti ja kattoa mitä näyttää.
En siis tiedä onko KP1 vai KP12!
 
Viimeksi muokattu:
Onnea Juudith menkoista =)

RäsyNukke Aika outo sun tilanne :|

Oma napa: Keskiviikkona kävin ultrassa, 2 folli näkyi, mutta kohdun limakalvo melkein olematon. Eli toistaiseksi clomeista tauko, koska ne ohentaa sen verran tehokkasti mun limakalvoja.
Ajattelin nyt pitää jonkun ajan taukoa täst kaikesta ettei pää halkeis :)

Tsemppiä kaikille yritykseen!!!!! :heart:
 
Onpa hiljasta! :)
ON: tänään otin toiseks viimiset clomit tälle kierrolle. Mitään erikoisia oireita ei ole. Viikonpäästä seurantaultra.

Riinali
kuulostaa hyvältä tuo tauko. :) Mut ikävää et clomeilla on ollu tollanen vaikutus.

Räsynukke miltäs nyt näyttää??
 
Joo aika hiljasta on ollu, kaikki on lähteny viettää pitkää viikonloppuvapaata johki :)
Mua alko jännittää se keskiviikon yliopistollisen aika, toivon niiin kovasti et jotain oikeesti alkaa tapahtua, en kestä jos kaikki alkaa vähän niinku alusta. Luulis et clomit ainakin ois jo kokeiltu kun 6 kiertoa oon niitä syöny, jotenkin toivoisin et ne ehdottais heti jotain "järeempiä" hoitoja. Inhottava tilanne meillä vaan miehen kanssa ku kauhee riita oli tossa ja nyt on vähän nihkee ilmapiiri kotona, toivottavasti ei enää ke olis kauheen nihkeetä ku kiva sinne sitten mennä yhdessä "onnellisena lasta yrittävänä pariskuntana" :D No eiköhän siihen mennes oo suurin pöly jo laskeutunu :p
 
Pitkästä aikaa. Tänään olin yliopistollisessa tutkittavana. Saan jatkaa clomeja ja kaikki näyttää olevan ok. Huhtikuussa uudestaan ja silloin järeämmät aseet käyttöön. Eli toivotaan ettei silloin tarvitsisi mennä.

Juudith: Toivotaan että saatte asian eteenpäin siellä. Eiköhän se pöly ole siihen mennessä laskeutunut =)

Hyvää itsenäisyyspäivää näin etukäteen jo!

Ja Alliisan kp on sitten 3 eli clomit taas käyttöön ja peukut pystyyn :)
 
Mites RäsyNukke? Alkoiko vuoto kunnolla vai mitä tapahtui?

Riinali, mullakin clomit ohensi limakalvon. Pysy ihmeessä listoilla kuitenkin, et oo ainoo välikiertolainen :)

Juudith, tsemppiä lääkäriin! Joko ootte saanu sovittua miehesi kanssa?

Alliisa, tsemppiä tokaan clomikiertoon!

ON: Mulla on nyt välikierto clomeista ja otin viimeisen teron viime pe. Vuoto on aina alkanu joko siitä seuraavana päivänä tai viimestään kahden päivän päästä mut vielä ei merkkiäkään tädistä ja nyt on jo tiistai! Toivottavasti ny ei olis mitään kystaa tms...
 
Vuoto kesti siis 2 päivää.Eli periaatteessa kp12 ja 13. Kp13 tein digiraskaustestin mihin tuli raskaana 2-3. Eli tarkoittaa rv 4+0-5+0. Mua ärsytti enkä kestäny enää epätietoisuutta. Varasin ajan samalle päivälle mehiläiseen. Eli lauantai oli sillon. Ultrassa kohtu oli tyhjä eikä mitään merkkejä raskaudesta. Näyttiettä ovis kuitenkin oli just tapahtunu mutta limakalvo tosi ohut. Sanoi että joko ollut ihan alussa spontaani keskenmeno tai sit on kohdunulkoinen raskaus. Veritestissä oli raskaustesti positiivinen ja otettiin myös HCG. Eilen kävin omalla klinikalla oman lääkärin luona. Sanoi ettei näyttäis olevan kohdunulkoinen. Sanoi kuitenkin että kohdun ei pitäisi olla ton näkönen kun HCG oli lauantaina 388. Menen uusiin verikokeisiin keskiviikkona ja jos HCG on laskenut niin ei tarvitse enää seurata mutta jos on noussu niin sit on kohdunulkoinen. Tänään tuli taas rusehtavaa vuotoa ja päivittäin maha on enemmän tai vähemmän kipee. En tiedä mitä tästä kaikesta pitäis ajatella. Kuukautiset kuitenkin tuli normaalisti inssin jälkeen joten en olemillään tasolla edes ajatellut raskautta. Tää tuli niin yllätyksenä.
Jotenkin tää kaikki turruttaa mieltä. En oo pystyny itkemään vaikka oon ollu surullinen. Tai lähinnä surullinen siitä ettei vauvaa tule, ei niinkään keskenmenosta. Tää oli mulle jo neljäs keskenmeno elämäni aikana että ei sitä edes osaisi kuvitella kestävää raskautta omalle kohdalle :(
Ja kun sovittiin ettänyt pidetään taukoa ja annetaan mielen ja kropan levätä niin sit tulee tällasta. Ei todellakaan pysty levätä. Jotenkin sitä jo alkaa tässä odottamaan viidettä keskenmenoa jos se raskaus ylipäänsä edes enää alkaa.

Juuditille zemppiä huomiseen lääkärikäyntiin!
Riinali: mulla clomit ohensi limakalvoa silllon kun söin niitä 2 tabl/pv 5 päivän ajan. Siks pitiki yehdä niin et söin 2 tabl/pv 3 päivän ajan. Kerran tais toimia noin ja muissa kierroissa otin pistoksia lisäksi. Muuten ois se limakalvo ohentunu liikaa. Mutta mulla kyllä kaikki clomikierrot ollu ihan erilaisia :(

Eiköhän tänään ole kp 16. Eletään ainakin niin.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!! :)
 
Olen taustalta seuraillut aina kun olen pystynyt. Tuntuu vaan helpommalta edetä näissä hoidoissa kun ei joka päivä ajattele asiaa.

Nyt kuitenkin tuli outo tilanne eteen ja neuvoa/mielipidettä kaipaisin. Eli toinen 3 tabl. kierto menossa. Edellisessä kierrossa täti tuli ajallaan, mutta nyt ei kuulu. Tein testin kolme päivää oletetun alkamispäivän jälkeen ja negaa näytti. Oireita oli testiä edeltävään iltaan asti, mutta yhtäkkiä aikalailla kaikki oireet katosi. Nyt on 5 päivää kulunut edellisestä testistä, mutta ei kuulu. Missä vika?
 
Mulle voi päivittää kp2 ja 2. clomikierto menossa.

Tuhannesti voimia Räsynukke :hug:

Miehen simppatestien tulokset olivat sitten aika musertavia - siittiöitä liian vähän (muuten kaikki ok). Luomuraskautuminen on mahdollista, mutta epätodennäköistä. Tuli suositus koeputki- tai mikrohedelmöitykseen. Mielialat sahaa epätoivon ja toiveikkuiden välillä. En koskaan kuvitellut itseäni noihin järeisiin lapsettomuushoitoihin, mutta niin vaan sitten tulee käymään :'(

Ainakin tämän kierron jatkan nyt vielä clomeja, mutta en sitten varmaan enää. Aika epätodennäköistä, että ne auttaa meitä raskautumaan. Siitä syystä heittäydyn hieman taka-alalle seurailemaan tämän pinon tapahtumia.

Mukavaa viikon jatkoa kaikille :wave:
 
Räsynukke :hug:

Ronja :hug: Olipas "murskaava" tieto! Varmasti vie hetken ennen kuin tottuu ajatukseen.

Milija
sinuna tekisin nyt uuden testin ja jos nega niin ottaisin gyneen piakkoin yhteyden.

Katie teitkö testiä? Jännään sun puolesta.
 
Heippa taas!
Yliopistollisesta kotiuduttu ja vähän ristiriitaset fiilikset... Lääkäri määräs elämäntapamuutoksen, pitää laihduttaa 8kg maaliskuun alkuun jollon on seuraava käynti, "punnituskäynti". Sitten määräs Glucophage 500mg ja foolihappoa. Ilmeisesti siis tasottamaan kuukautiskiertoa mut sano et auttaa myös painonhallinnassa? Mun pitää siis laihduttaa noi kilot jotka tullu clomien alottamisen jälkeen... Niin ja siks meil venyy myös hoidon alotus ens kevääseen ku miehellä liian tuore tatska, pitää olla puol vuotta välissä viimesesta lävistyksen tai tatskan otosta ennenku voidaan mitään hoitoja alottaa, joku valvova taho vaatii tällasta vaikka lääkäri sano et he itse ei ole samaa mieltä et se olis este, mut et pakko toimia niiden ohjeiden mukaan. Eli nyt sit alotan noit sokerilääkkeit syömään, laihduttamaan ja sit odotellaan ja odotellaan ja odotellaan. Jotenki en jaksais enää odotella, tuntuu ihan hurjan pitkältä ajalta et vast maaliskuus seuraava käynti!! Just odoteltiin muutama kk tätä käyntiä... Ihan hirveesti houkuttais ottaa yhteyt alkuvuodest yksityiselle ja kysyä et josko vois niit clomei viel kokeilla täs ennen maaliskuuta, koska oon lukenu et monel auttanu raskautumiseen ku otettu metut tueksi. Syökö joku teistä niitä?
Sellasen kuvan sain lääkärin puheista ettei välttämättä enää clomeja sitten keväällä koitettas, vaan lähettäs niihin järeempiin hoitoihin. Ellei sit vaikka mun PCO jotenkin muutu paljon parempaan suuntaan laihtumisen ja näitten lääkkeitten myötä?
 
Viimeksi muokattu:
Juudith mulla on metut kans. Oon niiden avulla saanu muutamassa kuukaudessa kuus kiloo pois. Mulla siis kuitenkin paljon ylipainoa ja saakin lähteä rutkasti. Pco se mullakin. Reipasta kävelyä jossa syke kohoaa suositteli mun lääkäri, auttaa kuulemma ovuloimaan. Tsemppiä sulle odotuksessa, sitähän tää meillä nyt kaikilla on!
 
Ronja - Pahoittelut huonoista simppakuulumisista! Mut muista kuitenkin et 100% epämuotoisillakin siittiöillä on raskauduttu. Luonto on välillä niin ihmeellinen. Ja eihän siihen tarvita kuin yksi siittiö :) Miehelläsi oli kuitenkin todennäköisesti miljoonia vaikka jonkun laskukaavan tai keskiarvon mukaan absoluuttinen määrä olisi vähäinen.

Aniit, en oo tehny. Ei oo tätiä (vielä) näkyny mut niin on menkkaolo et eiköhän se oo ihan ajan kysymys! Oon lukenu netistä et osalla on kestäny kaksikin viikkoo terojen jälkeen et täti on tullu joten ei tää kai mitään erikoista oo munkaan kohdalla. Ei mulla kuitenkaan oo mitään raskausoireisiin viittaavaa enkä edes bongannu ovista tässä kierrossa joten pessimisti pentti täällä päivää :)

Juudith, mä oon kuullu et osalla pienikin painon pudotus on vaikuttanu tosi positiivisesti pco:hon! Ainakin tää raskaustoive on tosi hyvä motivaattori :) Ymmärrän kyllä myös et on ihan perseestä odottaa, sitä tää koko homma tuntuu olevan! Odotetaan lääkäriaikaa tai kierron alkua tai ovista tai tarpeeksi korkeaa dpo:ta että uskaltaa testata jne jne.

ON: Valkkaria ja tätioloa. Tänään kp32, 5 päivää viimesestä terosta.
 
Katie optimisti Onni täällä. :D Kun noi sun "oireet" voi hyvin olla myös ihan muuta kun tätin tuloa. :) Ei se välttämättä oireile millään tavalla. Kun ite aloin odottaa esikoista olin vaan tosi väsyny. Olin jo lääkäriin menossa kun vaan halusin kokoajan nukkua. ja hups! :)
 
Juudith:Mullakin PCO ja jonkun verran ylipainoa, mutta metuja ei määrätty. Mulle sanottiin että ensisijainen hoito on laihdutus ja käskettiin vähentää hiilihydraatteja (ei kuitenkaan ihan karppausta :D) ja liikkua enemmän. Noh olen nyt yrittänyt liikkua enemmän ja jonkun verran myös vähentänyt leivän ja perunan syömistä, syyskuusta tähän asti 5kg saanut pois. Ei mikään älytön painonpudotus, mutta edes jotain :). Ihaanteellinen olis jos vielä 15kg sais pudotettu, mutta positiivinen jo jos toinen 5kg lähtis =).

Katie: Mul ei ole kumpikaan raskaus millään tavalla oireillut, ei sitä koskaan tie... ;) ja juu listoilla ajattelin kyllä pysyä, vaikka muutama välikierto tuleekin :)

ON: Valkkaria suht paljon : / tähän asti ovista en oo bongannut : /
 
räsynukke :hug:
hei juudith paljo sinulla on ylipainoa jos saa kysyä...? mulla on kans ylipainon kans ongelmia ja lääkäri kehotti pudottamaan muutaman kilon niin raskautumis mahdollisuudet paranisi,tosin sanoi sen ennen kun selvisi että en ovuloi mutta ylipainohan vaikuttaa siihenkin että kaipa tässä edelleen pitää niitä kiloja pudotella. pari-kolme kiloo oon jo saanu pois,mutta en ole sen kummemmalla laihiksella,liikuntaa on tullut työn puolesta vaan lisää. aina olen kuitenkin ollut hieman ylipainoinen ja laihutus on ollut hankalaa,ei taho kilot lähtee vaikka kuinka yrittäs,oikeestaan huonommin jos rupean jollekkin laihikselle!
Sunnuntaina viimenen clomi otettu tälle kierrolle ja negatiivista vaan testit pukkaa :( on taas niin hemmetin pettyny olo vaikka en tietosesti edes odottanutkaan mitään plussaa. vielä yks clomikierto,sit seuranta ultra. tuskinpa sieltäkään mitään sen kummempia uutisia tulee...niin että asenne on ainakin kohillaan. kaipa tästä vielä noustaan.
hyvät viikonloput vaan kaikille!
 

Yhteistyössä