Clomittaret / Letroilijat

  • Viestiketjun aloittaja miss_piggy
  • Ensimmäinen viesti
Mulle letrot määrättiin PAS siirron tueksi, söin niitä kp2-6. Mulla ei ole PCO:ta eikä ongelmia ovulaatiossakaan, eli ihan vaan yksi tukikeino siirtoon muiden lääkkeiden lisäksi.

Joulutähtönen luget on siitä hämääviä, että niissä tulee useille tosi voimakkaitakin raskausoireita. Lutinukset mulle ainakaan ei tehnyt koskaan oireen oiretta. Niitä käytin muutamassa siirrossa ennenku vaihdettin lugeihin. Noh olinhan mä tietoinen siitä, että lugeista oireita tulee helpommin, mutta silti sain itseni vakuuttuneeksi siitä, että rintojen kipeys yms on pakko johtua raskaudesta. Eipä johtunut ja pettymys oli karvas kun pidin itseäni ihan hölmönä, että edes annoin uskoa.
Noniin. Jälleen täällä ja koko ketju jälleen luettu. VIimeiset reilut 1.5 viikkoa ollut raskasta aikaa perheessä tapahtuneen surullisen asian vuoksi.:cry:

Sitten omaan napaan syvemmälle. Voiko ovulaatio jäädä tulematta letroista huolimatta? Ei ole ollut samanlaisia tuntemuksia kuin aiemmissa kierrossa, jolloin vaikeroin suorastaan tuskasta ovulaation aikaan. Vai liekö suru vienyt tuntemukset..:(

Unna, minulla annostus letroilla on kierron 2-9 päivänä 1 tabletti/ per päivä. Klinikan lääkäri sanoi, että ovat huomanneet pidemmän keston olevan parempi, kuin se että otettaisiin 2/per päivä lyhyellä aikavälillä. Tosin, minähän taidan olla siitä hyvä esimerkki, että ei ole auttanut kun jo viides letrozol kierto menossa. Enkä usko tärppiin nyttenkään:oops:

Tsemppiä jälleen kaikille (y)
 
Kova stressihän voi vaikuttaa ovulaation, mutta ilman sen tarkempaa tietoa voisin kuvitella, että letrot voisi tosiaan ehkä kasvattaa munarakkulan ilman, että siellä olisi munasolua. Toisaalta ovulaatiohan taitaa tarkoittaa vaan munarakkulan irtoamista ja siitä kai ne kivutkin yleensä voi johtua niillä kellä kipuja ovulaation aikaan on?
Valitettavasti mulla ei tietoa riitä tämän enempää.
 
miss_piggy
Yksityisviesti lähetetään tuolta oikean yläkulman kirjekuoresta. Vastaanottajaks Ihaa82. Kun sulle tullee viesti takas niin näkyy punanen numero tuol ylhäällä.

Clomit ja letrot vaikuttaa musta eri lailla. Kummallakin voi myös jäädä ovis tulematta. Molempia määrätään annostuksella 1 tai 2 tbl. Clomit mulla oli 1tbl ja letrot 2tbl. Minä söin molempia kp 3-7 ja toinen yleinen on kp 5-9. Letrothan on syöpälääke mutta siis vaikuttavat jotenkin aivolisäkkeen tms kautta ja stimuloivat munasoluja kasvamaan. En muista mistä johtuu että clomeissa on se monikkoriski mutta letroissa sitä ei tosiaan oo. Mulla oli ekassa letrokierrossa seurantaultra just siks että nähtiin onko vastetta ja kasvaako folli ja limis. Mutta tosiaan näissä lääkkeellisissäkin ovis saattaa jäädä tulematta. Mulla ku nuo letrot oli annostuksella 2tbl niin heitin ne aamusin yhtä aikaa nassuun.
 
Kiitos Mandala ja Miss Biggy vastauksistanne.(y)

Pohdin vielä sellaista, että onkohan joku testannut sen puoli vuotta ensin letroilla ja sen jälkeen raskautunut clomeilla. o_OPakkohan tässä on kaikki kivet ja kannot kääntää :unsure:

...:sick:ja miksi pitää testata puoli vuotta, eli 6 kiertoa? Nouseeko vaste joka kerta vai? Siis itsehän olen kokeillut ensin letrot+menopur 6kk ja sit ivf ja icsi ja nyt 5 kierto menossa letroja. Kyllä tätä omaa tekstiä lukiessa tuli jo mieleen, että hulluna sitä on kun päätä hakkaa seinään. Mut ei vaan pysty luovuttaa, eikai se lääkäri muuten noita määräis jos niil ei olis tuloksia tullut :cautious:o_O
 
Mä en ole mikään asiantuntija näissä, mut ihmettelen vähän tuota että vain clomeissa olisi monikkoriski ja letroissa ei. Mulla ainakin letroilla kasvoi kaksi follia ja joillain on tullut kolmekin, joten eiköhän se ole enemmän annostuksesta kiinni kuin lääkevalmisteesta?

Joulutähtöselle tsempit! Ei kai niitä lääkkeitä tosiaan määrättäisi, jos ei niistä todistetusti hyötyä olisi. Oletteko muuten harkinneet vielä kolmanteen IVF/ICSI-hoitoon lähtemistä?
 
miss_piggy
No mää en osaa nyt perustella tarkemmin letrojen ja clomien eroja mutta letroissa nyt vaan on se pienempi riski saada tuplat :D Letrot myös ohentaa limakalvoa vähemmän mitä clomit ja limiksen paksuushan on aika ratkaisevassa tekijässä raskaaksi tulemisessa. Letrot ei kerry myöskään elimistöön clomien tavoin eli aiheuttaa vähemmän sivuoireita.

Tuohon en osaa vastata että miksi pitäisi 6kk syödä ja sitten koittaa jotain muuta. Kaiketi siinä ajassa lääkkeiden pitäisi jo toimia jos toimii. Mutta ite oon tyytyväinen letroihin ja ultrassa näkyi 1 folli 21mm ja limis 7,3mm.
 
Kiitos Roxanne;)

Ollaan mietitty kolmatta icsi hoitoa, mutta klinikan lääkärin mukaan kokeillaan nyt vielä tämä ja ensi kierto, jos ei onnistu niin sittenhän se on pakko lähteä vielä kokeilemaan :rolleyes:

Mitenkäs sinun hoitosi on edistynyt? Vai olikos se jo niin, että Haikara oli teillä jo vieraillut? Tää ei muista kyl yhtään vaikka kaikkia palstoja luenkin :p

Tsemppiä sinnekin(y)
 
No mää en osaa nyt perustella tarkemmin letrojen ja clomien eroja mutta letroissa nyt vaan on se pienempi riski saada tuplat :D Letrot myös ohentaa limakalvoa vähemmän mitä clomit ja limiksen paksuushan on aika ratkaisevassa tekijässä raskaaksi tulemisessa. Letrot ei kerry myöskään elimistöön clomien tavoin eli aiheuttaa vähemmän sivuoireita.

Tuohon en osaa vastata että miksi pitäisi 6kk syödä ja sitten koittaa jotain muuta. Kaiketi siinä ajassa lääkkeiden pitäisi jo toimia jos toimii. Mutta ite oon tyytyväinen letroihin ja ultrassa näkyi 1 folli 21mm ja limis 7,3mm.
Täälläkin myös letrot tuottaa vastetta ja tehoaa siinä mielessä, että follit ja limis on aina klinikan lääkärin mukaan olleet täydellisiä, mutta mutta..jostain syystä alkio ei vaan ole ilmeisesti kelvollinen :unsure: kuulemma näkemän mukaan raskauden pitäisi alkaa. Nyt taas tehty talletuksia ihan huolella. Saa nähdä miten käy:oops:

Mukavaa viikkoa sinne ja kaikille muillekin (y)
 
  • Tykkää
Reactions: miss_piggy
Tuntuu, että lääkärit määrää mikä nyt vaan näyttäis toimivan. Olisimpa tajunut vaatia seuranta ultran, tietäis toimiiko vai ei! Nyt vaan nappia namaan ja toivoa että toimii.
Mä oon käyny 4 kierrossa aina ultrassa. Nyt tämä viides jäi ilman ultrassa. Onhan se säästöä edes yhdessä kuukaudessa kun ei mene klinikalle sitä vajaata 200+ matkat toinen mokoma. Itsellä tosiaan jokaisessa 4 kierrossa ultrassa on näyttänyt hyvältä ja olisi pitänyt tärpätä. Tässä kierrossa en jaksanut tehdä edes ovistestejä
 
Nyt jäi viesti kesken kun työkaveri yllätti kesken kaiken.

Oletko Unna yksityisellä vai julkisella? Pidetään peukkuja sinnekin, että tässä kierrossa tärppäisi(y)
 
Joulutähtönen, ei ole haikara täälläkään vieraillut. Toka icsi-kierros on meneillään, tuolla IVF-ketjussa olen tarkemmin siitä kirjoitellut. Piinapäivät on menossa, mutta toiveet ei ole kovin korkealla - kai sitä jo yrittää valmistella itseään pettymykseen. Pidän kovasti peukkuja, että letrot toisivat sinulle avun eikä rankempiin hoitoihin tarvitsisi enää lähteä.

Tsemppiä kaikille muillekin yrittäjille täällä! :)
 
Mites siellä tänään, onko mitää oireita?

Tääl menossa kp17 ja ei mitään tuntemuksia. Oletettu ovulaatio oli kp12 tai 13. No, ehkä vielä aikaista sanoa mitään, mutta yleensä edes jotain oireita ollut tässä vaiheessa vaikka nega tullutkin.

Ja samalla kun nyt kirjoitan tätä niin, yllättäen vasemmalta puolelta tuntuu ihan kuin neulalla pistettäisiin.:whistle:

Toiveet aina niin korkealla, tämä on ensimmäinen kierto kun mukana on vehnänalkioöljy....kaikki keinot sallittuja, sunnuntaina kirkkoon (no ei nyt sentään) ja hyväntekeväisyyttäkin tehty niin perkuleesti, joten eikös olisi aika jo saada jotain takais;);)

Tsemppii sinne!

Mites muilla? Unna ja Miss piggy?
 
  • Tykkää
Reactions: Roxanne
Moikka tipuset:p

Eikö miss piggyllä ole ollut edes rinnat kipeät? Itselläni edelleen ihan pienen pieniä vihlasuja vatsassa, mutta ei muuta. :(

Tänään olen ulkoillut pari tuntia ja yritän pitää liikunnalla mielen virkeänä, vaikeahaan se tietysti on, kun vastaan kävelee lapsiperheitä.

Onko teillä antaa vinkkejä ruokavalioon tai mitä vain mikä lisäisi raskauden mahdollisuutta:love::(

Aina nämä samat kysymykset ja valitukset:rolleyes::rolleyes: jospa sitä lähtisi vielä aurinkoa ottamaan tuolle omalle terassille(y)

Päivä kerrallaan mennään. Unna Teehän talletuksia kunnolla;)
 
Joulutähtönen onko sulle puhuttu koskaan esim irrotuspiikin käytöstä letrojen kanssa? Pregnyl tai ovitrelle siis. Jos sulla aina limis ja folli hyvä niin irrotuspiikki voisi ainakin edesauttaa munasolun irtoamisessa munarakkulan sisälle. Tietysti sekään ei vielä takaa, että itse munasolu olisi kypsä tai 100% varmasti siellä rakkulan sisällä, mutta ei ainakaan kallis lisä keino (pregnyl ampulli taitaa olla 10eur).

Ja noista rankemmista hoidoista, joku joskus sanonut, että kyllä se onnistuminen tulee kun tarpeeksi monta siirtoa tehdään. Voi olla vähän liian optimistinen tai geneerinen kommentti, mutta vähän kyllä itse taipunut sen suuntaan kun hoitoketjun tilanteita seurasin omien siirtojen ohella. Itsellä niitä kertyi 8, tietty vaihdoin klinikkaa siinä loppupuolella.
 
Pregnyl oli mukana aina menopur+ letrozol kierroissa. Mutta ei enää pelkkien letrojen kanssa. Kysyin itsekin sitä klinikan lääkäriltä, mutta hänen mielestään irtoaminen tapahtuisi jokatapauksessa itsestään. Tiedä sitten mikä on totuus. Odotan kyllä, että letrot loppuu. Kauheesti hiusten lähtöä ollut, enkä keksi muuta syytä kuin nuo letrot.

Olet sinäkin Mandala aikamoisen prässiä käynyt läpi. Siis kahdeksan siirtoa! Huh huh..Nythän taidat olla jo loppusuoralla. Olen käynyt lukemassa taustalla noita toisia ketjuja, niin tiedän suunnilleen missä menette. Tsemppiä loppuodotukseen ja kiitos kun jaksat käydä tsemppaamassa ja ohjeistamassa tässäkin ketjussa (y):love::rolleyes::whistle::)
 
  • Tykkää
Reactions: Mandala
miss_piggy
Ei oo rinnat yhtään kipeät. Ei ollu pojastakaan aikoinaan. Mahassa ei tunnu miltään mutta pieni etominen tullu kuvioihin. Mulla on ollu poppaskonsteina mm. Gelee royale 1000mg, vehnäalkioöljy, maca-jauhe, greippimehu...

Tänään olis kaiketi 6+4.
 
Itse sitä toivoisi pienenkin merkin olevan merkki raskaudesta. Nyt jomottolee jo alavatsaa, joten taitaa menkat olla pikkuhiljaa tuloillaan. Vimeinen letrokierto on käyttämättä, mutta tuntuu niin turhalta edes aloittaa sitä. Tuskin kukaan on raskautunut kuudennesta letrokierrosta.

Tekisi mieli soittaa klinikalle ja vaatia jotain muita apuja. Meillä mies ei enää halua 3 ivf tai icsi hoitoon, mikä siis neuvoksi? (asia on keskustelu ja vaihtoehtona on ero) Ajatuskin erosta on pelkkää tuskaa.

Jotenkin pitäisi päästä takaisin elämään kiinni, tämä lapsettomuus on vienyt voimavaroja jo 4 vuodelta. Jokainen päivä ja jokaikinen tunti päässä ei ole pyörinyt muuta kuin tämä lapsettomuus.

Olen niin surullinen, että miksi me ei voida onnistua? Olisi edes joku syy, mutta kun ei niin ei. Voiko tämän syvemmälle suruun edes enää vajota. Tuskin. Pohjaton tuska ja suru päivä päivältä vie voimat ja halun elää. Olen niiin rikki:cry::( en jaksa olla enää töissä, koko ajan pitäisi esittää muuta kuin miltä tuntuu. Olen esimiestehtävissä ja minun pitäisi olla innostava ja innovatiivinen. En vaan jaksa enää...:(
 
miss_piggy
Joulutähtönen :( Minkälainen annostus sulla on? Tuleeko sulle kuitenkin ovis letrojen kanssa? Onko tutkittu että miehen simpat on ok? Ei kannata luovuttaa, ja stressi voi pahentaa tilannetta. Monestihan sitä tulee sitten semmonen ylläriluomuplussa kun hoidot jää tauolle ja jättää hetkeksi nuo lapsettomuusasiat taka-alalle ja koittaa vain nauttia elämästä. Miksi mies ei halua hoitoihin? Sinähän ne käyt fyysisesti läpi. Miehet ei voi ymmärtää tätä tilannetta samalla lailla kun eivät itse joudu käymään sitä läpi. Mun mielestä se on sun päätös haluatko vielä hoitoihin vai et. Ja miehen pitäisi tukea sua siinä päätöksessä. Ja mun mielestä hän ei voi erollakaan uhkailla tuollaisessa tilanteessa, mikäli se on hänen suustaan tullut. Musta tuntuu että nyt sais teidä parisuhteessa mies ottaa vähän itteensä niskasta kiinni ja ryhdistäytyä ja tukea sua kaikessa mitä sitten päätätkään.
Ootko ajatellut jutella asiasta jonkun esim. psykatrin tai terapeutin kanssa? voisi helpottaa kun sais vuodattaa kaikki jollekin.
 
Yhteistyössä