Clomittaret 2013

:hug: kaikille sitä tarvitseville. :heart:

Niian mulle on siirretty muutoin aina kaksi alkiota, paitsi ensimmäisessä ivf:ssä tuoresiirrossa ja eka pas:ssa.. Kaippa lääkäritki tuli siihen tulokseen, et se on se ja sama laitetaanko 1 vai 10, kun ne ei kuitenkaan kiinnity. Tai edes yritä kiinnittyä. :headwall:

Eipä tämä piinailu ainakaan vielä näin siirtoiltana tunnu missään. :) Miehelle sanoin heti siirron jälkeen, etten todellakaan usko tämänkään tuottavan tulosta. Puhuttiin myös siitä, miten eri tavalla nyt suhtautuu tähän kuin ensimmäisten siirtojen aikoihin. Muisteltiin, kuinka innoissaan oltiin ja kuinka korkealta tiputtiin, kun menkat sitten alkoivat jo hyvinkin ennen kuin edes sai testata.
Tulipa vain mieleen siinä keskustellessa, että nää pakastealkiot taitaa jäädä meidän viimeiseksi ivf:ksi. Alkioita on nyt siirretty yhteensä 18 ((tai 20) eikä yhtään yritystäkään kiinnittyä...

Noh, katotaan, josko se tämä olis se ensimmäinen plussasiirto. (Tuskin!) :p
 
Ovisdigi hymyilee mulle parhaillaan eli tänään dpo -1 ja piinailijoihin voisin sen myötä siirtyä :) Oon koko alkukierron haivainnu epäilyttäviä kipuja (lieviä ja ohimeneviä tosin) ja tuntemuksia munasarjojen kohdalla. Oli ehkä parissa edellisessäkin kierrossa, mut nyt (3.clomi) tuntemukset on ollu vahvempia. Onkohan vain clomeista johtuvaa tms vai onko syytä huolestua? Onko muilla ollu epämääräsiä tuntemuksia clomikierroissa?
 
Viimeksi muokattu:
Ensimmäisessä clomikierrossa oli tuntemuksia molemmissa munasarjoissa koko alkukierron (silloin söin clomeja 5.-9. päivät) kp 11 oli sitten 2 follia. Mä en ikinä ole bongannut ovista tuntemusten mukaan, paitsi tuossa kierrossa.

Seuraavassa söin 3.-7. päivinä clomit ja kierto oli kuten ilman clomejakin - ei mitään tuntemuksia.
 
Joskohan minäkin kömpisin kolosta takaisin listoille..


Ambrosia ....4/32....yk 2...gonalf & Ovitrelle

Tänään oltiin naikkarilla ja viikon päästä uudelleen. Pistokset alkaa sunnuntaina :)
Palailen aktiivisemmin myös blogin pariin joten tervetuloa lukemaan sitä :) !

Yritän myös päästä vähän aktiivisemmaks tähän pinoon, nyt oon ihan puhtaasti lomaillu (myös kaksplussalta ) ja viime kierron olin päiviä laskematta :)
 
  • Tykkää
Reactions: Hydrangea
Mulla oli ekassa kierrossa tosi lieviä oireita clomeista, kun söin clomeja yhden tabletin silloin. Tokassa ja kolmannessa kierrossa söin kaksi tablettia ja oireet oli sen mukaiset. Munasarjoissa oli todellakin tuntemuksia, kuumia aaltoja ja kuvottavaa oloa myös todella usein.
Uskoisin, että nuo sunkin oireet on clomeista johtuvia.

Nimim. kp 7 ja aamu alkoi kuvottavalla ololla. :x
 




Sunnuntai 30.6.

Nimi__________kp_______YA/YK/YV__hoitokerta_____muuta
Vauva haaveissa... 33/33....ya 4/13..........3. c+m....pco., 2.lapsi, 27v
inessa_........33/30............yv6....... .2.c+.t........pco,keliakia,2.lapsi,27v
Pumppeli......31/?.......ya01/11......1.c......pco,2.lapsi,30v
Niian.......29/27-28......yk9/ya4/2011....tk(2.c+1.pu).....selitm.1.lapsi,26v
Seemi..........24/28-41.......ya11/09......2.f.....pco(1/2),1.lapsi,32v
apsu............21/30..............ya 01/12......g+irr...............pco,2.lapsi,30v
Hipsunpöpsy..20/32.............yk20............(c+l).................2.lapsi,34v.
plitsis............20/28......ya11/2011......1.c.......1. lapsi, 26v
USL...............20/25-33........ya 2009........2.IVF:n1.PAS.....selitt. 2.lapsi
Malla84.........19/30-? .......ya3/13.............t+f..............pco,1.lapsi,29v
-minävain-.....18/30..............yk7.........2.t+c?...................1lapsi
Mimmuskainen_..18/28-33...ya2/09.........................selitm,1.lapsi,24v
marianna87....17/28-29.....ya 11/12.........2.c+l..............pco ja 26v.
Karamelli81...16/28.............ya4/12..........6.c.....................2.lapsi
Basilika2........16/25-35......ya6/2013......1.c.....................2.lapsi,43v
Kazu87..........15/28.............ya6/10...........4.c.................selitm,1.lapsi
dots..............14/31.......ya6/12...........tk......pco,endo,1.lapsi,29v
skorppari82...13/??..............yv2,5............7.f.................pco,1.lapsi
Emiliaani.......9/29-32.......ya 09/12........2.c......1.lapsi 28v.
Mojito...........9/30-35........ya12/11........tk.............1.lapsi, 26v.
Miyaka..........8/32-34.........ya06............4.c+m+t........pcos,1.lapsi,34v
Ambrosia85 ....5/32..............yk 2................g+o....................
Hydrangea....5/29-44........ya1/12...........tk (m+t)........pco,1.lapsi,27v
Grill..............4/30-32.......ya9/11 yk22......2.c......endo 1.lapsi 23v

c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, o=ovitrelle, pri=primolut, pu=puregon, t=terot, mp=menopur, ins=inseminaatio, irr=irrotuspiikki, l=luget, de=depot laastari, x.lapsi=monennesta haaveillaan, selitm.=selittämätön lapsettomuus, pco(1/2)= pco toisella puolella, pk=pitkät kierrot, ovl=ovuloimattomuus, tk=tauko

Tauolla/taustalla/kadonnut
*Stiina, kaathy, Enna_, mavli, Heipa, hanzku_91, jenninoora, StellaI, hiulu


Piinailijat
Vauva haaveissa dpo 13
Pumppeli dpo 10
Hipsunpöpsy dpo 4
Mimmuskainen dpo 2
UnelmaSirpaleena pp 3
marianna87 dpo 1



:heart: PLUSSANNEET :heart:

tammikuu:
titiuu85.... 31.1.2013..30/30-32...ya6/12....3.c.........pco,1.lapsi,27v

helmikuu:
Laala.........2.2.2013..28/32-40....yk9.........3.f................pco,2.lapsi,28v
Marjaana84..6.2.2013...27/28.....yv1.5........1.c+ins..............1.lapsi
fenixlintu....10.2....27/29-34.......ya1/2012.....2.c..................2.lapsi,36v
mirjami_73..10.2....26/24-25.......yv1.5........c+l...............2.lapsi,36v
Miramei.....19.2.......29/?.............ya6/11.........2.c...............1.lapsi
Karamelli81...23.2....32/28.............ya4/12........3.c.....2.lapsi...(km:()

maaliskuu:
luna_82............16.3.....35/~34....ya3/12..1.a+pu (4.c+l).pco,1.lapsi,31v
Hempukkainen...21.3....34/28-32....ya10/10......tk (4.c+l)...........27v
Hyy2.............28.3....28/28-34...ya9/11.2...c+pr...... pco(1/2),2.lapsi,26v

toukokuu:
Neppu_....3.5...28/28..ya2010syksy.....1.ivf........pco,1.lapsi,27v
NiQ..........6.5....28/32............yk13........5.c+m+pu+pr+IUI.......2.lapsi
miimuli87........13.5.......?/?............ya2008........tauko.....pco,1.lapsi,26v
RuutuAkka......14.5.....37/33-36.....ya 2012.........1.c+t...........pco,27v
Slartibart.................14.5......29/30.........ya 3/12............tk....pco, 25v.
Sarona.......18.5.....28/31-40.....ya 8/09......1.t+f+pu......pco,1.lapsi,27v
miss_piggy.-..31.5..29/30-70...ya2/12/yk10..1.c....1.lapsi, 31v.(kkm2/13)

kesäkuu:
takkuapina......14.6....29/30-40..........ya2/12....3.c........pco,1.lapsi,26v



Clomittaret 2012 -pinoon linkki: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/lapsettomuus/2072054-clomittaret-2012-a//

Clomittarien plussapinkka:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2266091-clomittarien-plussaketju-lapsettomuushoidoista-plussanneet/

vanha ketju: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2079283-clomifem-hoidosta-plussanneet/

Päivittäjät:Niian, Grill (ja Hydrangea)
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos Grill ja Niian kun olette päivittäneet listaa. :) :heart: Mä voin palata takaisin hieman aktiivisemmaksi päivittäjäksi, sitten kun taas tapahtuu jotain. Päivitin nyt listan suoraan sunnuntaille. :)

inessa, pahoittelut negasta! :hug: Toivottavasti menkat tajuaisi alkaa sieltä itsekseen, jos plussaa ei tule.

Ambro, tervetuloa listalle takaisin. :)

Iso kiitos kaikille metujen käyttäjille, jotka kerroitte kokemuksistanne. :) Päätin vielä jatkaa sillä tupla-annoksella ja otin eilen illallakin lääkkeen. Ja kas kummaa, tänään ei ole enää oksettanut! :) Viimeisen viikon aikana olen kaksi kertaa joutunut käymään oksentamassa ja etova olo on ollut lähes koko ajan. Toivottavasti yökötykset pysyisi nyt pois. Nyt oon käyttänyt siis kolme viikkoa metuja, joista nyt vajaan viikon tupla-annoksella. Otan yhden aina aamupalalla ja toisen iltapalalla, niin se auttaa vähän olojen kanssa.

ON: Menkat osoittaa jo loppumisen merkkejä, vaikka vasta kp 3! :) Yleensä mulla menkat kestää sen 6-8 päivää ja vuoto on tosi niukkaa. Nyt nää ja edelliset menkat on ollut paljon runsaammat ja kestoltaan lyhyemmät. Oliskohan jotain muutoksia tapahtumassa kropassa. Toivottavasti positiivisia sellaisia. :) Nyt vuodon mukana on myös poikkeuksellisesti tullut hyytymiä. Oonkin miettinyt, että olisko siellä voinut joku kiinnittymisyritys olla, kun sain dpo 11 ja 12 ne haamut. Se ehkä antais vähän toivoa, että ehkä tässä joskus vielä vois onnistua. :)

Elättelen tässä myös toiveita, jos vaikka tässä kierrossa ovuloisin ekaa kertaa ilman lääkkeitä. Munasarjat kun on taitanut tottua pistoksiin, kun eka folleja tuli se viis ja nyt viimeksi ovis tuli superaikaseen mulle, siis kp 15, kun yleensä se ollut vasta kp 20-27 tienoilla. Olis kiva, jos myös metujen vaikutus alkaisi pian näkyä. Kuulemma siihen voi mennä useampikin kuukausi ja joillakin ne ei auta mihinkään. Joillakin ne taas on hyvin pian saanut kierrot lyhentymään ja oviksen tapahtumaan. No, toivossa on hyvä elää. :)
 
Moikka! Mä olen pudonnot listoilta tauolle noin vuosi sitten, muistaakohan enää kukaan?
Kuitenkin tahdoin tulla kertomaan teille että älkää koskaan luovuttako! Kolmen tuskaisan vuoden ja "ei tästä tule kuitenkaan mitään!" fiilisten jälkeen plussattu 27.6 :)
Tämä tuli siis niin puskista kun tulla voi, mä olin jo suorastaan unohtanut koko asian ja antanut olla....
 
undercover, minä muistan! Ihana tuollainen ylläriplussa :heart: paljon onnea matkaan ja maaliskuisen masun kasvatteluun :hug:

:LOL: oon ilmottanut kp:t väärin.. eli todellisuudessa mennään yks jälkijunassa.. eli tänään olis kp4.. hyvin teki siis tehtävänsä tuo päivien laskettomuustauko kun nytkään ei pysy kyydissä :D
 
USL: Toivotaan, että tämä kerta olisi poikkeus! Pidetään peukkuja!

Ambro: Hyvältä kuulostaa!! Pidetään peuukkuja seuraavaan ultraan!

undergovergirl Paljon onnea plussasta, pitkä tie teilläkin takana!

Hydra: Hyvä, että paha olo helpottamaan päin! Kiva kun päivitit. Voidaan ihan hyvin päivitellä vaan parin päivän välinkin nyt kesällä.

Omaa:
Menkat olisi tavallisesti alkanut eilen tai tänään, eipä näy vielä. En tiedä miten pitäisi suhtautua. TRavallisesti ovat olleet paremminkin aina ajoissa eikä kertaakaan yli 28 päivän yli (lukuun ottamaatta keskenmenon jälkeen). No nyt ovat , ei ole yhtään sellainen olo et olisin raskaana. Enkä haluaisi turhaan tstatakkaan. No odotellaan ja tarkistetaan asiaa alku viikosta jos on vielä tarve.
 
Hydrangea: Tänään dpo13 testattu taas puhas nega Apteekin testillä.. Menkat ei vaan ala (viime kierrossa alko dpo12) ja aamulämmötkin yhä korkeella. Eiks jonkunnäkönen haamu ees pitäis jo tulla jos raskaana ois? Esikoisen aikaan sain haamun dpo12. Voiks ovulaatio jäähä tulematta vaik sais ovistestiin plussan? Mä tein sillo kp20 viel kaks eri testiä (toinen CB:n) ja selkeet plussat tuli molempiin. :confused: Mälsää..

Onnea undercovergirl plussasta! Mäkin muistan sut. :)
 
Hydra, mä en kyllä tiedä miten ja miksi! Mä en ollut edes ajatellut asiaa sitten viime joulun ja havahduin vaan että nyt on mukamas niin kamala kestokrapula ettei tää voi olla enää normia :LOL:
Meillä ei siis ollut mitään ehkäisyä käytössä koska mähän "olen" maho :stick:
Ehkäpä Saturnuksen renkaat oli asettunut oikeisiin kulmiin? :confused:

Kiitos paljon Ambrosia, mäkin muistan sut kyllä erittäin hyvin. Paljon onnea sulle matkaan, toivotaan että vielä sinäkin saat joskus tälläisen jättiyllärin :heart:
 




Maanantai 1.7.

Nimi__________kp_______YA/YK/YV__hoitokerta_____muuta
Vauva haaveissa... 34/33....ya 4/13..........3. c+m....pco., 2.lapsi, 27v
inessa_........34/30............yv6....... .2.c+.t........pco,keliakia,2.lapsi,27v
Pumppeli......32/?.......ya01/11......1.c......pco,2.lapsi,30v
Niian.......30/27-28......yk9/ya4/2011....tk(2.c+1.pu).....selitm.1.lapsi,26v
Seemi..........25/28-41.......ya11/09......2.f.....pco(1/2),1.lapsi,32v
apsu............22/30..............ya 01/12......g+irr...............pco,2.lapsi,30v
Hipsunpöpsy..21/32.............yk20............(c+l).................2.lapsi,34v.
plitsis............21/28......ya11/2011......1.c.......1. lapsi, 26v
USL...............21/25-33........ya 2009........2.IVF:n1.PAS.....selitt. 2.lapsi
Malla84.........20/30-? .......ya3/13.............t+f..............pco,1.lapsi,29v
-minävain-.....19/30..............yk7.........2.t+c?...................1lapsi
Mimmuskainen_..19/28-33...ya2/09.........................selitm,1.lapsi,24v
marianna87....18/28-29.....ya 11/12.........2.c+l..............pco ja 26v.
Karamelli81...17/28.............ya4/12..........6.c.....................2.lapsi
Basilika2........17/25-35......ya6/2013......1.c.....................2.lapsi,43v
Kazu87..........16/28.............ya6/10...........4.c.................selitm,1.lapsi
dots..............15/31.......ya6/12...........tk......pco,endo,1.lapsi,29v
skorppari82...15/??..............yv2,5............7.f.................pco,1.lapsi
Emiliaani.......10/29-32.......ya 09/12........2.c......1.lapsi 28v.
Mojito...........10/30-35........ya12/11........tk.............1.lapsi, 26v.
Miyaka..........10/32-34.........ya06............4.c+m+t........pcos,1.lapsi,34v
Ambrosia85 ....6/32..............yk 2................g+o....................
Hydrangea....6/29-44........ya1/12...........tk (m+t)........pco,1.lapsi,27v
Grill..............5/30-32.......ya9/11 yk22......2.c......endo 1.lapsi 23v

c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, o=ovitrelle, pri=primolut, pu=puregon, t=terot, mp=menopur, ins=inseminaatio, irr=irrotuspiikki, l=luget, de=depot laastari, x.lapsi=monennesta haaveillaan, selitm.=selittämätön lapsettomuus, pco(1/2)= pco toisella puolella, pk=pitkät kierrot, ovl=ovuloimattomuus, tk=tauko

Tauolla/taustalla/kadonnut
*Stiina, kaathy, Enna_, mavli, Heipa, hanzku_91, jenninoora, StellaI, hiulu


Piinailijat
Vauva haaveissa dpo 14
Pumppeli dpo 11
Hipsunpöpsy dpo 5
Mimmuskainen dpo 3
UnelmaSirpaleena pp 4
marianna87 dpo 2
Skorppari82 dpo 1



:heart: PLUSSANNEET :heart:

tammikuu:
titiuu85.... 31.1.2013..30/30-32...ya6/12....3.c.........pco,1.lapsi,27v

helmikuu:
Laala.........2.2.2013..28/32-40....yk9.........3.f................pco,2.lapsi,28v
Marjaana84..6.2.2013...27/28.....yv1.5........1.c+ins..............1.lapsi
fenixlintu....10.2....27/29-34.......ya1/2012.....2.c..................2.lapsi,36v
mirjami_73..10.2....26/24-25.......yv1.5........c+l...............2.lapsi,36v
Miramei.....19.2.......29/?.............ya6/11.........2.c...............1.lapsi
Karamelli81...23.2....32/28.............ya4/12........3.c.....2.lapsi...(km:()

maaliskuu:
luna_82............16.3.....35/~34....ya3/12..1.a+pu (4.c+l).pco,1.lapsi,31v
Hempukkainen...21.3....34/28-32....ya10/10......tk (4.c+l)...........27v
Hyy2.............28.3....28/28-34...ya9/11.2...c+pr...... pco(1/2),2.lapsi,26v

toukokuu:
Neppu_....3.5...28/28..ya2010syksy.....1.ivf........pco,1.lapsi,27v
NiQ..........6.5....28/32............yk13........5.c+m+pu+pr+IUI.......2.lapsi
miimuli87........13.5.......?/?............ya2008........tauko.....pco,1.lapsi,26v
RuutuAkka......14.5.....37/33-36.....ya 2012.........1.c+t...........pco,27v
Slartibart.................14.5......29/30.........ya 3/12............tk....pco, 25v.
Sarona.......18.5.....28/31-40.....ya 8/09......1.t+f+pu......pco,1.lapsi,27v
miss_piggy.-..31.5..29/30-70...ya2/12/yk10..1.c....1.lapsi, 31v.(kkm2/13)

kesäkuu:
takkuapina......14.6....29/30-40..........ya2/12....3.c........pco,1.lapsi,26v



Clomittaret 2012 -pinoon linkki: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/lapsettomuus/2072054-clomittaret-2012-a//

Clomittarien plussapinkka:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2266091-clomittarien-plussaketju-lapsettomuushoidoista-plussanneet/

vanha ketju: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2079283-clomifem-hoidosta-plussanneet/

Päivittäjät:Niian, Grill (ja Hydrangea)
 
Viimeksi muokattu:
Kokeilin listan päivittämistä, kun kerrankin oon koneella surffaamassa. Yleensä vaan kännykällä lueskelen niin sillä ei oikein onnistu. Mutta toivottavasti meni niinkuin pitääkin huomiselle :). Itelle korjasin, että huomenna jo kp 15, jossain vaiheessa yksi päivä hukkunut matkan varrella..

Undercovergirl hirmuisesti onnea ja ihanaa odotusaikaa! Mäkin muistan sut! :)

Hydra hyvä, että olo helpottanut. Toivotaan, että seuraavat etovat olot johtuisi jostain paljon kivemmasta kuin lääkkeistä! Pidän peukkuja luomuovikselle! :)

Niian jännät päivät sulla, toivottavasti ei alkaiskaan menkat ja saisit plussan. :)

vauva haaveissa toivottavasti olisi vaan hoppunegaa ja plussa vielä ilmestyy..

ON: Ovistesti plussa eilen illalla eli laitoin itteni myös piinailemaan :) Ovis siis tänään kp14, varmaan aikaisin ikinä mulla..
 
Nopeasti puhelimella vauva haaveissa digikin voi hymyillä vaikkei ovulaatiota tapahdu
Testi kun reagoi hormoonimäärään ja irtoaminen tarvitaan vielä lisäksi.
Toivottavasti kuitenkin vain hoppunega :)

Takaisin paremmalla ajalla - en ole androidilla löytänyt kivutonta tapaa kaksplussailla :(
 
Minä täältä tauolta tulin kurkkaa ja kertoo jatko hoito uutisia.

undercovergirl Paljon onnea :)

USL ompas ollut teilläkin pitkä tie, peukut pystössä et nyt tärppää :) saanko udella että onko solut hedelmöittynyt/jakautunut hyvin vai onko siinä ollut jotain häikkää? ollaan myös selittämättömiä ja hirvee pelko on että syy löytyy ivfn myötä ettei solut hedelmöity tai jakaudu :/

grill heipat sulle, täällä yks sun blogin fanittaja :wave:

hydralle tsemppiä luomu oviksen bongaukseen =)

skorpparille ja muille piinailijoille pussatuulia :) täälläkin taitaa olla dpo 11, en tikuttanu mut oireiden perusteella.

Moikat myös muille jollen en kommentoinut ja tervetuloa uudet :wave:

Ja sitte omaa napaa: Eli torstaina käytiin ivf hoidon suunnittelussa ja ellei nyt menkat heittele nii elokuun lopulla alkais sumuttelut ja syyskuun alussa ultrat ja punktio sekä mahdollinen siirto näillä näkymin viikolla 38. lääkkeenä suprecur(sumut) ja follien kasvatuksessa gonal-f, irrotukseen pregnyl ja jos siirtoon päästään nii lutinus. Lievästi sanottuna mä oon aivan kauhuissani nuista piikeistä, punktiosta, hyperin riskistä ja siitä löytyykö sieltä joku syy jotai ei voi "korjata". Mutta ainaki siellä oli aivan ihana se ivf hoitaja, kerto kaiken tarkasti ja vastaili minun tyhmiin kysymyksiin :) Ja hyvin todennäköisesti jos kasvaa paljon folleja joudun saikulle jo ennen punktiota kun mulla on fyysinen ja aika raskas työ ja silloin ei saisi nostella painavia juttuja ym. kun munasarjat voi revetä tai kiertyä....ja pomo tykkää varmasti saikusta mut eipä voi mitää. Mut jospa tämä kaikki olisi sitten vaivan arvoista ja saatas pieni kotiin.
 
Lisäsin sulle Miyaka päivän lisää..

Kiva kuulla susta hanzku ja kiitos plussatuulista! On toi kyllä aika hurjaa touhua, onneksi teillä oli kiva ensikäynti :). Toivottavasti jatkokin menee juuri niin kuin pitääkin (tai tietty parhaassa tapauksessa ei edes tarvis aloittaa koko rumbaa.. :)) Muakin hirvittää jo valmiiksi, elokuun lopulla meillä ensikäynti ivf-hoitoihin. Noi sairaslomat kanssa stressaa jo etukäteen. Mulla ei oo fyysinen työ, mutta paljon kaikkia palavereita ym, joissa pitäis olla läsnä ja stressaa jo etukäteen että varmasti saikut ajoittuu huonosti töiden kannalta.. : /. Mutta toivottavasti tosiaan kaikki stressi ja vaiva vielä jonain päivänä palkittaisiin.
 
Hanzku, hyvin on hedelmöittyneet ja jakautuneet. 2 ivf:ää tehty, molemmista saaliina yli 10 alkiota. Meillä ongelma ilmeisesti kiinnittymisessä: kaikki alkiot olleet hyviä, mutta yksikään ei ole edes yrittänyt kiinnittyä.. (.) Niin turhauttaa Lutinuksen käyttö, koska olen varma, ettei nytkään tärppää. Testata saan vasta 11. päivä, mut testirahat taitaa taas säästyä, odotan menkkoja alkavaks 7. päivä ja tähänki saakka ne on puskeneet läpi. Tuntuu pahalta, kun mies on toiveikas ja puhuu, että haluaa sit varhaisultran yms ja itse en jaksa koko plussanmahdollisuuteen uskoa. Tulee ärhenneltyä miehelle ja itselle olo, et on jotenki huonompi kuin muut, kun ei raskaudu, vaikka valmiiksi hedelmöitetyt solut siirretään...
 

Yhteistyössä