Clomittaret 2013

Jälkitarkastuksessa käyty.
Patologin tutkimuksissa ei ollut löytynyt mitään uutta, alkuperäinen diagnoosi oli varmistunut. Kromosomeista ei ollut löytynyt mitään poikkeavaa. Tutkimukset varmistivat sen, että pieni ei olisi selvinnyt, keuhkojen niin suuren muutoksen vuoksi.
Lääkäri sanoi taas että tämä oli vain todella huonoa tuuria. Lääkäri oli nuori nainen, ehkä vähän kokematon, sanoi vähän hassuja asioita ja naurahteli välissä. Esim. sanoi että voitamme todennäköisemmin lotossa kuin että tämä tapahtuu meille uudestaan. Sitten naurahti.

Mun kohtu oli ok kunnossa. Limakalvo ei kuulemma ole "priimaa". Ei hyvä muttei huonokaan. Jotenkin kai epätasainen, epäili hyytymiä tms, mutta sanoi ettei sille kuitenkaan lähtisi ehkä mitään tekemäänkään. Ja sanoi ettei se ole hänen mielestään este hoidoille. Pco siellä näkyi edelleen selvästi :(

Mutta ne pahimmat pelkoni: että minulle sanotaan etten voi saada enää lapsia ja että pienen tuloksissa on paljastunut jotain uutta järkyttävää,
ne eivät onneksi toteutuneet.

Nyt sitten torstaita kohti, jolloin aika tutulle lääkärille ja katsotaan miten jatketaan.
Toivottavasti luvassa ei ole taukokiertoja limakalvon vuoksi:/
 
Deseo: Mä en tiedä noista oikein mitään..:) Niin outoa kuin se onkin kun kuitenkin jo näin pitkällä oon hoidoissa..:) Mutta joo sanoi se 21 solua, joten en tiedä oliko folleja sama määrä vai mitä tarkoitti.

Luna:
Varmasti rankka käynti takana. :( Toivotaan, että torstain käynti tuo hyvät suunnitelmat tulevalle! Harmi, että pco näkyi selvästi. Oli se saanut kadotakkin raskauden myötä, mutta kyllä kaikki järjestyy.

Täällä on menkkamaisia kipuja edelleen, olen yrittänyt juoda runsaasti, mutta tuo Osmosal mitä käskivät juoda on aivan kamalan makuista, hyi!
 
Kävin kuuden maissa vessassa ja silloin kuukuppiin oli tullut jo hieman verta. Voinkohan laskee tän päivän jo kp 1 vai pitäiskö laskee vasta huominen? Mikäli tää olis jo kp 1 ja inssi sattuisi taas kp 12, niin se olis perjantai. Jos huomenna onkin vasta kp 1, niin inssi voi huonolla tuurilla mennä viikonlopulle. Tai eihän näistä koskaan tiedä, miten se missäkin kierrossa menee. Yksikään kierto ei ole vielä mennyt samalla tavalla. Ahdistaa aloittaa taas pistokset. Ei jaksais enää, kun ei niistä näytä olevan mitään iloakaan. Mutta kerta kun tää yksi mahdollisuus vielä saatiin, niin kai se pitää sitten hyödyntää... Viikonloppuna pitäis sitten ottaa Gonalit reissuun mukaan. Toivottavasti sen saa säilyttää huoneenlämmössä avaamisen jälkeen, koska muuten ollaan pulassa... : /
 
Hydrangea mulle ei kuukuppi oo tuttu, että näkeekö siitä just selvemmin vuodon määrän mutta vois olettaa että tää vois olla jo kp 1 jos selkeesti vuotoa. Ärsyttävää kyllä tuo ajoituksen miettiminen ja viikonloppujen huomioiminen. Ja sovitaan että toisto tuottaa tulosta, ja ne piikit toimii tästä lähin aina vain paremmin ja jo alkavassa kierrossa tulokset paranee huippuunsa. Hali :heart:

Niian kiitos :heart:

RooRoo Tervetuloa tänne, täällä välillä iloitaan ja välillä synkistellään:), mutta tärkeintä on se että aina joku jaksaa tsempata kun itsellä on olo alamaissa. Ja toivoa täälä on suuresti myös:)
 
hydrangea Minulla ainakin kuuden jälkeen alkanut vuoto laskettiin seuraavalle päivälle se kp. Eli pe alkoi vuoto kuuden jälkeen niin la oli vast kp1.

Töissä kertomisesta niin olen kollegoille kertonut et mikä tilanne jos jouduin vuoroi vaihtamaan niin he voivat joustaa jollei oo heil muuta siin kohtia sit.

Clomit popsisin sovitusti, sivuoireina oli: kuumat aallot, yöhikoilu ja päänsärky oli kamalaa kun iski melkein migreeniin välist.. mut kyllä sen kesti ja äklö olo iski aina välil

Tsempit kaikille hoitoihin jos jännät paikat on ja halitukset kaikille negan kohdanneille.

Hankala itekkin kirjoitella kun hoidoist ei oo kokemusta eikä lääkkeistä ym..
 
luna_82, lääkärit osaa olla joskus idiootteja. Meillä on esikoisella 2 perinnöllistä sairautta (en kerro enempää), kun toinen oli todettu ja toiseen tiesin mahdollisuuden ja kysyin mitä ne voisi yhdessä tarkoittaa, lääkäri vastasi "ei niin huono tuuri voi olla". Kas kummaa, oli sittenkin. Voihan se olla, että todennäköisemmin lotossa voittaisi, mutta ainakaan meidän tuurilla ei kannata lottoa pelata.
 
Pahoittelut tädin kohdanneille! :hug:

Lotta mulla kaks plussaa testiin tullut, mutta kumpikin näkyi vasta jotain dpo11-12, ei aiemmin. Joten luulen, et vielä on sulla aikaista. :)

RooRoo tervetuloa! Tiedän, että on masentavaa, kun kierrot heittelee ties missä ja ovulaatiota ei saada aikaiseksi. Mulla ei saatu usein edes lääkkeillä. Silti tokasta oviksesta tulin raskaaks. Vaikka ollaan vaikeita tapauksia, plussa on täysin mahdollinen meillekin!

Plitsis onnea! Tiedän, että samalla tavalla ei uskalla iloita pettymyksen aiemmin kohdanneena... Toivotaan, et siellä on nyt sisukas tarrautuja kiinni! :)

ON: Menkat ei oo vieläkään alkanu ja nyt kai kp 40. Ultrassa kp 12 oli siis kysta ja kierto ihan alussa. En huomannu ovisoireita eikä nyt oo mitään raskausoireita. Kysta taisi sekoittaa kierron... Odottelua...
 




Tiistai 3.9.

Nimi__________kp_______YA/YK/YV__hoitokerta_____muuta
plitsis...........60/28......ya11/2011......2.c.......1. lapsi, 26v
kinuzki..........41/29-30...ya1/13/yk8......t+c......1.lapsi,PCOS,23v
jomilla.........41/36...........yk 3.............f?...........pco, 2.lapsi, 36v
SuAnn..........38/30.......ya 06/2012......2.c .......1. lapsi, 31v
Seemi..........32/28-41.......ya11/09......4.f.....pco(1/2),1.lapsi,32v
Malla84.........29/30-? .......ya3/13............t+f..............pco,1.lapsi,29v
-minävain-.....28/30..............yk8..............tk...................1lapsi
apsu............27/30..............ya 01/12.......g+o...............pco,2.lapsi,30v
Kazu87..........27/28.............ya6/10...........?.................selitm,1.lapsi
lotta1............26/?... ...........ya 4/13.........1.c.
USL...............25/25-33........ya 2009.........tk..................selitt. 2.lapsi
dots..............25/29.......ya6/12................1.f......endo,1.lapsi,29v
Melody89....... 25/?........ya 6/12........................pk+ovl., 1.lapsi, 24v
inessa_........24/30............yv6.................mp.....pco,keliakia,2.lapsi,27v
hiulu........23/27-32..........yk 5..................3.c.........selit., 2.lapsi
skorppari82...16/??.............yv2,5............tk.................pco,1.lapsi
Niian.......13/n.28......yk11/ya4/2011.........1.ivf............selitm.1.lapsi,27v
Päivi1980 ....12/29..............06/10..............lz................3.lapsi,32v
sansu86.....12/30-53.....ya08/11.................2.c...............1.lapsi
Siiri84........10/25-32..................clomien aloitus seuraavassa kierrossa
Grill..............8/30-32.......ya9/11 yk24......4.c......endo 1.lapsi 23v
Miyaka..........8/32-34.........ya06.......6.c+m........pcos,1.lapsi,34v
Ambrosia85 ....7/28-32..............yk 4.........g+o....................
deseo..........5/28........ya1/2011.....g,s,lutinus..1.ivf......selit m,1.lapsi
Minnikko.....3/33-35..........ya01/2011.....c..........1.lapsi
Hydrangea..2/29-44....ya1/12..g+pr+m+l+ins.(8.OI)..pco,1.lapsi,27v

c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, o=ovitrelle, pri=primolut, pu=puregon, t=terot, mp=menopur, ins=inseminaatio, irr=irrotuspiikki, l=luget, de=depot laastari, s=supercur, lz=letrozol, x.lapsi=monennesta haaveillaan, selitm.=selittämätön lapsettomuus, pco(1/2)= pco toisella puolella, pk=pitkät kierrot, ovl=ovuloimattomuus, tk=tauko

Tauolla/taustalla/kadonnut
*Stiina, kaathy, Enna_, mavli, Heipa, jenninoora, StellaI, Basilika2, marianna87, Emiliaani, Vauva haaveissa


Piinailijat
Malla84 dpo 13
dots dpo 12
apsu dpo 10
lotta1 dpo 9
hiulu dpo 8



:heart: PLUSSANNEET :heart:

tammikuu:
titiuu85.... 31.1.2013..30/30-32...ya6/12....3.c.........pco,1.lapsi,27v

helmikuu:
Laala.........2.2.2013..28/32-40....yk9.........3.f................pco,2.lapsi,28v
Marjaana84..6.2.2013...27/28.....yv1.5........1.c+ins..............1.lapsi
fenixlintu....10.2....27/29-34.......ya1/2012.....2.c..................2.lapsi,36v
mirjami_73..10.2....26/24-25.......yv1.5........c+l...............2.lapsi,36v
Miramei.....19.2.......29/?.............ya6/11.........2.c...............1.lapsi
Karamelli81...23.2....32/28.............ya4/12........3.c.....2.lapsi...(km:()

maaliskuu:
luna_82....16.3.....35/~34....ya3/12..1.a+pu (4.c+l).pco,1.lapsi,31v(rk:'()
Hempukkainen...21.3....34/28-32....ya10/10......tk (4.c+l)...........27v
Hyy2.............28.3....28/28-34...ya9/11.2...c+pr...... pco(1/2),2.lapsi,26v

toukokuu:
Neppu_....3.5...28/28..ya2010syksy.....1.ivf........pco,1.lapsi,27v
NiQ..........6.5....28/32............yk13........5.c+m+pu+pr+IUI.......2.lapsi
miimuli87........13.5.......?/?............ya2008........tauko.....pco,1.lapsi,26v
RuutuAkka......14.5.....37/33-36.....ya 2012.........1.c+t...........pco,27v
Slartibart.................14.5......29/30.........ya 3/12............tk....pco, 25v.
Sarona.......18.5.....28/31-40.....ya 8/09......1.t+f+pu......pco,1.lapsi,27v
miss_piggy.-..31.5..29/30-70...ya2/12/yk10..1.c....1.lapsi, 31v.(kkm2/13)

kesäkuu:
takkuapina......14.6....29/30-40..........ya2/12....3.c........pco,1.lapsi,26v

heinäkuu:

elokuu:
Pumppeli.....5.8.....33/31-42........ya01/11........2.c.......pco,2.lapsi,30v
Mimmuskainen_..8.8...29/28-33.....ya2/09..1.Letrozol..selitm,1.lapsi,24v
Hipsunpöpsy...8.8......28/32-33.....ya11/11..........tk........2.lapsi, 34v.

syyskuu:



Clomittaret 2012 -pinoon linkki: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/lapsettomuus/2072054-clomittaret-2012-a//

Clomittarien plussapinkka:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2266091-clomittarien-plussaketju-lapsettomuushoidoista-plussanneet/

vanha ketju: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2079283-clomifem-hoidosta-plussanneet/

Päivittäjät:Niian, Grill, skorppari82 ja Hydrangea
 
Viimeksi muokattu:
luna, iltapäivällä tuli rusehtavaa vuotoa ja illalla jo ihan punaista. Kuukupista näkee kyllä vuodon määrän hyvin. Siinä on vielä sellainen mitta-asteikko.

sansu, täytyypä kysyä vielä hoitajalta, mitä mieltä se on. Saa se päättää mikä kp tänään on. Itse en jaksa vaivata päätäni. :) Kurjaa, jos clomit aiheutti noin ikäviä oireita. Onneksi ne on sulla ohi nyt tältä kierrolta.
 
hydrangea juu kannattaa kysellä hoitajan mielipide. :)

onneksi on juu clomit jo ohi tälle kierrolle ja sitten jännätään mitä ultra sanoo torstaina. :) paino kontrollia ei tarvii murehtia kun alin painon pudotus määrä saavutettu ja vähän ylikin sen :)

Ja kaikille uusille tervetuloa :wave:
 
Hydra: Tuo on kyllä vaikea, että jos illalla alkaa vuoto niin miksi päiväksi se lasketaan. OOn aina elänyt siinä käsityksessä, että seuraava päivä on kp1, mutta mun nyt ivf:n yhteydessä lääkäri sanoikin, että jos illalla alkaa vuoto niin se on sitten kp. Mutta onneksi saavat klinikalla päättää nyt sinun tapauksen mikä kierron päivä on meneillään.

sansu86: tsemppiä ultraan!

Soittelin klinikalle, mulla oli tosiaan 21 munasolua joista osa oli ollut raakoja. No 13 niistä oli hedelmöittynyt, että ihan tyytyväisiä ollaan. Huomenna meinaan kyllä vielä tarkentaa kuinka monta niistä oli raakaa. Mutta joo aluksi pelkäsin, että munasoluja tulee vain 3-4 ja nyt niitä onkin sitten 13. Voi kun niistä joku olisi meidän pikkuinen. :heart:
 
Hydrangea: minua pyydettiin myös laskemaan kl 18 jälkeen Alkava vuoto seuraavalle päivälle.

Sansu 86: hyvä kuulla että en ole ainut jolla mennyt migreeniin päänsärky clomeista.. Ehkä pitää pinnistellä uus kierros niillä ennen ns femarin aloitusta.

Niian: peukkuja että teidän pieni siellä 13 parissa olisi :)
 
Tervehdys kaikille!

Ilmottautuisin joukkoonne :)

Omaa tilannetta hiukan kertoen: lapsettomuutta selvitetty -05, koska epäilys endometrioosista lisänä, jota ei kylläkään ollut. Tuolloin tehtiin samalla läpivirtaustesti joka oli nopea ja röörit siis auki :) Kaikki muukin oli kunnossa. Syytä lapsettomuuteen ei löydetty kummastakaan. Tuolloin sain clomit, vaikka kierto säännöllinen ja ilmeisesti ovulaatiokin tapahtui, ilmeisesti vaan vahvistamaan kiertoa. Näitä en tuolloin koskaan hakenut.
Välissä muutaman vuoden ajan käyttänyt ehkäisylaastaria. Nyt ollut ilman ehkäisyä n.4 vuotta. Muutaman eri miehen kanssa seurustellut, lasta ei yrittämällä olla tehty, mutta ajatuksena, tulee jos on tullakseen. Koko ajan tietenkin suuri toive takaraivossa että tärppäisi, mutta koska tilanne ollut tämä, niin ajatuksella "en mä raskaaksi tule".
Nyt kuitenkin alkoi sen verran jo painamaan tämä tilanne kun kohta 30v. tärähtää tauluun ja edelleen sama tilanne kuin 10vuotta sitten, ei lasta eikä edes yhtään alkanutta, ei mitään ole tapahtunut :(
Eilen kävin yksityisellä, kerroin tilanteen. Katsoi kierrot ja tokasi, että hyvältä näyttää. Ultrasi, ja kehui kun kaikki on paremmin kun hyvin. Josta hämmennyin melkosen paljon, toki tuo oli hyvä uutinen, mutta kaivertaa todella pahasti, että mikä on jos kaikki kunnossa ja ei vaan tärppää :(

Kp9: molemmissa munasarjoissa follikkelit, johtava 16mm, limis oli 5,7mm. Arvioi ovispäiväksi ke/to eli kp11/kp12.
Kierto mulla ollu 25-32.
Ensin luuli oikeenpuoleisessa olevaa follikkelia irtoavaksi mutta vasemmalla puolella oli hiukan kookkaampi joka oli tuon 16mm. Ja sanoi että oikeenpuoleinen olisi viime kierrosta.
Jäin ihmettelemään, että jos oikeella oleva oli viime kierrosta, oliko se jäänyt irtoamatta, koska eihän se muuten siellä enää olisi???
Lääkärin mielestä mitään lääkehoitoa ei olisi syytä aloittaa kun kaikki kunnossa. Mutta kirjoitti kumminki clomit kun pyysin, koska jotain haluan kyllä jo kokeilla kun mitään ei ole vuosiin tapahtunut. Nämä siis seuraavaan kiertoon tueksi.
Tulihan sekavaa tarinointia. en kerennyt muiden tilanteita nyt lueskelemaan, luen paremmalla ajalla :)

kp10 Vois siis kirjata mulle :)
 
Siiri84, tervetuloa! :wave:

ON: Eipä tuntunut hoitajaa paljoa kiinnostavan mihin aikaan vuoto alkoi, joten tänään jo kp 2. Huomenna alkaakin taas pistokset. Pistän taas viisi päivää 37,5 iu Gonal-F ja kp 8 on ultra. :) Nyt täytyy taas toivoa parasta, että kierto menee samalla aikataululla kuin viimeksi ja ehditään vielä perjantaina ennen viikonloppua inssiin. Voi kökkö, juuri tajusin että jäi sitten se IVF:n suunnitteluaika varaamatta, vaikka hoitajan kanssa siitä puhuttiin, että voisi jo varata vielä kun aikoja on vapaana. Eiku uutta soittoa perään.
 
Joillain käy niinkui saduissa. Oma ystäväni odottelee samallalailla vauvaa. Onhan se rankkaa välillä kestää, kun muille tulee vähintäänkin vahingossa. Meilläkin vauvanteko aloitettiin hyvissä ajoin ennen häitä.

hydrangea Toivottavasti fiilikset muuttuvat positiivisiksi viimeistään infossa. IVF tuntuu mustakin tosi isolta jutulta verrattuna näihin OI hoitoihin. Toivotan myös onnea tulevaan kiertoon, josko se kuitenkin toimisi!

rooroo mullakin oli aikoinaan toimivalla eli 3tbl annoksella aivan järkyttävät migreenit ekasta pilleristä ovulaatioon. Samalla annoksella tulin raskaaksi, joten en pääsäryistä välittänyt.

tervetuloa siiri

lunalla oli ollut ikävä lääkäri kokemus :hug:. Taitaa kyseisellä lääkärillä olla vielä opettelemista potilaiden kanssa asioinnissa, mutta kyllä usein tuntuu että lääkäreiksi hakeutuu, jotenkin todella ihmissuhde taidotonta väkeä!

Onkohan muilla minkälaisia kokemuksia lugejen/lutinusten aiheuttamista oireista? Mulla siis rinnat turvoksissa ja herkkinä ekaa kertaa sitten esikon raskauden! Yritän järjellä vakuutella niiden olevan lutinuksen tekoja, mutta kyllähän sitä raskautta niin kovin toivoo, että ei voi olla miettimättä mitäs jos....
 
apsu, kiitti. :) Onneksi tässä on vielä hetki aikaa totutella ajatukseen. Mulle luget aiheuttaa ainakin mahakipuiluja, rintojen turvotusta ja itkuherkkyyttä. Hyvin samantapaisia oireita siis kuin voisi raskausoireetkin olla. Toivotaan kuitenkin, että siellä olisi nyt tärpännyt. :)
 
  • Tykkää
Reactions: apsu
Apsu kiitos tiedosta.ehkä tässä sitten on vain kestettävä ja työnantaja saa tälläkertaa mahatauti puhelun jos yhtä paha tokalla kerralla..

Ootteko huomannu jos vedenjuonilla ois ollu vaikutusta sivuoireisiin clomien kanssa?

Meille tuli tänään tieto että lääkäri positiivinen että clomit vois tuoda ovulaation, ehkä viikonloppuna. Eka ovis kohta vuoteen ni jo se on aivan uusi kokemus. Tässä alkaa nyt jo kuuntelemaan kehoa jamiettimään että miltäs se ovulaatio vois tuntua... :)
Sormet ja varpaat ristissä...
 
Pahoittelut hydra, ettei teidän pääntuuletusviikonloppu mennyt ihan suunnitelmien mukaan :(
Tosi pian kyllä pääsette hoidoissa eteneen (nimimerkki "kateellinen pääkaupunkiseudulta"), hyvä niin. :)

Niian mahtava saalis, jee. Voi vitsit, huomenna saat pikkusen kyytiin! :heart:

Luna onpä hyvä, ettei mitään ikäviä ylläreitä jälkitarkastuksessa. :heart:. Toivottavasti torstaina tulee hyvät toivot jatkoon!
 

Yhteistyössä