Clomittaret 2012

Pakko hiukan tulla kirjottamaan myös. Termi lapsettomuus on kyllä harhaanjohtava ja vois kyllä sekundojen osalta vaihtaa sen johonkin toiseen kokonaan. Mäkin aikanaan ajattelin että kun vaan sen yhdenkin saisin niin en muuta toivois. Mutta kun se yksi yllättäen tuli ja ihan väärään suhteeseen niin kyllähän se mielen muutti kun tapasi oikean miehen, jolla ei vielä lapsia ole. Ja jo se ettei saa itse päättää mikä on hyvä perheen koko, tuntuu niin kovin väärältä. Nytkään kun toista odotan en millään pysty ajattelemaan niin että sitten se kolmas vielä tehdään. Toki toivon että se jonain päivänä olis totta.

auppis tuo sun uus coctail kuulostaa vähän mun lääkkeiltä. :) Mulla tosin clomit 3 tbl kp 3-7 ja siitä eteen päin oli menopurit niin että kaks ekaa päivää 150yks ja siitä muutama päivä 75yks. Sitte ultrattiin ja sen mukaan mietittiin koska pregnyl ja pregnylin jälkeen luget. Nuo oli mulla toimivat muistaakseni kolmen vai neljän kierron jälkeen.

Plussatuulia teille kaikille kovin toivoen Aniit
 
Meillä on tältä ja edelliseltä kierrolta yritystä jo kohta yhteensä neljä vuotta takana. Enemmän tai vähemmän raskaita aikoja, joten pian on yritys ohi. Ei jaksa enää. Silti toivon teille oikeasti lapsettomille vielä miljoonasti enemmän sitä plussaa. Toivottavasti huomenna saamme täällä lukea ihania uutisia ainakin DjaP:ltä. Ja Auppikselle rutkasti onnea seuraavaan kiertoon, onneksi olette hyvässä hoidossa.

Mulla oli vain yksi ovistesti kaapissa. Tein sen eilen kp12 ja näytti jo suht vahvaa viivaa. Mennään nyt sitten joka toinen päivä taktiikalla, kun en jaksanut uusia testejä lähteä ostelemaan. Meidän yritys saattaa tosiaan olla tässä. Jotta ei tulis liikaa stressiä, niin pienen pieni takaportti on jätetty auki, josko syksyllä kokeiltas vielä muutama pistoshoitokierto. Pienellä todennäköisyydellä kuitenkin.
 
Inkerikö oli, joka hyvin kirjoitti aiheesta sekudojen kohdalla. En itsekään voi hyvällä tahdollkaan sanoa meitä lapsettomiksi! Me tosiaan vain kärsimme lisääntymisongelmista :)
Yllättävää muuten oli, että minä en ainakaan loukkaantunut näistä kirjoituksista, joissa asiaa käsiteltiin. Olen yleensä nimittäin aika herkkä ottamaan itseeni, joten joskus sitä yllättää itsensä osatessaan suhtautua neutraalisti asioihin. Johtunee varmasti siitä, että on joskus ollut samassa/samankaltaisessa tilanteessa kuin moni täällä. Rehellisesti voin sanoa, että toivon suuresti myös, että erityisesti vielä täysin lapsettomat saisivat oman nyyttinsä. Itse olen saanut kokea sen ja enemmän toivon plussaa teille kuin vaikkapa meille. Mutta sekundoja unohtamatta, toivon suuresti kaikille halukkaille raskauden alkamista! (ja täällä puhuu itsekkääksi haukuttu henkilö :D )

Vuosien saatossa olen pohtinut, että mikä olisi hyvä/parempi termi meille sekundoille. Kun nykyinen on kyllä periaatteessa harhaanjohtava.
 
Ei tarvii odotella täältä positiivisia uutisia... Negahan se taas oli! Menkkoja odotellaan saapuvaksi siis viikonlopun aikana ja käyntiin lähtee viimeinen clomikierto.

Toivotaan, että joku muu saisi ilmotella iloisempia uutisia pian! Oli sitten ensikertalainen tai sekunda :)

Ja halit niille, joita taas vastoinkäymiset kohdanneet :hug:
 


sunnuntai 5.8





Nimi__________kp________YA/YK/YV__________hoitokerta

10kaks...............kp49/42...............yk4..............................clomit
Ansku83............kp48/30-49..........yk16/ya11/10..................terot
0emppu0..........kp45/25-50......... yk 6, ya 12/2011............ 1. clomi
skorppari82.........kp40/??..............yv1,5.............................tauko
minnams..........kp37/33.................yk13...........................2.clomi
Tilli84...............kp30/27-?............ yk10..........................1.clomi
Lilleri82..............kp29/26-27............yk6............................3.clomi
DjaP.................kp28/28-34...............ya2007....................4.clomi
Ambrosia85.........kp26/26-32.........ya10/10/yk19.................5.clomi
Kassiopeia..........kp22/31-33...........ya8/2010.......................tauko
Auppis...............kp19/33....................................................5.clomi
another.............kp18/32-53...........yk8/ya1/11.......................4.clomi
Pettunia..............kp17/28-36..............yk21.....................4. lezorol
Tikkerituu..........kp15/31-37........ya08/11..........................5.clomi
Sanzu...............kp13/??...................................................3.femar
PikkuJellona........kp7/28...............ya9/10.........................tauko
nellustiina..........kp7/28..............ya kesä2010..................5.clomi
rimpatti...............kp3/26-28.............yv2/yk23................tauko

Tauolla/taustalla
Lumihiutale92, Calliope, AamuTorkku,
Nyrpee-81, undercovergirl, Ranskismopsi, Katrina86,
Inkeri84, Pamsku, toiveuni83


Piinailijat
minnams dpo 21
ambrosia dpo 11
lilleri82 dpo 11

Ghostbusters
Raita12..15.7....kp58/30.....ya8/10.......tauko


PLUSSANNEET

heinäkuu:
Alisa84.........13.6?..kp80/70.........?..........1.clomi
Minttu_89.....8.7....kp34/??..........9..........4.clomi

kesäkuu:
Aniit...........21.5.....?..............?................?
Hollannissa...14.6...kp33/?....ya06/2011...1. clomi
JeNski91....18.6....Kp29/27-28 .....?.........4.clomi

toukokuu:
toiveuni83....4.5.... kp15/28?.....ya9/10......1.clomi (km :()
tinksu.........11.5... kp 28/29...... yk 4........ 3.clomi
magda........16.5...kp26/28-30...ya6/10.....2.letrozol
toivounelma..19.5..kp27/30?..yk29(ya5/2009).3.Clomi+Gonal-F+Pregnyl

huhtikuu:
Vauvaton..5.4........kp26/??.........ya12/08......8.clomi (kaksoset :heart:)
Kiri..........19.4.......kp33/25-30....ya10/10.....2.clomi
Nana2012...21.4....kp34/??........ya6/2011....4.clomi
10kaks.......26.4....kp32/42..........yk2..........2.clomi (km :()

maaliskuu:
Kuume82..11.3...kp30/~30..ya1/11...2.clomi
toiveajatus..12.3...kp 31/??....yk11....2.clomi

helmikuu:
Micaela..22.02....kp29/33.....yk5....3.clomi
Idylli......24.02....kp27/28.....yv3.....2.clomi
Marsiina..26.02...kp47/??...............clomit





Clomittaret 2011 -pinoon linkki: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/lapsettomuus/1896220-clomittaret-vuonna-2011-a/

Clomittarien plussapinkka: http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2079283-clomifem-hoidosta-plussanneet/


Päivittäjä: another (ja Ansku83)

 
Viimeksi muokattu:
ambrosia oot näköjään samoilla dpoilla kun minäkin =)
Koskas sulla testipäivä? ;) Mullahan laskureiden mukaan pitäs alkaa menkat huomenna
tai lauantaina mut oviksen mukaan vasta ens ke tai to... Mullahan oli ovis vasta kp 18.
Niinkuin viime kierrossakin alkoi menkat tasan dpo 14.
Huomenna testaan aamusta ja kun varmasti negaa näyttää niin ens ke seuraavan kerran jos menkat ei oo jo alakanu.
"oireena" on ollut lievää nänniarkuutta ja nippailua ja kipuilua alavatsassa ja eilen jouksulenkin jälkeen puolisen tuntia oli tuolla nivusissa ja häpyluun kohilla kauheeta viiltokipuilua sekä hiukan rusehtavaa vuotoa paperiin.
Mutta noi viiltokivut laitan kyllä sen lenkin piikkiin joka oli mulle ennätyksellisen pitkä.
Eli ei siis mitään oireita jotka voisi viitata raskauteen... :stick:
 
Lilleri82 en mä varmaan vielä tällä viikolla testaa.. tai eihän sitä tiedä :D mutta aivan aikaisintaan ehkä sunnuntaina?

Täälläkin vähän oireilua ilmassa vaikka yritänkin pitää jalat jääsankoon naulittuna.
Janon tunne ja järkyttävä turvotus aina oviksesta asti.
Finnejä yhtälailla kun aikoinaan terolutkurin jälkeen ja jatkuvasti väsyttää.
Myös iltasin on nokassa vähän tukkosiuutta joka on mulle ihan uus juttu.

Oishan se korkea aika jo plussata - olla vaikka se ensimmäinen 5clomikierrosta plussaava tähän pinoon.. mutta jotenkin tässä on vaan toiveensa jo heittänyt ja asennoitunut siihen naisten klinikkaan :/

onneks muuten elämässä menee hyvin, niin ei jaksa masistella tän raskaudettomuuden kanssa niinkään :)
 
Omanapainen päivitys: Neljättä päivää taas ruskeaa valkovuotoa, ei jää pikkuhousunsuojaan saakka, mutta vessapaperissa on...argh. Kolotuksia ei hirveästi, mutta viime yönä aivan karsea alavatsakramppaus, joka kesti muutaman tunnin. Sais sitten jo alkaa vuoto.
 
Täällä eletään ehkä sittenkin jänniä aikoja: menkkajuilimisia ja nivuskipuja ollut parina päivänä. Aamulämpöjen perusteella ovis olisi ollut kp 19, vaikka ultrassa (kp11) ei näkynyt vielä johtofollia.. Tiedä nyt sitten, onko sitä ollut vai ei.. Plussatuulia kaikille! :)
 
Sori pakko avautua tänne! Menee hermo näiden oireiden kanssa!! :D Uskomatonta, että sitä jaksaa aina vaan toivoa, vaikka perjaatteessa tietää, ettei raskaana olekkaan! Silti miettii, että jospa oisinkin testannut liian aikasin... Mut ei kai tätä rumbaa jaksais, jos ei olisi aina sitä toivoa mukana :)

Onko muilla, ketkä vetää Clomien lisäks Teroja, oireet pahentuneet Terojen lisäyksen myötä? Mullahan nyt eka kierto, jossa myös Terot mukana kp14-25. Eilen otin siis vikan Teron ja oireina ollut nyt kovat nippailut mahassa,sekä hurjat vihlonnat vähänkin äkkinäisimmissä liikkeissä. Nännien arkuus, huimannut muutamaan otteeseen, vessassa ravaus.
Yks aamu jouduin nousee pissalle ennen kellon soittoa, joka on mulle äärimmäisen harvinaista! Tänääki jouduin nousee heti ku kello soi, enkä pystyny vetää niitä kymmentä torkkua niinku yleensä. Käyn pissalla vähintään tunnin välein. Yks päivä oikeen laskin, että kävin 1h10min. sisään neljä kertaa pissalla!!
Niin ja lenkeillä en oo oikeen meinannu jaksaa. Ennen ihan keposat ylämäet on nyt saaneet hengästymään huolella, mutta tämäkin on selitettävissä pienellä lenkkipaussilla kesäloman aikana...

Argh! Niin masentavaa, kun tietää, että saa taas pettyä! :( Laskurin mukaan vasta 6.8. ois r-testin tulos luotettava, mutta tohdimpa silti epäillä hoppunegaa kohdallani : /

Sori tää omanapainen päivitys, mutta kuten tiiätte, niin nää pyörii päässä 24/7 ja jotenkin ei nyt jaksa jauhaa noille maha pystyssä oleville kamuille :)

Onko Minnams jo testaillut? Entä mites se Pamskun tialnne? Ootko Rimpatti testannut lainkaan? Plussatuulia teille ja kaikille muillekkin :)
 
Halit uuteen kiertoon joutuneille :hug: ..eiköhän täältä tulla kohta perässä..

Djap testaillut olen kyllä, mutta ei se viivanen (haalea, ehkä vähän väriä) voi tarkoittaa raskautta, ei näillä dpoilla. Eilen soitin polille ja kerroin KAIKEN tästä kierrosta, että on ovulaatiosta lähtien koskenut tuonne alas, raskausoireitakin on ja mahaa turvottaa. Sain täksi päivksi ajan. Jännittää, mitä siellä selviää. En usko, että lasta siellä on, sillä nuo testit ovat näyttäneet ei mitään...
Nyt siis jo dpo18!!
 
Pahoittelut tätistä Rimpatti :hug:
Ambrosia hyvä jos et stressaa raskautumisesta :) Minä kyllä teen sitä muidenkin puolesta ihan tarpeeksi :ashamed:

Tein siis testin tänään cb:lla ja ei edes haamun haamua... Nyt siis dpo 9. Eilen oli koko illan pientä nippailua ja juilimista tuolla alavatsalla. Ja hiukan rusehtavaa vuotoa edelleen tuli pyyhkiessä. Olisko menkat vaan tuloillaan? Huoh. :confused:
Mutta tänään pääsen gynelle ja katsellaan mitä se sanoo, tarviiko tuplaclomit vai mitä. Kun edellinen gyne sanoi että jos ei nyt tärppää niin sit pitää ottaa tuplat... Ja ei myöskään silloin kommentoinut follien kokoa vaikka niitä useampi olikin kypsymässä.
No nythän se sit tänään nähdä. Ihana päästä kunnon lääkärille joka osaa suomea puhua ja eikä ihmettele miksi haluan tarkistusultran kolmen clomikierron jälkeen ja ei kyseenalaista minun haluani tulla raskaaksi mahdollisimman pian. :mad:

Mukavata viikonloppua kaikille!! :kiss:
 
Nyt on polilla käyty. Repesin kyllä totaaliseen itkuun päästessäni lääkärin puheilta pois.

Kohdun limakalvo 5mm, munasarjat hiljaiset. Vatsaontelossa verta, jonka on aiheuttanut keltarauhasen räjähtäminen tms.
kohdunulkopuolista pelätään - ottivat verikokeen, jonka vastaus tulee sitten maanantaina.

yksi clomikierto vielä, seurantaultra kp10-11, jos ei toivottua tulosta, eli plussaa testiin, niin sitten miehen simpat tutkimuksiin ja minulta tutkitaan munatorvet. Jos kaikki siellä ok, niin pistoshoitoihin, jotka siis about 100-200€/kierto.

Oon tällä hetkellä nyt niin rikki, että jään vähän palstatauolle.
 
Voi itku Pamsku! :hug: Palailehan tänne kun tuntuu että jaksat.

Voimia myös kovasti Pettunialle. Toivon kovasti että teilläkin vihdoin onnistaisi. Katsellessani Yle Areenasta Hartain toive - Lapsi -sarjan jaksoja aloin ajatella tuota miten yrityksen jossain vaiheessa joutuu lopettamaan tai päättää lopettaa. Olen itse moneen verrattuna yrittänyt vielä niin vähän aikaa että ajatus on itselle täysin vieras, mutta tuossa sarjassa on paljon aika pitkällä näissä asioissa olevia ihmisiä. Sarja jotenkin avasi ainakin minun silmiäni ja tavallaan oli lohduttavaa nähdä että nuokin ihmiset olivat hengissä ja heidän elämänsä jatkui lapsettomuudesta huolimatta.

Harmi myös, että sinä rimpatti jouduit uuteen kiertoon.

Mitäs Lilleri82:n tohtori sanoi?

ON: Kunnon lääkäri on kyllä aivan mahtava asia. Kävin itse seurantaultrassa tänään, folli kasvaa ja limiskin on jo kelvollisissa mitoissa. Lääkärin määräyksestä alan minäkin nyt tikuttelemaan ja ovisplussaa odotetaan la tai su. Jos sitä ei kuulu niin maanantaina pistän pregnylin ja loppukiertoa/kiinnittymistä tukemaan sai vielä luget. Tuntuu että tämä lääkäri on nyt päättänyt tehdä kaikkensa että meillä onnistuisi ja se saakin mielen paremmaksi kun tietää että kaikki mahdollinen on tehty.

Tsemppiä kaikille ja plussaista elokuuta!
 
Pamskulle isot halit :hug: Jaksamista.

omaa napaa nyt pikaseen kun pitää mennä tyttö viemään hoitoon.
Eli mut ultrattiin ja sanoi että selvä pco näkyi siellä. Limakalvot oli hyvät ja munarakkuloita ei siellä näkynyt enää joten ainakin ilmeisesti ovis on oikeasti ollut.
Mutta ei siellä tietenkään muuta viel näkynyt. Ei siis näkynyt että oisin raskaana joten menetin toivoni tästä kierrosta. Sanoi sitten että ei missään nimessä pidä tuplata clomeja koska ovis tapahtuu ja on tapahtunut ilmankin. Ens kierto vielä clomeilla ja sitten se laittoi lähetteen sairaalaan josta ottavat yhteyttä asian tiimoilta. Ukko joutuu sitten viemään kans simpat tutkittavaksi jos joudun sinne sairaalan puolelle "hoitoon" :D
Eli ens kierto clomeilla jos ja KUN ei nyt tärpännyt ja sen jälkeen tutkimuksiin sairaalaan ja sit katsotaan uudestaan tilannetta.
Mutta sanoi että kärsivällisyyttä vain, mullahan on vasta kolme clomikiertoa takana.
kärsivällisyys ei ole hyveeni :ashamed:
Nyt pitää mennä.......

Moikkamoi!
 
Olen todella pahoillani Pamsku :hug:

Täällä klinikka vielä kiinni reilun viikon verran, joten tämä kuu menee vielä tauon kanssa. Yritän saada soittoaikaa lekurille heti, kun paikka aukeaa kuun puolesta välistä. Jotenkin ei edes enää ole kovin pettynyt, mietin että negatiivista energiaa tähän ei kannata laittaa yhtään enempää. Täytyy yrittää pysyä positiivisena, helpommin sanonnut :)
 
:wave:

Päivityspyyntö ystävältä, kun hän ei itse pääse koneelle.
Toiveuni83 voidaan siirtää tauolle ja 4.5. plussa on mennyt kesken jo jonkin aikaa sitten. Hänet voi jättää listalle, kuten minä olen.
Paljon terkkuja häneltä, hän tulee itse taas listoille, kun on sen aika :)

Omat kuulumiset:
Kp47 ja negaa näytti testi. Odottelen silti vielä luonnollista kiertoa ja jossain vaiheessa aloitan terolutit.
 
Viimeksi muokattu:
Pamskulle Djap :hug: jaksuja teille!

ja kaikkille jotka on joutunut uuteen kiertoon paljon jaksuja. On tää vaan niin raskasta taa.

).( Sain nyt ens keskiviikolle follikkeliultraan ajan. Katsotaan mitä näyttää.. % clomikierto päättyy huomenna. Syksyä pukkaa tulemaan.. Ihanaa saa kynttilöitä poltella :)
 
Pamskulle :hug:jaksamista....olen ihan samassa tilanteessa. Ens viikolla ultrataan uudestaan ja jos ei mitään kummempaa näy (kuten tällä viikolla kävi.. vain useita pieniä palleroita ei johtofollia..) niin siirrymme pistoshoitoihin. Mies meillä jo tutkittu ja se ok, mulla toisella puolella johdossa häikkää.
Mä vaan aloin tosiaan vollottamaan jo siellä lääkärin luona kun kuulin suunnitelmasta, mutta nyt kun sitä on tämän kierron ajan miettinyt ja surrut niin alan jo jotenkin olemaan sopusoinnussa asian kanssa. Jaksamista siis- aika se taas tuppaa näköjään ainakim itsellä tasaamaan tunteita.Mä vaan haluan eteenpäin ja jotain tuloksia- kun ei kerta femarit ja clomit toimi niin kuuseen ne sitten. :stick:
 
Viimeksi muokattu:
Heippa kaikille!

Olen ns uusi täällä clomittaret palstalla.. Olen lukenut tätä palstaa joka päivä tammikuusta lähtien, mutta en ole kirjoitelut mitään. Aloitin clomit maaliskuussa ja sattumoisin kun ajattelin vihdoinkin että alan kirjoittelemaan tänne niin tulin raskaaksi 3 clomikierrosta. Mutta tämä ei nyt ollut asiani.. Vaan liittyen siihen kun puhutte PCO:sta.

PCO ja PCOS on kaksi eri asiaa. PCO on polycystic ovaries, eli monirakkulaiset munasarjat. Noin kolmannella osalla kaikilla naisista on PCO ja moniin se ei vaikuta millään tavalla eikä moni edes koskaan tiedä että heillä on PCO. PCOS taas on polycystic ovarian syndrome (tai disease), joka monirakkulaisten munasarjojen lisäksi meinaa sitä että verikokeessa havaitaan lh ja fsh hormonien epäbalanssi (eli lh:ta on liikaa veressä suhteessa fsh:n). Ja PCOS:ään liittyy hirsutismia (liikakarvoitusta), insuliiniresistanssia, aknea, ylipainoa (etenkin vyötäröllä). Toki itsellänikin on PCOS eli minulla on monirakkulaiset munasarjat ja lh ja fsh hormonit päin pyllyä. Mutta minulla ei ole mitään noista muista oireista, eli se ei näy päällepäin ollenkaan.

Halusin vaan tulla selventämään näiden kahden (PCO ja PCOS) eron, koska niissä on suuri ero. Muistan vaan lukeneeni että joku kirjoitti tänne että verikokeesta todettiin PCO, niin silloin se on PCOS. PCOS:sää sanotaan syndromaksi sen takia, koska se oireilee eri ihmisillä eri tavalla, mutta pääpiirteet on melko samat. PCOS:sään liittyy hirveän paljon ns "vaivoja", ja PCOS on parantumaton sairaus, toisin kuin PCO joka joillaikin voi ihan itsestään kadota, esim synnyttämisen jälkeen. PCOS altistaa esim munsarjasyövälle, diabetekselle, verisuonisairauksille jne. Valitettavasti jos on PCOS:laisten keskenmenon riski on n. 40-73%, eli hurjan suuri. (Jonka takia huominen ensimmäinen ultra jännittää, pelottaa että siellä ei ole sydänääniä :( )

Me aloitimme vauvan yrityksen tammikuussa 2011 lopettamalla ehkäisypillerit. Huomasin pian ettei minulle tule lainkaan kuukautisia. Lueskelin netistä ja jotenkin tiesin että minulla on PCO tai PCOS. Valitettavasti olin oikeassa. Olenkin tässä vuoden aikana lukenut kaiken mahdollisen materiaalin PCO:stä ja PCOS:stä, ja materiaali (siis kaikki hyvä) on englanninkielellä.

Jos teillä on PCO ja etenkin jos teillä on PCOS, niin suosittelen lämpimästi, että vähennätte hiilihydraattien syömistä. Itse toukokuussa lopetin perunat, riisit, pastat, karkit, limut.. Kaikki. Oli välikierros ja seuraavasta kierrosta raskauduin. Ei voi olla sattumaa. Koska PCOS:laisilla on usein insuliiniresistanssia, niin hiilihydraatit muuttuvat kehossa glukoosiksi (sokeriksi) ja se nostaa PCOS:laisten testosteronitasoja ja se tietenkin vaikuttaa muihin hormoneihin.

Pahoittelen jos tämä vaikuttaa saarnalta. Yritän vaan auttaa. Luottamus lääkäreihin on ns. mennyt tämän kokemuksen myötä (lapsettomuushoitojen), koska minulle sanottiin että minun pitäisi lihottaa itseäni (bmi 18.5) ennenkuin ne edes tutkivat minut. Jos olisin tehnyt niin kuin lääkäri sanoo, olisi PCOS:säni pahentunut entuudestaan. Jos teillä on jotain mietteitä asiasta niin mielelläni kuulen ne. Jos minulla menee raskaus kesken, palaan tänne piinailemaan teidän kanssa jos huolitte minut. Toivon etten pahoita kenenkään mieltä, onhan noi aika rankkoja ja masentavia statistiikkooja, mutta itse koen sen niin että mielummin tiedän kaiken, jotta voin tehdä jotain asian eteen.
 

Yhteistyössä