[b]Hyvinkään suunnalta odottavat mammat[/b]

Onnittelut uusista perheenjäsenistä :flower:
On ollut kiva lukea teidän synnytyksistä. Esikoisen synnytyskin on välillä pyörinyt jo mielessä, vaikka aika oppikirjan mukainen olikin.

Itsellä on rv 19 menossa ja ens viikolla on sitten rakenneultra ja neuvolalääkäri supistusten vuoksi. Käyn Hesassa asti töissä ja tuo autolla ajaminen ei ole mitään herkkua, vaan aiheuttaa herkästi supistustuntemuksia. Ilmenneet nyt tässä kesäloman aikana niin tätyy käydä kurkkaamasa mikä tilanne on, ettei ihan näin aikaisin synny. Maanantaina taas töihin loman jälkeen. Lomaa ois kyllä voinut jatkaa vielä.

Me ollaan huomenna menossa vieraaksi häihin. Eniten jännittää, miten tuo esikoinen siellä viihtyy. Ja juhlavaatteiden hankinta oli aika mielenkiintoista.

Mukavia häitä myös tulevalle Rouvalle!
 
oliks sulla harmaaharakka tapahtunu mitään tuolla alakerrassa?? mä olin kyllä yllättyny noista mun tuloksista. mutta ne ei kyl merkkaa viel mitään. tosiaan mullahan on kaikki menny yliaikaisiksi ja en osaa kuvitellakkaan että tämäkään tulisi yhtään aikaisemmin :xmas:
mutta illalla kyllä täytyy vähän harjoitella tuolla kamarin puolella ett jos vaikka tapahtuisikin jotain. mua on kyllä supistellu enemmän kuin muitten aikana mutta nämäkään ei ole mitään kipeitä.
miehelle jo tossa sanoin että saa leikkiä illalla gynegologia jos se vaikka auttais :LOL: no ei vaa...se saa jäädä väliin mut pieni painiharjoitus ei ole kyl pahitteeksi. ei ole kyllä toi seksi maistunu ja kiinnostanu vähään aikaan mutta nyt yllättäen alkoi hiukan kiinnostamaan ;)
 
Millukka: joo sillon rv 34+4 kun menin lääkärille "oireistani" nii tuolla alakerrassa oli jo tapahtunu muutoksia. Oli kuulema sormelle auki, luhentyny pariin senttiin ja pehmeä. Niin ja vauvan pää tuntu alakautta kopeloidessa. 35+0 ku oli kontrollikäynti niin ymmärsin, että tilanne muuten sama, paitsi että vauvan pää oli kadonnut :whistle: Nyt en sit tiiä mikä on tilanne, mutta tiistaina taas ollaan viisaampia kun on aika polille (kääntävät vauvan jos on perätilassa). Niin ja sillä mä sinne neuvolalääkärille menin ku rv 34+3 alko limatulppa irtoilee ja melkoset selkäsäryt.. Mutta tässä sitä ollaan vielä yhtenä kappaleena ja viikkoja kasassa jo 36+0 B)
 





Nuppu09.....35v.......LA 28.9.........odotuksessa viitonen

Annien.....25v...... LA 25.2.2010............toinen tuloillaan

chilitin .....23v.......LA 30.10 ......pikku nelonen

HarmaaHarakka...29v.....LA 11.9..........pikku kakkonen

luckystare....23v...LA 24.1.2010.... esikoista odotellaan

Ellie84...25v.....LA 1.9............esikoinen odotuksessa

marcelina....32v......12.3.2010.....toinen odotuksessa

Millukka....29v......LA 9.9............pikku viitonen

NirppaII...27v.....LA 1/2010.....toinen odotuksessa

Develly....29V........LA 16.2.2010...kolmas tulossa

Riikkis75...33v..........LA 26.1.10 ...toinen odotuksessa

NR75....33v........LA 23.2.2010...tulossa kolmas






SYNTYNEET:

PIKKU PRINSESSA:


PIKKU PRINSSI:

ssihinä....5.8.2009 mitat: 4170g ja 53cm
onnijuuli...6.8.2009 rv 41+4 mitat: 3084g ja 50cm
 
Heippa odottajat!

Onnittelut ssihinälle "vauvautumisesta" ja Annienille "rouvautumisesta" :flower:
Ihanista ihanimpia perhetapahtumia molemmat =) Millainen hääpuku Annienilla oli?
Ja tervehdys NR75:lle :wave: tosi hauskaa kun meitä on näin paljon !! ja koko ajan lisäännytään :LOL:


Täällä on loman jälkeen arki alkanut tuntua vähän siedettävämmältä, oli kyllä kauhea loman ja kesälaitumen kaipuu viime viikolla.

On ihan luksusta muuten kirjoitella tätä tekstiä, kun poika leikkii vieressä itsekseen niin keskittyneesti, koko ajan selostaen mitä tapahtuu. Viimeaikojen uusi suosikkileikki on kotileikki, eli hän rakentelee omaan sänkyynsä kodin tyynyistä, peitoista, ja kaikista irtilähtevistä tavaroista :D Leikissä viihdytään pitkään, mutta siinä on melkoisesti jälkien korjaamista kun itse ei kuitenkaan kaikkia jakseta kerätä.

Nuppu tapaaminen olisi ihan hauska ajatus, sopivaa paikkaa jäin vaan miettimään. Tähän aikaan vuodesta puistotapaamisessa on vähän jännitystä sadesään kannalta -tänään vettä on ripsinyt ainakin ihan kunnolla, saapi nähdä millainen syksy tulee. :xmas:
Tavalliset kahvilat on meillä vähän kyseenalainen tapaamispaikka, kun poika on sellainen elohopea, ettei kauan paikalla jaksa. Perhekahvilat on tietysti ihan toinen juttu.

Eilen muuten oli päivällä syömisen jälkeen ihan sellainen olo, että tunsin jotain liikkeitä. Makoilin illallakin käsi masulla kun oikealta ihan alavatsasta tuntui se sama tuntemus. Sama toistui tänään päivällä. Voihan se olla suolenmutkakin joka siellä kuplailee. :)

T: Riikkis rv 17+0
 
päiviä, iltoja!

Nyt on pakko kysyä onko kenelläkään kokemusta teistä? elikkä heräsin eilen yöllä (siinä puoli 3 maissa) kamalaan selkä kipuun. Ei ikinä ole niin kovasti sattunut selkään. Kipu tuntui ensin ylä selässä, siitä laskeutui hitaasti ala selkään päin, ja levisi lopuksi kylkiluihin saakka. Paha olo tuli myös. Tätä kesti n 2 tunnin verran kunnes helpotti. Mieskin yritti hieroa mutta ei mitään apua. töissä ei sitten tänään ollut mitään oireita. Neuvolassa tänään hoitaja sanoi jos sama toistuu tänä yönä niin sairaalaan saman tien. Mutta nyt vaan mietityttää syy, googlettamallakaan en mitn löytänyt.

Venyipä nyt pitkäksi yksi kysymys :)

Mutta tosiaan, tietääkö kukaan mistä vois olla kyse, tai onko kokemusta?

Kiitän ja kumarran :)

Luckystare rv.17+2
 
Kiitokset tervetulotoivotuksista!

Kyllä sitä välillä miettii, että mihin sitä on taas ryhtyny, kun tuo poitsu ei oo mitenkään hyvä nukkuja. Viime yönäkin valvottiin kolmisen tuntia. Välillä menee parikin yötä tosi hyvin ja sitten taas valvotaan. Poitsu on vielä niin allerginenkin, että jokaista suupalaa saa miettiä monta kertaa. Että jos ei muuten vaan valvota, niin sitten kamala kutina valvottaa. |O

Mulla alkaa etova olo pikkuhiljaa helpottaa. Onneks! Ei tätä väsymystä jaksais vielä huonon olonkin kanssa. Välillä tuntuu, niinku tuntisin ihan pienen pientä hipellystä tuolla alamasulla. Edellisistäkin oon tuntenu kyllä tosi ajoissa liikkeet ja tässä on istukka jälleen takana, kuten esikoisesta.

Esikoinen on kerhossa, joten taidan lähtee sohvalle pötköttää, jos poitsu vaikka suostuis ottaa äipän kans pikku päikkärit. ;)

t. NR75 + Ylläri rv 13+1
 
Moikka kaikille,

olen tässä lueskellut kyllä päivittäin teidän kuulumisianne, mutta itse en ole saanut aikaiseksi kirjoitella mitään. Eilen oli aika vauvan kääntöön, mutta onneksi ei tarvinnut kääntää kun oli beibi tajunnut ite kääntyä. Oli kuulema laskeutunut, kanavaa jäljellä 1cm ja 2cm oli paikat auki.. HUI! Aika paljon tapahtunut kun puoltoista viikkoa sitten oli vielä reilu pari senttiä kanavaa jäljellä ja sormelle auki... Voi että toivon että tästä eteenpäinkin muutosta tapahtuu vähintäänkin samalla vauhdilla ja kohta pääsisi sitten synnyttämään :) Alkaa sen verran ottamaan päähän nämä jatkuvat kivut ja säryt ja unettomuus :headwall:

KYSYMYS: Mites te muut, joilla on jo ennestään lapsia, niin miten olette nukkuneet ihan loppuraskaudesta? En nimittäin muista, että esikoisesta olisi ollut tälläistä ongelmaa. Saa myös kertoa, että kun kohdunkaulan/-suun tilanne on ollut saman kaltainen kun nyt täällä niin olettekö päässeet piankin synnyttämään ;)

Kattoivat muuten samalla polikäynnillä, että minkä kokoinen vauveli nyt on ja ultra sanoi, että olisi 3 kilonen. Lääkäri kyllä sanoi, että se on vaa arvio ja hänen mielestään vauva vaikuttaisi kyllä isommalta, eikä hän usko, että synnytän tälläkään kertaa alle 4 kilosta pakkausta. Kätilökin sanoi mahan päältä kopeloidessaan, että isolta vaikuttaa - saas nähä minkä kokonen järkäle tuolta mahasta sitten loppupeleissä pullahtaa :| Mutta vaikka olisi 5 kilonen niin kyllä se varmaan ihan hurjan pieneltä tuntuu kun on tottunut nostelemaan tuota 12 kilon mötikkää =)

Nyt lähden raastamaan porkkanaa niin saan tarjoiltua päivällisen tuolle pikku-pomolle :) Ei uskalla päästää ruoka-aikaa menemään ohi kun siitä saattaa tulla melkoinen huuto ja kiukku... Hui! Kohtahan näitä lapsia on täällä kaksi :eek: Jännittää jo vähän...
 
tänään poksui viikot ,tasan 37 täynnä ja virallisesti olisi täysiaikainen jos nyt sattui syntymään :heart:
jotain suppareita tulee päivittäin mutta ei mitään kivuliaita. viime perjantainahan oli kanava lyhentynyt puolella ja jälellä oli n.1,5cm-2cm ja kahdelle sormelle auki.
täällä on saunottu ja petipuuhaaki harrastettu mutta ei mitään vaikutusta :LOL:
tää oiski ennen kuulumatonta jos syntyis ennen laskettua-aikaa mulla. tässä on vielä hyvässä lykyssä se 5viikkkoa jälellä :whistle: vaikka se lekuri nyt veikkaski ett syntyis ennen laskettua...saahan sitä epäillä.
noi paikkojen aukeemisetkin johtuu tietty siitä että kuitenkin viides tulossa niin paikat sen verta "löystyneet"

tässä vielä maha kuvaa muutaman päivän takaa 36+5



--Millukka tasan 37 POKS!--
 
täällä ollaan sitten kai oksennus-ja paskannustaudissa!!!! ollu tosi huono olo ja oksennuski lentäny pariin otteeseen,kivasti ylämahaa kramppaili.....

ensin aattelin josko se ois sitä sika-tautii ku ukolla oli tossa kaikki muut oireet mut jäi kuumeettomaksi! mut tais miehelläki olla pelkkä influenssa...

Millukka 37+2
 
Terveisiä neuvolasta! Siellä kaikki ok, ja saatiin hätä-apu-puhelinnumero possuflunssan varalle.
Millukalle pikaista paranemista! :flower: Näiltä palstoilta olen tiiraillut raportteja nuhista yms. taudeista, mutta possulaiseksi ei ole kukaan vielä tunnustautunut :)

Ultraa odotellaan 8.9.09! Sukupuoli uteloittaisi, mutta mies haluaa tietää vasta "perinteisellä tavalla", joten eiköhän käsketä siis kätilöä pitämään sondit pois lapsen jalkovälistä, ettei nähdä mitään ylimääräistä :LOL:

Pitäisi tästä pikapuolin innostua sänkyostoksista. Esikoinen EDELLEEN sinnittelee pinnasängyssä. Sinnittelee siis, koska täyttää sängyn päästäpäähän. En ole vaan keksinyt näkemistäni sängyistä yhtään mieleistä. Mutta kai se pakko on jokin hankkia.

T: Riikkis rv 17+3
 
Millukka: Tai sitten miehelläs on ihan vaan flunssa ja sä oot kohta lähössä synnyttää :)

Mä oon täällä ollu tänään jo ihan täpinöissäni ku sain tossa päivällä oikein kunnon supparin... Ikävästi vaan tuli mieleen vähän reilu vuoden takanen ja muistin taas, että mitä se synnyttäminen oli. Mutta siihen tasan yhteen kivuliaaseen vaan jäi :'( Toisaalta mahaa on juilinut koko päivän tosi reippasti... Toivossa on hyvä elää :LOL: Tällä toivomisella ja odottamisella ja vauvan pelottelulla syntyä vähän turhankin aikasin käy ehkä niin, että oon yhessä kasassa vielä viikolla 42...

T: Malttamaton möhis rv 37
 
Millukka, mullakin kiersi eilen koko päivän mahassa..eli sitä sit vissiin liikenteessä..mä olen tosin jo ainakin kuukauden päivät syöny maitohappobakteereja jotta ei tuollaiset taudit hevillä vissiin puhkea tai ainakin jtn luulisi auttavan,,ja tietysti peseskellyt käsiäni ehkä vähän liiankin usein.. :whistle:

Tänään yritin pyöriä ytimessä..mutta ei ison mahan kanssa enää jaksa kuin ne pakolliset.. :p hyvä kun lenkin jaksaa (15min) päivittäin koiran kanssa tehdä.. :ashamed:

Paljonkos teillä tullut painoa lisää tämän tai muiden raskauksien kanssa..mulla nyt vasta 5.5 kg nyt rv34+4 ja olen tosi tyytis tähän tilanteeseen.. :wave:

Palaillaan taas nyt koitan päikkäreitä..

Äippä35v ja Nuppu34+4 :flower:
 
Alkuperäinen kirjoittaja HarmaaHarakka:
Millukka: Tai sitten miehelläs on ihan vaan flunssa ja sä oot kohta lähössä synnyttää :)
Alkuperäinen kirjoittaja HarmaaHarakka:
T: Malttamaton möhis rv 37
niin sillä varmaan olikin se normi flunssa kun ei sitä kuumetta kuitenkaan nostanu. itellä kyllä tais olla toi oksu tauti oikeesti ku ei nyt enäää ole kummemmin mitään ja merkkiikään synnytyksestä. harmittomia pikku kivuttomia suppareita muutama tullu normi tyyliin!!!
tuliski se lähtö nyt viikonloppuna :kieh: mää oisin valmis jo :D
ollaan sit HarmaaHarakan kans samaan aikaan siel sit :LOL:
väsyttää vaan niin maan pirusti...mikä lie! nytkin ihan puoliunessa täällä....


tohon painojuttuun piti kommentoida ett mulla tuli esikosta n.12kg ja tokasta vaan 6kg ja kahdesta vikasta n.15kg........... nyt on tullu jo se 14-15kg joten nyt kerkee vähän enemmän tulla.
tosin lähtöpaino ollu aina sen 50kg . (paitsi kun rupesin tokaa oottaa ku esikosta jäi 10kg) mut myöhemmin paino ollu ja pysyny tossa viidenkympin pintaan.
 
Nuppu09: oi miten ihanan vähän tullu painoa! Ihan kateeks käy. Mulla tuli edellisessä raskaudessa melkein 20 kg ja tässä taas sama homma. Toisaalta luotan, että käy niin ku esikossa, eli ekan vuorokauden aikana johonki hävii se 10 kg ja loput sitte pikkuhiljaa :) Oli aika veikee fiilis mennä synnärillä vaakaan ja huomata, että 10 kg on hävinny ihan tuhkana tuuleen :D

On tässä kyllä kieltämättä aika paksu olo ku maha menee neuvolan käyrien yläpuolella ja turvotustakin on.. Huhhuh! Onneks helteet on sentään ohi.

Mä oon huomannu, että esim. kaupassa mua välillä katotaan hyvin huvittuneen näkösesti. Johtunee varmaan siitä, että lyllerrän ku mikäki pingviini ja siinä samassa työntelen tota 1v. esikkoa niissä kärryissä :) Tänää ku oltiin kävelyllä nii yks ukkeli oikein tuijotti autostansa - oli varmaan niin koomisen näköstä se mun vaappuminen :LOL:
 
Harmaaharakka mulla ihan sama kun masua on tosiaan vaik muille jakaa niin ihmiset kyllä tuijottaa huvittunut ilme naamalla..mullakin toi kävely kun on aika vaappumista jo.. :p Joo ja on kyl kokemusta tosta paljosta painonnousustakin..ekassa tuli sellaiset 25 kg..että näin.. :ashamed: Kyllä se sitten lähtikin hyvin nopeasti kun imetin..onneksi.. :wave:

Äippä35v ja Nuppu34+4 :flower:
 
böö
neuvolassa käyty.... perjantaille uusi lääkäriaika kun lekuri viimeksi sanoi että jos ei ole viikolle 38 syntynyt niin katotaan tilanne uudestaan.oli sitä mieltä että ei päästettäis yliaikaiseksi kun kaikki olleet kuitenkin niin mukavan kokosia. saan varmaan ajan äippäpolille sit mut tuskimpa siellä rupeavat millekkään jos kaikki ok.

painoa tullu taas reiska 600g per viikko, sf mitta 31 . vaavi lähtökuopissaan,ei kuulemma liiku isommin enää.

viime yönä tuli mojovat satsit supistuksia kun vähä pedin puolella touhuiltiin. tosin olivat edelleen niitä suht kivuttomii mut tuntu ett maha on kovana koko ajan.
B)
täytyy varmaan ottaa uusiksi tänään :LOL:

--Millukka 37+5--
 





Nuppu09.....35v.......LA 28.9.........odotuksessa viitonen

Annien.....25v...... LA 25.2.2010............toinen tuloillaan

chilitin .....23v.......LA 30.10 ......pikku nelonen

HarmaaHarakka...29v.....LA 11.9..........pikku kakkonen

luckystare....23v...LA 24.1.2010.... esikoista odotellaan

Ellie84...25v.....LA 1.9............esikoinen odotuksessa

marcelina....32v......12.3.2010.....toinen odotuksessa

Millukka....29v......LA 9.9............pikku viitonen

NirppaII...27v.....LA 1/2010.....toinen odotuksessa

Develly....29V........LA 16.2.2010...kolmas tulossa

Riikkis75...33v..........LA 26.1.10 ...toinen odotuksessa

NR75....33v........LA 23.2.2010...tulossa kolmas






SYNTYNEET:

PIKKU PRINSESSA:


PIKKU PRINSSI:

ssihinä....5.8.2009 mitat: 4170g ja 53cm
onnijuuli...6.8.2009 rv 41+4 mitat: 3084g ja 50cm
 
Kyllä täällä sivussa ollaan kokoajan pyörimässä..ei vaan aina jaksa kirjoittaa.. :p

Eilen muutama kipeähkö supistus..muistui niin elävästi mieleen toi nyt 3-vuotiaan synnytys ja ne tuskat..että ihan rupesi taas pelottamaan.. :whistle: Mulla sisätutkimus tehty viimeksi vkolla 30+3 joten ei mtn hajua oisko jtn jo tapahtunut..luulis et sentään jotain kun kerran kipuja on ollut ja ne liitoskivut..voi herranjumala että voi sattua..vali vali.. :/ Seuraava kohdunsuuntarkistus onkin sitten vasta vkolla 36.. :p

Nyt starttaan ytimeen taas naisten tapaamiseen.. ;)

Äippä35v ja Nuppu35+1 :flower:
 
Heippa hei :wave:

Olin tänään neuvolassa ja nyt alko jo synnytys jännittämään.. Vauva voi kuulema tulla hetkenä minä hyvinsä ja jos ei ole kahen viikon päästä syntyny nii laittavat lähetteen polille ku epäilevät, että vauva on sen verran kookas, että ei voida päästää yliaikaseksi tai ei mahu enää alakautta ulos :/

Niin... Jos nyt joku haluaa kuulla nämä kivat pikku yksityiskohdat, mistä epäilivät, että synnytys voi olla hyvinkin lähellä niin tässäpä infoa alakerran asioista: mullahan olikin oikein tosi kypsä tilanne tuolla alakerrassa :whistle: Oli kanavaa enää alle 0,5cm jäljellä ja aukikin jo 3cm! Ja lääkäri sano, että vauva on jo ihan alhaalla ja hän tuntee vauvan pään aukileen alakautta :D Huhhuh! Mutta siis mitä ikinähän voi tapahtua ja voihan se olla, että kypsyminen pysähtyykin, eikä synnytys alakkaan lähiaikoina - mutta toiveet ois nyt korkealla, että pääsis piankin ponnistelemaan =)

Millukka: meillähän on sitten vähän sama meininki tän vauvan kanssa - jos ei ajoissa tule niin pistetään tulemaan, jottei ois liian iso. Kattelin tossa just tota sun mahakuvaa ja ei voi kun ihmetellä, että mistä mahasta sä niin isoja vauvoja oikein synnyttelet :whistle: Oikein sievän (ja kadehdittavan) kokoinen maha sulla. Mulla oli nyt vähän rauhottunut tää mahan kasvu kun vauva on niin hyvin laskeutunu ja sf-mitta oli sellaset sievät 37 =)

Mutta nyt hetki makoilua sohvalla ja sitten unille... Öitä!
 
alko kyl jänskättää sun puolesta HarmaaHarakka

sulla on vielä enempi paikat "kypsänä" sit ku mulla. mulla oli 1,5viikkoa sit eli viikoilla 36+2 sitä kanavaa 1,5cm-2cm eli puolella suurinpiirtein lyhentyny ja kahelle sormelle auki,mitä se sit tarkoittaakin ja mitä lie määrässä

sulla on ollu varmaan se sama lekuri ku mulla, tosi mukavan olonen. lupas mullekki sillo ett epäilee ett tulis ennen laskettuu ja jos ei oo tullu vkoon 38 niin hän katsoo uudelleen ja nyt siis huomenna tulee se 38 viikkoo täyteen. perjantaille sain siis hälle uuden ajan jolloin nähdään tilanne taas.
epäilen kyl kovin että eivät rupea äippäpolilla millekkään jos asiat muuten ok. ja oonhan mä pyöräyttäny pari 4kilosta alakautta. toi 4640g tyttö oli yrityksessä alakautta mutta se meni sitten hätäsekstioon eli kyl multa 4kilonen tulee tuolta
mutta niin se lääkäri sano että ei tarvitsisi yliaikaiseksi hirveämmin päästää että ei paisuisikaan ihan niin isoksi. no saas nähdä nyt, mulle kyl kelpais vähä pienempikin vaaveli kyl

elähän kuule sano että myö ollaan sit samaan aikaan laitoksella B)
 

Yhteistyössä