[b]Hyvinkään suunnalta odottavat mammat[/b]

pikkukakkonen on hyvä lapsenvahti :saint:
KOtona yksin lasten kanssa päivät. Pitäis jotain virikettä keksiä, mutta kun itse hyvä jos pääsee tuolista ylös...
No onneksi on anoppi.
Täällä siis tosiaan kärvistellään ja vielä lisäksi yritetään kiivaasti myydä asuntoa, joten touhua riittää. Itellä nyt 37+4, supisteluja jatkuvasti ja ISOJA liitoskipuja. Eilen jouduin kaivamaan jonkun neuvolan ohjekirjan, kun en edes ollut selvittänyt vielä milloin sinne sairaalaan pitäisi lähteä. Ekasta meni hissukseen lapsivedet ja toka käynnistettiin, joten on vähän hakusesa tuo supistuksilla synnytykseen lähteminen. POhdin siinä sitten hetken ja päätin mennä nukkumaan, ajattelin, että kaipa sitten heräään jos vauva alkaa syntymään :LOL: Ei syntynyt.
Täällä onkin mukavasti eri vaiheissa raskaanaolevia. Tässä vaiheessa tuntuu, että ei koskaan ole muuta ollutkaan kuin raskaana.
Tsemppiä kaikille odotukseen, täällä sitä torstaita odotellessa

t: ssihinä ja möykytin 37+4
 
Alkuperäinen kirjoittaja onnijuuli:
heh ja täällä edelleen kokonaisena...tää ei tuu ikinä ulos:/
mulla ollu kaikista vähä sama meininki ja tunne :) parasta ennen päiväykset kerenneet mennä reilusti yli kaikistas. Varsinkin tästä neljännestä vaikka luulin ett neljäs tulee tyyliin jo pierasemalla niin mit6ästä tyhjää........ 16päivää yli ja käynnistettiin bsit ku ei merkkiikään ett ois tulossa. saas nähä ett miten tän viitosen kans käy. varmaan oon vielä syyskuun lopussakin yhtenä kappaleena jälleen
:kieh:
 




Nuppu09.....35v.......LA 28.9.........odotuksessa viitonen

Annien.....25v...... LA 2.3.2010............toinen tuloillaan

chilitin .....23v.......LA 30.10 ......pikku nelonen

HarmaaHarakka...29v.....LA 11.9..........pikku kakkonen

luckystare....23v...LA 24.1.2010.... esikoista odotellaan

ssihinä....33v......LA 14.8 .................pikku kolmonen

Ellie84...25v.....LA 1.9............esikoinen odotuksessa

onnijuuli............LA 26.7............kakkosta odotellaan

marcelina....32v......LA 5.3.2010.....toinen odotuksessa

Millukka....29v......LA 9.9............pikku viitonen

NirppaII...27v.....LA 1/2010.....toinen odotuksessa








 
Hei taas kaikille!

Kattelin tossa sääennustetta tälle viikolle ja voi apua; ei nää kelit ota vieläkään viiletäkseen.
Mulla ainakin on täällä ihan järkyn tuskanen olo niin voin vaan kuvitella teitä, kenellä viikot on vielä mua pidemmällä. Toivotaan nyt että edes yöksi sen verran nämä lämpötilat laskisi, että saisi nukuttua... Eilen mä jo aloin ihan huvikseni Googlettamaan poppaskonsteja synnytyksen käynnistämiseen ihan kotikonstein ja kaipa ne on otettava käyttoon kun viikkoja napsahtaa 38 mittariin - niin oon kyllä taas vaihteeksi täynnä tätä odottamisen ihanuutta :)

Käytiin taas aamupäivällä vähän puistossa poitsun kanssa ku pelkään, että iltapäivällä on taas niin kuuma, että hiki vaan lentää ku lykkii vaunuja tuolla ulkona. Käytiin puistossa eilen iltapäivälläkin ja siellä oli sellanen pahanen teinijengi vissiinkin juopottelemassa ja tänään sitten puisto oli kyllä sen näkönen, että huhhuh! Oli kyllä kirkkoveneen ja jonkun muunkin kuvia ties missä ja muutenki paikat töhritty kaiken maailman kirjotuksilla - kurjaa tollanen :(

Mulla äitikin tossa soitteli ja tulevat miesystävänsä kanssa kattomaan tota meiän riiviötä. Ihan tosi mukavaa kyllä kun saa vähän aikuista kahvitteluseuraa tänne, eikä tarvii vaan jutella ton yhen kanssa näitä "goguli ääöö, kagakagaaa.." -juttuja ;) Taitaa alkaa tämä kotona kökkiminen vähän tympäsemään :whistle: Mutta eipähän tässä oo enää kauaa nii tulee ihan uutta haastetta taas tähän elämään vauvan muodossa niin ehkäpä se aikakaan ei sitten enää niin kovin matele...

Nyt taidan mennä laittamaan tolle poitsulle välipalan valmiiksi niin saan syötettyä sen ennen vieraita. Lämpöstä päivän jatkoa kaikille!
 
Minäkin ilmoittaudun mukaan. Hyvinkään naapurista ollaan ja Hyvinkäällä on tarkoitus synnyttää. Ikää on 27v ja toista odotellaan. Esikoinen on 1,5v ja tämän toisen laskettuaika olisi tammikuussa 2010.

Onko kenelläkään tietoa löytyykö näiltä main esim. hyvinkää, riihimäki linjalta mammajoogaa tai jotain jumppaa? (siis odottavalle äidille) Olen yrittänyt löytää, mutta huonolla tuloksella...

Ihan kaikkia tekstejä en ehtinyt vielä lueskella, kun vasta tämän ketjun löysin, mutta hiljaa hyvää tulee vai kuinka se meni.
 
Tervetuloa vaan messiin Nirppa! :heart:

En ole juurikaan ehtinyt tänään kirjoitella kun miehellä vapaapäivä niin silloin harvoin käyn koneella kurkkimassa tilannetta.. :whistle:

Äippäpolilta soitettiin ja kerrottiin että minulla on virtsatieinfektio eli ei kuin antibioottia kehiin..olinkin ihmetellyt jo pitkään kun saa ravata vessassakin noin 5x tunnissa..nyt vaan sit odotellaan et lääke rupeaa puremaan.. :p

Tosta jumppajutusta, olen luvanut ottaa selvää..mutta on kuulemma tosi nihkeetä tällä aluella..? :| Ystäväni joka tässä kaupungissa on jumppia vatänyt kehoitti et kysyisin suoraan neuvolasta asiasta.. :wave:

Palaillaan.. =)

Äippä35v ja Nuppu31+1 :flower:
 
hyviä iltoja minunkin puolestani :wave:

tänään neuvolassa käyty ja mulla oli tullu kahdessa viikossa painoa huimat 3,2kiloo :eek: :eek: |O |O juupa juu,eli 1,6kiloo per viikko. ei oo koskaan tullu noin paljoo kerralla....nyt oikeesti saa loppuu tää suklaan mässääminen ym. herkuttelu. :snotty: mulla tullu lähtöpainoon nyt reilu 13kiloa. muiden aikana mulla on tullu n.15kiloo kaikkiaan.

hemppaki oli yllättävän alhanen ku 104 :eek: :eek: ihme ett välillä hiukka väsyttääkin.....

mut kaippa se täytyy raahaa peffasa tonne sängyn puolelle tv:n ääreen :kieh: palataan asiaan sisaret :saint:
 
ompas ehtinyt kulua pitkä aika kun viimeksi käväsin täälä päin, koneella ollutkaan hetkeen niin on ollut taas ihan nettipimennossa :)

Mutta tosi kiva tuo lista! ittestäni lisäisin siihen sen Lasketun ajan joka on 24.1.2010.

Töihinkin pitäs mennä taas maanantaina loman jälkeen, niin mielellään sitä olis viellä lomaa jatkanut mutta minkäs teet..turvotus on aika kovaa joten täytyy vetästä niin löysät vaatteet töihin päällä kun löytyy, etteivät vaan rupea mitään arvailemaan. töissä kaikki niin uteliaita että.

Nyt ei muuta kuin etsimään edullista kotidoppleria, sitä himoinnut nyt jo muutaman vkon.
Onkos teistä kenelläkään sellaista kotona?

Palaillaan! :)
 
huoh täällä edelleen, tää ei varmaan tule ulos ku käynnistämällä :'(

mulla painoa tullut koko raskaudenaikana 6 kiloa ja olen siis ihan normi painoinen eli mulle ilmeisesti sopii tää raskaana oleminen, voin syödä mitä vaan ja koska vaan:)

onnijuuli 40+3.... |O
 




Nuppu09.....35v.......LA 28.9.........odotuksessa viitonen

Annien.....25v...... LA 2.3.2010............toinen tuloillaan

chilitin .....23v.......LA 30.10 ......pikku nelonen

HarmaaHarakka...29v.....LA 11.9..........pikku kakkonen

luckystare....23v...LA 24.1.2010.... esikoista odotellaan

ssihinä....33v......LA 14.8 .................pikku kolmonen

Ellie84...25v.....LA 1.9............esikoinen odotuksessa

onnijuuli............LA 26.7............kakkosta odotellaan

marcelina....32v......LA 5.3.2010.....toinen odotuksessa

Millukka....29v......LA 9.9............pikku viitonen

NirppaII...27v.....LA 1/2010.....toinen odotuksessa

Develly....29V........LA 16.2.2010...kolmas tulossa







SYNTYNEET:

PIKKU PRINSESSA:


PIKKU PRINSSI:
 
Heippa vaan kaikille !

Täällä ei olla jaksettu pitää enää dieetiä ja suuhun livahtaa välillä mitä tahansa..saas nähdä mitä tuumivat ensi viikolla äippäpolilla?

Sain rakkaalta mieheltäni tälläisen synttärilahjaksi







Kyllä olen varmasti maailman onnellisin vaimo

Äippä35v ja Nuppu31+3
 
Moi Nuppu. Onpas tosi kaunis kaulakoru. Voi, kun mullekin joku ostaisi tuollaisen. No olen mäkin vähän syönyt välillä herkutellen, ja alkuviikosta paino oli noussut vähän liikaa. Jostain syystä paino oli nyt hieman laskeutunut taas siihen "normaalille" tasolle. Maanantaina on neuvolalääkäriin meno. Kuunteleekohan se jo mahdollisesti sydänääniä pikkuiselta? Maanantaina mulla on 9+3 rv.
 
Heippa kaikille!

Tänäänhän onkin oikein ihanan raikas ilma tuolla ulkona. Mulla on poika päikkäreillä ja menin sitten tuohon meidän terassille istuskelemaan jokskin aikaa kahvikupposen kanssa. Aivan ihanaa ku pääs pitkästä aikaa ulos juomaan kahvia ja jälkkäriks keräsin itelleni vähän karviaisia :p . Tässä viime aikoina ei oo viittiny edes uneksia sellaisesta kun hiki on lentänyt jo pelkästään siinä, että on istunut ulkona paikoillaan niin kahvi ei varmana olisi auttanut asiaa ;)

Onnijuulillahan se on jo LA paukkunut rikki aikoja sitten... Eikö vieläkään mitään? Ja ssihinälläkään ei ole enää kuin pari viikkoa ja sitten voisi odotella jotain jo tapahtuvaksi - jännittääkö jo kovasti? Mites muut - pelottaako/jännittääkö edessä oleva koitos?

Mä jännitän tän kakkosen syntymää aika paljon. Kun oon miettiny niin esikoisen synnytystä en jännittäny ollenkaan kun ei oikein tienny mitä odottaa ja luotin siihen, että ne kätilöt on siellä sitä varten, että kertovat mitä pitää tehdä. Nyt kun tiedän mitä se puuha oli ja pelkään tämän olevan ismpi kuin eikoinen niin pakko myöntää, että jännittää :whistle: Toisaalta ostin alesta ihanan pikku myssyn (kokoa 56/62) vauvalle ja herranen aika kuinka pieni se myssy onkaan! Tuli ihan sellanen olo, että kyllähän sen kokosen pään nyt sujauttaa ulos miten päin vaan ja loput siitä vauvasta onkin sitten ihan leikkiä B)

Nyt menen laittamaan itteni taas ihmisen näköseksi. Poika kun herää päikkäreiltä niin komennan miehen pois katolta hommista ja lähetään anoppilaan kyläilemään :) Mukavat viikonlopun jatkot kaikille :wave:
 
Nyt alan olemaan aika varma, että tuo pikkuinen tuolla mahassa on minua viime päivinä ahkerasti möksinyt. Tämä toinen raskaus on mennyt aika lailla stressatessa mitä milloinkin. Välillä syystä ja välillä ihan syyttä, mutta nämä pikku möksähdykset tuntuu kivalle... Viikkoja on nyt 17+.

Synnytys jännittää minuakin jo vähäsen tai ylipäätään ne loppuraskauden ihanuudet. Jostain syystä tämä toinen raskaus taitaa olla kropalle rankempi, jotain supistuksia olen jo nyt tuntenut ja liitoskipuja. Kaikki paikat myös naksuu nyt jo, mitkä viimeksi naksui vasta loppuraskaudesta...Kiloja on ehkä muutama tullut lisää, enkä kauheasti ole katsonut mitä suuhuni laitan. Kesä mennyt herkutellessa myönnetään :ashamed:

Esikoiselle on kerrottu vauvasta, mutta tuskin asiaa ymmärtää, koska ikää on vasta alle 2v, mutta haluttiin ottaa hänet mukaan tähän odotukseen alusta asti.

Hyviä viikonlopun jatkoja kaikille ja jos joku niistä jumpista tietää, niin oisin iloinen tiedoista.
 
joo täällä edelleen kokonaisena :headwall:

huomenna poksuu vk 41 eikä mitään oireita synnytyksen käynnistymisestä :headwall: :headwall: päivittäin kyllä supistelee, mutta ei mitään erikoisen tuntuisia...

tänään tuli käytyä taas pitkällä lenkillä ja sen jälkeen siivottiin esikon kanssa hiki päässä ja kohta mennään saunaan:)

no kyllä tää ulos tulee..viimeistään viikon päästä maanantaina(käynnistys)toivoisin vaan ettei tarvis sinne käynnistykseen mennä kun esikkokin käynnistettiin(vk 39) sitä niin toivois että sais lähteä synnyttämään omasta kodista..no mutta katsotaan...

onnijuuli 40+6
 
ssihinä viimeistä päivää kokonaisena (toivottavasti) HUomenna siis meno sairaalaan käynnistystä varten sikiö ison koon vuoksi. Tai siis edellinen oli iso ja hartiat jumissa, joten nyt varmistellaan. Torstaina olin polilla ja silloin painoarvioksi saatiin 3.6kg viikoilla 37+6, eli ihan kivan kokoinen tämäkin olisi.
Vähän jännittää, mutta tässä on nyt ollut sellaisra menoa muitten asioiden suhteen, että ei ole oikein ehtinyt miettiä :D
Ollaan myyty oma asunto ja ostettu uusi ja kaiken maailman lippua ja lappua ja kuntotarkastusta tilailtu yms yms yms. Lisäksi olen vielä ollut päivät kotona yksin isompien lasten kanssa (4v ja 2v). No huomenna aamulla lapset hoitoon ja sitten sairaalaan :LOL:
Toinen minulla käynnistettiin 41+6 viikoilla, oli todella helppo ja nopea synnytys siihen asti kunnes hartiat jäi jumiin. Nyt jännittää lähinnä se kuinka kauan nyt kestää, kun viimeksi laitettiin suoraan oksitosiinitippa ja nyt aletaan jollain kohdunsuunkypsyttelyillä, kun on vähemmän viikkoja. ONko kellään kokemuksia?
NO että sellaista täällä.
Uusille tervetuloa mukaan
Nupulle onnittelut, miehet on sitten ihania. Omakin mies pitää minut koruissa hyvin, on aina kiva saada jotain nättiä ja ajatuksella mietittyä.
Onnijuulille jaksamista.

Lisää sitten kun on lisättävää täältä päin

ssihinä ja viimeiset hetket 38+2
 
tsemppiä ssihinälle! mulla käynnistettiin viimeksi esikon synntys 39 vk sikiön liian pienen koon vuoksi ja käynnistys aloitettiin niillä kohdunsuulla laitettavilla tabuilla..kesti vuorokauden enenkun mitään tapahtu, mutta sitten kun synnytys lähti käyntiin niin meni 11h tuntia ja tyttö oli ulkona:) epiduraalilla ja ilokaasulla pärjäiltiin:)

markkinoilla käyty ja nyt syömään..ei merkkejä synnytyksestä:/ :headwall:

onnijuuli 41+
 




Nuppu09.....35v.......LA 28.9.........odotuksessa viitonen

Annien.....25v...... LA 2.3.2010............toinen tuloillaan

chilitin .....23v.......LA 30.10 ......pikku nelonen

HarmaaHarakka...29v.....LA 11.9..........pikku kakkonen

luckystare....23v...LA 24.1.2010.... esikoista odotellaan

ssihinä....33v......LA 14.8 .................pikku kolmonen

Ellie84...25v.....LA 1.9............esikoinen odotuksessa

onnijuuli............LA 26.7............kakkosta odotellaan

marcelina....32v......LA 5.3.2010.....toinen odotuksessa

Millukka....29v......LA 9.9............pikku viitonen

NirppaII...27v.....LA 1/2010.....toinen odotuksessa

Develly....29V........LA 16.2.2010...kolmas tulossa







SYNTYNEET:

PIKKU PRINSESSA:


PIKKU PRINSSI:
 
ssihinälle hurjana tsemppiä synnytykseen ja tulehan kertomaan kumpi sieltä sitten tuli ja miten meni synnytys :)
määä muistankin sinut noista viikko pinoista silloin kun odoteltiin ja jännättiin raskautumista ja täällä sitä nyt viimeisillä metreillä mennään :kieh:

:wave: tervetuloa myös kaikille uusille minunkin puolestani .
niin se vaan elokuu jo pyörähti käyntiin ja syksy tulla jollottaa kovaa vauhtia, mihin se kesä taas hävisikään????
 

Yhteistyössä