L
lukijanainen
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja mies1:
Kääk...naisen toivottamana se kuulemma tuo huonoa onnea..mutta testataan........
Kääk...naisen toivottamana se kuulemma tuo huonoa onnea..mutta testataan........
M
mies1
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja lukijanainen:
Nyt on kutuaika ja silloin tunnetusti kalatkaan eivät ajattele muuta kuin yhtä asiaa...
eli kai meillä on aika helppo saalis tiedossa, MUTTA kokemus on osoittanut, että "helppoa" saalista ei ole olemassakaan. Jos kalastuksessa olisi kyse kemioista, niin melkoista arpapeliä tämä olisi. Kaloillahan ei tunnetusti lisääntymisaikana ole kemiaa, joten ei mennyt tämäkään tarina otsikosta ohi?
L
lukijananinen
Vieras
N
nartux
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja mies1:
Ei hyvää parisuhdettakaan voi ostaa
Saiko mun kirjoituksesta kuvan, että luulen lapsia hankkineiden katuvan? Sitähän mä tarkoitin myös, että jokainen eläköön siten kuin hyvältä tuntuu. Jollekin se tarkoittaa lasten hankkimista ja avioliittoa, jollekin toiselle jotain muuta
H
höpöliina
Vieras
Avioliiton merkitys lienee jokaiselle oma henkilökohtainen valinta, johon asennoidutaan eri tavoin. Naisena ajattelen itsekin ehkä niin, että saan olla oman rakkaan mieheni ikioma nainen enkä missään tapauksessa ajattele sitä huonona asiana, vaan päinvastoin siten, että nyt tällä hetkellä tunnen niin syvästi tuota miestä kohtaan, että olen valmis olemaan hänen naisensa. Ei kukaan voi antaa takeita siitä, että päädytäänkö eroon vai ei, mutta toisaalta mielestäni sekin on aika tekopyhää olla menemättä naimisiin, koska 50 % liitoista päätyy eroon, jolloin ei edes uskalleta ottaa riskiä. Minusta naimisiinmeno on myös hyvä tilaisuus järjestää kivat juhlat, joissa saa hyvää ruokaa, juomaa ja hauskanpitoa eikä sen tarvitse olla niin ryppyotsaista touhua. Minusta kyse on myös siitä, että kaksi aikuista täysipäistä ihmistä ovat niin rakkaudennälkäisiä toisiaan kohtaan, että haluavat osoittaa sen ihan julkisestikin ystävien ja sukulaisten edessä alttarilla. Toisaalta ymmärrän niitäkin, jotka päätyvät kahdestaan maistraattiin. En väitä, että oma ajattelutapani avioliitosta olisi mitenkään ainoa oikea tapa, vaan jokainen ajattelee näistä jutuista omalla tavallaan, mutta ajatusmallejaan voi yrittää muuttaa, jos ne häiritsevät liikaa.
En ole koskaan ajatellut, että avioliitto eroaisi juurikaan avoliitosta, sillä elämä jatkuu niissä ihan samalla tavalla. Avioliitto on ikäänkuin juridinen avoliitto. Henkisellä tasolla mikään ei muutu.
Ehkä kannattaa miettiä, että suhtautuuko ylipäätään kansallisiin instituutioihin samalla negatiivisella tasolla. Joku haluaa vapautta sillä, ettei halua kuulua kirkkoon, ei halua maksaa veroja, ei halua noudattaa nopeusrajoituksia, ahdistuu koulunkäynnistä jne.
Jokaisen pariskunnan kannattaa miettiä tarkkaan, mikä on se tapa elää, jotta kumpikin voi hyvin. Tiedän pariskuntia, joilla on omat asunnot (eivät juridisesti edes avoliitossa) ja toisaalta tiedän pareja, jotka ovat yhdessä 24/7 ja toisia pariskuntia, jotka harrastavat aktiivisesti kaikkea yksinään. Ei ole olemassa mitään yhtä ainoaa oikeaa tapaa. Jos toinen haluaa 24 h yhdessäoloa ja toinen taas haaveilee koko ajan yksinolosta, niin silloin jos kompromissi ei onnistu, niin kannattaa erota ja etsiä itselle sopivampi puoliso.
Minusta parasta on sanoa kumppanille, että vastaus "ehkä" voi tarkoittaa myös kielteistä vastausta, sillä kumppanillasikin on oikeus perheeseen, jos hän sitä haluaa. Raukkamaisinta on vain väistellä asiaa ja estää kumppania perustamasta perhettä, sillä moni haluaa oman ikäisensä kumppanin, jolloin nelikymppisellä miehellä saattaa olla huono onni 25-30 vuotiaiden naisten joukossa.
Moni sinnittelee normaalia keskivertoelämää vastaan. Ei avioliittoa, ei lapsia, ei sitoutumista yhteen paikkaan asuntolainan vuoksi, ei tylsää vakituista työtä, ei mitään, mikä viittaisi omien vanhempien keskiluokkaisuuteen. Toisaalta jokaisen tulisi miettiä, mistä asioista tulee onnelliseksi. Luulenpa, että moni kuitenkin löytää onnen elämän pienistä asioista ja sitä kautta moni on keskiluokkaisempi ja keskiverrompi kuin haluaakaan. Itselleni se onni on löytynyt omista lapsista. Nautin myös omasta pikkuruisesta asunnostani ja rahahuolet pitää poissa vakituinen työpaikka. Nuoruuden säpinä ja muutoksenhaku onkin vaihtunut huomaamatta rauhan ja seesteisyyden arvostamiseen. Kun ympärillä on rauhallista, on turvallista kapinoida tai irrotella pienin askelin.
Ehkä kannattaa miettiä, että millainen elämäsi olisi 5, 10, 15 tai 20 vuoden kuluttua, jos päätät elää ns. omaa elämääsi tai vaihtoehtoisesti noudatat miehen haluamaa linjaa.
En ole koskaan ajatellut, että avioliitto eroaisi juurikaan avoliitosta, sillä elämä jatkuu niissä ihan samalla tavalla. Avioliitto on ikäänkuin juridinen avoliitto. Henkisellä tasolla mikään ei muutu.
Ehkä kannattaa miettiä, että suhtautuuko ylipäätään kansallisiin instituutioihin samalla negatiivisella tasolla. Joku haluaa vapautta sillä, ettei halua kuulua kirkkoon, ei halua maksaa veroja, ei halua noudattaa nopeusrajoituksia, ahdistuu koulunkäynnistä jne.
Jokaisen pariskunnan kannattaa miettiä tarkkaan, mikä on se tapa elää, jotta kumpikin voi hyvin. Tiedän pariskuntia, joilla on omat asunnot (eivät juridisesti edes avoliitossa) ja toisaalta tiedän pareja, jotka ovat yhdessä 24/7 ja toisia pariskuntia, jotka harrastavat aktiivisesti kaikkea yksinään. Ei ole olemassa mitään yhtä ainoaa oikeaa tapaa. Jos toinen haluaa 24 h yhdessäoloa ja toinen taas haaveilee koko ajan yksinolosta, niin silloin jos kompromissi ei onnistu, niin kannattaa erota ja etsiä itselle sopivampi puoliso.
Minusta parasta on sanoa kumppanille, että vastaus "ehkä" voi tarkoittaa myös kielteistä vastausta, sillä kumppanillasikin on oikeus perheeseen, jos hän sitä haluaa. Raukkamaisinta on vain väistellä asiaa ja estää kumppania perustamasta perhettä, sillä moni haluaa oman ikäisensä kumppanin, jolloin nelikymppisellä miehellä saattaa olla huono onni 25-30 vuotiaiden naisten joukossa.
Moni sinnittelee normaalia keskivertoelämää vastaan. Ei avioliittoa, ei lapsia, ei sitoutumista yhteen paikkaan asuntolainan vuoksi, ei tylsää vakituista työtä, ei mitään, mikä viittaisi omien vanhempien keskiluokkaisuuteen. Toisaalta jokaisen tulisi miettiä, mistä asioista tulee onnelliseksi. Luulenpa, että moni kuitenkin löytää onnen elämän pienistä asioista ja sitä kautta moni on keskiluokkaisempi ja keskiverrompi kuin haluaakaan. Itselleni se onni on löytynyt omista lapsista. Nautin myös omasta pikkuruisesta asunnostani ja rahahuolet pitää poissa vakituinen työpaikka. Nuoruuden säpinä ja muutoksenhaku onkin vaihtunut huomaamatta rauhan ja seesteisyyden arvostamiseen. Kun ympärillä on rauhallista, on turvallista kapinoida tai irrotella pienin askelin.
Ehkä kannattaa miettiä, että millainen elämäsi olisi 5, 10, 15 tai 20 vuoden kuluttua, jos päätät elää ns. omaa elämääsi tai vaihtoehtoisesti noudatat miehen haluamaa linjaa.
M
mies1
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja nartux:Alkuperäinen kirjoittaja mies1:
Ei hyvää parisuhdettakaan voi ostaa
Saiko mun kirjoituksesta kuvan, että luulen lapsia hankkineiden katuvan? Sitähän mä tarkoitin myös, että jokainen eläköön siten kuin hyvältä tuntuu. Jollekin se tarkoittaa lasten hankkimista ja avioliittoa, jollekin toiselle jotain muuta
No ei saanut sitä kuvaa.
Jokaisella on varmasti omat henkilökohtaiset perusteensa sille, että ei halua lapsia ja jopa avioliittoa. Ei sitä voi mitenkään yleistää. Joitakin johtopääköksiä voi vain vetää siitä, kun kuulee ne syyt. Eli , jos sinä sanot, että sinun elämäsi on ihanaa juuri sinun kanssa, niin se on sinun henkilökohtainen tapasi elää. Ja jos toista ahdistaa ajatus avioliitosta, niin on kai sekin selvä viesti siitä, että se puoliso ahdistaa tai sitten kuvaan astuvat omat pelot.
Tälläkin asialla on paljon suurempia ulottuvuuksia, kuin vain haluta lapsia tai olla haluamatta.
Kai sekin on selvää, että lapset vaativat paljon huomiota ja erityisesti kärsivällisyyttä ja jos ei tunne itseään sillä tavalla kypsäksi, niin on sekin hyvä syy olla hankkimatta lapsia ja pitää sitten vaikka seuraa ystävien lapsille.
En halua tuomita toisten valintoja, mutta haluan tuoda esille sen, että kysymys voi olla paljon laajemmasta asiasta, joka voi vaikuttaa myöhemmässä vaiheessa elämään taas toisella tavalla.
N
nartux
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja mies1:
Tää on ihan totta, ja on ihan hyvä tutkiskella itseään löytääkseen ne perimmäiset syyt. Sitä ap tässä kai yrittääkin. Ahdistusta voi aiheuttaa sisäiset pelot ja niiden kohtaaminen, mutta myös ulkopuolelta tuleva painostus/odotukset, jotka sotii omia toiveita, arvoja ja elämänodotuksia vastaan. Itsetuntemus on aina hyväksi, ja tämmöiset tilanteet on hyvä tilaisuus perehtyä oppimaan jotain omasta todellisesta sisimmästään.
M
mies1
Vieras
Tuon vielä esille sen asian, että minä elän aina tulevaisuudessa, pyrin näkemään tämän päivän valinnat tulevaisuudessa. Oikeastaan asioiden merkitysten ymmärtäminen ainakin auttaa lastenkasvatuksessa. Sitä niittää mitä kylvää...
Minusta kolmekymppisen naisen kannattaisi elää päivä myös 40+ naisena, jolloin tietäisi mitä haluaa ja mitä tämän päivän valinnat merkitsevät.
Voi myös ajatella, että jos menen tänään tuon työkaverin kanssa sänkyyn, niin olen sinkku kahden vuoden kuluttua ja samassa tilanteessa kuin 17v tyttö.
Ajatusleikkiä voisi vielä jatkaa, mutta alkaa taas rönsyilemään..
Minusta kolmekymppisen naisen kannattaisi elää päivä myös 40+ naisena, jolloin tietäisi mitä haluaa ja mitä tämän päivän valinnat merkitsevät.
Voi myös ajatella, että jos menen tänään tuon työkaverin kanssa sänkyyn, niin olen sinkku kahden vuoden kuluttua ja samassa tilanteessa kuin 17v tyttö.
Ajatusleikkiä voisi vielä jatkaa, mutta alkaa taas rönsyilemään..
L
Lohipari
Vieras
Mielenkiintoista keskustelua täällä! Ymmärrän melko hyvin alkuperäisen mietteitä, itsekin olen pitkälti samoilla linjoilla. Avioliitto (puhumattakaan lapsista) ei houkuta yhtään, vaikka kymmenen vuotta olen vakituisessa parisuhteessa jo elänytkin. Yhteinen asunto tuli hankittua ihan siitä käytännön syystä, että löydettiin sairaan magee kämppä, jossa on mukava asua. Vuokraluukut on vuokraluukkuja ja niihin laitetut rahat menee joka tapauksessa hukkaan. Järkipäätös siis. Tosin molemmilla on omat lainat ja lyhennykset, joten itsenäisiä ollaan senkin suhteen.
Avioliitto ei minulle merkitse yhtään mitään. En ole uskovainen, en kuulu kirkkoon enkä kaipaa mitään seurakuntayhteisön hyväksyntää suhteelleni. Mielestäni hyvä parisuhde on kahden kauppa, sitä ei tarvitse muille todistaa. Ainoa avioliittoa puoltava seikka on sen juridinen merkitys, joka on toki tärkeä asia ja joka saattaa jonain päivänä tulevaisuudessa johtaa siihen, että maistraatissa käymme paperit allekirjoittamassa. Suuria tai edes pieniä häitä en missään nimessä halua. Inhoan olla juhlakaluna ja näin kolmekymppisenä pariskuntana olemme jo niiiiiiiin monissa häissä vieraillet, että se vähäinenkin gloria on niistä jo aikaa sitten karissut.
Suurin osa ystävistämme tavoittelee sitä tuttua ja turvallista: omakotitaloa, farmaria ja kahta tai kolmea lasta. Idyllistä ydinperhettä siis. Me elämme omalla tavallamme ja ymmärrämme että kuulumme marginaaliryhmään. Mutta mitäpä siitä paineita ottamaan, kunhan itsellä on hyvä olla.
Avioliitto ei minulle merkitse yhtään mitään. En ole uskovainen, en kuulu kirkkoon enkä kaipaa mitään seurakuntayhteisön hyväksyntää suhteelleni. Mielestäni hyvä parisuhde on kahden kauppa, sitä ei tarvitse muille todistaa. Ainoa avioliittoa puoltava seikka on sen juridinen merkitys, joka on toki tärkeä asia ja joka saattaa jonain päivänä tulevaisuudessa johtaa siihen, että maistraatissa käymme paperit allekirjoittamassa. Suuria tai edes pieniä häitä en missään nimessä halua. Inhoan olla juhlakaluna ja näin kolmekymppisenä pariskuntana olemme jo niiiiiiiin monissa häissä vieraillet, että se vähäinenkin gloria on niistä jo aikaa sitten karissut.
Suurin osa ystävistämme tavoittelee sitä tuttua ja turvallista: omakotitaloa, farmaria ja kahta tai kolmea lasta. Idyllistä ydinperhettä siis. Me elämme omalla tavallamme ja ymmärrämme että kuulumme marginaaliryhmään. Mutta mitäpä siitä paineita ottamaan, kunhan itsellä on hyvä olla.
T
tuuli_puissa_soi
Vieras
alkuperäiselle myös sellainen "negatiivinen" pointti mietittäväksi, kuin että:
Miehen status työelämässä nousee ja ura vahvistuu, avioliittohan kertoo että hän KYKENEE sitoutumaan ja ottamaan VASTUUTA.
Naisen kohdalla ura TYSSÄÄ, koska pianhan niitä mukuloita tulee ja työnantajalle ylimääräisiä kuluja sijaistyöjärjestelyissä ym..
Ap:lla ei selvästikään hormonit sotke tekemään tunnepitoisia päätöksiä ruusulasit päässä.
Miehen status työelämässä nousee ja ura vahvistuu, avioliittohan kertoo että hän KYKENEE sitoutumaan ja ottamaan VASTUUTA.
Naisen kohdalla ura TYSSÄÄ, koska pianhan niitä mukuloita tulee ja työnantajalle ylimääräisiä kuluja sijaistyöjärjestelyissä ym..
Ap:lla ei selvästikään hormonit sotke tekemään tunnepitoisia päätöksiä ruusulasit päässä.
M
mies1
Vieras
Ehkä avioliitto ei enää merkitse varmuutta tulevasta, eikä lastenkaan etu vaikuta yhtään mitään perheiden pysyvyyteen? Mutta jos ne vaikuttaisivat, niin olisi kivempi asua perheessä, kun mageen kämpän puolikas tilillä ja elämä aika tavalla tyhjänä, kun ainoa yhteinen omaisuus meni jakoon...
Avioliiton yksi tehtävä on suojella ihmistä.
Avioliiton yksi tehtävä on suojella ihmistä.
K
kommentaattori~
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja mies1:
Niin, ehkä on kuitenkin ihmisiä, jotka eivät sitä suojelua kaipaa, eivätkä tarvitse...
M
mies1
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja kommentaattori~:
Ai jaa, niinkö vahvoja on olemassa, asia on sitten niin.
T
tuli.
Vieras
Olet ap vielä kuitenkin aika nuori, alle 3-kymppinen. Elämäsi on tähän asti ollut aika suorituspainotteista opiskeluineen ja siinä sivussa ehkä töitä tehden. Nyt kun yksi eteppi elämässä on "suoritettu", niin todellakin kannattaa hetki levätä laakereillaan, nauttia parisuhteesta, jonka kuitenkin olet onnistunut luomaan "sitoutumiskammostasi"(?) huolimatta. Matkustella ja elää itsekkäästi ilman huollettavia muutama vuosi.
Kun elät hetken tätä tämän hetkistä elämää, niin saatat hyvinkin haluta lapsia ja ehkäpä avioliittoakin, sen vanhanaikaisuudesta huolimatta. Moni taitaakin tehdä pienoisen virheen siinä, että suunnittelee elämänsä liian huolella ja kokee, että jos kaikki ei mene lukujärjestyksen mukaisesti, niin on jotenkin epäonnistunut. Etappien välille pitäisi mielestäni jättää aina reilusti aikaa levähtää ja nauttia työnsä tuloksista. Mitä järkeä on muuten suorittaa yhtään mitään, vain suorittamisen ilosta?
Kun elät hetken tätä tämän hetkistä elämää, niin saatat hyvinkin haluta lapsia ja ehkäpä avioliittoakin, sen vanhanaikaisuudesta huolimatta. Moni taitaakin tehdä pienoisen virheen siinä, että suunnittelee elämänsä liian huolella ja kokee, että jos kaikki ei mene lukujärjestyksen mukaisesti, niin on jotenkin epäonnistunut. Etappien välille pitäisi mielestäni jättää aina reilusti aikaa levähtää ja nauttia työnsä tuloksista. Mitä järkeä on muuten suorittaa yhtään mitään, vain suorittamisen ilosta?
L
Lohipari
Vieras
Oletettavasti viittaat aikaisempaan kirjoitukseeni. Kuten jo siinä mainitsin, emme ole hankkimassa lapsia, joita varten täytyisi rakentaa joku illuusio perheen pysyvyydestä nimeltä avioliitto. Toiseksi, en koe että elämäni on tyhjää. Mikäli näin kokisin, tekisin kaikkeni sen muuttamiseksi. Komanneksi, en ole jakamassa omaisuuttani enkä myöskään ymmärrä, miten avioliitto edes siltä minua suojelisi. Tunnen nimittäin monia aviopareja, joiden yhteiselo on päätynyt eroon. Heitä avioliitto ei ainakaan ole suojellut.Alkuperäinen kirjoittaja mies1:
N
naisrealisti
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja mies1:
Nykyään näyttää useammin siltä, että jompaakumpaa puolisoa täytyy suojella siltä avioliitolta, ehkä jopa niitä lapsiakin.
Naisena olen sitä mieltä, että naimisiin "pääsyä" suurempi turva on työnteko ja sitä kautta oma raha. Terveessä itsenäisyydessä ei ole mitään hävettävää, päin vastoin. Siitä huolimatta en ole työholisti tai uratykki, ja olen hyvässä, pitkässä parisuhteessa - mutta en siksi että minun olisi turvallisuuden tai jonkun muun ulkoisen syyn vuoksi "pakko", vaan omasta vapaasta tahdostani - rakkaudesta.
Ihmiset eroavat monista syistä pitkänkin ajan jälkeen, ja jos meille niin joskus tulevaisuudessa käy, niin kyllä mun mielestä on hitto vie mukavampi erota siten että itselläkin on omaisuutta jolla voin hankkia oman kämpän yms. oleellisen tärkeää, kuin että putoaisin tyhjän päälle.
A
apua minäkö
Vieras
Vastaan pikaisesti muutamiin asioihin. En tietenkään ole sitomassa miestäni tähän parisuhteeseen pakolla. Enkä usko, että kukaan sellaiseen pystyykään. Aikuinen ihminen pystyy itse päättämään haluaako jäädä suhteeseen vaiko ei. Jos mies haluaa erota mennäkseen naimisiin jonkun toisen kanssa, niin siinäpä erotkoon. Liekö tuo rakkautta silloin ollut alkuunkaan. En voi kertoa hänelle, että en halua koskaan naimisiin tai lapsia, sillä en tiedä sitä itsekään vielä. Siksihän tänne kirjoitankin, kun yritän selvittää ajatuksiani. Mistä minä voin tietää, mitä minä haluan 10 vuoden päästä? Ja kyllä mulla on todella vaikeuksia asettaa itseni nelikymppisen naisen elämään. Mulla ei ole hajuakaan, mitä sen ikäiset haluavat elämältä. Niin ja siis olemme toki keskustelleet näistä tuntemuksistani, mutta kun mies ei tunnu ottavan minua ihan tosissaan. Varmaan ajattelee, että muutamassa kuukaudessa pehmityn ajatukselle... Eihän sitä tiedä vaikka niin käykin, mutta nyt tuntuu, että emmähaluu...
Sitten tosiaan vielä tuo hääjuttu. JOS koskaan menen naimisiin, tulee se tapahtumaan maistraatissa. Ei juhlia, ei vieraita, ei viinaa tai bileitä. En ole koskaan nauttinut huomion keskipisteenä olemisesta, päinvastoin. Ja tämä on sellainen asia, josta en edes neuvottele. Jos mies haluaa häät, niin morsian on joku muu kuin minä.
Ja tokihan me olemme näistä asioista puhuneet jo seurustelumme alkuaikoina. Tai siis muutaman vuoden seurustelun jälkeen. Mutta jotenkin tuntui, että miehelle asiat ovat "kristallisoituneet" vasta nyt, kun oma ystäväpiiri todella elää tuota "vaihetta". Että aikaisemmin se oli hänenkin osaltaan vaan puhetta ja sitä, että "katsotaan mitä aika tuo tullessaan", päivä kerrallaan. Mutta parikymppisenä sitä keskittyi lähinnä "pitämään hauskaa" ja vaan rakastamaan. Ei sen ikäisenä, opinnot juuri aloittaneena, kumpikaan sen syvällisemmin tuhlannut ajatuksia lapsille tai avioliitolle. Ja suorastaan hullulta tuntuisi, jos olisimme miettineet näitä asioita silloin, kun olimme vastarakastuneita ja "elämä oli edessä".
Alun perin seurustelumme siis alkoi siitä, että viihdyimme yhdessä tosi hyvin ja asiat natsas kaikin puolin. Jossain vaiheessa vain tajusimme, että olemme suhteessa ja rakastuneita. Emme siis aloittaneet yhteistä taivalta silmissä väikkyen volvo, omakotitalo, koira ja kaksi lasta.
Ja kiva, että asia on herättänyt monenlaisia ajatuksia ja kirjoituksia. Mielenkiinnolla lueskelen erilaisia pointteja ja näkökulmia. Kiitos niistä.
Sitten tosiaan vielä tuo hääjuttu. JOS koskaan menen naimisiin, tulee se tapahtumaan maistraatissa. Ei juhlia, ei vieraita, ei viinaa tai bileitä. En ole koskaan nauttinut huomion keskipisteenä olemisesta, päinvastoin. Ja tämä on sellainen asia, josta en edes neuvottele. Jos mies haluaa häät, niin morsian on joku muu kuin minä.
Ja tokihan me olemme näistä asioista puhuneet jo seurustelumme alkuaikoina. Tai siis muutaman vuoden seurustelun jälkeen. Mutta jotenkin tuntui, että miehelle asiat ovat "kristallisoituneet" vasta nyt, kun oma ystäväpiiri todella elää tuota "vaihetta". Että aikaisemmin se oli hänenkin osaltaan vaan puhetta ja sitä, että "katsotaan mitä aika tuo tullessaan", päivä kerrallaan. Mutta parikymppisenä sitä keskittyi lähinnä "pitämään hauskaa" ja vaan rakastamaan. Ei sen ikäisenä, opinnot juuri aloittaneena, kumpikaan sen syvällisemmin tuhlannut ajatuksia lapsille tai avioliitolle. Ja suorastaan hullulta tuntuisi, jos olisimme miettineet näitä asioita silloin, kun olimme vastarakastuneita ja "elämä oli edessä".
Alun perin seurustelumme siis alkoi siitä, että viihdyimme yhdessä tosi hyvin ja asiat natsas kaikin puolin. Jossain vaiheessa vain tajusimme, että olemme suhteessa ja rakastuneita. Emme siis aloittaneet yhteistä taivalta silmissä väikkyen volvo, omakotitalo, koira ja kaksi lasta.
Ja kiva, että asia on herättänyt monenlaisia ajatuksia ja kirjoituksia. Mielenkiinnolla lueskelen erilaisia pointteja ja näkökulmia. Kiitos niistä.
H
hoh hoi
Vieras
L
läpäläpä
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja hoh hoi:
Vielä itsekkäämpää on vääntää niitä kuraperseitä maailmaan ihan vain omaksi iloksi.
E
Elämästä nauttiminen on epäilyttävää hommaa
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja hoh hoi:
Niin, terveempää on uhrautua ja raataa itsensä perhettä passaten näännyksiin, jotta voi sitten katkerana marttyyrina napista vanhuudenpäivänsä, miten kukaan ei kiitä eikä kanna mitaleita, hyvä jos kukan viskaavat äitienpäivänä.
Ä
Äidit eivät ole itsekkäitä!
Vieras
Niinpä niin, kukaan nainen ei tietenkään ryhdy äidiksi itsekkäästi omasta tahdostaan vaan hän heittäyttyy marttyyrin lailla yhteiskunnan miekkaan. Kukaan lapsesta unelmoiva nainen ei halua itsekkäästi tuntea sitä mielihyvää, kun saa hoitaa ja suojella pientä tuhisevaa vauvantuoksuista nyyttiä. Kukaan äiti ei halua itsekkäästi lapsia vanhuuden turvaksi saatika värikästä ja elämänmakuista perhe-eloa ympärilleen jakamaan arjen onnenhetket.Alkuperäinen kirjoittaja hoh hoi:
Lasten hankkiminen on puhtaasti uhrautumista, josta itsekkyys on kaukana. Vanhemmille siitä ei koidu kuin itkua ja hammasten kiristystä. On aivan mahdoton ajatus, että kukaan ryhtyisi vanhemmaksi saadakseen täyttää omia toiveitaan ja tavoitteitaan, joita elämälleen on asettanut!
A
apua minäkö
Vieras
Päätin että hyvä ratkaisu on laittaa salaa omat piuhat poikki. Sitten voimme yhdessä miehen kanssa yrittää lapsia ja ihmetellä miksi ei tärppää :=) Saa mieskin sitten minulta signaalin syvästä sitoutumisesta kun jätän pillerit pois ihan yhteisellä päätöksellä.
A
aloittaja
Vieras
Muuten hyvä trolli tuo klo 12.00, mutta a) en saa piuhoja poikki, koska en ole vielä tarpeeksi vanha tai synnyttänyt b) miksi laittaisin piuhat poikki, jos en ole vielä päättänyt haluanko lapsia vai en? c) jos laittaa piuhat poikki, niin tuskin kannattaa enää lasta yrittää d) en syö pillereitä
H
Höh
Vieras
Miksi aina pitää puhua itsekkyydestä jos joku ei tahdo lapsia? En ymmärrä. Olisiko muka jonkun osapuolen kannalta parempi toimia epäitsekkäästi ja hankkia lapsia vaikkei haluakaan. Kukahan siitä onnelliseksi tulisi, yhteiskunta kun saa uusia veronmaksajia ehkä? Tuskin lapsia "tehneet" ihmisetkään ovat perheen perustaneet pelkästä uhrautuvaisuudesta, kuten voisi kuvitella jos lasten hankkimatta jättäminen kerran on itsekästä...
Muttamutta. Näin kolmenkympin tietämillä olen itsekin näitä avioliitto- ja lapsiasioita toki pohdiskellut. On pitkä parisuhde ja yhteinen asuntolaina, joka jo sinällään on suuri sitoumus. Avioliittoa en vastusta mitenkään, mutta eipä minulla ole suurta tarvettakaan siihen. Naiset, jotka puhuvat "naimisiin pääsemisestä" saavat niskakarvani pystyyn, millä vuosisadalla tässä oikein eletäänkään? Mutta jos mieheni nyt kosisi, suostuisin kyllä, koska minulle avioliitossa on nimenomaan kyse rakastamisesta ja sitoutumisesta, ei niinkään yhteiskunnallisesta instituutiosta tms. Mutta ei minun parisuhdettani mitenkään huonommaksi tai sitoutumistamme heikommaksi tee se, ettemme ole naimisissa.
Lapset ovatkin sitten ongelmallisempi kysymys, säännöllisin väliajoin saan pienen kriisinpoikasen tästä. Periaatteessa minulla ei ole mitään lapsia vastaan, en vain ole koskaan minkäänlaista vauvakuumeen poikastakaan kokenut. Tuskin sellaista koskaan tuleekaan, ennemminkin ehkä jonkinlainen tunne siitä että olisi valmis äidiksi. Niin kauan kun sellaista tunnetta ei ole ollenkaan, en lapsia ala edes harkitsemaan. Tosin varsinkaan minun kohdallani lapsia ei noin vain tehdä, se on tiedossa jo nyt, joten jossain vaiheessa seuraavan viiden vuoden sisällä pitäisi pystyä päättämään haluaako lapsia vai ei. Olenko vanhana katkera jos en lapsia hankikaan? Sitä on turha pohtia, koska vastausta ei ole olemassa, mutta pohdin silti. En usko, että lapsi rajoittaisi mitenkään elämääni tai jäisin mistään paitsi lapsen takia, mutta jotenkin en vaan kykene näkemään itseäni äitinä. Ainakaan vielä...
Joten kriisejä näiden asioiden tiimoilta on kyllä muillakin. Minulla on mies, rivitalokoti, kultainennoutaja ja farmariauto. Jossain vaiheessa tämä keskiluokkaisuuden vaikutelmakin alkoi ahdistaa, mutta se sentään meni ohi jo. Pääasia kai on kuitenkin se, että itse olisi tyytyväinen elämäänsä, oli lapsia, vihkisormuksia tai mitä nyt sitten kelläkin tai ei.
Muttamutta. Näin kolmenkympin tietämillä olen itsekin näitä avioliitto- ja lapsiasioita toki pohdiskellut. On pitkä parisuhde ja yhteinen asuntolaina, joka jo sinällään on suuri sitoumus. Avioliittoa en vastusta mitenkään, mutta eipä minulla ole suurta tarvettakaan siihen. Naiset, jotka puhuvat "naimisiin pääsemisestä" saavat niskakarvani pystyyn, millä vuosisadalla tässä oikein eletäänkään? Mutta jos mieheni nyt kosisi, suostuisin kyllä, koska minulle avioliitossa on nimenomaan kyse rakastamisesta ja sitoutumisesta, ei niinkään yhteiskunnallisesta instituutiosta tms. Mutta ei minun parisuhdettani mitenkään huonommaksi tai sitoutumistamme heikommaksi tee se, ettemme ole naimisissa.
Lapset ovatkin sitten ongelmallisempi kysymys, säännöllisin väliajoin saan pienen kriisinpoikasen tästä. Periaatteessa minulla ei ole mitään lapsia vastaan, en vain ole koskaan minkäänlaista vauvakuumeen poikastakaan kokenut. Tuskin sellaista koskaan tuleekaan, ennemminkin ehkä jonkinlainen tunne siitä että olisi valmis äidiksi. Niin kauan kun sellaista tunnetta ei ole ollenkaan, en lapsia ala edes harkitsemaan. Tosin varsinkaan minun kohdallani lapsia ei noin vain tehdä, se on tiedossa jo nyt, joten jossain vaiheessa seuraavan viiden vuoden sisällä pitäisi pystyä päättämään haluaako lapsia vai ei. Olenko vanhana katkera jos en lapsia hankikaan? Sitä on turha pohtia, koska vastausta ei ole olemassa, mutta pohdin silti. En usko, että lapsi rajoittaisi mitenkään elämääni tai jäisin mistään paitsi lapsen takia, mutta jotenkin en vaan kykene näkemään itseäni äitinä. Ainakaan vielä...
Joten kriisejä näiden asioiden tiimoilta on kyllä muillakin. Minulla on mies, rivitalokoti, kultainennoutaja ja farmariauto. Jossain vaiheessa tämä keskiluokkaisuuden vaikutelmakin alkoi ahdistaa, mutta se sentään meni ohi jo. Pääasia kai on kuitenkin se, että itse olisi tyytyväinen elämäänsä, oli lapsia, vihkisormuksia tai mitä nyt sitten kelläkin tai ei.
A
aloittaja
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja aloittaja:
Paitsi aspiriiniä silloin tällöin mutta ei se oikeastaan tähän liity...