Ä
ällistynyt..
Vieras
Eli lyhykäisesti tilanne on tämä.
meillä on kolme lasta ja olemme naimisissa, ostimme nyt ensimmäisen oman talon. Lainaa hakiessa pankin kanssa sumplittiin että mies hakee lainan yksinään,koska muuten pankkilaskureiden mukaan perheemme tulot jäävät miinukselle???(uskomatonta). eli laina miehen nimissä.
puhuttiin avioehdosta, että molempien perinnöt pysyvät toisen ulottumattomissa, vaikka vaihtaisivat muotoaan (rahaksi tai muuksi omaisuudeksi)
Nyt mies yhtäkkiä sanoi, että avioehtoon myös kohta jossa talo on hänen???!!(kiinteä omaisuus). Olin ällistynyt kertakaikkiaan ja en osannut sanoa mitään asiaan, tuli kuin tyhjästä.
kuulemma, kun pääsen hoitovapaalta töihin, minun pitää ottaa henkilökohtainen laina omiin nimiin ja maksaa puolet talosta miehelle (eli maksettas kahta lainaa samalla sitten, minun ja miehen jäännös velkaa).
hän oli suunnitellu et hän maksaa lyhennykset ja minä juoksevat, ei vittu! minähän jos joku siinä häviän ja sitten vielä paperilla, ettei minulla ole oikeutta puoleen vaikka olen maksanut sitten yksin kaikki muut kulut paitsi lyhennyksen. ei tuu kesää
äitini sanoi, etten saa allekirjoittaa papereita, ennenkuin he ovat ulkona takauksesta, he eivät rupea takaamaan "mieheni" lainaa.
jotenkin aloin vain ajattelemaan, että siksikö mies halusi naimisiin kanssani, että isäni takaisi HÄNEN lainansa?? (menimme naimisiin juuri ennen talokauppaa). hänen omat vanhempansa eivät voi taata. rupesi tuntumaan juonelta ja tuli tosi paska fiilis. mies vain ihmetteli miksi itkin illalla jatkuvasti ja kysyi, että olenko jostain niin iloinen..öh??
nyt siskot neuvoja! mitä tehdä? tämä on ensimmäinen liittoni jne joten en tiedä mistään mitään oikein...pitäisi varmaan soittaa johonkin ja kysyä neuvoa?
meinasinkin, että sama summa jolla mies maksaa lainaansa siirrän omista rahoistani samanverran syrjään ja lopuilla sitten maksan juoksevia kuluja.