Aurinkovauvat *56*

  • Viestiketjun aloittaja Kiiruska*
  • Ensimmäinen viesti
Siiriz
Joo, tai minulla tämä nettailu on lähinnä ahdistuksen purkamista. Mies lähti Ilonan kanssa kävelylle ja en osaa tehdä mitään muuta täällä kuin surfata netissä. TAisi tulla tehtyä vikatikki tuon asunnon kanssa. Hirvittää. En osaa tarttua mihinkään tekemiseen (tai kämppä on kyllä siivottu jo niin hyvin tulevia esittelyjä varten, ettei mitään paljon olisikaan), vaan roikun täällä netissä. Kiitos vinkistä Rosanna, tänään digitestaillaan ja anoppilassa touhutaan.
 
fatima*
Lomamatkalta virkeänä takaisin haaveilijoihin!

Täti tuli kyläilemään viikon myöhässä ja olen ehkä jonkin verran helpottunutkin, jos näin saa sanoa kun kuitenkin lasta toivon. Oli aika eriskummalliset kuukautiset kaiken kaikkiaan ja en ihmettelisi, jos olisi ollut varhaisvaiheen km, oireet kun olivat aika voimakkaat. mutta kuten sanottu, hyvä näin, vaikka vauvakin olisi tervetullut.

Lueskelin kirjoituksianne, tervetuloa seleena minunkin puolestani ja onneaSiirizille asunnon myyntiin. Nyt en muuten kerkeä kummemmin kommentoimaan, joten palaan asiaan!
 
Rosanna
Siiriz: Tuleekohan tuo digitestin käyttö tänään liian aikaisin, siis jos tikussa oli vain haalea viiva. Ainakin noissa mammaksin testeissä piti olla aika selvä viiva ennen kuin digitesti näytti plussaa. Mut anoppilassa ei varmaan pysty testaileen oikein? Noiden viivojen vahvuuksien vertailu on rasittavaa, siksi ihastuinkin siihen digitestiin, ei tarvitse arpoa. Tosin käyttökokemus on tosi lyhyt, joten eipä tiedä miten hyviä ne pitkässä juoksussa on...

Mulla näyttää ihan ok:lle. Iltapäivän mammaksin testiin tuli vain juuri ja juuri erottuva viiva ja lämmöt on edelleen ylempänä kuin alkuviikosta. Eli näyttää ikäänkuin ovis ois tosiaan ollut... pitää nyt tarkkailla seuraavien päivien tapahtumia vielä. Huomiset testaamiset taitaa jäädä aika vähiin kyllä, koska mennään häihin. Ompahan ainakin muuta ajateltavaa...
 
Rosanna
Fatima ehti ennen minua kirjoittelemaan.
Vai niin se meni, eli ketjun viimeisin jännättävä tältä erää... mutta ainahan tulee uusia kertoja.
Mun ihmeen odotus on joskus 18.7. kieppeillä...
 
Siiriz
Siiriz kiittää Rosannaa. Otin sitten eilen elämäni ensimmäisen digitestin ohjeidesi mukaan käyttöön. Vaikka kyllä mua nauratti anopin vessassa häärätä tyhjän jugurttipurkin ja kännykän sekkarin kanssa. Eipä arvannut anoppi, että jugurttipurkki joutuu ihan laboratoriokäyttöön. Ja positiivinen tuloshan sieltä pärähti. Ei ikävää testin tulkintaa tai viivan paksuuden mittailua, vaan selkeä tulos. No, haittapuoli oli se, että emme pääseet touhuilemaan, koska mieheni seurusteli äitinsä kanssa pitkälle yöhön kuten aina (anoppi on viini ym. alkoholiasiantuntija, aina on uudet viinakset pöydässä): Se vei voiton lisääntymisen suunnittelusta ja toteuttamisyrityksistä. Mutta kiva sentään, että minulla on ovulaatio. Tällä tavalla jaksan taas seuraavaan kiertoon.
 
Siiriz
Niin, anoppi ei siis ole juoppo, vaan eläkkeellä oleva ruoan ja viinin asiantuntija. Nyt kyllä sitten usein poikansa kanssa maistelevat kenties liiankin runsaasti toisensa nähdessään...
 
Rosanna
Jeps! Tuo digitesti on tosiaan yliveto juttu. Hienoa että se ovis löytyi sittenkin:) Harmi ettette päässeet puuhastelemaan juuri otollisimmalla hetkellä. Minulla on testipurkkina vanha tortuntäytepurkki: hupaisaa kun siinä lukee "tähtitorttu";)

Me oltiin häissä eilinen, eikä mitään uutta tikutus- ja lämmönmittausrintamalta. Aamuiset Fertestit näyttää nyt vain juuri ja juuri erottuvaa viivaa. Lämmöt on vähän kysymysmerkki ja nyt erityinen tarkkailtava. Niiden kun pitäisi pysyä ylhäällä... aamulämpö on nyt vain 0,2 C ylempänä kuin silloin oletetun oviksen aikoihin. Toki sääkin on huomattavasti viileämpi. Ehkä iltapäivälämmöt kertoo enemmän, niiden mittauksesta on pidempi kokemuskin.
 
Inkku-64
Tervehdyksiä testaajille :) Mulla on kp 10/28-32 ja lomaillaan vielä. Huomenissa palataan kotiin, mutta sitten tuleekin vieraita, joten en tiedä hyödynnetäänkö mahdollista ovista. Ehkä seuraavassa kierrossa tarkastan oviksen ajankohdan tai sitten en. Digitesti kuulostaa hyvältä, sillä tosiaan tavallisen testin tuloksen arpominen on aika inhottavaa.

Fatimalla on ihan samanlaisia tuntemuksia kuin minulla tuon mahdollisen raskauden suhteen. Mutta kait siihen ajatukseen sitten tottuisi, jos plussa kohdalle sattuisi. Minä en enää imetä ollenkaan, sillä lopetin lypsämisen juhannukseen. Eli sen ei pitäisi "hidastaa", mutta ikää tulee joka päivä lisää. Maitoa muuten tulee edelleen puserrettaessa ja rinnat ovat tosi kosketusarat. Kuinkahan kauan tällaista kestää, onko kellään kokemusta/tietoa?
 
Siiriz
Minulla ei nyt oikein ole väliaikatiedotettavaa... ;) Ovis tuli ja meni ja hyvä niin. Nyt voi vähän elätellä toivoa, että miehellä olisi oikein pitkäikäiset siittiöt, jotka eläisi yli 4 vrk. Mutta eipä niin taida olla. Toisaalta se maalisvauva olisi kyllä ollut aika äkkiä. Keväällähän olisi sitten mukava saada vauva ;) Eli seuraavaa kiertoa kohti.
 
Haidi75
Pitkästäaikaa kurkkaamassa ketjuun ja en nyt nauramiseltani enempää kykene kirjoittamaan...kiitos rosannan..."Tähtitorttu"...sait rosanna hymyn huulilleni koko päiväksi:)))))))))))))
 
Rosanna
Ihan samanlainen väliaikatiedote kuin viimeksikin eli lämmöt pysyneet koholla kuten pitääkin ja ovistesti nollilla (teen vain enää yhden päivässä sentään).
Eli jokseenkin normaalille vaikuttaa, loppuviikosta vois testata, vaikkei tunnu kyllä yhtään siltä että mitään ois "tapahtunut". Tästä pitäisi tulla kuitenkin lyhyt kierto eli ensi viikkoon tarvii tätiä vain odotella ja sitten uuteen yritykseen... siis jos nyt kehoni toimii normaalisti, mikä ei todellakaan ole varmaa.

Sen hormonikorvaushoidon olen toistaiseksi unohtanut. Jotenkin arveluttaa alkaa sotkemaan tällä hetkellä kuitenkin toimivaa kiertoa, eikä se mitä olen siitä lukenut anna aihetta odottaa että varmasti parempaa ois tiedossa. Joten taidan jättää sen sitten "pahan päivän" varalle.

Vähän odottava tunnelma taitaa olla kaikilla nyt... voi kun jollekin tapahtuisi mukavia:)
 
Siiriz
Nyt pitää ketjua nostaa, vaikka ei mitään asiaa olekaan. Olisipa kiva nähdä kaavio käyntitiheyksistä. Varmaankin ovulaation aikaan käyntimäärä on huipussaan ainakin minulla ja sitten taas mahdollisia kuukautisia odotellessa. Nyt taas on sellainen kierron vaihe, että mittään ei tapahu. Kuhan olla öllötellään. Onneksi on kaunis kesä, josta nauttia!
 
Inkku-64
Tervehdys teille! Eihän mullakaan mitään asiaa ole, mutta lukemaan tulin muiden kuulumisia. Hiljaiseloa tuntuu olevan kierroissa juuri nyt. Mulla on aika juuri ennen ovista, joten varsinaiseen jännäykseen on reippaasti yli kaksi viikkoa. Muuten on ihanan rentoa meininkiä, kun on loma. Tänään tuli laitettua mansikat pakkaseen ja laitettiin harkintaan lisäpakastimen hankinta. Meillä kun ei ole minkäänlaista kylmätilaa, niin kaikki hillot, mehut yms. pitää myös pakastaa, joten uuden jääkaappi-pakastimen hankinta taitaa tulla ajankohtaiseksi.

Mites muuten Siirizin imetys nyt sujuu? Oletko vähentämässä sitä?
 
Siiriz
Kiitos kysymästä, Inkku. Eilen imetin 4 kertaa ja se on ennätys. Siis vähiten tähän saakka. Oltiin tuttavaperheen mökillä ja ei neiti muistanut olla tissiä vaatimassa. Ja mikä ihme viime yönä! Ilona nukkui 21-7 omassa sängyssä herättämättä kertaakaan minua (mies työmatkalla). Eli kyllähän tässä sais vauva jo tulla, kun toinen on kasvanut isoksi. Tällaista lisää!
 
Rosanna
No höh... täti tuli jo kylään! Kierto vain 17 pv, eli mun luteaalivaihe ois ollut vain 8 - 9 päivää!
Ja taas tyhmää mielikuvitusta: eilen kanniskelin vanhaa raskasta TV:tä ja heti sen jälkeen alkoi pieni kipu alavatsalla...
Hassua ettei lämmöt laskeneet eilen kuten viimeksi ennen menkkoja...
No joo, saa kai sitä jossitella... plääh.
Ainoa ilo tästä tädin aikaisesta vierailusta on että uusi yritys pääsee käyntiin pikemmin, mutta muuten huolestuttaa tuo että tuo luteaalivaihe ois noin lyhyt. Mulla muuten ois niitä keltarauhashormoneja...mutta taitaisi mennä puoskaroinnin puolelle jos napsis niitä oviksen jälkeen... ?
 
Inkku-64
Hyvä hyvä Siiriz, noin tuo lapsenhoito sujuu kitkatta. Meillä on ollut flunssaa ja hampaitakin tulee kuin sieniä sateella, joten vähän on sellaista kränää ilmassa. Tänään kaupassa vierasti kahta tätiä, jotka tulivat jutustelemaan. Toivottavasti ei mitään kauheaa vierastamisbuumia tule, kun täällä ainakin ihan vieraat ihmiset tulevat höpöttämään vauvalle niitä näitä. Ihan kivahan se on, mutta kurjaa, jos toinen pelästyy.

No olipas Rosannalla lyhyt kierto. Mutta oikea asenne sinulla on, sillä uusi alkaa sitten nopeammin. Keltarauhashormonien käytöstä mä en osaa sanoa juuta enkä jaata. Tosin sen verran tiedän, että niitä tosiaan käytetään liian lyhyeen luteaalivaiheeseen, mutta millaisia määriä yms., siitä ei mitään hajua.

Täällä vissiin kp 14, joten kriittisiä hetkiä eletään. Mies raataa pihahommia, mutta toivottavasti jää edes vähän voimia myös perheenkasvattamispuuhiin.

Missäs meidän harvemmin kirjoittavat jäsenet luuraa? Kesäkö painaa päälle?
 
Rosanna
Varmaan muilla kirjoittajilla on elämäkin;)

Alkaakohan Inkku sun lapsonen enemmän hahmottamaan omaa erillisyyttään ja myös ihmisiä että ovatko ne tuttuja vai ei. Tuntuisi luontevalta että silloin tavallaan suojelee itseään. En kyllä ymmärrä miksi kaikkien pitäisi lasta päästäkään "härkkimään"...

Lueskelin että tuota samaa keltarauhashormonia on määrätty joillekin just luteaalivaiheen tukemiseen. Ohjeena ollut että aloittaa oviksen jälkeen kun lämmöt ovat olleet ylhäällä 2 pv ja syödä niitä viikon verran. Taidanpa kokeilla ensi kierrossa ja ottaa puolikkaan tabun viikon ajan oviksen jälken, edellyttäen että se ovis löytyy... Mä epäilen että sen ansiosta seuraava kiertokin voisi olla pidempi.
 
siiriz
Mulla on ystävä, jolla on noita keltarauhashormooneja myös (sama joka suositteli käyttämään digitestejä). Hänellä on suurentunut keskenmenonriski, tosin en oikein tarkkaan enää muista hänen tarinaansa, vaikka se on kyllä kerrottu... Ei varmaankaan kannata ihan ominpäin niitä ryhtyä käyttämään. Itselläni oli keskenmenon jälkeen noita todella lyhyitä kiertoja ja minua ne kyllä masensi ihan kamalasti. Toisaalta sitten hyvä oli se, että pääsi tosiaankin taas uutta yritystä kohti nopeammin.
 
Inkku-64
En tiedä kuinka monella oikeesti on 28 päivän säännöllinen kierto, aika harvalla kait. Mulla ainakaan ei ole koskaan ollut. Joskus nuorempana oli lyhyitä kiertoja, mutta nykyään on ollut aika pitkään jo tuo 28-32 päivää ja olen ollut oikein tyytyväinen, vaikka menkkoja kytätään joskus 5 päivääkin. Mutta vähänhän tuo on, kun jotkut joutuvat odottamaan kuukausikaupalla tai täti tuleekin käymään lähes puolessa välissä.

Meillä on vissiin ovis hyödynnetty kohtuullisen hyvin. Oli oviskipujakin, joten ehkä tää kierto oli sitten ihan normaali. Tämän kuun viimeisinä päivinä sitten taas jännätään, jos jännätään. Jos ei plussaa testiin tule, taidan aloittaa laihdutuskuurin ja alkottoman elämän kesäloman jälkeen. (Toki alkoton alkaa raskaudestakin, mutta laihdutus on jo eri juttu...) Alkottoman aloitan tukemaan laihdutusta, sillä vaikken paljoa juokaan, niin tuleehan niitä turhia kaloreita jo parista viinilasillisestakin.

Tosi paljon vieraat ihmiset kiinnittävät huomiota vauvaan. Tosin meidän Toivo on sellainen kovasti kontaktia ottava, mutta siltinkään en tykkää, kun nämä vieraat tyrkyttävät sormiaan toiselle ja tulevat supsuttamaan ihan viereen. Nyt sitten jos vierastaminen oikein todella alkaa, niin helpottuu tämäkin asia :)
 
Rosanna
Tädin kanssa tässä seurustellaan kolmatta päivää. Ihan tavallisenoloinen vierailu tää on kyllä.

En tiedä tosiaan mitä tekis noiden keltarauhashormonien kanssa... Ehkä katson vielä seuraavan kierron että mille se vaikuttaa ennen kuin niihin turvaudun. Ei niistä hormoneista kyllä mitään haittaakaan pitäisi olla, päinvastoin, koska vaihdevuosissa siitä juuri ekana puute tulee. Onhan mulla ennenkin tietysti vaihdellut nuo kierrot vaikkei aivan noin lyhyttä ole ollut kuin kerran tai pari. Ja jännästi niin että aika lailla kolmen peräkkäisen kierron keskiarvo on ollut 25 pv - niin oli nytkin (34, 25, 17). Jospa seuraava ois ihan normaalin mittainen?
 
siiriz
Alkoton elämä pitäisi minunkin aloittaa... Huokaus. Nyt heinäkuussa on tullut tissuteltua luvattoman paljon. Siis aina illalla, kun Ilona nukkuu, avaan siideripullon ja nautin. No, eipä pullo siideriä mitään, mutta jos se on joka iltaista, niin alkaa kiusata. Toisaalta nyt on stressiäkin: meneekö asunto kaupaksi ja töihinlähtö elokuussa. Seli-seli. No, eilen sitten meillä oli vieraita ja Ilona meni nukkumaan jo puoli kahdeksan. Siinä sitten hyvän ruoan kyytipojaksi nautittiin viiniä ja korkattiinpa vielä kuoharipullokin. Mies oikein houkutteli minua mukaan. Sovittiin, että minä hoidon Ilonaa aamulla ja mies nukkuu, sitten mies lähtee Ilonan kanssa ulos ja minä nukun. No, menin nukkumaan jo puolen yön tienoilla muisaakseni, mutta aamulla piti laskea, että voinkohan imettää... Annoin sitten varmuuden varaksi vastiketta ja Ilona ei kaipallut tissiä koko aamupäivänä! Iltapäivällä sitten rinnat olikin ihan pakahtua. Mutta ehkäpä minullakin tämä tissuttelu loppuu, kun heinäkuu on ohi. Toivossa on hyvä elää. Millaista laihdutuskuuria olet Inkku ajatellut?
 
Seleena
Hip hei kaikki, täällä ilmoittautuu yksi lomalainen harvakseen kirjoittelija. Tänään jo vähän aurinkoakin, joten mukavaa, että on loma! Minulla ei mitään isompia aiheeseen liittyviä uutisia, paitsi, että lähipäivinä on taas touhupäivät..ihan kalenterinkin mukaan.

Lueskelin tuossa tarinoitanne. Harvinaisen sivistynyttä keskustelua täällä verrattuna moneen muuhun ketjuun (kukas se kissan hännän nostaa, jos ei kissat itse :). Itse en kyllä alkotonta elämää aloita ainakaan näin lomalla, on se vaan eri mukavaa kun voi ruuan kanssa ottaa vähän viiniä tai oluttakin joskus. Ja siiderihän suorastaan käy näin kesällä ihan välipalastakin ;) Mieskin tuli tänään mökiltä, joten muutama romanttinen illallinen viineineenkin varmaan tässä tulee nautittua. Raskausaikana olen muuten aina ollut täysin absolutisti.

Minulla on muuten edellisestä synnytyksestä yli 10 v, joten olen kyllä vähän niinkuin aloittelija taas näissä raskautumisasioissa (jos ei sitä km:ää nyt tähän siis lasketa..).
 
Siiriz
Minä urhea pikkunainen se pidän tätä ketjua etusivulla! ;) Noh, siideripullon voimalla taas... Kiva Seleena, että kävit "ilmoittautumassa". Minulla on nyt kp 27. Aika ylläri olisi tärppi, loppuisi ainakin siidujen juominen. Veripäivät onkin sitten lauantaina, jolloin hyvä ystävä menee naimisiin ja minä ajattelin laittaa valkoisen hameen. Punainenhan sopii siihen kivasti ;) Pitäisi löytää nyt vain yläosa siihen, valkoinen toppi mustilla pisteillä olisi, mutta taitaa mennä liian valkoiseksi.
Paino on kivasti noususuunnassa, kun imetyskäyrä on laskenut :(
 
Seleena
No autan sinua Siiriz, että pysyy ketju näkyvissä..

Tärppi olis tosiaan kova juttu, toivotaan Siiriz sinulle ja kaikille meille muillekin. Kiertojen pituudesta muuten teille kysymys, että onko niin kuin muistelen lukeneeni, että kierto lyhenee vaihdevuosien lähestyessä? Itselläni on ollut lyhyitä kiertoja, yleensä aika tarkka 28 pv. Mutta vuosi sitten kesäaikaan oli 24-25 päivää.. Nyt yllättäen tämä edellinen olikin 30 pv, mutta km:n jälkeenhän on "normaalia" että sekaisin normikierto menee.

Rosanna. Luinko jostain aikaisemmista viesteistä, että asut ulkomailla? Vai onko tämä ihan minun mielikuvitukseni tuotetta.. Tuli vain mieleen.

Inkku, sinä kyselit imetyksen lopettamisesta. Muistelen, että aikoinani kun lopetin imetyksen, loppui se maidontulo aika nopeasti. Eli keho kyllä ainakin minulla pian ymmärsi, ettei enää kannata "tuotantoa" pitää yllä.

Laihdutus pitäisi muuten minukin aloittaa, se vain ei oikein mielestäni sovi yhteen tämän raskautumisyritykseni kanssa. Ainakaan raju sellainen. No ehkä tämä on taas yksi hyvä tekosyy olla aloittamatta mitään dieettiä - vielä :)



 

Yhteistyössä