aurinkolasit?

  • Viestiketjun aloittaja anneli
  • Ensimmäinen viesti
no minä olen
miettinyt ihan samaa, että kun kyse on kuitenkin poikani silmistä niin mistä saan varman vastauksen siihen kannattaako aurinkolaseja ostaa vai ei? meillä on kesän ajan poika 5-7kk.. Pitää kai etsiä netistä jos löytyis tietoa. Onko kenelläkään linkkejä?
 
n
Ihon lisäksi myös silmät ovat herkkiä UV-säteilylle. Liiallinen lyhytaikainen altistus aiheuttaa akuutin tulehdustilan, jota kutsutaan lumisokeudeksi. Se on kivulias mutta onneksi parantuva vaiva.

Pitkäaikainen altistus säteilylle aiheuttaa silmän mykiössä hitaasti kehittyviä samentumia, mikä merkitsee, että mahdollinen kaihi alkaa kehittyä entistä nuoremmalla iällä. Erityisesti lasten silmien suojelu on tärkeää, sillä lapsen silmän mykiö päästää lävitseen enemmän UV-säteilyä, kuin aikuisen. Osa UV-säteilystä voi tunkeutua aina silmän pohjaan asti jolloin verkkokalvon solut alkavat pikkuhiljaa rappeutua.

Silmät voi suojata UV-säteilyltä parhaiten käyttämällä varjostavaa hattua ja aurinkolaseja. Hyvät aurinkolasit paitsi suodattavat tehokkaasti, peittävät myös sivuilta silmään pyrkivän säteilyn.
 
=/
Kyllä hanki heijastaa auringon haitallisen valon suoraan lapsen silmään ja siksi silmälääkärit ovat kehoittaneet pitämään lapsella laseja keväällä ja vedenäärellä.
Myös lapsen iiris on suhteessa aikuisen iiristä suurempi ja silmä muutenkin herkempi.
Ja kevään UV- valo paljon haitallisempaa kuin keskikesän aurinko.

Mutta pilatkaa lapsenne silmät ja maksakaa kalliita leikkauksia. Tehän olette lapsenne tehneet ja suojelette heitä kuten haluatte.
Minä ainakin haluan suojata lapseni silmiä ja muutenkin suojella häntä.
 
no eipä
ole minulla tai sisaruksillanikaan ollut laseja kuin vasta muutaman vuoden ikäisenä näitä kaupan muovisia,vaalenpunasia halpislaseja,eikä mitään ongelmaa ollut kenelläkään??
me säästimme toimeentulotuesta kauan ja ostimme auton. Kun jouduimme uudestaan toimeentulotukea hakemaan,he käskivät myymään auton..eli eli..
Laitan säästöt säästöpossuun, eikä sinne suuria summia kerry..
 
Wau...
Onpas tää ketju menny ihan mahottomaks...

En ymmärrä näitä lauseita ""Ei meilläkään oo muksuna ollu laseja ja pärjätty on"" jne. Ei ennen ollu autojakaan ja pärjättiin,turvaistuimia ei oo aina ollu jne. Haloo,maailma muuttuu,pitääkö tässäki asiassa tehdä niinkuin on joskus sata vuotta sitten tehty? Mitä helkkarin väliä sillä on,onko meillä ollu lapsina laseja vaiko eikö? Nyt ajatellaan tän hetkistä tilannetta ja omaa lasta.Pitääkö sen oman lapsen kärsiä auringonkirkkaudesta sen takia,että ei meilläkään oo lapsina ollu laseja?

Ja toinen asia,en ymmärrä miksi pitää puhua rahasta ja sen olemattomuudesta...noita laseja saa tosiaan optikoltakin noin 30e hintasia,jos ei semmosta summaa saa säästettyä ni sitte on kyllä enemmän ku köyhä...

Me asumme merenrannalla ja merellä vietetään aikaa paljon,niin kesällä ku talvella.Oon varmaan tosi kamala äiti ku pilaan lapseni silmät aurinkolaseilla,tarttis vissiin vaan todeta että et sinä nyt laseja tartte ku sitte menee silmät pilalle,siristeleppä vaan siinä silmiäsi ja kärsi päänsärkysi.Eikä meillä ainakaan turvakaukalon aurinkolippa estänyt aurinkoa paistamasta vauvan silmiin,enkä hattua viittiny vetää silmille,niin ettei vauva olisi nähnyt yhtään mitään.Sillon meille ostettiin vauvalle aurinkolasit ja edelleen käytössä ovat aina kun tarvis on,ei niitä nyt heti päähän laiteta jos aurinko hiukanki pilkahtaa pilven takaa.Järjen käyttö on sallittua.

Wau...
 
=/
Eu ei kuitenkaan ole otsonikerrosta heikentänyt!!!

Kyllä 20-30v sitten oli vielä otsonikerrosta hyvin jäljellä, joka esti haitallista UV-säteilyä pääsemästä maanpinnalle. Toisin on nykyään...

Mutta pilatkaa lastenne silmät!!!
 

Yhteistyössä