atopia vai allergia- auttakaa kokeneet

JAKSAMISIA!!! Tiedän mitä tuon taistelun kanssa on, saa olla kunnon salapoliisi. Onpas kyllä ihme kun ei siellä oteta allergiatestejä, mutta ei kyllä meidän neidiltäkään olisi otettu, ennenkuin minä olin vailla testejä jo kymmenettä kertaa. Minulle vain sanottiin ettei noin pieni vauva (3kk oli silloin, nyt 6kk) voi olla allerginen!! Siis häh, ei voi olla! no nyt olen vaihtanut neuvolanterkkaakin! Meillä kuitenkin tilanne selviämässä, maitoaltistus tehty, neocate maito käytössä. kelan korvauspäätös tuli viime viikolla, onneksi. Mutta noiden kiinteiden suhteen on hiukka vaikeeta, nyt olen kyllä jo löytänyt kolme ruoka-ainetta mitkä käy (mutta ei valmiina kaupansoseina), vaan lisää pitäis löytää, mutta kun tuohonkin kokeiluun arkiintuu.
 
No meillä mennään edelleen sit vihreillä ripuleilla eteenpäin. Tähän mennessä tänään siis jo kolmet saatu aikaiseksi. En tiedä mikä nyt maksaa kun ei maha rauhoitu eikä posketkaan ole vielä tulleet kokonaan kuntoon. Koko ajan miettiin et mikä vielä??? Eilen leivoin itselle kahvipikkuleipiä soijamargariiniä apuna käyttäen muuten ovat kyl gluteenittomia ja maidottomia et oisko vika nyt sit seuraavaksi siinä. Olet tietysti nyt hyvällä halulla niitä pistellyt kahvin kanssa ihan reippaasti. Niin toivoisin et saisin nyt neidin kuntoon ennen ensi maanantain lääkäriaikaa, että näkis hänkin tytön välillä vähän eri näköisenä ja lakkais puhumasta siitä atopiasta... mut saa nähdä miten meidän käy. Pitää nyt yrittää itse syödä vain ja ainoastaan varmoja juttuja eli näkkäriä ja banaania... :LOL:
 
No, onpa teillä hankala tilanne! Tulee kyllä vielä mieleen, että soijahan on myös erittäin allergisoiva ja usein nämä pienet maitoallergiset ovat allergisia myös soijalle - eli sitä tarkkailisin vielä? Ja välttäisin itse varmaan kananmunaakin, sen verran usein maitoallergiset ovat allergisia myös kananmunalle (esim. salaateissa usein kananmunaa sisältävä majoneesipohjainen kastike?)... Ja oireiluhan voi jatkua helposti 2-7 päivää tuollaisen vahinkoaltistuksen jälkeen, joten nyt täytyy vain odottaa, että tilanne rauhoittuu!

Mutta muista huolehtia nyt omasta jaksamisestasi eli tee itsellesi mahdollisimman usein kaikenlaista ruokaa ja lisää öljyä reippaasti sen minkä pystyt. LIsäksi sinun pitäisi ottaa kalsiumlisä (1000 mg) ja monivitamiinilisä sekä d-vitamiini ellei kalsiumlisässä sitä jo ole. Itse söin paljon esim. keittoja ennen kuin jouduin jättämään perunan pois ja sittenkin söin vielä jauhelihakeittoa, jossa oli esim. lanttua ja bataattia sekä lampaan tai poronjauhelihaa. Pekonista saa reippaasti energiaa ja sillä voi korvata mausteet, jos possu käy, itse söin paljon ihan öljyssä kuullotettua ja sitten keitettyä riisiä ja paistoin pekonia ja naturel kalkkunasuikaleita pannulla ja oli muuten yllättävän hyvää:) Eli kaikenlaisia kummallisuuksia tuossa imetysdieetillä oppii syömään. Katsot vaan, että saat kaikista ryhmistä jotain ja reilusti rypsi/auringonkukkaöljyä lisäksi. Kookosmaito tuntui meillä sopivan ja siitäkin saa reilusti energiaa ja kastiketta esim. wokille (meillä sopivia esim. kalkkunasuikaleet, bataattilohkot ja riisi kookoskermassa - on ihan hyvää:).

MUTTA TSEMPPIÄ!!!
 
No niin meillä on nyt sit päällisin puolin todellakin ihan normaalin näköinen suloinen tyttö täällä, jolla iho on niin priima kunnossa kuin olla voi :D . Iho on siis pehmeä ja valkoinen ja karheutta enää poskissa hieman. Nyt yritetään pysyä tässä kunnossa maanantan lääkärikäyntiä varten Kyseessä siis lääkäri jonka mielestä meidän neiti on niin selvä atoopikko kuin olla voi |O . Maha on vielä sekaisin ja eilen tuli kahdet vihreät vetelät. Nyt tälle aamulle tulleissa olin näkevinäni jo keltaista väriä vai liekö kuvittelin...

Mutta nyt siis kun en yhtään tunne tämän maan käytäntöä mitä meille ehdotetaan - ehkä lääkäri toteaa, että hänhän sanoi että atopia paranee ajan kanssa :LOL: - niin ajattelin kysäistä kokeneiden mielipidettä mikä olis nyt tärkeysjärjestys meidän kanssa?
Tietty olis hyvä jos maha saatais ihan kokonaan kuntoon eli silloin pitäis vielä miettiä mitä jätän pois ruokavaliostani. Onhan mulla vielä paljon jäljellä. Nyt ajattelin vain kokeilla riisiä ja jättää tuon perunan vielä pois. Soija on pois samoin kanamuna ja siis maito, kotimaiset viljat,
syön enää banaania, viinirypäleitä, jäävuorisalaattia, kurkkua, mustikkaa tältä osastolta. Ja possua syön myös suola, pippuri mausteilla.

Mut siis takaisin kysymykseen. Eli pitäiskö ennen mitään muutosta saada myös kakka keltaiseksi?
Kokeillaanko ensimmäiseksi varmistuuko maitoallergia altistuksella?
Yritetäänkö löytää joku korvaava maito neidille joka tapauksessa vai mennäänkö dietillä ja yritetään löytää jotain kiinteää hänelle?

Toistaiseksi neiti siis kasvanut riittävästi terkkarin mukaan. Pieni kirppuhan neiti on mut on ollut sitä alusta saakka. Nyt siis untuvikkona tuntuu, että ei oikein tiedä mitä olisin itse vailla tuolta maanantain lääkärikäynniltä. Ollaan vaan niin tohkeissaan kun neiti näyttää niin hyvälle. Toki ripulin lisäksi edelleen kutisee. Luulen vaan että vastuu tästä neidin asioiden hoitamisesta jää täysin meidän käsiin. Niin surkea on tämä lääkäritilenne toistaiseksi ennen kuin päästään sille biotohtorille ens kuun puoli välis...

Mut kommentoikaa ja kertokaa mitä itse tekisitte, miten etenisitte?
Kiitos ja kumarrus :flower: !
 
Ei ollut keltaista tulossa - hirveenhajuiset myrkynvihreet isot sellaiset juuri siivottu :headwall: Niin unohdin mainita että syön Wasan gluteeniton ja maidoton näkkäriä, jossa on riisi-, maissi- ja tattarijauhoa sekä perunatärkkelystä ja juomana mulla on omenamehu ja kahvia tietty menee myös...

Eli ei oikein näytä että suolioireettomaksi päästäis tällä menolla. Söin eilen mustikkapuuroa jonka tein riisijauhoihin. Se oli eka kerta siis ja tosi hyvää eli sitä myös meni. Liekö nyt tuli sen edestä sitten toisella toisesta päästä :kieh: Mustikkaa on mennyt kyllä jo aikaisemminkin mulla mut ei noin isoa määrää.
 
mustikka voi kai värjätä? (viisaammat?) meillä ei käynyt omppumehu ja kahvia en ole kuukausiin juonut (taisi loppua, kun tulin raskaaksi). Muuten en osaa vinkata, samanlaisessa hettekössä on menty. Ymmärtääkseni maha pitäisi saada kuntoon, meillä iho parani nopeammin kuin suolisto. Voimia!
 
Onneksi olkoon priimaihosta!!! Eikö tunnukin loistavalta :flower: Rankkaa hommaa, mutta kyllä palkinto on sitäkin isompi kun viimein se iho on kunnossa!

Meillä siis myös pikkumies nyt parin viikon uuden dietin/imetysdietin jäljiltä todella hyvässä kunnossa, mutta koska meillä tuota ikää jo vähän enemmän niin kiinteitä pitää kiireenvilkkaa yrittää myös saada mukaan, joten välillä mennään metsään. Aikamoista akrobatiaa tämä siis on.

Mutta tuosta mustikasta... meillä se ainakin aiheuttaa poitsulle ihottumaa. Ihmeellistä, kun pitäisi olla niin hyvin siedetty, mutta toisaalta meidän allergialistassa on muitakin kummasteltavia kuten peruna ja maissi, jotka myös harvoin allergisoivia.

Toivottavasti pääsette pian jonkinsorttisiin testeihin, sillä meille ainakin se oli todella iso apu. Kaikillahan nuo prickit ja veritestit ei allergioita näytä, mutta koska teilläkin oireillaan noin reippaasti iholla, voisi niistä hyvinkin jotakin nähdä. Meillä ainakin prickeissä nousi kunnon paukamat maidosta ja munasta (16 ja 15).

Lippu korkealle ja häntä pystyyn!
 
Kiitos onnitteluista!! Tuntuu kyllä todella ihanalta saada neiti edes välillä näyttämään oikealta suloiselta vauvalta punaisen rapukaudenjälkeen. Mut kyllä hän on tosi herkkänahkainen. Söin äsken lättyjä, noista omista aineksista kasattuja ja olen syönyt niitä ennenkin hyvällä menestyksellä, mutta kun vadelmahillo oli loppu laitoin ajatuksissani päälle kuningashillon tapaista ja jälleen on jalat ihan punaiset ja läikkiä sekä mahassa että selässä. Toivotaan että posket ei aukea. :headwall: Ei vielä osaa joka hetki ajatella kaikkea vaikka tuntuu että mitään muuta ei edes ajattele kuin tätä mitä syö ja miltä lapsi näyttää... Huoh.

Noista prick testeistähän minä olen ihan pihalla. Eli mitä ne tarkoittaa? Miten tehdään ja miten tuloksia tulkitaan? Mulle ne ei sano yhtään mitään - vielä. Olen kyllä tuohon törmännyt, että joillakin ne näyttää allergiat ja joillekin ei vaikka niitä olis eli toivotaan että täällä niitä tehtäis ja meillä vois olettaan että ne jotakin näyttäisivät kun iho oireilee näköjään tosi herkästi. Toivekkaana maanantaita odotellaan - toivottavasti ei tule kova pettymys, että lääkäri ei alakaan millekään. Täällä on tosi hankala ylipäätään päästä lääkärille kun kaikki käy yksityisillä ja niillä on niin paljon asiakkaita, että uusista potilaista ei olla edes kiinnostuneita niin siksi ei ole niin helppo ajatella, että vaihdetaan sit lääkäriä... Mut mennään sinne tosiaan lippu korkealla vaatimaan lapsellemme oikeutta tulla tutkituksi ja minun mielestä kyllä tuntuu että järkevintä olis saman tien nyt ruveta sitä korvaavaa maitoa etsimään, kun maha ei tule kuntoon sit millään.
 
Jihuu!! Tälle aamulle neiti taas kunnossa eikä mitään jäljellä iltaisesta punastelusta. Onneksi näköjään myös nopeaa iho palautuu kun on vain lyhytaikainen ärsyke kyseessä. Hurjan paljon se antaa kyl voimia itselle, miltä lapsi näyttää - ihan sama miltä äiti näyttää :p

Mahtavaa mamiana että teidänkin pikkuinen on nyt hyvässä kunnossa :flower: ! Toivotaan että kiinteitä löytyy kaveriksi!!
 
JEE! Aaltoja teille täältä UK:sta.

Meillä myös tuo iho korjaantuu uskomattoman nopeasti. Muutamassa tunnissa voi poika näyttää ihan erilaiselta (suuntaan että toiseen...) eli aikamoista vuoristorataa.

Tuli mieleen tuosta kuningatarhillosta ja sama varmaan koskee myös niitä valmismehuja, että lisäaineet taitaa olla myös aika pahoja näille superherkkiksille. Vilkaisepa tuoteselosteet läpi ja katso mitä sisältävät, niistäkin saattaa löytyä jotain selitystä vatsaoireille. Toinen mikä tulee mieleen on tuo possu, meillä se ei myöskään käynyt. Liekö siihen selityksenä se, että meillä testeistä nousi positiivisiksi kaikki viljat ja niitähän ne possut taitaa monesti syödä. Olen nyt yrittänyt metsästää sopivaa lihaa ja tällä hetkellä hyvältä näyttää jänis (sorsakin oli pojalle ok, mutta mulle tuli kauhea närästys!)

Noista allergiatesteistä. Prick-testit taitaa usein olla se ensimmäinen mitä tehdään. Siinä iholle, joko käsivarteen tai selkään, tiputetaan pieni pisara allergisoivaa ainetta ja pistetään se ihon pintakerrokseen. Kymmenen minuutin päästä katsotaan nousiko patti ja mitataan kuinka suuri. Tulos siis ilmoitetaan ihan milleinä. Tämä testi ei ainakaan meidän poikaa sattunut ollenkaan, vähän vaan kiemurteli kun selkään rapsuteltiin.

Meille tehtiin lisäksi sitten veritestejä, joilla voidaan spesifisemmin tutkia tiettyjä allergianaiheuttajia niinkuin esim. meillä nuo viljat. Verikoe otetaan kyynärtaipeesta ja siitä tutkitaan kehittääkö elimistö vasta-aineita esim. juuri venhälle. Elimistöhän tuottaa omanlaisesna vasta-aineen jokaiselle allergeenille jos allergiaa siis on. Onpas tätä hankalaa selittää...

Nyt peukut pystyyn teidän huomiselle lääkärikäynnille toivottavasti se lääkäri on "järjellä varustettu". Meillä mennään myös pitkästä aikaa mittaamaan onko poika kasvanut. Edellisestä mittauksesta onkin aikaa... täällä ei myöskään tää neuvolajärjestelä kyllä ole lähelläkään Suomen tasoa, riittävä varmaan normitapauksissa, mutta kun kyseessä ei ole normi niin sit onkin jo itse käärittävä hihat.

Edessä siis uusi viikko ja uudet kujeet!

 
Kannattaa tosiaan käydä läpi myös niitä lisäaineita, meillä yksi suurista pahiksista oli/on sitruunahappo eli E330 ja sitä on monissa mehuissa ja hilloissa.

Noita prickejä kannattaa kyllä kokeilla, osalla ne jopa toimii! Jos testissä ei kuitenkaan pahkuraa nouse, niin se ei sulje allergiaa pois. Ne mittaavat vain IgE välitteistä allergiaa ja allergia voi olla myös ainakin IgG (?) välitteinen ja sitä se ei näytä ollenkaan. Meillä on nuo tehty jo kahdesti ja mitään ei ole selvinnyt niiden avulla. Joillain ne kuitenkin toimivat ja ehkä te kuulutte siihen ryhmään.
 
No niin lääkärissä käyty ja kuten pelkäsin ihan yhtä tyhjän kanssa :kieh: Voitteko uskoa, että laspi oli ulkovaatteissa ilman lakkia koko sen 5 minuuttia mitä huoneessa saimme olla!!! Tää on jotakin ihan käsittämätöntä tämä touhu täällä. Lääkäri oli lähinnä ihmeissään miksi minä vielä tulen lääkäriin, jos lapsi on jo noin hyvässä kunnossa. Pitää kuulemma vaan varoa niitä aineita mistä hälle näyttää oireita tulevan - niin helppoa se on :headwall:

Kyllä kiehuin kun tulin ulos sieltä ja nyt sit yritetään kyl löytää uusi lääkäri tilalle. Tämä riittää meille.

No sen verran sain kuitenkin häntä kiristettyä, että pitäis tuleman kutsu isompaan sairaalaan testeihin vaikka hänen mielestä ei yleensä tämmöisessä tilanteessa ole tarpeellista. Riittää vaan kun varoo niitä jauhoja. Hän ei siis ymmärtänyt ollenkaan että jokin muukin aine tässä nyt vielä mättää kuin nuo gluteenit. Homma oli hänen mielestä kunnossa ku iho (siis hän näki vain posket) on noin hyvä. Ei yhtään kuunnellut että kyllä iho vielä lehahtelee ja maha sekaisin :snotty:
 
:hug:
kokemuksia tampioista: neuvolan täti luuli, että annetaan nyt vauvalle korviketta, kun hänen painonsa oli laskenut (ja nyt korvikkeella noussut :| ). Tosiasiassa kyseessä maitoaltistus kotona. Ja paino nousi jo ihan rintamaidollakin, kun allergisoivat saatiin poistettua.

Ei Sveitsi ole kummempi maa kuin Suomikaan, pölhöjä löytyy, tosin täällä tuohon allergiaan taidetaan olla paremmin perehtyneitä. Johtuuko sitten siitä, että täällä on vähemmän kotiäitejä ja kiiltokuva-koteja.? Tosin minulla oli vain puolen vuoden pesti siellä ja eri puolilla maata voi olla hyvinkin erilaista.

Voimia uuden lääkärin etsintään!
 
Juu tämä on jännä juttu että meillä on ollut tässä harvinaisen monenlaista keikkaa tuonne sairaalaan suuntaan sekä mulla että miehellä ja siellä kyllä homma toimii ja henkilökunnalla on aikaa ja kiinnostusta hoitaa asiat ja peräänkin vielä soitellaan. Eli niin sanottu yleinen puoli toimii meistä tosi hyvin. Mutta sitten tämä yksityinen puoli on ihan oma lukunsa ja tuntuu että se on ihan vallan rahastushommaa ja asiakkaiden kyykytystä - heillehän se on ihan sama kun rahat kuitenkin tulee vakuutuksesta :snotty: mrrrrr...

Eli neiti teki eilen sit vain yhdet ja ajattelin että nyt homma alkaa olla selvä. Jätin eilen syömättä sen gluteenittoman ja maidottoman näkkärin mitä täältä saa ja sitä on tietysti mennyt sit melkoisesti ja uskonpa todella että siitä löytyy nyt jotakin ratkaisua asiaa. Siinä siis on maissia, riisiä ja tattaria jauhoina ja maissia ja perunaa tärkkelyksenä. Eli joku noista tai kaikki on pahiksia. Tänä aamuna söin sit glut. eri leipää jossa on myös maissia ja riisiä sekä maissinaksuja päälle ja jälleen on sit tullut jo kolmet ja iho punoittaa jaloista ja vartalosta. Eli laitan nyt hyllylle sekä riisin että maissin ja kun aikaisempien juttujen perusteella epäilen myös perunaa niin eipä sit jää enää lihalle kaveria lautaselle muuta kuin salatti :( . Mut kokeilen kuitenkin nyt mennä näin vähän aikaa niin näkee mikä on tulos ja pääsis tuota maitoa sit kokeileen. Eilen laitoin iholle eikä ainakaan siitä tullut mitään kuin ei myöskään huulesta. Ja se michgries mitä aikaisemmin kokeilin sis. myös juuri maissia ja riisiä ja siitä saatiin koko suun ympärys punaiseksi niin voisko sittenkin olla että meille maito kävis. Se ois kyllä huippujuttu!! Mut on tämä kyllä välillä tosi rasittavaa leikkiä salapoliisia koko ajan ja kaupungilla vain katsoa kun muut syövät ja juovat :ashamed:

Mut toivotaan et hommaan jotakin selvyyttä tulis lähiaikoina. Ei mitään tietoa kuinka kauan saamme odottaan sitä testiaikaa eli sitä ei nyt kannata jäädä odottamaan vaan teen omia testejä niin paljon kuin mahdollista. Ja yritän kokeilla ihan kaupan korviketta heti kun iho siltä näyttää... Ei muuta ku kommentoikaa jos välähtää jotakin. Tämä on ihan verraton tää vertaistuki tässä hommassa. Kiitos jälleen kerran kaikille siitä :flower: ! Syökäähän laskiaspulla kermavaahdolla minunkin puolesta, jos se on sallittua teillä päin...
 
Voihan ärsytys! Noita lisävastuksia kun ei tässä tilanteessa jaksais enää yhtään. :hug:

Meillä on itseasiassa ihan vastaavat kokemukset muutamilta täkäläisiltä lääkärikäynneiltä. Poika on tyytyväisenä nukkunut rattaissaan koko käynnin ajan ja lääkäri on ehkä kurkistanut vaunuista sisään... "on posket vähän ärtynyt jooo - ezcemaa on". Kristallipallosta varmaan polkaisevat diagnoosin. Meidän eilinen neuvolakäynti meni muuten myös putkeen... terkkari oli sairaana ja kukaan ei sit viitsinyt ilmoittaa mulle, mentiin siis turhaan. GRRR

Vähän radikaaliahan tämä on, mutta oletko harkinnut että kävisit keikan Suomessa noiden testien takia? Itse soitin Mehiläiseen ja homman olisi periaatteessa varmaan saanut tehtyä päivän parin keikalla jos vaan lääkäri on etukäteen asiasta informoitu ja taustat kerrottu. Meillä onneksi löytyi tuo allergiaspesialisti täältä, ettei sitä reissua tarvinnut tehdä, mutta olisin siihenkin valmis ollut. Tottahan sen jälkeenkin vielä jollakin tavalla olisi pitänyt saada homma kulkemaan myös paikallisesti, mutta ainakin alkuun oltaisiin päästy.

Tsemppiä taas, kyllä tää homma työstä käy!
 
Näemmä ehdit tässä välissä laittaa vielä lisää tarinaa... Mutta, koska teillä näyttää hommat tosiaan menevän ihan samoja ratoja kuin meillä (paitsi että meillä tuo maito tosiaan on paha) ja tuota maissiakin epäilet (meillähän sekin nousi prick testeissä samoin kuin peruna) niin oletko kokeillut quinoaa? Siinä on paljon proteiinia ja pitää nälän loitolla :eek:) Maissi ja riisi on kai muuten ristiin reagoivia, eli voivat ollakin molemmat pahoja. On tää melkoista hommaa.
 
Jihuu!!! Meillä tyttö antoi vihdoin eilen periksi ja suostui syömään myös tuttipullosta =) Kyllä oli mahtava fiilis!! Kun ihan lapsenkiduttajaksi tässä on itsensä tuntenut kun tuolla pullolla rääkkää toista joka päivä ja toinen huutaa selkä kaarella ja tunkee vain pulloa pois ja päätä pakoon. Ja sit nälissään yrittää vähän nukkua ja sama jatkuu... :ashamed: Mut työvoitto saavutettiin sit eilen. Lapsi alkoi syödä ja äiti itkeä :LOL: Oli niiiiin helpottava olo ku lopultakin se onnistui. No ei se tietenkään vielä tälle aamulle suostunut pullolle mut kyllä se nyt tästä kun on nähty että se kuitenkin on mahdollista. Jotenkin tuntuu että se olis helpois homma jos vaan löydettäis sit se maito.

Ja lisää hyviä uutia. Saatiin uusi lastenlääkäri hommattua! Ja vielä tästä ihan läheltä et voi vaikka kärrytellen siellä käydä. Ainakin vaikuttaa luonteltaan ihan erilaiselta kuin tämä edellinen tapaus. Et on mukava mennä normaalit hommat sinne hoitamaan vaikka hän ei sit allergioista mitään ymmärtäiskään. Nimittäin nyt löysin myös täällä ihan allergologeja ja sitä nyt tässä sit pähkäillään et mikähän tässä olis nyt viisainta. Siirtyäkö kokonaan semmoisen asiakkaaksi näissä allergia-asioissa vai käydäkö myös siel biolääkäril. Ja sit meille oli viel tulossa ne priscktestit ihan yleisen sairaalanhoidon puolelta. Eli nyt alkaa olla kohta niin monenlaista tarjolla et ei tiedä kohta minne mennä. Mut parempi näin päin.

Likka on ollut entisensä. Nukkuu hyvin ja iho välillä lehahtelee jos syön huolimattomasti jotakin. Itsellä on nälkä eli voisin kyllä tuota quinoa sit kokeilla seuraavaksi.
 
Hienoa, että apua on viimeinkin tulossa ja onnittelut myös pullotaistelun osavoitosta! Toivotaan, että maito löytyy avuksi, sillä teillä tuota ikää on sen verran vähän että imetysdietistä tulisi kyllä kirjaimellisesti pitkä kuin nälkävuosi! Itse vielä tässä harkitsen josko yrittäisin pärjätä imetysdietillä tuonne vuoden ikään saakka. Pikkumies ei oikein suostunut tuota Neocatea juomaan ja hiukan epäilen myös että se pahensi hänen ihottumaansa. Ajattelin, yritetään nyt ensin vähän laajentaa tätä imetysdiettiä ja hetken päästä testataan vielä uudelleen tuo Neocate jos se kuitenkin kävisi. Kaikkein helpointa varmaan olisi siirtyä vuoden iässä kaura/riisijuomalle, mutta en ole vielä päässyt kyselemään ravitsemusterapeutilta mitä hän on siitä mieltä.

Meillä myös tässä juuri pähkäillään, että mennäänkö ensi viikolla julkisen puolen lastenlääkärille, vai pysytelläänkö nyt pelkästään yksityisellä sektorilla kun sinne mentiin. Luulen, että tässä ei asiaa auta jos on liian monta kokkia hämmentämässä soppaa, jokaisella on kuitenkin oma mielipiteensä siitä miten kannattaa edetä ja kiirehtiminen ei auta asiaa yhtään. Toisaalta tuolla julkisella puolella voisi saada tehtyä muutaman lisätestin, joten katsotaan nyt mihin tässä viikonlopun aikana päädytään.

Jahans, nyt tarttee lähtee puuronkeittoon, äijä heräs just unilta. Katsotaan kuinka ruoka tänään maistuu. Viikolla söin parina päivänä katkarapuja ja seuraavat yöt meni sit aika levottomissa merkeissä. Olen huomannut, että sellaisina päivinä myös pojalla syönti menee vähän harakoille, ilmeisesti on jo valmiiksi sen verran epämiellyttävä olo, ettei enää halua mitään ylimääräistä koneistoon.
 
Jihuu nyt tuli kutsu niihin pricktesteihin eli päästään jo tämän viikon torstaina sinne. Nyt yritellään sit pitää iho hyvässä kunnossa, eikös se ole siinä tärkein juttu näin etukäteen? Jostain sit luin että jos on vaikka tosi pitkään jo ollut maidoton niin silloin se ei enää näy testeissä? Onko tähän jotakin perää vai kannattaako nyt tosiaankin vähän napostella kaikkea ennen sitä? No ei kai - sit ei ainakaan ole iho priimakunnossa enää torstaina...Eli enpä nyt sitten vielä soittele sinne yksityiselle vaan katsotaan mitä torstai tuo tulleessaan.

Ja sitkeä on likka tuon pullon kanssa. Luulin että pahin oli jo ohi kun lopulta suostui siitä syömään viime viikolla mut nyt tuntuukin et se eka päivä kun söi olikin helppo. Nyt vaan suu pysyy kiinni ja pää kääntyy entistä tomerammin ja jos sinne jotakin välillä menee niin pärrää kaiken ulos :headwall: Ihan uskomatonta miten kova taistelu tämä on - ja harmittaa kun ihan itse aiheutettu lisäongelma vaan tämän kaiken keskellä. Mut toivotaan et sitkeys palkitaan joskus...

Meillä jopa nähty yksi päivä että suoli ei toiminut ollenkaan ja selvästi se on ollut nyt rauhoittumassa kun kakkuskerrat vähenevät kolmeen, kahteen jopa yhteen per päivä. Väri on edelleen kyl enemmän vihreä kuin keltainen.

Mutta aika todennäköistä että tässä mennään nyt vielä diettaamalla eteen päin jatkossakin, kun tuo pulloilu noin tökkii. Koko päivät ovat pilalla kun lapsi raukka itkee väsyneenä ja nälkäisenä ja tuntuu että koko elämä onkin muuttunut ihan hirveeksi. Tänään on syöty vain tissiä ja niin ihanan rauhallinen päivä, onnellisen tyytyväinen lapsi ja välillä nukkuu kunnolla monen tunnin unet. Aika ristiriitaista hommaa tämä... :ashamed:
 
Wau, sehän oli nopeaa toimintaa! Torstai on jo tosi lähellä :) Toivottavasti saatte prickeistä jotakin irti. Todennäköisesti siellä tehdään joku kohtuu standardi setti jossa taitaa usein olla juuri muna ja maito, ehkä joku pähkinä, vehnä, pölypunkki ja jotain muita, mutta itse pyysin lisäksi testaamaan perunan ja maissin joita epäilin. Mulla oli sitä varten omat samppelitkin mukana. Ihmettelivät varmaan kun niitä roudasin ja ovat vielä aika harvoin allergisoivia, mutta niinpä vaan nousi paukamat molemmista. Jos siis sullakin tuon dietin myötä on noussut mieleen joku epäilyttävä ruoka-aine, niin voisit varmaan kysyä voisiko sen testata.

Iho kannattaa tosiaankin nyt yrittää pitää hyvässä kunnossa. Meillä poitsun käsivarret oli silloin aika huonona, joten prickit tehtiin selkään, mutta mieluummin kai yleensä otetaan juuri käsivarteen. Teillä ei taida antihistamiinit vielä olla käytössä, mutta niiden kanssa pitäisi pitää muutama päivä taukoa ja jostakin luin, että myös kortisoonit pitäisi olla hyllyllä pari päivää. Minä olin ollut maidottomalla ja munattomalla dietillä (ja vähän vaikka millä muullakin) yli kuukauden ennen noita prick-testejä ja kyllä meillä ainakin nousi molemmista (sekä munasta, että maidosta) ihan kunnon paukamat dieteistä huolimatta joten kun nyt kerran ihon olette kuntoon saaneet niin ei kannata mitään maitoja sun muita mukaan sotkea.

Harmi, että sen pullon kanssa on sotatila edelleen pystyssä. Sitkeitä sissejä nämä kyllä taitavat olla jos sitä mieltä ovat, ettei pulloilu kiinnosta. Meilläkin yritettiin sitä Neocatea pullosta ja mukista, mutta se taisi haista jo nenäänkin niin pahalle, että heppu vaan yski kun toin kuppia lähellekään. Lopulta annoimme parina iltana sitä lääkeruiskulla suoraan suuhun, ja sillä tavalla saatiin muutama kymmenen milliä menemään, mutta aika toivotonta hommaa olisi ollut yrittää päästä jonnekin litran tuntumaan per vuorokausi...

Minä juttelin perjantaina meidän allergologin kanssa ja päädyin sitten siihen, että meillä ei nyt sotketa tähän soppaan enää uusia ihmisiä. Peruin siis julkisen puolen ajan. Lääkäri sanoi, että kun vasta-ainetesteissä on niin paljon positiivisia (vaikkakin aika matalia arvoja) on kyseessä sen verran monimutkainen tapaus, että tuskin tuo lastenlääkäri, jolle se aika nyt oli, olisi meitä juuri voinut tässä kohtaa auttaa. Tämä meidän allergialääkäri onkin kyllä jo sen verran kovaa kaliberia, että luotan häneen tällä hetkellä aivan täysin. Hintakin on kyllä ihan juhlava, mutta kaikkien näiden pompottelujen ja viivytysten jälkeen maksan sen enemmän kuin mielelläni. Ärsyttää oikein ajatellakin, että kuinka paljon meilläkin aikaa meni hukkaan niistä ensimmäisistä lääkärikäynneistä ennen kun lopulta kyllästyttiin ja etsittiin yksityinen jonka avulla homma meni eteenpäin oikein harppauksen ihan muutamassa päivässä. No, onneksi nuo ajat on jo takanapäin ja poika on aivan kuin toinen lapsi, nukkuu ja on tyytyväinen.

Tulehan sitten taas raportoimaan kuinka teidän testien kanssa kävi.

Peukkuja pystyssä pitää Mamiana ja poitsu
 
Kiitti mamiana kaikista vinkeistä noihin testeihin liittyen :flower: !!

Meillähän on antihistamiini käytössä aamuin illoin annan 10 tippaa per kerta eli jätän ne nyt pois. Sekä kortisonipitoista voidetta laitan, jos on tarvis eli se hyllylle myös. Meille pitäis tulla sieltä postia vielä ennen torstaita ehkä siinä on myös ohjeistusta mukana. Mut mitä samppeleita sulla siis oli matkassa? - meni mulle ihan yli hilseen.. :D koska minäkin epäilen sekä perunaa että maissia jopa riisiä niin pitäiskö munkin sit ne "samppelit" ottaa, mut mitä ne on :LOL:

Juuri tultiin tältä uudelta lastenlääkäriltä ja käynti kesti ihan kokonaisen tunnin!! Eli pikkuisen oli eri ääni kellossa miehellä , kun niin kovin tarkkaan halusi kaiken tietää ja kuulla että meinasi jo neiti väsyneenä hermostua. Hyvä näin! Nyt ainakin on normilääkäri meistä kiinnostunut ja päätettiin antaa 6 kk piikitkin vasta ensi viikolla että eivät sotke tätä torstain käyntiä. Pieni neiti meillä kyllä on - juuri saatii 6 kg rikki (6050g) ja pituus oli 63,5 cm. Ja nyt oiskin sit tarkoitus tietty löytää jotakin kiinteetä sit seuraavaksi, kunhan nuo testit jotakin kertois ensin niin tietäis vähän mistä päästä kokeilis...

Mahtava homma mamiana, että teillä on nyt lääkärihommat noin hyvällä tolalla. Se on kyllä tosi suuri helpotus, kun saa vastuun tästä hommasta antaa jollekin asiasta tietävälle ja taitavalle. Yksinään tämä alkaa kyllä aika äkkiä ahdistaa ja melko kovasti. Jo pienikin askel, että saa vaikka testiajan, auttaa taas jaksamaan ihan erilailla eteen päin. Me mennään nyt näin ja katsotaan sit loppuviikosta, että onko sittenkin aihetta ottaa vielä yksityiselle yhteyttä vai pärjätäänkö nyt tällä paketilla...

 
Nyt kuulostaa todella siltä, että teilläkin on sellainen järjellä varustettu lääkäri :eek:) Hyvä! Pääasia varmaan on, että hän on oikeasti kiinnostunut teistä ja ennen kaikkea siitä, että saa neidin pysymään kunnossa. Meidän allergologi on ihan lasten allergioihin erikoistunut ja on tällä hetkellä mukana tekemässä isoa tutkimusta lasten pähkinäallergiasta. Varmaan saadaan jossain kohtaa sitten suosituksia siihenkin kuinka tuohon poitsun peanut-allergiaan pitäisi suhtautua jahka nyt saavat jotain tuloksia tuosta tutkimuksesta. Oli kyllä mukava vähän purkaa omaa mieltään perjantaina tuon lääkärin kanssa. Minulla oli taas jo niin paljon kysymyksiä ja tässä hommassa tulee muutenkin vähintään vainoharhaiseksi kun vahtaa pienintäkin punoitusta, että jonkun asiasta tietävän rauhoittelut on kyllä välillä ihan tarpeen. Kyllä lämmitti kovasti mieltä sekin, kun hän sanoi, että pahin on nyt takana ja että "you have done so well!" Tuntui vähintään siltä kuin olisi saanut 50 km hiihdossa kultamitalin :eek:)

Meillä tuon lääkärin nettisivuilla sanottiin, että jos haluaa joitakin tiettyjä ruoka-aineita testattavaksi, joita ei siihen heidän perussettiin kuulu, kannattaa ottaa niistä tuoreet kappaleet mukaan. (Sorry, en olisi kyllä itsekään omaa tekstiäni ymmärtänyt kun katsoin mitä olin sulle kirjoittanut - mitä ihmeen samppeleita?!?) Minulla oli sitten kassissa peruna ja maissi, mutta ne olisi kyllä kuulemma kannattanut kuitenkin keittää, sillä eihän kukaan syö perunaa tai maissia raakana. :LOL:
Suomalainen tekee juuri niin kuin on käsketty
;)

Minuakin oikein jännittää, löytyykö teille niistä prickeistä mitään vastauksia. Tule sitten heti raportoimaan
 
No nyt rupes samppelit selviämään :saint: mitääpä munkin sit varalta ottaa ihan keitetyt kamat matkaan jospa sit testaisivat nekin... ja olo on niin kuin lapsena kun pukkia odotettiin. Onneksi torstai tulee pian. Heti sit kyllä kiirehdin tänne kertomaan mikä meidän tilanne on. Iltaan meillä menee ennen kuin ollaan edes kotona mut sit... :)
 
No niin nyt on sit niiiin paljon asiaa, että...

1. Ensinnäkin kun lopetin antihistamiinin annoin silloin tiistaiaamuun ja käytin vain perusrasvaa eikä hipaisuakaan kortisonin puoleen niin heti ensimmäinen yö nukuttiin huonosti. Keskiiviikkoaamuna oli jo posket punaiset ja iho paikoitellen. Ja seuraavana yönä sit jo itkettiin, välillä huudettiin kun ei kutinalta voinut yhtään nukkua ja tänä aamulla iho oli siinä kunnossa, että tervettä paikkaa sai hakea. Eli me ei edes ehditty olla sitä kolmea vrk ilman, kun kutsu tuli meille niin myöhään. Olin ihan järkyttynyt!! Lapsihan ei ollutkaan ollenkaan kunnossa minun rajusta dietistäni huolimatta vaan pysyy hyvässä kunnossa vain antihistamiinin ja rasvojen avulla. Normaaliako?

2. No testeihin kuitenkin päästiin ja prickit näytti, että maito, muna, soija, pähkinä ja pölypunkit!! Kala ja vehnä ei noussut ollenkaan. Kun lisäksi kokeilivat vielä jonku toisenkin pähkinän ja oli joku kontrollipistos myös ja histamiini (joka näytti 30) niin eivät siis huolineet mitään minun tuomia juttuja. No ei kyllä olis tainnut löytyä tervettä ihoakaan enempää. Sit otettiin sitä verta ja niitä tuloksia odotellaan kontrollikäyntiin joka on kahden/kolmen viikon sisällä. Lisäksi toimitan heille vielä kakkanäytteen huomenna postin kautta.

3. Sain nuhteita näin suuren dietiin pitäimisestä, kun kuulemma ei EUROOPASSA ole enää tapana suositella äideille diettejä ollenkaan. Siis minun pitää nyt kiireesti palauttaa kaikki diettaamani takaisin ruokavalioon JA jopa maidon ja munan ottamista mukaan omaan ruokavalioon SUOSITELTIIN lämpimästi. Missään tapauksessa en kuulemma saa mitään muuta ainakaan enää pitää pois.

4. Pölypunkkien vuoksi on kuulemma PAKKO ostaa joku lakana, joka pitää lapsen erossa näistä. Tämä oli erittäin vakava juttu heidän mielestä ja tulevat sitä kysymään onko lakana hankittu!! (Luin juuri jo suomalaista tutkimustulosta jonka mukaan tällä lakanalla ei ole mitään merkitystä ihottuman määrään. Enemmän oltiin sitä mieltä, että se viittaa nimenomaan taipumuksena tähän atooppiseen ihottumaan kylläkin???)

Eli pikkuisen on pääpyörällä tästä kaikesta. Omat ajatukset sekalaiset. Osin hyvät - jospa meillä ei sittenkään ole muuta kuin nuo ja toisaalta ihan sekavat sen vuoksi, että neiti on ollut ihan hirveässä kunnossa nyt vaikka olen todellakin ollut dietillä. Saimme siis reseptin apteekin maitoon, jonka pitäisi käydä ja sen vakuutus korvaa, mutta tuosta nimestä en saa edes selvää mitä se on ennen kuin haen sitä. Yhtään tutulta nimi ei vaikuttanut, vaikka olenkin niihin täällä törmännyt...

6. Hyviä neuvoja/vinkkejä/ajatuksia vastaanotetaan. Mitä päättelet tästä kaikesta ja mitä itse tekisit??
 

Yhteistyössä