Olen itse miettinyt samaa. Nykyisen kanssa ei alussa ollut mitään tutinoita eikä sydämen hakkaamista, punastumista tms. Pientä jännitystä kuitenkin. Tunne -rakkaus- on kehittynyt pikkuhiljaa, ja kasvaa päivä päivältä. Pitäsikö rakastumisen mennä sitten jonkin kaavan mukaan? Itse olen tähän ikään mennessä huomannut sen, että jos suhde on ollut alussa intohimoinen (juuri nuo sydämen hakkaamiset, punastumiset, jalkojen tärinät jne.), niin se intohimo on kuitenkin lopahtanut jossakin vaiheessa. Ja samalla koko suhde. Eli, onko tällainen pikkuhiljaa rakastuminen kuitenkin se turvallisempi ja kestävämpi vaihtoehto? Tunnen kyllä intohimoa kumppaniani kohtaan, mutta se ei ole ainakaan vielä sellaista, mitä se on ollut joitakin aiempia kumppaneitani kohtaan. Mielestäni intohimokin voi kasvaa suhteen edetessä, kun oppii tuntemaan kumppanin paremmin ja ei tarvitse enää ujostella.
Mielestäni intohimo ja rakkaus ovat kaksi hieman eri asiaa. Voit tuntea intohimoa jotakin ihmistä kohtaan, kuitenkaan rakastamatta häntä. Mutta rakastamaasi ihmistä kohtaan voit tuntea myös intohimoa.
Se, kun rakastaa jotakin ihmistä, minulle se on ainakin sitä, että voi olla juuri sellainen kuin on. Lämmin tunne valtaa sydämen, kun näen rakastettuni. Haluan viettää aikaa hänen kanssaan ja olla hänen lähellä. Ja mietin yhteistä tulevaisuutta hänen kanssaan. Enkä kaipaa rinnalleni ketään toista ja ajattele, olisiko minulle sittenkin tarjolla vielä jotakin parempaa.
