Niin no eihän sitä tiedäkään vaikka oli alkua tälle samalle,mene ja tiedä. Olen kertonut ainakin muistaakseni myös tosta painon NOUSUSTA,mutta siis
vauva painoi syntyessään 2660g. Eilen punnitessa oli 4560,sitä edellisenä päivänä siellä yksityisellä painoi 4510. Eli kyllä painoa tulee,mutta on tuo pulauttelu SILTIKIN jotain aivan hirveetä! Ja ehkä juuri tästä painon noususta johtuen tätä hommaa ei nyt oteta oikein tosissaan. Moni ainakin sanonut ettei painonnousulla ole mitään tekemistä refluksin kanssa ja näin olen itsekin lukenut.Keuhkoja on nyt kuunneltu ja mitään poikkeavaa ei ole löydetty kun siitä hengityksestä on moni kysellyt. Meille sanottiin et olis maitorohinoita. Ainiin,kysyivät eilen onko otettu röntgeniä,sanoin et ei ole tehty mtn muuta kun nää samat jutut joka kerta. En tiiä miksi kysyi kun kummiskaan eivät ottaneet.
Mies soitti eilen illalla sinne hml koska oli puklannut laskujeni ja merkintöjen mukaan n.11 kertaa alkuilta viidestä kello 10 illalla. hoitaja sanoi että lopettakaa lehmänmaito ja antakaa vaan uudestaan heti puklaamisen jälkeen sitä Gavisconia.Ei täällä yöllä tehdä mitään. Aamulla lääkäri soittaa.Ei siis tiennyt että ollaan jo lopetettu nannit ja muut litkut. Olen nyt odotellut että soittais mutta ei oo kuulunu mtn. Vauva nukahti kahden aikaan yöllä ja huuto alkoi siinä 9 aikaan eli tunti kuunneltiin ennenkun soitettiin. Sen verran voin sanoa että tuo maito on noita mahaväänteitä mitä ilmeisemmin vähentänyt koska nyt ei enään niin kovasti väännä ja käännä,nukkuu nyt ja söi viimeksi puol 8 aikaa. Kakka on eilisestä asti muuttunut pehmeäksi mutta kiinteäksi,tätä ennen oli aina yllätys mitä kakkaa sieltä tulee,useimmin kuitenkin vihreätä ja vetistä,parisen kertaa myös ruskeaa ja vetistä.Olen tossa käynyt kattomassa säännöllisin väliajoin ja kun vaihdoin hänen kylkeä niin taas oli harso märkänä eli pulautellut on unissaankin.
Soittaisi nyt se lääkäri sitten.
Se miten olen yhtäkkiä saanutkin kyytiä vaikka minne ja mitä muuta jotkut ilkeilijät täällä onkaan kyselleet ja ihan itse asiasta olematta ollenkaan kiinnostuneita,-vastaan ettei kuulu teille ilkeilijöille varsinkaan pätkän vertaa! Tilanteet muuttuu ja eikö ole hyvä että asiat on järkkääntyneet,miksi tarrata tuollaisiin kun asiat onNYT näin niinkun ovat! Ärsyttävää kyttäämistä asioista joita olen sanonut ja joille olen jo tehnyt jotain! Silloin kun kyytiä tai muuta ei ollut,niin kyseltiin että etkö pääse millään,ei voi olla totta,ym ym ja ym. Nyt kun asia on toisin niin johan pitää piikitellä,tarrata kynsin hampain johonkin epäkohtaan vaan päästäkseen sanomaan jotain ilkeää.voi hyvää päivää sentään.! Menkää muualle ja unohtakaa koko ketju mielestänne, se ei teitä itsejänne hyödytä eikä mua varsinkaan että haukutte tai ilkeilette/ihmettelette paheksuen tätä mun tilannetta vauvan kanssa. Kiitos ja soronoo.
Ainii, se että vauva on lääkärissä tyytyväinen aina,niin on oikeasti tosi kumma. En tiiä mikä siinä on!Veikkaan kanssa että tossa autoilussa on jotain mikä saa vauvan tyyntymään.Matkaa on kummiskin sen tunnin verran sinne hämeenlinnaan,siinä ajassa kerkee hyvin sitte jo vaipua syvempäänkin uneen joten ehkä tuo auto on se syy.