Anoppiahdistus

Ahdistavan tutulta kuulostaa osan anoppikuvailut, valitettavasti. Just tässä tänään mietin, että en voi kertakaikkiaan sietää, kun anoppi pyrkii määräilemään mun elämääni ja sitä, miten mä omaa lastani hoidan. Mä olen aikuinen ihminen, joka on oppinut tekemään ihan itse omat päätöksensä ja kantamaan niistä myös vastuun. Nyppii aika huolella, jos joku yrittää saada mua tekemaan esim. vastoin periaatteitani tms.
Ja syy, miksi puhun vain "mun mielestä"-muodossa, on, että olemme miehen kanssa asumuserossa. Kun erosimme, anoppi kysyi, että onko syynä he vai raha... Haloo. Miten h-vetissä hän luulee pystyvänsä erottamaan mut ja mieheni, kyllähän meillä on ollut ihan oma elämä ja omat syyt päätyä asumuseroon.
Nyt kun lapsi tosiaan syntyi, pitäisi hänen kanssaan ilmeisesti laukata mummolassa joka päivä. Ja huom, he eivät voi millään tulla tänne. En tiedä miksi eivät, koska eivät käyneet täällä silloinkaan,kun asuimme ukon kanssa vielä yhdessä. Kaikkien näiden vuosien aikana appivanhemmat ovat käyneet täällä yhdessä yhden kerran, anoppi yksin ehkä 5-7 kertaa ja anoppikin on käynyt täällä nuo kerrat vasta lapsen syntymän jälkeen.
Mua ei kiinnosta se tunnekylmä ilmapiiri, mitä heillä on luonaan lapselle tarjota. Ei kiinnosta se teennäisen rakastava esitys, tai se, että mun lasta esitellään pitkin naapurustoa kuin kiertopalkintoa.
Lapsi ei myöskään ole kenellekään mikään pelastaja, vaan hän on oma uniikki itsensä. Jos ei aikuinen ihminen saa itse omaa elämäänsä kasaan niin,että voi hyvin, ei lapsikaan kyllä sitä tee. Eikä lapsen sellaista tarvikaan tehdä.
Henkilökohtaisesti ärähdän kyllä, jos ylitseni yritetään kävellä - äitinä. Minä tiedän, mikä on omalle lapselleni tarpeen ja parasta.
Parempi kun sanoo suoraan, ei tarvi sitten niellä kiukkuaan ja stressata hulluna, kun ei uskalla kieltää mummoa tekemästä jotain mitä haluaisi kieltää.
Meillä tulee ongelmia mm. lapsen syöttämisen kanssa, he ovat tuputtamassa muksulle jos jonkinlaista ruokaa (tänään sokeroitua mansikkahilloa....) eikä mene jakeluun, että hänelle ei saa antaa mitä tahansa, koska tytölle tulee välillä allergiaoireita jos jostakin ruoasta.
Luultavammin en anna koskaan tyttöa sinne yökylään, eikä pienin syy ole isovanhempien korkea ikä (67/72). Minun EI tarvitse antaa lastani sinne. Minun ei ole pakko olla lapsestani erossa, jos en HALUA. Koska meillä arki rullaa ihan mainiosti, eikä ole mitään sellaisia ongelmia, jotka vaarantaisivat lapsen elämää tms. (esim.päihdeongelmat). Jos tuo tahti tuosta vielä pahenee, että ollaan koko ajan kärttämässä sinne tai omimassa lasta tai lähdetään -minulle, äidille, mitään ilmoittamatta- yhtäkkiä lapsen kanssa jonnekin, niin sitten aion sanoa, että käymme korkeintaan pari kertaa kuukaudessa tai jotain muuta vastaavaa. Mä en siedä mitään pompottelua ylipäätään kenenkään taholta. Ja tähän ikään mennessä olen jo oppinut, että vaikka suorapuheisuus välillä loukkaa, niin se on kuitenkin se helpoin tie. Eihän sitä tarvi,kun sanoa.

 

Itse omistan tosi narrsistisen anopin aluksi oli todella mukava mutta myös meillä kun suhde muuttui vakavammaksi anopista tuli v----mäisempi... Lopulta toisen lapsen synnyttyä ja tämän toisen lapsen yksi vuotis syntymäpäivillä anoppi sitten täräytti kaikkien vieraiden kuulleen että me olemme mieheni kanssa huonoja vanhempia kun emme kohtele lapsiamme tasa-arvoisesti. Mutta kun minun mielestäni yksivuotiasta ja viisivuotiasta ei voi kovin samalla tavalla kohdella. Vähän näiden syntymäpäivän jälkeen mieheni sai haukkumis puhelun anopiltani. Ja sitten katkesivat välit lähes tyystin hankalan asiasta tekee se että anoppi ja appi asuvat samalla kadulla ja heitä näkee väkisin lähes joka pvä.... silti anoppi haukkuu ja arvostelee vastaan kävellessään meitä meitä molempia ja haukkuu minua ja miestäni myös meidän lapsillemmme joten totesimme että lapset eivät sitten enää mene sinne kylään anoppini on myös huutanut minun miehelleni että: SINÄ ET SITTEN ENÄÄ OLE MINUN POIKANI!
Tätä juttua riittäisi vaikka kuinka paljon koska asia on jatkunut jo 8 vuotta.... argggh hermo menee