Teki niin tai näin, aina on väärin päin - tunnistatko ihmistyypin?

[raivostunut]

Exäni ja nykyinen anoppini kuuluvat tähän ihmistyyppiin. Ex mietti aina jälkeenpäin ihmisten puheita, että mitäköhän sekin sillä oikein tarkoitti. Kaikissa sanomisissa hän näki jotain negatiivisia sivumerkityksiä, jotka oli tarkoitettu vihjeeksi hänelle. Eromme jälkeen, hän oli varma, että minä oli usuttanut TV-lupatarkastajan hänen luokseen. Tosiasiassa en halunnut sekaantua millään tavalla koko tyypin elämään. Olin vain onnellinen, että pääsin hänestä eroon.

Samanlainen vainoharhainen ihminen on anoppini. Sanoipa hänelle mitä tahansa, niin aina hän onnistuu kääntämään ne itseään kothaan suunnatuiksi loukkauksiksi. Jos kerron, että olimme siskoni mökillä kesälomalla, niin se tarkoittaa, että hänen sukunsa mökit eivät kelpaa minulle. Jos olen erehtynyt sanomaan, että äitini auttoi minua leipomisessa, niin se tarkoittaa, että anopin leipomukset ovat pahoja. En siis ole viitsinyt puhua enää mitään oman sukuni asioista, koska anoppi kokee sen leuhkimisena ja vastaavasti hänen sukunsa mollaamisena.

Kerran anoppi pillastui ja haukkui koko sukuni omien väärinkäsitystensä takia. En olisi saanut pyytää lähellä asuvaa siskoani varautumaan hoitamaan esikoista kakkosen synnytyksen ajaksi. Anoppi oli siinä vaiheessa majaillut meillä jo viikon ja odottanut, että synnytys alkaisi. Kun anoppi on (pyytämättä) siivonnut meillä, niin hänen mielestään myös minun sukulaisteni velvollisuus on tulla meille pesemään ikkunoita. Minun mielestäni kaksi tervettä aikuista, minä ja mieheni, olemme täysin kykeneväisiä siivoamaan oman kotimme.

Anoppi on myös mustasukkainen siitä, että toinen mummi saa olla enemmän lastenlasten kanssa. Mieheni käy varsin usein harrassusreissuilla, joten olen kutsunut oman äitini seurakseni ja avuksi lastenhoidossa tai olen matkustanut äitini luokse lomailemaan. Saan todella harvoin omaa aikaa, joten jään silloin kotiin, kun mies lähtee anoppilaan lasten kanssa viikonlopuksi. Tästä anoppi tietenkin vetää taas omat johtopäätöksensä, että heidän seuransa ei kelpaa minulle.

Saimme hääkutsun miehen sukulaisen häihin pari viikkoa sitten. Pyysin omaa äitiäni lapsenvahdiksi ko viikonlopuksi. Siitäkös riemu taas repesi. Kun kyse on miehen sukulaisista, niin olisi kuulemma pitänyt pyytää lapsenvahdiksi miehen vanhempia. No, miksi hitossa sitten ei ollut pyytänyt? Oma äitini ei ole ollut meillä ikinä lapsenvahtina, sillä minä olen ollut aina paikalla. Sen sijaan anoppi on ollut hoitamassa lapsia meillä muutaman kerran viikon ajan. En siis ymmärrä, mistä tällainen naurettava mustasukkaisuus lastenhoidosta taas kumpuaa, koska sille ei ole edes mitään perusteita.

Toinen asia, mistä anoppi oli valittanut miehelle, oli se, etten kuulemma vastaa hänen viesteihinsä. En todellakaan ehd/jaksa käydä mitään kirjeenvaihtoa anopin kanssa yhtään sen enempää kuin oman äitinikään kanssa. Tärkeät asiat olen viestitellyt, mutta muuten saa anoppi hoitaa asiat poikansa kanssa. Eipä ole mieheni lähettänyt yhden ainoaa sähköpostiviestiä minun äitini kanssa. Miksi ihmeessä siis minun pitäisi viestitellä hänen äitinsä kanssa?

Ihan turha riita oli tämäkin. Anoppi yrittää hallita elämäämme ja kun hän ei saa tahtoaan läpi, niin sitten kiukutellaan pojalla ja poikansa kiukuttelee minulle. Ärsyttävä mammanpoika. Minä en ole koskaan kieltänyt kutsumasta anoppia meille kylään. Mies ei vain reissuiltaan ole ehtinyt sitä tekemään kovin usein. Nyt on anopin pakkovierailu siis edessä, mutta aion tehdä samoin kuin mieheni aina kun minun vanhempani ovat meillä eli häippäisen omille reissuilleni, enkä auta kodin siivoamisessa tai ruoanlaitossa yhtään. Tiedän, olen katkeroitunut vastuuttomalle miehelleni, jolle oma perhe on toissijainen asia elämässä. Oma napa ja oman äidin miellyttäminen ovan ykkösenä.

 

["vieras"]

Hyi kauhee :/ Ootko sanonu nää asiat miehelle suoraan? Mulla meni hermot anoppiin esikoisen vauva-aikana. Tuppautui meille kysymättä melkein päivittäin ja vaikka sanoin että yritän nukkua,niin mun ois kuulemma pitäny vaan mennä nukkumaan ja jättää vauva ja anoppi olkkariin.

Lisäksi en osannut sisustaa kotiamme oikein,en osannut tehdä ruokaa,en ostaa vaatteita,en opettaa lasta potalle,en nukuttaa oikein,en yhtään mitään. Mies vaan hymisi ja nyökytteli,vaikka tiesi että olin repeämispisteessä. Olin yrittänyt anopille asiasta sanoa,mutta kyseessä on sen tyypin ihminen jolle pitää RAIVOSTUA ennen kuin asia menee kaaliin,hyvällä ei ymmärrä.

Kerran sitten kilahdin miehelle,kun tuota oli jatkunut noin pari vuotta ja huusin kurkku suorana että herra on hyvä ja valitsee kumman tukena seisoo,muuten lähden menemään ja mies voi muuttaa takaisin äitinsä luo. Kyllä se siitä sitten.. Mutta toivottavasti ei asioiden tarvitse mennä tuohon pisteeseen.

 

["aapee"]

Olen kyllä sanonut miehelle asiasta suoraan ja mies kyllä tietää, että hänen äitinsä skitsoaa ihan turhista asioista. Silti anoppi onnistuu marttyyriasenteellaan aina saamaan poikansa mukaan tempauksiinsa. Anoppi kun on vanha, sydäntautinen ja varmaan pian myös dementoitumassa, ja lisäksi voi kuolla kupsahtaa koska tahansa, niin silloin on helppo vedellä pojan syyllisyydentunnenaruja. Saattaa olla, että mies jopa syyttäisi minua anopin kuolemasta, kun en tarpeeksi suostu hyppimään anopin pillin mukaan. Tämän takia en voi raivostua anopille. Mies on kyllä vastustanut anoppia muutaman kerran, mutta kuuroille korville on miehen sanat kaikuneet, koska anoppi ei tajua yhtään mitään, uskoo vain omiin harhaluuloihinsa.

Olen yrittänyt olla anopille mielin kielin. Se ei ole toiminut, koska en voi hänen seurassaan olla oma itseni. Suurin osa puheenaiheista on kiellettyjä, ettei vain anoppi loukkaantuisi, joten olen siis hiljaa. Hiljaisuuskin kuitenkin tulkitaan loukkaukseksi. Anopin pillastumisen jälkeen jätin yhteydenpidon minimiin.

Viime vuosina olen tavannut anoppia vain 3-4 kertaa vuodessa. Mies on saanut hoitaa yhteydenpidon. Minä olen ollut tähän järjestelyyn tyytyväinen, mutta näköjään anoppi ei ole, kun miehen kautta tuli taas ikävää palautetta. Minun psyykeni ei kestä enää anopin mielistelyä, joten aion jatkaa edelleen tällä välttelylinjalla. En halua ehdoin tahdoin hakeutua konflikteihin toisen ihmisen kanssa. Enkä yksinkertaisesti viihdy sellaisen ihmisen seurassa, jossa koko ajan pitää pelätä sanovansa jotain väärin.