Anoppi avautui, olen huono itsekäs äiti.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vihaa anoppia
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vihaa anoppia

Vieras
Olimme sunnuntaina lasten tapahtumassa. Anoppi lähti mukaan, luulin että halusi lähteä. Alkumatkasta sanoi, että vituttaa kun aina on menoja.. Sanoin, ettei ole pakko lähteä, mutta hän sanoi tulevansa mukaan.

Tänä aamuna laitoin viestin anopille, että jatkossa on parempi, että jää pois.. jos asenne on "vituttaa" ja näyttää sen. Ja pyysin, että kertoo suoraan ja ajoissa, jos ei jaksa lähteä tai hoitaa lasta. Viikonloppu työmme takia on silloin tällöin lasta katsonut, on halunnut katsoa, vaikka siskoni olisi myös ollut joku kerta valmis hoitamaan lasta.

No, sain kuulla olevani itsekäs, en välitä lapsista. Lapsi vihaa minua, kääntää jopa siksi hääkuvan alaspäin. Maksatan hänellä kaiken ja ostatan vaikka mitä. Vien koirat heti lääkäriin jos jotain sattuu, lasta en vie. Anoppi mm. haisatteli paskat. Siksi tuosta tapahtumasta ja käytöksestä mainitsin, kun itse jouduin juoksemaan lapsen mukana.. yleensä viihdyn vain kameran takana, enkä hoida lasta.

No, eipä tarvitse tämän päivän jälkeen anopin nähdä minua, eikä lasta!
 
Eilen olitte jossain ja sitten päätit seuraavana aamuna hieman avautua anopille? Miksi?

Tänä aamuna laitoin viestin anopille, että jatkossa on parempi, että jää pois.. jos asenne on "vituttaa" ja näyttää sen. Ja pyysin, että kertoo suoraan ja ajoissa, jos ei jaksa lähteä tai hoitaa lasta.
 
Anoppisi oli typerä käyttäessään moista kieltä lapsen kuullen, mutta oma käytöksesi on vähintään yhtä typerää.
Vaikka olisit kuinka vihainen hänelle, on itsekästä ja naurettavaa käytöstä kieltää lapseltaan isovanhempi ja toisinpäin.
 
  • Tykkää
Reactions: Tepadj
Niin teen, lapsi ei mene sinne enää hoitoon. Itse on aina hoitoon halunnut. Kerrankin sisareni lupautui hoitamaan, mutta anoppi halusi lapsen luokseen. Eka kerran lapsi oli yökylässä 10kk ikäisenä ja vain koska monta kuukautta oli pyytänyt yökylään.
 
Jotkut vanhemmat ihmiset eivät siedä minkäänlaista kritiikkiä tai epäilyksiä omaan toimintaansa liittyen ja puolustautuvat hyvinkin hyökkäävästi. "Tuntui, että liioittelit asiaa" -> "Itse olet pahempi!" Valtataistelua.
 
Niin teen, lapsi ei mene sinne enää hoitoon. Itse on aina hoitoon halunnut. Kerrankin sisareni lupautui hoitamaan, mutta anoppi halusi lapsen luokseen. Eka kerran lapsi oli yökylässä 10kk ikäisenä ja vain koska monta kuukautta oli pyytänyt yökylään.

Pitäisikö sinun kenties keskittyä lapseesi, eikä kostoosi? Mikä mahtaa olla miehesi rooli tässä jupakassa... :)

Siksi tuosta tapahtumasta ja käytöksestä mainitsin, kun itse jouduin juoksemaan lapsen mukana.. yleensä viihdyn vain kameran takana, enkä hoida lasta.
 
Niin teen, lapsi ei mene sinne enää hoitoon. Itse on aina hoitoon halunnut. Kerrankin sisareni lupautui hoitamaan, mutta anoppi halusi lapsen luokseen. Eka kerran lapsi oli yökylässä 10kk ikäisenä ja vain koska monta kuukautta oli pyytänyt yökylään.

Älä koskaan kosta lapsellesi teidän välisiä riitoja!!! Tuosta ei kärsi kukaan muu kuin LAPSI joka varmasti haluaisi nähdä mummoa.
 
  • Tykkää
Reactions: Glorinha
[QUOTE="huh";27248390]Oikeasti? Sä kuvaat ja muut hoitaa lasta?? Ja ihmettelet kun anoppi napisee??[/QUOTE]

Niin, asia menee niin, että otan paljon kuvia samalla, kun hoidan lasta. Ollaan vasta kaksi kertaa oltu yhteisellä "matkalla", molemmissa otin sekä kuvia, että hoidin lapsen. Olemme jopa työt järjestäneet niin, että lapsen ei tarvii paljon hoidossa olla, hoitopäivät jää aina alle 10, vaikka molemmat tehdään täyttä työpäivää. Anoppi asuu n.40km päässä, viikolla ei nähdä ollenkaan, eikä joka viikonloppu. Nyt oli hoidossa pe-la yön, kun olimme itse töissä.
 
[QUOTE="vieras";27248388]Miksi et puuttunut puheeseen heti ihan silmikkäin anopin kanssa, vaan odottelit seuraavaan päivään ja sitten vielä tekstailit... ?

Aikuiset selvittävät asiansa puhumalla ei tekstailemalla.[/QUOTE]

LASTEN takia en avautunut sillä hetkelä.
 
[QUOTE="vieras";27248424]Pitäisikö sinun kenties keskittyä lapseesi, eikä kostoosi? Mikä mahtaa olla miehesi rooli tässä jupakassa... :)

Siksi tuosta tapahtumasta ja käytöksestä mainitsin, kun itse jouduin juoksemaan lapsen mukana.. yleensä viihdyn vain kameran takana, enkä hoida lasta.[/QUOTE]

Usein se olen minä, joka lasta hoitaa. Leikimme, käymme paljon ulkona esim hiekkalaatikolla ja tavataan toisia lapsia. Luetaan, liikutaan, lauletaan ja halaillaan. Lapsi on iloinen ja nauraa paljon (ihana lapsi). Leikin lomassa napsin kuvia, mutta en niin ettenkö hoitáisi lasta. Eikä kamera ole aina mukana, ei edes joka viikko.

mm. viimetalvena lapsi kävi 3x tk:lääkärillä ja 2x yksityisellä... kaikkien muiden mielestä terve tyttö, joka sai vain ummetukseen apua (anopin mielestä hometta ja allergiaa mm..). Tyttö sairasteli talven nuhaa, mutta lääkäreiden mielestä päivähoidon aloituksen myötä vastustuskyky kasvoi. Anoppi vaati, että CRP on otettava.. 2 eka lääkäriä kieltäytyi, kolmas otti.. CRP oli alle 3.
Käsi murtui, mutta murtumaa osasimme epäillä vasta seuraavana päivänä. Soitimme päivystykseen, mutta käskivät lääkäriin mennä vasta parin yön kuluttua arkena.

Ja ollaan kokopäivätyössä molemmat, mutta työt niin, että lapsi on hoidossa alle 10 päivää kuukaudessa. Näin saan enemmän olla lapsen kanssa.

Ikinä en ole rahaa anopilta pyytänyt, enkä mitään ostamaan. Itse ostelee vaikka mitä ja olen jopa toppuutellut ja rahaa tarjonnut. Olemme molemmat töissä ja pärjäämme kyllä. Nyt mm. lapsella on kahdet kuomat, 3 uutta talvihaalaria.. 3 kesä lenkkarit (eli ei olisi edes tarpeen ostella).

Mieheni ihmettelee äitinsä käytöstä, kertoi että oli jotain riehunut myös miehen siskon tai hänen kaverin asioissa.. syytellyt varkaaksi yms.

Muiden mielestä olen hyvä äiti ja näkee, että suhde lapsen kanssa on hyvä ja lämmin.

Uskon, että jokaisen on hyvällä terveellä tavalla oltava itsekäs, mutta kyllä minä otan paljon huomioon muita.
 

Similar threads

U
Viestiä
89
Luettu
1K
M
T
Viestiä
49
Luettu
6K
A
O
Viestiä
11
Luettu
4K
A
O
Viestiä
1
Luettu
260
H

Yhteistyössä