Ammattina kotiäiti... = ) onko muita?


Elikäs kotosalla olen ollut jo monen monta vuotta ja kolmesta lapsesta 2koulussa. Kuopuksen kanssa tässä olen kotosalla eikä minulla ole vielä pienintäkään hinkua 3vuorotyöhöni.... tosin asiaan vaikuttaa se, että viikolla pyöritän tätä arkea yksin...

Tottahan tämä välillä tympiikin, mutta mua oikeasti kauhistuttaa tuo pienimmän kasvu ja lähestyminen 3vuoden ikää... siihen asti on aina saanut ns-luvallisesti olla kotona,mut kun tuet loppuu,niin muut pitää kummajaisena , jos äiti jatkaa kotona oloaan.
Kauppareissuilla udellaan milloin menen töihin jne.

Miten te muut, jotka olette olleet tai meinaatte olla kotona kauan olette asiat hoitaneet??
Minä itse olen saanut koulusta kotiutua pullantuoksuiseen kotiin , jossa äiti keittiössä häärää ja haluaisin itsekin sellaisen mahdollisuuden lapsilleni antaa, MUTTA kun ulkopuolisten kommentit välillä tympii :(

Kannustakaas mua "ura-valinnallani" =)
 
Kyllä täälläkin lapset etusijalla eli olen valinnut kotiäidin roolin. Vaikkakin aika ajoin mietin lähtöä työelämään mutta aina se vain siirtyy. Pienin vasta puoli vuotias että kotona olen vielä jonkin aikaa kunhan pärjätään rahallisesti. On vaan asuntolainaa ja remonttia vielä tekemättä.. Kaikki on vaan niin ristiriidassa.

Onhan tämä helpompi kun toinen käy töissä ja toinen hoitaa tämän kotikentän. Stressaava ajatus täältä maaseudulta lähtee kolmen pienen kanssa ajelemaan aamutuimaan hoitoon ja töihin...

Mikä siinä että tätä kotityötä ei arvosteta? Aina mullakin se tunne. Huomaan kuluttavani vähemmän ja säästän enemmän rahoja kun joutuu miettimään todella mihin sen rahansa käyttää. Ja säästöönkin jää,kai tullu niin pihi...Eikä autolla ajeta kuin tarvittaessa ihmisten ilmoille.
Olisin kotona pidempään jos tästä sais eläkkeen ja tai sen minimin kotihoidontuen joka voisi jatkua vielä pidemmälle....ehkä..
Tänä ilmastonmuutoksen aikana kyllä lapsiaan ajattelee enemmän kuin rahaa...jos vaan pärjää..
 
Kotiaitina olo on varmasti lapsille parasta,jos aiti sen on itselleen urakseen valinnut; stressata kun voi kuinpain vaan, ei se kotiaidin elamakaan aina ole ruusuilla tanssimista!!
Itse olen ollut kotona esikon odotusajasta eli tytto tayttaa 16 vuotta enka ole kylla katunut. Ulkomailla kun asun meilla ei ole edes mitaan kotihoidontukia, eli miehen palkalla elellaan, ja kun tosiaan miettii mihin kolikkonsa laittaa; jaa hiukan saastoonkin, kun ei tarvii kalliita paivakotejakaan maksella! Noh, kyllahan naissa rahareikia on, lapsissakin, ja ehka eivat niin arvosta nuokaan aitiaan kotona viela nuoremmalla ialla, mutta ehka se joskus tulee eteen ne kiitoksenkin sanat?! Meilla on jo nelja viidesta lapsesta ainakin osan aikaa kouluissaan joten kotona riittaa vilsketta lahinna loma-aikoina... matkoihin ei vaan ole varaa niin, kun perhe on suuri, harmi...
 
Mä olen ollut yhtäjaksoisesti vuodesta -98 kotiäitinä. Meille on tänä aikana syntynyt neljä lasta. Nuorin täyttää vajaan puolen vuoden kuluttua 3v ja silloin pitäis tehdä ratkaisu työpaikalleni paluusta. Ei yhtään houkuta, kun on liian samanlaista mitä kotonakin. Tarvis kiireesti kehtitellä jotain muuta, mutta mitä? Työ olis toisella paikkakunnalla, joten ei siitäkään syystä ole kovin houkuttelevaa. Toiseksi nuorimmalla alkais syksyllä eskarikin, joten toisaalta tarvis kuskailua sinnekkin.
 
Mullakin kotiäitivuosia takana jo 11, nuorin on vajaa 6v. Kaks vanhinta ovat koulussa. Mulla todettiin nyt fibro ja masennusta siihen liittyen, joten töihinmenoa en jaksa edes ajatellakaan. Ja vaikka olisin terve, tai sitten kun olen niin en ikinä ala tekemään 8 tunnin päivää, en jaksa ja haluan olla kotona!

Mua tympii myös tosi paljon, kun tuntee itsensä ihan epänormaaliksi kun on VIELÄ kotona, vaikka nuorin on jo noin vanha. Tämähän on yleensä ihanaa hommaa ja mun kunnolla sekä allergikkolasten kanssa en olisi muuta jaksanutkaan. Enkä kyllä halunnutkaan. Äitiys on mun elämäntehtävä ja koti numero 1. Mutta harvassa ovat ne jotka tätä "uraa" ymmärtävät, olisi ihana kun olisi samanhenkisiä ystäviä!
 
Kyllä mä teille hattua nostan jotka olette pitkään ollu kotona ja voitte olla kun taloudellisesti jotenkin pärjää.

Mua vaan huolestuttaa teidän puolesta tuo tulevaisuus. Kyllähän noita töitä ehtii tehdä vielä vaikka paljonkin mutta ensinnäkin mulle tulee mieleen toi eläkepuoli. Kun ei sitä eläkettä taida paljoa kotivuosilta kertyä.

Toinen on sitte se että jos mitä sitten kun haluaa palata työelämään mutta onkin siitä työpaikasta luopunut. Tai jos sitä työpaikkaa ei ole ollutkaan. Siihen työttömyyskorvaukseen ei välttämättä synny oikeutta ollenkaan tai sitten siihen voi tulla kuukausien karenssi.

Surullisimpia tapauksia mitä olen työssä nähny niin on kodilleen ja lapsilleen uhrautuneet äidit joille on käynyt niin, että on tullut ero. Siinä tapauksessa äiti jää aika pahasti tyhjän päälle..

Älkää rakkaat sisaret mitenkään provosoidu mun viestistä, en suinkaan tarkoita arvostella enkä missään nimessä moittia, päinvastoin.

Ajattelin vain informoida kun mietitte tulevaa, että jollain tavalla kannattaa suojata "selusta"..
:) :(
 
Reilut viisi vuotta kotiäitinä. Nuorempi täyttää pian neljä ja vanhempi menee syksyllä esikouluun. En ole urahakuinen ihminen ja kun lapsetkin tulivat näin "myöhemmällä" iällä (35 ja 37v ), niin olen kyllä heistä nauttinut. Itse en ole kohdannut karseaa suhtautumista omaan valintaani, paremminkin päinvastoin.

Sen kyllä sanon, että töihin paluu ei ole niin helppoa kuin etukäteen ajattelin. Omalla kohdallani vakityöpaikka jäi entiselle paikkakunnalle. Viiden kotiäitivuoden jälkeen, vieraalla paikkakunnalla ikää yli 40 v, alemmalla yliopistotutkinnolla olen saanut vain yhden pätkätyön. Ennen sain suunnilleen sen työn, mitä hainkin. Omalla alallani näköjään todellakin suositaan säpäköitä sinkkuja alle 30v.

Saan kaikkien näiden vuosien jälkeen ansiosidonnaista liitolta eikä meillä ole mitään lainoja, joten rahallisesti ei tee tiukkaa. Olen kerrannut atk-taitojani erinnäisillä kursseilla, käynyt urasuunnittelukurssin ja nyt on kiikarissa eräs mielenkiintoinen kokonaisuus avoimessa.

Yritän olla huolehtimatta tulevaisuudesta ja nauttia elämästä sellaisena kuin se eteen tulee. Tottahan se kuitenkin on, että esim avioeron sattuessa olisin aika kummissani, mutta toivotaan nyt, ettei iske meidän perheeseen =)
 

Kiva,kun täältä löytyy muitakin samanhenkisiä.... =)

Sintturan tekstistä vaan jäi kumma maku, eikös se ero ole aina kamala ,jos sattuu kohdalle... olet sitten työläinen tai et?? En ymmärrä täysin pointtiasi, jos et sitten tarkoita sitä, että jäisi taloudellisesti heikoille ??!

Eläkeasian minä olen ratkaissut siten, että maksan omaehtoista maksua joka kuukausi... on sitten edes joku turva.

Olen tässä tuttavieni elämää seurannut,kun lapset viedään aikaisin hoitoon ja palataan työ-elämään, ettei sekään aina herkkua ole... niin lapsille kuin aikuisillekaan.
Ja on niitä eroja tullut työssä käyville tutuillenikin ja siltikin ollut taloudellisesti tiukkaa eli eiköhän tämäkin ole henkilö-kohtainen asia....

Mutta pääasia on se , että minä itse koen mielestäni tekeväni hyvää työtä, jota lapset arvostavat.... mutta tämän jutun pohjalta kysyin mieheltäni mitä hän oikeasti on mieltä,kun olen kotona ja hän kovasti arvostaa jatkamaan tätä "uraani".

Ja mielestäni vaikka jäämme ilman sitä kuukausittaista rahapalkkaa, niin palkan tästä työstämme voi saada eri tavalla... itselläni viime viikolla tuli kerralla iso tili :D kun poikani palasi koulusta nälissään välipala pöytään ja suuren huokauksen kera sanoi " ihanaa äiti kun olet kotona vastassa " ... kyllä tuolla lauseella taas jatkaa pitkään.... =)
 
Sintturan tekstistä vaan jäi kumma maku, eikös se ero ole aina kamala ,jos sattuu kohdalle... olet sitten työläinen tai et?? En ymmärrä täysin pointtiasi, jos et sitten tarkoita sitä, että jäisi taloudellisesti heikoille ??!


Juu mä tarkoitin juuri tota, että jäis taloudellisesti heikoille. Heikoille sitä jää tietysti joka tapauksessa taloudellisesti kun ero tulee ja kamala tilanne se on joka tapauksessa. Mut mulle tuli mieleen etenkin sellasia tapauksia, että jos työpaikkaa ei ole mihin menisi niin sitte jää kyllä täysin sosiaalietuuksien varaan ja jos vuosia on ollu pois työmarkkinoilta (puolikin vuotta riittää) niin siitä hyvästä työkkäri mäjäyttää parin kuukauden karenssin.
 
Hattua nostellaan täälläkin teille täyspäiväisille kotiäideille! Mielestäni työssäkäyvä äitikin on ihan hyvä äiti, pian itse sellainen. ;) Kotona olo on ollut mukavaa, mutta vaativaa! Hatun nosto taas teille!

Sintturan kommenttia peesailen, ero olisi kamala asia joka tapauksessa, mutta lisäksi etenkin taloudellisesti, jos ei olisi työpaikkaa.
 
Sinttura joutuu tietenkin työnsä puolesta kasvotusten tällaisten tapausten kanssa ja kyllähän se varmasti sydämessä notkahtaa, kun näkee toisen kärsimyksen. Ymmärrän täysin pointtisi.

Itse näen kotiäitiyden ja työelämästä jättäytymisen sen hetkisenä ratkaisuja, mikä ei välttämättä tarkoita, että henkilö olisi tavallaan tuomittu osaansa, vaikka mitä ympärillä tapahtuisi tai muuttuisi. Jos joku päättää päätöikseen hoitaa lapsensa kotona ja olla heitä koulusta vastassa, kun he ovat vielä pieniä, ei sen minun mielestäni tarvitse tarkoittaa sitä, että esim avioerotilanteessa, tämä henkilö olisi edelleen kotona ja työtön, sosiaalietuuksien varassa. Silloinhan voi hakea töitä.

Itse olen aikoinani siivonnut, tiskannut ja ollut liukuhihnalla enkä enää suostu sitä tekemään, en jos ei ole ihan pakko.

Asiasta alkuperäiseen. Ihanasti lämmitti sydäntä tuo Nanna 73:n pojan antama kommentti :heart: Muistan kuinka itse lapsena koulusta tullessani haistelin kerrostalon käytävässä pullantuoksua eikä se koskaan tullut meidän kotoa. Oli ikävä tunne tietää, ettei se ainakaan meiltä tule. Kunpa voisin tehdä vaikka osa-aikatyötä silloin kun lapset ovat jo koulussa, jotta voin olla heitä vastassa ja kuuntelemassa päivän kuulumisia tuoreeltaan ja kiireettä.

Kuinkakohan sekava kommentti tästäkin tuli... vaikea aihe... B)
 
Mun on ihan pakko tohon "pullantuoksuun" sanoa vinkki: kaupan esipakastetut pullat on tosi helppoja iskeä uuniin ja saa sen pullantuoksun. Mitäpä jos joskus yllättäisi lapset sillä?

Itte mä kyllä väsään aina pullataikinan silloin milloin leivon. Onhan siinä oma ohjelmanumeronsa kun muksut pääsee myös leipomaan. Se on muuten ainakin meidän ipanoista sikakivaa.
 
Täälläkin yksi kotiäiti. Kotiin jäin kun esikoinen syntyi 2000, sitten kakkonen 2003. Kolmatta alettiin odottaa, meni kesken jo ihan alussa 6+5 tammikuussa 2006. Raskauduin nopeasti uudelleen ja kaikki sujui hyvin kunnes koitti isänpäivä 2006 ja mahassa oli liian hiljaista: Pikkuisemme oli nukkunut ikiuneen sydämeni alle raskausviikolla 36. Vielä yritettiin ja jälleen suru seurasi toistaan, sain keskenmenon 16 viikolla joulukuussa 2007.
En tiedä uskallammeko enää edes yrittää.
Olin yrittäjä ennen esikoista mutta pistin pillit pussiin 3kk ennen esikon syntymää ja sillä tiellä olen yhä.
 
Pullantuoksusta. Tänään viimeksi loihdin pullantuoksun juuri noilla nopeilla ja kätevillä pakastepullilla :D Kotiäitiydessä ja ylipäätään tässä yhteydessä ei kuitenkaan pointtina ole se pelkkä pullantuoksu vaan se mitä sen ymmärretään symboloivan eli kiireettömyyttä ja läsnäoloa. Nimenomaan koulupäivien jälkeen olisi ihanaa olla omia lapsia vastassa tai edes aamuisin olla lähettämässä heitä koulutielle. Toivoisin, että itse onnistuisin siinä, sitten kun sen aika koittaa. Kaikkea hyvää kaikille äideille niin kotona oleville kuin työssäkäyvillekin! :flower: Ja syvät ja lämpimät osanottoni, angelmum :hug:
 
5 lasta hoitanut kaikki itse kotona. Mies töissä. Kuudes lapsi syntyy kevään korvalla. Eihä täs rahassa ryvetä, mut pärjätään. Ei tulisi mitään lähteä kööjäämään tätä laumaa hoitoon kuudeksi ja ite seitsemään töihin, huhuh, karmiva ajatus. Välillä opiskelin ja pari kesää "kerkesin" tehdä töitä, kunnes näitä lapsia rupesi siunaantumaan vähän tiheämpään tahtiin. Olen ylpeä kotiäitiydestäni enkä kiirehdi töihin vaikka omilla vanhemmillani hätä eläkkeeni kertymisestä..
 
Pitkänlinjan kotiäiti minäkin. Vanhimmainen täyttää tänävuonna 16 ja kuopus on 2v. Masussa kasvaa kuudes kullannuppu. Vain muutaman kuukauden olen välillä käynyt töissä ja lasten ohella koulu loppuun, mutta muuten olen ollut kotona vuodesta 1992. Mietin täs, et taitaa tulla mulle 40 ikävuotta täyteen, ennen kuin tästä mihinkään töihin lähden, jos lähden. Olen kotiäiti ja urani huippu on kai siinä, että kaikki lapset kasvavat tasapainoisesti omista erityisjutuistaan huolimatta. Ei mitään vakavia ongelmia, mutta tätä tavallista, puheterapiaa yms. Osaa on kuskattu osapäivätarhassa ja nyt on eskarissa yksi. en oiken osaisi kuvitella arkeani muuten, kuin olemalla äiti.

Kotiäidin palkka rahassa on olematon, arvostus vaihetelee, kovin ihmeellistä työtodistusta siitä ei saa, ansioluettelo on lyhyt ja ytimekäs, mutta se, mitä siitä saa oikeasti, ei ole rahalla mitattavissa ja on sitä oikeaa rikkautta. Ei raha rakkautta ja onnea tuo. ehkä raha helpottaa elämää, mutta ei sillä voi ostaa sitä, mitä kotiäiti oikeasti saa.

Ei jokainen päivä tietenkään ole ruusuilla tanssimista. Tai oikeastaan se juuri on sitä. Ihania punaisia hetkiä ja piikkejä sopivasti. Jotkut sanoo, et mulla ei ole koskaan omaa aikaa viiden ja kesällä kuuden lapsen kans. Onhan minulla. Jokainen hetki on minun omaa aikaa. Eri asia on se, miten sen käytän.

Isot lapset ovat paljon jo omissa jutuissaan. Vitosluokkalainen viihtyy kavereidensa kans, eskari touhuaa omiaan ja pikkuneiti viihtyy itsekseen ja äidin kanssa puuhastelee innokkaasti mitä ikinä teenkin. Iltasella on hetki hiljaista, pikkuneiti saattaa nukahtaa kainaloon ja töistä vsynyt mies nuokkuuu sohvalla ja hänen kainaloon on mukava käpertyä. En vaihtaisi tätä elämää mihinkään.

Minunkin äiti on huolissaan eläkekertymistä ja ties mistä, mutta minä jostainsyystä en. En ole koskaan tottunut suuriin rahamääriin, niin uskon pärjääväni myös eläkkeellä. Hän murehtii myös jaksamistani, taitaa unohtaa, että on itsekkin suurperheen äit. Tosin vain yksi enää kotona.

Onhan tämä joskus sellaista kurahousurumbaa, että voi kuvitella mennä välillä töihin "lepäämään", mutta siltikin koti on parempi vaihtoehto. Asutaan maaseudulla ja pimeään taloon keskelle pimeää metsää ei varmasti kenenkään olisi kiva tulla. Viihdyn täällä.

Haluan olla laittamassa lapset kouluun ja olla ottamassa heitä vastaan. Kuljettaa harrastuksiin ja olla heille 100% äiti. En moiti heitäkään, jotka ovat valinneet työssäkäynnin kotona olon sijaan. Sehän on jokaisen oma päätös ja toisekseen, ei kaikki voi jäädä kotiin.

angelmum, syvä osanottoni. Meilläkin on kaksi pikkuista enkeliä ja yksi isompi enkeli tuolla rajan toisella puolen. Ne pienet ovat ikuisesti sydämessä ja ajatuksissa.
 
Heti tähän alkuun :hug: angelmum

Itse olen ollut kotiäippänä vuodesta 2003, eli heti, kun sain tietää, että olen raskaana. Työ oli niin vaarallista sikiölle, että oli pakko jäädä kotiin. Rakensin lasikuituveneitä, eikä tullut haettua töitä muualta ja kukapa se oli halunnut raskaana olevaa palkatakkaan.

Töihin minulla oli tarkoitus palata puolitoista vuotta sitten, mutta kesällä 2006 joduin suureen leikkaukseen joka muutti elämäni ja pistit arvot eri järjestykseen. Sain tietää että sairastan syöpää aiheuttavaa tauti ja sen takia päätin pysyä poikani kanssa kotona, kun ei koskaan tiedä mitä tapahtuu ja poikani seura menee työn edelle 100%.
Ja kuten levinia ei minullekkaan tipu minkäänlaisia korvauksia tai lisiä, enkä niitä ole juurikaan kaivannutkaan vaan avokin tuloilla ollaan pärjätty ja kerran , kaksi vuodessa käydään Suomessa.
Eläkkeeni olen varmistanut yksityisellä eläkkeellä jota maksan kuukausittain ja reilu kymmenen vuotta sitten ostin vanhemmilleni asunto-osakkeet, joten eläkeikä pitäis olla turvattu, jos niin kauan elän :D
Päivääkään en vaihtaisi pois, kotona olosta.
 

Yhteistyössä