+++ ALKUVUODESTA 2009 LAPSETTOMUUSHOIDOISTA PLUSSANNEET +++

Hilma: Ihan samoja fiiliksiä suurin osa meistä kävi läpi tämän ketjun alkuosassa -- vilkaiseppa sinne. Ja hyvin ovat asiat edenneet. Ei se oireettomuus tuossa vaiheessa ole mitenkään poikkeuksellista. Joten älä suotta asiaa murehdi. Vaikka kyllähän sitä itsekin murehti ultraan asti.
 
Voi Hilma! Lohtuhalit täältä sinulle! :hug: Olen kahlannut tätä palstaa ja huomannut, että suurimmalla osalla ei ole minkäänlaisia oireita. Älä menetä toivoasi vielä. Itsellänikään ei ole mitään oireita ja pelätty varhaisultra minullakin on vasta 30.4. Mutta siihen asti aion olla raskaana, vaikka oireita ei olisikaan. Katsotaan tilanne sitten uudestaan ultran jälkeen. Ja tällä välillähän sinä et asialle mahda mitään. Koita saada mieltäsi positiivisempaan suuntaan ja mennään päivä kerrallaan, muuta kun me ei voida.
 
HILMA ja IRENEKIN!! Likat kuulkaa, mulla ei ole edelleenkää mitää oireita ja jos olet lukenu alkutaivalta niin mulla oli jopa massiivinen verenvuoto kaatamalla ja ryöppynä (ei mikään tihru) alkuaikana. Silti vaan porskutetaan ainakin viimetiedon mukaan!! :hug: Älä huoli, vaikka helppo se on huudella. Muista et tunteet on muutenki pinnassa, joten anna itkuisuus itselles anteeksi. Mä olen ollu välillä tosi maassa, ku ajattelen että miks en osaa nauttia ja iloita kun kaikki on nyt hyvin..jotenki pettyny itteesä. Kun oon kuitenki superpessimisti kai ikuisesti. Mutta kaipa kaikki tunteet on sallittuja.

ELLASTIINA "hauska" ilmiö sulla :) tai ei varmaa hauska mutta ite olen hingunnut jotain pahaaoloa vaan eipä kuulu ei näy :)

Ihanaa lauantaita kaikille!
Kauniskuu 11+1
 
Lääkkeenlopettamisesta kysymys teille jotka olette jo lopettaneet zumet ja luget. Tuliko teille lääkkeiden lopettamisesta mitään oireita toi outoja olotiloja? Mulla nimittäin oli eilen alavatsa aina ajoittain kipeä vähn kuin menkkakipuja mutta huomattavasti lievempiä ja samaa jatkui yölläkin(ellen nähnyt unta). Siis kipu ei tosiaan ollut kovaa eikä kokoaikaista, mut aina välillä nippaili....mietin vaan tietty heti, että vaikuttaako se, kun oli eka päivä ilman zumenonia..kuitenkin määrä oli silloin alunperin 4tbl, vaikka olen tosi hitaasti niitä vähentänytkin. Tänä aamuna meni sitten viimeinen luge..

HILMA: Noi tuntemukset on niiin tuttuja. Vaikka olin eka ultrassakin nähnyt niin sain välillä tosi kovia epäuskon puuskia. Vaikka oli hiukka oireitakin. Vollotin miehelle, että olen ihan varma, että ei masussa mitään ole...koita vaan jaksaa, vaikka se onkin vaikeaa.

Omaan Napaan ei muuta kuin noita outoja mahanippailuja...tietty jo aloin pelkäämään pahinta. Onneksi tiistaina se neuvola.

Bartsu ja toukka 11+3
 
BARTSU Mä menen samassa tilanteessa. Älä huoli, mulla kans tuntuu välillä masussa, ja pää on kipee tosi usein. Keltarauhanenhan (siis jos normi raskaus) olis surkastunu näille viikoille mennessä anyway, eli istukka hoitelee homman. Luin tossa juur miehen naistentautien lekurikirjastakin tosta. Eli eiköhä biologia jo toimi, ja eihän se ihme oo jos näiden hevosannosten jälkeen jossain tuntuukin. Ja pitäähän se nippailla, tietää että paikat kasvaa :hug:

RAITASELLA tosiaan on mahtava tilanne. Näin muuten viime yönäunta, että sä olit yks mun tuttava nainen, ja ajattelin että hassua kun en heti tajunnut että se oot sinä. Niin, ja sulla oli syntyny jo ne kaksoset, tytöt, raitasissa bodyissa. :D

Laiska sunnuntai laahustaja
Kauniskuu
 
Hilmalle isot voimahalit! :hug: Nuo epäuskoisuuden ja itsesäälin tunteet ovat ihan sallittuja! Kuten monet ovat täällä sanoneet, ei se oireettomuus mitään kerro. Vaikeahan sitä on olla ajattelematta, jos vaisto kovasti sanoo, ettei kaikki ole hyvin. Yritä kuitenkin miettiä, ettet etukäteen murehtimalla voi mitään muuttaa. Enkä minäkään uskonut niitä toivotteluita, että nauti oireettomuudesta. :D Nyt jälkiviisaana voin yhtyä toivottelijoihin...

Kauniskuu: Ihana uni. :D Ja raitaiset bodyt... hih!

Ellastiina: Voi itku! Toivottavasti oksentelu jää noihin kahteen kertaan! Enpä tiennyt, että se voisi alkaa vasta noin myöhään...

ON: Eilen oli koko päivän ikäviä kohdunkasvukipuja. Kävimme elokuvissa ja onneksi olin laittanut pitkän tunikan päälle, sillä jossain vaiheessa oli pakko avata farkkujen nappi ja vetoketju ja pullauttaa maha esille. :ashamed: Onneksi leffateatterissa on pimeää. :whistle: Tänään taas yo:lle painamaan hommia. Opiskelijalla on seitsemänpäiväinen työviikko. :kieh:
 
KAUNISKUU: No noin mäkin olen koittanut itselleni vakuutella, mutta kun pitää vetää aina hysteriakohtaukset kaikesta hiukkakin "erilaisesta" olotilasta. Vaikka onhan noita nippailuja ollut tässä pitkin matkaa muulloinkin ja nivuskipuja ym.. Hauska uni sulla ;)

RAITASELLE vielä pitää lähettää onnittelut hienosti menneestä lääkärikäynnistä. :flower:

ELLASTIINAlle jaksuja oksujen kanssa.

Bartsu ja toukka 11+3
 
Pakko myöntää.. Tässä oon ite muutaman pv miettiny jotenki sellasta onttoa oloa.. josta Hilmakin puhui. Ehkä mä luin taas liikaa keskenmenojuttuja, jopa myöhäisillä viikoilla tapahtuneita.. ja kuulin vastaikään tuttavasta jonka lapsella puuttu rakenneultrassa rv20 puolet lapsen päästä.. Tuntuu vaan jotenki synkeelle.. ihanku tosiaan kaikki ei olisi ok.. Tää on ollu tässä muutaman päivän. Inhoittava tunne ja haluaisin eroon siitä :ashamed: :ashamed: No, kuten aikasemminki sanoin, niin mulla on taipuvuus melankoliaan..Ja etenki kun pyörin yksin kotona. Joo, mut ahdistuksen haluisin pois koska pelkään taas myös sitä että ei tääkää synkistely tee lapselle hyvää. Pelkään koko ajan vaan pahinta, et milloin joku sanoo taas sanat "valitettavasti....." :'(

Anteeksi masisviesti.
Kauniskuu
 
Hei,
Mää tuosa joku aika sitte kyselin teiltä oireista yms... Ja nyt sitte kyselyt jatkuis, anteeksi kamalasti :ashamed:

Tänään on pp10. Aamulla heräsin menkkakipuihin, joita on vieläki. Jomottaa alhaalta aika mojovasti välillä. Panadolilla helpotti hetkeksi...
Vaivuin jo epätoivoon, masensi ja v*tutti... Sitte kärsimättömänä tein sen, minkä varmaan moni on tehny ja tekee... eli raskaustestin. Ihan vaan sen takia, että voin keskittyä tulevaan pas:siin.
Mutta mutta... testiin tuli kaks viivaa :eek: :eek: siis mitä mitä!!!! Viiva on haaleampi kuin toinen, mutta ihan selvästi sen näkkee, ei siis mikään haamujen haamu...
Oon ihan tärinäsä... mitä tämä tarkoittaa ?!?!? Testasinko liian aikasin??? Millon te ootta testanneet?
Jotenki nyt tympäsee, ku testin jo tein, jos se hemmetin tuhru kuitenki kohta alakaa... Nyn piinailen siis 2.ivf:n 2 top-alkiota :) Viime kerralla meni just näin, kivut alko su, siitä parin päivän päästä tuhru ja sitte vuoto...

Ei tästä nyt voi oikeen iloita, ku kivut on päällä... Tuosa pp3-pp5 oli nipistyksiä, viiltelyjä, selkäkipuja jne...

Voi apua... Anteeksi tämä vuodatus, mutta teillä taitaa olla kokemusta tällasesta :)
Kiitos, jos joku osais vähä auttaa!!
 
NUUSKIS Et sä välttämättä mitään liian aikasin testanu. testasin samoina päivinä hailakan viivan, koska virtsassaha pitoisuus nousee hitaammin. Vasta tosi paljo myöhemmi tuli "oikee" viiva, vaikka veriarvot oli jo tuhansia. Ja siis kun sen viivan vahvuudella ei oo merkitystä!! Eli eiköhän se kuule ihan PLUSSA ooo :hug: !!! Vihlontaa ja menkkakipuja oli mulllakin, ja varmaan monella muullaki täällä!! :heart:
 
Hei taas kaikille, pitkästä aikaa!

Olen tosissani hakannut päätäni seinään meidän pahasti takkuavan langattoman verkon kanssa :headwall: Nettiyhteys siis pätki koko ajan. Vaihdettiin piuhallisesta langattomaan huhtikuun alussa ja siitä lähtien netin käyttö on ollut yhtä tuskaa :kieh: Olen käynyt kirjoittelemassa pinoon pitkiä viestejä, mutta kaikki ne ovat hävinneet. Kauhealla tappelulla Soneran kanssa saatiin sitten eilen langallinen yhteys takaisin veloituksetta ja nyt viimein pääsen taas liittymään seuraanne :hug: En häpeä tunnustaa, että mulla on ollut tänne ikävä!

Huh! Sori tuulettaminen :snotty:

Pakollisen evakkoni aikana pinossa on tapahtunut paljon. Uusia jäseniäkin on tullut mukavasti, ihanaa! Onnea kaikille tuoreille odottajille :flower:

Kahlasin viestiketjun nopeasti läpi enkä jaksa yhdistää mitä on tapahtunut kellekkin, mutta yksi asia jäi sentään mieleen, josta aiemmin kirjoittamaani kadonneeseen viestiini kirjoitin jo pitkät tarinat. Raitanen myöhästyneet tuplaonnittelut! Melkoista piiloleikkiä se teidän kakkonen pitää B)

Yleisesti ottaenhan kaikillahan tuntuvat raskaudet etenevän mallikkaasti ja se on hienoa se :D Nyt toivottavasti pääsen pian kiinni kuulumisiinne ja pääsen kommentoimaan tilanteitanne.

Meillä oli nt- ultra jo 6.4. Kaikki oli hyvin NT 0.9 mm, pituutta 52 mm ja kaikki sisäelimet normaalit. Kymmenen sormea ja kymmenen varvasta näkyivät ja vauhdikkaasti pikkuinen siellä uima-altaassaan liikkui. Ultranäkymä oli niin hyvä, että mies bongasi pikkuisen jalkojen välistäkin ulokkeen ja kysäisi hoitsulta "Onks noi kivekset?". Hoitaja naureskeli ja totesi, että ellei ole poika niin onhan tytöllä melkoiset varusteet! Peruutteli kyllä puheitaan sopiessamme rakenneultra-aikaa ja sanoi, että sukupuoli varmistunee silloin. minä olisin salaa toivonut tyttöä, mutta en todellakaan pety mikäli tulokas on poika =)

Vielä en ole tuntenut vauvan liikkeitä, mutta ehkäpä muutaman viikon kuluttua ne alkavat tuntua. Masu sen sijaan on pullahtanut näkyviin, vaikka vararengasta on vyötäröllä ollut ennestäänkin. Nyt maha on kuitenkin ihan eri mallinen. Mahan näkymisestä johtuen ilmoitinkin pomolle raskaudesta, ettei hänen tarvitse tulla itse arvailemaan ;) Ihan positiivisesti hän asiaan suhtautui, vaikka etukäteen jännäsin miten käy. Onnitteli kovasti ja vakuutti työpaikkani säilyvän, vaikka olisinkin pitkään poissa. Hän myös ehdotti, että voisin tarvittaessa tehdä etätöitä viikosta 30-40%, mikäli se nopeuttaisi töihin paluutani. Lyhennetty työviikkokin onnistuu kuulemma tarvittaessa. Olen kyllä huomattavan helpottunut nyt, kun sain asian kerrottua ja etenkin kun pomo suhtautui asiaan noin hienosti. Töistä poisjäämiseni aiheuttaa hänelle kuitenkin suuria ongelmia. Minulla kun ei tuuraajaa ole koskaan ollut, eikä työtäni edes osaa kukaan muu firmassa.

Asuntoasiat meillä on kunnossa tai siis ainakin tilaa on, sillä ostimme viisi vuotta sitten vanhan talon, jota olemme pikkuhiljaa remontoineet. Vielä pitäisi rempata yläkerran makkarit, sillä siirrymme nukkumaan yläkertaan vauvan syntymän jälkeen.

Autokin on jo valmiiksi farmari, sillä meillä on kolme koiraa. Mietinnässä on kyllä ollut auton vaihto vieläkin suurempaan, sillä nykyisen farkun tavaratilan täyttävät koirien kuljetushäkit.

Anteeksi pitkästä omanapaisesta viestistä :snotty: Asiaa vaan on patoutunut pitkän ajan kuluessa. Nyt lähdenkin uudelleen kahlaamaan viestejänne läpi =)
 
Silve: Kiva kuulla sustakin pitkästä aikaa! Jännä nähdä, kumpaa sukupuolta se teille tulla tupsahtaa. Poika onkin selkeämpi havaita, mutta tyttö voikin olla poika. *** Mä en ole kyllä yhtään langattoman verkon tai muiden vempaiminen kannalla. Mulla ne ainakin ovat aina aiheuttaneet vain harmaita hiuksia ja paluu on aina ollut takaisin johdon päässä oleviin (netti, näppäimistö, hiiri).

Bardolino: Mulla oli kuukautismaista kipua, kun lopetin Luget ja kaiken lisäksi ulos tuli sellainen sormenpään kokoinen ruskea möykky ja ruskeaa vuotoa tuli pikkiriikkisen. Se kyllä vähän säikäytti ja soitinkin TAYS:lle siitä. Ei kuitenkaan hätää ollut ja kaikki on edelleen kunnossa.
 
SILVE: :wave: pitkästä aikaa. meillä on langaton yhteys ja välillä toimii moitteetta ja välillä menee hermo kun pätkii ihan koko ajan...Hienoa, että ultrassa kaikki oli hienosti.

KAUNISKUU: Mulla ollut myös sellainen ontto olo...olen ajatellut, että se johtuu siitä, kun edellisestä konkreettisesta "vauvahavainnosta" on jo useampi viikko aikaa. Olotila on kumminkin vielä aika normi lukuunottamatta pahoinvointia. Mutta kun tuo mahakaan ei vielä ole kasvanut muuta kuin hiukka turvonnut.

Bartsu again
 
BARTSU nii..siitpä se kait juur johtuu.. Mietin että mitenhän "ennenvanhaan" taaperrettiin eteenpäin kun ei juuri ultria tehty eikä muutenkaa. No, tää aikahan on kuulema se tympein, kun mistää ei voi päätellä mitään, kun ei tunne liikkeitä vielä jne.

SILVE vautsivau! Hienoo kun kaikki on hyvin!! Mä kans mietin tota sukupuoliasiaa.. mies haluais tietää .. mut just toi, että miten luotettavaa se sitten on.

Tiedän et miehellä on omat haaveensa sukupuoliasiassa..mut mä jotenki tunnen "pahaa mieltä" siitäkin, koska kaiken tän vuosien taaperruksen jälkeen en osaa "vaatia " mitään muuta kuin toivoa että lapsi on terve. Ei se väärin oo "toivoa" jotain, toki itselläkin on salaa omat unelmat...Mutta..plääh!!! No, kyllä te tiedätte mitä mä tarkotan.. :)

ELLASTIINA hyi yök hus pois, veren näkeminen sais kyllä riittää jo.. ! Onneks kaikki on hyvin !! :heart: Löysin käsilaukun taskusta eilen pari tamponia ja heitin ne mäkeen kiireen vilkkaa!! Ihan kuin epäonnea tuomasta. En halua nähdä niitä kyllä seuraavaan 9kk!!

Pöh..kuluttaakohan kukaan näin typerästi aikaansa kauniina sunnuntaina; raahustamalla huoneesta toiseen ja välillä ja jatkuvasti napostellen jotain epämääräistä.. Ihme saamattomuuspäivä!! :kieh:
 
Onpas täällä taas tekstiä ja hyviä uutisia suurin osa, kiva lukea samassa jamassa olevien juttuja!

Meillä oli pe lapsivesipunktio ja ultra, viikot nyt 15+2. Ultra oli ihana 3D, vauveli näkyi jo tosi selvästi, kasvotkin oli mielestäni aivan selkeät vaan voikohan ne edes tässä vaiheessa vielä olla?! Sormet pystyin laskemaan ja aivot oli ok ja rakenteet muutenkin. Nyt vaan sitten ensi viikon jännään punktion tuloksia. Uskon kyllä 99,9% että kaikki on kunnossa, on oltava. Koska se on sitten täysin uusi luku että mitä tapahtuu jos jotain on pahasti vialla.

En ole oksentanut muutamaan päivään, jokohan se vihdoinkin helpottaisi. Älkää hyvät tytöt kaivatko sitä pahoinvointia, se on aivan kamalaa kun kunnolla iskee, oikeasti mulla oli aika kun elin useamman päivän pelkällä cocacolalla ja suolakekseillä. Ihan toinen fiilis nyt kun voi avata aamulla silmät ennenkuin oksentaa!

Mitäs Anglealle kuuluu? Ei ole näkynyt aikoihin? Onko niin että vain mulla ja Angelalla esikoiset jo kotona??

Hyvää vointia kaikille!
 
Nuuskis: Onnea plussasta! :flower: :) Mulla alkoi menkkamaiset jomotukset jo pp7 ja silloin heitin kyllä kaikki toiveet plussasta romukoppaan. Tein testin lugejen ikävien sivuvaikutusten takia pp14 ja sain haalean plussan. Pp16 tuli sitten jo kunnon plussa. Täällä on monilla kokemuksia, että plussa vahvistuu vasta melko myöhään, hCG:n erittyminen virtsaan on tosi yksilöllistä.

Silve: Kiva kuulla susta! :) Aika jännä, jos jo noin aikaisin olisi sukupuoli näkynyt! Nyt sitten jännittämään, onko sama tilanne rakenneultrassa.

Kauniskuu
: Minäkin olen tunkenut kuukautiskupin jonnekin vessan kaapin perukoille. En tosiaankaan halua nähdä sitä piiiitkään aikaan!

Mun on tehtävä myös hassu tunnustus. Mulla on edelleen kaapissa yksi käyttämätön raskaustesti. Ostin pessimistinä tuplapakkauksen CB:n testejä (olisi sitten seuraavaa kiertoa varten valmiina, ajattelin), joista toisella testasin plussan. Jätin kuitenkin toisen käyttämättä ja syynä oli: jos menisi kesken, voisin sitten testata kotona, onko hCG-taso laskenut, eikä tarvitsisi hakea uutta testiä apteekista. :ashamed: Kaikenlaista höpsöä sitä ajattelee. Vaikka jo kaksi kertaa on ultrassa varmistettu, että toukka kasvaa ja kaikki on hyvin, en silti halua edes huvin vuoksi tehdä sitä testiä. En ole missään määrin taikauskoinen, mutta tämän suhteen minulla on joku ihmeellinen psykologinen peikko. Ehkä se testi odottelee siellä hamaan tulevaisuuteen, kun joskus alamme pikkukakkosta puuhata...

Jozefina: Tsemppiä punktiotulosten odotteluun! :hug: Varmasti kaikki on hyvin.
 
Heippa kaikki,

kiitos kivoista viesteistä, on tosi ihanaa, kun pystyme näin elämään mukana toistemme odotusajoissa!

Pantsu, joo, vihreessä teessä on vähemmän kofeiinia. Suosittelen maistamaan Keisarin Malja-nimistä vihreetä teetä (haudutettavaa, ei siis pussitee, saa esim. Prismoista). Jotkut vihreet teet saattaa olla vähän puisevan makuisia, tää ei ole sitä, vaan on tosi namia! Nykyään juon ehkä 2-3 kuppia teetä päivässä... huomasin, et kun yks päivä meni neljä kupillista, silloin oli illalla vähän sellanen pienesti närästävä olo. Mulla ei muutoin kyl närästystä ole ollut.

Haltia, toivottavasti ei enää isoja kipuilukohtauksia tulekaan. ...Ehkäpä sullakin on kaksoset mukana, jos kovin tuntuu jatkuvia venymiskipuja?? ;) Sitähän mä kovasti ihmettelin, kun sen "muka-yksös"-ultran jälkeen kivut vaan jatkui samanlaisina... lääkärikin siihen sitten tuumasi, että johtuu siitä, et raskaus alkanut kaksosilla, et kohtu ei toisen poistumiseen heti reagoi. Kun vain olisi tiennyt miten asiat sitten olivatkin... :D

Ellastiina, onnea hyvistä ultrakuulumisista! Toivottavasti olosi ei tuosta heikkene! (Kovin on tuttavapiirissä myös ihan oksennustautia liikkeessä... se se on maailman viheliäisin tauti!)

Hilma, tsemppiä! :hug: Kuten Irenekin totesi, raskaana olet kunnes toisin todistetaan! Alkuajat ovat to-del-la piinaavia ja aika kuluu vielä tavallista hitaammin, mutta jaksamista ja uskoa pienokaiseen vain mukaan, hyvin se menee! Lue tosiaan ketjun alkupäästä - silloin oli meillä suurimalla osilla ihan samanlaisia fiiliksiä!

Bartsu, lääkkeiden lopettamisesta: mulla vain turvotus laski lugejen lopetuksen jälkeen, en ainakaan huomannut muita muutoksia. Luulen että turvotus/luget aiheutti mulle myös verenpaineen nousua, se oli ekoilla neuvolamittauksilla vähän koholla. Nyt on sitten laskenut normaalilukemiin takaisin. Onneksi. Jospa ne sun nippailut on ihan vaan kohtunippailuja, johan sulla on viikotkin niin pitkällä :)

Kauniskuu, MIKÄ IHANA UNI! :LOL: Ihan ääneen täällä nauroin! Raitaiset bodyt... :D Ja oih, tytöt...! :heart: :heart:

Mua on vähän alkanut jännittää, mitä sukupuolta nää meidän pienokaiset on! Mulla on jotenkin vahva aavistus, että toinen niistä on poika... ja hulluna toivon, että toinen olis tyttö!
Mut toisaalta mullakin on ihan samoja fiiliksiä noiden "toivomisten" suhteen... aikaisemmin en todellakaan ole "uskaltanut" toivoa erikseen erityisesti kumpaakaan sukupuolta. Nyt kun raskaus on paljon todempi (maha kasvaa vauhdilla...), sitä ehkä uskaltaa jo haaveillakin :ashamed: Mutta edelleen - sekä tytöt että pojat ovat tervetulleita meidän perheeseen! :heart:

Nuuskis, itte taisin testata jotain pp 13-14... eiköhän se sullakin plussa ole, menkkajuilinnat on aika yleisiä tossa vaiheessa! Odota kuitenkin maltilla vielä pari päivää uuteen testiin. Jos olet Pregnyliä käyttänyt, siinä on vähän raskaushormonia, joka kuulema SAATTAA vaikuttaa tulokseen. Sillä oli joku x päivän mahdollisuus vaikuttaa, jos en ihan väärin muista,. olisko ollu 10 pv pistämisestä. Tsemppiä!

Silve, kiva kuulla sunkin kuulumisia! joo, huonosti/hitaasti voimiva nettiyhteys on todella ärsyttävää... joskus kun pätkimistä epäilen, teen itte niin, et kirjottelen vastauksen muistioon erikseen, ja sen sit pastetan vasta tohon kommenttilootaan.
Tosi aikaisin teillä *ehkä* sukupuoli näkyis, olipa tarkka ultra! Jännituksellä odotatte varmaan , pitääkö paikkansa!

Jozefina, hyvä et sullakin alkaa pahoinvointi hellittämään! Koska saatte tuloksia lapsivesipunktiosta? Miten se muuten käytännössä tapahtuu, otetaanko näyte vatsanpeitteiden päältä vai miten? Toivotaan, et kaikki hyvin!!

Voikaa hyvin!
 
Voimia kaikille "onton olon kanssa painiville" :hug: Tiedän kyllä tunteen. Itselläkin välillä usko raskauteen on todella kovila, kun ei tuo pieni vielä itsestään anna juuri minkäänlaisia merkkejä. Anoppikin kun kyseli innoissan, että "miten sun vauva voi" olin jotenkin ihan vaikeana, kun ei tämä itselle vielä ole niin konkreettinen asia, ei sitä uskalla ajatella vielä sillätavalla varmana, ttä meille tulee vauva, koska mitään ulkoista ei näy, vauvan liikkeitä ei tunne, eikä ultrassa ole vielä käyty. Kuitenkin jokailta sanon itselleni, että jokainen päivä on eteenpäin ja vähentää keskenmenoriskiä. Ja jos mikään ei todistetusti ole huonosti, niin todennäköisempää on että se vauva kasvaa, vaikka minusta ei siltä tunnukaan, kuin että ei kasvaisi.

Pantalaimon Mulla myös käyttämätön raskaustesti kaapissa. Kun testasin pp 10 vanhentuneella testillä haamun ja kävimme miehen kanssa apteekissa ostamassa kunnollisia testejä ostin samantien 2 x 2 pakkaukset testejä, että voisi sitten testailla rauhassa, jos mitään ei heti näy. No illalla testi oli kuitenkin selvä mutta vaalea plussa. Pp 12 testasin vahvaakin vahvemman plussan. Siitä noin viikon päästä halusin varmistaa mitä testi näyttää, ja onneksi se oli vielä selvästi vahventunut. Nyt en enää uskalla testata. Annan sen olla kaapissa, ja toivon, että sillä testataan joskus sitten pikkukakkosta. Vara ei kuitenkaan venettä kaada :)

Nuuskis Mielettömät onnisttelut plussasta. Mullakin näkyi tosiaan pp 10 vasta hyvin haalea haamu. siitä se sitten alkoi vahvistumaan.

Jozefina Olet niin ihanan pitkällä raskaudessasi. Voi kun itsekin olisin jo noilla viikoilla.

Kuukautissuojia minä taas en taikauskoisena uskalla siirtää vessan hyllyltä pois. Jotenkin tuntuu, että kun ne on sinä niin mitään ei vuoda, mutta kun huokaisen ja siirrän ne pois, niin pelkään, että vuoto alkaa heti.. Aivan tyhmää, enkä siihen itsekään usko, mutta mielikuvitus teettää typeriä ajatuksia.

ON: täällä todettu, että pitää lähteä rintsikkaostoksille. Eilen laitoin vanhat liivit, ja mieskin nauroi, kun nännit pullahteli ulos liiveistä. Oli kyllä niin uhkea näky, että oli itselle kiusallista miltei lähteä kaupungille. Ikinä kun en ole mikään povipommi ollut. Toiseksi huomaan, että mitään makeaa minun ei tee mieli, vaikka olen aina ollut hirveä suklaanaddikti. Ja siitä seksistä kun kyselin, niin tänään uskaltauduimme hieman toistemme kimppuu. Olikin ihanaa pitkästä aikaa, ja rauhallisesti kun otti, ei oikeastaan pelottanutkaan. Tosin edelleen kipristelee mahassa, ja en tiedä johtuuko se orgasmista vai jostain muusta. Miksi sitä kaikessa pitää aina miettiä sitä pahinta vaihtoehtoa. :ashamed:
 
Nuuskis: Onnea tosiaan plussasta täältäkin! Eiköhän se ole sitä itseään...

Raitanen: Joko olet siis töissä kertonut raskaudestasi?

).( Tänään en oksentanut. Neuvolasta saadussa Vau-kirjassa sanotaan, että ruuansulatus hidastuu näinä viikkoina. Luulen, että elimistöni jotenkin kapinoi. Ihan tavalliselta raskausyökkäilyltä se ei tuntunut, mutta ei se kyllä mahatautiakaan ollut. Saas nähdä mitä tuleva työviikko tuo mukanaan. Täytyy yrittää ennakoida, jos yhtään tulee sellainen olo...

Mekin edelleen pohditaan sitä halutaanko tietää sukupuoli ja osallistua ihan tutkimukseen asian selville saamiseksi. Viime viikon ultrassa siitä oli vielä puhetta kätilön kanssa. Jos osallistuisimme tutkimukseen niin ultraaja olisi kuulemma itse professorihenkilö. Ainakin tuolla neuvolassa ultrauksessa oli TOSI mukava kätilö ja oli kiva, kun se ultrakuva näkyi televisioruudulla seinällä, niin että sekä miehen että minun oli helppo sitä seurata. TAYS:ssa ei sellaista "seinätelkkaa" ollut. Olisiko siinä mitään lisäarvoa, jos rakenneultran tekisi lääkäri? Ja tekisikö hän kunnolla rakenneultran vain keskittyisikö vain sukupuolen selvittämiseen.... En tiedä... Jos uudestaan soittaisi TAYS:lle ja kysyisi asiasta lisää...

Silve: Mitkä sulla olivat viikot siinä ultrassa? Viikolla 13. alkaa lapsen sukupuoli olla mahdollista nähdä (Vau-kirjan mukaan) (mutta se on epävarmaa).

Olisi mukava jos lisäisitte viikot viestin loppuun. Aina ei muista, että kuka menee milläkin viikolla... Ystävälläni oli muuten vuosi sitten täsmälleen sama laskettuaika, kun meillä nyt. Hauskaa, sillä on helppoa keskustella raskauden eri vaiheista, kun ne ovat tapahtuneet ihan samoihin vuodenaikoihin. Vietimme vappua yhdessä ja tietysti muistelen, minkä kokoinen masu hänellä silloin oli...

Ellastiina (13+3)

 
Punktiosta vastaan ennenkuin unohtuu:

Se tehtiin vatsan läpi neulalla, ultralla katsottiin ettei nyt suoraan osu vauvaan! Lääkäri sanoi että yleensä ne väistää kun neula tulee ja niinhän tuokin teki, meni aivan toiseen reunaan kohtua kun neulta tuli. Toimenpide oli kivuton mutta illalla oli pientä painontunnetta alavatsassa, se on ihan normaalia. Tulokset tulee ensi viikon aikana, huonot uutiset puhelimella ja hyvät kirjeellä. Se on varmaan sydärin paikka kun puhelin pirahtaa...

Haltia, ne viikot menee niin nopeasti ettet edes huomaa kun kohta olet jo äitiyslomalla! Ja jos sulla on eka raskaus niin NAUTI! Olet vain kerran ensimmäistä kertaa raskaana sanoi mulle joku lääkäri ekan raskauden aikana ja se on kyllä totta.
Toinen kerta ei enää ole niin kivaa kun tietää mitä on tulossa ja mulla ainakin oli niin paljon vaivoja ekassa että nyt vaan odottelee että milloin ne alkaa. Eikä yöt valvova esikoinen yhtään helpota asiaa... Oispa jo syyskuu!
 
ELLASTIINA
Taysko sita tutkimusjuttua sukupuolesta ehdotti? Hassua ettei meille puhuttu mitään..? Missäpäin sä olit ultrassa? Tampereellako ihan? No.. ei siinä, me varmaan oltais osallistuttu tohon jos olis tarjottu :)

Kauniskuu 11+2
 
Kauniskuu: Joo, se tutkimus on TAYS:lla tehtävä. En tiedä, milloin he tarjoavat sitä pareille... Eikös kaikki Tre:n neuvolaultraukset tehdä Satamakadulla vai olenko erehtynyt? Siellä siis me oltiin tuossa ultrassa viime viikolla.
 
ELLASTIINA joo, satamak.joo, me ei viel olla siellä käyty. No, piti tohon eiliseen kysymykseen lisätä, että niinko alalla oleva mies sanoi, perus neuvolalääkärillä ja hoitajalla on (Yleensä ) tuhat kertaa enemmän kokemusta ja ultrakertoja takana kuin jollain proffalla. Joten aina ei "ylempi" titteli tarkoita, että osaisi jotenki paremmin katsoa ultrasta asioita. Itekin nimittäin joskus kapinoin sitä vastaan, et miks "vain" hoitaja tekee ultraa jne, mutta nyt olen asiasta ihan eri mielellä :). Tottakai kaikissa voi ihan ihmisten välillä olla eroja, mutta ajatus noin niinku karkeesti yleistäen.
 
Hei vaan!

Olen viettänyt vähän hiljaiseloa palstailun suhteen, lukenut olen viestejänne joka päivä ja niitä on tullutkin ihan kiitettävästi, mutta en ole itse ehtinyt vastailla.

Ollaan taas koko perhe vuoronperään sairastettu ja viime viikon olin lomalla, jolloin esikoinen esti koneella hengailun ;) Vaatii huomiota! Mulla oli perjantaina ihan törkeät vatsa ja selkäkivut. Niin pahat, että jalat lähti alta ja vaan itkin. Soitin jo neuvolaan, että mitä tehdä, nyt kyllä tulee vauva ulos, niin pahalta tuntui. Ei kun soitto sairaalan päivystykseen ja sieltä neuvoivat ensin koittamaan, jos säryt lähtisivät Panadolilla pois. No sillä ne kivut lähti ja soitin uudelleen sairaalaan, niin kätilö oli sitä mieltä, että kivut ei johdu raskaudesta, vaan jostain muusta, kun panadol kerran auttoi. Illalla alkoi sitten ripuli, eli jonkinlainen vatsapöpö minuun oli (taas ) iskenyt! Ei kiva. Onneksi ei kestänyt kuin sen yhden päivän. Nyt tietysti olen ihan hulluna kuulostellut mahaa, että tuntuuko siellä mitään elämää niiden kipujen jäljiltä ja joitain pieniä tuntemuksia on ollut, joten pakko luottaa, että masuasukki on vielä hengissä. Mutta kyllä pelästytti!

Olin tässä miettinyt, että voisin parille kaverille nyt raskaudesta kertoa, mutta kertominen siirtyy nyt, koska pelästyin noita kipuja niin pahasti. Odotan nyt ainakin viikon vielä, mulla on eka neuvolalääkäri ensi viikon maanantaina ja silloin kuunnellaan sydänäänet. Meillä siis raskaudesta ei tiedä vieläkään kukaan muu kuin mun vanhemmat.

Sukupuolesta: me luultavasti aiotaan kysyä rakenneultrassa sukupuolta, jos kaveri suostuu näyttämään ja kätilö kertomaan. Meille sukupuolella ei ole väliä, mutta ehkä pikkuisen enemmän toivomme tyttöä, kun yksi poika jo on ja tämä tulee olemaan meidän viimeinen lapsemme. Kumpikin on kuitenkin toivottu ja pääasia olisi, että lapsi olisi terve. Muuta ei nyt oikein edes kehtaa toivoa! Oletteko miettineet 4D-ultraan menoa? Mä olen sitä vähän harkinnut, esikoisesta emme käyneet, mutta nyt olen miettinyt, että jos rakenneultrassa ei sukupuoli näy, niin ehkä menemme 4D-ultraan sen selvittämään. Jos olisi tyttö tulossa, niin haluaisin kaupata pojan vanhat vauvanvaatteet alta pois, kun niitä on jo nyt ihan hirveästi.

Asunto- ja autoasiat: Me asutaan rivitalossa, jossa tilaa tällä hetkellä meidän pikkuperheelle ihan riittävästi. Tulokkaalle ei kuitenkaan ole omaa huonetta, mutta ainakin n. ensimmäisen vuoden ajan tulokas kuitenkin nukkuu meidän makuuhuoneessa. Esikoinen siirtyi omaan huoneeseen 10 kk iässä. Jos on poika tulossa, niin veljekset voivat asua jonkin aikaa samassa huoneessa. Yksi ratkaisu on myös vaihtaa lasten kanssa makuuhuoneita niin, että me siirrymme miehen kanssa pojan pienempään makuuhuoneeseen ja lapset meidän makkariin, joka on isompi ja se jaetaan "kahdeksi" huoneeksi sermillä tms. Katsotaan tilannetta uudestaan n. 1,5 vuoden päästä, jos tämä lama olisi hellittänyt, että pystyisi asuntoa vaihtamaan ja toisaalta emme asuntoa voi kuitenkaan vaihtaa ennenkuin palaan äitiyslomalta töihin. Autoja meillä on 2 kpl, toinen on farmari ja toinen pikkuauto. Niillä yritetään pärjätä.

Oletteko miettineet jo kuinka pitkään aiotte olla lapsen kanssa kotona? Mä olin esikoisen kanssa kotona 1,5 vuotta, töihin paluu oli surkeaa, mutta taloudellisesti pakko. Toisaalta kun alkujärkytyksestä toivuttiin, niin ollaan oltu ihan tyytyväisiä tähän ratkaisuun. Nyt olen ajatellut, että haluaisin olla tämän toisen kanssa vähän pidempään kotona, kun tulee olemaan viimeinen lapsi, nyt ajatuksissa, että palaisin töihin, kun lapsi on 2-vuotias, jos rahat vaan riittää. Nyt toisaalta voi tuhlata kaikki säästöt, kun ei tarvitse säästää rahoja tuleviin hoitoihin.

Mulla on yleisesti ottaen kaikki raskausoireet kadonneet. Ei ole enää pahaa oloa, eikä järkyttävää väsymystäkään. Pahin turvotuskin on kadonnut, vanhat työhousut mahtui tänään oikein hyvin jalkaan, vaikka pelkäsin, että äitiyshousut pitää kaivaa jo kaapista. Vielä 1,5 viikkoa sitten turvotus oli niin paha, että jouduin käydä ostamassa mamma lököhousut, joissa oleilinkin lähes koko loman ajan ;) Mutta nyt mahataudin ja turvotuksen laskemisen jälkeen ne housut tuntuukin isoilta. Iltaisin maha kyllä aina turpoaa palloksi rintoihin saakka ja on tosi kova. Yritän nyt pienentää ja keventää annoskokoa, koska olen jo huomannut ruoansulatuksen hidastuneen, jospa se painonnousukin siitä hidastuisi :whistle:

Että siinä omia tuntemuksia tällä hetkellä, nyt vaan odotellaan viikko sitä neuvolalääkäriä ja ollaan taas vähän viisaampia tämän raskauden suhteen!

Angela rv 14+6
 
Kauniskuu: Totta tuo on mitä sanoit. Usein ne hoitajat/kätilöt tekevät paljon enemmän ultria kuin periaatteessa "enemmän tietävät" professorit. Mun äitipuolen sisko on kätilö, joka on erikoistunut ultraäänitutkimuksiin, ja se on kuulemma usein joutunut mennä avustamaan lääkäreitä, kun nämä eivät ole jotain osanneet katsoa.

Angela: Kurjaa, että teidän perheessä on kovasti sairasteltu! Toivottavasti alkaa pian helpottaa.

4D-ultrasta: Aiemmin olin sitä mieltä, että haluan mennä. Nyt kuitenkin näyttää, että rahatilanne on kesällä melko tiukka, joten taitaa jäädä välistä. YTHS:n gyne toivotti mut jo uudestaan sinne ultraan joskus rakenneultran jälkeen, joten taidan käydä siellä sitten ylimääräisessä 2D-ultrassa. :)

Opiskelijana mulla ei ole mikään erityinen kiire palata takaisin "töihin". Ensi syksyn yritän opiskella mahdollisimman täyspäiväisesti. Sen jälkeen jään ainakin vuodeksi kotiin, tosin gradua varmaan yritän kirjoitella. Mulla taitaa olla vielä aika ruusuiset käsitykset vauva-ajasta, kun kuvittelen pystyväni johonkin vaativaan ajatus- ja kirjoitustyöhön äitiyslomalla. :D Opiskelu on onneksi joustavaa, joten lasta ei varmaan tarvitse laittaa hoitoon, vaikka palaisinkin vuoden jälkeen opiskelemaan.

Lueskelin tuolta Kelan sivuilta noista vanhempainetuuksista ja yksi mielenkiintoinen seikka pisti silmään. Äiti voi olla äitiys-/vanhempainvapaalla ja opiskella täyspäiväisesti samaan aikaan, mutta isä EI VOI saada isyysrahaa ja opiskella samaan aikaan täyspäiväisesti!! :eek: Onpa tosi kannustava järjestelmä! :kieh: Ei sillä, mun mies luultavasti tekee gradua lasketun ajan tienoilla, eli on varmasti kotona mun tukena muutenkin. Hän ei kuitenkaan saa opintorahaa, joten isyysraha olisi ihan mukava lisä meidän tuloihin, etenkin kun palkkatulot kesätöistä nostaisivat sitä mukavasti. En sitten tiedä miten onnistuu opiskeluoikeuden katkaisu isyysvapaan ajaksi, se kun on maksimissaan vain 18 arkipäivää.

-Pantsu 8+6
 

Yhteistyössä