Alkuvuoden '09 lapsettomuushoidoista vauvautuneet

KAUNISKUU Lohduttavaa kuulla, että muillakin on samaa. Välillä tuntuu, että mitä mä olen tehnyt väärin, kun toinen ei ole mihinkään tyytyväinen, mutta olet varmaan oikeassa siinä, että tämä alkaa olla sitä oman tahdon kehittymistä. Ja juu en enää oikein edes muista milloin se liikkuminen alkoi, mutta hyvissä ajoin kuitenkin ja just sitä vaunuissa seisomista, pyörimistä ja hytkymistä. Ehkä tää tosiaan liittyy kaikki kaikkeen, ja kyse on vauvan luonteesta, tahdosta ja tempperamentista. Kun kaikki vaan täytyy tehdä niin intensiivisesti ja nopeasti.

Nyt taas huudellaan, joten hyssyttämään. Parempia aikoja odotellessa
 
haltia: Kauniskuu kirjoitti hyvin. Varmaan on sitä oman tahdon kehittymistä. Toisilla se tulee aikaisemmin, toisilla vasta reilusti yli 1-vuotiaana. Myös temperamentti vaikuttaa. Meidän poika on aika rauhallinen ja yleensä erittäin tyytyväinen. Omaa tahtoa löytyy kuitenkin, se vaan ilmaistaan varsin miedosti. Huutaa ja heittäytyy kaarelle, mutta rauhoittuu äkkiä, kun saa jotain muuta tekemistä.

Mullakin on huono omatunto, jos olen hermostun pojalle jostain. Ei se kuitenkaan tahallaan tee tuhmuuksia tai käyttäydy hankalasti. : / Useimmiten suutun kyllä miehelle, ja poika pelästyy pienintäkin äänen korotusta. Eilen huomasin, että riittää, että puhun tietyllä äänensävyllä, ei välttämättä tarvitse edes korottaa äänenvoimakkuutta ja poika alkaa itkeä. :( Miten se voikin jo tajuta pelkästä äänensävystä, että äiti on vihainen?

Samaa mieltä olen Kauniskuun kanssa tuosta, että jos jotain haluaa kieltää, se pitää sitten kieltää aina. Meillä niitä asioita on vain muutama, juuri siitä syystä, että muuten saa olla kieltämässä koko ajan ja kaikesta. Esim. rappusten turvaporttia ei saa "rämpyttää" ja kissojen kupeille ei saa mennä. Sitten taas tv:tä ja digiboksia saa käydä näpelöimässä, koska ei se niitä rikki saa ja kieltäminen olisi niin työlästä, kun ollaan oikeastaan koko ajan olohuoneessa.

Jahas, poika löysi jostain hiekkalapion ja syö sitä kaikessa rauhassa portaiden alla! :LOL: No, tuskinpa parit pöpöt lisää tuntuu missään tässä tautipesässä...

Mulla on ilmeisesti angiina. :( Yöllä tuli kurkku ihan törkeän kipeäksi. Kuumetta ei ollut, vaan pikemminkin alilämpöä. Mittasin 35,8. Burana onneksi auttoi ja sain nukuttua, kun poikakin nukkui tosi hyvin. Antibiootit saan kohta, toivottavasti helpottaa oloa pian.
 
Heippa kaikille pitkästä aikaa. Jotenki ollu niin kiire, että ei o ehtiny muuta, kun äkkiä käydä lukemassa teidän kuulumisia.

Pantsu: pikaista paranemista teille! Yksityisellä saa nopsaa palvelua.Meillä täällä ei ole viikonloppuisin sellaista mahd. paitsi pari asemaa on missä on päivystys, mut vain klo 10-13.

Haltialle ja Kauniskuulle tsemiä tahtojen taisteluun. Meillä aika tyytyväinen yleisesti ottaen tuo pimu, mutta kyllä harmistus sitten tosiaan näytetään ja hetkeäkään ei paikalla olla. Koko ajan mennään ympäri kämppää kauheella vauhdilla ja kokeillaan mihin pääsis kiipeämään. Kauniskuu kirjoitti joskus noista "kehituskausista" ja mä olen huomannu saman. Että yksi taito opitaan ja sit kun seuraava tekee tuloaan niin se edellinen saattaa vähän niinku unohtuu ja sit löytyy taas yhtäkkiä, kun se seuraava taito on opittu.

Mulla oli rentouttava viikonloppu. Olin lauantaina mökillä aprin frendin kanssa ja eilen sit tulin kotiin. Mies ja typy oli pärjänneet oikein hienosti. Rentoutuminen teki terää ja kiva oli tulla sit kotiin.
Meillä on alkanu olla nyt hakemista noitten päiväunien kanssa. Usein ollaan menty nyt yksillä pidemmillä ja sit yksillä 15-30 min pikaunilla. Aamulla tänään taas herättiin klo 6 ja sit halus nukkumaan jo ennen klo 8. Saas nähdä tän päivän kuviot sitten. Nukkumaan mennään kumminkin siin klo 19.30. Mut nyt meni yö ilman inaustakaan, kun oli eilen nukkunut aamupv:llä pidemmät unet ja sit myöhemmin vaan pikaunet autossa. Joo, haetaan nyt sit ehkä niitä yksiä unia tms. katotaan miksi muodostuu.
Joka paikkaan kiivetään ja unissakin välillä pitää alkaa kiipeämään sängyn laitaa vasten...
Luin tossa just Eve Hietamiehen Yösyöttö kirjan. Oli ihan yvä mun mielestä.
Bartsu ja typy 11kk!!
 
HALTIA kyl se siitä :) Hankala/haastava vauva-helppo teini ;) Tässä uskossa yritän elää :D

PANTSU heh, hiekka on hyvää!! Mä oon joskus sanonut että tyttö hankkii kyl norsun vastustuskyvyn tolla kaiken syömisellä/nuolemiselle. Jos ei tapa niin tosiaan vahvistaa :D
Joo, meillä on sama juttu. Pistorasiat on ehdoton ei-samoin kylässä toisten tavarat/koristeet/kukat yms. Mut sittenpä kaikkea muuta saa kaivella ja tutkia.. ollaan yritetty tehdä kämpästä sellanen ettei oo puukot alalaatikossa tai muuten mitään vaarallista saatavilla. Toi telkku/vahvistin yms. jutut on miehelle herkempi paikka, se haluis ettei niitä kaivella mut on kuitenki sit todennu et antaa tutkia aikansa, ei ne loputtomasti jaksa kiinnostaa.

BARTSU kiva kuulla susta/teistä!! Ja ihana et oli mukava vkl..Kuulosti ihanalle!! Ja sitä kaipais itekin, tai lähinnä olis kiva päästä kaksin miehe kans, tyttöä ei vaan voi oikeen minnekää hoitoon lykätä :|
 
No niin, taas ehtii koneelle. Olin taas päivän töissä ja mies oli pojan kanssa ja hyvin niillä oli mennyt, mutta mies oli ihan poikki kun poikaa oli pitänyt viihdyttää koko päivä. Ja mies oli imuroinut ja siivonnut keittiön. Antaa ihan hyvää perspektiiviä molemmille, kun vaihtaa muutamaksi päiväksi osia. Molemmat tajuaa, minkälaista se toisen arki oikeasti on. Nyt kun itse väsyneenä tulin kotiin ymmärrän paljon paremmin miestä joka iltaisin ei jaksakaan touhuta kaikkea niin paljon kuin minä haluaisin, kun päivät vietä pikkuihmisen kanssa. No huomenna mies varmaan menee jo itse töihin, vaikka saikkua oliskin periaatteessa viikon loppuun, mutta yrittäjänä se todistus ei paljoa hyödytä ja alkaa miehen kunto olla jo ihan ok ainut, että pienikin rasitus aiheuttaa hengen ahdistuksen. No kun rauhallisesti ottaa vaan, niin eiköhän tämä tästä ala palautua normaaliksi.

PANTSU Meilä kans menee suuhun sellainen määrä kiviainetta, että mahtaa olla pojan vastustuskyky sitä perua. Ei ainakaan pitäis allergioille altistaa :) Harmi, jos angiinan sait. Kävitkö jo nieluviljelyssä?

BARTSU Mukava kuulla teistäkin! Ihanalta kuullostaa sun irtiotto. Varmasti teki hyvää. Itselläkin on vihdoin tullut sellainen olo, että olisin valmis olemaan yön poissa vauvan luota.

KIELTÄMINEN juu, on varmaan totta, että johdonmukaisuus on tärkeää. Meillä melkein kaikki on kyllä sallittua, mutta kirjoja ei saa viskellä hyllystä (eikä repiä muutakuin omia kirjoja, kirjekuoria yms) Sähkölaitteita ei saa laittaa suuhun. Pistorasioihin ollaan laitettu sellaiset vauvasuojat, ovien alle ostettu stoppari, kaikki vaarallinen siirretty ylemmmäs jne. Muuten saa kyllä penkoa melkein mitä vaan. Lähinnä kieltää joutuu tilanteissa, kun Pessi keksii uusia koiruuksia esim. löytää vessaharjan, vessan rosiksen, eteisen välioven (sormet alla ja saranan välissä) nykii tietokoneen johtoja (miehen näppiksestä sai jo entterin lopullisesti irti) kiipeää ruokapöydälle tms. DVD ja televisio me ollaan suojattu siten, että laitettu tuoleja riviin eteen. Yksi kaveri, jolla on kolme lasta sanoi, että heillä jokainen lapsi on rikkonut ainakin yhden vastaavan laitteen ja poika tykkää meillä niitä luukkuja ja nappeja rämpyttää, nousee taulutelevisioa vasten seisomaan tai hakkaa palikalla kuvaruutua. No pyritään siis siihen, ettei kokoaika tarvis kieltää, koska ei haluttaisi, että poika kokee, ettei mitään saa tehdä. Silti tuntuu, että hän löytää aina jonkun porsaanreiän, mitä vanhemmat ei oo tajunnut.

Jep, ja kyllä mä sitten toisaalta olen iloinen, että poika on innokas ja aktiivinen ja tempperamenttinen, eikä ainakaan flegmaattinen. Puolensa ja puolensa, mutta saa sitä innokas olla. Äiti vaan tarvitsee silloin välillä vähän lepolomaa :)
 
Jälleen oon taustalla piipahellut kuulumisianne lukemassa. Tarkoitus oli kommentoida montaakin juttua, mutta kun ei heti kerkee, niin sit jo unohtuu. Laho nuppi :headwall:

Onpa vähän kaikilla jotakin sairastelua nyt päällä. Tsemppiä itse kullekin ja pikaisia toipumisia! Minulla oli viikonloppuna joku ihme kuumepiikki, muutaman tunnin oli yli 38 kuumetta ja olo karmea. Sitten jomotteli päätä loppuillan, mutta panadolilla meni ohi. Nyt enää vain töttöröö-olo. Mikähän lie moinen. Kuulemma tällaista lentsua on liikkeellä, jotta nostaa kovan kuumeen, mutkun ei muita lentsun oireita ollut. Arvuuttelin myös rintatulehuksen mahollisuutta. Mikä lie.

Pantsu, täytyypi jakaa vyöhyketerapeutilta kuulemani hoitovinkki lapsen silmätulehuksen hoitoon: tissimaitoa muutama tippa silmään! Siis oikeesti, itte epäilin ja olin että häh, mutta sit aattelin, jottei tuosta voi haittaakaan olla. Sittenpä kokeilin joku aika sitten, kun typykällä taas oli orastavaa silmätulehuksen oirehdintaa, niin oireet hävisivät eikä tulehus tullut päälle. Säästyttiin antibioottitipoilta ja -voiteilta. Ja nyt kun aattelen, tuon jälestä ei ookaan silmätulehuksen oireita ollut (koputtelen kuiteskin puuta).

Jaahas, nyt ei ollutkaan tän enempiä aikaa....
 
ANSELMIINA: Mä olen kuullut aeimmin kans tuosta tissimaito/silmätulehdus jutusta. En muista missä mutta kumminki.

Täällä on jo 3 hammasta jopa suussa ja näyttää siltä, että lisää olis tulollaan. Meil kans killettyjä on sähköjohdot. Pistorasiat onki suojattu. Koiran kupit. Muuten aika vapaata menoo.

B
 
Juup, tuosta tissimaidosta silmätulehdukseen oon mäkin kuullut. En sit oo kokeillut, kun ei oo silmätulehduksia yhtään ollut. Pojalla onkin aika isot silmänpoimut. Mies sanoikin, että ihan niinkuin kiinalaisialla :) no ei vaan, mutta ei tuu varmaan niin helposti sit tulehduksia, ja itkee oikein mahdottomia kyyneliä. En oo varma liittyykö noi silmätulehdusriskiin, mutta ainakin kaverin tyttö oli kokoaika ensimmäisenä vuotenaan silmätulehduksessa ja lopulta sitten 1v:nä tehtiin kyynelkanavien laajennusoperaatio. Niin ja tissimaitoa nenään jos on nuhaa ja tissimaitoa korvaan, jos on kipeä - olen kuullut, en sitten tiedä pitääkö paikkansa.

Täytyypä kokeille noita KAUNISKUUN vinkkaamia hedelmä-snäckyjä. Oon joskus syönyt itse sellaisia omenalastuja, mutta en oo muistanut edes koko tuotetta.
 
Äh, kirjoitin eilen pitkät pätkät, mutta kone tilttasi ja teksti hävisi bittiavaruuteen. :kieh:

haltia: En käynyt nieluviljelyssä. Sain antibiootit tutulta lääkäriltä. Mulla on ollut sen verran monta angiinaa elämäni aikana, että oireet on hyvin selvät. Toki viruskin voi aiheuttaa nielutulehdusta, mutta kun pojalla on selvä bakteeritauti ja mä sairastuin alle vuorokauden erolla, niin todennäköisesti meillä on sama pöpö. Antibiootti ainakin on auttanut mun oireisiin.

anselmiina: Mulle tuli joskus tiehyttukoksen/rintatulehduksen kanssa tuollaiset oireet. Kuume nousi yhtäkkiä korkeaksia ja olo oli karmea. Siihen kyllä liittyi punainen ja kipeä kohta rinnassa. Voi tietty olla, että oli joku viruskin sulla.

Mäkin olen kuullut tuon rintamaitoa silmään jutun. Pojalla oli vaan todella pahannäköinen tulehdus päällä, joten antibiootit oli paikallaan. : / Mutta varmaan alkavaan tulehdukseen toi tepsii kyllä. Meillä on pojalla aika ahtaanoloiset kyynelkanavat. Silmät ovat aina rähmineet enemmän tai vähemmän, mutta nyt tuli ensimmäinen tulehdus. Pikkulapsilla on kai aika yleistä, että korvatulehduksen yhteydessä tulee silmätulehdus. Kädet ovat suussa ja silmissä koko ajan, ja pöpöt kulkeutuvat helposti. Yksi tuttu sanoi, että heillä tietää aina silmien punoituksesta ja rähmimisestä, että korvatulehdus on tulossa! :O

bartsu: Kiva kuulla kuulumisia! :) Kovaa vauhtia teillä tulee hampaita. Ihanalta kuulosti sun viikonloppu. Hienoa, että mies oli pärjännyt hyvin tytön kanssa! :)

haltia: Ihan totta tuo, että olisi hyvä vaihtaa välillä osia miehen kanssa. Ei sitä aina osaa ajatella, että toinen on työpäivän jälkeen väsynyt. Eikä mieskään aina osaa ottaa huomioon, että mulla on voinut olla pojan kanssa rankkapäivä, ja kaipaan hengähdystaukoa. Olen yrittänyt kyllä tehdä niin, etten heti lykkää poikaa miehelle, kun tulee ovesta sisään. Mutta välillä tehdään kyllä "lennosta vaihto", jos mulla on jotain menoja heti iltapäivästä, kun mies pääsee kotiin.

Poika nukkui eilen vain yhdet päiväunet. Puoliväkisin nukutin puoli yhdeltä, kun tuntui, että meno vaan yltyy. Yö sujui kuitenkin ihan ok. Luulen, että antibiootti tekee vähän masuvaivoja ja ne vaivasivat yöllä. Pissakin haisi tosi pistävälle! Nyt taas poika kitisee vähän sen oloisena, että haluaisi jo unille. Saas nähdä miten tää päivä sujuu.
 
Viimeksi muokattu:
Heipparallaa..

kamat on suht paikoillaan ja yläkerta näyttää jo hyvälle. Vielä on hommaa kaikissa makkareissa. Aavan ja vierashuonetta ei oo vielä maalattu. Ne on täynnä rojua. :)

Meidän poikakissa ei meinaa millään sopeutua tänne uuteen asuntoon. Sillä taitaa olla kova ikävä vanhaan asuntoon. NAukuu vaan kokoajan ja odottelee ovella. Kokoajan pitäisi olla sylissä..

Meillä tuli Aavalle tässä muutto hälinöissä kaksi hammasta ylös. Jo oli kiukkuinen parina iltana ennenkuin ne puhkesi. Nyt ollaan taas hymyä ja onnelllinen 4 hampaan omistaja. :heart:

Käytiin hommaa taaperokärry ja on aika in juttu. Tykkää käppäillä sen kanssa ja yksi päivä oli kissakin kyydissä.

meillä oli eilen 8kk neuvolalääkäri. Kylläkin vähän myöhässä,ikää jo 8.5kk. Mitat 8575g ja 71cm. Pituutta oli tullut kahdessa kuukaudessa vaan 1cm,niin joudutaan extra kontrolliin ensi kuussa. En kyllä tajua miksi sitä pituutta pitää joka kerta tulla ja paljon. Onhan tässä jo syntymästä tullut 20cm lisää.

jaa-a mistäs ootte keskustelleet,lueskelen pikaiseen..

onnittelut kesäsiilin 1 vee pojulle. Niin ja kiva kun olitte reissussa.

Meillä on joitakin paikkoja jotka on kiellettyjä ja niitä sitten kielellään ja hyvin jo tajuaa kun sanon EI. Tai ei ainakaan enää koske sitten siihen. Kattelee mua vaan ja pyörittää itte päätään. HEH!! Meillä kiellettyjä on just kissannruoat,kirjat ja dvd:t. Kahteen viimeiseen ei mee juuri koskaan ja tässä uudessa asunnossa kirjat on aulassa johon teen oman lukunurkkauksen. :)
Ostettiin uusi tvtaso jossa saatiin sitten miehen kaikki härvelit piiloon ja dvdlaite.

Meidän pitäisi vielä alakertaa n käydä ostaa turvaportti. Yläkerrassa oli jo valmiina. eilenkin kiivettiin monta porrasta ylös. Tässä nyt on tätä hommaa vähän joka suuntaan niin ei tiedä mitä ehtii seuraavaksi ostaa..

meillä on nukuttu edelleen samaan tahtiin.
 
MILLIS joo, aika jännä, meille terkka sanoi,että mittavirheet voi olla mahdollisia ja käyrä hakee muutenki muotoaan ekan vuoden? En jaksa uskoa et jostain vakavasta olis kyse,tyttösihän on ihan "normi"pituinen :)
Onnea hampaista!!! Meillä edelleenki ootellaan..onkohan tolla joku häiriö,hammasreuna pilkistäny viikko tolkulla,ei ole läpi vieläkään :confused:
PANTSU heh,joo, mä kyllä luulen kans et rajumpaan silmätulehdukseen kantsii laittaa muutaki ku maitoa .. sen verran oon kai medikalisoitunu ;) Olikos hyvä päivä tänään?

Yäk.Mun pitäs päästä eroon tästä jokapv imelän mussutuksesta. Puoli suklaalevyä ei ole temppu eikä mikään. Joo,no painoon se ei näytä vaikuttavan mut olo on jotenki tukossa ja väsyny ku ruokavalio on mitä sattuu. Ja eikai tuo kovin terveellistä oo..
 
MILLS kiva, että uusi koti alkaa jo pikkuhiljaa järjestyä. Onko Aava kotiutunut uuteen paikkaan? Se on kyllä jännä kun muuttaa isompaan asuntoon ja sellaiseen missä on piha, niin yhtäkkiä tulee kauheasti uusia hankintoja. Niin ja pituudenkehityksestä en olis mäkään huolissani. Ihan normaalin pituiselta teidän tyttö vaikuttaa ja eihän sitä pituutta aina voi yhtä paljon tulla. Toiset terkat haluaa olla erityisen tarkkoja, ja tietenkin parempi niin päin.

PANTSU Toivottavasti Paulin ailmätulehdus alkaa helpottaa. Kyllä ne antibiootit monessa on ihan paikallaan. Oletko antanut pojalle Rela-tipoja tai jotain muita maitohappobakteereita tms. ? Saattaisivat lievittää hieman mahavaivoja.

Meillä tahtojen taistelut jatkuu ja kaikki on kuten aikaisemminkin. Itse olen jotenkin kyllä saanut energiaa kun olen laihtunut ja alkanut syödä terveellisemmin. Jotenkin pitkästä aikaa tuntuu, että on energiaa ja iloista mieltä.
 
MILLIS joo,piti myös kommentoida,että isompi asunto on kyllä ihana ja haastavakin :) Tarvii miettiä kalusteita sun muuta.Iteki ajattelin,et meillä ei oo huonekaluja ku muutama harva..joutus investoimaan ihan kamalasti : / Nopeesti tyttös tottuu,ihan varmasti :) Mun kamu muutti ku vauva oli 9-10kk.. oli se pariviikkoa ollu vähä poissa tolaltaan.

HALTIA ihana et oot jaksanu panostaa terveelliseen ruokaan. Mä syön lähinnä yksipuolisesti-makeaa,leipää,puuroa..silläpä melkein mun päivä menee. Miehen kans sit tehdään salaattia,kanaa tms..mut ehkä 2-3kertaa viikossa.. :( Eipä tuo painokaan tosin nouse mut ei oo kyl kauheen pirtee olokaan.

Oivoivoivoi..sain kuvia mun hyvän ystävän 2kk vauvasta. Aaargh.. hieman sulosta. Tuli kamala ikävä:) Ystävälleni lapsi oli jo kolmas joten tietää miten toimii.. jo nyt tytöllä alkaa olla mieletön rytmi päivässä. Päivisin touhottavat kaikkea ympäri ämpäri ja illat saanut hinkattua siten, et unille meno asettunut muutaman viikon sisällä jo klo20 ja yössä vain 1-2 syöttöä..ja pelkällä tissillä menee 100%sti. :) Mielettömän hienosti ja mielettömän luksusta, mun mielestä :)
 
Millis onnea uuteen kotiin :)! Kissaa voi rauhoittaa jos ostaa sellaisen pistorasiaan laitettavan feromonin levittäjän, saa ainakin eläinkaupoista.

Haltialle isot halaukset, toivottavasti teillä helpottaa pian.

Onnea Kesäsiilin 1-v pojalle!

Täällä tuli kanssa vihdoin ne etuylähampaat läpi ja näköjään on tulossa heti siihen viereen kolmaskin ylähammas. Ilmeisesti sitä sitten kiukuttiin viime yö ja tänään päivällä ja syöminenkin on taas menny hankalaksi... Välissä taas olikin tosi hyviä päiviä ja poika jaksoi valvoa jopa yli 4h putkeen kun oli pikkuserkku kylässä leikkikaverina.

Meillähän tosiaan edelleen nukutaan usein kolmet päikkärit, nyt vasta viime aikoina on menty välillä kaksilla päikkäreillä kun valvomisajat on alkanut pidentyä. Kaipa tuo sitten vaan on yksilöllistä paljonko unta vauvat tarvii mutta itestä tuntuu ettei kenenkään muun tän ikäinen nuku noin paljoa!

Poika oppi viime viikolla seisomaan tukea vasten ja samalla avautui sitten ihan uudet ulottuvuudet räpläämän cd-hyllyä ym.. Ollaan kielletty just kissankupille meno, digiboxin ym. laitteiden ja johtojen räpläys mutta eipä tuo kauhean hyvin usko vaan innosta hihkuen ryömii pahan tekoon ja virnuilee vaan äidille!
 
KAUNISKUU No "terveellinen" oli ehkä hieman väärin ilmaistu ;) sanotaan, että olen jättänyt makean mussuttamisen mahdollisimman vähään (joskus ostan suklaata, mutta ostan vain patukan ja itseasiassa sitäkään ei tee mieli, kun se ei oo enää tapa) Meillä kans ollut tapana, et ei jakseta tehdä kunnon ruokia vaan just leipää ja kaikkia pikku välipaloja napostelen sitten. Nyt jotenkin ei leipä enää samalla tavalla uppookaan ja oon ottanut ihan ohjelmaksi tehdä yhden kunnon ruuan päivässä. Sillä nälkäkin pysyy paremmin loitolla ja on ihan mukavaa. Ainut on, etten meinaa keksiä mitään laitettavaa joka päivä. Mutta kai sitä vähitellen oppii. Ihanalta kuullostaa sun kaverin vauva. Jotenkin kun tuo poika on nyt niin iso, niin mun vauvakuumeeni vaan kasvaa. Yksi etäinen ystävä oli toissapäivänä saanut tytön. Jotenkin ihan hirveä kateus iski, kun tiedän, että lapsi oli alunperin vahinko jne. No mutta se on totta, että toisen ja kolmannen lapsen kanssa varmaan osaisi jo toimia hieman eri tavalla ja jotenkin ehkä nauttia ajasta enemmän. Tuntuu nyt, että se vauva-aika meni jotenkin siihen, että jatkuvasti pelkäsi, että vauvalla ei ole kaikki hyvin ja ihmetteli miksi toinen huutaa tai kipristelee tms. Pelkäsi, ettei vauva hengitäkään jos on hiljaa, ja kun meni katsomaan, niin vauva heräsi ja taas sai kannella. Samoin olen tajunnut, että mä jotenkin luulin, että se vauva-aika kuitenkin olis pitempi, ja panikoin, että en saa jähmettyä kotiin ja nyt tajuan, että se aika oli niin lyhyt, että ihan sama, vaikka olisin ollut vain kotona. Kaikki on jälkikäteen niin etäistä ja jotenkin hassusti olen kateellinen ensimmäistä lasta odottaville ja juuri synnyttäneille siitä, että heillä on vielä kaikki ihanat kuvitelmat vauva-arjesta ja perhe-elämästä, eikä tietoa siitä mitä se todellisuudessa voi olla. Tavallaan suren sitä, etten enää ikinä saa synnyttää ensimmäistä lasta ja kokea sitä ihmettä.. Mutta turhaahan se on, koska jos vielä synnytän, niin se toinen on varmasti ihan yhtä ihana, ja taas on erilaiset ajatukset. Hassua vaan miten sitä mieli muuttuu ja ajatukset. Ja mä mietin asioita ihan liikaa ja liian syvällisesti.. Plääh, mutta joku sai ehkä ajatuksesta kiinni.
 
EMILY onnea hampaista :)!! Miten sä jakselet?

HALTIA joo, tuttua tekstiä kirjotit. Mä kans välillä jossittelen ja murehdin (järkevää..??!!) miks panikoi vauva-aikana kaikkea ja moni asia meni vähä ketuiksi. Silleen just kademieli monia odottavia kohtaan, he ovat kaiken alussa ja täynnä mahdollisuuksia : /

Huhhui. Taittiin haukata iso pala. Viime yönä tyttö nukku taas hyvin , 11h jälkeen heräs kiukkuamaan juomaansa. No, annoin mut kiukku jatkui ja piti nousta ylös. Tyttö tosi haukotteleva ja pahalla tuulella. Mä suivaannuin täysin tohon yö/aamuyö maitoon koska monesti sen jälkeen ei rauhotu ja herää liian aikasee (?) tai sit se jois sitä maitoa tyyliin 3dl.. No, kysyin mitä tehdään. Nakataanko pullot mäkeen. Ja miehen pienellä "painostuksella" (se ollu jo kauan sitä mieltä) napsasin pullosta tutin rikki. Aamu menny nyt märistessä ja huutaessa maitoa. Nokkis eikä muu kelpaa. Eikä mun syli :confused::ashamed: . Huutaa kädet ojossa miehen syliin, loukkaantui kai tuota pulloasiaa :( Mä olen jo luovuttamassa mut mies haluaa et nyt pidetään mikä päätettiin :( Kääk. Tiedän et tää loppuu kyl joskus mut mun pää ei kestä tätä raivoamista kun sitä on tarpeeks muutenki :( Mut kai se nyt on pysyttävä tässä linjassa..

Sikäli paska fiilis sen suhteen, et tavallaan oon halunnu olla lapsentahtinen ja jos olisin imettäny, olisin antanu asian varmasti olla. Mut pullosta on joskus jokatap.päästävä eroon, nii kai se on sit ajoissa parempi ku myöhemmin .. :(
 
Viimeksi muokattu:
haltia aava on sopeutunut tosi hyvin uuteen kotiin. Ekana päivänä itkeskeli tosi paljon. En tiedä johtuiko sitten noista hampaista vai siitä että huonekalut yms oli ihan levällään ja luuli et jätetään vieraaseen paikkaan.

emily onnittelut hampaista. :) Ja uusista taidoista. Niin ja kiitti kissa vinkistä. Meidän poikakissa on niin rassukka. Ittellä tuntuu,että palaa järki kun kuuntelee kokopäivän vinkumista.

Oli muuten neuvolalääkärillä puhetta noista tuttipulloista ja tuteista. Lääkäri oli sitä mieltä,että tuttipullosta olisi hyvä päästä ennen 1 vuotta ja tutista sen jälkeen.
 
millis: Hienot neuvolakuulumiset! :) Hyvähän se on, että neuvolassa ollaan tarkkoja, mutta ei munkaan mielestä teidän tytön pituudessa ole mitään vikaa. Sitä on kuitenkin tullut, eikä kasvu ole pysähtynyt. Kiva, että tyttö on jo sopeutunut uuteen kotiin. Meillä kesti kanssa hetken aikaa, että kissat sopeutuivat uuteen kotiin viime vuonna. Siinä auttoi Feliway-haihdutin, josta emily taisi mainitakin.

emily: Onnea pojan uusista taidoista! :) Mä olen välillä lueskellut tuota marraskuisten pinoa, ja siellä on osa vasta nyt 10-11 kk:n iässä siirtynyt kaksiin päiväuniin. Kovin yksilöllistä se tuntuu olevan. Munkin piti kysellä, että miten voit? Onko alkuraskaus eronnut jotenkin viime raskaudesta?

haltia: Meillä on mh-bakteerit jatkuvassa käytössä. Luulen, että paukut johtuivat jugurtista, jota maisteltiin vähän reilummin. Eilen ei saanut mitään maitotuotetta, eikä yöllä tullut paukkuja.

Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitit tuossa tekstissä. Ekan lapsen kanssa se alku menee niin tiiviisti siinä opettelussa ja harjoittelussa ja pelkäämisessä, ettei siitä oikein ehdi nauttia. Toisen lapsen kanssa osaa varmasti olla rennompi. Toisaalta olen miettinyt, että pystyykö sitä menemään aivan niin vauvantahtisesti kuin ekan kanssa, kun kuitenkin on se esikoinenkin huomioitava? Tavallaan ekan kanssa oli niin hienoa, kun pystyi nukkumaan pitkään aamulla, illan imetysmaratonit onnistuivat ilman että olisi pitänyt nukuttaa isompaa lasta, jne. jne.

Kauniskuu: Tsemppiä pullosta vieroittamiseen! :hug: Varmasti on kurjaa, kun toinen vinkuu ja huutaa. :( Mä en tiedä miten meillä ikinä onnistuu yösyötöistä vieroittaminen. Nyt on taas hampaiden tulon ja korvatulehduksen takia lipsuttu kahteen syöttöön. Ei vaan millään suostu rauhoittumaan ennen kuin saa rinnan suuhunsa. : / Yritä tässä sitten pikkuhiljaa vierottaa, eihän se onnistu millään. Jos isä rauhoittelee, poika huutaa kahta kauheammin. Tosi kivaa.

Sain pojan valvotettua tänään klo 12 saakka. Toivon nyt, että nukkuisi pari tuntia, niin voisi ilta olla helpompi. Eilen meni vähän kitinäksi, kun nukkui vain 1½ h ja valvoi sitten iltaseitsemään.

Käytiin Hulluilla Päivillä. Alunperin piti mennä auton+Manducan kanssa, mutta mies menikin autolla töihin, joten mentiin bussilla ja rattailla. Virhe. En kyllä enää ikinä lähde sinne tungokseen rattaiden kanssa, voin sanoa. Enkä muuten ollut ainoa äiti siellä vaunujen/rattaiden kanssa. :kieh:
 
Pantsu, voin kuvitella miten "kivaa" on mennä siellä Hulluilla päivillä rattaiden kanssa :p Itestä tuntuu että noissa alennusmyynneissä on ihan liikaa sitä ryysistä vaikka menis ilman vauvaakin.. Mut onhan siellä kyllä välillä tosi hyviä tarjouksia.

Meilläkin syödään edelleen öisin, ja nyt kahtena yönä on ollut 2 syöttöä. Päivisin kun ei meinaa ruoka upota välillä millään. Pitää kyllä ens yönä koettaa jos päästäisiin vaan sillä yhdellä syötöllä ettei poika taas totu siihen että yöllä syödään useasti. Täytyy illalla tuupata toinen täyteen ruokaa mahdollisuuksien mukaan.. Tuntuu vaan et syöminen on pelkkää sylkemistä ja pärinää...

Raskaus on ollut melko oireeton ja tietenkin sitten miettii heti että onko kaikki kunnossa. Viime viikolla tuli lisäksi kahtena päivänä ruskeaa tiputtelua niin säikähdin aika paljon että tässäkö se nyt oli mutta onneksi loppui sitten. Vähän on ällötystä aamuisin, väsyttää ja naama kukkii. Niin ja maha on iltaisin niin turvonnut että näytän siltä kuin olisin jo jossain 4. kuulla :LOL:

Viikko pitäisi jaksaa kärvistellä sinne ekaan ultraan vielä! Varmuuden vuoksi piti vielä tehdä yksi apteekin testi maanantaina ja kyllä se tosi vahvaa plussaa näytti. Se on ainakin erilaista viime raskauteen verrattuna että saatan jopa välillä ihan unohtaa olevani raskaana, sitä ei vaan jotenkin ehdi miettiä samalla lailla kuin viimeksi kun on lapsi hoidettavana.
 
Kiitos tsempeistä. Kaikki ok, hengissä ollaan. Oikeestaan olen yllättyny. Tyttöhän oli niin kiinni pullossa et huusi kädet ojossa ku tein maitoa. Tänään aamupv kiukutteli,nukahti unilleen ja iltapv kerran itkeskeli ku sotkin maitoa mut antoväline oli väärä (tyttö havahtuu heti ku kuulee sen sekotus äänen) . Senpä jälkeen ei oikeestaan ole ollu mitään. Saa nähä miten yö menee, mut olisihan sekin "huudatus" siitä aamuyön maidosta ollu edessä anyway. Menee nyt samalla... Meilläkin nuo hampaat varmaan vaikuttaa ja alkuun emmin tätä miehelle ton takia. Mut en tiiä, nyt niitä on tehty 5kk joten ihan sama, en taida enää käyttää sitäkään "verukkeena". Mut joo, katsotaan mitä yö tuo.
Ehkä helpotus on se ettei pullo ole ollu kuukausiin nukkumisen yhteydessä. Sillo varmaan vois olla tiukemmassa tää vierotus. Onneks ei oo sitä tuttia vierotettavana.

PANTSU kääk. Hullut päivät on mulle painajainen. Mä karsastan noita ihmismassoja. En ihmettele jos vaunut ei ollu hyvät. Höh. Saitko mitään hommattua?
Sä oletki ollu kadehdittavan lapsentahtinen, imettäny mielettömän upeasti, sellanen jota itse ennen synnytystä kuvittelin olevani. Ainoa missä ollaan päästy tohon,on tuo sormiruokailu.

EMILY no joo, kyllähän kaks yösyöttöö voi alkaa tuntua päivän ruokamenekissä..ainaki itse muistan,et samantien ku yösyötöt jäi niin ruokakin alko upota eri tahtia,etenki aamupuuro.

PS.tuli joku kaksplus näytenumero. Hauska oli huomata, et kannessa olevalla 1v typyllä oli samanlainen tukka ku täälläki :)
 
Kauniskuu: Onko tyttö suostunut juomaan maitoa nokkiksesta? Tosi hyvä, jos itkut oli tuossa. Toivottavasti yö mene hyvin. :)

Ostin Sack 'n' Seatin, pari Benettonin paitaa pojalle ja Puppe-kirjan. Poika hymyili leveästi, kun otin kirjan kotona kassista. :D Kokeiltiin tuota matkasyöttistäkin ja ihan hyvin se näyttää toimivan. En tiedä, paljonko sille tulee käyttöä, mutta toisaalta kyläillään jonkin verran paikoissa, joissa ei lapsia ole, eikä siis syöttötuolejakaan. Poikaa ei vielä oikein uskalla istuttaa tavallisella tuolilla.

emily: Toinen raskaus menee varmaan ihan eri tavalla, vähän siinä sivussa, kun on jo yksi lapsi josta huolehtia. Tsemppiä odotteluun! :)

Meillä on ollut ihme kiukkua iltapäivä. Samanlaista kuin haltia kuvasi vähän aikaa sitten: poika alkaa kitistä jotain ihan kesken kaiken. Mikään ei kelvannut, ei kirjan lukeminen, ei palikkatornien rakennus, ei mikään, kunnes lähdettiin ulkoilemaan. Sisälle tultaessa taas sama juttu, vähän väliä tuli itku jostain. Argh! :kieh: Päiväunet sentään meni hyvin, että ei pitäisi vika olla niissäkään. Suuta vähän katselin, ja aivan kuin olisi poskihampaankin kohta pullollaan ikenessä. Mutta en minäkään viitsi kaikkea hampaiden syyksi laittaa. Ehkä tänään oli vaan kiukkupäivä ja kaikki oli tylsää.
 
Huoh, täälläkin ollut hankala päivä tänään. Joten halauksia kaikille,joilla samanlaista. Ja KAUNISKUU onnea vierotukseen. Kova pala varmasti, mutta helpottaa, kun saa hoidettua pullon pois. Toivottavasti tyttö hyväksyy nokkiksen. Meillä vesi juodaan matkoilla sellaisesta Gatorade pullosta, missä on ventiili. Poika tykkää sillä juoda.

Meillä siis ihan mahdotonta menoa. Aamulla autoiltiin Turkuun, kun piti hakea miehelle luentomonisteita, että pystyy lukea tenttiin. En kyllä älyä miten monet asiat tehdään niin vaikeiksi, kun kaikki Turun yliopiston kansliat tuntuu olevan auki vain 12-14 ja kaikki asiat on pakko hoitaa paikan päällä, kun ihan oikeasti netti, puhelin ja etanapostikin toimii nykyään niin helposti. No eipä siinä, mutta kun toi mies ei oo vielä ajokuntoinen, saati nyt sitten sellaisessa kunnossa, että juoksis kampusta ympäriinsä niin pakko koko porukalla lähtee. No sen jälkeen mä menin vielä töihin ja poika olikin sitten pistänyt ranttaliksi ja mies oli aivan poikki kun tulin kotiin ja niin oli poikakin, joka nukkui automatkalla vain noin 30min. Pessi on nyt sit oppinut laittamaan hellan päälle, avaamaan uunin luukun, pakastimen ym, mikä aiheuttaa vaan sen, että kokoaika on pakko olla silmäkovana, ja kokoaika on pakko kieltää ja ihan kamalaa viihdyttämistä. Äsken meni niin ylikierroksilla kun ei sitten nukkunut päivällä yhtään tuota 30 min enempää, että minäkin lopulta itkin kun poikaa nukutin. Olin vaan niin väsynyt ja surullinen, kun kaikki on kamalaa vääntöä ja mikään ei kelpaa, tuntuu, etten mä ymmärrä poikaa yhtään ja toisella on oikeasti ihan torpedovaihde päällä. Jos mä olen menossa suihkuun, poika ampaisee salaman lailla vahtimaan, että kai hän pääsee mukaan. Ja kun ei pääse täytyy mun telkeytyä kylppäriin ja poika istuu oven takana kuuntelemassa veden lorinaa kateellisena ja ainut millä rauhoittuu on kun mies potkii palloa. Välillä tuntuu, että eikö sen uhmaiän oikeesti pitänyt tulla joskus myöhemmin? No ehkä tää on vaan vaihe, mutta huomenna poika saa luvan ulkoilla niin kauan kuin tarkenee.

PANTSU En ihmettele myöskään, ettei rattaat hulluillapäivillä ollut paras idea. Mä käskin äidin kans ostaa sen matkasyöttiksen, itse en edes haaveile meneväni sinne. Niin ja meillä joskus tuota samaa, että poika vaan hermostuu enemmän, jos mies koittaa tassutella, kun hän haluaa tissiä. Ja meillä tosiaan myöskään, ei yövierotus onnistu sitten varmaan millään, kun aamuyö roikutaan tissillä, eli syöttöjä on saletisti välillä enemmän kuin 2. Pitäis vierottaa, vaan ei oo voimia nyt. .

EMILY Uskon, että toinen raskaus varmasti menee vähän just siinä sivussa eri tavalla kuin eka, kun oli vain aikaa tunnustella miltä tuntuu. Toivottavasti kaikki menee hyvin. Kerro sitten ultrakuulumisia :)

Nyt iltateelle.
 
Moikka kaikille!

Oon käyny katseleen tuolla kerhon puolella (jossa hiljasta), mutta oottekin vissiin suurimmaksi osaksi siirtyneet tänne. Eli täytyy tsekkailla tätä palstaa useemmin ;)

Lueskelin 5-6 edellistä sivua, että vähän sain käsitystä missä mennään. Mut nyt en enään muista kenelle oli tapahtunut ja mitäkin.... Mut jollekin onnea uuteen asuntoon, jollekin/joillekin onnea 1-v synttäreistä, joillekin paranemisia ja joillekin onnea uusista taidoista. Niin ja onnittelut raskaudestakin! Kauheen yleismalkaista, älkää pahastuko :|

Katsaus meidän perheen kuulumisiin:
Ensi viikolla tulee täyteen 1-v. Uskomattoman nopeesti aika on mennyt! Ei voi tajuta :confused:
Ruoka maistuu meidän Sasulle todella hyvin ja kaikki kelpaa. Puurot aamulla ja illalla ym. Meillä myös käytetty niitä TalkMuruja. Uppoo hyvin ja samalla harjotuttaa sormien motoriikkaa. Lisäksi rusinat ja viinirypäleet on todellista herkkua. Ainoita sanoja mitä Sasu osaa sanoa on ruoan yhteydessä nam-nam! Niin paitsi maito meillä ei edelleenkään uppoa. Jugurttia, juustoa ym. sit yritetään syöttää joka päivä. Aamun kaurapuuro toki tehdään myös maitoon. Viime neuvolakäynnillähän Sasulle määrättiin 250g kalkkia päivittäin, että taataan kalsiumin saanti. Mut se uppoo hyvin puuroon.
Hampaita meillä on melki kaikki jo tullut! Enään uupuu toiset poskihampaat ja kaks kulmahammasta. Hammashoitajakin oli ihmeissään hampaiden määrästä. Hampaiden pesu sujuu joinain päivinä paremmin ja joinain huonommin.
Ensi askeleet Sasu otti samana päivänä, kun 11 kk tuli täyteen. Ja nyt sitten mennäänkin jo kovaa vauhtia :D
Päiväunia meillä nukutaa kahdet, n.klo 11-12 ja 16-17. Illalla mennään nukkuun n.klo 21 ja aamulla herätään 8.30.
Mitäs sit vielä? No, eiköhän siinä jo ollut tarpeeksi tekstiä meidän perheestä. Nyt vierailen täällä useemmin niin pysyy paremmin kärryillä!

Mukavaa syksyä kaikille!

Lion34 ja Sasu kohta 1-v
 

Yhteistyössä