Laitan taman nyt myos tanne, kun kaikki tutut kaverit eivat varmaankaan lue tuota yli nelikymppisten ketjua. (Ei kannata tasta liikaa pelastya niiden uusien palstailijoiden, jotka eivat ehka tarinaani tunne.
)
Tanaan saatiin alustavat tiedot puhelimitse ruumiinavausraportin lukeneelta kohtu- ja neonataalikuolemiin erikoistuneelta katiloltamme kohtukuoleman syysta. Nama siis perustuvat ruumiinavaustietoihin ja minulle tehtyihin testeihin.
Kuten arvelimmekin: selittamaton.
Ei ollut tulehduksista mitaan merkkeja omissa verikokeissani, istukassa tai pojassamme.
Istukka ja napanuora olivat kunnossa. (Ei myoskaan merkkeja napanuoran kuristumisesta nuorassa tai henkitorvessa - kaikki kunnossa, ja vauvahan syntyi nuora hollasti ymparillaan.) Napanuora oli tosin pitka, joten sen kuristuminen yms. olisi periaatteessa mahdollista.
Kaikki vauvan elimet olivat kunnossa.
Vauva oli ylakayralla kokonsa puolesta, mutta ulkonaossa ei ollut mitaan epamuodostumia tai vastaavia.
Minulla ei ollut raskausdiabetesta. (Tiedan myos muista testeista, ettei minulla ole muita yleisesti tunnettuja riskitekijoita kuten tukostaipumuksia yms. kromosomeissa.)
Geenitesteja ei voitu tehda, koska ruumiin kunto ei testausvaiheessa mahdollistanut tavallisesti suoritettavia kultivaatiotesteja. Tama on valitettavaa, mutta toisaalta katilon mukaan vauvan ulkonako (ei deformaatioita jne.) ei viittaa yleisesti tunnettuihin geenivirheisiin, jotka olisivat periaatteessa voineet selvita testeilla. Tosin, jos lukee kohtukuolemia koskevia artikkeleita, niin huomaa kylla, etta laaketieteen maailma tietaa viela hyvin vahan kohtukuolemista, ja on mahdollista, etta suurempi osuus niista kuin nyt arvelemme johtuu nimenomaan geeneista, ja useat niista syista ovat taman paivan laaketieteelle viela selvittamattomia. Namahan eivat kuitenkaan ole automaattisesti toistuvia tai periytyvia asioita.
Miehen voisi toki lahettaa geenitesteihin, mutta luovuttajaahan ei voi. Emme todennakoisesti nain heikoilla perusteilla kuitenkaan ala testailla pakkasessa olevia luovuttajaperaisia alkioitamme. On epatodennakoista, etta kohtukuolema toistuisi, vaikka mahdollista se periaatteessa on - kaikki on tassa elamassa mahdollista. En kuitenkaan aio uskoa, etta ihan tallaisenaan tama olisi toistuva, vaikka tietynlaiset kohtukuolemat ehka voisivatkin toistua. En voi alkaa uskotella itselleni sita, silla muuten en pysty tekemaan mitaan. Minullahan oli se auto-onnettomuus heinakuussa, ja kaksi paivaa sen jalkeen pistin itseni kuitenkin taas ratin taakse ja moottoritielle, kun muuten olisi pitanyt lopettaa tyonteko. Niin ei vaan voi elaa. Mutta aion kylla nyt totta maar laihduttaa, ja uuden raskauden alkaessa yritan pitaa itsestani yha parempaa huolta.
Tapaamme viela kylla laakarin, jonka kanssa voidaan sitten keskustella enemman, esim. miksi sita lapsivetta ei “loydetty” kalvojen puhkaisun jalkeen. Katilo onnistui siirtamaan tapaamisen 28.2.:sta 3.2.:ksi, niin paastaan nopeammin tassa alkuun. Toivottavasti nyt sitten laakarin tapaamisessa ei tule mitaan hirvittavaa selville, mutta tuskin.
Poikamme takia pitaa menna elamassa eteenpain!!! Our Little Boy Is LOVE.