~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

Yhden huomion vaunuista voin kertoa vaikka ei kysyttykään :D
Meillä siis Bugaboon Buffalot, jotka muuten hyvät mutta se makuukoppa tulee jotenkin tosi alas ja vauva on aika kaukana itsestä vaunuja työntäessä. Meidän tyttö ei järin paljon siitä tykkää, alkoi edes vähän viihtymään kun laitettiin siihen sellainen makkaratyyny ettei tunnu niin isolta ja kolholta se koppa. Ja menee niiiin hermot tytöllä jos on hereillä, kun sieltä kopasta ei näe yhtään mihinkään. Kysyin neuvolassa että voisikohan sen istuinosan ottaa jo käyttöön kun sen saa kuitenkin ihan vaakatasoon, mutta sieltä näkisi jotain. Sanoivat että ei mielellään vielä kun siinä kopassa on paremmassa suojassa viimalta ja kylmältä. Mietin vaan että kun neitiä pitää usein kantaa sylissä puoli lenkkiä ennen kuin suostuu vaunuihin niin lämpimämpi olis kuitenkin siinä istumavaunussa jos hankkis tosi lämpimän pussukan siihen.
Mutta siis pointtina, että näillä tiedoilla ostaisin vaunun jossa jo makuuvaunu tulee mahdollisimman ylös.

Marrasmai ja pirpana 3kk
 
Viimeksi muokattu:
Meillä mies parimetrinen pituudeltaan niin Stokken rattaat ollut sen puolesta oikein hyvällä korkeudella.

@marrasmai jos kylmä ja viima on ainoat argumentit käyttää vaunukoppaa niin mä kyllä varmasti vaihtaisin ratasistuimeen jos se elämää vaunulenkeillä helpottaisi. Lämpöpusseja on niin paljon erilaisia ettei kylmä pääse haittaa tekemään.

@mmmoi mahtavaa että olet saanut apua pelkopolilta! Eiköhän kaikki mene paljon paremmin tällä kertaa kun taustasi otetaan kunnolla huomioon.
Sulla onkin kiva kun on vauvakavereita ympärillä paljon. Mulla ei ole yhtään ees suurin piirtein saman ikäistä ensi kesänä jos tästä vauva syliin saadaan.

@-dino- mä muistan että kun oli muistaakseni ei jo maha pullahtanut niin silloin se toimi lämpöpatterina kyllä tosi hyvin.

7+5
 
Moikka moi.

Me tilattiin vaunut saksalaisesta nettikaupasta ja ne tulikin pari viikkoa sitten. Oli just sellaiset mitä pitikin. Enää piti löytää niille joku tila missä säilyttää. Ne on siis Hartan Topline X -vaunut. Jotkut matkarattaat haluan vielä, sellaiset mihin sen autokopan saa kiinni.

Pari päivää mahassa on ollut kaikkia tuntemuksia. Veikkaan, että tuo rautatablettien aiheuttama mahan sekaisin meno (mun pitäisi syödä 200 mg päivässä ja otan sen iltaisin ennen nukkumaan menoa kerralla). Aamulla kun herää on heti kauhee ruikkukakkahätä ja tänään maha oikeen kramppas ja piti käydä kakkosella useampaan kertaan. Koko maha oli ihan kireä koko ajan. Semmonen keilapallo jalkojenvälissä -olo. Olisin kysynyt neuvolasta miten edetään, mutta eihän sinne viikonloppuna pääse. Mulla on kyllä sen hoitajan puhelinnumero ja on hyvin voinu kysellä tekstareilla (virka-aikaan). Tänään olen vaan maannu kotona, niin kyllä se tästä iltaa kohti pehmeni. Piti vaan mennä salille taas flunssan jälkeen, mutta ei nyt uskalla. Vauva kyllä möyrii pitkin päivää hirveesti. Näkyy osa liikkeistä jo päällekin ja muutkin pääsee koittamaan miltä se tuntuu.

Ootteko muuten ostellu vaatteita netistä ulkomailta? Mistä kaupoista löytyisi laaja valikoima? Olis jotain tekemistä, kun shoppailis tässä makoilun ohella.

Mukava lukea täältä hieman alumassa olevien raskauksia. Tuntui, että aika kului niin hitaasti, mutta kappas täällä sitä ollaan viimeisellä kolmanneksella. Tsemppiä pahoinvointeihin kaikille. Mulla ne helpotti, kun hain ne akurannekkeet apteekista ja aloin syömään joka päivä B6 -vitamiinia. Ihan erikseen purkista muiden lisäksi. Väsymys on edelleen vaivana, kun hemoglobiini sahaa siinä 106-108 välillä. Pitikin jotain nestemäistäkin rautajuomaa koittaa, mutta unohdin ostaa...

28+4
 
  • Tykkää
Reactions: An1z81
Se piti vielä laittaa, että turvotus on mulla aivan järkyttävä. Jalat turpoaa aina päivän aikana vielä lisää. Juon kyllä vettä reilusti, mutta ei tähän mikään auta. Ehkä pitää jotain lymfahoitoa koittaa, kun flunssa täysin ohi.
 
Onnea @Choco coco pienestä! :love:
Mahtavaa päästä ihmettelemään ja opettelemaan uutta arkea pikkuisen kanssa :love:

Meillä esikoinen oli samanlainen kuikistelija vaunuissa, jos oli hereillä niin ympäristö piti nähdä. Ei kyllä suostunut olemaan missään pesässä, saati äitiyslaatikossa. Itku alkoi heti kun näkyvyys loppui. Asutaan täällä perämetsässä niin meillä vaunujen piti mennä yli kantojen ja kivien eli emmaljungan sotavankkurit oli ainoa vaihtoehto. Näppärät ne ei kyllä ole mutta menee puolen metrin hangessa ja jopa metsäpolkuja tuli niillä puskettua. :LOL:

On tämä alku vaan yhtä piinaa ja odotusta.:poop: Enää viikko ultraan ja oma usko alkaa loppua tän oireettomuuden kanssa. Tissit ei ole erityisen kipeät, pientä vihlontaa painaessa. Ei ole pahoinvointia tai väsymystä, ainoa oire on nivuskipu ja pienet menkkamaiset juilinnat työpäivän loppuvaiheessa. Olisi nyt edes vähän pahoinvointia niin helpottaisi :(

@kettuperhe ootko kokeillu tohon turvotukseen tukisukkia?
 
@Choco coco Paljon onnea tytöstä! :love: synnytyskertomusta minäki lukisin mielelläni jos jaksat ja haluat kirjotella :)

@Lapanen87 Tsemppiä sinne oireettomuuteen. Varmasti ihan hirveen piinaavaa odotella ultraa :( kaikki voi silti olla hyvin ❤

Ihana lukee noista hankinnoista ja muutenki pidemmällä olevien kuulumisia. Kommentoida vaan ei oikein osaa ku tuntuu ettei uskalla ees hankintoja vielä miettiäkkään pitkään aikaan..

Otin nyt tähän alkuviikkoon sairaslomaa. Torstaina neuvola ja mietitään sielä jatkot jos tarvetta. Millos teillä muilla on ekat neuvolat? En nyt yhtää muista ootteko kertonu jo :D

Sitte sellanen kysymys että onko muita joilla tullu melko runsaasti verta seksin jälkeen? Erehdyttiin kokeileen ja tultii siihen tulokseen että selibaattia jatketaan taas ainaki kuukausi :D kaks vuorokautta tuli vuotoa, omasta mielestä melko reiluhkosti. Pyyhittäessä ja siteeseen. Mahaa vähän jomotteli mutta tuntu samalta ku tässä aikasemminki ollu. Toki tuli vähän huoli mutta koitan nyt luottaa siihen että kaikki hyvin ku vuoto viimein loppunut :)

-dino- & beibi 10+2
 
@Lapanen87 jaksaa jaksaa, kestää kestää (y) onneksi ne päivät vaihtuu yöksi ja uudeksi päiväksi, vaikka siltä ei tuntuiskaan tällä hetkellä!
Minkä ikäinen sun esikoinen muuten on?

@-dino- meillä aika hiljaista seksin suhteen ollut kun mulla tuhruttaa muutenkin melkein päivittäin, varmaan kerran harrastettu seksiä koko tänä aikana. Täytynyt muilla keinoilla sitten hoitaa hommat jos on tehnyt mieli. Mutta esim just ekassa raskaudessa tuli ihan verta ekan varhaisultran jälkeen, ei mitenkään menkkamaisesti mutta kuitenkin ihan siteeseen asti. Just sen takia ollut seksin suhteen varovainen tällä kertaa.
Hyvä, että otit saikkua niin saat levätä varsinkin kun vuotanut nyt!

Mulla rv9+ eka neuvola tulossa. Sama terkka kuka oli ekassa raskaudessa ja on pojan neuvolatäti myös.
Hassua kun hänestä ei saanut mitään kauhean mielenkiintoista kuvaa raskaana äitiysneuvolassa. Lähinnä just mittasi verenpaineet ja painon. Olin kuitenkin tutkinut kaikkia asioita niin paljon itse, ettei häneltä koskaan mitään uutta tietoa tullut, eikä mullakaan ollut koskaan mitää kysyttävää oikeastaan, joten kaikki neuvolakäynnit tuntui niin turhalta kun pystyin kotona tekemään kaikki samat toimenpiteet (verenpaine, paino, sydänäänet). No sitten pojan synnyttyä hänestä kuoriutuikin oikein herttainen täti ja ollut kivaa hänen luona käydä pojan kanssa.

Nyt itse asiassa on kuitenkin häneltä kysyttävää kun sinne menen. Olen nimittäin tyytyväisenä juonut kamomillateetä melkein päivittäin niin kuin muitakin teelajeja mitä kaupasta saa. Tänään sitten iski tajuntaan, että kamomillahan on yrtti ja yrttiteitä ei suositella. Luin sitten läjän keskustelupalstoja sun muita lähteitä ja kauhean ristiriitaista tuntuu olevan. Olen nyt niiden perusteella päätynyt, että jos en litratolkulla juo niin ei varmasti haittaa. Ei ole kuitenkaan luontaistuote vaan ihan kaupan lipton-whatever pussiteetä.
Jotkut ovat jopa vihreän teen juomisen lopettaneet raskaana o_O eihän vihreä tee ole edes yrtti, onpa sitä kofeiiniakin aika vähän.

Vitsi mä näin tympeää painajaista viime yönä. Oon jotenkin vähän peloissani ollut tulevista seuloista jos sinne asti pääsee, että kun on ikää tullut jne, että hälyyttääkö ne seulat helpommin ja paljon niskaturvotus on. Unessa mittailtiin niskaturvotusta tosi monta kertaa kun se näytti 2,3mm enkä halunnut uskoa sitä. Sitten soittelin jonnekin hädissäni, kun seulat oli hälyttänyt, että kun se alkio oli tehty kuitenkin kun olin 35-vuotias eikä 39-vuotias mitä nyt olen, että vaikuttaako se riskilukuun. Huoh. Yritän vain ajatella, että se on oikeasti aika harvinaista, että alkiot jatkaa raskaudessa pidempään, saatika sitten loppuun asti, jos niissä on jotain 'vikaa'. Mutta ainahan ne harvinaisuudetkin jollekin sattuu eteen ja pelottaa itseään, että voiko olla niin hyvä tsägä, että toisen terveen lapsen voisi saada.

Ja tosiaan kauheasti ajatukset juoksee väillä eteenpäin. Eihän tässä nyt ole vielä mistään mitään varmuutta edes :rolleyes:

8+1
 
Vihreä, valkoinen ja musta tee tehdään samoista lehdistä, ne vaan poimitaan eri aikaan kasvukautta. Joten ei ole varmasti vaarallista. Kamomillaa en tunne, mutta eikö sillä oo rauhottava vaikutus?

Muakaan ei vois vähempää seksi kiinnostaa tällä hetkellä, sori vaan mies!, mutta ollaan silti about kerran viikkoon oltu yhdynnässä. Ei satu eikä tuu verta, niin varmaan ihan ok.

Mulla on eka neuvola jo nyt keskiviikkona! Kauhistuin kyllä miten aikasin se on, kaikkihan voi vielä päättyä yhtäkkiä.
Tosin luin jostain, että nyt jo alkaa olla keskenmenoriski vaan prosentin luokkaa, yritetään juhlia sillä. :p

Oon tosi kyllästynyt lääkkeisiin ja haluisin jo tietää, miltä tuntuu ilman niitä elo. Vielä muutama viikko.

Kauheita painajaisia @Mandala! Oon kuullu et kaikilla ois paljo erikoisia unia, mut oma erikoisin oli että meille tuli vieraita eikä oltu siivottu. Jee :ROFLMAO:

Ja hyvä @-dino- ku huilit, mut oon huomannu saman, että kotona olo on huonompi ku jos on jossain, missä tarttee skarppaa.

Mä oon vissiin googletellu liikaa raskausjuttuja, kun nyt facebookin mainoksetkin alkaa olla jo äitiys- ja vauvanvaatteita.
Tuli muuten taas se nolo olo, kun olin image wearilla kattomassa uusia työhousuja ja sitten otin käteeni pöksyt, joissa oli erikoisen värinen joku osa ja huomasin et ne on äitiyshousut ja tuli omituinen olo ja tungin ne äkkiä takas hyllyyn. o_O
Kaikki vaatteet mahtuu vielä, mut hiukan turvotusta tullut jäädäkseen. Tissit on isot ja kiinteet, mies sano että aamuisin ne on pehmeät ja iltaisin kovat. :LOL:

8 + 4
 
Jes!! Digiin läjähti vihdoin 3+ päiväpissasta! Edes jotain positiivista tähän oloon.

@kettuperhe ai kamala luulin että vaan jalat turvottaa mutta jos on kaikissa raajoissa niin ei siihen enää sukat auta :unsure: toivottavasti lymfasta olisi apua.
Mä voin näin anonyymina tunnustaa ettei esikoisen aikana harrastettu yhdyntää kertaakaan. Hoidettiin hommat muuten. Olin jotenkin niin lukossa koko raskauden ja alun vuodot järkytti niin että en vaan pystynyt. Puolessa välissä sain alapäähän järkyn kutinan jonka syy ei selvinnyt niin eipä siinä tehnyt kyllä yhtään mieli :rolleyes:

@Mandala esikko on nyt 4-vuotias vilkas viipertäjä. 1. Icsin 4. Pas-siirrosta. Täytyy kyllä myöntää että tämä tuoresiirto on lääkityksen kannalta paljon mukavampi. Luget sai lopettaa jo pari viikkoa sitten. Ja sellainen havainto ettei vielä ainakaan ole vuodellut yhtään. Esikoista tuli pari kertaa ihan hulahduksia.

Tsemppiä kaikille painajaisten kanssa painiville! Itse näin vaan että synnytin tän lapsen ja se oli ihan valtava. Samalla kun sain vauvan syliin niin tulokkaan nimi ilmestyi päähän. :LOL: Sanoin miehelle aamulla että tiedän kumpi tästä tulee ja nimikin on jo päätetty :LOL:
 
Mua alkaa jo stressaamaan mitä kaikkea vauvalle pitää hommata, ja osaanko edes ajatella kaikkea. (n) jonkun verran saadaan tavaraa, ja loput yritän ostaa käytettynä. Paitsi saa nähdä mitä vaunujen ja turvakaukalonkanssa käy. Mennään rakenneultran jälkeen tutustumaan niihin. Vielä en viitsi kotiin hamstrata tavaraa, kun toivon, että löydetään uusi koti ja päästään muuttamaan ennen vauvan tuloa.

Muuten vointi on ihan hyvä. Aamulla tuli pientä oksetusta, kun lähdin töihin syömättä aamupalaa. Yleensä syön vasta töissä aamiaisen. Vielä en osaa tunnistaa vauvan liikkeitä, toivottavasti pian tuntisin liikkeet. Enää viikko rakenneultraan! :love: Sen jälkeen pitää varmaan kertoa töissä. En ole vielä sanonut mitään, kun ei tuo mahakaan juurikaan näy.
 
marrasmai mietiskeli Bugaboon Buffaloiden kopasta ratasosaan siirtymistä: mä siirsin kuopuksen jo 4-5 kk iässä, koska (meillä oli Donkey:t) siinä saa sen ratasosankin vaakatasoon ja istuinosa on musta hyvin suunniteltu pienelle vauvalle, hän pääsee kuikkimaan kun reunoja ei ole, mutta istuin tukee hyvin selkää. Vauvoissa on eroja, meillä esikoinen oli niin tiitterä, että istui jo täysin ilman tukea 5 kk iässä, vaikka terkkari kauhistelikin, kun oltiin syötetty jo syöttötuolissa istualtaan. Mut minkäs teet, jos vauva punkeaa istumaan makuulta :) Kuopus on ollut hitaampi ja alkoi istua about 7 kk iässä kunnolla.

Lämpöpusseista voin suositella Ticket To Heaven -lämpöpusseja. Ovat untuvaa, tuulepitäviä ja olen pessyt pesukoneessa tennispallojen kanssa ja kuivattanut kuivaajassa miedolla lämmöllä ja edelleen todella kuohkeat ja hyvät (jompi kumpi oksensi pussin päälle linja-autossa..). Ja käytettynä ostettiin. Normaali hinta on reilun satasen, mut ostin molemmille alle puoleen hintaan torista. Ticketin pusseissa on ne valjaiden menoaukot useassa kohtaa (ainakin näissä malleissa), joten leikkasin auki vain ne aukot, jotka sopi Bugaboon rattaiden valjaisiin.

Ihana kuulla, että monet hankkii vauvan kamppeet kirppikseltä. Mulla on iskenyt karmea ilmastoahdistus ja kaduttaa miten paljon roinaa aikoinaan on hankittu. Onneksi pikku hiljaa on älynnyt, että ei lasten takia tarvi niin hirveästi tavaraa hankkia ja monet asiat ollaankin myöhemmin hankitty kirppikseltä. Lasten lelut on pääosin nykyään kirppikseltä (legot, nuket, nukketavarat, lastenhuoneen huonekalut, junaradat ym). Viimeisimmät vaunut on torista ja olen myynyt kirppiksellä paljon lasten tavaraa eteenpäin. Myös ulkoiluvaatteet kenkiä lukuun ottamatta nettikirpputoreilta. Toisaalta esikoiselle kun hankkii esim. laadukkaat ulkoiluvaatteet, kuopus voi niitä käyttää. Kenkiä ollaan hankittu uutena, mutta myös kirppikseltä, jos on ollut vähän käytetty. Myös turvakaukalon on varmaan ihan hyvä hankkia uutena, paitsi jos tuntee hyvin sen, keltä sen ostaa. Pyöräilykypärät on kans vähän kiikun kaakun, kun ei tiedä onko niitä kovin kolhittu. Suurin osa äitiys- ja imetysvaatteista oli tavallaan ihan turhia, varsinkin edulliset merkit HM ym, koska vaatteet oli niin huonolaatuisia, eikä niillä ollut juurikaan kysyntää ja jälleenmyyntiarvoa. Monet kaverit imetti ihan tavallisista vaatteista, nostamalla vaan helmaa tai laskemalla kaula-aukkoa, huivi edessä :rolleyes: Imetysrintsikat oli ihan hyvä ostos, käytän niitä vieläkin, vaikka imetän enää 1-2 kertaa päivässä kaksivuotiasta :ROFLMAO: Pitäs pikkuhiljaa alkaa myymään näitä eteenpäin ja hankkimaan uusia luukuttomia, toisaalta nämä on niin mukavia päällä, että kaarituellisiin en varmaan enää koskaan tule siirtymään:D

Ismundo ei kannata stressata sitä tavaran määrää. Kaikkea voi hankkia sitten kun vauva on syntynytkin, sitä mukaa kun tarvii. Kotona olis hyvä olla harsoja ja vaippoja + muut hygieniatarvikkeet, vauvalle nukkumapaikka, muutamat pienet vaatteet, vaunut ja turvakaukalo (jos sitä tarvii). Kaiken muun voi hankkia myöhemminkin. Just naapurin kans juteltiin, että kun meiltä on ihan kivenheitto sairaalaan, vauvan kans voi kotiutua kävellen, jos oma vointi sen sallii. Me käytiin vieripolilla myös kävellen, marraskuussa. Vaunuun lämmintä vaatetta ja harso suojaksi. Meillä tais olla tuttipullo ja pari korvikepurkkia mysö varalta.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Ismundo
Moikka ☺
Tuun tänne vähän kurkkimaan. Meillä 2.IVF tuoresiirto ja plussa tuli. Nyt rv 5+1.
Pelko ja ahdistus kamala. Kävin yksityisellä mittaamassa hcg rv 4+0 joka oli 202. Siitä kolme päivää menin uudestaan ja hcg 495 joten tuplaantumis vauhti oli 55h, lääkärin mielestä liian hidas. Onko kenelläkään ollut niin että tuplaantunut hitaammin, mutta kaikki ollut kuitenkin hyvin? Eilen 5+0 hcg 1970. Ultra on ensi viikon maanantaina.
 
Moikka!

En ole osannut kirjotella. Käynyt lukemassa vaan välillä täällä. Täällä kaikki tasaisen hyvin mennyt. Vauva potkii ihan hulluna, kunnon karatepotkuja tulee vasempaan kylkeen välillä, että oikein sattuu :DIhana että saa olla huoletta, kun tuntee että eloa on :love:

@Miitta37 Mä ostin vaunut jo aikaa sitten mun kaverilta. Jotkut Brion yhdistelmävaunut ne on, ja kantokoppa erikseen, ja kaikki maailman eri suojapussukat ja hyttys- ja sadesuojat. Toiselta kaverilta saan ilmatteeks jossain vaiheessa jonkinlaiset maastovaunut.

Paljon paljon Onnea @Choco coco pienestä tyttövauvasta :love::love::love:

Itsellä välillä vähän malttamaton olo! Haluis niin kovasti jo päästä pientä rakasta hoivaamaan ja nuuskuttaan :love: Mutta kasvakoot vielä nyt pari kuukautta! :LOL: Näitä fiiliksiä ei kyllä yhtään helpota se, kun kahdella kaverilla syntynyt tässä ihan vasta vauvat. Toisella pari viikoinen poika, ja eilen kävin ihastelee toisen kaverin neljä päiväistä tyttöä :) Aivan ihania!! <3 <3

Oma masu kasvaa hurjaa vauhtia, ja tilasin mama toppatakin , niin nyt on sekin valmiina. Muutenkin kaikki hankinnat on jo, paitsi turvakaukalo, ja pinnasänky. Ne kai täs lähiaikoina sitten. Vointi on ollut yllättävän hyvä, niin että käynyt joka päivä koiran kans reippaita vähintään kuuden kilsan lenkkejä päivällä, ja iltapäivällä vielä toisen vähän lyhyemmän lenkin...mies käyttää yleensä illan viimeisen lenkin sitten arkisin. Ainoa harmitus noissa lenkeissä on, kun pissahätä yllättää joka kerta puolessa välissä lenkkiä :LOL::LOL: Vessapaperia on mukana kyllä, ja välillä pitänyt puskapissat vetää :p

Tulipas nyt selostettua paljon vaan omia juttuja, mutta tsempit kaikille tasapuolisesti :love: Varsinkin teille ketkä odotatte ekaa ultraa, tai rakenneultraa! Aika onneksi menee nopsaa (y)
 
@Mamba Onnea plussasta!! Toivotan onnea matkaan teille :love:(y) Multa ei ikinä otettu noita veritestejä, niin en niihin osaa sanoa mitään.

NIin ja piti vielä tosta seksistä sen verran sanoa, että me ei olla harrastettu ollenkaan tässä raskauden aikana! Mulla välillä tehnyt mieli, ja miehelle sanonut että voidaan jos hän haluaa, mutta hän kuulemma pärjää ilmankin :LOL: Ei jotenkin uskalla tai hänestä tuntuu oudolta vauvan takia. Mutta hyvin ollaan pärjätty. Muuten läheisyyttä jne. on, niin se riittää nyt :) Katotaan jos raskaus menee paljon yliajalle, niin sanoin miehelle, että sitten kyllä saa luvan suostua, jos se nopeuttais sitten synnytytstä:D
 
Kamomillalla kuulemma voi olla kohtua stimuloiva vaikutus ja jossain yrttisivustolla puhuttiin, jopa keskenmenoja aiheuttavista supistuksista tms. :eek: No eipä mulla mahassa ole juuri mitään tuntemuksia ollut vaikka tosiaan melkein päivittäin sitä juonut. Jossain sanottiinkin, että neuvolasta kerrottu, että kaikki kaupan teet on turvallisia juoda.

@An1z81 mitkä sun viikot on? Mukavalta kuulostaa meininki siellä :)

@Lapanen87 meillä vähän päälle 2vee kotona :) hän saatiin aikaiseksi 2IVF 1.PAS joka oli meillä muistaakseni 9. tehty siirto. Milloins sulla olikaan se ultra? voidaan jännittää yhdessä sitä!

@Mamba onnea plussasta! ei tuo 55h kuulosta mitenkään täysin tuhoontuomitulta mun mielestä. Mulla oli ekassa raskaudessa 4+2 ja 5+2 otettujen verikokeiden tuplaantumisvauhti 51h ja täysin normaali raskaus.
Tämän ketjun ihan alussa kirjoitteli meidän kanssa Peppermint kellä muistaakseni alkion koon lisäksi myös arvot jätätti jäljessä mitä porukalla jännättiin, mutta silti syntyi terve lapsi lopulta kun otti kiinni nt-ultraan mennessä.
Tsemppiä tulevaan ultraan!

Itse nyt varasin uuden ultran kun tuntuu etten vaan millään pysty sinne neuvolaan menemään tietämättä mitä tuolla mahassa tapahtuu, joten tasan viikon päästä sitten uusi kurkkaus, yikes!

8+3
 
  • Tykkää
Reactions: An1z81
Tänään oli tosiaan eka neuvola ja käynti kesti tunnin ja neljäkymmentä minuuttia! Että ei tosiaan voi ihan nopeesti käydä. Meillä tuli varmaan lisäaikaa siitä, kun aluksi vastaanotti opiskelija ja hänen kanssaan käytiin alkujutut ja lomakkeet läpi ja sitten tuli se virallinen neuvolatäti ja kyseli osittain samoja juttuja.
Jotenki varmaan aika vähän kokemusta hoitoalkusista raskauksista ja ne ei tuntuneet kumpikaan oikein ymmärtävän mun pelkoa ja huolta ja sitä sitten vatvottiin liian kauan, että siitä tuli jo vaivaannuttavaa.

Mutta lopuksi kuunneltiin sydänäänet ja siellä jumpsutti 178 lyönnin voimakkuudella :love: Tuli kyllä niin hyvä mieli ja lohdutti.

Hemoglobiini oli 121 ja siitä valitti, että alhainen ja mietitään jatkossa lisärautaa, mutta mulla on aina ollut tosi matala, enkä oo erityisen väsyny tms, niin saa nähdä onko haittaa.
Nt-ultraan kutsu tulee kirjeellä kotiin ja seuraava neuvola-aika 30.11. rv 15.
Sitä ennen käyn labrassa ja lääkärillä myös, kauheesti kaikkia käyntejä!

Toivotaan että mini jaksaa mukana :X3:
8 + 6
 
  • Tykkää
Reactions: Mandala
Kiitos kaikille onnitteluista!

Tervetuloa uusille!

Yritän ehtiä nopeasti kirjoittaa synnytyksestä, aika kuluu imetyksen, isompien lasten ja kotitöiden parissa ihan kiitettävästi. Vauva haluaa syödä tiheästi, maito nousi kunnolla vihdoin viime yönä. Unta saan pätkissä silloin ja tällöin mutta onneksi hormonit auttaa tässä kohtaa :).

Mutta synnytykseen: Perjantaina mulla oli jo olo, että kaikki tekeminen on tosi tukalaa, laskin suunnilleen tunteja maanantain yliaikaiskontrolliin. Puolilta öin käytiin nukkumaan ja puoli kolmen tienoilla heräsin taas supistuksiin, niitä oli ollutkin jo parisen viikkoa öisin välillä tunteisiin kerrallaan.
Ajattelin, että taas näitä ja tuskin tästä mitään sen kummempaa seuraa mutta vähän ennen viittä kävin lataamassa kahvinkeittimen ja herätin mieheni kellottamaan supistuksia. Niitä tuli 3-7min välein, kesto 60-90sek. Puoli kuuden jälkeen soitin synnärille ja sain ohjeeksi tulla näytille. Kipua kestin vielä hyvin mutta puolen tunnin istuminen autossa alkoi tuntua ikävältä ajatukselta, joten päätettiin alkaa tehdä lähtöä.
Sairaalassa oltiin puoli seitsemän jälkeen ja sisätutkimuksessa kohdunsuu oli 5cm auki. Pyysin päästä ammeeseen ja seitsemän jälkeen se onnistui. Vesi lievitti kipua hyvin ja tunsin vaan muutaman supistuksen, olin jo varma, että esitystä ei tapahdu mutta sainkin luvan ponnistaa puoli yhdeksän jälkeen. Tyttö syntyi sängyllä kolmella ponnistuksella. Klexanen takia oli parempi, etten ponnistanut ammeessa. Vauva parkaisi pari kertaa ja sitten vaan katseli rauhallisena mun rinnan päällä. Osasi imeä heti hyvin. Synnytyksestä jäi positiivinen tunne päällimmäiseksi :).

Mutta nyt mua kutsutaan taas imetyshommiin.

Choco coco ja Taika 4vrk.
 
Juu mulla oli tosi alhaiset hcg-arvot, 4+1 oli muistaakseni jotain 17. Syntyi kylläkin sydänvikainen, mutta kromosomeiltaan terve ja kaikin puolin maailman ihanin tyttö ❤ Sydänvika on kehittynyt joskus rv7-8, joten alun hcg-arvoilla tuskin on ollut sen kanssa tekemistä. Oli lähtökohtaisesti pikkaisen hidas alkio. Tossa se hidas alkio tuhisee just tissillä :love:
 
  • Tykkää
Reactions: Mandala ja Ismundo
@atvk87 no kylläpä teillä vierähti neuvolassa aikaa! Mulla meni ekassa raskaudessa ekalla kerralla about 20min :LOL: oon kyllä livenä ja tuollaisissa paikoissa enemmän sellainen "lyhyestä virsi kaunis" tyyppinen ihminen niin ei kyllä väkisinkään keksinyt mitään juteltavaa sen enempää kun lippulappuset oli jaettu ja mittaukset tehty.
Oliko sulla mies mukana? Mä en ikinä pyytänyt miestä neuvolaan, jotenkin tuntui jo etukäteen ettei se sieltä mitään irti saa ja niin se mun terkan kanssa olisi ollutkin. Lapsen kanssa on tullut kaikkiin neuvoloihin kyllä mihin pystynyt, ja vienyt viimeksi yksin pojan 2vee neuvolaan.

Ihanaa, että hän kuunteli sydänäänet!

Tosi kumma mun mielestä, että jo tuolla hempalla aletaan puhumaan lisäraudasta o_O Mulla oli viimeisissä neuvolakäynneissä hemppa jotain 105 luokkaa ja silloin ei enää aloitettu lisärautaa. Muistaakseni 100 vai 105 oli just raja tälle terkalle, että olisi aloitettu. Oli kyllä loppuraskaudessa ensimmäinen ja viimeinen kerta kun multa hemppaa edes mitattiin neuvolassa :cautious: Hurjasti vaihtelee kaikki jutut eri neuvoloissa kyllä. Noh onneksi neuvolakin on oikeasti kirjaimellisesti paikka mikä vain neuvoo ja opastaa, itse tekee sitten päätökset lopulta kaikesta.

@Choco coco kiitos tarinasta :love: oikein mallikkaasti teillä kuulosti menneen, tosi hienoa! (y) Jos toisen kerran pääsee itse synnyttämään niin muuta en niin paljon toivoisi kuin, että käynnistyisi itsekseen (jotenkin kyllä epäilyttää :unsure:) niin voisi ammeeseenkin päästä.

Huoh taas jo tässä aamupäivällä olo, että pakko olisi päästä vaakatasoon :sleep::sleep:

8+4
 
@atvk87 Ihana ku sydänäänet kuulu :love: Mulla kans facen mainokset ihan täynnä raskaus ja vauvajuttuja :ROFLMAO: Samallainen juttu kävi kirpparilla ku näin ihanan pienen vauvan toppahaalarin ja ihan vähän varovasti hipasin sitä nii siitä tuli sellanen jännä olo. :rolleyes:

@kettuperhe söin keväällä/alkukesästä lyhyen rautakuurin ja ne ekat 3-4 päivää oli ihan kamalaa mahan kans mutta sitte tasottu. Toivottavasti lymfasta apua turvotuksiin (n)

@Mamba Onnea plussasta! Mä en ois ihan hirveen huolissani tosta tuplaantumisvauhdista vaikka toki se varmasti mietityttää. Tsemppiä tuskaiseen odotteluun (y)

@An1z81 Kiva kuulla että siellä ollaan energisiä. Hankinnatki loppusuoralla. :barefoot: Kyllä se aika vaan meneeki nopeesti ku vertaa yritysvuosiin jotka tuntu piiiitkiltä.

@Choco coco Voi vitsit, ihana että synnytyksestä jäi positiivinen fiilis. :love:

Täälläki ois nyt eka neuvola takana. Koko ruljanssiin meni liki kaks tuntia :whistle: Hyvä kun istua kerettiin kun terkka ehdotti josko kokeiltais kuunnella sydänäänet ensin. No mikäs siinä, sai kuulumaan istukan ja näytöllä vilahti kerran lukema 124, pyysi vielä toisenki hoitajan kokeilemaan mutta eivät saaneet sykettä kuulumaan. Yllätyin että olin itse melko rauhallinen vielä tässä vaiheessa, mies onneks oli mukana. Terkka soitti sitte lääkärille jolle saatiin ultra-aika vartin päähän, no kiireesti ajettiin terveyskeskukseen. Lääkäri ultras vatsan päältä ja syykin selvisi miksi ei kuulu, jotenki mun kudos aiheuttaa siihen kaikuun häiriötä o_O Koko kuvaki oli tumman varjostuman peitossa mutta jostain välistä se lääkäri sai sydämmen näkyville ja siellä se sykki. Mä en erottanu mutta mieski sen oli kuulemma nähny. Jotenki ihmeen kaupalla sai mitattuaki vaikka oli ihan sykkyrällä pieni, vastasi viikkoja 10+6 joten kiriny huimasti kasvussa :love: Nyt oon tosi kiitollinen etten oo rahoja tuhlannu doppleriin. :whistle:

Siitä sit takasi neuvolaan jutskaamaan loput asiat :LOL: Mitään uutta ei oikeastaan tullut, hb 139. Puntarilla kävin aamulla ja -3kg tähän mennessä :( Ultra-aika tulee postissa ja seulontakokeissa vasta ultran jälkeen.. (n) Tää mua vähän ihmetytti miks en voi käydä nyt jo etukäteen, mutta enpä kauheen yllättyny oo että käytännöt vaihtelee, todettu jo moneen kertaan. :ROFLMAO: Että semmonen aamupäivä.

-dino- & beibi 10+5
 
  • Tykkää
Reactions: An1z81 ja atvk87

Yhteistyössä