~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

@Choco coco voi että, kuinka ihanan kuuloinen synnytys. :love:Kumpa mulla menisi edes pikkasen lähelle tota, niin olisin tyytyväinen. Edellisessä aloitettiin käynnistys ti-aamuna ja poika syntyi to-iltapäivänä.

Esikoisesta saatto alkuviikoilla vuotaa vähän haalean punaista verta seksin jälkeen, varmaan ihan limakalvoista, mut loppu kyllä sit varmaan johonkin rv 20 mennessä ja sen jälkeen ihan normaalisti viikottain harrastettiin seksiä. Lopussa taisi olla lähes päivittäin kun halusin että synnytys käynnistyisi. No ei auttanut..
Tässä raskaudessa en oo vuotanut yhtään ja pas-siirron jälkeenkin varmaan pari päivää siirrosta ekan kerran. Sen jälkeen taas ihan normaalisti viikoittain. Mulla kyllä halut pysynyt ennallaan raskauden aikana. Mies sanoi, että ehkä vähän välillä mietityttää vauva, mutta ei oo kyllä kertoihin tai suorituksiin vaikuttanut:LOL: Lähinnä asentojen kanssa joutuu vähän säätämään, kun iso vatsa on tiellä..:ROFLMAO:

Neuvola oli tiistaina, sf-mitta oli 34,5cm eli jatkamme käyrien yllä. Lapsivettä tuntuisi olevan taas reilummin, niin ei osannut määrittää miten päin vauva on. Toivon mukaan edelleen pää alaspäin. Hemoglobiini oli pysynyt 128 edelleen. Jännä, miten se nyt pysyy noin hyvänä kun esikoisesta jouduin rautakuurin syömään. Painokin oli noussut vaan 400g kuukaudessa, pelkäsin paljon isompaa lukua.(y)
Tosi herkästi menee kyllä maha kovaksi, ei kyllä tule mitään kipeitä supistuksia. Pehmenee kyllä sit levolla. Eilen illalla tuikki kyllä niin kipeästi välillä johonkin ehkä kohdunsuulle, kun otin vähän ripeämpiä askelia kotona, en sit tiedä kaiveleeko vauva jotain tuolla.(n)
Miehelle oon alkanut kerätä tavaraa isyyspakkausta varten. Tein sellaisen myös esikoisesta ja sai silloin isänpäivänä kun kotiuduttiin sairaalasta kotiin just silloin. Nyt aattelin sit antaa myöskin isänpäivänä ja kerätä sinne jotain esikoiseenkin liittyvää.
Eilen meille ostettiin myös kakkosauto, jee! Helpottaa niin paljon meidän elämää!!

mmmoi + emppuli 31+1
 
  • Tykkää
Reactions: atvk87
Joo @Mandala oli mies mukana neuvolassa! Yritetään mennä kaikkiin yhdessä. :)

Tilattiin sit doppleri ja se ois nyt matkahuollosta haettavissa!

Hui @-dino- mikä pelottava kokemus, mutta onneksi itse pysyit rauhallisena ja varmana ja onneksi syy selvisi heti. :love:
Teilläkin meni kauan, niin ei olla ainoita, joita pidätellään siellä.
Taitaa siis olla tosiaan paikkakuntakohtaisia eroja.


Kiitos @Choco coco kivasta synnytyskokemuksesta! Täältäkin paljon lukenut pieleen menneistä, mutta kai ne pääasiassa menee hyvin. Itse en osaa sitä vielä jännittää.

Mulla ollut nyt tosi inhottavaa alaselkäkipua, ei todennäköisesti liity tähän kun olen koko elämän kärsinyt kaikenlaisista selkäkivuista, mutta huolestuttaa, että jos tämä jatkuu niin miten käy jatkossa.

Mikään juominen ei tunnu riittävän, aamuisin on ihan kuiva suu ja pissa ihan tummaa, vaikka käyn yölläkin vessassa. Yritän juoda lasillisen vettä aina kun menen keittiön ohi ja pidän vesipulloa muuten mukana.

Nyt oikeasti innostuin tästä asiasta ja tuntuu, että pelko alkaa hellittää. Eilen ja tänään ei ole edes ollut juurikaan pahoinvointia, eli sinänsä menee kuin oppikirjan mukaan.
Naama on kyllä ihan kauheassa kunnossa, noi zumenonit teki mulle jo paljon näppyjä ja ne on nyt lisääntyneet vaan. Kunpa vähän helpottais sitten, kun lopetan lääkkeet.
Pitäis mennä passikuvaan ja en haluais tällaisella lärvillä sitä. :D

9+1 :giggle:
 
  • Tykkää
Reactions: Mandala
@-dino- no hui, olipas teillä reissu :eek: onneksi loppu hyvin kaikki hyvin :love: kaikkea sitä voi eteen tulla, just tuon ultraamisen kanssa o_O
Noin pienet vauvat mitataan mun muistaakseni pyllystä-päähän mitalla just kun jalat on niin sykkyrässä kuitenkin.

Mulla on varmaan tullut ainakin joku 1kg kun joutuu syömään enemmän ja useammin kuin aiemmin. Ei voisi kuvitellakaan selviävänsä iltapäivää töissä jos söisi edelleen jotain salaatteja ja pieniä annoksia, joten ei ihmekään jos nousee. Ja täytyy myöntää, että vaikka aiemmin olin saanut karkin syömisen kitkettyä taas pois niin nyt on tehnyt älyttömästi viime aikoina mieli viinikumeja ja niitä sitten mussuttanut välillä :oops:

@atvk87 noniin sullakin sitten doppleri kohta käytössä! (y) se oli ihanaa aloittaa aamu aina äänet kuuntelemalla, tuli jotenkin mukava fiilis loppu päiväksi. Joskus sitten kun liikkeet alkoi tuntumaan niin ei tullut enää käytettyä sitä, mutta oli kyllä kaiken rahan arvoinen ostos kun kuitenkin vähän yli puolet raskaudesta tuli käytettyä.

Mulla on välillä myös tuota varmuusfiilistä. Vaikka on eri oireet ja välillä vähemmän niin silti välillä on vaan fiilis, että kyllä siellä varmasti kaikki on ihan hyvin, onhan noi tissitkin vielä suurentuneet ja arat :D Tietty kun ei ole kemiallista pahempaa kokenut niin ei osaa edes kuvitella. Mutta kyllä takaraivossa itellä silti vähän kolkuttelee välillä, että kyllä kaikki vielä ihan mahdollista on. Ja sitten taas pieni ääni päässä sanoo, että hittoako pelkään koska en voi asialle tehdä yhtään mitään ja jos jotain tapahtuu niin se tulee tuntumaan kauhealta joka tapauksessa; olin pelännyt sitä etukäteen tai en.

@mmmoi kiva kuulla sun kuulumisiakin! (y)

8+5
 
  • Tykkää
Reactions: Ismundo
Minkä laitteen ostitte? Mulla on ebaysta tilattu Sonoline B. Onhan noi kuluttajaversiot tosiaan heikompia kuin ne isot neuvolan laitteet.

Yritittekö kauankin aikaa? Ja ihan tuosta häpyluun yläpuolelta? Sitä kannattaa siirtää ihan muutama milli kerrallaan hitaasti, yrittää vähän aikaa yhdestä kohtaa ja hetken päästä ihan vähään sivummalta. Mä myös ekoilla kerroilla jouduin painamaan aika kovin alaspäin sitä anturia siinä mahalla. Painoin niinku vähän sinne häpyluun allepäin. Ja silti sain vain pariksi sekunniksi rv10+ kuulumaan. Se tosiaan vaatii hermoja ja aikaa. Sitten seuraavilla kerroilla sain sen alussa aika samasta paikasta kuulumaan mikä oli helpompaa.
 
Viimeksi muokattu:
Kokeiltiin siitä samasta kohtaa, mistä terkka löys sen heti, siis alle 5 sekuntia meni hänellä, toki on ammattilainen. Ja oli myös kannettava laite! Mut varmaan laadukkaampi tietty.
Sit liikuteltiin aika laajasti ja kokeilin eri asentoja ja enemmän geeliä ja vähemmän geeliä ja sit pidettiin tunnin tauko ja kokeiltiin uudelleen. Ekalla kerralla 15-20 min ja toisella 10 min.
https://www.raskauskeiju.fi/angelsounds_kotidoppler_jpd-100b_kotidoppler_1
Tommonen!

Kiitos lohdutuksesta ja vinkeistä :love:
Olihan tää tietty arvattavissa, ettei liian aikasin sais yrittää, kun sitten voi tulla pettymys. :oops:
Jos kokeilen vielä iltalenkin jälkeen kerran tänään.

Muokkaus: kattelin youtubesta pari videota aiheesta ja toisessa tyttö löys 127 lukeman sellasen swoosh swoosh äänen ja epäili että se ois istukka? Mäkin löydän tollasen swoosh äänen, joka on 134, eli jos toi arvio pitäis paikkaansa, niin sen istukan läheltä pitäis löytyä myös sydän? :D toki äänet voi myös sekoittua ja tulla vaan epäselvää.
 
Viimeksi muokattu:
Se viuh viuh ei oo oikea ääni. Mikä lie istukan tms ääni. Oikea on sellanen hevosen laukkaa muistuttava ääni, tai junaa muistuttava.
Jostain luin, että ihan ekoilla kerroilla, ja jos laite tukee, niin vois laittaa kuulokkeet laitteeseen koska niillä kuulee herkemmin äänet. Se laukkaääni voi jopa kuulua ihan sen viuh viuhn takaatakin noin alussa.

Kaikki on oikeasti varmasti ihan hyvin vaikket tänään saisikaan kuuluviin. Mieti kuitenkin miten pieni sintti se siellä mahassa on!
 
  • Tykkää
Reactions: atvk87
Masukuvaa pyydettiin, niin siinä ois :D Hirvee homma oli taas saada tää tänne, kun koko oli liian iso, enkä osannut sitä pienentää, niin mies sitten hetken tutkailtuaan sai pienennettyy. Kuva otettu tänään aamulla, ja viikkoja siis nyt 29+1. Unohtui viime viestin loppuun laittaa!

@atvk87 Juu ei kannata huolestuu jos ei saa vielä kuulumaan sykkeitä sillä kotidobblerilla! Kyllä ne neuvolan laitteet on nin paljon parempia. Ja vauva kun vaihtelee asentoa välillä, en kyl tiiä kuipaljon noin alussa, mutta mäkään en saanut välillä kuulumaan, ja välillä taas löyty heti. Eli jos vauva on selkä masuun päin, niin ei kuulu sykkeet varmaankaan. Ja mullakin kuuluu melkein aina eri kohdasta kun kuunnellut, että vaikka neuvolassa kuului oikeella puolella, niin sitten kotona kuuluikin vasemmalta. Ja noilla alkuviikoilla juurikin pitää kuunnella ihan alhaalta, eli siitä häpyluun ympäriltä. Itse en muista milläviikoilla kokeilin ekaa kertaa itse, kun kaveri laitto sen dobblerin postissa, niin taisin olla jo yli 12 vkolla. Kärsivällisyyttä ja tsemppiä! Kyllä ne vielä kuuluu (y) Pääasia toki että neuvolassa kuuluivat :love:
 
  • Tykkää
Reactions: atvk87
Mä oon kyllä nyt aivan musertunut. Eilen tosiaan oli alaselkä tosi kipeä koko päivän. Yöllä heräsin pissalle, niin tissejä ei enää turvottanutkaan. Tuli tosi huono fiilis aiheesta, sellanen kamala "tunne". :notworthy:
Valvoin sitten muutaman tunnin googlaillen kokemuksia keskenmenoista näillä viikoilla ja suurin osa oli löytynyt nt-ultrassa, että muutaman viikon ollut alkio eloton. Ne verenvuotokeskenmenot tulee kai siellä viikoilla 5 ja 6.
Sain kuitenkin vielä nukuttua, mutta aamulla turvotus oli tiessään ja rinnat ihan normaalit. Alaselkä ei enää kipeä.
Miten oireet voi loppua kuin seinään? Just kun iloitsin, että pahoinvointi alkaa hiipumaan. Ja juuri kun oli tullut varmempi olo.
Oliko tää nyt tässä?
Soitanko neuvolaan vai polille maanantaina? :(
Oliko tää nyt siitä hyvästä, että ostin sen dopplerin? Ettei ois saanu vielä hankkia mitään?
Sellainen olo, kuin ois ilmapallo ja neulalla päästetty ilmat pois.

Mies sanoo, että älä stressaa ja ystävä sanoi, että heitä doppleri roskiin. No ei kai se laite kehityksen loppumista aiheuta?

Toivottavasti nyt oon vaan todella väärässä ja nää oireet voi vaihdella näinkin rajusti...
 
@atvk87 voi kökkö että siellä on noin huonot fiilikset :unsure: muistan tuon taikauskoisuuden ekasta raskaudesta: ajattelin että mitä ikinä teinkään niin varmasti ”aiheuttaisi” keskenmenon. Dopplerin käyttö voi toki joillain aiheuttaa hurjaa stressiä varsinkin jos ekoilla kerroilla ei kuulu ääniä. Mä yritän odotella sen käytön kanssa sinne seuraavaan ultraan 9+5 asti ainakin vaikka kauheasti polttelee kokeilla jo.

Oikeasti oireetkin kyllä voi vaihdella päivästä toiseen!

Ultralla voisi aina käydä katsomassa mitä siellä tapahtuu jos on ihan kauhea fiilis. En tiedä saako julkiselta puolelta ultraa ilman vuotoa ja kipuja, mutta yksityiselle sitten. Ehkä myös neuvolaan pääsisi kuuntelemaan sydänääniä heti maanantaina jos soittaa?
 
  • Tykkää
Reactions: atvk87
@Mandala nii sen crl-mitan ottiki mutta ei tahtonu saaja päätä ja pyllyä yhtäaikaa kuvaan :D tiiän että typerää mutta vähä mietityttäny että saiko varmasti mitattua oikein ku oli niin suttunen kuva (ja ku minä maallikkona en siitä selvää saanu.. :D) ehkäpä se lääkäri on näitä hieman enemmän tulkinnu.. :)

@An1z81 ihana masu :love: mulla vähän ristiriitaset fiilikset tosta mahan kasvusta. Toisaalta toivoisin että alkais jo näkyy, toisaalta taas en ku haluaisin pitää salassa mahdollisimman pitkään. Vaikkakin uutiset meidän raskaudesta on lähteny jo leviään semmosille joille ei olla itse kerrottu :(

@atvk87 voi kurjuus ku siellä pelko nousee pintaan :( vaikka kuinka vakuuteltais täällä että kaikki todennäkösemmin hyvin nii ei siihen saa varmuutta kuin ultralla tai jos pääsisit kuuntelee sydänäänet uudestaan. :) mulla ainaki tissit löysät aamulla ja turpoaa illaksi. Muutenki tissikipu lieventyny jo huomattavasti tässä parin viikon aikana. Vaikka itsekkin googlettelen paljo kokemuksia niin pitää muistaa että nettiin kirjotellaan enemmän niitä huonoja kokemuksia kuin hyviä. Tsemppiä viikonloppuun, toivottavasti viimeistään maanantaina pääsisit johonki näytille ❤

-dino- & beibi 11+0
 
  • Tykkää
Reactions: atvk87 ja An1z81
@atvk87 Joo oon samaa mieltä ku Mandala! OIreet voi tosiaan vaihdella tosi radikaalistikin, itsellä oli sama alussa, et yhtäkkiä tuntu et kaikki turvotus hävis, ja sit taas tuli ihme nipistyksiä ja vihlasuja, mutta ne on varmastikkin ihan normaaleja oireita, kun se kohtu siellä valmistautuu ja alkaa kasvamaan! Tiedän myös ton epävarman tunteen, se on niin raastavaa kun ei yhtään tiedä että mitä siellä masussa tapahtuu :unsure: Mutta kaiketi kai vaaraa ei pitäis olla, jos ei ole kovia jatkuvia kipuja, ja runsasta verenvuotoa! Näin ajattelemalla mä sain itteni rauhoittumaan, ja kun itse ei hirveesti voi tehdä asialle mitään, niin ei se auttanut kun odottaa ja toivoa parasta. Toki neuvolaan voi aina soittaa jos on semmonen tunne! Eli soita ihmeessä Ma aamusta heti jos vielä siltä tuntuu! Tai kai näin viikonloppunakin on joku synnytyspolin päivystys mihin voi soitella ja kysellä, ne osaa sitten kyllä siellä neuvoa mitä kannattaa tehdä, ja rauhoitella asiantuntevalla tavalla. Koita ottaa rauhassa, ja nauttia viikonlopusta läheisten kanssa, ja syö jotain hyvää jne. Hali :love:
 
  • Tykkää
Reactions: atvk87
Niin tosiaan, öisin ku oon käyny vessassa, niin tissit ollu tosi kipeet ja arat ja kuumat, et pitäny tukee niitä käsillä sen matkan ajan. Nyt ei ollu ja aamulla turvotus mahasta poissa, eikä se oo kertaakaan lähteny vielä sen jälkeen ku se tuli.
Ja mulla noi lääkkeet menee kuitenki, et miten neki tähän vaikuttaa. En löydä yhtään kokemuksia lääkkeellisen pas:n keskenmenosta. Tiedostan kyllä että ikävät jutut kirjoitetaan ja niitä hyviä ei.

Kiitos teille tsempistä, tuntuu vaan aika lohduttomalta just nyt. Jos mitään oireita ei palaa viikonloppuna, niin soitan neuvolaan ma ja kysyn miten edetään.
 
@atvk87 mä täältä sivusta huutelen, että ei se oireiden katoaminen välttämättä mitään pahaa tarkoita! Mulla katosi tissien arkuus jo joskus rv 8-9 paikkeilla, eikä tisseissä sen koommin tuntunut mitään ennen kuin vasta ihan loppuraskaudessa. Muitakin oireita oli tosi vähän ja ne vaihteli päivästä toiseen. Kun ihmettelin sitä lääkärilleni, hän kertoi että just mua ennen oli hänen vastaanotolleen tullut nainen, jonka raskausoireet oli yhtäkkiä kadonneet täysin: tissien arkuus, mahatuntemukset, pahoinvointi, ihan kaikki! Oli tullut ihan musertuneena ultrattavaksi, mutta niinpä vain vilkas alkio löytyi kohdusta ja kaikki oli täysin kunnossa. :)

Mulla ei dopplerista ole kokemusta, mutta tosiaan noin varhaisilla viikoilla varmasti ihan tavallista, ettei sykettä saa vielä kuulumaan.

Kovasti tsemppiä ja mielenrauhaa! Voithan tosiaan soittaa maanantaina neuvolaan tai varata vaikka ajan ultraan yksityiselle?
 
  • Tykkää
Reactions: atvk87
Yks hyvä kikka doppleriin on mennä makuulle niin että lantio on ylempänä, esim. tyynyillä tuettuna jolloin kohtu valuu vähän alaspäin. Lisäksi tuota anturia kannattaa painaa ihan kunnolla ja kääntää sinne häpyluiden alle noilla viikoilla. Puikkomaisella anturilla on jotkut kuunnelleet alakauttakin kotona, jolloin kuulee paljon helpommin kuulemma kun ei oo luita ja rasvaa välissä :giggle: Mulla oli tuo sama malli kuin atvk:lla ja tuo ei ole kovin herkkä, mulla oli 10 viikolle asti tosi vaikeaa löytää sykettä vaikka oon neuvolatyössä kuunnellut sykettä asiakkailta, eli tiedän mistä sen pitäis milloinkin löytyä. Eli jäitä hattuun ja uudelleen kokeilemaan (y) tunnistan tuon mielentilan, mä tulin käyneeksi neljä kertaa eka raskaudessa ylimääräisessä ultrissa ennenku doppler alko toimia..... Tsemppiä!!!
 
  • Tykkää
Reactions: atvk87
atvk87 Mulla myös oli ihan päivittäistä vaihtelua tissien kipeydessä/löysyydessä viimesintä edeltävässä raskaudessa juuri noilla pelkoviikoilla.. monta kertaa ehdin olla jo varma että mitään ei enää oo. Kaks kertaa kävin mielenrauhaultrissa varhaisuä:n ja nt-ultran välissä. Etomisessakin ym. oireissa oli vaihtelua. Kuitenkin vaikka ne välillä oli melkein olemattomissa, ne kuitenkin palas taas seuraavana tai viimestään muutaman päivän päästä. Keskeytyneessä km:ssa tissit reagoi vähitellen ja melkein huomaamatta, niin että vasta joidenkin viikkojen jälkeen ne alkoi olla melko normaalit ja tavallisen pienetkin. Selkein merkki sillon oli se yhtäkkinen etomisen lievittyminen jota ei sitten enää sen jälkeen ollu kun ihan satunnaisesti ja tosi lievänä, ohikiitävinä hetkinä. Alkiot oli jo suunnilleen kuukauden ollu kuolleena siinä vaiheessa kun se tuli ilmi. Kipuja tai vuotoja ei ollu, vasta noin viikko sen jälkeen kun ne oli kuollu, tuli kerran pyyhkiessä punerrusta v.vuodossa ja tän jälkeen meni taas 1-2 viikkoo ja sama homma. Eli hyvin paljo niukemmin mitä on ollu varhaisviikkoina onnistuneissa raskauksissa. Valitettavasti siis kipujen ja vuotojen puuttumisestakaan ei voi oikein päätellä mitään.
Tosi aikasin kyllä kuulunu sykkeet, kun rv8+, tavallisempaa kai että ne ei kuulu vielä sillon. On niin pieni kuitenkin vielä ja saattaa olla sellasessa kohdassa eri aikana ettei laite sen takia tavota sitä. Mulla ei oo kuulunu alle 10 viikon muuta kun ne istukan viuh vouh äänet (ne kuului kesken menneessäkin), vaikka niitä pitkään neuvolan laitteellakin haettiin. Ei kai näin aikasilla viikoilla oikein muuten varmuutta voi saada kun ultralla, jollei tuurilla saa kuuluun dopplerilla.. :/ Mutta selkeesti suurempi todennäkösyyshän on että kaikki on ihan kunnossa (y)
 
  • Tykkää
Reactions: atvk87
Ihanaa ku tsemppaatte! Kiitos kaikille kauniista sanoista ja kokemuksista. ❤ Toivotaan parasta. En tiedä uskallanko enää kokeilla etsiä sykettä, pelkään että paineltiin eilen liian kovaa. Luulin, että se löytyis helpostikin kun löytyi neuvolassakin heti, vaikka oon ymmärtänyt, että usein sielläkin kestää tai ei löydy ollenkaan.
Tänään teki mieli makeeta ekaa kertaa, se on kyllä kans poikkeavaa. Jos tässä nyt käy oireissa vaan joku kummallinen käänne. Tulispa huomiseksi jotain tuntemuksia.
 
Alkio on niin pieni ja hyvässä suojassa siellä sun mahan uumenissa, ettette painelemalla ole todellakaan voinut saada mitään vahinkoa aikaiseksi. Veikkaan, että teillä oli vaan ihan älyttömän hyvä tuuri siellä neuvolassa että saitte äänet samantien kuulumaan, sen lisäksi että ne laitteet on tehokkaampia.
Muistaakseni mun laitteessa ohjeissa taisi olla joku tieto mikä sen 'kantama' on eikä se ollut montaa senttiä mahan pinnalta alaspäin. Muistaakseni siinä oli kolme eri tehoa ja oiskohan se vahvin ollut joku 3cm. Se ei ole paljoa kuitenkaan.
 
  • Tykkää
Reactions: atvk87
Ei suostunu neuvolan terkka ottamaan tai lähettämään mua mihinkään tutkimuksiin näillä tiedoilla. Oireettomuus tai oireet ei kuulemma kerro mitään ja "monilla on pelkoa alkuraskaudessa". No, toivotaan siis vaan että kaikki on hyvin.
Sain just ekojen kahden työttömyysviikon päivärahan, hiukan alle 200 euroa kun on omavastuupäivät pois, niin ei ole rahaa mennä ultraan yksityisellekään. Mies ei halua mennä ja/tai maksaa, on luottavainen.
Yritettiin eilen ettiä taas ääniä, peppu ylöspäin ja tutkittiin yli puol tuntia, mutta ei löydy. Istukka viuh viuh kyllä löytyy aika helposti ja voimakkaana äänenä.
Täytyy vaan kärvistellä nyt sinne lääkäriin saakka, siihen on kaks viikkoa.

On muuten alkanu tulla jotain kirkasta vuotoa, kun oon ollu ihan turvoksissa alhaalta, eikä mitään valkovuotoa, paitsi luget on tehny sellasta valkosta tahnaa, mut nyt on selkeesti sen suhteen tullu käänne. No, oon käyttäny progesteronia pian kaks kuukautta putkeen.
 
Tsemppiä @atvk87 ! Kaikki on varmasti hyvin! Mullakin on tullut runsasta valkovuotoa raskauden kuluessa.

Meillä on huomenna rakenneultra. Jännittää tosi paljon! Pari päivää sitten tuntui, että tissit olisi pienentyt ja nyt on pari päivää myös nipistellyt vatsaa vasemmalta puolelta.

Muistan kun käytiin nt-ultrassa ja silloin katsoin toisia odottavia, joilla oli valtava maha. Kuvittelin, että minäkin olen sitten sellaisessa kunnossa, kun tulen rakenneultraan. No enpä ole, ei tämä näytä kuin korkeintaan pieneltä turvotukselta ja vaatteiden päälle ei näy oikeastaan ollenkaan. Ehkä ne toiset oli silloin jo pidemmällä, kuin rakenneultraviikoilla. :whistle:
 
@atvk87 siis ei suostunut terkka, että menet sinne sydänäänten kuunteluun edes?? No onpa mälsää, eihän se nyt keneltäkään ole pois jos niitä kuunnellaan, että saat mielenrauhaa :unsure: Eihän siinä mene edes aikaa, joten olisi ihan hyvin johonkin väliin sinut voinut laittaa.
Onko teillä kunnassa Avoin Neuvola niinku meillä täällä HUS alueella? ainakin lapsen kanssa olen kerran käynyt siinä. Eli eri neivolatoimipisteissä täällä on joku muutama tunti tiettynä päivänä viikossa milloin voit mennä ilman ajanvarausta hoitamaan neuvola-asioita. Jos sun kunnassa löytyy samanlainen avoin neuvola niin mitäs jos menisit vaan sinne ja pyydät saada kuunnella äänet?

Mulla on koko ajan tullut kellertävää valkovuotoa mikä siis ihan ekasta testistä asti, suurimpana osana päiviä, on värjääntynyt oranssiksi/ruskeaksi/vaaleanpunaiseksi :rolleyes: Eipä ole ilman pikkuhousunsuojaa voinut oikein olla, katsotaan miten pitkään niitäkin joutuu käyttämään. Viimeksi tuhrusi rv4-9, nyt alkoi viikkoa aiemmin ja vieläkin kestää.

@Ismundo tsemppiä ultraan, se on niiiiin jännää! Tule kertomaan (jos haluat) kumpaa lupailtiin niin muutetaan väri tuonne listaan :) Mullakin oli vaan ikään kuin alamahaturvotusta rakenneultran aikoihin, eli ei kauhean raskaana olevan näköinen vielä siinä vaiheessa. Mutta eipä se pää-peppu mittakaan kauheast 10cm päälle ollut vielä siinä vaiheessa, oisko ollut 14cm jos muistan oikein. Vaikka onkin sitten kaikin puolin ihan pieni ihminen siellä ultraruudulla muuten :love:

Onko sulla vielä liikkeitä tuntunut? Mulla ekassa oli etuistukka ja tunsin ekan selvän muljahduksen 19+ eli rakenneultraa edeltävällä viikolla. Kesti kyllä monta viikkoa vielä, että alkoi päivittäin tuntumaan.

Pari päivää uuteen ultraan!

9+1
 
@atvk87 voi harmi ku et päässy tarkistuksille :( toivottavasti saatte kuuluun sydänäänet ennen lääkäriaikaa. Pitkät viikot edessä, mutta kyllä ne siittä kuluu, jossei muuten niin minuutti kerrallaan. Harmittaa ihan tosi paljo ku joudut olee epätietoisuudessa :(

@Ismundo tsemppiä ultraan! Meinaattakos kysyä sukupuolta jos pieni suostuu näyttämään? :love:

Ei kerenny tulla postissa nt-ultraan aikaa. Tuli vaan muistutus tekstiviestillä että keskiviikkona äitipolille aika varattuna :D no onneks sattu olee vapaapäivä. Meinasin jo aamulla että oisin soittanu sinne ja kysyny millon aika että ehin järjestellä työkuviot.

Vointi alkanu hiljalleen kohentua. Sairasloma jatku siis neuvolassa ja loppuviikosta vasta pitäis töihin. Oksentaa pitää vieläki pari kertaa päivässä mutta osaan jo ajottaa syömiset nii että yökin vaan tyhjällä mahalla, ainaki lähes aina onnistuu. Iltaisin on alkanu tulee kauhee nälkä ku pitäis alkaa nukkuun, ennen en oo voinu syyä ku on tehny nii pahaa mutta eilen sain syödyks iltapalan. Öisin myös herään ja pitää käydä syömässä, sillon mieluusti syöki ku ei okseta. Väsyttää edelleen mutta tässä sohvalla auringon paistetta katsellessa tekee mieli lähtee ulos kävelylle :)
 
Onnea @Ismundo rakenneultraan! Eikö mahat oo kaikilla tosi erilaisia, muistan jonku ig-mallin pari vuotta sitten, joka just ennen synnytystä oli vaan vähä sellanen pyöreä tosta navan kohdalta ja siinä kaikki.
Ja varmaan oot ite tottunu siihen mahaan ja sen kasvuun, niin ettet nää sitä enää kasvaneena. :)

Jee @-dino- sulla on se ihan pian siis! Hyvä kun saat syötyä. Viime viikolla ku oli vielä paha olo, niin sen pysty ehkäsee just tolla et söi alle kahden tunnin välein.
Eikö @Mandala sunkin ultra oo keskiviikkona? Sitten tulee taas paljon uutisia. :)
Ja en oo kuullu tollasesta avoimesta neuvolasta, tuskin tässä tuppukylässä löytyy mitään.
 

Yhteistyössä