Taustalla vieläkin seurailen tiiviisti, ei täältä poiskaan osaa ainakaan vielä jäädä.. Kiitos kaikille onnitteluista, ihan jossain euforisessa vauvahötössä menee vieläkin päivät, vaikka ois kuinka väsynykin, paikat kipeenä jne. Nyt kun hoidoista vihdoin saanu sen mitä niistä lähteny hakeen ja joiden yritys alkoi yli 12 vuotta sitten, voi sanoo ettei elämässä enää ihan pikkujutut jaksa vituttaakaan kaiken sen paskataakan jälkeen mistä nyt vapautunu.. se on kivikkoinen taival ja tietenkin unohtumaton osa elämän historiaa, minkä kuitenkin voi jättää vihdoin taakse. Nyt on aika ottaa kaikki ilo ja autuus irti siitä mitä on saavuttanu \0/
Pahottelut @Ihananapa,
toivottavasti pian tänne takasin!
Onnea uusille tulijoille, joita tää syksy näyttäs tuovan sen kunnon hyökyaallon!
@Mandala, mahtavaa että onnistuit heti eka siirrosta synnytyksen jälkeen, jotenkin tosin mulla oli alusta lähtien se olo että näin se tulee käymään
Juuri noin mullakin, ekat tai myöhemmätkään viikot ei ollu toisella kertaa ihan niin pitkiä, kun arki kuluu hektisemmin isomman sisaruksen kans.
Mulla nää raskausajatukset välillä jämähtäny vieläkin päähän, etenkin ekoina päivinä synnytyksen jälkeen havahduin monta kertaa että apua, siitä on vaik kuinka kauan kun oon tuntenu viimeks lapsen liikkeitä, ennenku sekunnin murto-osassa tajuan että eihän niiden nyt enää mahassa kuulukaan tuntua, sisäpuolella ainakaan.. Toisaalta taas tuntuu välillä jänniä "aavepotkuja", liekö suolissa ilmaa tai kohdun venyttyneet kannatinsiteet siellä supistelee taas kasaan.
Ihmeen nopeesti synnytyksen yksityiskohdat tuppaa unohtuun, mutta lyhyesti kuitenkin... eli tosiaan mut otettiin osastolle käynnistelyyn viikko sitten lähinnä heittelevän verenpaineen takia, kun aateltiin että sen takia lapsen ois jo parempi ulkomaailmassa, ja olihan niitä raskausviikkojakin jo kertyny lähes 41. Ballongilla saatiin kohdunkaulaa pehmeneen ja hiukan auki ennenkun se valahti ulos sieltä yli 12 tunnin jälkeen yöllä. Seuraavana aamuna pääsin saliin oksitosiini- ja antibioottitippoihin. Kunnolla supistukset saatiin käyntiin vasta iltapäivällä kalvon puhkasulla. Oli muuten karmeen näkönen pitkä terä jolla se sen teki, että wtf, aiotko oikeesti tunkee ton mun sisuksiin..?!
No äkkiä se kävi ja vettä alkoi ryöppyään astiaan. Kivut alkoi olla alkuillasta sitä luokkaa että pyysin puudutusta. Ajatuksena oli ollu lähinnä spinaali mutta koska aukeeminen oli siihen mennessä edenny hitaasti, piti sinnitellä vielä vähän aikaa ja laitettiin sittenkin epiduraali. Muuten spinaalin kans joutus ehkä pistään uudestaan kuitenkin epiduraalin tai sit mennä loppuun ilman puudutusta
siitä vois lisäks tulla ns. spinaalipäänsärky, ja niitähän mulla muutenkin herkästi just oli ollu raskauden loppuviikkoina. Epiduraalin laitto ei kestäny nyt ollenkaan niin kauaa mitä edelliskerrasta muistin, ehkä ne kivut ei sit vielä ihan yhtä rajuiks ollu yltyny.. tosin pistäminen tuntu enempi mitä muistin. Mutta onhan se sitten niinku taivaat aukeis kun se alkaa vaikuttaa 10-20 minuutissa
siinä se meni lepposasti radiosta menneiden vuosikymmenten hittejä kuunnellessa. Ikävämpi yllätys taas oli se miten nopeesti vaikutus myös alkoi haihtua, jo tunnin jälkeen.. kun kuvittelin jotenkin että kestäis jopa useemman tunnin, jos spinaalikin kuitenkin 75min
Sit piti odotella taas tuskasempi puolisen tuntia ennenkun uus annos voitiin laittaa! Se ei sit ihan kerenny juurikaan edes vaikuttaa kun kanava oli auennu sen kivuttoman tunnin aikana jo 8-9cm ja lapsen pää oli jo siinä melkein näkyvissä. Ponnistus tuntu kestävän nyt pidempään kun tuli ensin sen verran ulos että korvat näky mut sit piti odotella seuraavaa supistusta. Sillä se sit viimein hulahti mutta kyllä tiukassa oli.. muistelin että edellinen ois tullu helpommin vaikka oli puoli kiloo isompi.. mutta sama aika siinä kai todellisuudessa meni, tai nyt jopa vähemmän. Lapsi nostettiin sit pidemmäks aikaa mun paidan sisään ja alkoi heti ahnaasti imee tissiä
<3 Sain myös ekaa kertaa ite leikata napanuoran. Ikimuistosia hetkiä...
Pari pientä repeemää tuli, eikä leikattu tai tikattu tällä kertaa mitään. Kuitenkin nekin kirvelee edelleen, ja aiemmat tikatut on kyllä parantunu nopeemmin. Viimeks ihmettelin kun ei jälkiseurauksena ollu mitään pukamia, ikäänkun takarööri ei koko synnytyksestä ois tiennykään... no nyt kyllä tietää mitä on tehny
peilillä uskalsin kattoo vasta useemman päivän jälkeen. Pitää istua aina sillee varovasti, ensin toiselle poskelle ja siitä jakaa paino pikkuhiljaa tasasesti koko p'rseelle...on se vaikeeta. No, ehkä se tästä kun limakalvojen verekkyys ja venyvyys alkaa kaikota raskauden vaikutuksista.. Niin ja verenpainetta on edelleen, välillä jopa yli 100/150 ja sain lääkkeen jota otetaan tarvittaessa. Mut josko nekin luvut tasaantuis normaaleiks muutamassa viikossa.
Kyllä sitä välillä kieltämättä ohikiitävä ajatushäivä käy siinä alkiossa joka edelleen on siellä pakkasessa, miten mahtaa olla, jos todella vielä kerran kaikki tää tulis koettavaks....
mutta nyt keskityn tähän hetkeen ja kaikkeen jo saatuun hyvään, ja jatkon aika on sitten joskus kaukana ensvuodessa.
Kiitollinen lullaby ja
pinkki paketti 1 viikko
