~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

Hei kaikki...tavoitanko tätä kautta lahjasolu äitejä! :)

Täällä vasta vauvan lahjasolulla saanut äiti. Alku vauvan kanssa on tuntunut ajoittain haasteelliselta. Vauva on ihana ja suloinen lahja, mutta ajoittan, myös vieraan tuntuinen. Kuulisin, myös mielellään jo isompienkin lasten vanhempien ajatuksia. Minulle voi laittaa postia :)

Tapaisin, myös mielellään samassa tilanteessa olevia äitejä. Mutta ymmärrän jos haluat vain kirjoitella. Uskon, että vertaistuella on suuri merkitys :)
Täällä löytyy toinen lahjasoluäiti! En osaa laittaa yksityisviestiä, joten kirjoitellaanko ainakin aluksi täällä?

Minulla oli myös jonkinlaista ulkopuolisuudentunnetta kun poika syntyi, mutta nyt poika on vuoden vanha ja niin omalta kuin mahdollista tuntuu

Luovuttajaa kohtaan tuntee joka päivä niin suurta kiitollisuutta, uskomatonta että niin ihania ihmisiä löytyy, että siihen hommaan lähtevät!

Meillä oli takana 10 vuotta lapsettomuutta ennen pojan syntymää. Viisi punktiota ja viimeisestä tehtiin pgs-kromosomitutkimus, jossa todettiin ongelman olevan munasoluissa. Jonotettiin luovuttajaa vain reilu neljä kuukautta, kun klinikalta tuli soitto luovuttajasta. Ensinmäinen lahjasolusiirto toi plussan ja terveen pojan! Naurettiin, että kylläpä se kävi lopulta helposti!

Nyt yritetään sisarusta pojalle, mutta se ei olekaan näköjään niin helppo juttu kuin ensimäinen lahjasolusiirto Kaksi negasiirtoa takana ja kaksi hitainta blastoa jäljellä. Alkaa pikkuhiljaa nostamaan päätään se lapsettomuusajan epätoivo, vaikkei tätä voi kuitenkaan verrata siihen epätoivoon, jota sen kymmenen vuotta ennen pojan syntymää tunsi.

Miksiköhän minun hymiöt eivät näy? En ole kirjoitellut aiemmin, joten hakusessa nämä jutut..
 
  • Tykkää
Reactions: FridaHelmi
Paljon paljon onnea @lullaby pienestä tytöstä :love::love:

KIva myös kuulla @Ismundo että saitte kuulla pienen sykkeet:love: Ne on aina niin helpottavaa kuultavaa :)

@-dino- lle paljon onnea plussasta, ja tervetuloa tälle puolelle (y) Tsemppiä kaikkiin vaiheisiin, ja kärsivällisyyttä ultrien jne. odotukseen! Aika menee yllättävän nopee, vaikka aluksi tuntuu ettei millään :)

@Toiveikas81 , täällä samaa oiretta ollut, eli ummetusta. Tai mulla välillä pahempi, site välillä taas löysällä masu...et ei niin jokapäiväinen ongelma. Mulla auttanut tunkkasimpina hetkinä reipas kävely ulkona koiran kanssa, ja sitten oon apteekista hakenut sitä jauhetta Pegorionia, ehkä sekin vähän auttanut.. ja sitten tietysti kuitupitoinen ruoka. Rautalisää kun aloin syömään, niin ensin toimi hyvin vatsa, sitten alkoikin ummettaan, että sehän saattaa pahentaa just. Vauvan liikkeet mulla alkoi tuntumaan viikoilla 18+ pieninä kuplintoina ihan alavatsassa, ja sitten lisääntynyt pikkuhiljaa. Nyt tuntuu ja näkyy jo ihan kunnon potkut jne. Mulla on istukka takana, niin sen takia varmaan tuntuu niin hyvin. Tsemppiä sinne sulle kans (y):love:

@Ihanapa pahoittelut :( Toivon sulle voimia jaksaa eteenpäin!! <3 Toivottavasti pian taas nähdään tällä puolella.

Ihana kuulla @marrasmai että olette päässeet kotiin, ja kaikki hyvin :love: Paljon ihania hetkiä sinne toivottelen teille :):)

Isot tsempit @Mandala (y) Toivotaan että olis ihan normaali raskaus, ja pysyisit listalla loppuun asti :love:

Paljon tsemppejä @Choco coco (y) loppu lähestyy! Kumpa vauvan saisitte kääntymään oikeinpäin :love: Jos ei, niin kyllä varmasti saatte pienen rakkaan sieltä ulos ehjänä!! Jaksamista loppuun.

Tsemppiä myös @kop kop (y) Ei sullakaan enään hirveän pitkä matka ole synnytykseen. Kaikkea hyvää toivon myös teille :love:

Sitten omanapaa: Mulla kaikki mennyt ihan hyvin tähän asti. Vauvan liikkeet tunnen joka päivä, ja sykkeitä kuunnellut välillä, ja ne ok olleet aina. Rautalisät on ehkä auttaneet siihen, ettei pääkipu vaivaa enään juurikaan, mitä nyt välillä pientä jomotusta, mutta niskat on myös jumissa aika pahasti. Oon pystynyt tekeen pidempiä lenkkejä koiran kanssa, ja ihanaa kun syksyn viileet tuulet puhaltaa, niin sekin oloa piristänyt, kesä oli niin tuskaa. Eilen käytiin jopa 9km lenkki koiran ja mun ystävän kanssa kansallispuistossa, ja olin koko päivän liikkeessä muutenkin, niin sitten illalla tuli vähän vaaleenpunasta tuhrua paperiin kun kävin pissalla, ja illalla nukkumaan alkaessa tuntui pientä menkkamaista jomotusta, ja nyt aamulla tuli taas haaleen punaista väriä paperiin aamupissan jälkeen. Iski pieni paniikki, että jos lapsivettä alkaut tihkuttaan??!! Mutta soitin sitten päivystykseen, ja sieltä antoivat kätilön nron jolle soitin sitten heti. Ollaan nyt siis Oulussa lomalla, niin en voinut omalle klinikalle soitella että jos menisin käymään...pääkaupunkiseudulla kun asutaan. Tämä Oulun kätilö uskoi ettei mitään hätää ole, kun sitä palsivettä jos tihkuis, niin tulis sitä vähän enemmän, eikä vain paperiin pyyhkiessä. Sovittiin että mä seurailen tässä tilannetta, ja jos sitä vuotoa alkaa tulemaan enemmän siteeseen asti, niin sitten voin mennä suoraan synnytysosastolle tms. ja tutkitaan tilanne. Nyt tuntuu etten uskalla tehdä mitään (n) Jospa tää ois vaan huoletonta normaalia raskausajan veritihkua, eikä lapsivettä. Pistin pikkuhousunsuojan, ja seurailen tilannetta. Vauva onneksi liikkuu ja potkii ihan normaaliin tapaan :love: mutta pieni pelko perseessä tässä nyt on! Mites muilla, joilla raskaus pidemmällä? Onko ollut välillä vuotoja? ja ootteko käyneet heti tarkistuttaa tilanteen? Sukkia ja kenkiä kun kumartuu laittamaan, niin sattuu inhottavasti mahaan, vissiin se iso kohtu jääpuristuksiin tms. noissa asennoissa, et mietin et jos siitäkin verenvuoto johtuu kun kumartelen päivittäin niin että tuntuu inhottavalta. Emmätiiä! Täytyy koittaa ottaa nyt ihan rennosti :whistle: Pakolliset koirien lenkitykset vaan. Oon täällä mun veljen luona kolmen koiran ja kahden teinin kanssa viikon, kun kaikki muut lähtivät ruotsiin vaeltaan, että parempi ois ettei nyt ainakaan mitään ennenaikaista synnytystä tulis kun mies on tuolla kaukana vuorilla :eek::D

Anzu ja Otso rv 24+4 :)
 
  • Tykkää
Reactions: lullaby ja Mandala
Lumval, laitoin sinulle yksityisviestin. Laita mulle viestiä saitko postin. Itselläni näkyy yläkulmassa kirjekuori muistaakseni punaisella kun postia on tullut.

Yksityisviestin saat lähetettyä kun klikkaat nimestä niin aukeaa "laatikko" alakulmasta löytyy pienellä kirjoitettuna yksityisviestit ja klikkaat siitä.
 
@marrasmai Ompa kiva kuulla että ootte viimein päässy kotiin. Tuntuu varmasti extraihanalta pitkän sairaalajakson päätteeksi. Onnea kovasti :love:

@Ismundo Ihana ku sydänäänet kuulu. Varmasti helpotti (y):barefoot:

@An1z81 oivoi. Toivottavasti ois rasituksesta vaan paikat vähän ärtyneet eikä enteilis mitään vakavampaa. Lepoa nyt vaan jospa menis ohi.. (n)

Täällä vähän ristiriitaiset olot. Pelottaa hirveesti että kaikki ei oo hyvin. Lauantaina pariin kertaan jo oksentelin, toissayönä heräsin kovaan toispuoleiseen mahakipuun. Meni ohi ku kävi vessassa (rakko ei minusta edes kovin täynnä) ja vähän käveli. Tuon jälkeen onki pahoinvointi helpottanut aikalailla, eikä oo tarvinnu oksentaa enää. Toki oon kahvinki nyt jättäny pois ja lähinnä leivällä, jugurtilla ja hedelmillä eläny pari päivää. Vellova olo edelleen ajoittain. Lämmin ruoka ei maistu. Tissit aivan järkky kipeet. Ei yhtään lohduta vaikka tietää että normaalia on jos oireet vaihtelee. Tyhmältä tuntuu ku ei se oksentaminenkaan mitään herkkua oo muttaku se jo alko niin tuntuis varmemmalta jos ois jatkunu.. :unsure:

-dino- 6+2
 
@An1z81 Menisin aika herkästi näytille mm. tulehdusten poissulkemiseksi. Ja kannattaa ottaa tosi rauhallisesti. Mulle sanottiin, että noilla viikoilla pitää mennä näytille kaikesta verenvuodosta.

@marrasmai Ihana kuulla, että olette päässeet kotiin :)

@-dino- Tuttu juttu alkuviikoilta. Ensin kärsin, kun voin pahoin ja sitten toivoin takaisin, kun olikin parempi olo :LOL:.

@Mandala Onnea plussasta!

Kävin osteopaatilla, oli rentouttavaa. Kuulin, että mun oikea puoli on ihan jumissa. Ensi viikolla uusiksi. Sain torstaiksi ajan äitipolille, yritetään kääntää, mikäli on väärässä tarjonnassa ja tekevät painoarvion. En malttais millään enää odottaa vauvan syntymistä!

Choco coco ja Taika 37+4
 
  • Tykkää
Reactions: Mandala
En halua milläänlailla pelotella tai aiheuttaa stressiä tietenkään, mutta ehkä itse ainakin menisin aika herkästi näytille jos verta tulisi. Alkuraskaudessa se on ihan normaalia mutta ehkä sitten myöhemmin olisi hyvä selvittää just noi tulehdukset ja voihan siinä varmasti saada ns ilmaisen ultran vaikka (y)

Toisaalta jos verta tuli suoraan pitkän lenkin jälkeen niin ei se välttämättä tullut edes kohdusta vaan ehkä limakalvoilta jos on reipas lenkki aiheuttanut. Kai ne limakalvot on herkät muutoinkin kuin vain alkuraskaudessa?
 
@marrasmai Ompa kiva kuulla että ootte viimein päässy kotiin. Tuntuu varmasti extraihanalta pitkän sairaalajakson päätteeksi. Onnea kovasti :love:

@Ismundo Ihana ku sydänäänet kuulu. Varmasti helpotti (y):barefoot:

@An1z81 oivoi. Toivottavasti ois rasituksesta vaan paikat vähän ärtyneet eikä enteilis mitään vakavampaa. Lepoa nyt vaan jospa menis ohi.. (n)

Täällä vähän ristiriitaiset olot. Pelottaa hirveesti että kaikki ei oo hyvin. Lauantaina pariin kertaan jo oksentelin, toissayönä heräsin kovaan toispuoleiseen mahakipuun. Meni ohi ku kävi vessassa (rakko ei minusta edes kovin täynnä) ja vähän käveli. Tuon jälkeen onki pahoinvointi helpottanut aikalailla, eikä oo tarvinnu oksentaa enää. Toki oon kahvinki nyt jättäny pois ja lähinnä leivällä, jugurtilla ja hedelmillä eläny pari päivää. Vellova olo edelleen ajoittain. Lämmin ruoka ei maistu. Tissit aivan järkky kipeet. Ei yhtään lohduta vaikka tietää että normaalia on jos oireet vaihtelee. Tyhmältä tuntuu ku ei se oksentaminenkaan mitään herkkua oo muttaku se jo alko niin tuntuis varmemmalta jos ois jatkunu.. :unsure:

-dino- 6+2
mullakin pahoinvoinnit vaihteli kovasti. Alussa oli kyllä jatkuvampaa ja ehkä noin joka toinen päivä oksensin. Myöhemmin saattoi olla viikon tai ylikin poissa, kunnes taas rv 15 oksentelin useamman kerran. Ja tänään taas viimeksi tuli tosi huono olo, mutta en onneksi oksentanut. Nyt siis rv 15+2. Oli muute aika tympeä kesä, kun ne helteet + pahoinvointi ei ole kovin hyvä yhdistelmä. :sick:vieläkin inhottaa ajatus jostakin kuumasta rantalomasta, vaikka normaalisti olen rakastanut helteitä, aurinkoa ja lämpöä.

Ja se pahoinvointi on tosiaan niin inhottavaa, että kannattaa vain olla tyytyväinen hetkistä, kun sitä ei ole. Kyllä se sikiö siellä silti pärjää hyvin. :)
 
Haikara matkalla :love:

nimim. ... hoito ... monesko tulossa ... LA

Choco coco ... 2.IVF 1.PAS ... kolmas ... 4.10.2018
Iiris80 ... 1.IVF ... ensimmäinen ... 20.10.2018
Mamido ... luomu 2.IVF:n jälkeen ... kolmas ... 11.11.2018
mmmoi ... 1.ICSI 3.PAS ... toinen ... 19.12.2018
kettuperhe ... 1. IVF ... toinen ... 1.1.2019
An1z81 ... 1.IVF 2.PAS ... ensimmäinen ... 3.1.2019
Miitta37 ... 1.IVF 1.PAS ... ensimmäinen ... ?.1.2019
Alessandra ...
Fainatus ... 1.IVF 1.PAS ... ? ... 1.3.2019
Toiveikas81 ... 3.ICSI ... ensimmäinen ... ?.3.2019
Ismundo ... 1.IVF 2.PAS ... ensimmäinen? ...
-dino- ... 2.IVF 2.PAS ... ensimmäinen ... 11.5.2019
Mandala ... 2.IVF 2.PAS ... toinen ... 27.5.2019


Myöhemmin onnistuvat :unsure:

Lia_ (2.ICSI - keskeytys rv22+1)
Tinnu (3.hoito/4.alkio - kkm)
Nenna81 (2.IVF 3.PAS - kkm)
AdeliinaJosefiina (2.ICSI 2.PAS - km)
Ravishing (1.IVF - kkm)
love- (1.ICSI ?.PAS - kem)
Jantzu (1.ICSI 2.PAS - kkm)
reason (2.IVF - kkm)
Molly3 (2 IVF+1 hoito lahjasoluilla 2.pas - tm)
Iiqu (? - kkm)
gemmy (3.IVF/1.PAS - kkm+tm)
Domi (4.IVF/1.PAS - tm)
Noran (2.IVF 2.PAS - ku)
Voyage (? - ku)
kiia-s (1.IVF 5.PAS - tm/km)


Maaliin päässeet (y)

Henrietta77 ... 1.ICSI ... toinen ... 39+3 ... 13.1.2018
Caro87 ... 2.IVF 1.PAS ... toinen ... 38+6 ... 17.2.2018
MyMa ... 2.IVF 1.PAS ... ensimmäinen ... 40+6 ... 24.2.2018
Ranau ... 1. IVF ... toinen ... 40+0 ... 26.2.2018
Xienna ... 2.ICSI 1.PAS ... toinen (1.yhteinen) ... 39+2 ... 21.3.2018
mavli ... 2.IVF/ICSI 1.PAS ... toinen ... 29+1 ... 5.4.2018
esemila ... 9.PAS (lahjamunasolut) ... toinen ... 32+3 ... 15.4.2018 ?
Helios... ... 4.ICSI 8.PAS (lahjasiittiöt) ... ensimmäinen ... 34+4 ... 23.4.2018
#hope ... 1.IVF ... ensimmäinen ... 36+6 ... 30.4.2018
Bridge ... 5.ICSI:n jälk.lahja-alkio ... ensimmäinen ... 38+5 ... 23.5.2018
Siida ... 3.ICSI 1.PAS ... toinen ja kolmas... 37+6 ... 31.5.2018
maljakko ... 3.ICSI 2.PAS .. ensimmäinen ... 36+0 ... 31.5.2018
SalamaT ... 3.IVF 3.PAS ... ensimmäinen ... 40+1 ... 1.6.2018
kiuski ... 2.ICSI 1.PAS ... ensimmäinen ... 41+6 ... 7.7.2018
Zoona ... 2.IVF 3.PAS ... toinen ... 35+3 ... 10.7.2018
marrasmai ... 5.ICSI ... ensimmäinen ... 40+3 ... 11.7.2018
lullaby ... 7.IVF ... kolmas ... 41+0 ... 13.9.2018


************
Päivitykset siten, että ota [ quote ] alusta ja lopusta pois. Jokainen voi päivittää itse tai jättää punaisella värillä / muuten selkeästi päivityspyynnön.
 
Niin se vaan on, että lykkäsin oman nimeni tuonne jonon jatkoksi. Tänään 4+1 verikoe 512, joten ehkä se nyt on vaan uskottava mitä ne kotitestitkin on tässä väittänyt.
Olin jossain tuomiopäivän flunssassa vajaan viikon ja koko vloppu meni ihan täysin sumussa, joten ei ole kauheasti tullut pyöriteltyä tätä asiaa mielessä.
Jotenkin hurjan underwhelming olo kaiken kaikkiaan, en ymmärrä, ehkä johtuu siitä ettei vaan ole kunnolla iskenyt tajuntaan tämä asia vielä. Kauhean nopeasti sitten kaikki kävi sen jälkeen kun ekaa kertaa marssin klinikalle.
Ja kun ei ole mitään oireita. Viimeksi oli nämä ekat päivät sellasta pirun ärsyttävää oloa kuin olisi aktiviisen rakon syndrooma. Suoraan kun tuli vessasta niin tuntui pissittävän. Ja useimmiten tuli vaan pikku liru. Tosi inhottavaa. Nyt välillä palellut,, mutta se on voinut johtua tuosta flunssastakin. Tuhrukin toistaiseksi tauolla näköjään.

En tiedä, ihan kuin tällä kertaa jo heti alusta jännittäis enemmän esim nt-ultra, ihan kuin sinne asti vielä edes piiiitkään aikaan pääsisi :rolleyes: mutta pelottaa että kun ekalla kerralla oli niin onni, että poika terve niin voiko se muka toistua!? tässähän voi muutenkin käydä vaikka mitä tahansa vielä näinä ikuisuuden pitkinä viikkoina. Jospa vaan jäis odottelemaan varhaisultraa eka :LOL:
 
Viimeksi muokattu:
@Choco coco ja @Ismundo kiitos rauhoittavista vastauksista :rolleyes:

@Mandala Paljon onnea plussasta! :love: Kiva että toisella kierroksella plussa tuli helpommin (y) Ihana myös saada vähän piinailuseuraa näille alkuviikoille :geek: Toivottavasti ne muutki sieltä kohta rohkenee tälle puolelle astua.. :whistle:

Oli asia mikä hyvänsä niin tänne kun sitä vuodattaa niin saa mitä tilaa. Eilen töissä otin puoli kuppia kahvia palaverissa ku alko jo oleen niin vainoharhanen olo että mua tuijotetaan ku vettä lipittelen :cautious: Maistu hirveelle. o_O Töistä ku tulin kotiin niin teki hirveesti mieli jo jotain oikeeta ruokaa, niinpä vetelin sitte pienen annoksen makaroonia, illalla söin vielä vähän lisää ja eipä menny kauaa ku sai lähtee halaileen pyttyä. Eli leipä/jugurtti/hedelmä dietti jatkuu. Kaksi yötä ultraan :barefoot:

-dino- 6+4
 
Hei, kai nyt uskaltautuu tännekkin taas kun ekan ultrankin uskalsin varata :)
Kesällä parisen viikkoa sain täällä olla kun vuoto alko nyt heti seuraavasta pas:ista taas testi näyttää plussaa :love: Nyt ois rv 4+3 menossa. Jotenki jo ennen testiä tuli varmempi olo kuin viimeksi että nyt onnistu, en tiedä miksi :D mutta sitten hetkittäin tulee kauheen epävarma olo ja tuntu ettei uskalla ultraa varata, jos se on taas ihan turhaan. Oireet vaihtelee nyt tuli myös pientä flunssaa minkä takia saa pähkäillä onko nää kaikki siitä johtuvaa. Alavatsalla myös menkkatuntemuksia mistä välillä ajattelee et hyvä merkki kohtu kasvaa, mut sit toisena hetkenä pelkää kohdunulkoista, on tää piinaavaa aikaa vaikka toisaalta ihanaa että plussa tuli.
 
  • Tykkää
Reactions: An1z81 ja Mandala
Onnea @kiia-s :love: kivaa kun on ihan alkumetreillä olevia muitakin, kuten @-dino-!

Mulla muuten oli pojan raskaudesta myös semmonen vähän varmempi olo. Edellinen siirto oli ollut kemiallinen, mutta vaikka panikoin alussa kaikesta ja jännitin ja vaikka mitä niin silti jossain takaraivossa oli semmonen vähän niinku "kyl tää tästä oikeasti onnistuu" mitä kyllä sysäsin aktiivisesti pois mielestä kun "eihän me nyt voida onnistua!". On tää kyllä mielipuolista tämä raskaana olo :ROFLMAO:

Just kun valitin ettei ole oireita niin eilen illalla viritteli vähän öklöä oloa :coffee: meni ohi kun söin vähän. Pari viikkoa varhaisultraan. Erona ekaan raskauteen niin ei ole semmonen "apua apua apua tunnit ei kulu eteenpäin" fiilis. Mutta taidan silti ensi viikolla käydä uusinta verikokeessa varmuuden vuoksi :whistle:

4+3
 
Taustalla vieläkin seurailen tiiviisti, ei täältä poiskaan osaa ainakaan vielä jäädä.. Kiitos kaikille onnitteluista, ihan jossain euforisessa vauvahötössä menee vieläkin päivät, vaikka ois kuinka väsynykin, paikat kipeenä jne. Nyt kun hoidoista vihdoin saanu sen mitä niistä lähteny hakeen ja joiden yritys alkoi yli 12 vuotta sitten, voi sanoo ettei elämässä enää ihan pikkujutut jaksa vituttaakaan kaiken sen paskataakan jälkeen mistä nyt vapautunu.. se on kivikkoinen taival ja tietenkin unohtumaton osa elämän historiaa, minkä kuitenkin voi jättää vihdoin taakse. Nyt on aika ottaa kaikki ilo ja autuus irti siitä mitä on saavuttanu \0/

Pahottelut @Ihananapa, :cry: toivottavasti pian tänne takasin!
Onnea uusille tulijoille, joita tää syksy näyttäs tuovan sen kunnon hyökyaallon! @Mandala, mahtavaa että onnistuit heti eka siirrosta synnytyksen jälkeen, jotenkin tosin mulla oli alusta lähtien se olo että näin se tulee käymään ;) Juuri noin mullakin, ekat tai myöhemmätkään viikot ei ollu toisella kertaa ihan niin pitkiä, kun arki kuluu hektisemmin isomman sisaruksen kans.
Mulla nää raskausajatukset välillä jämähtäny vieläkin päähän, etenkin ekoina päivinä synnytyksen jälkeen havahduin monta kertaa että apua, siitä on vaik kuinka kauan kun oon tuntenu viimeks lapsen liikkeitä, ennenku sekunnin murto-osassa tajuan että eihän niiden nyt enää mahassa kuulukaan tuntua, sisäpuolella ainakaan.. Toisaalta taas tuntuu välillä jänniä "aavepotkuja", liekö suolissa ilmaa tai kohdun venyttyneet kannatinsiteet siellä supistelee taas kasaan.

Ihmeen nopeesti synnytyksen yksityiskohdat tuppaa unohtuun, mutta lyhyesti kuitenkin... eli tosiaan mut otettiin osastolle käynnistelyyn viikko sitten lähinnä heittelevän verenpaineen takia, kun aateltiin että sen takia lapsen ois jo parempi ulkomaailmassa, ja olihan niitä raskausviikkojakin jo kertyny lähes 41. Ballongilla saatiin kohdunkaulaa pehmeneen ja hiukan auki ennenkun se valahti ulos sieltä yli 12 tunnin jälkeen yöllä. Seuraavana aamuna pääsin saliin oksitosiini- ja antibioottitippoihin. Kunnolla supistukset saatiin käyntiin vasta iltapäivällä kalvon puhkasulla. Oli muuten karmeen näkönen pitkä terä jolla se sen teki, että wtf, aiotko oikeesti tunkee ton mun sisuksiin..?! :confused::LOL: No äkkiä se kävi ja vettä alkoi ryöppyään astiaan. Kivut alkoi olla alkuillasta sitä luokkaa että pyysin puudutusta. Ajatuksena oli ollu lähinnä spinaali mutta koska aukeeminen oli siihen mennessä edenny hitaasti, piti sinnitellä vielä vähän aikaa ja laitettiin sittenkin epiduraali. Muuten spinaalin kans joutus ehkä pistään uudestaan kuitenkin epiduraalin tai sit mennä loppuun ilman puudutusta :unsure: siitä vois lisäks tulla ns. spinaalipäänsärky, ja niitähän mulla muutenkin herkästi just oli ollu raskauden loppuviikkoina. Epiduraalin laitto ei kestäny nyt ollenkaan niin kauaa mitä edelliskerrasta muistin, ehkä ne kivut ei sit vielä ihan yhtä rajuiks ollu yltyny.. tosin pistäminen tuntu enempi mitä muistin. Mutta onhan se sitten niinku taivaat aukeis kun se alkaa vaikuttaa 10-20 minuutissa :X3: siinä se meni lepposasti radiosta menneiden vuosikymmenten hittejä kuunnellessa. Ikävämpi yllätys taas oli se miten nopeesti vaikutus myös alkoi haihtua, jo tunnin jälkeen.. kun kuvittelin jotenkin että kestäis jopa useemman tunnin, jos spinaalikin kuitenkin 75min :eek: Sit piti odotella taas tuskasempi puolisen tuntia ennenkun uus annos voitiin laittaa! Se ei sit ihan kerenny juurikaan edes vaikuttaa kun kanava oli auennu sen kivuttoman tunnin aikana jo 8-9cm ja lapsen pää oli jo siinä melkein näkyvissä. Ponnistus tuntu kestävän nyt pidempään kun tuli ensin sen verran ulos että korvat näky mut sit piti odotella seuraavaa supistusta. Sillä se sit viimein hulahti mutta kyllä tiukassa oli.. muistelin että edellinen ois tullu helpommin vaikka oli puoli kiloo isompi.. mutta sama aika siinä kai todellisuudessa meni, tai nyt jopa vähemmän. Lapsi nostettiin sit pidemmäks aikaa mun paidan sisään ja alkoi heti ahnaasti imee tissiä :barefoot:<3 Sain myös ekaa kertaa ite leikata napanuoran. Ikimuistosia hetkiä...
Pari pientä repeemää tuli, eikä leikattu tai tikattu tällä kertaa mitään. Kuitenkin nekin kirvelee edelleen, ja aiemmat tikatut on kyllä parantunu nopeemmin. Viimeks ihmettelin kun ei jälkiseurauksena ollu mitään pukamia, ikäänkun takarööri ei koko synnytyksestä ois tiennykään... no nyt kyllä tietää mitä on tehny :cautious: peilillä uskalsin kattoo vasta useemman päivän jälkeen. Pitää istua aina sillee varovasti, ensin toiselle poskelle ja siitä jakaa paino pikkuhiljaa tasasesti koko p'rseelle...on se vaikeeta. No, ehkä se tästä kun limakalvojen verekkyys ja venyvyys alkaa kaikota raskauden vaikutuksista.. Niin ja verenpainetta on edelleen, välillä jopa yli 100/150 ja sain lääkkeen jota otetaan tarvittaessa. Mut josko nekin luvut tasaantuis normaaleiks muutamassa viikossa.
Kyllä sitä välillä kieltämättä ohikiitävä ajatushäivä käy siinä alkiossa joka edelleen on siellä pakkasessa, miten mahtaa olla, jos todella vielä kerran kaikki tää tulis koettavaks.... :rolleyes: mutta nyt keskityn tähän hetkeen ja kaikkeen jo saatuun hyvään, ja jatkon aika on sitten joskus kaukana ensvuodessa.

Kiitollinen lullaby ja pinkki paketti 1 viikko
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Choco coco
@Anizille piti vielä kommentoida, mulla myös ollu molemmissa myöhempinä viikkoina pienet vuodot eli v.vuoto punertavaa 1-2pv, aiemmassa rv20 ja 29 ja tässä viimesimmässä rv24. Niihin eikä varhaisempiinkaan oo koskaan löytyny mitään syytä ja sanottu vaan että limakalvot on niin verekkäät että on kovin tavallista että ne vuotaa niukasti raskausaikana. Käsketty vaan välttään esim. painavien nosteluja ym. rasittavampaa. Sitten kehotettu näytille jos ihan kuukautismaista tai runsaampaa verta ois tullu.

Istukasta unohtu mainita, että kätilö tutki sitä melko kauan synnytyksen jälkeen ja jäi se mielikuva et se oli jotenkin outo.. napanuora lähti jostain kalvoista / verisuonista ja synnytyskertomuksessa lukee että istukka oli "kalkkeutunu" :eek: en tiedä miten normaalia tällänen on, mutta oliko sitten tuuria että toimi ihan hyvin loppuun saakka.. pitää kysyä lääkäriltä vielä tosta kun kuun lopulla aika. On se muutenkin ihmeellistä että miten lapsi pystyy elään kaikki 9kk siellä sellasen lihaläpyskän varassa!

@ChocoCocolle jaksamista viime metreille ja onnea synnytykseen (y) kyllä helpottaa ja olo tuntuu pitkästä aikaa ihanan kevyeltä kun "paakku" mahasta irtaantuu!
 
  • Tykkää
Reactions: An1z81
Olipa ihana lukea @lullaby sun tekstiä kun siitä tuntui huokuvan sellainen sisäinen rauha minkä olet selvästi vihdoin saavuttanut. Olisiko nyt (ainakin toistaiseksi ;) ) sun perhekoko täydellinen, hieno ajatus sekin! Eikä tuo synnytyskään kuullostanut pöllömmältä, joten onnea siitäkin! Noi peräpukamat tosin, apua, muistan niiiiin selvästi :confused::D

@Choco coco hienoa että vauva kääntynyt valmiusasemiin! mullakin kääntyi reilusti yli rv30, en kyllä ite huomannut kääntymistä, ois nyt luullut että semmoisen huomaa kun melkein 4kg pötkö heittää ympyrää mahassa :cautious:
 
  • Tykkää
Reactions: lullaby
Totta, @Mandala :) mietin että oliko tossa jo liikaa hehkutusta tähän ketjuun, jos monella vielä kovin epävarmaa jatkuuko oma onni, ja oisko nää jutut pitäny laittaa mieluummin vauvaketjuun, mut onhan täälläkin jo kaikki merkittävän harppauksen lähempänä onnen täyttymystä kuin ilman plussaa.
Ja tosiaan, jos siitä viimeisestä siirrettävästä kultahippusesta ei mitään tule, niin sitten se vaan on niin ja oon täysin tyytyväinen ja kiitollinen tähänkin täydelliseen perheeseen :barefoot::barefoot::barefoot:
 
@kiia-s Onnea plussasta, hienoa että onnistu näin pian uudelleen. Toivottavasti nyt kaikki menis hyvin :barefoot:

@lullaby Ei ollut yhtään liikaa hehkutusta, tuohon tilanteeseenhan me kaikki halutaan että tämä lapsettomuus ois vaan haalea muisto menneisyydessä. Toipumisia ja ihania hetkiä pienten kanssa<3

@Choco coco Hienoa että vauva ymmärtänyt kääntyä. Toivottavasti tosiaan pysyykin ja pääsisit pian synnyttämäänkin :geek:

@An1z81 Muaki kiinnostaa mikä vointi nyt?

Sitte se ihana omanapa. Ultrassa käyty, itkin hysteerisesti jo enneku maate pääsin, niin paljo jännitti vaikka taas pari iltaa oksennettu ihan huolella. Siellä se pieni katkarapu kuitenki oli :love: Oikeassa paikassa, täysin viikkoja vastaavana pienen pieni sydän sykkien! :love::love::love: En saata vieläkään uskoa ja edelleen itkettää asian ajattelu. :cry: Neuvolan kuitenki uskalsin varata, meni lokakuun puolivälin paikkeille.

Ikionnellinen -dino- 6+6
 
Oi kun upeaa @-dino- :love: yksi virstanpylväs saavutettu, nauti tuosta fiiliksestä täysin rinnoin!

Vitsi kun tässä miettinyt miten hassua jos tämä raskaus tästä jatkuu loppuun asti. Tämä on kuin suora toisinto viime kerrasta; viikko vaihtuu sunnuntaisin niinku viimeksi ja laskettuaika on melkein täysin sama, muutama päivä vain eroa :LOL: enää puuttuu se, että olisi poika.

4+5
 
  • Tykkää
Reactions: An1z81
Kiitos kysymästä! Täällä kaikki ok (y) Turhaan säikähdin sitä pikku vuotoa. Vuoto loppui saman päivän aikana, eikä ole tullut enään kun oon ottanu iisimmin. Eli eiköhän ne limakalvot vaan rasittuneet pitkästä lenkistä. Vauva on kyllä kova potkimaan...tuntuu niin selkeesti joka päivä :love: Senkään takia en sitten panikoinut enempää, kun potki kuitenkin normaaliin tapaan.

Kiva oli lukea sun synnytystarinaa @lullaby :love::love: Ihanaa vauva-arkea teille :)

Paljon onnea @-dino- !!! Ihanaa :love::love: Muistan ton fiiliksen kans ihan siinä ekassa ultrassa kun raskaus todettiin virallisesti! Ihan hirvee paniikki ennen sitä ultraa, ja sitten se helpotus (y)

Mahtavaa @Choco coco , että vauva on kääntynyt!(y) Nyt sitten jännätään että milloin tuut kertoon uutisia! Hirmusesti tsemppiä synnytykseen:love::love:

Anzu ja Otso rv 25+1
 
  • Tykkää
Reactions: lullaby
Kiitos onnitteluidta mut meniköhän taa taas samallalailla kuin viimeksi limainen veri oli yöllä tullu :cry: Molemmista on kokemusta et hyvin menee verestä huolimatta ja et kesken menee ja jälkimmäistä tää enemmän muistuttaa..:(
 

Yhteistyössä