~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

Mulla oli kans tosi oireeton alkuraskaus ja se aiheutti vähän huolta kun kuvittelin että pitää oksentaa alusta lähtien yms. Mulla pahoinvointi ilman oksentelua alko vasta joskus 10+ viikoilla ja jatku tosi pitkään. Sen jälkeen onki ollu kaikenlaista, kovaa väsymystä, unettomuutta, erilaisia kipuja, ihan järkyttävä närästys, kädet kipeet ja turvoksissa. Nyt toivos että olo olis helpompi, jännittää miten jaksaa viimeiset viikot kun missään asennossa ei ole enää pitkään hyvä olla. Olisinpa vaan osannu nauttia siitä alun oireettomuudesta :)

30+5
 
Nytkin vaatteita äitiyspakkauksessa on suurimmaksi osaksi kokoa 68-74cm ja ihan pari vastasyntyneen kokoa mutta tosiaan nekin on paljon isomman kokoisia kuin mitä olen esim perus bodyja ostanut Tuttalta tai H&M samoissa mitoissa. Itse ehkä jotenkin olisin odottanut enemmän pieniä kokoja kuin isompia esim vähän enemmän 56cm.

Ja joo tosiaan täällä saa kyllä valittaakin jos on jotain sydämen päällä:) vaikka sitten oireettomuudesta! Itse suht vähillä oireilla eläneeni muistan kyllä miten pelotti varsinkin ennen kuin dopplerin hankin. Mutta tosiaan helppohan se on nyt sanoa edes itselleen, että olisi vaan pitänyt nauttia enemmän alussakin kun olo oli niin helppo :D kaikkien raskaudet on erilaisia ja me koetaan ne eri tavoilla, täällä sitten on hyvä pähkäillä kaikkea maan ja taivaan välillä ja kun ollaan eri vaiheissa niin toivottavasti eri vaiheissa olevien kokemukset auttaa edes vähän :)

29+1
 
Niin eihän niitä oireita muuten todellakaan kaipaa, mut se kun ei ole mitään tietoa onko sielä kohdussa oikeasti jotain elämää, tuntuu ettei osaa iloita asiasta yhtään kun ei uskalla luottaa että kaikki olisi hyvin. Mutta vähän aina helpottaa kun kuulee että jollakin on ollut oireeton alkuraskaus ja silti kaikki on mennyt hyvin :)
Mulla ei todellakaan ole väsymystäkään, päinvastoin olen aina kuudelta pirteänä ylhäällä, en tiiä onko se sit lutinusstressiä ku alkaa helposti tuhruttaa verta jos ei muista ajoissa laittaa. Normaalisti nukun vähintään 9 tuntia yössä ja jos joutuu useamman yön nukkuu 7-8 tunnin unilla nii alkaa olla aika väsyny, nyt ei mitään ongelmaa :D
 
Ymmärrän kyllä, että huolestuttaa se oireettomuskin. Musta tuntuu, et mitä pidemmälle pääsee, sitä useampi asia mietityttää ja askarruttaa, siis itseä. Mullakin ollut tosiaan rankka alkuraskaus ja nyt noita kipuja ja unettomia öitä, niin silti joka toinen hetki miettii alaspäin katsoessaan että mitä jos olenkin vaan lihonnut hirveästi. Sit on kaivettava doppleri esiin, kuulen sydänäänet, iloitsen vartin ja sit taas, et voiko tää olla muka totta. Uskomatonta miten toi pääkoppa onkaan sekava!:cautious::rolleyes::barefoot::LOL:
 
Kiia-s, älä huoli, täällä kans joka aamu pirteenä kuudelta pystyssä. Nyt on ollu muutamana aamuna kuvotusta, mutta helpottaa heti kun syö. Ennen en ikinä syönyt aamupalaa mutta nyt on ollut pakko opetella sekin taito. Ruskeeta tuhrua tullut sunnuntaista lähtien, välillä loppuu ja taas alkaa. Vanhin tyttö alko sunnuntai-iltana oksentaan ja valvoin yön hänen kanssaan, eilen olikin sitten niin krapulainen olo kun olla ja taitaa. Toivottavasti tässä ei nyt mahatauti enään pukkaa päälle, precosaa olen ottanut aamuin ja illoin
 
Jonpa toi krapulainen olo on tosi tuttu, jos nukkuu liian vähän. Toissa yönä kissan perhana narskutti tahallaan hampaitaan sängyssä pitkin aamuyötä, joten nukkuminen oli tosi huonoa ja sen kyllä huomasi sitten eilen töissä. Oli ihan voimaton väsy jo aamupäivästä eikä meinannut millään helpottaa.
Toivottavasti ei mahapöpö iske!

Lottainen tuttua myös nuo ihme kelailut, aihepiirit vaihtuu raskauden etenemisen myötä :D
Eilen illalla rättiväsyneenä ysin pintaan torkahdin sängyssä oikealle kyljelle ja bebe sitten potkaisi oikein voimakkaasti niin, että tuntui molemmissa kyljissä samanaikaisesti, sen jälkeen hiljeni. Mä siinä puoliunisena sain päähäni, että makaan jotenkin vauvan päällä tosi pahasti vaikka olenkin ihan kyljelläni vain ja sen pää varmaan rusentuu kylkiluihin vähintään. Hän on pääsääntöisesti eniten juuri tuolla mun oikealla puolella koko ajan ja alkanut viime aikoina pökkimään päällä ja käsillä mun oikean puolen kylkiluita. Sitten ei meinannut tulla uni ennenkuin tökin toisen hereille ja liikkeelle taas!
Kai ne vauvat osaa siellä mahassa liikkua niin ettei ne jää pahasti puristuksiin? :D

29+2
 
  • Tykkää
Reactions: JONPA77
Mandala itseä kans huoletti tuo että jos makaan enimmäkseen vaan vaikka oikealla kyljellä, niin voiko alempi vauva jotenki painua kasaan ja musertua kun minä vielä siinä jotenki päällä toisen vauvan lisäksi.. Kysyin kätilöltä asiaa ja hän sanoi että ei huolta et voi. Kelluu siellä lapsivedessä kuulema eikä mene lyttyyn. Että voin vaikka mahallaan nukkua jos pystyn:eek: sitä en kyllä uskaltaisi tehdä.

Täälläkin tullut noita mahan kovettumisia, liekö sitten niitä supistuksia. Toivottavasti niistä ei oo haittaa...

Maha alkanu heilumaan päällepäinkin kun vaavit potkii:love: en oikeen tunnista niillä mitään rytmiä, mutta aamulla tuntuu ehkä eniten. Maha tuntuu jo valtavalta ja yöt on hankalia, kääntymiset ym. Mut en valita vaan yritän nauttia:love:
Pahoinvointi on taas vaivannut välillä, niinkuin eilen kun ruuat meinas tulla ylös:LOL: jännä että vielä näillä viikoilla..

Ja siitä oireettomuudesta.
Vaikka itsellä kaksoset niin olin alussa tosi oireeton ja se huoletti. Helppo nyt sanoa mutta olis pitäny vaan nauttia siitä. Oksentelu alkoi muistaakseni joskus 9-10 viikolla. Välillä olin väsynyt ja välillä pirteä. Oireiden muuttuminen, välillä väheneminen, välillä lisääntyminen, sai huolen nousemaan pintaan ja olin varma aina että jotain pahaa on tapahtunut.
Kaikki tunteet ja ajatukset kuuluu asiaan ja täällä on hyvä kun niitä voi jakaa ja kuunnella toisten kokemuksia asiasta.

Koittakaa ottaa rennosti:love:

21+6
 
Kiitos tiedosta flow! kyllä mä siinä sitten yritin järkeillä itselleni, että hän varmasti tajuaa liikkua jos meinaa asento olla huono :D En mäkään kyllä mahallani uskaltaisi nukkua jos se vaikka onnistuisi o_O

Ja voi vitsi, sun pitää postata tuplamasusta kuva kyllä tänne ihasteltavaksi! :love:

Mullahan se pahoinvointi oli tosi köykästä verraten, mutta takahampaiden harjaus kunnolla oli mahdotonta kun alkoi yökkimään. Se loppui toisen kolmanneksen hujakoilla, mutta kyllä sitä välillä vielä ilmaantuu kuten tänään aamulla.
 
Haikara matkalla (y)

nimim. ... hoito ... monesko tulossa ... LA

lullaby ... 4.IVF PAS ... toinen ... 27.4.2016
Caro87 ... 2.IVF ... ensimmäinen ... 11.5.2016
iinukka1 ... 2.ICSI/IVF ... ensimmäinen ... 13.5.2016
kop kop ... 1.ICSI/IVF 2.PAS ... toinen ... 18.5.2016
Peppermint ... 1.IVF/ICSI ... ensimmäinen ... 18.5.2016
Mandala ... 2.IVF 1.PAS ... ensimmäinen ... 22.5.2016
Henrietta- ... 2.ICSI 2.PAS ... ensimmäinen ... 6.6.2016
Jezebel78 ... 1.ICSI ... ensimmäinen ... 12.6.2016
Gaudeamus ... 1.ICSI ... ensimmäinen ... 22.6.2016
hannuliini ... keskeytynyt 1.IVF ... ensimmäinen+toinen ... 30.6.2016
flow^ ... 2.IVF ... ensimmäinen+toinen ... 14.7.2016
Kiisuli80 ... 1.ICSI/IVF ... ensimmäinen … 20.7.2016
grey83 … 1.ICSI 3.PAS … ensimmäinen … 24.7.2016
Suvipilvi ... 1.IVF ... ensimmäinen ... 9.8.2016
Lottainen ... 2.IVF ... toinen ... 12.8.2016
frankie ...1. IVF ... toinen ... 24.8.2016
Lara_ ... 1.IVF 1.PAS ... ensimmäinen ... 2.9.2016
Illantähti ... 2.IVF/ICSI ... neljäs ...
JONPA77 ...3.IVF 1.siirto ... ensimmäinen (2 sijaislasta) ...
Jasmina20 ... 1.ICSI 1.PAS ... ensimmäinen ...
kiia-s ... 1.IVF 3.PAS ...
Rizu ... 1.IVF 3.PAS ... toinen ... 7.11.2016

Tapahtumia tulossa :)

Kiisuli80 - rakenneultra 9.3.
Lottainen - pelkopoli 9.3. - rv17+5
lullaby - neuvola 14.3. - rv33+5
Lottainen - neuvola 17.3. - rv18+6
Suvipilvi - rakenneultra 22.3. - rv20+0
Rizu - varhaisultra 22.3.
Jasmina20 - varhaisultra 23.3.
Jezebel78 - kontrolliultra 23.3.
flow^ - ä-polikäynti 24.3. - rv 24+1
hannuliini - kasvukontrolli 24.3.
lullaby - neuvola 29.3. - rv35+6
Lottainen - rakenneultra 30.3. - rv20+3
Mandala - neuvola 31.3. - rv32+4
JONPA77 - 1.neuvola 31.3.
hannuliini - kela-neuvola 3.4.
Suvipilvi - neuvola 6.4. - rv22+1
frankie - rakenneultra 13.4.


Myöhemmin onnistuvat :cry:

Kesäheinä-78 (3.IVF 3.PAS - tm)
Maria_V (luomu - km)
Rusina80 (1.IVF 2.PAS? - kem)
haunoora (3.ICSI 2.PAS - km)
Mintikka (1.IVF 2.PAS - kem)
Hipsunpöpsy (1.IVF - kkm)
Bridge (2.IVF/1.siirto - tm)
annila (5.ICSI - kkm)
Mari32 (5.ICSI - kem)
Vilijonkka_ (1.IVF 4.PAS - tm)
SalamaT (2.IVF - kkm)
Toiveikas81 (1.ICSI - km)
Lia_ (2.ICSI - keskeytys rv22+1)


Maaliin päässeet :love:
 
Pitipäs sanoa ettei ole huonoa olo.. Tänään heti kun sain silmäni auki niin oli aivan karmea olo.. Pidättelin oksennusta ja hain ruisleivän joka vähän auttoi. Edelleen kamala olla. :sick: Onko teillä ollut jotain keinoja pahoinvointiin? Entä miten olette selvinneet työpäivästä??:eek:
 
Kiisulin rakenneultrauutisia täälläkin odotellaan! :)

frankie no onpas tylsää jos se dödö lakkasi toimimasta. Mä en ole edelleenkään saanut vaihdettua dödöä itse :D

Lottainen oih 3 viikkoa enää, kyllä aika menee nopeasti!

Jasmina sieltähän ne oireet sitten tuli! kannattaa pitää nyt huoli tasaisin väliajoin syömisestä ensi alkuun ja toivoa, että se riittää.
Eli jos huono olo on yön paaston jälkeen heti silmät avatessa niin varaa yöpöydälle jotain sellaista syömistä mitä saat heti laitettua suuhun kun silmät auki saat, ettei tarvi edes nousta sängystä. Esim näkkäriä tai mitä mulla oli niin niitä lasten piltti hedelmäsoseita :D Ja sitten laukkuun mukaan jotain sellaista mitä voit huonon olon yllättäessä laittaa suuhun. Mulla oli laukussa aina Elovena tai Bevita välipaloja varmuuden vuoksi.

Ja kaikkein tärkeintä muistaa: jos olo on aivan kaamea eikä töistä tule mitään niin turha on siellä kärvistellä kun siitä ei saa urhoollisuuspisteitä kuitenkaan vaan hae ihan reilusti saikkua!
 
  • Tykkää
Reactions: Lottainen
Mulla ei valitettavasti auttanut oikein mikään. Toki siis tungin jotain hedelmää ja sellaista kevyttä naamaan n.2 tunnin välein, imeskelin kurkkupastilleja, join paljon vettä. Mut sit olin sairaslomalla kuitenkin siellä rv5 ja 6 ja sit kun meni niin pahaks myöhemmin et en saanut syötyä mitään, eli menin voimattomaks, olin sairaslomalla rv11 ja 12. Sit pääsinkin tiputukseen joka auttoi ihan älyttömästi.

Joillakin on auttanut et pistää suuhun jo jotain ennen kuin ees nousee sängystä, esim just ruisleipää tai suolakeksin. Mä en saanut suuhuni laitettua mitään. Joillakin auttaa jokin toinen keino. Kokeile kaikkea mitä pystyt! Tsemiä!

Itsellä tänään tuli yllärioksennus aamulla! Join vettä ja kävin suihkussa, enkä tollo muistanut syödä banaania tai muuta ennen suihkua. Nälkä meni niin pahaks että pönttö kutsui. Kyllä taas muistaa. Muutenhan ei onneks oo enää pahoinvointia, pitää vaan muistaa syödä säännöllisesti.

rv 17+5
 
Jasmina, mä olin pahinpina aikoina ihan suosiolla sairaslomalla. Työ mulla oli sellasta, että en kerennyt päivässä kun ehkä 10min ruokkiksen pitään niin eihän siitä mitään tullut. Muilta tulikin hyvin vinkkejä mitä kannattaa ainakin kokeilla :)

Mä oon kans monesti miettiny sitä, että rusentuuko vauva jos nukun kyljellään sillen pikkasen mahan päällä. Hyvä tietää ettei voi :ROFLMAO: En mäkää kyllä mahallaan uskalla nukkua enkä varmaa pystyskään.

Tänään oli neuvola. Sydänäänet tosi hyvät, siinä 150 molemmin puolin jumpsutteli. Terkan mielestä edelleen on pääalaspäin. Sokerit oli yhdellä plussalla ja käyn huomenna vielä pissanäytteen jättämässä :unsure: Epäili kyllä että voi johtua siitä, että illalla olin syöny sokerista. Rasituksissa sokerit ollu mulla normaalit mutta hyvähän se on tarkistaa jos vaikka tilanne on muuttunut. Saan lähetteen nyt sinne pelkopolille kun tuli synnytys puheeksi, ihan kiva jos se jotenki helpottas.. Pitäs myös varata kotikäynti lasten neuvolan puolelta, tulee käymään rv 26-28. Täällä on kuulemma sellanen tapana, en tiiä onko muualla. Haluavat tutustua vanhempiin etukäteen ja jutellaan raskausajasta, vauvan hoidosta yms. Vähä jänskättää tänne meidän eläintarhaan ketään päästää :rolleyes:

31+0
 
Jasmina; Mä en tiedä auttoiko mun toimenpiteet vai tottuiko kroppa niin nopeasti hormoneihin, joiden seurauksena pahoinvointia joillain tulee, mutta mulla pahoinvointi loppui siis rv 7 paikkeilla. Joskus välillä kyllä vieläkin etoo, eilen esim. oli vähäistä etomista.
- Ensalkuun mä napostelin just välipalakeksejä, leipää tms. välipalana, mutta huomasin, että ne ei auta pahoinvointiini yhtään. Kokeile, testaa, niin huomaat mikä sulla toimii parhaiten. Mulla toimii maitotuotteet, salaatit ja hedelmät, marjat.
- Tasainen ruokailuväli, vaikkei olisi nälkäkään.
- Vedenjuonti.
- Sitten löysäsin vaatetusta; rintsikoissa isompi ympärysmitta, housuista ne, jotka ei purista, ei puristavia sukkahousuja jne.
 
Viimeksi muokattu:
Caro pääkaupunkiseudulla ei taida ainakaan olla kotikäyntejä, ei ainakaan ole ollut puhetta. Aika jännä jos etukäteen oikein haluavat tulla, luulis että vasta vauvan tulon jälkeen? :eek:
Toivottavasti ei sokerit meinaa alkaa heittelemään sulla näin lopuksi vielä! Jos joutuu sokerirasitukseen esim sukurasitteiden yms syiden takia niin tuleeko niitä automaattisesti kaksi kertaa? Jos niin millä viikoilla se toinen rasitus tulee jos eka on siinä 24+?

Aika jännä jos sulla sydänäänet 150 paikkeilla, mulla oli viimeksi vain (?) 134 keskimäärin. Mä kyllä ihmettelin neuvolantädin kuunnellessa kun ne oikeasti hidastui ajoittain tosi selvästi. Ok ymmärrän, että se syke taso pitääkin vaihdella, mutta jotenkin mun korvaan kuulosti todella matalalta syke välillä ja sitten taas nousi. Neuvolatäti ei kyllä sanonut asiasta mitään, joten toivottavasti oli normaalia vaihtelua :cautious::confused:

Ai niin eilen taisin tuntea vauvan hikan ekaa kertaa! Ainakin kiinnitin huomiota alamahan sellaiseen ihan pienen pieneen, tasaisin väliajoin tapahtuvaan tökkimiseen, aika nopea rytmi siinä oli. Mietin kyllä, että jos vauva on vielä pää ylhäällä ja oikealla puolella, niin miten se pieni tasainen tökkiminen tuntui sitten ihan alhaalla ja vasemmalla :eek: Miehelle tietysti hihkaisin, että oispa bebe kääntynyt! mutta tuskin on kun kaikki liikkeet tuntuu vielä samoissa kohdissa kun ennenkin.

29+3
 
Hei. Voisin pikkuhiljaa työntää jalkaani tällepuolelle. Positiivinen pc saatu pp10 ja verikoearvo 261 pp12. Oloja ei ole muuten kuin järkyttävä turvotus vatsassa. Hieman vielä muutenkin epäileväinen että voiko tää olla totta.
Tietoihin voi laittaa toinen ics/ivf. Ensimmäinen. La näillä näkymin 14.11.16 tarkentunee ekassa ultrassa joka pitäs kohta varata.
 
Haikara matkalla (y)

nimim. ... hoito ... monesko tulossa ... LA

lullaby ... 4.IVF PAS ... toinen ... 27.4.2016
Caro87 ... 2.IVF ... ensimmäinen ... 11.5.2016
iinukka1 ... 2.ICSI/IVF ... ensimmäinen ... 13.5.2016
kop kop ... 1.ICSI/IVF 2.PAS ... toinen ... 18.5.2016
Peppermint ... 1.IVF/ICSI ... ensimmäinen ... 18.5.2016
Mandala ... 2.IVF 1.PAS ... ensimmäinen ... 22.5.2016
Henrietta- ... 2.ICSI 2.PAS ... ensimmäinen ... 6.6.2016
Jezebel78 ... 1.ICSI ... ensimmäinen ... 12.6.2016
Gaudeamus ... 1.ICSI ... ensimmäinen ... 22.6.2016
hannuliini ... keskeytynyt 1.IVF ... ensimmäinen+toinen ... 30.6.2016
flow^ ... 2.IVF ... ensimmäinen+toinen ... 14.7.2016
Kiisuli80 ... 1.ICSI/IVF ... ensimmäinen … 20.7.2016
grey83 … 1.ICSI 3.PAS … ensimmäinen … 24.7.2016
Suvipilvi ... 1.IVF ... ensimmäinen ... 9.8.2016
Lottainen ... 2.IVF ... toinen ... 12.8.2016
frankie ...1. IVF ... toinen ... 24.8.2016
Lara_ ... 1.IVF 1.PAS ... ensimmäinen ... 2.9.2016
Illantähti ... 2.IVF/ICSI ... neljäs ...
JONPA77 ...3.IVF 1.siirto ... ensimmäinen (2 sijaislasta) ...
Jasmina20 ... 1.ICSI 1.PAS ... ensimmäinen ...
kiia-s ... 1.IVF 3.PAS ...
Rizu ... 1.IVF 3.PAS ... toinen ... 7.11.2016
Elika ... 2. IVF/ICSI ... ensimmäinen ... 14.11.2016

Tapahtumia tulossa :)


Kiisuli80 - rakenneultra 9.3.
Lottainen - pelkopoli 9.3. - rv17+5
lullaby - neuvola 14.3. - rv33+5
Lottainen - neuvola 17.3. - rv18+6
Suvipilvi - rakenneultra 22.3. - rv20+0
Rizu - varhaisultra 22.3.
Jasmina20 - varhaisultra 23.3.
Jezebel78 - kontrolliultra 23.3.
flow^ - ä-polikäynti 24.3. - rv 24+1
hannuliini - kasvukontrolli 24.3.
lullaby - neuvola 29.3. - rv35+6
Lottainen - rakenneultra 30.3. - rv20+3
Mandala - neuvola 31.3. - rv32+4
JONPA77 - 1.neuvola 31.3.
hannuliini - kela-neuvola 3.4.
Suvipilvi - neuvola 6.4. - rv22+1
frankie - rakenneultra 13.4.


Myöhemmin onnistuvat :cry:

Kesäheinä-78 (3.IVF 3.PAS - tm)
Maria_V (luomu - km)
Rusina80 (1.IVF 2.PAS? - kem)
haunoora (3.ICSI 2.PAS - km)
Mintikka (1.IVF 2.PAS - kem)
Hipsunpöpsy (1.IVF - kkm)
Bridge (2.IVF/1.siirto - tm)
annila (5.ICSI - kkm)
Mari32 (5.ICSI - kem)
Vilijonkka_ (1.IVF 4.PAS - tm)
SalamaT (2.IVF - kkm)
Toiveikas81 (1.ICSI - km)
Lia_ (2.ICSI - keskeytys rv22+1)


Maaliin päässeet :love:
 
Viimeksi muokattu:
Jasmina mulla oli hankala syödä lämmintä ruokaa, meinas tulla aina ylös. Siinä mulla autto kun oli kylmää piimää tai maitoa lasissa jota sai hörpätä aina jokaisen suullisen välissä. Ja heti aamulla ennenkuin tein mitään muuta söin banaani jugurttia. Hedelmät esim. Appelsiini auttoi ja sit se että syö säännöllisesti vaikka ei olisi nälkäkään.
Nimittäin itselläni ainakin se oli pahin jos maha kerkesi alkaa Kurnimaan. Sen jälkeen oli turha yrittää syödä enää yhtään mitään, pahaolo ei enään lähtenyt pois.

Mutta varmasti huomaat sen mikä sulle sopii parhaiten, kokeilemalla eri juttuja! (y)

Kiisulin rakenneultra kuulumisia täälläkin ootellaan!
 
Mandala, mulla oli esikoisen kohdalla se sokerirasitus silleen (oli rutkasti enemmän painoa) että eka rasitus oli jo rv13 ja se seuraava sit rv 23 tai jotain. Nyt mulla on vain toi myöhäisempi rasitus, vaikka on yhä ylipainoa ja sukurasitteena diabetes..o_O
 
Tervetuloa kaikille uusille näin alkuun (y)

Mullahan oli alussa parin kuukauden ajan sellainen jatkuva 24/7 pahoinvointi, mutta oksensin vain kerran. Mulla oloo helpotti lähes jatkuva syöminen, tai siis jos ruokaväli oli pidempi kuin kaksi tuntia niin etova olo palasi. Mullakin oli siis jatkuvasti mukana hedelmiä ja välipalakeksejä, ja yhdessä vaiheessa vetelin croisantteja vähän yli oman tarpeen :D Mutta jokainen löytää sen itselleen sopivimman tavan taistella pahoinvointia vastaan kokeilemalla... niin miekin tein.

Sitten siihen rakenneultraan :love: Voi että mie oon nyt yhtä hymyä :D:p Kaikki oli kunnossa ja mitat vastas lähes päivälleen normeja (y) Kovasti hän liikuskelikin, eikä meinannut sitten millään suostua mitattavaksi :ROFLMAO: Itsepäinen tapaus ihan niinkuin vanhempansakin :devil: Syke oli 144, eli ihan hyvä, siinä se on neuvolassakin pyörinyt. Kätilö sanoi että kaikki 120-160 on hyvä. Eli keskivertoja ollaan :p

Ovelakin vaikuttaa olevan, oli ängennyt napanuoran jalkoväliin, niin että sukupuolen veikkaaminen oli vähän hankalaa, mutta saatiin sieltä kuitenkin varovainen tyttölupaus :love::love::love: Ja mullahan on kokoajan ollut tunne, että poika olis tulossa...:cool: Kovin varmaksi ei uskaltanut sukupuolta sanoa, kun tosiaan näkyvyys oli huono, että loppuun asti tässä saadaa jännittää tuleeko meille rinssi vai rinsessa :p:love:

Kiisuli ja mahdollinen rinsessa 21+0

MUOKS. Ai niin... hän oli tukevasti perätilassa vielä, mutta ei ole kuulemma mitään syytä huoleen tässä vaiheessa. Kovasti tuntui pitävän virtsarakkoa trampoliininaan :rolleyes: Selvisihän sekin, miksi välillä on vähän tukala olo...:whistle:
 

Yhteistyössä