~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

Paljon voimia Suvipilvi! On se vaan niin epäreilua. Olen pahoillani.

Nyt kun mulla on ollut vähän seesteisempi vaihe tuhruilun suhteen (tuhrua viimeksi viime viikolla) niin on ollut itsellä jotenkin rauhallisempi mieli. Mutta olen jo henkisesti valmistautunut seuraavaan tuhru kertaan kun tiedän että se polyyppi tulee vielä vuotamaan...Toisaalta on hyvä että tiedän mistä johtuu mutta toisaalta sitten taas kun tuhrua tulee niin miettii onko sittenkään kaikki hyvin...

Tänään on sitten ensimmäinen neuvolakerta. Mitä siellä oikein tapahtuu? Ilmeisesti keskustellaan jne. Aikaa on varattu peräti 90 min...

rv 9+1
 
Toiveikas - Ensimmäinen neuvolakerta oli ainakin täällä lähinnä keskustelua. Verenpaine mitattiin ja varattiin ajat veriseulaan ja np-ultraan. Oman terveydentilan kartoittamista jne. Ihan noin pitkä aika ei mulla ollut, riippuu kait paikkakunnasta mitä tehdään.

ON: 15+0. Välillä tulee pelko, onko siellä mitään elämää, mutta vatsa kasvaa tasaisesti. Nykyään ei ole enää niin iso ero aamu- ja iltamahan välillä.
Otin kuvankin, näitä on hauska myöhemmin vertailla.


Voisin pitää tämän nykyisen koon hieman pidempään. On vielä siro ja kulkee kivasti mukana. :D
 
Suvipilvi, voi olen niin pahoillani :( voimia sinne..

toiveikas, meillä taisi joku tunti mennä, mies oli mukana vaikkei olis ollu pakko. Paljon lappusia tuli mukaan ja perusasiat käytiin läpi.

Lia, ite en oo yhtäkää maha kuvaa vielä ottanu, varmaa jokunen kuva ois kiva ottaa. Maha alkaa olla iso, tänää aamulla just peilailin että tuntuu et iha hetkessä kasvanu :)

rv 21+0
 
  • Tykkää
Reactions: Lia_
Söpö pikku masu Lia:lla :) On kyllä kiva katella masukuvia! (y) mä olen ottanut rv10 asti joka viikko kuvan (vähän turhan aikaiseen), mutta ainoa mikä ero siinä mahassa on, että tuo alunperinkin multa löytynyt pikku pömppis on sisältä kovempi pallo, mutta muoto mahassa kaikin puolin on vielä suht sama kuin ennen kun ei se kohdun korkein kohta vielä ole napaa ylittänyt. Selällään maatessa pallo on kyllä erittäin silmin nähtävä. Niin ja tunnustellessa huomaa, että ylämahakin on vähän tiiviimmän tuntuinen, varmaan suolet siellä jo vähän pakkautuneet tiiviimmin.

Talvihousuihin ei kyllä enää ole mukava ahtautua lenkkiä varten, joten jatkopalan tilaan kyllä nappia varten kun en viitsi ostaa äitiystalvihousuja, jos sellaisia edes on. Samalla pitänee etsiä saumattomia rintaliivejä. Tuntuu, että henkkamaukan aiemmin vielä mukavat pehmeätuelliset liivit välillä puristaa kun niissäkin on niitä tukielementtejä jonkin verran. Aika hintavia vaan esim nuo Bravadon saumattomat liivit, mutta ovat kuulemma äärettömän mukavat. Niistä ei sitten tiedäkään mikä koko olisi hyvä kun ovat vaan S, M, L jne.

Toiveikas mä olin ulkona ekasta neuvolasta jossain reilu puolessa tunnissa. Sain muutamia lappusia ja lähetteet verikokeisiin. Muuten sitten vaan kyseltiin jotain lisää mun esitietolomakkeen vastauksista; lähinnä kirjasi sukurasitesairauksia tarkemmin ylös yms. Itselle nuo neuvolat on ollut kyllä todella turhia tilaisuuksia, ainoa mikä on hyödyllistä on se pissan tikuttaminen niin näkee onko sokrut tai protskut koholla. Tietty se on kiva siellä sydänääniä kuunnella varmasti niille ketkä ei osta doppleria kotiin, mutta useissakaan neuvoloissa ei ekalla kerralla niitä kuunnella.

Onnea flow:lle nt-ultraan! (y) tule heti kertomaan kuulumiset!

19+3
 
  • Tykkää
Reactions: Lia_
Äh. Vuoto oli eilen voimistuvaa ja ihan puhdasta verta. Joku limaklönttikin joukossa. Kipujakin oli/on. Illalla se kuitenkin hiipui ja nyt tulee enää vähän ruskeaa. Jotenki ei vaa oo silti enää raskaanaoleva olo. Keskeytyny keskenmeno on nyt pelkona. Mitähän mun nyt kannattais tehdä? Mihin/ miten pääsis tarkistamaan tilanteen Helsingin seudulla?
 
Suvipilvi varmasti kannattaa ensi sijaisesti katsoa sellainen yksityinen missä on alaan erikoistunut ultraaja paikalla. Pelkkä tavallinen gyne ei välttämättä osaa katsoa tarkkaan raskauden aikaisia näkymiä. Aava, Femeda, Terveystalo jne. Mun klinikalla Dextrassa alan guru on paikalla vain tiistaisin. Tsemppiä!
 
Toiveikas meillä meni 1h 45min neuvolassa. Käytiin läpi kaikkia asioita mitä olin esim siihen Lappuun täyttänyt. Pissa katottiin ja hemoglobiini ja verenpaine.

Nt-ultra meni hyvin vaikka sitä jännitti. Ja siellä ne pienet oli vaikka pelkäsin:LOL:
Vastasivat viikkoja 12+2 ja 11+6 ja turvotusta oli 0.4mm ja 0.6mm eli hyvät lukemat. Kuulema ei pysty mittaan niin tarkkaan viikkoja vauvojen asentojen takia niin siks heittoja päivissä. Mittas kaikki raajat,päät, jalkapohjat, reisiluut, aivot, virtsa rakot ym. Kesti tosi kauan ja mua jännitti koko ajan et kohta löytyy jotain ikävää, ja teki mieli sanoo et riittää jo:LOL:
Sanoi että näiden lukemien perusteella ei syytä mennä veriseulaan.

Olihan se kiva taas nähdä pikkusia kun muistuttavat jo enemmän vauvaa:love:
 
Mahtavaa flow^!! <3 <3

Vähän tuntuu ikävältä ilakoida tässä omiaan kun joillain ollu niin kamalia murheita mut "keskoskaappi-raja" tänään täynnä \0/ eli tästä lähin jos syntyis ennenaikojaan, yritettäis pelastaa.. tai ainakin vaatisin sitä kaikin voimin. Yks saavutettu etappi tääkin.
Ilmeisesti rv26 keuhkoissa tapahtuu jotain sellasta kehitystä että 28 viikkoon mennessä on jo selvästi paremmat mahdollisuudet selvitä ennenaikojaan syntyneenäkin. Jotain sellasta ainetta kehittyy rakkuloissa ettei ne painu enää lyttyyn sillee kun ennen.. tms.

Otin kans uusia kuvia peilistä viime yönä, ja onhan se maha selvästi paisunu kun vertaa niihin edellisiin 3-4 viikon takasiin. Eipä sitä ite muuten sillee huomaa kun näkee sen joka päivä. Nyt se muoto alkaa olla pyöreempi eikä "terävämpi" pömppömäinen. Niin, alkaa siis olla sellanen "pallomaha" joita kaikin keinoin on jo melkein 10 vuotta pyrkiny vältteleen näkemästä muilla, kironnu niitä ja pahottanu niistä mielensä.....jotenki oudolta ja ristiriitaseltakin tuntuu että voiko sellanen näkyä nyt muka omassa peilissä!

23+0
 
Viimeksi muokattu:
flow mahtavaa, että noin hyvät uutiset nt-ultrassa! :love: noin vähän turvotustakin! tuntuu se oma turvotus 1,2mm niin isolta tuohon verrattuna! meillä se kätilö ei kyllä mitannut mitään muuta kuin sen niskan, mutta kommentoi jossain vaiheessa että muutkin rakenteet näyttää olevan ihan kunnossa eikä turvotusta missään muualla näkynyt. Jännä miten eri tavalla sitä ultraa sitten tehdään eri paikoissa o_O

lullaby mietinkin sua yksi päivä, että olet ihan just tosi isossa etapissa tuon rv23:n kanssa, todella hienoa :) kyllä itsekin tullut pari kertaa laskettua mielessä että monta viikkoa siihen on. Mutta nyt tietty pitäisi eka kunnialla läpi siitä rakenneultrasta...

Jotenkin alkanut vähän (ei onneksi ihan älyttömästi) pelottaa se, että jos nyt siinä ultrassa löytyykin jotain mikä vaatii lisäselvittelyä niin siis oikeasti eihän niitä kaikkia lisätestejä ehdi tehdä millään ennenku tulee se raja vastaan minkä jälkeen ei voi enää saada keskeytyslupaa edes :unsure: jos siitä mennään NIPT:iin niin siinä jo itsessään kestää se viikko pari, ja sen tulosten perusteella ei ilmeisesti keskeytyslupa edes irtoa vielä vaan pitää ottaa se lapsivesinäyte tms jossa kestää taas oma aikansa jne.
Mies kyllä sanoi, ettei se tilanne tule eteen (voi miten ihanan luottavaisia ne osaa ollakaan), mutta vähän kummittelee takaraivossa itsellä.
 
Mullakin oli just sen 1,2mm turvotus ja alkanu tuntuun suht isolta kun muilla ollu alle 1 tai jopa alle 0,5.. mutta kaipa se normaalin rajoissa sit on kun ei mitään riskiä ilmotettu ja voi vaihdella sekin yksilöllisesti, kuten ne seulan luvutkin.

Kyllä siinä varmaan kuukaudessa ehtii hoitaa kaiken tarvittavan, kun rakenne-uä tehdään usein rv20...kun se lupaviikkojen rajallisuus on tiedossa, niin kai niitä tutkitaan tarvittaessa vaikka nopeemmassa tahdissakin? No, uskon ja toivon että sinäkin Mandala voit jättää näiden keskeytysasoiden pohdiskelut uä:n jälkeen ja kaikki on ihan kunnossa :)
 
  • Tykkää
Reactions: Mandala
Heippa!

Joulukin oli ja meni.....kohta vuosi taas vaihtuu. Alkava uusi vuosi tulee olemaan kovin erilainen teille itsellenne/perheillenne, mammat :)

Lullaby! Se on juurikin niin epätodellista, katsella peilistä sitä omaa ja niin rakasta pallomahaa! Ja muistan itse kun se keskoskaappi raja täyttyi, että jokin pienen pieni osa siitä valtavasta huolesta tipahti pois. Mulla vaan ne viimeiset viikot oli suorastaan ahdistavia, kun pelko tuli tosi voimakkaana takaisin ja pelkäsin menettäväni kaiken. Se loppuraskaus oli hirveä muutenkin, kun olin kauttaaltaan järkyttävän ihottuman peitossa ja sitä kutinaao ei voi sanoin kuvata. Valvoin yöt ja olin pikkarit jalassa päivät peiton alla. Lakanakin tuntui hiekkapaperilta. Neuvolasta ei laitettu eteenpäin, ennenku itte päivystyksen kautta sain ihotautilääkärille ajan. On kuulemma niin harvinaisia tommoset raskausihottumat ja tuon uusiutumista PELKÄÄN jos vielä joskus raskaudun. Itseasiassa tää imetyskin on pitänyt ihottumaa vielä yllä, eli kortisonivoidetta joudun edelleen käyttämään kerran/pari viikossa. En kuitenkaan oo pystyny imetystä lopettamaan. Aika moni on sanonut, että oon tyhmä kun kärsin kutinoista, mutta en vaan voi mennä sitä korviketta ostamaan ku tissit täynnä maitoa. Oon kyllä hurjasti vähentänyt imetystä ku aloitin kiinteät jo 4kk iässä. Ihottumakin ollu sen jälkeen taas helpompi.

Äh, ei mun noista kutinoista pitäny kirjottaa, vaan tuli tuosta Mandalan talvihousuongelmasta mieleen, kun itse yritin aina vaan viime talvena mahtua samoihin korehousuihin, kun hoitolasten kans ulos lähdin. Aina ne päivä päivältä oli kireämmät ja jätin just nappeja auki, mutta ku mullahan turpoa reidetkin ja sitä oli vähä hankala ittelleen myöntää, että ne housut ON pienet ja oon LIHONU.....sitte yks päivä ku tungin ne jalkaan ja kyykistyin laittaan hoitolapselle kenkiä, niin PAM ja kalliisti maksetuissa housuissa oli nyrkin mentävä kolo haaruksissa. Nyt harmittaa vietävästi...pitäs jossain korjautuksilla käyttää.

Talviodotus on hankala noitten vaatteiden vuoksi. Onneksi viime talvi oli niin leuto, ettei kunnon toppaa juuri ulkoillessa tarvinnut. Ostin yhet halvat toppahousut, joilla menin koko talven. Mun koretakki mahtui loppuun saakka, kun on sellanen väljempi malli, eikä mulla loppujen lopuksi kovin iso maha ollu. Sen vuoksi kätilötkään ei oikeen uskonu että iso lapsi olisi tulossa, mutta ultra sen vahvisti. Ite kyllä sen tiesin ku oli aika täys olo :D reipas nelikilonen mötky sieltä tuli. Mahan koko ei siis välttämättä kerro yhtään mitään.

Suvipilvi! Jospa kaikki olisi kuitenkin hyvin ja teitä on vain säikytelty!! Voimia teille ja onnea syli kaupalla, matkaan, kun totuuden hetki on käsillä!! Noita vuotoja on tässä ketjussa ollut todella paljon, mutta onneksi suurin osa vaarattomia!!
 
Tuommoisen jatkopalan tilasin
http://www.bellabambina.fi/housujen_ja_farkkujen_jatkopala_be_mama
Samasta paikasta löytyi niitä Bravadon seamless silk rintaliivejäkin niin on nyt nekin tilattu. M kokoon pitäisi mahtua D rinnatkin, nyt mulla on B:stä noussut C:hen tähän mennessä.

Tuo kutina kuulostaa kyllä niin hurjalta! :eek: mun kaverilla on molemmissa raskauksissa tullut hepatoosi, eli joku maksan toiminnan tila, mikä aiheuttaa myös ylentöntä kutinaa. Molemmat raskaudetkin käynnistetty aikasemmin sen takia. On näitä vaivoja jos jonkinlaisia, huh... (n)
 
Suvipilvi, ihanaa että kaikki onkin hyvin! Varmasti raskas koettelemus niin muutaman päivän lepo on ihan oikeutettua :)

Mullaha se niskaturvotus oli 1.3 ja samaa mietin kun monella oli tosi pienet luvut. Riskiluvut oli kuitenki nii isot etten osaa siitä sen enempää huolehtia :)

lullaby, itekki odotan että samainen etappi olis saavutettu. Ehkä ei ihan niin kovasti pelkäis kipuja yms jos tietäisi että voidaan yrittää pieni pelastaa.

Mulla loppuu työt nyt mikä on samalla huojentavaa ja samalla toimeentulo vähän mietityttää kun pitäs vaikka mitä hankkia. Ja sekin mietityttää että en edes tiiä mitä kaikkea pitää hankkia :D välillä tulee jostain mieleen että aijaa me tollanenkin tarvitaan. Ihan hirvee määrä ja mitään ei ole hankittuna vaikka ei tässä niin kiire olekkaan.
 
Puol päivää mäessä ja runsas verinen vuoto ja kivut. PRKLE!! Nyt taitaa olla tässä, v****taa niin suunnattomasti. Ja ollaan täällä hevonkuusessa, että ei pääse edes tarkistamaan asiaa mitenkään. Huomenna en uskalla nousta sängystä.

Suvipilvi hieno homma, että kaikki hyvin. Niin osaan jakaa tuon tunteen kuinka paljon juuri tällä hetkellä ärsyttää kun vuotaa ja km:n kokeneena on siitä ihan varma. Millaisia sun kivut oli? Mulla ihan menkkakipuja ja supistelee..
 
Hyvä juttu Suvipilvi! Lepoa vaan, jos pystyisit vaikka kohta jo vähän rauhoittua.

Vilijonkka myöskin vaan pötkölleen nyt, jospa se vaan sinulla se mäessä touhuilu vuotaa ja kipuilee.

Tsemppiä molemmille aivan hirveästi <3
 
Olipa hienoa että tyyppi on edelleen matkassa Suvipilvi!

Jospa Viljonkka vuoto tyrehtyy ja sille löytyisi joku syy muu kuin keskenmeno. Voimia!

Mulle voisi tehdä vähän päivityksiä nyt kun neuvolasta kotiuduin. Meni tasan 90min tällä eka kerralla. Paljon oli asiaa! Nyt voisin paljastaa lasketun ajan eli 4.8. Sitten jos joku päivittäisi myös lääkärineuvola 14.1. ja nt-ultra 25.1. Mä en osaa päivittää tuota listaa oikein :)
 
  • Tykkää
Reactions: iinukka1
Vilijonkka mulla oli alavatsa jotenki ihan kuopalla. Muuten ne tyypilliset raskauteen liittyvät "nippailut" oli pitkäkestoisempia ja useammin toistuvia. Sen lisäks pientä alaselkäjomottelua. Aika lievää kipua, mut mulla on sekä menkat että keskenmenot ollu lähes kivuttomia, joten toiki oli jo todella huolestuttavaa. Edelleen pientä kipuilua, mut vuoto taitaa olla lähes loppu. Mä epäilen et toi saattoi johtua ihan vaa reippaasta kauppareissusta. Oon ollu muuten nyt liikunnan suhteen tosi varovainen. Aika halvaannuttavaa jos ei uskalla yhtään ulkoilla/urheilla. No nyt vaa lepoa!
 
Haikara matkalla (y)

nimim. ... hoito ... monesko tulossa ... LA

lullaby ... 4.IVF PAS ... toinen ... 27.4.2016
Caro87 ... 2.IVF ... ensimmäinen ... 11.5.2016
iinukka1 ... 2.ICSI/IVF ... ensimmäinen ... 13.5.2016
Aanis ... 1.IVF ... toinen ...
kop kop ... 1.ICSI/IVF 2.PAS ... toinen ... 18.5.2016
Peppermint ... 1.IVF/ICSI ... ensimmäinen ... 18.5.2016
Mandala ... 2.IVF 1.PAS ... ensimmäinen ... 22.5.2016
Henrietta- ... 2.ICSI 2.PAS ... ensimmäinen ... 6.6.2016
Jezebel78 ... 1.ICSI ... ensimmäinen ... 12.6.2016
Lia_ ... 2. ICSI ... ensimmäinen ... 22.6.2016
Gaudeamus ... 1.ICSI ... ensimmäinen ... 22.6.2016
hannuliini ... keskeytynyt 1.IVF ... ensimmäinen+toinen ... 30.6.2016
flow^ ... 2.IVF ... ensimmäinen+toinen ... 14.7.2016
Kiisuli80 ... 1.ICSI/IVF ... ensimmäinen … 20.7.2016
grey83 … 1.ICSI 3.PAS … ensimmäinen … 24.7.2016
Toiveikas81 ... 1.ICSI ... ensimmäinen ... 4.8.2016
epplu ... 1.IVF 2.PAS ... ensimmäinen ...
Suvipilvi ... 1.IVF ... ensimmäinen ... 9.8.2016
Lottainen ... 2.IVF ... toinen ... 12.8.2016
Vilijonkka_ ... 1 IVF 4.PAS... ensimmäinen... elokuu 2016
frankie ...1. IVF ... toinen ... 24.8.2016


Tapahtumia tulossa :)

Suvipilvi - 1. neuvola 31.12.
Vilijonkka_ - varhaisultra 5.1.
Frankie - varhaisultra 5.1.
lullaby - neuvola 7.1. - 24+1
Kiisuli80 - nt-ultra 7.1.
Henrietta- - neuvolalääkäri 7.1.
Mandala - rakenneultra 7.1. - rv20+4
Peppermint - rakenneultra 5.1.
iinukka1 - ultra 12.1.
Mandala - kela neuvola 13.1. - rv21+3
Toiveikas81 - lääkärineuvola 14.1.
Kop kop - neuvola 18.1. - rv 22+5
Peppermint - neuvola 19.1.
Lottainen - neuvola 19.1. - rv10+4
Henrietta- - rakenneultra 20.1.
Toiveikas81 - nt-ultra 25.1.
Jezebel78 - rakenneultra ja lääkäri 27.1.
hannuliini - neuvola 2.2.
Gaudeamus - rakenneultra 10.2.
hannuliini - rakenneultra 11.2.
lullaby - ultra 15.2. - rv29+5


Myöhemmin onnistuvat :cry:

Kesäheinä-78 (3.IVF 3.PAS - tm)
Maria_V (luomu - km)
Rusina80 (1.IVF 2.PAS? - kem)
haunoora (3.ICSI 2.PAS - km)
Mintikka (1.IVF 2.PAS - kem)
Hipsunpöpsy (1.IVF - kkm)
Bridge (2.IVF/1.siirto - tm)
annila (5.ICSI - kkm)
Mari32 (5.ICSI - kem)


Maaliin päässeet :love:
 
Ajatukset pyörii paljon Suvipilvin ja Vilijonkan tilanteissa, nyt vaan paljon lepoa molemmille. Toivotaan, että tilanteet kääntyy parhain päin!

Niskaturvotuksesta ollut puhetta, me läpäistiin seulat 1.8mm turvotuksella ja veriarvotkaan ei parhaat mahdolliset olleet. Silti olen aika luottavaisin mielin, terveitä lapsia on tullut suuremmillakin turvotuksilla.
 

Yhteistyössä