~*~ alkionsiirroista plussanneet ~*~

Vilijonkka joo mulle sanoi klinikan kätilö siitä puhelimessa. Mulla tuli sen tuhrun lisäksi ihan verta ekan sisävarhaisultran jälkeen ja soitin siitä klinikalle. Sanoi, että ei se välttämättä tule edes kohdusta se vuoto kun just limakalvojen hankaus saattaa aiheuttaa vuotoa. En kyllä itsekään sitä tiennyt.
 
Täällä joulu vietetty pääosin maaten. Pahoinvointi välillä tosi kovaa, välillä siedettävää kuvotusta. Välillä saa alas jotain onneksi, söin jopa pienen pienen annoksen jouluruokia. Jännä juttu, et saattaa olla joku mieliteko ja kun sen saa suuhunsa niin ällöttää niin et ei voi syödä. Ja sit ihan älytöntä vaihtelua, esim yhtenä päivänä maksamakkaraleipä oli pelastus, seuraavana en voinut kuvitellakaan syöväni. Helppoa!:cautious:(y)
En oo vieläkään silti onneksi oksentanut, vasta ollut pahimman huonon olon aikaan aina klöntti kurkussa ja pussi jo kädessä, mut vielä mennyt hengittelyllä ohi. Saas nähdä miten jatkuu.
Viikkoja tuli jälleen yksi kasaan, maanantaina varhaisultra!:)
Yksi kumma juttu tullut tän ällötyksen oudoksi seuralaiseksi; himmeet himot hyrrää!o_O Heti kun pahin kuvotusaalto aina helpottaa niin vois suorin tein lähteä makkarihommiin :ROFLMAO: uskomatonta. Varmaan jotenkin, kun kaikki aistit mulla selkeesti herkemmillä, rinnat ja toosa turpeina verenkierrosta niin jotenki sit herkemmin hotsittaiski. On vaan naurettava yhdistelmä pahoinvoinnin, heikotuksen, tärinän ja väsymyksen kanssa. "Voisitsä hoidella mut kun mä makaan ja haukon henkeäni kuin lahna?":LOL::ROFLMAO::whistle::p

Lottainen ja mustikka 7+1
 
  • Tykkää
Reactions: iinukka1
Toivottavasti kaikilla on ollut rauhallinen joulu :)

Hiukan uskonvahvistusta täältä haen, kun tänään olisi aika lopettaa tukilääkkeet kuin seinään ja on niin vaikea lopettaa… Siirto tehtiin siis lääkkeelliseen kiertoon, ja nyt olisi rv10+0. Eilen mies löysi jo kotidopplerilla höyryveturinkin hiukan häpyluun päältä.

Uskomatonta, miten paljon noita Lugesteroneja vihaankin niin nyt ei raskisi lopettaa. Harkitsen ihan tosissaan, että lopettaisin vaikka annosvähennyksen kautta…
 
  • Tykkää
Reactions: flow^ ja Mandala
Eihän se haittaa ollenkaan jos vähentämällä lopetat, varsinkin jos se sopii hermoille paremmin. Ei tarvi raskausaikana kärsiä ylimääräisesti stressistä niin vähentele vaan jos siltä tuntuu :) ja onnea kaksinumeroisista viikoista js sydänäänistä :love:

Mä oon miettinyt että mistähän johtuu kun pari kertaa dopplerilla kuunnellessa tuntuu kuin ne sydänäänet ois hitaamman kuuloset aluksi ja sitten nousee siihen reilu 140. Tämä siis korvakuulolla kun se näytön luku heittelee js vaihtelee niin kovin kuunnellessa etten siihen täysin luota. Vielä puolitoista viikkoa ultraan aaarrgh niiiiin pitkä aika :X3:

19+0
 
Grey mun piti lopettaa 10+1 mutta en uskaltanut. Siihen mennessä oli vähennetty 4 x 200mg --> 2 x 200mg --> 1x 200mg

Jatkoin paketin loppuun eli täyteen tuli 11+0
Nyt tässä joka päivä kauhulla oottanut että milloin vuotaa... Mies hokee että ei ne sieltä pois tuu että kyllä se lääkäri tietää mitä määrää(y) ja mulla oli siis tuoresiirto.

Millä annoksella sulla luget on? Voithan vähitellen lopettaa jos et kerralla uskalla. Mulle lääkäri sanoi että tuon 10+1 jälkeen niistä ei ole enää hyötyä mutta ei haittaakaan.

11+4
 
MANDALA Sikiön sykkeen kuuluukin vaihdella, liian tasaisesta saa lähetteen sairaalaan. Oisko tyyppi ollu nukkumassa ja sit heränny ja syke noussu? Vaihtelun kuuluu muistaakseni olla vähintään 10 lyöntiä/min eli esim 130-140 välillä. Kyselit sukupuolioloja, mulla poikaolo, miehel tyttöolo. Tyttöö toivon vaatevaraston vuoksi :D

Rv 19+4
 
  • Tykkää
Reactions: iinukka1 ja Mandala
Joo mäkin mietin että jos onkin ollut nukkumassa ja herännyt dopplerin ääniin esim koska aika kovaa ääntä se pitää kun en ihan hiljaisella voi pitää sitä kaiutinta kun on välillä vaikea muutenkin saada ääniä kuuluviin.
 
Mulla on ollut Zumenon 2 mg x 3 ja Lugesteron 200mg 2 x 2. Ja nyt pitäis lopettaa seinään. Pelottaa et tällainen äkillinen muutos voi vaikuttaa johonkin. Laitoin nyt aamulla 1 Lugen ja pidän tätä 1+1 annosta 2 vrk ja Zumenonia 2 mg x 2 … ja sit olen taas kiltti :p
 
  • Tykkää
Reactions: Mandala ja flow^
Täällä huomista ekaa ultraa jännittelen, Mandala; tulostaako ne meidän klinikalla kuvan vai otanko kännyn käteen ultraukseen?

Mä lopetin ne lutinukset sillon kun lääkäri sanoi, oli jo rv5. Aattelin, et kiinnittyminen on jo tapahtunut ja jos tulee ulos niin johtuu alkiosta eikä keltarauhasen määrästä.
Mulla on kohta rv8 ja sit pitäis lopettaa toi kortisoni..jännä. Kun en tarkkaan tiedä miksi syön siihen asti ja et mihin se on niin kuin auttanut..
 
Onnea ultraan Lottainen! Vastahan sä tulit tähän ketjuun, aika kuluu huomattavasti nopeammin nyt kun on itse päässyt alkuaikojen piinailuista eroon :)

Mies on kovasti ihmetellyt, miten tasainen olen ollut raskauden ajan. Suorastaan seesteisen tyytyväinen olo, vaikka yleensä esim. ennen menkkoja räiskyy. :whistle: En ole myöskään ollut erityisen tunteellinen, en itke tai herkistele. Voihan tämä vielä muuttua, jotenkin vaan tuntuu että monilla tutuilla on tunteet heitellään alkuraskauksista asti. Mites teillä?

14+4
 
Lia, ei mullakaa mitää herkistymistä ole ollut. En siis itkeskele mistään. Tähän mennessä ei yhdessäkää ultrassakaan ole itku tullu. Muuten kyllä pinna kireellä välillä mut oon normaalistikki temperamenttinen :D Vähällä on munkin mies päässy siihen verrattuna mitä oon muilta kuullu :)

Täällä on makkarissa ollu hiljaisempaa.. olot ollu niin huonot ja nyt näitä kipuja niin ei pysty vaikka tekis mieli :( inhottavaa miehenkin kannalta.. toivottavasti sillä saralla vähän paranis. Maha alkaa kyllä kans olla vähän tiellä.

Mulla kivut jatkuu niin että eilen illalla en pystyny kunnolla käveleen eikä istuminenkaan vieny kipua pois vaikka aikasemmin on auttanu. Tänään pitää neuvolaan soittaa kun en töihinkään pystyny meneen.

rv 20+5
 
Lottaiselle onnea ultraan!! :)

Mä oon normaalistikkin aika tasainen luonne, mulla ei oo mitään suurempiä mielialanvaihteluja ollu paitsi itken entistä herkemmin! Ennenkin kaikki surulliset tai onnelliset eläin jutut sai nyyhkimään mutta nyt ei tartte lukea kun joku uutinen koirasta joka pelasti ihmisen tai eilen kun katoin beethowenia niin pillitin vaan :cry:

Mä lopetin luget kanssa sillon plussaukseen (oli luonnolliseen kiertoon pas), pitää vaan luottaa että oma keho toimii miten pitääkin!

Pöh, sairastuin flunsaan tapaninpäivän iltana :sleep: heti kaikki kauhuskenaariot miten tää on just joku sellainen virustauti mikä vauvan vammauttaa... Pitää lepäillä ja ottaa iisisti.
En millään jaksais oottaa, vielä kolme viikkoo rakenneultraan, se tuntuu ikuisuudelta!!!! Mietin jo että olisko menny yksityiselle tammikuun alusta mutta ehkä sitä jaksaa kuitenkin oottaa kun on se lääkärineuvola siinä ensin vaikka ei siellä mitään ultrausta oo.

Ihania pakkaspäiviä!! Oon niin iloinen että tuli vähän kylmää tänne eteläänkin :)

Tänään poksutaan 17+0!
 
Nuo Caron kivut ei kyllä kuulosta kivalta :unsure: toivottavasti menee ohitse vielä.

Aika tasaisesti täälläkin tunnepuolella, kuten normaalistikin. Jotkut asiat saa vähän herkistymään mutta ei mitenkään hurjasti. Toisaalta taas olen huomannut että naurattaa tosi helposti ja joskus ei sitten meinaa naurusta tulla loppua :ROFLMAO: eilen itse asiassa sanoin miehelle just että on se kumma kun jotkut naiset itkee vaikka mistä raskaudessa niin mä vaan nauran :D

Täälläkään ei makkarissa ilotulitteet räisky jatkuvasti. Alussa oli tosi hiljaista kun tuhrusin koko ajan, sen aikana ei uskaltanut alkaa petipuuhiin. Nyt sitten ei jotenkaan oikein tee mieli. Ehkä kerran parissa viikossa puuhaillaan.

Nyt kun mietin niin kyllä mullakin erilaisia kipuja löytyy. Esim taas eilen pitkän kävelylenkin ja siivouksen jäljiltä oli alaselkä todella kipeä ja kumartelu yms liikkeet teki kipeää. On myös ollut pitkään jo sellaista inhottavaa peffan kipeytymistä/puutumista just töissä kun istuu työpöydän ääressä. Ärsyttävän tuntuista :confused: sekä myös joskus kun heräilen selältäni niin häntäluu tuntuu vähän kipeältä siinä maatessa. Kaikkea kummallista siis löytyy.

Mutta tosiaan ihanaa on kun täällä on talvista! Oli kiva käydä lenkillä eilen kun oli niin valoisaa ja kaunista :) toivottavasti jatkuu nämä pikku pakkaset.

19+1
 
Henrietta, samaa kysyi neuvolassa että tuntuuko supistuksilta. En osannut vastata, kun en tiedä miltä ne tuntuu. Harjotus suppareita voi tulla jo nyt mut niissä ei pitäs kipua olla. Terkka uskoi että ovat ihan normaaleja kipuja, näillä viikoilla kohtu kuulemma kasvaa hurjaa vauhtia. Menen käymään perus lääkärillä tänään kun ei neuvola lääkärille ollu koko viikkona aikoja. Varmaan sit sieltä laittaa eteenpäin jos tarvii kohdunsuun tilanne kattoa. Onhan se vähä pelottavaa kun ei tarkasti tiiä mistä johtuu ja on niin lamauttavaa tuo kipu..
 
Haikara matkalla (y)

nimim. ... hoito ... monesko tulossa ... LA

lullaby ... 4.IVF PAS ... toinen ... 27.4.2016
Caro87 ... 2.IVF ... ensimmäinen ... 11.5.2016
iinukka1 ... 2.ICSI/IVF ... ensimmäinen ... 13.5.2016
Aanis ... 1.IVF ... toinen ...
kop kop ... 1.ICSI/IVF 2.PAS ... toinen ... 18.5.2016
Peppermint ... 1.IVF/ICSI ... ensimmäinen ... 18.5.2016
Mandala ... 2.IVF 1.PAS ... ensimmäinen ... 22.5.2016
Henrietta- ... 2.ICSI 2.PAS ... ensimmäinen ... 6.6.2016
Jezebel78 ... 1.ICSI ... ensimmäinen ... 12.6.2016
Lia_ ... 2. ICSI ... ensimmäinen ... 22.6.2016
Gaudeamus ... 1.ICSI ... ensimmäinen ... 22.6.2016
hannuliini ... keskeytynyt 1.IVF ... ensimmäinen+toinen ... 30.6.2016
flow^ ... 2.IVF ... ensimmäinen+toinen ... 14.7.2016
Kiisuli80 ... 1.ICSI/IVF ... ensimmäinen … 20.7.2016
grey83 … 1.ICSI 3.PAS … ensimmäinen … 24.7.2016
Toiveikas81 ... 1.ICSI ... ensimmäinen ...
epplu ... 1.IVF 2.PAS ... ensimmäinen ...
Lottainen ... 2.IVF ... toinen ... 12.8.2016
Vilijonkka_ ... 1 IVF 4.PAS... ensimmäinen... elokuu 2016
frankie ...1. IVF ... toinen ... 24.8.2016


Tapahtumia tulossa :)

kop kop - rakenneultra 29.12 - rv19+6
Toiveikas81 - 1.neuvola 30.12.
flow^ - nt-ultra 30.12.
Vilijonkka_ - varhaisultra 5.1.
Frankie - varhaisultra 5.1.
lullaby - neuvola 7.1. - 24+1
Kiisuli80 - nt-ultra 7.1.
Henrietta- - neuvolalääkäri 7.1.
Mandala - rakenneultra 7.1. - rv20+4
Peppermint - rakenneultra 5.1.
iinukka1 - ultra 12.1.
Mandala - kela neuvola 13.1. - rv21+3
Kop kop - neuvola 18.1. - rv 22+5
Peppermint - neuvola 19.1.
Lottainen - neuvola 19.1. . rv10+4
Henrietta- - rakenneultra 20.1.
Jezebel78 - rakenneultra ja lääkäri 27.1.
Gaudeamus - rakenneultra 10.2.
lullaby - ultra 15.2. - rv29+5


Myöhemmin onnistuvat :cry:

Kesäheinä-78 (3.IVF 3.PAS - tm)
Maria_V (luomu - km)
Rusina80 (1.IVF 2.PAS? - kem)
haunoora (3.ICSI 2.PAS - km)
Mintikka (1.IVF 2.PAS - kem)
Hipsunpöpsy (1.IVF - kkm)
Bridge (2.IVF/1.siirto - tm)
annila (5.ICSI - kkm)
Mari32 (5.ICSI - kem)


Maaliin päässeet :love:
 
Lottainen olipa hienoja ultrakuulumisia :)

Täällä on tämä päivä mennyt lepäillessä. Mahassa on ollut ihme jomotusta ja vähän sekaisinkin tuntuu olevan. Viime yönä vaivasi alaselän jomotus...Monenlaista kolotusta :) Pikkasen jo jännittää eka neuvola ylihuomenna. Saan varmasti moitteita painosta (olen siis ylipainoinen odottaja) ja verenpaineesta (tahtoo olla välillä koholla)...
 
Kyllä jännitti ennen ultraa, lääkärikin sanoi että "tää on hänellekin se jännin hetki vaikka kuinka olisi oireita, jos löytyykin tyhjä ruskuaispussi tai muuta ikävää."
Kiitin pohjustuksesta kireästi naureskellen ja hän totesi et yrittää vaan muistuttaa faktoista. Kyllä meiltä molemmilta lääkärin kanssa pääsi helpottunut huokaus kun vahva syke ja pieni tyyppi sen ympärillä lävähti välittömästi ruudulle kun ultralaite oli työnnetty sisään, ei tarvinnut etsiä, siinä se jumputti ja minä itkin ilosta ja lääkäri hymyili erittäin leveästi. Sanoi "nyt mun on kyllä haettava sun mies tuolta aulasta tätä ihmettä katsomaan".<3
Ultran jälkeen kertoi vielä faktoja miten hoidot oli menneet ja että kyllä pienenmoisesta ihmeestäkin puhutaan kun kaikki meni niin vaikean kautta joka suhteen. Sitten puhui, että kun rv 7 jälkeen näkyy syke, niin keskenmenoriski laskee alle 20prosentista alle viiteen prosenttiin ja että loppuriskiprosentti pysyy kunnes syntyy elävä vauva. Minusta tämä oli jotenkin lohdullinen tieto. Molemmat todettiin että päivä kerrallaan ja toivotaan parasta.
Sit huomautti pariinkin kertaan että kuulevat mielellään kuulumisia raskauden varrelta.:)

Mä oon ihan puhki päivän reissusta ja olo kuin olis tehnyt jotain ihmeempääkin. Ja pahoinvointi..huhhuh.

Mäkin olen muuten ylipainoinen odottaja, sen verran että turhaa otella nyt alkuun mitään "raskausvatsa"-kuvia.:LOL:
 
Ihanaa Lottainen että ultrassa oli kaikki just niinku pitääkin :love::love: sait varmasti ihania kuvia ihasteltavaksi kotiin!

Itse olen normaalipainoinen, mutta eipä tuo maha vieläkään sellaselta näytä että siitä välttis tajuaisi tämän siunatun tilan, joten mahakuvat jääköön myöhemmäksi :LOL:

Täälläkin aika puhki olo ilmeisesti eilisen lenkki+siivous-session jälkeen.
 
Onnittelut Lottainen hyvistä ultrakuulumisista :love:. Hieno homma!!!

Joku ihasteli ilmeisesti etelä-Suomen pakkasia. Täällä pohjoisessa reilut 20 pakkasta, hrr... vähän liian kylmää etelän ihmiselle. Mutta siitä huolimatta rämmitty (joku voisi kutsua hiihdoksi) reilut viisi kilsaa suksilla (y). Toivottavasti ei tule mitään vuotoja. Vuodot ei tosiaan ole sen aaton tuhrun jälkeen jatkuneet, onneksi. Mutta toisaalta ei kyllä ole mitään erikseen mainittavia raskausoireitakaan. Jännittää kyllä tosi kovin, että mitä ens vkon ultrakuulumiset kertoo. Oikeastaan olisin jo voinut mennä jo 31 päivä ultraan, mutta reissun takia se siirtyi ens viikkoon o_O.
 

Yhteistyössä